Hajuhaittojen poistumisen ja laadukkaamman lannoituksen vuoksi Junttila pitää isäntälinjan biokaasun tuottamista ekotekona. Vaikka hän ei ole tekemisissä Valion Nivalaan suunnitteleman pilottilaitoksen kanssa, hän iloitsee suuren toimijan mukaan lähdöstä toimialalle ja povaa suuria vientinäkymiä tuotteistetulle menetelmälle. – Esimerkiksi Hollannissa peltoalan riittävyys on valtava ongelma lietelannan levitykselle. Suomessakin bioreaktori pitäisi määrätä pakolliseksi jokaiselle karjatilalle.


 

 

Suomen maatiloilla muhii 20 miljoonan

tonnin lanta-aarre – Valio haluaa kerätä

tiloilta maidon lisäksi myös lehmien jätökset

 

 

Meijerijätti suunnittelee erottelevansa lietteestä biokaasun, puhtaan veden sekä lannoitteet. Yhtiön bisnesten lisäksi lietteen tehokas käyttö saattaisi vähentää vesistöjen ravinnekuormaa.

 

Biokaasu
Lantakasa
Valio tavoittelee lannan jatkojalostusta.Sini Ojanperä / Yle
 

Tästä on kyse

  • Valio tavoittele laajaa lantaverkostoa Maito-Suomeen.
  • Valion patentoima menetelmä soveltuu sekä tilakohtaiseen että suurimittakaavaiseen lietelannan jalostukseen.
  • Koelaitos on suunnitteilla suuren maitokeskittymän äärelle Nivalaan, Pohjois-Pohjanmaalle.
  • Bioreaktorissa lantaa jalostetaan hapettomassa tilassa, sen haju häviää ja ravintoarvo paranee.
  • Nivalassa Heusalan perhetilalla biokaasua on tuotettu keskeytyksettä jo 18 vuotta.

 

Maanviljelijä Heikki Junttila on valmistanut karjatilallaan Nivalassa biokaasua vuosituhannen vaihteesta asti. Pahanhajuinen lietelanta on hänestä mitä arvokkainta raaka-ainetta.

Junttila ottaa lietteestä metaanin hyötykäyttöön ja ammoniakki muuttaa muotoaan. Siksi prosessi on täysin hajuton.

– Kerrankin naapurit tulivat ihmettelemään, onko meiltä lietelannan levitys unohtunut, kun ei ole haissut ollenkaan.

 

Heusalan tilan isäntä Heikki Junttila esittelee oman tilansa biokaasugeneraattoria.
Heusalan tilan isäntä Heikki Junttila esittelee oman tilansa biokaasugeneraattoria.Timo Nykyri / Yle
 

Mies ihmettelee, miksi lietelantaa ei edelleenkään hyödynnetä kunnolla. Hänestä valtion nuiva suhtautuminen haittasi hänen oman biokaasuhankkeensa pioneerivaihetta.

 

Nyt hän luettelee ministereiden ja muiden vaikuttajien nimiä, jotka ovat vierailleet hänen tilallaan bioreaktoria ihastelemassa. Valtioneuvosto on juuri antanut eduskunnalle lakiesitykset, joilla helpotetaan lannan käyttöä energiantuotannossa.

 

Valio kiinnostunut Maito-Suomen karjanlannasta

Lietelannan jatkojalostus on vauhdittumassa tuntuvasti, kun Valio leveine hartioineen on lähdössä lantabisnekseen. Suunnitteilla oleva pilottilaitos Nivalassa on saanut työ- ja elinkeinoministeriöltä vajaat kolme miljoonaa euroa energiatukea. Valio tavoittelee mittavaa lannankäsittelyverkostoa, jonka osa Nivalan laitos olisi.

 

Osaaminen voi olla myös liiketoimintaa pidemmällä aikavälillä.

Juha Nousiainen

Valion patentoima menetelmä soveltuu sekä tilakohtaiseen että suurimittakaavaiseen lietelannan jalostukseen. Alkutuotantojohtaja Juha Nousiainen Valiolta kertoo, että menetelmällä lietteestä erotellaan veden ja biokaasun ohella myös typpi- ja fosfori-kaliumjakeet, jotka ovat helposti maahan levitettäviä ja myös luomukelpoisia.

Nousiaisen mukaan kyse on Valion näkökulmasta ensisijaisesti ekoteosta, jolla pyritään ratkaisemaan maitoketjun aiheuttamia ympäristöongelmia, mutta myös bisneksestä.

– Osaaminen voi olla myös liiketoimintaa pidemmällä aikavälillä.

 

Lietteelle ei tahdo löytyä enää tilaa

Monet karjatilalliset ovat lietelannan kanssa suorastaan helisemässä, sillä karjakokojen kasvaessa tilojen peltoala ei tahdo riittää kertyvän lietteen levitykseen. Lietelanta on yksi osatekijä maatalouden vesistöille aiheuttamassa ravinteiden hajakuormassa.

Juha Nousiainen muistuttaa, että lantaa syntyy maatiloilla jopa kaksi kertaa enemmän kuin maitoa. Valio tuntee lannankeruuseen vaadittavan toimialueen, sillä se ajaa vuosittain maidonkeruu- ja jakelureiteillä 50 miljoonaa kilometriä.

– Biokaasun raaka-aineita maitotiloilla riittäisi koko tuohon liikenteeseen, maanviljelijöiden traktoreihin ja vielä jäisi ylikin.

 

Lietelantaa riittää

Suomessa muodostuu vuosittain noin 20 miljoonaa tonnia tuotantoeläinten lantaa, jonka sisältämät ravinteet ovat alihyödynnettyjä.

Hallitusohjelman mukaan lähivuosina jopa puolet eläinten ulosteista tulisi valjastaa biopolttoainetuotantoon vuoteen 2025 mennessä. Toistaiseksi avaukset ovat olleet tavoitteeseen suhteutettuna varsin vähäisiä.

 

Lehmiä Heusalan tilan navetassa Nivalassa.
Heusalan tilan lehmänlannasta syntyy lämpöä ja sähköä tilan biokaasulaitoksessa.Timo Nykyri / Yle
 

Työnimeltään Pro Lanta –hankkeella Valio tavoittelee pilottilaitoksen myötä lietelannan keruuseen ja jatkojalostukseen laajapohjaista ekosysteemiä. Nousiainen ennakoi Valion lähestyvän sidosryhmiä kesälomakauden jälkeen.

– Tervetulleita mukaan ovat maatilat, teknologiatoimijat, kaasun ja ravinteiden hyödyntäjät ja yritykset. Samoin tutkijat, rahoittajat ja viranomaiset.

 

Sähköä ja lämpöä omalle tilalle

Junttilan isännöimällä Heusalan tilalla käytetään biokaasua lämmön ja sähkön tuotantoon. Erityisen ylpeä mies on siitä, mitä prosessi tekee lannalle. Se on biokaasuprosessin jälkeen selvästi laadukkaampaa lannoitetta kuin raakana.

– Meidän tilalla ollaan käytännössä omavaraisia navetan lämmön ja sähkön sekä rehun vaatiman lannoituksen suhteen.

 


 

Vaikka peurakanta oli lähtenyt lisääntymään luontaisesti, Suomeen tuotiin vielä vuonna 1948 uusi peuralähetys. Hankkeen alullepanijana oli Metsästäjäliiton puheenjohtaja Heikki Reenpää, joka oli huolestunut siitä, että koko kanta oli "lähtöisin yhdestä pukista" ja lauma oli siis "kehittynyt mitä suurimmassa määrin sisäisellä siitoksella", kuten Reenpää asian peurapäivällisillä pitämässään puheessa ilmaisi.


  

 

Valkohäntäpeurojen tuominen Suomeen on

kiehtova tarina isänmaanrakkaudesta: Suomi

sai Amerikasta lahjaksi 7 peuraa 80 vuotta

sitten, nyt niitä on riesaksi asti

 

Valkohäntäpeuroja on Suomessa enemmän kuin koskaan ennen, lähes 100 000 yksilöä. Ne voivat kaikki olla yhden ja saman uroksen jälkeläisiä.

 

Hirvieläimet
Valkohäntäpeuran vasa katsoo suoraan kameraan
Ensimmäiset valkohäntäpeurat tuotiin Laukon kartanoon Vesilahdelle vuonna 1934. Nykyään kartanon mailla elää satoja peuroja. Tämän vasan kartanon isäntä Jouni Minkkinen nosti syrjään ruohonleikkurin tieltä.Jouni Minkkinen

VESILAHTIValkohäntäpeurojen suuri määrä on oikeastaan pieni ihme. Koko kanta polveutuu alle kymmenestä Suomeen tuodusta yksilöstä. On jopa mahdollista, että kaikki yksilöt ovat yhden ja saman uroksen jälkeläisiä. Miten näin sisäsiittoinen populaatio on voinut menestyä ja levittäytyä käytännössä koko eteläiseen Suomeen?

 

Lähdemme etsimään vastausta Pirkanmaalta, Vesilahdelta. Suuntaamme Laukon kartanoon, jonne ensimmäiset valkohäntäpeurat tuotiin vuonna 1934. Kartanon haassa on harvinainen, eläimelle omistettu muistomerkki. Kartanon isäntä käyttää valkohäntäpeurasta sen paikallista nimeä, laukonpeuraa.

– Laukonpeura tunnetaan yllättävän hyvin, mutta historian yksityiskohdat huonosti. Moni on tietävinään, Jouni Minkkinen sanoo.

 

Laukon
 kartanon haassa Vesilahdella oleva valkohäntäpeuralle omistettu muistomerkki
Laukon kartanon haassa Vesilahdella on valkohäntäpeuralle omistettu muistomerkki.Heli Mansikka / Yle
 

Tänä keväänä tuli kuluneeksi tasan 80 vuotta siitä, kun ensimmäiset valkohäntäpeurat vapautettiin Suomen luontoon. Muutamassa vuosikymmenessä siitä on tullut maamme toiseksi tärkein riistaeläin. On siis enemmän kuin paikallaan kerrata, miten ja miksi valkohäntäpeurat – tai valkohäntäkauriit, kuten niitä nykyään myös kutsutaan – Suomeen tulivat.

 

Amerikansuomalaisten lahja vanhalle kotimaalle

Ajatus valkohäntäpeurojen tuomisesta Suomeen virisi Amerikkaan, pohjoiseen Minnesotan osavaltioon muuttaneiden suomalaisten keskuudessa. Tarina kertoo, että idean olisi saanut Yhdysvalloissa konsulina ollut Eino A. Aaltio nauttimansa maukkaan peurapäivällisen jälkeen.

Valkohäntäpeurojen siirto saattaa nykyihmisestä kuulostaa järjettömältä puuhalta, johon sisältyy isoja riskejä. 1930-luvulla asiaa katsottiin toisesta näkökulmasta. Elämä oli niukkaa ja muut isot riistaeläimet olivat lähes hävinneet Suomesta. Kauriit ja metsäpeurat olivat käytännössä hävinneet kokonaan. Hirvikantakin oli tuhoutumisen partaalla.

 

Valkohäntäpeuroja lähetetään Suomeen vuonna 1948
Suomeen lahjoitettiin valkohäntäpeuroja vuosina 1934 ja 1948. Tässä peuralähetys on lähdössä Minneapoliksesta 15.11.1948. Kuvaajalle poseeraavat kuvernööri Luther Youngdahl, maa- ja metsätalousministeriön johtaja Frank Blair ja lentoemäntä Lorraine Ellefson.Walter H. Wettschreck / Suomen metsästysmuseo
 

Valkohäntäpeura eli valkohäntäkauris

  • Valkohäntäpeura on keskikokoinen, luontaisesti Pohjois- ja Keski-Amerikassa elävä hirvieläin.
  • Laji istutettiin Suomeen 1930-luvulla, kun Amerikkaan muuttaneet siirtolaiset halusivat lahjoittaa vanhalle kotimaalleen kauniin riistaeläimen.
  • Ensimmäiset 5 yksilöä saatiin Suomeen vuonna 1934.
  • Suomen luonnonvarakeskus arvioi, että kannan vahvuus on noin 100 000 eläintä.
  • Koko kanta polveutuu Laukkoon tuoduista yksilöistä.
  • Valkohäntäpeura on Suomen toiseksi tärkein riistaeläin. Tärkein on hirvi.

 

Amerikansuomalaiset halusivat lahjoittaa vanhalle kotimaalleen uuden, kauniin riistaeläimen. Asiaa pohtimaan perustettiin vuonna 1931 peurakomitea.

Päätös valkohäntäpeurojen siirrosta tehtiin sen jälkeen, kun Suomen Yleinen Metsästäjäliitto, eli nykyään Suomen Metsästäjäliitto, oli ilmoittanut suostuvansa ottamaan lahjan vastaan. Tampereella vaikuttanut kauppaneuvos Rafael Haarla puolestaan tarjoutui ottamaan eläimet kartanoonsa Vesilahdelle.

 

Kului kuitenkin pari vuotta ennen kuin siirto pystyttiin tekemään. Amerikansuomalaisten piti muun muassa järjestää keräys, jotta saatiin rahaa eläinten kuljettamiseen.

Suomeen lähetettävät kahdeksan peuranvasaa pyydystettiin alkukesästä 1934 läheltä Virginian kaupunkia. Kun eläimiä lähdettiin siirtämään, niitä oli jäljellä enää seitsemän, sillä yksi oli kuollut tapaturmaisesti ennen lähtöä. Elokuussa kolme urosta ja neljä naarasta laitettiin kuljetushäkkeihin ja lastattiin rahtilaiva S/S Scanmailiin.

Laivamatka yli Atlantin sujui hyvin, mutta Itämerellä alus joutui myrskyyn ja sen aikana kaksi uroksista kuoli. Kun Scanmail saapui Helsinkiin, Hietalahden satamaan syyskuun alkupuolella, ainoa jäljelle jäänyt uros oli niin heikossa kunnossa, että se täytyi kantaa laivasta. Eläin kuitenkin piristyi, kun se pääsi sataman nurmikolle syömään tuoretta ruohoa. Matka kohti Vesilahtea pääsi jatkumaan.

 

Ensimmäisille peuroille annettiin nimet

Kauppaneuvos Haarla oli rakennuttanut Laukkoon eläimiä varten aitauksen tarkkojen ohjeiden mukaan. 3,5 hehtaarin suuruiseen aitaukseen kuului aurinkoista rinnemetsää, järven rantaa, suota ja niittyä. Se oli ympäröity kolme metriä korkealla aidalla. Peurat viihtyivät ja voimistuivat.

Ensimmäisiä vasoja hoidettiin melkein kuin lemmikkieläimiä. Ne olivat täysin kesyjä. Urosvasa sai nimen Uros, naaraat nimettiin Tildaksi, Jennyksi, Fanniksi ja Sokiksi. Soki sai nimensä siitä, että se oli sokea.

 

Kauppaneuvos Haarla lähetti pian peurojen saapumisen jälkeen Amerikkaan varsin runollisen kiitoskirjeen:

“Kiitokset teille siitä suurenmoisesta tavasta, jolla olette osoittaneet isänmaan rakkauttanne ja kaipauksen tunteita entistä syntymämaatanne kohtaan. [...] Täällä tullaan huolehtimaan siitä, että kaunis tekonne tulee siirtymään Suomen historian lehdillä vuosisadasta toiseen ja että koko Suomen kansalle tekemänne lahja hoidetaan niin hyvin kuin se inhimillisillä voimilla voidaan hoitaa.”

Peurojen ensimmäisiä vuosia seurattiin tarkasti ja tiedot myös kirjattiin ylös. Vuoden 1937 keväällä Laukon tarhassa syntyi kaksi vasaa, Tildalle ja Jennylle. Fanni ja Soki eivät poikineet, ja Sokin kohtalo oli muutenkin surkea: se jouduttiin lopettamaan saman vuoden syksyllä, kun jokin peto – joidenkin lähteiden mukaan kotka – oli raadellut sen pahoin.

Maaliskuussa 1938 peurat karkasivat, kun aitaus luhistui kaatuneen puun painosta. Naaraat saatiin houkuteltua takaisin, mutta uros ei enää suostunut palaamaan. Maatalousministeriö antoikin erikoisluvan, jolla loputkin laumasta laskettiin luontoon.

 

Sisäsiittoisuus herätti huolta 

Seuraavat peurat tuotiin Suomeen lentäen, koska merimatka oli osoittautunut eläimille rasittavaksi. Kolme urosta ja kolme naarasta lennätettiin Suomeen kahdessa erässä marras-joulukuussa 1948. Peuralähetyksen vaiheita uutisoitiin tarkasti Atlantin molemmilla puolilla.

 

Laukonpeurojen lähetyskortti 1948
Viimeisestä peurojen siirrosta on säilynyt runsaasti dokumentteja. Suomen metsästysmuseossa Riihimäellä on valokuva-aineiston lisäksi esimerkiksi Atlantin yli lähetettyjä sähkeitä.Suomen metsästysmuseo
 

Peurat toipuivat aluksi hyvin matkasta ja vahvistuivat tarhassa, mutta keväällä 1949 kaksi urosvasaa alkoi sairastella ja kuoli. Jäljelle jääneet kolme naarasta ja yksi uros laskettiin vapaaksi.

 

Toimittajalta

Vaikka valkohäntäpeurojen taipaleesta on kirjoitettu paljon, tiedot heittelevät hieman eri lähteissä. Ensimmäisessä siirrossa tulleiden yksilöiden kohtalosta kerrotaan yleensä yhteneväisesti, mutta tieto esimerkiksi kahden ensimmäisenä Laukossa syntyneen vasan sukupuolesta vaihtelee. Vuonna 1948 tuodun lauman kohtalosta ei ole paljoa tietoa. Tarina niiden menehtymisestä heti vapautuksen jälkeen löytyy mm. Metsästäjä-lehden asiantuntija-artikkelista. Kerrotaan myös, että vuonna 1937 Korkeasaareen tuotiin kannan monimuotoisuuden lisäämiseksi neljä peuranvasaa, mutta nämä kuolivat jo ennen kuin pääsivät kosketuksiin Laukon peurojen kanssa.

 

Lentäen tuotujen peurojen myöhemmistä vaiheista ei ole tarkkaa tietoa, mutta joidenkin lähteiden mukaan nämä yksilöt olisivat menehtyneet jo vapautusta seuraavana talvena. Jos tämä pitää paikkansa, Suomen koko valkohäntäpeurojen kanta polveutuu ensimmäisenä vapautetusta laumasta, eli on lähtöisin yhdestä uroksesta.

Tutkijat selvittivät valkohäntäpeurojen geneettistä perimää vuonna 2012. Tutkimuksessa(siirryt toiseen palveluun) mukana ollut Turun yliopiston apulaisprofessori Jon Brommer sanoo, että kaikki Suomen valkohäntäpeurat voivat hyvin olla Uroksen jälkeläisiä.

– Se on täysin mahdollista. Toisaalta ei voida sulkea pois sitä, että mukana olisi geenejä myös toisessa siirrossa tulleista yksilöistä.

Joka tapauksessa geenitutkimuksessa selvisi, että nyt Suomessa elävän valkohäntäpeurakannan monimuotoisuus on hyvä. Tutkijoiden mukaan se, että kanta on kasvanut hyvin nopeasti, suojaa populaatiota sisäsiittoisuudelta.

 

Laukon kartanon isäntä Jouni Minkkinen seisoo kartanon päärakennuksen edessä
Laukon kartanon nykyiset asukkaat elävät keskellä peurakeskittymää. Isäntä Jouni Minkkinen suunnittelee syksyksi peurajahtia kannan kasvun hillitsemiseksi.Heli Mansikka / Yle
 

Peura poimii hedelmät suoraan puusta

Laukon kartanon nykyisiä omistajia ei valkohäntäpeuroista tarvitse muistuttaa, kohtaamiset niiden kanssa ovat päivittäisiä.

– Ne voivat tulla minkä nurkan takaa tahansa. Kotiovesta kun astut ulos, niin siinä saattaa olla kolme peuraa odottamassa sinua, sanoo isäntä Jouni Minkkinen.

– Joka syksy niistä oppii jonkun tuntemaan. Niillä on samat reitit ja pukit erottaa sarvista. Nimeämään niitä ei sentään ole enää ruvettu.

 

Aikanaan kuskasin peuroille omenoita pellolle, mutta ei tarvitse enää kuskata, kun ne syövät nykyään suoraan puista.

Jouni Minkkinen

Minkkinen asuu Laukon kartanoa vaimonsa Liisa Lagerstamin ja tyttärensä kanssa. Kysymys kartanon mailla liikkuvien valkohäntien määrästä hymyilyttää miestä.

– Niitä on satoja. Riittääkö tarkkuudeksi? Aikanaan kuskasin peuroille omenoita pellolle, mutta ei tarvitse enää kuskata, kun ne syövät nykyään suoraan puista.

Kartano elää tätä nykyä pääasiassa kulttuurimatkailusta saatavilla tuloilla. Monia kävijöitä peurat viehättävät ja vieraat myös näkevät niitä joka kerralla lähes takuuvarmasti.

Viimeisen 10 vuoden aikana valkohäntäpeurojen kanta Suomessa on kasvanut räjähdysmäisesti, tuplaantunut.

 

Valkohäntäpeurat
 Suomessa
Yle
Valkohäntäpeurojen talvikanta
Yle
 

Kanta on nyt levinnyt käytännössä koko eteläiseen Suomeen. Kannan tiheyttä kuvaavassa kartassa kirkkaimmin hehkuu neljän riistanhoitoalueen, eli Satakunnan ja Varsinais-Suomen sekä Pohjois- ja Etelä-Hämeen riistanhoitopiirien leikkauskohta, jossa myös Vesilahti sijaitsee.

Levinneisyyden äärilaita kulkee Pohjois-Pohjanmaan, Keski-Suomen ja Etelä-Karjalan kautta kulkevalla linjalla. Kannan levittäminen on ollut mittavan työn takana. Sen tietää valkohäntäpeuralle museon pystyttänyt riistantutkija Risto Komu.

 

Siirtoistutukset olivat rankkaa touhua

Yli sata valkohäntäpeuran kalloa toljottaa kävijää vanhan kyläkoulun seiniltä Vesilahdella. Riviin asetellut peuranpäät ovat kaikki Risto Komun metsästysmuistoja, trofeita. Mukana on useita "kymppikerholaisia" eli kymmenpiikkisiä sarvipäitä.

Viime syksynä Komu perusti valkohäntäpeuralle pyhitetyn museon Krääkkiön lakkautettuun kouluun. Museo syntyi oikeastaan pakon sanelemana, kun Komun vaimo kyllästyi kodin täyttäviin sarviin ja kalloihin. Vesilahdella syntynyt ja kasvanut Komu on kaatanut satoja valkohäntäpeuroja, ja näistä ison osan hän on valmistanut trofeiksi.

 

Risto
 Komu kädessään sarvipäisen peuran kallosta tehty metsästysmuisto
Risto Komun trofeekokoelmaan kuuluu yli sata sarvipäisen peuran pääkalloa ja kymmenittäin muita metsästysmuistoja. Museo oli pakko perustaa, kun Komun vaimo kyllästyi kodin täyttäviin sarviin ja kalloihin.Matias Väänänen / Yle
 
 

Komu on entinen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkimusmestari. Hän tuntee valkohäntäpeuran paremmin kuin omat taskunsa. Sen lisäksi, että nyt 83-vuotias Komu on metsästänyt valkohäntäpeuroja Vesilahdella koko ikänsä, hän on tutkinut eläimiä useina talvina Laukossa.

Risto Komu on myös yksi heistä, joita on kiittäminen – tai syyttäminen – valkohäntäpeurojen leviämisestä Suomessa. Hän osallistui 1960- ja 70-luvulla valkohäntäpeurojen siirtoistutuksiin eri puolille maata.

Yhdeltäkin isosarviselta peuralta piti sahata sarvet pois, ettei se telonut meitä.

Risto Komu

Siirtoistutuksia tehtiin metsästysseurojen anomuksesta. Lupia myönsi maa- ja metsätalousministeriö. Komu oli mukana siirtämässä peuroja esimerkiksi Vilppulaan ja Mikkeliin.

– Silloin oli kovia talvia. Laukon isoihin latoihin laitettiin peuroille syötävää. Minä tein systeemin, jossa luukku putosi ovella kiinni, kun peurat olivat menneet ladon perälle syömään.

Valkohäntäpeurojen sarvitrofeita
 rivissä peuramuseon seinällä Vesilahdella
Valkohäntäpeuroille omistettu museo on Krääkkiön koululla Vesilahdella. Se on avoinna sopimuksen mukaan.Matias Väänänen / Yle
 

Siirtäminen oli hurjaa puuhaa.

– Ilman mitään nukutusaineita peurat otettiin kiinni, pantiin juuttisäkkeihin ja nostettiin farmariauton kyytiin, Komu muistelee.

Latoon meni sarvipäitäkin. Ne pyydystettiin isolla verkolla ja nujerrettiin.

– Yhdeltäkin isosarviselta peuralta piti sahata sarvet pois, ettei se telonut meitä. Se oli aika rankkaa hommaa.

Komu ajeli työkaverinsa kanssa pakkasessa satoja kilometrejä ikkunat auki, jotta stressaantuneet eläimet eivät olisi kuolleet lämpöhalvaukseen.

– Kyllä sitä itsekin paleli, kun pitkiä matkoja niitä vietiin. Mutta ei kuollut kuljetuksen takia yhtään peuraa!

 

"Se on metsästäjien huonoutta, jos peuroja ei saada kaadettua"

Laukon kartanossa tutkittiin valkohäntäpeurojen elintapoja, koska lajista ja sen selviämisestä Suomessa ei tiedetty mitään. RKTL:n tutkimusmestarina Komu vietti kartanossa useita talvia ja selvitti muun muassa valkohäntäpeurojen ravinnon käyttöä.

Talvi 1965-66 oli niin kova, että 15–20 prosenttia peurakannasta nääntyi nälkään.

– Oli paljon lunta ja kova hanki, peurat eivät saaneet tarpeeksi ruokaa. Siihen aikaan metsästäjät eivät valkohäntäpeuroja juurikaan ruokkineet, mutta siitä alkoi niiden talviruokinta.

Ensimmäinen valkohäntäpeuran kaato Suomessa 24.11.1960
Ensimmäinen valkohäntäpeura kaadettiin Suomessa marraskuussa 1960. Tuolloin myönnettiin peuroille 12 kaatolupaa, joilla kaadettiin yhdeksän peuraa. Kuvassa vasemmalta lukien ovat Eino Niemi, Erkki Ranto ja Eino Koivuniemi.Suomen metsästysmuseo
 

Komu arvioi, että talviruokinta on ollut yksi edellytys sille, että peurakanta on vahvistunut vauhdilla. Toisaalta nykyisten vähälumisten ja lauhojen talvien aikana kanta pysyisi vahvana ilman ruokintaakin.

 

Valkohäntäpeurakolarien määrä riistakeskuksittain vuonna 2017

Varsinais-Suomi 1612
Etelä-Häme 996
Satakunta 900
Uusimaa 829
Pohjois-Häme 532
Muu Suomi 311
Yhteensä 5180

Lähde: Suomen riistakeskus

Tämän hetkistä peuramäärää Komu pitää paikoin liian isona. Suomessa sattui viime vuonna lähes 5 200 liikenneonnettomuutta, joissa osallisena oli valkohäntäpeura. Peuroista aiheutuu joka vuosi mittavia vahinkoja maataloudelle ja kasvinviljelylle. Esimerkiksi Turun Ruissalossa aloitettiin viime vuonna valkohäntäpeurojen ja metsäkauriiden tehopyynti, sillä eläimet uhkaavat luonnonsuojelualeen tammimetsiä.

 

Suomen luonnonvarakeskus arvioi, että pyyntilupia pitäisi antaa tänä vuonna yli puolet enemmän kuin viime vuonna, jotta kannan kasvu taittuisi. Tulevalla metsästyskaudella täytyisi kaataa noin 56 000 valkohäntäpeuraa, kun esimerkiksi viime vuonna valkohäntäpeuralle myönnettiin 36 191 lupaa.

Moni sanoo, että ukkoutuvilla metsästyskerhoilla alkaa olla melkoinen urakka kannan harventamisessa. Tälle väitteelle Risto Komu hymähtää.

– Minusta se on vähän metsästäjien huonoutta, etteivät ole saaneet niitä vähennettyä. Sen pitäisi olla aika helppoa ruokintapaikalla valikoida, mitä ampuu. Ampumalla niitä vähemmäksi saa.

Silti ymmärrystäkin innostuksen hiipumiselle löytyy, kun samaan aikaan sattuu vielä hirvenmetsästys. Metsästäjien urakan helpottamiseksi valkohäntäpeuran metsästysaikaa on pidennetty. Syyskuun alusta alkaen peuroja saa metsästää vahtimalla ja vielä helmikuun alussa kaksi viikkoa ilman koiraa.

 

"Peura on parempi lautasella kuin konepellillä"

Viime vuosiin asti valkohäntäpeuran istutusta ja leviämistä on pidetty todellisena menestystarinana. Valkohäntäpeura ei tullessaan vallannut minkään toisen lajin ekologista lokeroa, ja oli hyvää onnea, etteivät siirrokkaat tuoneet mukanaan haitallisia tauteja, joita peurat Yhdysvalloissa kantavat.

 

Valkohäntäpeura ja joutsen pellolla
Valkohäntäpeuroja näkee eniten liikkeellä aamu- ja iltahämärissä. Peurojen kuvaaminen ilman kyttäyspaikkaa on melko vaikeaa, sillä kyse on arasta ja nopealiikkeisestä villieläimestä, joka pysyttelee yleensä peltoaukeiden reunamailla ja loikkii yleensä äkkiä piiloon.Heli Mansikka / Yle
 

Mikä nimeksi Odocoileus virginianukselle?

  • Kun laji tuotiin Suomeen, sitä kutsuttiin yleisesti laukonpeuraksi ( myös muodossa Laukon peura) sen ensimmäisen asuinpaikan mukaan
  • Myöhemmin nimi vakiintui valkohäntäpeuraksi
  • Vuonna 2008 nisäkäsnimistötoimikunta ehdotti, että eläimen nimi muutettaisiin valkohäntäkauriiksi, koska lajistollisesti valkohäntäpeura ei kuulu peurojen rangifer-sukuun
  • Uusi nimi ei ole vielä vakiintunut käyttöön, ja esimerkiksi lainsäädäntö tuntee eläimen edelleen valkohäntäpeurana
  • Tässä jutussa on päädytty käyttämään valkohäntäpeuraa, koska sillä nimellä laji esiintyy lähdeteoksissa ja myös haastateltavien puheessa

 

Aivan viime aikoina äänenpainot valkohäntäpeuroista puhuttaessa ovat kuitenkin muuttuneet, ainakin tiheimmän kannan alueilla. Vuonna 2012 laadittu kansallinen vieraslajistrategia(siirryt toiseen palveluun) listaa valkohäntäpeuran eli valkohäntäkauriin tarkkailtavaksi tai paikallisesti haitalliseksi lajiksi yhdessä kanadanhanhen ja piisamin kanssa. Haitallisina vieraslajeina strategiassa mainitaan kanadanmajava, villikissa, minkki, rotta, supikoira ja villikani.

Laukossa peuroja ei ole muutamaan vuoteen ammuttu, mutta tänä vuonna lupia haetaan. Isäntä kertoo, että tarkoituksena on paitsi vähentää kantaa kestävämmälle tasolle, myös saada peurajahdeista matkailutuloja.

– Tällä hetkellä Laukon kohdalla on todellinen peurakeskittymä. Sanon aina kävijöille, että varokaa peuroja pari ensimmäistä kilometriä Laukosta, sitten olette vähän selvemmillä vesillä.

 

Vesilahdella asuu kahdenlaisia ihmisiä. Niitä, jotka ovat ajaneet peurakolarin ja niitä jotka tulevat ajamaan.

Jouni Minkkinen

Minkkisen puheet eivät ole yhtään liioiteltuja. Kun samana iltana ajelemme kuvaajan kanssa Vesilahden mutkaisilla teillä parin tunnin ajan, näemme vähintään viisikymmentä valkohäntäpeuraa noin kymmenessä eri paikassa. Yksi peuroista on vähällä loikkia automme alle.

– Täällä tavataan sanoa, että Vesilahdella asuu kahdenlaisia ihmisiä. Niitä, jotka ovat ajaneet peurakolarin ja niitä jotka tulevat ajamaan, Minkkinen sanoo.

– Henkilökohtaisesti en pidä metsästämisestä, mutta silti peura on parempi lautasella kuin konepellillä.

Valkohäntäpeura Laukon kartanon pellolla
 
 
 
Valkohäntäpeuroja on Suomessa enemmän kuin koskaan ennen
Katso valkohäntäpeuroista kertova Ylen uutisjuttu.

Juttua varten on haastateltu asiantuntijoita Suomen luonnonvarakeskuksesta, Suomen riistanhoitoyhdistyksestä, Turun yliopistosta ja Suomen metsästysmuseosta.

_ Kirjallisina lähteinä käytetty muun muassa seuraavia: Pekka Moilanen ja Pentti Vikberg (toim): Valkohäntäpeura - elintavat, metsästys ja riistanhoito, Jaana Kekkonen, Mikael Wikström ja Jon Brommer: Heterozygosity in an isolated population of a large mammal founded by four individuals is predicted by an individual-based genetic model (siirryt toiseen palveluun)sekä Metsästäjä-lehdessä(siirryt toiseen palveluun) vuonna 2014 julkaistua laajaa artikkelia valkohäntäpeuroista._

 


 

Kuluttajamuovipakkauksille on Suomessa valtakunnallinen keräysverkosto. Kaikki muovi, mitä keräyslaatikoihin laitetaan, tulee Riihimäelle Fortumin laitokseen, jossa se lajitellaan. Se, mikä pystytään kierrättämään, kierrätetään. Se mitä ei pystytä, hyödynnetään energiana. –Kaikki jatkotoimet tapahtuvat Suomessa, korostaa Fortumin yhteiskuntasuhteiden päällikkö Auli Westerholm.


  

 

"Eurooppalaiset vievät tonneittain

muovijätettä Kiinaan ja kiinalaiset

dumppaavat sen suoraan mereen" – Vain

kaksi prosenttia muovijätteestä kelpaa

uusiotuotantoon

 

 

Helsingin yliopiston dosentin Mikko Paunion mukaan tilanne on kaaosmainen. Jutussa on asiavirheitä, jotka on oikaistu erillisessä oikaisevassa jutussa.

 

 

WU HONG / EPA

"Eurooppalaiset vievät tonneittain
 muovijätettä Kiinaan ja kiinalaiset dumppaavat sen suoraan mereen" – Vain kaksi prosenttia muovijätteestä kelpaa uusiotuotantoon

Helsingin yliopiston dosentti Mikko Paunio ei kannusta kierrättämään muovia. Kuvassa muovijätettä Pekingissä maaliskuussa 2016.

 

Ulla Jäske | Aamulehti

 
 

Tässä jutussa on asiavirheitä. Ne on oikaistu erillisessä oikaisevassa jutussa.

Kymmenet kiinalaiskaupungit tuskailevat maahan lähetettyjen muovijätelastien parissa. Jätettä tulee niin paljon, että osa siitä heitetään suoraan mereen.

 

Helsingin yliopiston yleisen epidemiologian dosentin Mikko Paunion mukaan valtameret pelastetaan vain lopettamalla muovin kierrätys.

–Eurooppalaiset vievät muovijätettä Kiinaan ja kiinalaiset dumppaavat jätteen lopulta suoraan mereen, koska heillä ei ole mahdollisuutta kierrättää jätettä, Paunio kertoo.

Paunio höllentää suomalaisen omatuntoa sanomalla, että Suomesta on viety vähän jätettä Kiinaan, vaikka EU:n osuus kaikesta Kiinaan viedystä jätteestä onkin lähes puolet.

–Jäte on aiheuttanut kaaoksen Kiinassa. Tilanne on aivan hirveä, Paunio toteaa.

Kymmenien kaupunkien ympäristö pilalla

Viime vuoteen mennessä Kiinaan vietiin 106 miljoonaa tonnia muoviroskaa kierrätyksen nimissä.

–Suuri osa siitä on merissä, Paunio toteaa.

Britanniassa vaikuttava The Global Warming Policy Foundation julkaisi Paunion raportin muovijätteen kierrätyksestä tällä viikolla.

 

Raportin mukaan Kiina on jo ilmoittanut, että se lopettaa kokonaan 85 miljoonan tonnin vuotuisen kierrätysjätteen tuonnin. Kiinalla on käynnissä Vihreä aita -ohjelma, jonka tarkoitus on vähentää heikkolaatuisen jätteen saapumista Kiinaan.

Paunio kertoo, että kierrätysmuoviroska on pilannut ympäristön ja hengitettävän ilman kymmenissä kaupungeissa Kiinassa ja vain pienestä osasta muovia on koskaan tuotettu uusiomuovia.

Kiinan yritykset estää muovijätteen tuonti on aiheuttanut sen, että muovijätettä on alettu viedä Bangladeshiin, Indonesiaan, Malesiaan ja Vietnamiin.

–EU olisi voinut jo tehdä päätöksen, että muovin vieminen kehitysmaihin lopetetaan.

 

Uustuotantoon vain mitätön määrä

Paunion mukaan jo nyt suuri osa muovijätteestä joko poltetaan tai sitä käytetään jätesäkkimuoviksi.

 

–Vain kaksi prosenttia muovijätteestä kelpaa uusiotuotantoon.

Paunio toteaa, että muovin kierrätykseen liittyvä epäkohta on pidetty suurelta yleisöltä piilossa. Nyt puoli maailmaa lukee Paunion raporttia.

–Tosin suurin osa raportin lukijoista kuuluu konservatiivisiin ihmisiin. Tämä on liian arka asia.

Paunio on sitä mieltä, että Euroopan vihreiden puolueiden ajama agenda peittoaa hänen kertomansa puolen asiasta.

 

Raportissa todetaan, että kiertotalouden nimissä tehtävä erottelu ja jätteen käsittelymuodot, kuten kompostointi, mädätys, paperinkierrätys ja uusiomuovin tuotanto, aiheuttavat muovin tai mikromuovin päästöjä ympäristöön ja lopulta mereen.

–EU:n julistama sota merien muovisaastetta vastaan ei ole uskottava ennen kuin se lopettaa miljoonien muovitonnien viennin köyhiin Aasian maihin.

Paunion mukaan parasta olisi, jos kaikki muovi poltettaisiin sekajätteen mukana.

–Kun jäte poltetaan 900 asteessa, piipusta ei tule mitään vaarallista.

Kun Pauniolta kysyy, ketä tässä oikein pitäisi uskoa, hän naurahtaa ja huokaa.

–En tiedä... mutta kyllä se vain niin on, että tilanne Kiinassa on häpeä Euroopalle.

 

Jos laitat muovipakkauksen keräysastiaan Suomessa, se ei päädy Kiinan meriin

Kiina ei tällä hetkellä vastaanota muovijätettä EU:sta. Kaikki Suomessa keräykseen laitetut kuluttajamuovipakkaukset käsitellään Riihimäellä.

 

Lännen Median tiistaina julkaisema juttu muovin kierrätyksestä on poikinut runsaasti keskustelua. Juttu julkaistiin myös Aamulehdessä.

Jutussa yleisen epidemiologian dosentti Mikko Paunio väitti, että valtameret pelastetaan lopettamalla muovin kierrätys ja viittasi siihen, että Euroopasta viedään muovijätettä Kiinaan, joka dumppaa sen suoraan mereen, koska Kiinalla ei ole mahdollisuutta jätteen kierrätykseen.

Suomen kohdalla tavallisen kuluttajan ei kuitenkaan tarvitse olla huolissaan siitä, että muovia kierrättämällä edesauttaisi maailman merien roskaantumista.

 

Lisäksi Kiina ei tällä hetkellä edes vastaanota muovijätettä EU:sta.

Westerholm arvelee, että somekeskusteluissa saattaa mennä helposti sekaisin globaali muoviongelma ja Suomen tilanne.

 

Paunion raportin julkaisija on The Global Warming Policy Foundation, jota brittilehdistössä on kuvailtu ilmastonmuutosskeptikkojen ajatushautomoksi.

Paunion oma tausta on lääketieteessä ja lisäksi hän on profiloitunut muun muassa kirjoittamalla tietokirjan Vihreä valhe, jossa kritisoi kestävän kehityksen ideologiaa.

 


 

Raportissa ennakoidaankin, että seuraavan tarkastelukauden eli vuosien 2019–2021 aikana jo tehdyt toimet alkavat tuottaa tulosta ja näkyvät seuraavassa raportissa kohentuneina lukuina.


  

Alle puolet Euroopan pintavesistä on hyvässä

kunnossa – Lappi voi ylpeillä, koko Suomi ei

 

EU-direktiivin mukaan kaikkien vesialueiden piti olla kunnossa viime vuoteen mennessä.

 

Vesistöt
Kalajokea Nivalassa, taustalla Pidisjärvi.
Kalajoki, Nivala.Petra Haavisto / Yle

Ihmisten toimet näkyvät edelleen ikävällä tavalla valtaosassa Euroopan unionin vesistöistä, kertoo Euroopan ympäristökeskuksen EEA:n tuore raportti(siirryt toiseen palveluun). Sen mukaan tila yltää hyväksi tai erinomaiseksi luokiteltuun tasoon alle puolessa seuratuista vesistöistä.

 

EU:n pohjavesien tila on valtaosin kunnossa, mutta pintavesissä tavoite on toteutunut vain 40 prosentissa seuratuista vesistöistä.

Raportissa on mukana yli 130 000 joen, järven, kosteikon ja merten rannikkovesien sekä pohjavesialueen kunto tarkkailujaksolla 2010–2015.

Myös kuusi vuotta sitten annetussa ensimmäisessä raportissa hyvän rajaan ylsi jokseenkin saman verran vesistöistä.

 

Lappi ykköstilalla

Paras tila vesistöillä on Pohjoismaiden pohjoisosissa – varsinkin Suomen Lapissa – sekä Virossa, Skotlannissa, Slovakiassa, Romaniassa ja useiden Välimeren maiden jokialueilla.

Erityisen punaisina kartassa sen sijaan hohtavat tiiviisti asutetut ja tehomaataloutta harjoittavat Keski-Euroopan maat ja osa Ruotsista.

Huonosta tilasta kertovaa kirkkaan punaista väriä on myös Suomen lounaiskulmalla. Myös lähes koko Pohjanlahden rannikko punertaa.

Siihen on myös luontaisia syitä, kuten Pohjanmaan happamat sulfaattimaat, mutta pääosin syynä on maatalouden liiallinen kuormitus, kertoo luontojärjestö WWF:n suojeluasiantuntija Jenny Jyrkänkallio-Mikkola.

Omien lähivesiesi tilan voit katsoa ympäristöhallinnon ylläpitämästä Vesikartasta(siirryt toiseen palveluun).

 

Ensimmäinen takaraja meni jo

EU:n 18 vuotta sitten solmitun vesipuitedirektiivin perusteella EU:n kaikkien vesistöjen ekologisen tilan olisi pitänyt olla kunnossa jo viime vuonna. Ehdottomaan takarajaan on yhdeksän vuotta.

Direktiiviin pyydetyistä poikkeuksista on Jyrkänkallio-Mikkolan mukaan tullut normi. Kun direktiiviä parhaillaan arvioidaan uudelleen, WWF patistaa jäsenmaita sitoutumaan tavoitteisiin eikä tavoittelemaan heikennyksiä.

EEA:n pääjohtaja Hans Bruyninckx ei ole EU-maille yhtä kipakka kuin WWF, vaan kiittää valtioita, jotka ovat panostaneet jätevesien käsittelyyn, maatalouden valumien suitsimiseen, kalojen vaelluksen mahdollistamiseen ja rapautuneiden vesistöjen kunnostamiseen.

Raportti antaa kiitoksia myös siitä, että monet maat ovat lisänneet vesistöjen tilan seurantaa ja tutkimusta, mikä lisää ymmärrystä tilanteen vakavuudesta ja antaa pohjaa ratkaisuille.

Raportissa ennakoidaankin, että seuraavan tarkastelukauden eli vuosien 2019–2021 aikana jo tehdyt toimet alkavat tuottaa tulosta ja näkyvät seuraavassa raportissa kohentuneina lukuina.

Ponnistuksia on kuitenkin yhä lisättävä, jotta Euroopan vesistä tulisi niin puhtaita ja kestokykyisiä kuin niiden kuuluu olla; siitä riippuu myös ihmisten hyvinvointi nyt ja tulevaisuudessa, Bruyninckx painottaa.

 


 

Optio kävi tutustumassa viiteen suosikkisatamaan Göteborgin ja Fjällbackan välillä. Kaikkiin kohteisiin pääsee veneetönkin joko autolla tai yhteysaluksilla. Autolla ei kannata kiirehtiä, sillä upein reitti vie rannikon kapoisia teitä pitkin kuin Kaliforniassa konsanaan.

 

Kuin Välimerellä.
 Väder­öarna-saarten vedet hohtavat kirkkaina. Saaria on kaikkiaan 365, ja ne ovat Ruotsin arvokkaimpia meriluontokohteita.

Kuin Välimerellä. Väder­öarna-saarten vedet hohtavat kirkkaina. Saaria on kaikkiaan 365, ja ne ovat Ruotsin arvokkaimpia meriluontokohteita.

 

 

 

Ruotsissa veneilijän todelliset mansikkapaikat

ovat länsirannikolla - piirrä nämä paikat

kartalle

 

Ruotsin länsirannikon Skagerrakin vesillä sijaitsevat purjehtijan unelmalokaatiot: idylliset kesäkaupungit ja ulkosaariston rantakalliot.

 

Tämä juttu julkaistiin alun perin Kauppalehti Optiossa 24.5.2018. Julkaisemme sen nyt uudelleen.

Jos Tukholman saaristo on jo niin nähty, Ruotsin länsirannikolla riittää uutta koluttavaa. Skagerrakin vesille pääsee Itämereltä joko oikaisemalla Götan kanavaa pitkin Göteborgin kulmille tai pidempää reittiä Ruotsin eteläkärjen ympäri.

Molempiin on varattava aikaa. Pelkästään Götan kanava syö lomasta viikon mennen ja toisen tullen. Vaihtoehtona on tietysti veneen vuokraus.

 

Aika ja vaiva kannattavat. Perillä eteen piirtyvät vilkkaat kesäsatamat ja ulkosaaristossa niin kirkkaat ja puhtaat vedet, että niissä viihtyvät jopa kylmän veden korallit.

Rannikon monet pittoreskit puutalokaupungit ovat talvet lähes tyhjillään, mutta kun pihojen ja puutarhojen ruusut avaavat nuppunsa ja lomat alkavat, omistajat muuttavat kaupungeista huviloilleen. Juhannuksesta alkaen kadut ja terassit täyttyvät myös turistien ja veneilijöiden iloisesta sorinasta.

Veneilyn sesonki on kiivas ja lyhyt, kuten Suomessakin, mutta veneitä on paljon enemmän. Siksi suosituimpien satamien suulla on paras odotella paikkaa aamuvarhain. Näillä vesillä myös kokemus on valttia, sillä sää on oikukas, ja säätiedotukset täytyy kuunnella tarkasti. Vallitsevat tuulet ovat lounaasta, ja Skagenin kärjen jälkeen ne pääsevät puhaltamaan avoimesti. Aika ajoin tuuli nostaa nopeasti useiden metrien korkuisen aallokon. Kipparin lisäksi kartanlukijan täytyy olla hereillä, sillä Suomen ja Tukholman saaristoissa navigointia helpottava keppiviidakko on täällä varsin harva.

Optio kävi tutustumassa viiteen suosikkisatamaan Göteborgin ja Fjällbackan välillä. Kaikkiin kohteisiin pääsee veneetönkin joko autolla tai yhteysaluksilla. Autolla ei kannata kiirehtiä, sillä upein reitti vie rannikon kapoisia teitä pitkin kuin Kaliforniassa konsanaan.

Erityisen tärkeitä Tukholman saaristo ja Ruotsin länsirannikko ovat suomalaisille moottoriveneiden valmistajille, sillä Ruotsi on niiden suurin vientimarkkina. Ruotsissa oma moottoriveneiden valmistus on hiipunut, mutta purjevenemerkit ovat vahvoja. Länsirannikolla Orustin saarella toimivat yhä esimerkiksi Hallberg-RassynNajadin sekä Sweden Yachtsin ja siihen kuuluvien Malö Yachtsin ja Regina af Vindön veistämöt.

Lisätietoa: http://www.visitsweden.com/coast-ferries/

Oikotie. Etelä-Ruotsin läpi kulkeva kanavien ja järvien verkosto yhdistää Itämeren Pohjanmereen. Sjötorp on yksi Götan kanavan vierasvenesatamista. KUVA: @PAULA NIKULA

Götan kanava

Göta Kanalbolag: +46 141 202050, www.gotakanal.se, www.sjofartsverket.se

Sjötorpin sulun ja vierassataman

Sijainti: 58° 50.230' N, 13° 58.906' E

Syväys:2,5–3 m Vieraspaikat: 40 (+40 Sjötorp Övressä)

Kiinnitys: Poiju, laita

Palveluita: Sauna, polttoaine, sähkö, vesi, kauppa, posti, pesukone, wc, telakka, mastonostin, veneennosto, septityhjennys

Reitti Itämereltä alkaa Memistä ja jatkuu 190 kilometrin matkan Sjötorpiin Vänernjärvelle. Loppumatka kulkee järveä pitkin Vänersborgiin ja sieltä 82 kilometriä Trollhättanin kanavaa ja Götajokea pitkin Göteborgiin tai vaihto­ehtoisesti kaupungin pohjoispuolelle, Nordre älville. Veneet kulkevat Götan kanavassa 58:n ja Trollhättanin kanavassa kuuden sulun läpi ja nousevat korkeimmillaan 91,8 metriä merenpinnan yläpuolelle.

Kesäsesongin aikana kanavat ovat auki päivittäin, muina aikoina touko–syyskuussa sulutukset täytyy varata etu­käteen. Maksut perustuvat veneen kokoon, kanavamatkan pituuteen sekä ajankohtaan. Esimerkiksi noin kymmenmetrisen veneen omistaja voi varautua noin 10 350 kruunun (n. 990 e) maksuun, jos matkan tekee kokonaisuudessaan edestakaisin. Alle 15-metrisen veneen maksu on noin 13 150 kruunua (n. 1 250 e).

Götan kanavan sulkujen kautta mahtuvat korkeintaan 30 metriä pitkät, 7 metriä leveät ja syväykseltään 2,82-metriset alukset. Suurin sallittu korkeus on vedenpinnasta 22 metriä ja suurin sallittu nopeus viisi solmua. Trollhättanin kanavan osuudella suurin pituus on 88 metriä, leveys 13,2 metriä, syväys 5,4 metriä ja korkeus 27 metriä. Trollhättanin kanavalla kulkee kesäisin noin 4 000 huvivenettä.

Hyvä tietää: Sesonki on tänä vuonna 11.6.–15.8., jolloin kanava on auki joka päivä. Muina aikoina toukokuun alusta syyskuun loppuun sulutukset pitää varata etukäteen.

 

Hulppeaa. Marstrand on suosittu purjehduskaupunki ja monen Ruotsin talous­elämän vaikuttajan kesänviettopaikka.KUVA: PAULA NIKULA

Marstrand

Sijainti: 57° 53.204’ N, 11° 34.821' E

Puhelin: +46 303 61053, www.marstrand.se

Syväys: 1,5–5 m Vieraspaikat: 200

Kiinnitys: Ankkuri, poijut

Palveluita: Apteekki, pankki, sauna, suihku, sähkö, vesi, kaasu, ravintoloita, pesukone, septityhjennys

Götan kanavan kautta tuleville ensimmäinen kiinnostava etappi on Ruotsin purjehduksen pääkaupunki, Marstrandin saari. Göteborgin lähistöllä sijaitseva satama on kuin paikallinen Hanko, mutta paljon suurempi.

Täällä ei tarvitse tirkistellä nähdäkseen, miten ruotsalainen vauraus näkyy kaupunkikuvassa. Sataman ja veneiden lisäksi sen huomaa rakennuksissa, pihoissa ja puutarhoissa. Ei ihme, että moni tunnettu ruotsalainen talous-, urheilu- ja kulttuurielämän keulahahmo viettää täällä kesiään. Ympärivuotisesti saarella viihtyy vain tuhatkunta asukasta.

1300-luvulta peräisin oleva Marstrand on suosittu myös siksi, että se on lähellä Göteborgia ja vain muutaman minuutin lauttamatkan päässä tieyhteyksistä. Saaren vesillä on lisäksi vuosittain useita merkittäviä purjehduskilpailuja, kuten Marstrand Regatta ja Match Cup Sweden. Kisat tuovat aina kaupunkiin bongattavaksi kirkkaimpia purjehduksen tähtiä perheineen.

Kaupunkinäkymää hallitseva Carlstenin linnoitus on tunnettu siitä, että mestarivaras Lasse-Maja vietti sen tyrmässä 27 vuotta elämästään. Keskiajalla Marstrand tunnettiin myös Euroopan silakkakaupunkina, joka tuotti tarvittavan kalaöljyn esimerkiksi Pariisin katulamppuihin.

Marstrandiin ja linnoitukseen on helppo tutustua reippaalla iltapäivän kävelylenkillä. Sen päätteeksi huikopalat ja paikalliset herkut voi maistella esimerkiksi Grand Tenanin ravintolassa, jonka erikoisuus on valkosipulissa gratinoitu langusti.

Veneilijöille tärkeä pysähdyspaikka on Bergin konditoria, josta liki jokainen käy ennen lähtöään noutamassa tuoreet leipomukset matkalle. Paikan klassikko on Purjehtijan aamiainen.

Hyvä tietää: Viimeistään Marstrandissa täytyy päättää kelin mukaan, lähteekö kaartamaan pohjoista kohti sisä- vai ulkoreittiä. Etenkin kova lounaistuuli voi olla ulkomerellä haasteellinen korkean aallokon kera. Aukko on suuri, sillä vastarantaa pitää kiikaroida Skotlantiin asti. Pohjoisen suuntaan Marstrandista pääsee myös suojaisempaa sisäreittiä.

 

Suosittu. Sesonki alkaa ­juhannukselta, ja satama täyttyy nopeasti. KUVA: @PAULA NIKULA
Yhdessä. Juhannusjuhlien valmisteluun voivat osallistua saaren kesäasukkaiden lisäksi vieraat ja veneilijät.KUVA: @PAULA NIKULA

Käringön

Koordinaatit: 58° 6.595' N, 11° 21.952' E

Puhelin: +46 304 56055, www.destinationkäringön.se

Syväys: 1,5–4 m Vieraspaikat: 135 Kiinnitys: Poiju, laita, ankkuri

Palvelut: Apteekki, sauna, suihku, sähkö, vesi, kaasu, kauppoja, ravintoloita, pesukone

Keskikesän ja juhannuksen täydellinen venesatama löytyy pieneltä Käringön-­saarelta. Paikassa on jo ulkosaariston tuntua, mutta se on silti vielä lähellä tieyhteyksiä. Lautta Orustin saarelta saapuu kylän lahdenpoukamaan, jota reunustavat matalat punaiset puurakennukset kauppoineen ja ravintoloineen.

Kivenheiton päässä satamasta kapeat kadut kiemurtelevat kohti hyvin hoidettuja kesäpihoja, puutarhoja ja niiden keskellä pastellin sävyissä hehkuvia huviloita. Kesäasumusten ruokapöydissä ei kursailla. Sillit, snapsit, laulut, nauru, grilliherkut, uudet perunat, mansikat ja keskikesän kukkien tuoksut sekoittuvat iloisesti keskenään, kun paikalliset juhlivat juhannusta kesävieraidensa kanssa.

Monet veneilijät laittavat ruokansa itse, mutta satamassa on myös useita ravintoloita. Klassikkopaikka on Petersons Krog.

Saarella on olo kuin ruotsalaisessa kesäelokuvassa. Juhannusaaton perinteenä kesäasukkaat vieraineen kokoontuvat aamulla jalkapallokentälle rakentamaan juhannussalkoa. Paikalle on tuotu valmiiksi kottikärryittäin kukkia ja puiden lehviä. Iloinen puheensorina täyttää kentän, kun kaikki kynnelle kykenevät osallistuvat talkoisiin. Lapset ojentelevat kukkia, naiset solmivat seppeleet ja miehet kiinnittävät ne lopuksi salkoon.

Tanssit juhannussalon ympärillä alkavat heti lounaan jälkeen iltapäivällä, satoi tai paistoi, ja seppelepäisen kansan menoon ovat yleensä lyömässä tahtia Ruotsin suosituimmat orkesterit.

Omaa rauhaa etsiville saaren länsipuolella on hienoja auringon lämmittämiä rantakallioita ja uimarantoja.

Hyvä tietää: Kiivaimman sesongin aikana Käringön on todella suosittu ja siksi haastava vierailukohde, vaikka satama onkin iso. Tiettävästi paikkoja ei voi edelleenkään varata etukäteen. Ilman omaa venettä tulevien on puolestaan paras varata hyvissä ajoin majoitus­paikka sekä istumapaikka yhteysalukselle. Auto tarvitsee pysäköintipaikan lauttarantaan Orustin saarelle.

 

Nähtävyys. Smögenin satama- laituri on liki kilometrin pituinen. Perällä ovat värikkäät varastot. KUVA: @PAULA NIKULA
Tietäkin pitkin pääsee. Smögeniin johtaa korkea silta, jonka alitse mahtuvat suuretkin purje­veneet. KUVA: @PAULA NIKULA

Smögen

Sijainti: 58° 21.241' N, 11° 13.578' E

Puhelin: +46 523 395 39, www.vastsverige.com/sotenas

Syväys: 2–5 m Vieraspaikat: 200

Kiinnitys: Puomi, laita, ankkuri

Palveluita: Pankki, sauna, suihku, wc, polttoaine, sähkö, pesukone, kauppoja, posti, ravintoloita, mastonostin, moottorihuolto, telakka

Pieni Smögenin saari on kesäisin yksi Ruotsin vilkkaimmista matkakohteista ja Pohjoismaiden suosituimmista venesatamista. Autolla saarelle pääsee 500 metriä pitkän ja 26 metriä korkean sillan (Smögenbron) yli. Veneillä tulevat koukkaavat kapeaan salmeen ja sen postikorttimaisemiin. Ruuhkan yllättäessä heti Smögenin takana ovat Hasselösundin ja Sandbogenin satamat.

1900-luvun alusta Smögen on tunnettu kylpyläkaupunkina, mutta nykyisin parasta antia on vierasvenesatama palveluineen. Smögenbryggan on liki kilometrin pituinen laituri ja nähtävyys sinänsä. Laiturilla on runsaasti penkkejä, joilla voi nauttia kauniin kesäpäivän auringosta ja seurata veneilijöiden suosikkiohjelmaa: veneiden rantautumista ja lähtöä laiturista. Kuhinaa riittää heinäkuulta elokuun puoliväliin. Ja mitä hienompi vene, sen varmemmin perässä liehuu Norjan lippu.

 

Laiturin rannan puoli on täynnä merkki­tuotteiden kauppoja, kahviloita, pubeja, klubeja, kauppoja, majoitustilaa ja ravintoloita. Sesonkina ihmisvilinä on melkoinen. Budjettimatkailijalle paikka on tyyris.

Smögen on meren herkkujen paratiisi, ja sen huomaa terasseilla: monen kylmän valkoviinilasin vieressä on lautasilla ostereita, simpukoita, merirapuja, katkarapuja ja hummereita. Paikalliset yritykset järjestävät jopa hummerisafareita. Pensionat Brygganin kahvila on yksi paikoista, joista voi ostaa valmista evästä mukaan.

Fjällbackaa kohti suuntaava veneilijä voi valita satamasta ulkomeren sijaan suojaisen Soten-kanavan kautta kulkevan reitin kohti Hamburgsundia. Paikallisten neuvo on, että jos tuuli on kova, ulkokautta ei kannata edes yrittää.

Hyvä tietää: Smögenissä käy vuosittain jopa 5 000 veneilijää. Vierasvenepaikkoja on parisensataa, ja niistä nelisenkymmentä on varattavissa etukäteen. Satamassa veneet kiinnittyvät kyljittäin kiinni toisiinsa ja osassa laituria on käytössä Välimereltä tuttuja, uppeluksista noukittavia mooring-köysiä. Autoille on niin vähän pysäköintipaikkoja, että kesäisin autoilua on jouduttu jopa rajoittamaan.

 

Historiaa. Luotsimuseo kertoo menneestä ajasta.KUVA: @PAULA NIKULA
Palveluita. Värdshuset-hotelli (vas.) on auki vuoden ympäri.KUVA: @PAULA NIKULA

Väderöarna

Sijainti: 58° 34.570' N, 11° 4.127' E

Puhelin: +46 70 338 0087, www.vaderoarna.com/en

Syväys: 3–6 m Vieraspaikat: 35

Kiinnitys: Sivu, ankkuri, luonnonlahdet ympärillä. Soita satamavastaavalle ennen saapumista.

Palveluita: Suihkut, wc, ravintola, luontopolku, majatalo, yhteys­alukset Fjällbackasta, Grebbestadista ja Hamburgsundista

Havstenssundin ja Fjäll­backan uloimpien luotojen taakse, karuun ulkosaaristoon ja Ruotsin läntisimpään pisteeseen on noin tunnin matka nopealla moottoriveneellä.

Väderöarna-saaret ovat tunnettuja luotsiperheiden kotisaaria haastavien väylien varsilla, mutta ne ovat myös Ruotsin arvokkaimpia meriluonnon kohteita ja urheilusukeltajien suosikkeja. 365 saaren ja luodon vesillä elää nimittäin Pohjoismaissa erittäin harvinaisia kylmän veden koralleja. Jopa puolimetrisiksi kasvavat korallit ovat kuitenkin noin 70 metrin syvyydessä, joten snorklaamalla niitä ei täällä pääse kummastelemaan.

 

Jo pääsaaren, Storön, luotsisatamassa saa aavistuksen siitä, että täällä meri ei ole aivan tavanomainen. Satamalaguunin pohja hohtaa kirkkaana ja smaragdin sinivihreänä, aivan kuin Välimerellä. Sitä ympäröivät karut luodot, suojaiset luonnonsatamat ja syvät kapeikot, joiden veneenmentävät kolot täyttyvät äärimmilleen juhannuksesta alkaen.

Luotsisatamassa on useita kulttuurihistoriallisesti tärkeitä saaristolaisrakennuksia ja niiden edessä laituri Fjällbackasta ja Hamburgsundista saapuville yhteysaluksille. Taaempana on toinen laituri omilla veneillään matkaaville vieraille.

Sataman pieni hotelli, Värdshuset, on suosittu ravintola. Hotellin väki pyytää itse rapuja ja hummereita ja keittää ne rannassa, mikä on yksi saaren ohjelmanumeroista.

Kauas saarelta näkee parhaiten luotsitornista. Vaelluspolun varrella voi pohtia, miksi pääsaari on vulkaanista gneissiä, kun muut ovat graniittia, ja ihailla rikasta kasvillisuutta. Lähellä kulkeva Golfvirta lämmittää niin paljon, että saarella on yllättävän paljon erilaisia kasveja ja jopa omena- ja kirsikkapuita.

Makeaa vettä ei ole. Värdshusetin hotelli tekee kaiken käyttövetensä merivedestä ja kierrättää esimerkiksi suihkuvedet venesataman huoltorakennuksen vessavesinä.

Hyvä tietää: Luotsisatamassa ei voi käyttää ankkuria, vaan veneet ovat sivukiinnityksessä. Laituriin mahtuu noin 35 venettä. Joka aamu yhdeksän aikaan veneet joutuvat ajamaan ulos ja ­paikat järjestellään uudestaan satamaisännän ohjeiden mukaan. Häneltä voi kysellä etukäteen tietoa myös tilasta ja säästä, ja hän auttaa rantautumisessa ja lähdössä.

 


 

Pienet joet, purot ja norot ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuudelle ja esimerkiksi eläinten juomapaikkoina. Se, että ne voivat hyvin ja niissä vettä riittää, on luonnolle tärkeää.


 

 

 

Kuivuus näkyy ensin pienten ojien, norojen

ja purojen eliöstössä – tuho on kuitenkaan

harvoin lopullinen

 

Matalat vedenpinnat ja -virtaamat ovat alkukesälle poikkeuksellisia, mutta kesähelteillä pahempaakin on nähty. Ensimmäisenä kuivuutta karkuun joutuvat norojen hyönteiset ja kalat.

 

Kuivuus
Seinäjoen Pajuluoman vesi on selvästi tavallista alempana.
Seinäjoen Pajuluoman vesi on selvästi tavallista alempana.Hanne Leiwo/Yle

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus varoitteli viime viikolla ennätyksellisen matalalla olevien vedenkorkeuksien sekä -virtaamien vaikutuksesta vesistöihin. Ensimmäisenä kuivuuden aiheuttamat haittavaikutukset näkyisivät ojissa ja puroissa.

 

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piirin piirisihteeri Teemu Tuovinen lisää listaan ojien ja purojen lisäksi vielä norot.

Pintavesivaikutteiset ekosysteemit, kuten ojanpohjat ja kangasmailta tulevat norot, ovat niitä, joissa kuivuus alkaa näkyä. Mutta pohjavesivaikutteisilla alueilla ei ole Tuovisen mukaan vielä hätää.

– Vedenlaatu on erittäin hyvä ja virtaamaa luomissa, puroissa ja joissa riittää. Sellaiset alueet, missä tulee vain sadevesiä ja pintavesia, alkavat olla aika kuivia, Tuovinen sanoo.

 

Usean vuoden vaikutukset

Noro eli puroa pienempi luonnontilainen vesiuoma saattaa kuivua lähes kokonaan silloin tällöin. Niiden lajisto on Tuovisen mukaan tottunut kausikuivuuteen.

Kuivuus ja veden vähentyminen saa ne lajit, jotka pääsevät kuivuutta karkuun omin jaloin tai omilla pyrstöillä, etsimään parempia elinympäristöjä.

 

– Kyllä hyönteiset aina jostain sellaisen sopen löytää, missä on kosteutta tai sitten niiden pitää tulla alavirtaan niin paljon alemmas, että joku lampi löytyy, Tuovinen toteaa.

Myös kalat lähtevät alavirtaan, kun vesi alkaa olla vähssä.

Tuovisen mukaan kuivuuden aiheuttama tuho esimerkiksi norossa on harvoin lopullista, mutta useamman vuoden tilapäinen muutos ekosysteemiin siitä voi aiheutua.

– Kaloilla on vaellusvietti ja ne pyrkivät palaamaan ja hakeutumaan uusille alueille, kun vesi palaa. Hyönteiskannatkin palautuvat pikku hiljaa.

 

Pajuluoman vesi on tavallista matalammalla Seinäjoella.
Pajuluoman vesi on tavallista matalammalla Seinäjoella.Hanne Leiwo/Yle

 

Heinäkuussa ollut pahempikin tilanne

Se, että näin kuivaa on alkukesästä, on poikkeuksellista. Tuovinen muistaa kuitenkin pahempiakin tilanteita myöhemmältä kesältä. Esimerkiksi heinäkuun helteillä virtavesissä on ollut huomattavastikin heikompi tilanne.

 

– En pitäisi alkukesän ja kevään kuivuutta niin hälyttävänä, sillä ei ole niin pitkä siitä, kun sulamisvedet ovat menneet ja maaperässäkin on vielä kosteutta.

Tuovinen pitåä kaikkia ääri-ilmiöitä ikävinä. Hän kuitenkin muistuttaa, että virtavesialueet, joilla on erityisen arvokasta lajistoa, ovat usein pohjavesivaikutteisia elinympäristöjä ja niissä vielä vettä riittää.

 

Aika keskustella

*Pienet joet, purot ja norot ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuudelle ja esimerkiksi eläinten juomapaikkoina. Se, että ne voivat hyvin ja niissä vettä riittää, on luonnolle tärkeää.*

– Akuuttiin tilanteeseen emme voi paljon vaikuttaa, mutta voisimme herätä puhumaan siitä, mikä on pintavesien ja maankuivatuksen vaikutus, Tuovinen miettii.

– Ojien tukkimista ja vähemmän ojia siellä, missä ne eivät ole välttämättömiä. Että pintavesiä saataisiin pidettyä mahdollisimman kauan, että ne riittäisivät kesälle – se olisi valtavasti pelastava asia.

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri on mukana Freshabit(siirryt toiseen palveluun) –hankkeessa, jonka myötä toteutetaan esimerkiksi purokunnostuksia pohjalaisjoilla.

 


 

– Päätavoitteenamme on saada aikaan marjauute noin vuoden päästä. Olemme tehneet paljon tutkimustyötä sen eteen, että löytäisimme hyvät prosessiolosuhteet sen tekemiseen. Tutkimusta on tehty muun muassa ELY-keskuksen kehittämishankkeen kautta, sekä entisen Tekesin eli nykyisen Business Finlandin rahoituksella, Hongell sanoo.


 

 

Sotkamoon avataan suuren luokan

marjajalostustehdas – vientiä suunnataan

Aasian ja Yhdysvaltojen markkinoille

 

Yrityksen tavoitteena on nostaa Suomen marjajalostus uudelle tasolle. Tulevaisuudessa tehtaan on tarkoitus jalostaa vuosittain 10 miljoonaa kiloa luonnonmarjoja.

 

Marjat
Mustikoita.
Mustikkasadosta kerätään talteen vain noin 5-10 prosenttia.Julia Sieppi / Yle
 

Tästä on kyse

  • Sotkamoon avataan luonnonmarjojen jalostukseen keskittyvä tehdas.
  • Tehtaan tuotteet eivät mene suoraan kuluttajille, vaan teollisuuden käyttöön.
  • Yrityksen suunnitelmissa on viedä tuotteita Aasian ja Yhdysvaltain markkinoille.

Sotkamoon avataan luonnonmarjojen jalostukseen keskittyvä tehdas.

– Tulevana syksynä meillä on jo käytössä mehunpuristuslinjasto ja kaksi patenttia, joista toisen avulla valmistamme korkeakuituista bioaktiivista hilloa. Toiseksi kuivaamme marjoja matalassa lämpötilassa. Nämä kaksi tuotetta ovat ensimmäiset, jotka saamme markkinoille, kertoo toimitusjohtaja Satu Hongell Extrx Oy:stä.

Tehdas toimii Sotkamon Osuusmeijerin tiloissa, missä toimii jo valmiiksi marjojen hankintaorganisaatio Arctic International Oy. Uusi tehdas työllistää noin 20 henkilöä.

Yrityksen tavoitteena on viedä marjanjalostusta vielä pidemmälle tulevina vuosina.

 

Yhteistyötä tutkijoiden kanssa

Exrtx Oy on ollut mukana myös yhteishankkeessa yliopistotutkijoiden kanssa. Oulun yliopiston tutkija Mari Jaakkola on ollut mukana tutkimassa muun muassa marjojen jalostusta ja terveysvaikutteisia aineita.

– Tutkimuksemme marjojen jalostuksesta ja prosesseista ovat hyvin lähellä yrityksen toimintaa. Teemme myös analytiikkaa, joka hyödyttää yritystä. Mittakaavaltaan tehdas on myös hyvin mielenkiintoinen meidän tutkimusten kannalta. Tulevaisuudessa voimme yrityksen kautta pilotoida tutkimiamme prosesseja isossa mittakaavassa, Jaakkola kertoo.

 

Puolukka
Myös puolukassa on terveysvaikutteisia yhdisteitä sekä potentiaalia maailmanmarkkinoille.Toni Pitkänen / Yle

 

Suomen luonnosta on mahdollista jalostaa ja tuotteistaa myös muita marjoja mustikan lisäksi.

– Viime vuosina olemme tehneet tutkimustyötä myös puolukan kanssa. Puolukka on sen takia kiinnostava, että sen sato on yleensä hyvä. Karpalon sukulaista puolukkaa ei vielä maailmalla tunneta. Koska puolukka on luonnonmarja, sen viljelyyn ei käytetä torjunta-aineita. Myös puolukassa on paljon arvokkaita yhdisteitä, Jaakkola kertoo.

 

Yritys tähtää Aasian ja Yhdysvaltain markkinoille

Tehtaan tuotteet eivät mene suoraan kuluttajille, vaan teollisuuden käyttöön. Yrityksen suunnitelmissa on suunnata tuotteita erityisesti Aasian ja Yhdysvaltain markkinoille.

Toimitusjohtaja Satu Hongellin mukaan Aasiassa arvostetaan suomalaisia toimintatapoja ja puhdasta luontoa.

– Tällä hetkellä mustikkaa lähtee Suomesta paljon pakasteena Aasiaan ja se tulee takaisin jalostettuina tuotteina. Tarkoituksenamme on, että tuote tehdään Suomessa loppuun asti ja saamme mahdollisimman paljon jalostusarvoa Suomeen.

 

Päätavoitteenamme on saada aikaan marjauute noin vuoden päästä.

SATU HONGELL

Suomalaisen marjajalostuksen valttikortteja maailmalla ovat tutut, Suomessa toisinaan jopa itsestäänselvyyksinä pidetyt asiat.

– Ulkomailla mielikuvat luonnon puhtaudesta ja arktisuudesta ovat todella tärkeitä. Ulkomailla myös luomutuotteille on paljon kysyntää. Täällä Suomessa on siihen hyvät mahdollisuudet, sillä meillä on maailman suurin luomuksi sertifioitu metsäpinta-ala, Jaakkola kertoo.

Hongell myöntää, että marjanpoimijoiden riittävyys on haaste yritykselle. Suomalaiset eivät enää poimi marjoja tarpeeksi teollisuuden tarpeisiin ja esimerkiksi thaimaalaisia on tänä vuonna tulossa ennakkotietojen mukaan aiempaa vähemmän. Jaakkolan mukaan mustikkaa ja puolukkaa kerätään Suomessa tällä hetkellä vain 5-10 prosenttia sadosta.

 


 

Laajemmasta vaikutuksesta meren kalakantoihin ei ole kiistatonta tieteellistä näyttöä. Kun iso määrä lintuja tulee samalla paikalle kalastajien kanssa, saalistaa osan ja karkottaa loput kalat, vaikutus on paikallisesti merkittävä. Kalastajille ongelma on todellinen. Kiintiöt ovat pienet, säädökset tiukat, hylkeet hajottavat rysiä ja vievät osan saaliista. Yhtään lisää ei kaivattaisi. Siksi merimetso ei saa kalastajilta sympatiaa.


 

 

Tuonen lintu

Parikymmentä vuotta sitten Suomen rannikolle pesimään palannutta merimetsoa on vainottu ja puolustettu. Kanta jatkaa edelleen kasvuaan, mutta nyt hitaammin. Eivätkä vastustajat ja puolustajat ehkä sittenkään ole niin kaukana toisistaan.

Jaa Redditissä
Jaa Whatsappissa

Oudot, isot, mustat linnut hätkähdyttivät rannikon kalastajia. 1970-luvulla merimetso oli harvinainen näky. Silloin rannikolla viivähti muuttomatkalla olleita pohjoisatlanttisen alalajin lintuja. Niiden tieteellinen nimi on Phalacrocorax carbo carbo.

Merikarvialainen kalastaja Kalevi Ahonen muistaa, miten vanhemmat kalastajat totesivat: ”Se on pojat viimeinen kevät nyt, sillä tuonen risti istui kivellä”.

Kalastajapariskuna Ahonen Merikarvialta

Merikarvialainen kalastajapariskunta Kalevi ja Pirjo Ahonen ovat tunteneet merimetson tulon kalansaaliissaan. Kuva: Elina Niemistö / Yle

1990-luvun jälkeen Phalacrocorax carbo sinensis on levinnyt pitkin rannikkoa. Se oli hävitetty sata vuotta aiemmin, mutta nyt se tekee vahvaa paluuta. Selkämerellä, Merikarvian edustalla kalastavien Kalevi ja Pirjo Ahosen kalansaaliissa se on tuntunut.

– Se on sen romahduttanut, sanoo Kalevi Ahonen ykskantaan.

Joskus merimetsoja istuu sotilaallisissa riveissä ahvenverkkojen lähellä. Silloin tietää, että saalista ei tänään ihmiselle tule.

– Eikä sieltä tule. Merimetso on taitava saalistaja, hajottaa koko kalaparven ja vie niin paljon kuin vaan ehtii, täsmentää Pirjo Ahonen.

Kalastajat ahdingossa

Ahosten kalansaalis on pienentynyt. Kun edellisinä vuosikymmeninä saattoi saada 40–50 kiloa ahvenia, nyt määrä on 5–10 kiloa. Saaliin vähenemiseen tosin on muitakin syitä kuin merimetso.

 

– 2000-luvulla puolet ykkösryhmän kalastajista on joutunut lopettamaan hylkeiden ja merimetsojen takia. Eli syynä ovat molemmat. Jos suunta jatkuu, kalastajilla ovat käsillä saattohoidon viimeiset vuodet, sanoo Kalevi Ahonen murheellisena.

Häirintä siirtää

Ahosen mielestä merimetsoa pitäisi voida metsästää. Kausi ajoittuisi heti keväällä ennen pesintäaikaa, kun lintu palaa muuttomatkaltaan. Pelkkä häirintä vain siirtää ongelman toiseen paikkaan.

Ahonen nostaa varastostaan muovilevystä tehdyn merimetsokuvan ja laittaa sen puuhun roikkumaan. Vaikkei hän pidä häirintää riittävänä keinona, on hän itse kehittänyt toimivan karkottimen. Sitä on testattu Airisto-Velkuan kalastusalueella Turun seudulla. Se on toiminut erinomaisesti.

Pahvinen merimetson karkoitin roikkuu puusta

Kalevi Ahosen kehittämää merimetsokarkotinta on testattu Turun seudulla Airisto-Velkuan kalastusalueella onnistuneesti. Kuva: Elina Niemistö / Yle

– Mutta sitä ei tiedä, kauanko se toimii, jos ne tottuvat siihen, selittää Ahonen.

Tai kuten Airisto-Velkuan kalastusalueen kalataloussuunnittelija Timo Saarinen kuvailee.

– Se on vähän kuin roskapöntön tyhjentämistä naapurin puolelle.

Kalastajien tunne on, että mitään ei tehdä. Asiaa on puitu monessa työryhmässä, mutta merkittäviä muutoksia ei ole tapahtunut.

"Kalastajat vain valittavat"

Merimetso on EU:n lintudirektiivin ja luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu eläin. Kalastajien mielestä Suomi noudattaa liian kiltisti EU-säädöksiä ja poikkeamislupia myönnetään kitsaasti.

– Olo on sellainen, että kalastajia pidetään uhkana: ne vain valittavat ja käyvät pienten eläinten kimppuun. Kalastajat ovat päivittäin merellä, näkevät ongelman ja heikot kalansaaliit. Joku syy siihen täytyy olla, että saaliit aina vain pienenevät, pohtii Pirjo Ahonen.

Kumpikaan ei tunnustaudu luonnon viholliseksi, vaan heidän mielestään merimetso heikentää monimuotoisuutta.

– Jos tätä luonnonsuojelun piikkiin tehdään, niin luonnon täytyisi olla monimuotoinen. Ei vain niin, että yhtä lajia suojellaan, huomauttaa Kalevi Ahonen.

Vaikutus kalakantoihin?

Merimetso syö pääasiassa alle 25 sentin kokoista kalaa, silakkaa, kivinilkkaa, muikkua, pikkusiikaa ja ahventa. Tutkimustulokset merimetsojen vaikutuksista kalakantoihin ovat olleet ristiriitaisia. Vaikutuksia on ollut vaikea kiistatta todentaa, sillä hylkeet ja petokalat, sekä muut linnut käyttävät pienempiä kaloja ravinnokseen. Myös meren kunto ja kesän lämpötilat vaikuttavat kalakantojen kehitykseen.

Petolahti

Kuva: Lukijan kuva

svg-palkki

Vainottu lintu

Pohjanmaalla Maalahdessa oli elokuussa 2017 tienviittaan ripustettu haulikolla kuoliaaksi ammuttu merimetso. Pahvinpalaan oli kirjoitettu ruotsiksi Vi tar di. Me nappaamme sinut.

Poliisi alkoi tutkia tapausta eläinsuojelurikoksena, mutta juttu jäi selvittämättä. Samoin ovat jääneet vuosien varrella selvittämättä lukuisat merimetsojen pesien hävittämiset.

Merimetso on ollut ennenkin vainottu lintu. Merimetso hävisi vainon seurauksena Itämeren pesimälajistosta 1900-luvun alussa. Lintu palasi takaisin Tanskaan 1938 ja Ruotsiin 1948. Suomessa merimetso alkoi pesiä uudestaan vasta 1996.

svg-palkki

Merimetso infografiikka

Ensimmäinen pesintämerimetso_lennossa

– Se oli hieno hetki! Lintuharrastajalle on hirveän kova juttu, kun saa olla ensimmäisenä todistamassa uuden pesimälajin tuloa Suomeen, muistelee espoolainen ornitologi Jörgen Palmgren.

Palmgren oli 23. toukokuuta 1996 laskemassa lintuja Raaseporin saaristossa. Hän toimi silloin Helsingin yliopiston biologian opiskelijoiden lintukurssin assistenttina. Erityisenä kiinnostuksen kohteena olivat silloin uhanalaiset räyskät.

– Siellä oli silloin Itämeren suurin räyskäkolonia. Tarkoitus oli laskea kurssilaisten kanssa räyskät Blekharun-nimiseltä luodolta.

Merimetsojen pesimäkoloniat

Gif-animaatio merimetson levinneisyydestä

Kurssin vetäjä Torsten Stjernberg nousi pienelle, noin 50 x 50 metrin kokoiselle luodolle. Hämmästys oli suuri, kun luodolta löytyikin viisi merimetson pesää.

Yli 20 vuotta myöhemmin Palmgren ihmettelee merimetsoon kohdistuvan vihan raivokkuutta.

– Silloin en osannut ajatella, mitä tästä seuraa.

svg-palkki

Vieraslaji vai ei?

Keskusteluissa törmää usein väitteeseen, että merimetso on tulokaslaji eikä kuulu Suomen luontoon. Perustelu on, että vain carbo-alalajin oleilusta täällä on arkeologista näyttöä, mutta sinensis-alalajin ei.

Turun yliopistossa 1700-luvulla tehdyssä tutkimuksessa kerrotaan Pelecanus carbosta, joka pesii Suomen saaristossa puissa ja muuttaa talveksi etelään. Tutkijat arvioivat, että kyse on sinensiksestä, jonka on todettu pesineen esimerkiksi Ruotsissa 1800-luvulla. Atlanttisen carbon on arvioitu hävinneen Itämereltä aikaisintaan 1500-luvulla.

Sinensis-alalaji on Euroopassa alkuperäinen ja pesi myös Itämeren saaristossa, kunnes se hävitettiin lähes kokonaan 1900-alkuun mennessä. Näin ollen sinensistä voidaan pitää paluumuuttajana sen palattua eteläisen Itämeren pesimälajistoon jo 1930-luvun lopulta alkaen ja Suomen rannikolle 1990-luvulla.

svg-palkki

Merimetso sinensis
Merimetso

"Tämähän on ilmiselvää trollausta"merimetso_lennossa

Merimetsojen invaasio, tuhansia lintuja liikkeellä! Saa ampua! Sosiaalisessa mediassa merimetsojen liikkeitä seurataan vimmaisesti.

Mustasaarelainen yrittäjä ja biologi Timo Lumme on hämmentynyt. Hän ei itse ole merimetsojen totaalisuojelun kannalla, mutta ei ymmärrä merimetson demonisointia.

Lintumies Timo Lumme

Timo Lumpeen mielestä merimetso on hyvin kuvauksellinen lintu. Varovaisen linnun kuvaaminen ei ole kuitenkaan helppoa. Kuva: Jarkko Heikkinen / Yle

Leppoisasti jutteleva lintumies tuohtuu hetkeksi.

– Aika naurettavaa on sekin, että maallikko, joka hädin tuskin erottaa peipposta variksesta, on yhtäkkiä kauhean kiinnostunut merimetsojen alalajeista!

Vaikka keskustelu on ollut välillä turhauttavaa, Lumme on päättänyt olla siinä mukana ja oikoa kansan keskuudessa eläviä vääriä tietoja.

– Merimetso ei ole vieraslaji eikä se sotke vesiä. Tottakai kolonioitten ympärillä saattaa haittoja olla, mutta jos ajatellaan kokonaisuutta, merimetso korjaa ihmisen tekemiä virheitä.

Timo Lumme on sitä mieltä, että väärää tietoa merimetsoista levitetään tarkoituksellisesti.

– Tämähän on ilmiselvää trollausta. Jotkut sitä tekevät ja ainoana vaikuttimena on, että saataisiin mielipiteet mahdollisimman epäedullisiksi merimetsoja kohtaan.

Merimetsoille on tilaa

Timo Lumme on asunut 15 vuotta Merenkurkun saaristossa Södra Vallgrundin kylässä. Hän isännöi siellä vanhaa saaristolaishuvilaa Villa Bulleråsia, jossa hän tarjoaa asiakkailleen kokous- ja ravintolapalveluita.

– Muutama kuukausi sen jälkeen, kun olimme muuttaneet tänne, tuossa rannalla grillimajan takana kivellä istui merimetso.

Hetki on jäänyt mieleen, koska silloin vielä merimetso oli Raippaluodon saaristossa harvinainen vieras.

– Olihan se mukava näky.

Timo Lumme on nähnyt, miten merimetso on asettunut asumaan Raippaluodon saaristoon. Koskaan hän ei ole pelännyt oman bisneksensä puolesta.

– Kaksi koloniaa on suhteellisen lähellä ja silloin tällöin niitä lentää tästä yli, mutta ei niistä mitään välitöntä haittaa ole.

Merimetsoja kivellä

Kuva: Tuomo Björksten / Yle

Kanta kestää sääntelyä

Viime vuosina keskustelu merimetsoista on ollut erityisen kuumaa juuri Pohjanmaalla. Vastustaminen on saanut jo vainon piirteitä. Oikeus on otettu omiin käsiin, kun luottamus viranomaisiin on mennyt.

Timo Lumme päättelee, että osasyy tilanteen kärjistymiseen on ollut hidas lupamenettely. Merimetsojen aiheuttamia paikallisia haittoja ei ole päästy torjumaan ajoissa.

– Eihän siinä ole mitään järkeä. Hidastelu vaan lisää ihmisten ärtyneisyyttä tilanteessa, jossa viranomaisten kunnioitus ei näillä seuduin ole muutenkaan kovaa luokkaa.

Lumme sanoo, että merimetsokanta kestää kyllä sääntelyä. Toimenpiteiden pitää olla kuitenkin sellaisia, että ne vaikuttavat suoraan pesintätulokseen. Lintujen karkottamisessa paikasta toiseen hän ei näe mitään järkeä.

– Eli öljyä laineille siinä mielessä - jos sitten munillekin.

Merimetsojen määrä
 -infografiikka

svg-palkki

Poliittinen lintu

Merimetso on siitä harvinainen lintu, että se on päässyt jopa Suomen hallitusohjelmaan. “Sallitaan merimetsojen kannan kasvun rajoittaminen erityisillä ongelma-alueilla”, toteaa Matti Vanhasen toisen hallituksen ohjelma 2007.

Sinnikkäimmin merimetsojen hävittämistä on ajanut Suomen ruotsalainen kansanpuolue RKP, jolle kalastajien ja rannikon asukkaiden äänet ovat tuiki tärkeitä.

Pohjanmaalla myös paikallinen media on vaikuttanut mielipiteisiin. Merimetsot ja varsinkin niiden aiheuttamat haitat ovat saaneet paljon palstatilaa.

svg-palkki

Metsästettäväksi lajiksi?merimetso_lennossa

Kansanedustaja Reijo Hongisto (sin.) on yksi, joka saa jatkuvasti yhteydenottoja merimetsojen vastustajilta.

– Puheluja tulee lähinnä kalastajilta ja mökkien omistajilta. Jos merimetsoyhdyskunta tulee pesimään viereen, niin jokainen joka on kulkenut lähistöllä, on nähnyt, että se on aivan kaameaa. Siellä on saaret valkoisen vellin peitossa ja haju on kuvottava, selittää Hongisto.

Hongisto tunnetaan metsästäjänä ja hän oli myös se, joka esitti naakan siirtämistä luonnonsuojelulaista metsästyslain piiriin. Asia on edennyt lakivalmisteluun. Samanlainen temppu on nyt suunnitteilla merimetson suhteen. Hongisto istuu maa- ja metsätalousvaliokunnassa ja uskoo sitä kautta onnistuvansa parhaiten vaikuttamaan.

Petolahti

Kansanedustaja Reijo Hongisto (sin.) haluaisi merimetson metsästettäväksi lajiksi. Kuva: Pasi Takkunen / Yle

EU-tason vai kansallinen päätös?

Lakimuutos on kuitenkin monimutkaisempi asia. Merimetson siirtäminen metsästyslain piiriin edellyttäisi muutosta EU:n lintudirektiivin liitteeseen. Se on liite II, jossa luetellaan metsästyslain soveltamisen piiriin sopivat lajit. Merimetso ei niihin kuulu.

– EU-lainsäädäntö on merimetson kohdalla ankarampi kuin naakan kohdalla. Se on kansainvälisen suojelun piirissä ja vaatii EU:lta hyväksynnän. Mutta EU ei tee muutoksia, jos ei Suomi ano ja pyydä. Meidän täytyy olla aktiivisia, toteaa Reijo Hongisto.

Moni kuitenkin uskoo, että kansallisilla päätöksillä voidaan päästä samaan lopputulokseen. Tarvitaan vain päivitetty kannanhoito-ohjelma, joka sisältää tarkan suunnitelma siitä, miten paljon merimetsoja voi olla ja missä.

svg-palkki

Ulosteen haitat

Merimetson uloste, guano, on erittäin ravinteikasta ja sitä kertyy runsaasti lintujen asuttamille saarille.

Uloste haisee pahalle ja autioittaa pesimäluotoja. Voimakkaan emäksisenä se tappaa nopeasti kasvillisuutta. Guanossa on runsaasti typpeä ja fosforia.

Ulosteella on paikallisia haitallisia vaikutuksia, mutta koko Itämeren tasolla merimetsot vähentävät ihmisen aikaansaamaa rehevöitymistä, kun ne keskittävät ravinteita pesimäluodoille.

svg-palkki

Mökkiläiset paskanhajussamerimetso_lennossa

– Kun sattui olemaan sopiva tuuli, ihan kuin minkkitarhassa olisi ollut, muistelee merikarvialainen mökkiläinen Reijo Holmi hajua, joka tuli noin 800 metrin päässä olevilta pesintäsaarilta.

Hänen mökkinsä sijaitsee juuri Merikarvian Lankoslahdella, jonne syntyi koko rannikon isoin merimetsoyhdyskunta. Suurimmillaan eli vuonna 2015 lintuja arvioitiin olevan yli 20 000 pienellä alueella, pesiä oli noin 4000.

– Alussa ajattelin, että sehän on hieno iso lintu. Mutta en silloin vielä tiennyt, mitä on edessä, muistelee Holmi.

Merimetsojen jätöksiä

Kuva: Marina Nyqvist

Vesien likaantumista

Pian vesi ja vesikasvit alkoivat muuttua. Uiminen saunan päälle ei enää kiehtonut, eikä astioita voinut tiskata merivedellä.

– Parhaiten huomasi veden likaisuuden katiskasta. Jos se oli pari viikkoa vedessä, se muuttui niin likaiseksi, että se piti nostaa ylös ja putsata, kertoo Holmi.

Ahvenia ei enää tullut. Aiemmin Holmin katiskalla nousi parhaillaan jopa 250 ahventa, mutta nyt enää muutama kymmenen. Pilkkijät lähtivät Lankoslahdelta, koska mitään ei enää noussut. Mökkien arvo putosi.

Samaan aikaan Merikarvian seurakunta joutui laittamaan Nuortenniemen leirikeskuksen uimarannan uintikieltoon.

Katiska

Mökkiläisen mukaan katiskaa sai parin viikon välein puhdistaa Merikarvian Lankoslahdella silloin, kun merimetsokanta oli isoimmillaan. Kuva: Reijo Holmi

Häirintä on tehonnut

Poikkeamislupia merimetson häätöön haettiin monena vuonna, kunnes 2015 vihdoin tuli lupa häirintään. Sen jälkeen luodoilta on hävitetty vanhoja pesiä, pidetty erilaisia pelottimia, kuten muovinauhoja ja paineilmalla ylös nousevia hahmoja sekä kaasutykkejä. Ne ovat paukkuneet nyt kolmena keväänä.

Merimetsot ovat lähteneet pois, siirtyneet muualle.

Holmin mukaan luonto on alkanut heti elpyä ja luodot jälleen vihertää, ahvenkin palannut. Pelottaa kuitenkin, palaavatko merimetsot, kun luvallinen häirintä päättyy.

Operaatio Juckasgrynnanmerimetso_lennossa

Vaasan kaupungin rantoja huuhtelevan Eteläisen Kaupunginselän kerrotaan olevan Suomen parasta ahvenen poikastuotantoaluetta.

Koska ruokaa on Vaasan edustalla tarjolla yllin kyllin, löysivät merimetsot tiensä kaupunginlahdelle 2014. Siitä asti linnut ovat pesineet pienellä 0,3 hehtaarin Juckasgrynnanin luodolla.

Matkaa pesäpaikoilta on kaupungin rantaan vain 500 metriä.

Korsnäs-Maalahden kalastusalue käynnisti tänä keväänä merimetson munien öljyämisoperaation Juckasgrynnanilla. Ruotsissa ja Tanskassa käytetty toimenpide otettiin nyt ensimmäistä kertaa käyttöön Suomessa.

Öljy estää ilman pääsyn munan kuoren läpi ja pysäyttää sikiön kehittymisen.

– Munat öljyttiiin rypsiöljyllä talkootyönä, meitä oli kahdeksan öljyäjää siellä ja teimme työtä pareittain, kertoo kalastusalueen isännöitsijä Marina Nyqvist.

Munien öljyäminen

Juckasgrynnanin luodolla öljyttiiin tuhansia munia. Operaatio toteutettiin talkootyönä. Kuva: Marina Nyqvist

Luodolla oli pesiä vieri vieressä noin 1200.

– Linnut lähtivät luodolta heti kun tulimme sinne, mutta palasivat myös melkein samantien kun lähdimme.

Kalastusalueen saaman luvan mukaan jokaiseen pesään on jätettävä yksi koskematon muna, jotta linnulle syntyisi hoivattavaksi poikanen. Oletus on, että tällöin se ei munisi uudelleen ja merimetsojen määrä alueella lähtisi laskuun.

Merimetsokari

Kuva: Jarkko Heikkinen / Yle

Virkamiehet ruotuun

Kalastusalueella on lupa munien öljyämiseen kevääseen 2020 saakka. Luvan ehdot eivät täysin tyydytä, mutta silti kalastajat toivovat, että munien öljyäminen tuottaa tulosta. Heidän mittansa alkaa olla täysi.

– Suomeen on tehtävä uusi merimetson kannanhoitosuunnitelma ja lupamenettely on saatava joustavammaksi, vaatii Marina Nyqvist.

Pohjanmaan kalastajat saavat tukea muualta Suomesta. Airisto-Velkuan kalatalousalueen suunnittelijan Timo Saarisen mukaan Saaristomerellä iloitaan siitä, että Pohjanmaalla on tekemisen meininki.

– Nyt pitää rohkeasti laittaa virkamiehet ruotuun.

svg-palkki

Lukuja poikkeamisluvista:

2001 - 2014

Poikkeuslupahakemuksia tehty keskimäärin 6 per vuosi (valtaosa Lounais-Suomeen).

2015 - 2018

Poikkeuslupahakemuksia tehty keskimäärin 7 per vuosi (valtaosa Lounais-Suomeen ja Pohjanmaalle).

2001 - 2018

Yhteensä 108 lupahakemusta.

2015 - 2018

Yhteensä 16 myönteistä päätöstä, 5 kielteistä.

Suurin osa luvista on myönnetty tutkimukseen, pesinnän ennaltaehkäisyyn ja häirintään. Muutama lupa on myönnetty lintujen ampumiseen ja munien öljyämiseen.

Lähde: Varsinais-Suomen ely-keskus

svg-palkki

Missä merimetso saa olla?merimetso_lennossa

Juhani Hannila kiikaroi pieniä saaria Kokkolan edustalla. Merimetsot eivät tällä hetkellä täällä pesi, mutta niitä näkee usein, etenkin muuttoaikaan. Alueen isoimmat yhdyskunnat asuvat hieman etelämpänä, Uudenkaarlepyyn edustalla.

Merimetso on tullut tutuksi Keski-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtajalle ja Kokkolan ympäristösihteerille. Hän on myös ollut alueellisen merimetsotyöryhmän jäsen.

Työryhmän tapaamisissa jouduttiin aluksi käyttämään kohtuuttomasti aikaa sille, että päästiin tosiasioista yksimielisyyteen.

– Vastakkainasettelu oli kovaa, sellainen lynkkausmieliala, että laji saa nyt häipyä, sanoo Hannila.

Lintu- ja luontojärjestöt jättivät eriävän mielipiteen työryhmän loppuraporttiin, jossa esitettiin merimetson rajua vähentämistä.

Rehevöitymisen seurausta

Hannila on todennut yhdyskuntia seurattuaan, että merimetso ei karkota muita lintuja, päinvastoin: se toimii suojana petoja vastaan monille vesilinnuille. Eikä merimetso pysty yksin rehevöittämään vesistöjä ja tuhoamaan saaria.

– Jos Suomessa on kymmeniä tuhansia saaria ja merimetso pesii 20 metsäisellä saarella eli puhutaan reilusta kymmenestä hehtaarista. Se ei ole merkittävä vaikutus, pohtii Hannila.

Metsäisten pesimäsaarten pinta-ala oli Suomen ympäristökeskuksen mukaan viime kesänä 17 hehtaaria. Koko rannikolla merimetso pesii noin 80 saarella tai luodolla, niistä suurin osa on puuttomia.

Hannila muistuttaa, että merimetso viihtyy täällä, koska ihmisen rehevöittämä rannikko tarjoaa sille runsaasti ravintoa.

– Rannikkovedet pitäisi saada kuntoon ja rehevöityminen kuriin. Se rajoittaisi myös merimetsokantaa. Mutta siihen on pitkä tie, joten tässä käydään vielä monta keskustelua, hymähtää Hannila.

Hannila

Keski-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja Juhani Hannila kiikaroi lintuja Kokkolan edustalla. Kuva: Elina Niemistö / Yle

Syntipukki

Merimetsoa vihataan siksi, että se on iso, musta lintu, levinnyt nopeasti ja uusi ilmiö. Näin tiivistää Hannila. Hän uskoo, että jos sen lisääntyminen olisi tapahtunut hitaammin tai se olisi pikkulintu, ihmiset sietäisivät sitä paremmin. Siitä on tehty myös syntipukki.

– Merimetso on sopiva syypää niihinkin asioihin, joille ei ole keksitty mitään selitystä.

Silti on hänkin huolissaan. Merimetso voi saada aikaan merkittävää vahinkoa, jos se majoittuu sisäjärville tai isojen kalojen kutupaikoille jokisuille.

– Jos se uhkaa kalakantaa, esimerkiksi taimenen kutua jossain jokisuulla, hyväksyn, että se häädetään. Mutta hallitusti.

Hän myös kehottaa pohtimaan asiaa toisin päin.

– Missä ovat ne alueet, joissa merimetso saa olla? Pitäisi olla osoitettuna myös kyllä-alueita, muistuttaa Hannila.

Pesimäsaari

Kuva: Tuomo Björksten / Yle

Tuonen lintu, kaunis lintumerimetso_lennossa

Merimetso on varovainen lintu ja sen pakoetäisyys on pitkä. Sen ovat huomanneet myös ne muutamat pyssymiehet, jotka ovat luvan kanssa mutta turhaan yrittäneet saada lintuja tähtäimeensä.

Mustasaaressa Södra Vallgrundin vesillä Timo Lumme ohjaa veneensä lähemmäs merimetsoluotoa ja kiinnittää kameraansa pisimmän putken.

– Pitää hiipiä varovaisesti, jos haluaa saada merimetsosta hyvän kuvan.

Lumme sanoo näkevänsä vihatussa linnussa paljon kauneutta.

– Kaukaa katsottuna se näyttää mustalta, mutta kun tarkkaan katsoo sopivassa valossa, sen höyhenpinta on hyvin eläväinen.

svg-palkki

Haitat

Saalistaa runsaasti kaloja ja voi vaikuttaa kalakantoihin paikallisesti

Voi rehevöittää rantavesiä paikallisesti

Uloste tappaa pesimäsaaren tai luodon kasvillisuutta

Ison yhdyskunnan uloste voi aiheuttaa hajuhaittoja

Hyödyt

saalistaa runsaasti särkikalaa ja helpottaa sitä kautta rehevöitymistä

Muut linnut hakevat samalta luodolta suojaa

On ruokaa merikotkalle

Osa pesimäsaaren kasvillisuudesta hyötyy lannoituksesta

svg-palkki

Tekijät

Teksti: Elina Kaakinen, Elina Niemistö

Editointi: Soila Ojanen

Kuvat ja video: Jarkko Heikkinen, Tuomo Björksten

Piirrokset ja grafiikka: Asmo Raimoaho

Tekninen toteutus: Antti Hämäläinen

Julkaistu: 5.6.2018

 


 

Tarkastuksilla pystytään kuitenkin todentamaan, millaisia tuholaislajeja pakkausmateriaalien mukana Suomeen saapuu. Tommisen mukaan karanteenituholaisvirran määrää saa käytännössä vähennettyä ainoastaan niin, että saastuneen puumateriaalin lähettäjämaissa pakkausmateriaaleista torjutaan kasvintuhoojat kunnolla.


 

 

Puusta valmistettujen pakkausten mukana voi

levitä ikävä yllätys – Suomikin sai osansa

 

   

 
Puusta valmistettujen pakkausten mukana voi levitä ikävä yllätys – Suomikin sai
 osansa

Vaaralliset puutavara- ja metsätuholaiset voivat levittäytyä uusille alueille maailmassa puiset pakkausmateriaalien mukana.

 

Riski koskee sekä lehti- että havupuusta tehtyjä pakkauksia, kirjoittaa Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran erikoistutkija Jyrki Tomminen blogissaan.

 

Kasvinsuojeluviranomaiset eri maissa tarkastavat ulkomailta maahan tulevia pakkausmateriaaleja tuholaisten varalta. Näin he pyrkivät estämään uusien tuholaislajien siirtymisen pakkausmateriaaleista metsiin ja luontoon.

Suomikin joutui vajaat kolme vuotta sitten ilmeisesti puisten pakkausten mukana tulleen tuholaisen valloitusyrityksen kohteeksi. Lokakuussa 2015 Vantaan Kuninkaanmäen alueella todettiin Suomen ensimmäinen aasianrunkojääräesiintymä.

Evira on toteuttanut saastuneella alueella laajoja kasvavien lehtipuiden hakkuita. Kaadetut puut on haketettu ja poltettu. Kartoitukset ja tarpeen vaatiessa näytteenotot jatkuvat vielä vuosia, jotta voidaan varmistua runkojääräesiintymän onnistuneesta hävittämisestä, Tomminen kirjoittaa.

Euroopan unionin jäsenmaissa vaaralliset kasvintuhoojat ovat lainsäädännössä määriteltyjä, vaikeasti torjuttavia tuhoojia, jotka aiheuttavat merkittävää vahinkoa maatalous-, metsätalous- tai puutarhatuotannossa. Suomessa Evira toimii kasvinsuojeluviranomaisena ja tarkastaa säännöllisesti vuosittain ulkomailta maahan tulevia puisia pakkausmateriaaleja mahdollisten uusien karanteenituholaisten varalta.

 

Vain pieni osa tarkastetaan

"Pakkausmateriaalien tarkastuksilla ei kyetä estämään tuholaisten maahantuloa eikä myöskään niiden siirtymistä ympäröivään luontoon. Vuosittain maahan tulevasta pakkausmateriaalista voidaan käytössä olevien resurssien mukaisesti tarkastaa vain lähes olemattoman pieni osa kokonaismäärästä, joten valtaosa riskialttiista materiaalista kulkeutuu maahan viranomaisten harvan tarkastusseulan läpi", Tomminen myöntää.

Sukkulamatoihin kuuluva mäntyankeroinen sekä Aasiasta kotoisin olevat kovakuoriaiset, aasianrunkojäärä sekä kiinanrunkojäärä ovat jo vuosia olleet kasvinsuojeluviranomaisten erityistarkkailun kohteena. Niitä kulkeutuu kuitenkin silloin tällöin pakkausmateriaalien mukana EU:n alueelle.

Runkojääriä on siirtynyt myös joissakin maissa luontoon, jossa ne ovat paikallisesti muodostaneet pysyviä populaatioita. Niitä viranomaiset yrittävät sitten suurin kustannuksin torjua ja hävittää.

 


 

Viime vuosien aikana erityisesti Keski-Euroopassa sattuneet laajat mehiläiskuolemat ovat olleet mehiläishoitajien mielen päällä. Mehiläiskuolemien syyksi on tutkimuksissa paljastunut muun muassa maataloudessa käytetyt tuholaismyrkyt, erityisesti nikotiinijohdannaiset neonikotinoidit. Mehiläistuottajille Euroopan unionin tuore päätös kieltää kasvien lehtiä järsivien kirppojen torjumisessa käytettävät neonikotinoidit peltoviljelyssä onkin ollut tervetullut.


 

 

EU kielsi mehiläiskuolemia aiheuttaneet

tuholaismyrkyt – saattaa hankaloittaa viljelyä

Suomessa

 

Viime vuosina Keski-Euroopassa tapahtuneiden laajojen mehiläiskuolemien syynä ovat olleet tutkimusten mukaan neonikotinoidia sisältävät torjunta-aineet. Neonikotinoideja käytetään Suomessa tuholaisten torjuntaan muun muassa öljykasvien, sokerijuurekkaan ja perunan viljelyssä.

 

Mehiläiset
Mehiläinen pesän suulla.
Suomessa on tällä hetkellä mehiläistarhaajia noin 3 000. Suurin osa hunajantuottajista toimii harrastusmielessä.Paulus Markkula / Yle
 

Mistä on kyse?

  • EU on kieltänyt tuholaistorjunnassa käytettävien neonikotinoidien käytön peltoviljelyssä, koska niiden on todettu olevan vaaraksi tuholaisten lisäksi myös pölyttäville hyönteisille.
  • Keski-Euroopassa suuri määrä mehiläisiä epäillään kuolleen torjunta-aineiden vuoksi. Suomessa neonikotinoidien ei ole todettu aiheuttaneen samanlaisia tuhoja.
  • Neonikotinoidien tilalle joudutaan mahdollisesti ottamaan pyretroideja, jotka ovat myrkyllisiä yhdisteitä ja joiden vaikutus ruiskutusalueella voi kestää jopa viikkoja.

 

Kevään lämpimät säät ovat herätelleet tarhamehiläiset liikkeelle. Kevät käynnistää myös mehiläistarhureiden uuden kauden.

Suomen mehiläishoitajain liiton puheenjohtaja Hannu Luukinen on jo ehtinyt tarkistaa omien pesiensä selviytymisen pitkän talven jäljiltä.

Luukisen Pohjois-Pohjanmaan Limingassa sijaitsevat viitisenkymmentä mehiläispesää ovat selvinneet talvesta kohtuullisen hyvin. Muutamalle pesälle kova talvi on kuitenkin ollut liikaa, ja niiden mehiläisyhdyskuntien taru on tullut pakkasilla tiensä päähän.

 

Suomalaista hunajaa laitetaan teemukiin.
Hunajan maku riippuu mehiläispesien ympäristössä olevista kukista. Keskimäärin suomalainen käyttää hunajaa reilu puoli kiloa vuodessa.Risto Degerman / Yle

 

Tuholaismyrkyt puhuttavat !?

 


Rypsipelto
Neonikotinoideja on käytetty Suomessa muun muassa öljykasvien tuholaistorjunnassa. Öljykasvit ovat kotimaisen rehun valmistuksessa valkuaisainelähde. Jos kotimaista öljykasvituotantoa ei ole, täytyy se korvata tuontisoijalla.Ismo Pekkarinen / AOP

 

Kieltopäätöstä on Suomessa myös arvosteltu kärjekkäästi

Esimerkiksi maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä on ennakoinut, että neonikotinoidien kielto vie pohjaa kotimaisen sokerijuurikkaan tuotannolta. Hänen mukaan riski satojen menettämisille kasvaa, kun sokerijuurikassiemeniä ei enää voi suojata tuhohyönteisiltä neonikotinoideilla(siirryt toiseen palveluun) (Maa- ja metsätalousministeriö).

Ryhmäpäällikkö Kaija Kallio-Mannila Turvallisuus- ja kemikaalivirastosta (Tukes) myös muistuttaa, että vaihtoehtoisia torjunta-aineita ei juuri ole käytössä.

 

Kielto saattaa johtaa ojasta allikkoon

Sokerijuurikkaan viljelyn lisäksi neonikotinoidien käytön loppuminen vaikuttaa Suomessa öljykasvien, perunan, syysvehnän ja rukiin viljelyyn sekä metsäpuiden taimien käsittelyyn taimitarhoilla. Näillä viljelyaloilla neonikotinoidit ovat usein tärkeimpiä tuholaistorjunta-aineita.

 

Öljykasvien viljelyssä neonikotinoidien kielto voi nostaa esiin myös uuden ongelman. Kiellettyjen aineiden tilalle joudutaan mahdollisesti ottamaan pyretroideja. Pyretroidit ovat myrkyllisiä yhdisteitä, joiden vaikutus ruiskutusalueella voi kestää jopa viikkoja.

Kaija Kallio-Mannilan mukaan lisääntyvä pyretroidien käyttö todennäköisesti lisäisi samalla vesieliöille ja hyötyniveljalkaisille aiheutuvia haittoja.

– Se ei ole ympäristön kannalta hyvä vaihtoehto.

Kallio-Mannilan mukaan odotettavissa on myös se, että myrkyille vastustuskykyisiä tuholaiskantoja kehittyy jatkossa.

 

Keski-Euroopassa eri tilanne kuin Suomessa

Vaikka Tukes on arvioinut EU:n neonikotinoidikieltoa kriittisesti, Kallio-Mannila korostaa, että neonikotinoideja korvaavia aineita tulee kehittää. Hän sanoo, että tavoitteena on oltava ekologisesti kestävien kasvinsuojelumenetelmien kehittäminen.

Neonikotinoidien haitalliset vaikutukset ovat kuitenkin näkyneet Kallio-Mannilan mukaan selvästi pahempina Keski-Euroopassa kuin Suomessa.

 

– Keski-Euroopassa on havaittu mehiläiskuolemia, jotka mahdollisesti johtuvat kasvinsuojelutekniikasta, käyttömääristä ja käyttöaloista, mutta Suomessa ei onneksi olla tällaisia akuutteja kuolemantapauksia havaittu, Kaija Kallio-Mannila sanoo.

 

Kimalainen imee mettä puna-apilan kukasta.
Tuholaistorjunnassa käytettävät aineet ja muut ympäristön myrkyt vaikuttavat tarhattujen mehiläisten lisäksi myös luonnon pölyttäjiin.Risto Degerman

 

Myös mehiläishoitajain liiton puheenjohtaja Hannu Luukisen mukaan neonikotinoidien haitalliset vaikutukset mehiläisten hoidossa ovat näkyneet Keski-Euroopassa Suomea selkeämmin.

– Muualla Euroopassa neonikotinoidipöly on aiheuttanut varsin isojakin mehiläiskuolemia.

Pölyttäjähyönteiset voivat altistua myrkylle kasvien siitepölyn ja meden välityksellä. Kylvön yhteydessä myrkkyä saattaa levitä myös torjunta-aineella käsitellyistä eli peitatuista siemenistä irtoavana pölynä.

Hannu Luukisen mukaan neonikotinoidit ovat Suomessa suuri uhka varsinkin luonnon pölyttäjille.

– Totta kai ne vaikuttavat myös mehiläisiin tietyissä tilanteissa, mutta erityisesti se on iso ongelma luonnonpölyttäjille. Mehiläisten kanssa pystytään tarvittaessa siirtämään pesiä ja miettimään, missä mehiläispesiä pidetään.

– Luonnon pölyttäjät elävät siellä missä elävät. Niille se on paljon isompi ja todellinen ongelma, Luukinen sanoo.

 

Mehiläisten hoito lisääntynyt

Mehiläisen hoitajien määrä on viime vuosina lisääntynyt. Nykyisin Suomessa on mehiläistarhaajia kolmisen tuhatta ja hunajaa tuottavia mehiläispesiä noin 55 000.

Viime vuosien trendin taustalla on muun muassa idea lähiruuasta ja käsityön arvostus.

– Halutaan tehdä itse sitä, mitä suuhun pistetään.

 

Suomen mehiläishoitajien
 liiton puheenjohtaja Hannu Luukinen 2018.
Karhujen aiheuttamat vahingot ovat yleisimpiä Keski- ja Itä-Suomessa. Hannu Luukinen kertoo, että Pohjois-Pohjanmaalla mesikämmen kävi mehiläispesillä viimeksi kuutisen vuotta sitten.Paulus Markkula / Yle

 

Suuri osa hunajantuottajista toimii harrastusmielessä. Ammattimaisia tarhaajia on Suomessa noin sata.

– Jos mehiläisten hoitoa aikoo harjoittaa ammattina, täytyy pesiä olla vähintään 80–100, Hannu Luukinen kertoo.

Hänelläkin hunajantuotanto on sivutyö ja rakas harrastus. Palkkatyö löytyy Limingan seurakunnasta, jossa hän työskentelee toimistosihteerinä.

 

Mesikämmenien makeannälkä tarhojen kiusana

Pahimpia uhkia mehiläistarhoille ovat Suomessa kuitenkin viime vuosina olleet karhut, joiden aiheuttamien tuhojen hinnaksi lasketaan vuosittain noin 300 000 euroa.

Yksittäiselle tarhaajalle hunajan perässä meuhkaava mesikämmen saattaa Luukisen mukaan aiheuttaa jopa kymmenien tuhansien eurojen vahingot.

 

Karhu
Karhu oppii mehiläisten pesillä käymisen usein emoltaan.Pentti Kallinen

Pahimmat vahinkoalueet ovat Keski- ja Itä-Suomessa, jossa vahinkoja on kirjattu jo tällekin keväälle.

– Kaikki karhut eivät kuitenkaan ole hunajan perään, vaan karhu oppii pesillä käymisen yleensä emoltaan.

 


 

Alustavien tulosten perusteella estrogeenihormonia kertyy jätevedenpuhdistamoille muutamia kiloja vuodessa, tulehduskipulääke diklofenaakkia 20-40 kiloa ja parasetamolia jopa 900-3 000 kiloa vuodessa. Tutkija Sikasen mukaan farmasian tiedekunnassa etsitään keinoja lääkkeiden koko elinkaaren muuttamiseen. Vasta alussa on tutkimustyö, onko mahdollista valmistaa ympäristössä nopeammin ja vaarattomammaksi hajoavia lääkeaineita.


 

 

 

Lupaavia tutkimustuloksia Britanniasta:

Muovipussien määrä kääntynyt vihdoin

laskuun Pohjanmeressä

 

 

Tutkijoiden mukaan tulokset osoittavat, että harkitsevalla muovinkäytöllä voi saada aikaan suuria muutoksia.

 

 

Muovijäte
Troolareiden verkkoja huutoutuneena meressä
AOP

Torstaina tutkijoilla oli vihdoin jotain hyvääkin kerrottavaa maailman merien tilasta: taistelu muovipusseja vastaan näyttää tuottavan tuloksia.

 

Brittitutkimuksen mukaan muovipussien määrä(siirryt toiseen palveluun) Britanniaa ympäröivissä merissä on kääntynyt selvään laskuun.

Vielä ennen vuotta 2010 niiden Pohjanmerellä liikkuvien kalastusalusten, joiden trooleihin osui vähintään yksi muovipussi, osuus oli noin 40 prosenttia kaikista aluksista. Nyt muovipusseja löytyi enää 16 prosentin trooleista.

Muutos on merkittävä, sillä tutkimustulosten perusteella muovipussien määrä olisi yli puolittunut viime vuosikymmenten keskiarvosta.

 

Muovimaksut tehoavat?

Tutkijat pitävät lupaavien tulosten syynä esimerkiksi muovipussimaksuja, jotka monet maat ovat ottaneet käyttöön vuoden 2003 jälkeen. Esimerkiksi Irlanti, Tanska, Ranska ja Britannia ovat pyrkineet rajoittamaan muovipussien käyttöä aktiivisesti lainsäädännöllä.

– Näiden valtioiden toimet ovat johtaneet siihen, että muovipusseja käytetään vähemmän, ja niitä päätyy myös vähemmän mereen, tutkimusryhmän Thomas Maes kommentoi Thomson Reuters Foundationille.

– Jos mietimme vähän tarkemmin jokapäiväisten muovien käyttöä, voimme saada aikaan suuria muutoksia, hän sanoi.

YK:n tilastojen mukaan mereen päätyy tällä hetkellä noin 8 miljoonaa tonnia muoviroskaa vuosittain. Viime marraskuussa lähes 200 maata(siirryt toiseen palveluun) lupasi ryhtyä toimiin muoviroskan vähentämiseksi.

Vaikka raportin mukaan muovin määrä on kääntynyt laskuun, kalastukseen liittyvän roskan määrä on lisääntynyt.

 

Itämeren tilanteesta useita tutkimuksia

Suomessa Suomen ympäristökeskus (Syke) tutkii muoviroskan määrää ja esiintymistä Itämeressä. Käynnissä on tälläkin hetkellä useita tutkimushankkeita. Niissä selvitetään esimerkiksi muovijätteen reittejä Itämereen ja sitä, miten kotimaisten valmistajien biohajoavat pakkausmateriaalit hajoavat meressä.

Tarkkaa tietoa siitä, paljonko muovia Itämeressä on, ei vielä ole.

Tällä hetkellä muovin määrää Itämeressä arvioitaan rantaroska-aineiston sekä meren pohjalla olevan roskan määrän perusteella.

Tänä vuonna päättyvän Blastic-hankkeen(siirryt toiseen palveluun) on tarkoitus selvittää keinoja, joilla roskan päätymistä Itämereen voidaan vähentää, ja jakaa siitä tietoa esimerkiksi kunnille.

 


 

Syken erikoistutkija Outi Setälä kertoo, että Suomessa rannikoille kertyvän muovin määrää on selvitetty systemaattisesti vasta vuodesta 2012 lähtien. Toistaiseksi on vaikeaa arvioida, onko muovijätteen määrä kasvamassa vai vähentymässä, koska seuranta-ajanjakso on niin lyhyt. Myöskään merenpohjien roskamääristä ei ole tietoa.


  

 

Jokainen suomalainen pistää vuosittain

sekajätteisiin useita kymmeniä kiloja muovia

– näin lajittelet muovin oikein

 

 

Jokainen suomalainen kierrätti muovia viime vuonna runsaan kilon verran. Yli 65 prosenttia kerätystä muovista kelpaa jatkojalostukseen.

 

PEKKA PEURA

Jokainen suomalainen pistää vuosittain sekajätteisiin useita kymmeniä kiloja muovia – näin lajittelet muovin oikein

Tässä kuvassa on nelihenkisen perheen sattumanvaraisena päivänä tuottama muovijäte. Korkit, kannet ja pullojen pumppuosat tulee irrottaa pakkauksista, sillä ne ovat usein eri muovilaatuja. Jos niitä ei erotella, osa muovista päätyy koneellisen lajittelun päätteeksi väärään ryhmään.

Silja Aitoaho | Aamulehti

 
 

Harvan suomalaisen taloyhtiön roskakatoksesta löytyy erillistä keräysastiaa muovijätteelle. Jokainen suomalainen kierrätti muovia runsaan kilon verran viime vuonna. Suurin osa kotitalouksien muoviroskasta päätyy yhä sekajätteeseen ja sieltä jätevoimaloihin.

 

Jätehuolto on ollut viime vuosina Suomessa voimakkaassa myllerryksessä. Vuosi 2017 oli ensimmäinen vuosi, jolloin eri puolilla maata käyttöön otetut 500 Rinki-ekopistettä olivat toiminnassa koko vuoden ajan. Niiden kautta muovia kerättiin noin kilon verran per suomalainen.

Lisäksi viime vuonna joillakin paikkakunnilla aloitettiin kiinteistökohtainen muovipakkausten kierrätys, jonka kautta muovia kerättiin noin parisataa grammaa per kansalainen.

–Hyvä alku, mutta ei riitä vielä mihinkään, arvioi Suomen Uusiomuovi Oy:n toimitusjohtaja Vesa Soini.

 

Hänen mukaansa Suomi ei selviä Euroopan unionin asettamista velvoitteista, jos muovin kierrätystä ei nykytasosta tehosteta.

 

EU linjasi kiertotalouspaketissa joulukuussa 2017, että vuonna 2025 sen jäsenvaltiot kierrättävät puolet muovipakkauksista.

–Kuluttajapakkauskeräys pitää tulevan kahdeksan vuoden aikana moninkertaistaa. Tähän ei päästä pelkästään aluekeräysjärjestelmällä vaan lisäksi tarvitaan kiinteistökohtaista keräystä.

Soinin mukaan maailmalta on saatu näyttöä siitä, että kun keräysmahdollisuus on omassa roskakatoksessa, muovia ja muuta lajiteltua jätettä saadaan kerätyksi huomattavasti isompia määriä.

Tällä hetkellä kiinteistökohtaista muovin kierrätystä on vain murto-osassa kiinteistöjä, lähinnä suurimmissa kaupungeissa ja suurimmissa taloyhtiöissä.

–Eniten muovia kerätään pääkaupunkiseudulla, jossa muovinkeräysastia on käytössä muutamissa tuhansissa kiinteistöissä, arvioi kuntien jätelaitoksia edustavan Suomen Kiertovoima ry:n kehityspäällikkö Timo Hämäläinen.

 

Muovin kierrätysjärjestelyt vaihtelevat alueittain. Joillain paikkakunnilla jätehuoltomääräykset velvoittavat suurimmat asuinkiinteistöt keräämään muovipakkaukset. Useimmilla paikkakunnilla keräys perustuu vapaaehtoisuuteen, joko niin että kunnallinen jätelaitos järjestää keräyksen tai niin, että yksityiset jäteyrittäjät tarvittaessa tarjoavat kiinteistölle palvelua, johon liittyy muovinkeräysastia.

–Jokainen suomalainen pistää vuosittain sekajätteisiin useita kymmeniä kiloja muovia, joten keräyspotentiaalia kyllä olisi, Hämäläinen sanoo.

 

Hän korostaa, että muovipakkausten erilliskeräys on alkanut Suomessa vasta puolitoista vuotta sitten, samoin kuin kerätyn muovijätteen käsittely raaka-aineeksi.

–Kyse on monella tavalla vasta rakenteilla olevasta järjestelmästä, jonka suurin pullonkaula eivät ole kansalaiset vaan se, mitä muovijätteelle tapahtuu sen jälkeen, kun asukas heittää muoviroskansa jäteastiaan, Hämäläinen sanoo.

–Muovi on yleisnimike varsin erityyppisille materiaaleille, jotka ovat kaupassa myytävissä pakkauksissa iloisesti sekaisin.

Juuri tämä sekalaisuus on hänen mukaansa merkittävä rajoite muovin kierrätyksessä: se miten muovijätettä voidaan jalostuslaitoksessa erotella riittävän puhtaasti ja jalostaa se niin laadukkaaksi raaka-aineeksi, että teollisuus pystyy sitä hyödyntämään.

Soini näkee asian toisin. Hänen mukaansa muovipakkausten kierrätyksen pullonkaula on nimenomaan keräysmäärän pienuus.

–Minun tietojeni mukaan kierrätysraaka-aineen kysyntä ylittää tarjonnan. Tällä hetkellä kuluttajilta kerätyistä muovipakkauksista yli 65 prosenttia saadaan jalostettua kierrätykseen.

 

Muovinkeräykseen ei saa laittaa pvc-muovia.

Yksittäisen taloyhtiön jätekatoksessa voi olla vaikeaa tietää, kuinka ekologista tai taloudellista muovin kierrätys on, saati sitä, kuinka iso osa jatkojalostukseen päätyvästä muovista päätyy lopulta muovituotteiksi.

Kuluttajan ja tavallisen asukkaan kannattaisi Hämäläisen mukaan ajatella kiinteistökohtaista muovinkierrätystä ennen kaikkea niin, että siihen ryhtyvät ovat kiertotalouden edelläkävijöitä. Yksittäisen asukkaan jätemaksuihin erillinen muovinkeräysastia ei hänen mukaansa suuresti vaikuta.

–Muovinkeräys ei välttämättä tarkoita säästöä asukkaalle. Yleisesti voidaan sanoa, että viime vuosina jätehuollon kustannukset asiakasta kohti eivät ole nousseet, vaikka jätteiden kierrätys ja hyödyntäminen on edistynyt.

Esimerkiksi vuonna 2016 jätehuolto maksoi keskimäärin 65 euroa kerrostaloasukkaalle, 86 euroa rivitaloasukkaalle ja 93 euroa omakotitalossa asuvalle.

–Yleensä muovipakkausten keräyksellä on voitu alentaa kiinteistön jätehuoltomaksuja, koska tuottajayhteisö maksaa kerätyn materiaalin jalostuskustannukset. Taloyhtiön taloudenpidon kannalta kyse ei kuitenkaan ole merkittävistä summista.

Luonnon kannalta kierrätys on joka tapauksessa parempi vaihtoehto, hän korostaa.

–Kaikkien näkemieni selvitysten mukaan on ekologisempaa lajitella muovipakkaukset muovinkeräykseen kuin laittaa ne sekajätteisiin. Vain silloin, kun muoviastia on niin likainen, että sen huuhtelu vaatisi lämmintä vettä, sen oikea paikka on sekajätteessä.

 

Näin lajittelet muovin oikein

 

Saa laittaa muovinkeräykseen:

Kotitalouden kuivat, tyhjät, puhtaat ja pantittomat muovipakkaukset.

Elintarvikkeiden muoviset pakkaukset: jugurttipurkit, margariinirasiat, leikkele-, juusto- ja valmisruokapakkaukset.

Pesuaine-, shampoo- saippuapakkaukset.

Muovikassit, -pussit ja -kääreet.

Muovipurkit, -kanisterit ja -pullot (mieluiten litistettynä).

Irrota kannet ja korkit pakkauksista. Älä laita erilaisia muovipurkkeja kierrätykseen sisäkkäin pinottuna.

Ei saa laittaa muovinkeräykseen:

Likaisia muovipakkauksia. Esimerkiksi marinoitujen broilerinsuikaleiden rasian oikea paikka on sekajätteissä.

Sekajätettä.

PVC-pakkauksia.

Yritysten muovipakkauksia.

Vaarallisten aineiden jäämiä tai painetta sisältävät pakkaukset (mm. maalit, kemikaalit, öljyt, lääkkeet) tulee viedä vaarallisten jätteiden vastaanottopisteeseen.

Lähde: Suomen Uusiomuovi Oy

 


 

– Kaikki maat eivät ole lähteneet toteuttamaan sitoumuksia, joita ne Pariisissa vuonna 2015 lupasivat. Toistaiseksi edetään liian hitaasti, jotta kahdessa asteessa pysyttäisiin, Taalas toteaa. Tällä menolla maapallon keskilämpötila on siis nousemassa yli kahdella asteella tämän vuosisadan loppuun mennessä.


 

 

 

Ilmatieteilijöillä täysi työ pysyä

ilmastonmuutoksen perässä – nyt kysytään,

nouseeko merenpinta kaksi kertaa arvioitua

enemmän

 

Maailman maat eivät ole vähentäneet hiilidioksidipäästöjä Pariisin ilmastosopimuksessa lupaamaansa tahtiin. Kittilän Leville kokoontuneet meteorologit varoittavat seurauksista.

 

Ilmastonmuutos | YLE

Hansbreenin jäätikkö Huippuvuorilla.
Hansbreenin jäätikkö Huippuvuorilla.Martina Schäfer / Lehtikuva
 

Lumimyräkät ovat sekoittaneet alkuvuonna arkea Pohjois-Amerikassa ja eri puolilla Eurooppaa. Roomassakin on jouduttu sulkemaan kouluja kaupungin peityttyä valkeaan vaippaan ja lumisadetta on todistettu aina Saharassa asti.

 

Taustalla on yläilmakehän napapyörteen hajoaminen, minkä seurauksena arktiset ilmamassat ovat liikkuneet kohti etelää ja toisaalta Huippuvuorilla on mitattu plusasteita. Onko tämä se uusi normaali, jonka vuoksi Välimeren rannoillakin kannattaa hankkia lumikolat?

– Näitä ilmiöitä saattaa esiintyä tulevaisuudessa enemmän, mutta on muistettava että siinä taustalla kuitenkin on myös jatkuva lämpeneminen. Kun arktis lämpenee kaksi kertaa voimakkaammin kuin keskileveysasteet, niin ne ilmamassat jotka meille arktiksesta kulkeutuvat, eivät ole niin kylmiä kuin aiemmin olivat, sanoo tutkimusprofessori Timo Vihma Ilmatieteen laitokselta.

 


 

Vitoria lumen kourissa.
Virgen Blancan aukiota puhdistettiin lumesta Vitoria-Gasteizissa Pohjois-Espanjassa.David Aguilar / EPA

 

Napapyörteen epävakaudella on yhteys ilmastonmuutokseen, mutta tarkkaan ei tiedetä millainen. Myös otsonikato vaikuttaa. Miksi arktinen alue ylipäätään lämpenee niin paljon nopeammin kuin muut alueet, sitäkään ei riittävästi tunneta.

– Tunnemme mekanismit, jotka vaikuttavat siihen, että arktinen alue lämpenee. Kvantitatiivisesti ei kuitenkaan osata sanoa, mikä on kunkin mekanismin tärkeys tässä prosessissa ja miten mekanismit vaikuttavat keskenään. Täysin lopullisia vastauksia ilmakehän käyttäytymisestä meidän on hyvin vaikea saada, koska perusluonteeltaan se dynamiikka on kaoottista, Vihma joutuu toteamaan.

 

Meren pinnan nousuarviot vaihtelevat metreillä

Selvää on, että arktisen alueen ilmasto muuttuu silmien edessä. Islannissa sulaa Euroopan suurin jäätikkö Vatnajökull.

– Yksi haastavimmista tieteellisistä kysymyksistä tällä hetkellä on se, miten jäätiköistä pohjoisiin meriin sulava makea vesi vaikuttaa pitkällä aikavälillä, toteaa puolestaan Islannin ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Arni Snorrason. Makean veden lisääntymisen tiedetään vaikuttavan merivirtoihin. Jos lämpöä tuova Golf-virta sen seurauksena heikkenisi, puhuttaisiin järisyttävistä seurauksista.

 


 

Islannin ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Arni Snorrason
Islannin ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Arni SnorrasonAnnu Passoja / Yle

 

Saarivaltio yrittää tehdä sen mitä tehtävissä on. Islannissa lähes jokainen talo lämpenee maalämmöllä ja kaikki sähkö tuotetaan uusiutuvilla. Lähivuosikymmenten tavoite on Snorrasonin mukaan päästä eroon liikenteen fossiilisista polttoaineista. Päästöponnistelut vaikuttavat tulevaisuuteen, mutta parhaillaan tapahtuvia muutoksia esimerkiksi Islannin lähivesissä ei voi estää, niitä voi vain seurata.

– Pohjoiset kalalajit muuttavat pohjoisempaan ja etelästä tulee uusia lajeja Islannin rannikolle, ehkä sekoittamaan ekosysteemiä. Muutokset kalastossa huolestuttavat, Snorrason kertoo. Islannin vesissä pyöriikin nyt entistä enemmän makrilleja, mutta katkarapuja aiempaa vähemmän.

Etelämantereellakin jäätikkö sulaa. Maailman ilmatieteen järjestön pääsihteeri Petteri Taalas kertoo amerikkalaisraportista, jonka mukaan sulaminen on niin nopeaa, että aiemmat ennusteet meren pinnan noususta vaikuttavat aliarvioilta.

– Tämä on sellainen aihepiiri, jota kohtaan on tällä hetkellä kovasti mielenkiintoa. Ovatko arviot merenpinnan noususta puolella metrillä tai metrillä vuosisadan loppuun mennessä oikeita vai puhutaanko jopa tuplalukemista. Se on yksi aihepiiri, johon liittyy epävarmuutta, Taalas sanoo.

 


 

Nasan jääpeitetutkimusten aikana marraskuussa 2013 otettu
 kuva Etelämantereen jäistä ja pilvimuodostelmasta Mount Discovery -tulivuoren yllä.
Nasan jääpeitetutkimusten aikana marraskuussa 2013 otettu kuva Etelämantereen jäistä ja pilvimuodostelmasta Mount Discovery -tulivuoren yllä. Vuoret sijaitsevat Etelämantereella Uudesta-Seelannista etelään.Michael Studinger / Nasa

 

Hiilivero käyttöön ehkä lähivuosina

Kittilän Levillä järjestetyssä Arctic Meteorology Summitissa toisiaan tavanneilla ilmatieteilijöillä on valtava työ monimutkaisen syy-seurausverkon selvittämisessä. Monenlaisten epävarmuuksien keskellä varmaa on, että meneillään on ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos, jonka taltuttamiseen ihminen voi myös vaikuttaa. Ryhtymistä yhä harkitaan.

 

– Ja ne suuremmat lukemat tarkoittavat merkittäviä ongelmia maailman maataloustuotannolle, maapallon väestön ruokkimiselle ja se tuottaa myös ison potentiaalin pakolaisongelmalle. Afrikassa saatttaa olla vuosisadan lopussa neljä miljardia ihmistä, joten nämä ongelmat joita Euroopassa on viime vuosina koettu pakolaisuuden suhteen, ovat hyvin minimaalisia verrattuna siihen, mikä on se potentiaali.

 


 

Kuiva pelto Overbergissä, Etelä-Afrikassa.
Ilmastonmuutos pahentaa kuivuutta ja uhkaa ruoantuotantoa. Kuvan pelto Overbergissä Etelä-Afrikassa.Nic Bothma / EPA

 

Jos Taalaksella olisi valta määrätä, hän määräisi ensimmäisenä hiiliveron, joka tekisi hiilivoimalla tuotetusta tavarasta kalliimman kuin vesivoimalla tuotetusta.

 

– Kuluttajien kannalta olisi hyvä, että tuotteessa olisi tieto, minkä kokoisella hiilijalanjäljellä se on tuotettu. Meillähän on ruoka-aineissa tarkasti indikoitu kalorit ja ravintosisällöt. Odotan että seuraavaksi nähdään, mikä se tuotteen hiilijalanjälki on.

Aiemmin Ilmatieteen laitosta johtanut Taalas tunnustautuu optimistiksi.

– Uskon, että jotain tämän tyyppistä tapahtuu lähiaikoina.

Korjattu otsikon kirjoitusasua 22.3. klo 11:36.

 


 

Kansallinen lintuyhdistysten ja -harrastajien keskusjärjestö BirdLife Suomi seuraa tarkkaan lintukannan kehitystä. Runsaassa kymmenessä vuodessa on tapahtunut paljon. – Räystäspääsky on vähentynyt kolmannekseen ja haarapääskykin yli kolmanneksen. Pensastaskuja on 40 prosenttia vähemmän kuin kymmenen vuotta sitten, BirdLifen suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi sanoo.


 

 

 

Keski-Euroopan lintukanta on romahtamassa –

ensin lähtivät hyönteiset, sitten loppui

linnuilta ruoka

 

Ranska puhuu katastrofista, Saksa hämmästelee muutoksen nopeutta ja myös pohjoinen Suomi on havainnut ilmiön: lintuja on vähemmän kuin ennen.

 

Linnut
Pääskynen.
Kuvassa haarapääskyBrian Bevan / AOP

Ranskalaisten tekemä tutkimus maan lintukannasta hätkähdyttää asiantuntijoita. 15 vuoden aikana lintujen määrä maaseudulla on vähentynyt kolmanneksella, joissakin lajeissa lähes 70 prosentilla.

 

Tutkija esittää huolensa brittiläisen Guardian-lehden artikkelissa.(siirryt toiseen palveluun)

– Tilanne on katastrofaalinen, luonnonsuojelubiologi Benoit Fontaine Ranskan kansallismuseosta sanoo.

Tutkimus viittaa vahvasti siihen, että linnuilta yksinkertaisesti on loppumassa ruoka – eli hyönteiset.

 

Tuholaismyrkyt tappavat hyönteiset

Tutkijat uskovat, että suurin syy hyönteisten vähenevälle määrälle ovat tuholaismyrkyt. Ongelma korostuu silloin, kun laajalla alueella viljellään yhtä ja samaa viljelyskasvia, esimerkiksi vehnää tai maissia.

Useat muut tutkimukset(siirryt toiseen palveluun) viittaavat samaan ilmiöön Euroopassa. 30 vuodessa lentävien hyönteisten määrä on pienentynyt 80 prosentilla.

– Meidän maaseutumme on muuttumassa todelliseksi autiomaaksi, tutkija Fontaine kirjoittaa julkilausumassa.

 

Saksa samassa veneessä Ranskan kanssa

Myös saksalaiset ovat huolissaan lintukadosta ja korostavat muutoksen nopeutta.

Tämän vuoden tammikuussa julkaistu(siirryt toiseen palveluun), vuodet 1998–2009 kattava tutkimus osoittaa, että 12 vuodessa maan lintukanta pieneni noin 15 prosenttia.

Myös tämä tutkimus antaa vahvan viitteen siitä, että hyönteiskato aiheuttaa lintujen joukkokuolemia. Toinen syy on maaseudun eli lintujen perinteisten elinalueiden muuttuminen.

Rakennustyylillä on silläkin iso merkitys. Saksalaisarvioiden mukaan vähintään 18 miljoonaa lintua kuolee joka vuosi lentäessään ikkunalasia tai vaikkapa lasitettua parveketta päin.

Paljon puhutut tuulimyllyt tutkijat sen sijaan vapauttavat vastuusta. Niiden siipien ruhjomaksi joutuu vuosittain "vain" 100 000–200 000 lintua.

 

Tehomaatalous koettelee lintuja Suomessakin

Suomessa pesivät linnut ovat päässeet jonkin verran helpommalla kuin etelämmäksi jääneet lajitoverinsa, mutta muutokset näkyvät meilläkin selvästi.

 

Lehtiniemi korostaa, että kyse on harvoin vain yhdestä yksittäisestä tekijästä, jonka syyksi muutoksen voi vierittää. Se kuitenkin tiedetään, että hyönteiset ovat kadonneet monilta perinteisiltä paikoiltaan.

– Kun maatalous tehostuu, esimerkiksi avo-ojien ja niiden pientareilla olevien kukkakasvien määrä pienee. Sitä kautta myös kotimaiset lintulajimme ovat kärsineet, Lehtiniemi sanoo.


  

 

Katso animaatiosta, miten Arktis sulaa – Mitä

tapahtuu hauraalle eliöstölle ja pohjoisen

ilmastolle?

 

Arktinen jääpeite on tänä talvena ollut ennätyksellisen suppea. Kysyimme asiantuntijoilta neljä kysymystä siitä, mitä jään väheneminen tarkoittaa ilmastolle ja eliöstölle.

 

Arktinen alue
merijaa1_yle.gif
Topi Tjukanov
 

Arktiksen jääpeite sulaa kesällä pienimmilleen ja vuosittain esiintyy vaihtelua. Muutos ei näy helposti yhdellä silmäyksellä.

 

Ja kuitenkin arktinen jääalue on tänä talvena valtaosan ajasta ollut suppeampi kuin koskaan aiemmin, vuonna 1979 alkaneen satelliittimittauksen aikana.

Arktinen merijää oli esimerkiksi 17. maaliskuuta 1,02 miljoonaa neliökilometriä pienempi kuin keskimäärin(siirryt toiseen palveluun) siihen aikaan. Alue vastaa kolmea Suomea.

Tämä vuosi ei ole yksittäisilmiö, vaan Yhdysvaltain meren- ja ilmastontutkimusorganisaatio NOAA katsoi joulukuisessa raportissaan, (siirryt toiseen palveluun)että arktinen jääpeite kutistuu myös pidemmällä aikavälillä.

 

1. Miten jääpeitteen kutistuminen vaikuttaa paikallisesti ilmastoon?

Jääpeite heijastaa auringon lämpöä avaruuteen, mutta tumma veden pinta heijastaa heikommin. Sula merivesi vapauttaa kylmään napaseudun ilmaan lämpöä.

Lisäksi avomerestä haihtuu kosteutta, joka ilmavirtauksien mukana siirtyy mantereelle ja sataa alas.

Ilmatieteen laitoksen meteorologisen tutkimuksen osaston johtaja, tutkimusprofessori Timo Vihma kertoo, että jääpeitteen kutistumisen vaikutukset ovat kesällä ja syksyllä vähäisemmät. Avoimen meriveden ja ilman lämpötilaero ei ole niin suuri.

Talvella ero kasvaa. Meren pintalämpötila on lähellä suolaisen veden jäätymispistettä eli -1,8 astetta, mutta ilma voi olla kymmeniäkin asteita pakkasella. Merestä tulee ilmaan silloin runsaasti lämpöä ja kosteutta.

Syntyy kehäilmiö: jään sulaminen lämmittää ilmastoa, mikä lisää jään sulamista.

 


Grönlanti, Viulu-jäätikkö
Nasan IceBridge -ohjelma tutkii lentokoneesta arktisen jääpeitteen muutoksia. Tämä kuva on Viulu-jäätiköltä Grönlannin itäosista.Maria José Vinas/Nasa/Epa

 

2. Entä vaikuttaako se laajemmin ilmastoon, esimerkiksi Euroopassa?

Todennäköisesti kyllä.

Ilmatieteen laitoksen merentutkimusyksikön johtaja, tutkimusprofessori Jari Haapala sanoo, että arktisen alueen lämpenemisestä ja jäämäärän vähenemisestä ei ole epäilystäkään. Sen sijaan kiistellään yhä siitä, lisääkö jääpeitteen kutistuminen sään ääri-ilmiöitä.

– Ilmastonmuutos on avannut ikkunan kokonaan uudenlaiseen maailmaan, emmekä täysin tiedä, millainen se tulee olemaan, pohtii Haapala.

Tänä talvena korkealla ilmakehässä kiertävä suihkuvirtaus on tuonut Arktikselta Keski-Eurooppaan poikkeuksellisen kylmää säätä.

– Ilmavirtaus toi pohjoisesta ja idästä kylmää ilmaa Eurooppaan. Samanaikaisesti Atlantilta virtasi lämmintä ja kosteaa ilmaa Grönlantiin ja Huippuvuorille. Yleensä arktisella alueella polaaripyörre pitää kylmän ilman arktisella alueella, nyt kävi toisin, selittää Haapala.

 

Arktisen alueen lämpenemisestä ja jäämäärän vähenemisestä ei ole epäilystäkään. Sen sijaan kiistellään yhä siitä, lisääkö jääpeitteen kutistuminen sään ääri-ilmiöitä.

JARI HAAPALA, TUTKIMUSPROFESSORI, ILMATIETEEN LAITOS

Haapala muistuttaa, että ilmastossa on aina – myös ilmastonmuutoksen oloissa – luonnollista vaihtelua. "Beast from the East" eli idänpeto-nimen mediassa saanut kylmä ilmavirtaus toistuu 5–7 vuoden välein.

– Ilmiö tunnettiin jo 1920-luvulla Suomessa Napapaholaisen nimellä.

Se tiedetään, että arktinen alue lämpenee pari kertaa nopeammin kuin eteläisemmät alueet. Jos arktiselta alueelta tulee ilmavirtauksien mukana kylmää ilmaa keskileveysasteille – siis napapiirin ja Kravun kääntöpiirin väliselle alueelle, jossa Eurooppakin sijaitsee – virtaukset eivät ole enää niin kylmiä kuin aiemmin.

Tutkimusprofessori Timo Vihman mukaan Arktiksen nopeampi lämpeneminen voi kuitenkin heikentää keskileveysasteiden läntisiä suihkuvirtauksia, mikä tekee niistä altiimpia häiriöille. Tänä talvena koetut kylmät ilmavirtaukset voivat siis yleistyä.

– Selkeimmin tuo näkyy Pohjois-Amerikassa ja Itä-Aasiassa. Itä-Aasiassa on todettu arktisten kylmänpurkauksien käyneen yleisemmiksi ja pitkäaikaisemmiksi, kertoo Vihma.

Lisäksi Arktiksen lämpeneminen talvella todennäköisesti vahvistaa korkeapainetta Siperiassa, mikä suosii idän ja kaakon puoleisia tuulia. Ne tuovat talvella kylmää ilmaa mannerilmaston alueelta.

Pitkällä aikavälillä ilmasto ja Euroopan talvet silti lämpenevät.

 


Jääkarhut Alaskassa
Jääkarhut ovat yleisin esimerkki ilmastonmuutoksen piinaamista eläimistä. Karhujen mahdollisuus saalistaa vaikeutuu, kun jää sulaa. Nämä karhut kuvattiin viime syyskuussa Kaktovikissa, Pohjois-Alaskan rannikolla.Jim Lo Scalzo/Epa

 

3. Miten Arktiksen jääpeitteen kutistuminen vaikuttaa eliöstöön?

Kun puhutaan arktisen alueen jääpeitteen supistumisesta, yleensä keskitytään sen vaikutuksiin alueen suurille nisäkkäille, joille merijää on lisääntymis- ja ruokailualuetta.

Tosi on, että jääkarhujen hylkeenmetsästys vaikeutuu ja uintimatkat pitenevät. Mursujen on uitava rantaan levätäkseen, norppien lisääntymisalueet vähenevät.

– Näkymättömämpi vaikutus on se, että mitä tapahtuu jään reunavyöhykkeen yli kahdelle tuhannelle kasvi- ja eläinplanktonlajille. Se on hyvin voimakkaan perustuotannon aluetta. Sieltä lähtee liikkelle koko arktisen ravintoverkon ketjut, merilintuihin, kaloihin, valaisiin, hylkeisiin saakka, kertoo ympäristöjärjestö Greenpeacen Arktis-asiantuntija Laura Meller.

Kun jääalue supistuu, reuna-alueen pituus pienenee ja elinympäristön kutistuminen vaikuttaa planktoneihin.

Samalla sulamisvedet vaikuttavat meriveden fyysiseen ja kemialliseen koostumukseen, esimerkiksi pienentämällä suolapitoisuutta. Siihen on eliölajien sopeuduttava ja vieläpä aika nopeassa tahdissa.

 

Eläinten käyttäytyminen on jo muuttunut, tästä ovat esimerkkinä muun muassa hylkeet, mursut ja jääkarhut.

– Kanadan pohjoisilla saarilla jäälokkipopulaatiot ovat vähentyneet jopa 80-90 prosentilla kahdenkymmenen viime vuoden aikana. Barentsinmerellä jäälokit, etelänkiislat ja pohjankiislat ovat vähentyneet.

Samaan aikaan etelämpää leviää kilpailevia lajeja kohti pohjoista. Näistä Meller mainitsee esimerkkinä turskat ja muut kalalajit sekä miekkavalaat.

– Se on sitten vähän kysymysmerkki, mitä vaikutuksia tulokaslajeilla on arktiseen ekosysteemiin.

 

Näkymättömämpi vaikutus on se, että mitä tapahtuu jään reunavyöhykkeen yli kahdelle tuhannelle kasvi- ja eläinplanktonlajille. Se on hyvin voimakkaan perustuotannon aluetta. Sieltä lähtee liikkelle koko arktisen ravintoverkon ketjut.

LAURA MELLER, ARKTIS-ASIANTUNTIJA, GREENPEACE

Öljynporausta Prudhoe Bayssä, Pohjois-Alaskassa
Öljynporausta Prudhoe Bayssä, Pohjois-Alaskassa. Öljyn maailmanmarkkinahintojen notkahdus hiljensi osan porauslautoista.Jim Lo Scalzo/Epa

 

4. Miten ihmisen lisääntyvä toiminta alueella vaikuttaa?

Kun merireitit avautuvat, lisääntyy öljyn- ja kaasunetsintä, samoin rahtiliikenne.

– Toistaiseksi vielä puhutaan riskeistä. Toki se tiedetään, että esimerkiksi öljynetsintä seismisillä äänitykeillä, jotka ampuvat paineaaltoja merenpohjaan, vaikuttaa suoraan valaisiin ja kaloihin. Valaat ovat kuuloaistin varassa ja valtava, taukoamaton meteli on suora haitta, sanoo Laura Meller.

Seismisen öljyn- ja kaasunetsinnän on todettu vaikuttavan myös eläinplanktoniin(siirryt toiseen palveluun)tuhoisasti.

Ja jos vaikkapa porauslautta vuotaa jään seassa, öljyonnettomuutta ei ole olemassaolevilla menetelmillä mahdollista tehokkaasti torjua(siirryt toiseen palveluun).

– Mutta kaiken kaikkiaan odotuksissa, joita on kohdistettu arktiseen öljynporaukseen tai liikenteen lisääntymiseen, on otettu takapakkia muutaman viime vuoden aikana.

Arktisen alueen hyödyntämisen oletettua hitaampi eteneminen on luonnonsuojelujärjestön näkökulmasta hyvä asia. Se antaa lisäaikaa pyrkimyksille suojella arktista luontoa. Alueesta on nimittäin suojeltu poikkeuksellisen pieni osuus.

 

– Pohjoinen jäämeri on yksi maailman vähiten suojeltuja meriä, arktisen alueen maiden talousvyöhykkeistä on suojeltu noin viitisen prosenttia, ja Pohjoisen jäämeren keskiosasta ei ollenkaan.

Kansainvälisesti on YK:n biodiversiteettisopimuksessa asetettu tavoitteeksi(siirryt toiseen palveluun), että vuoteen 2020 mennessä pitäisi meristä ja rannikoista olla suojelun piirissä 10 prosenttia.

Meller pitää hyvänä sitä, että tietoisuus merten suojelun tärkeydestä on lisääntynyt.

Se ei vaan ole muuntunut käytännön toimiksi. Suojelualueiden tavoite vuodelle 2020 saavutetaan Mellerin mukaan nykyvauhdilla vasta "joskus 2100-luvun alkupuolella".

Tiedemiesten mukaan jäätiköiden sulamista voitaisiin hidastaa kolmella tavalla. Sulamista kiihdyttävän lämpimän meriveden pääsy jäähyllyjen alle voitaisiin estää sata metriä korkeilla penkereillä. Jäähyllyjä voisi lisäksi tukea rakentamalla mereen keinotekoisia saaria niihin kohtiin, joissa jäähyllyt alkavat kellua.

 

Hansbreenin jäätikkö Huippuvuorilla. LEHTIKUVA / HANDOUT / MARTINA SCHÄFER
 
 
 

Tiedemiehiltä kolme ehdotusta jäätiköiden

sulamisen hidastamiseksi

 

Valtameriin kulkevien jäävirtausten hidastaminen voisi tuoda lisäaikaa ilmastonmuutoksen ratkaisemiseksi.

Napa-alueiden jäätiköiden sulamista ja merenpinnan nousua voitaisiin hidastaa geotekniikan avulla. Kansainvälinen tutkimusryhmä kirjoittaa ideasta Nature-lehdessä julkaistussa tuoreessa artikkelissa.

 

Ryhmään kuuluvat John C. Moore ja Rupert Gladstone Lapin yliopiston Arktisesta keskuksesta, Thomas Zwinger Tieteen tietotekniikan keskus CSC:stä ja Michael Wolovick Princetonin yliopistosta.

Ilmastonmuutoksen on ennustettu aiheuttavan pahimmillaan katastrofaalista merenpinnan nousua. Tällä vuosisadalla asiaan vaikuttaa erityisesti Grönlannin ja Etelämantereen jäätiköiden tilanne.

Valtameriin kulkevien jäävirtausten hidastaminen voisi tuoda jopa muutaman vuosisadan verran lisäaikaa ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja rannikoiden suojelemiseksi.

– Vain muutamat erittäin nopeasti virtaavat jäätiköt Grönlannissa ja Etelämantereella kuljettavat suuren osan jäätiköistä mereen, jossa ne sulaessaan nostavat merenpinnan tasoa. Nämä jäätiköt ovat kooltaan kymmeniä kilometrejä suuntaansa, ja niiden vakauttaminen on houkuttelevampi kohde kuin suojavallien rakentaminen maailman rannikoille, John Moore toteaa.

Myös pohjakallion kuivaaminen voisi auttaa, sillä jäätiköt liukuvat niiden pohjalla olevan ohuen vesikerroksen päällä. Vesi voitaisiin jäädyttää tai ohjata muualle.

Ehdotusten kustannukset ovat samaa mittaluokkaa jo toteutettujen suurten maa- ja vesirakennushankkeiden kanssa. Pitkät etäisyydet ja napa-alueiden karut olosuhteet tekisivät projektista silti erittäin haastavan.

 


 

Juuri nyt Sulapac hakee referenssiasiakkaita, jotka jakaisivat missiomme. Olemme voittaneet useita innovaatiopalkintoja, viimeksi European Green Alley Award 2017 -yrityspalkinnon Berliinissä. Palkintojen tärkein merkitys on nimenomaan kansainvälisen tunnettuuden lisääminen. Puoli vuotta sitten me harjoittelimme kylmäsoittojen tekemistä. Nyt meillä on 700 kiinnostuneen asiakkaan jono. Se on paljon startupille.”


 

  

WWF: Ilmastonmuutos uhkaa paikoin puolta

kasvi- ja eläinlajeista

 

Uudessa tutkimuksessa selvitetiin selvitettiin ilmastonmuutoksen vaikutuksia liki 80 000 eläin- ja kasvilajiin

 

Ilmastonmuutos

Pingviinejä Etelämantereella.
Dean lewins / EPA

Ilmastonmuutos uhkaa puolta kasvi- ja eläinlajeista maailman luonnoltaan arvokkaimmilla alueilla, varoittaa WWF:n tuore raportti.

 

Jos kasvihuonepäästöjen kasvua ei pystytä hillitsemään, suurta osaa eläin- ja kasvilajeista voi uhata paikallinen sukupuutto Amazonin ja Galapagoksen kaltaisilla ainutlaatuisilla alueilla. WWF:n raportin mukaan ilmastonmuutoksesta kärsivät globaalisti eniten Amazonin alue, Miombon metsät eteläisessä Afrikassa sekä Lounais-Australia.

 

Vaikka Pariisin ilmastosopimuksen tavoite lämpenemisen rajoittamisesta kahteen asteeseen saavutettaisiin, nuo alueet voisivat silti menettää neljänneksen lajistostaan.

Toisessa ääripäässä on kasvihuonekaasujen päästöjen kasvun tulevaisuus nykyisellä kulutuksella, toisessa päässä päästöjen rajoittaminen Pariisin ilmastosopimuksen edellyttämälle tasolle. Nykykasvun skenaariossa maapallon lämpötila kasvaisi keskimäärin viisi astetta ja Pariisin ilmastosopimus -skenaariossa kaksi astetta.

Lähteet: STT

 


 

– Tutkimus näyttää meille taas kerran ilmastonmuutoksen konkreettisia vaikutuksia. Oli kyse sitten lumen puutteesta Saimaalla ja siitä kärsivistä saimaannorpista tai Valliriutan kohoavista lämpötiloista, kilpikonnista ja haalistuvista koralleista, ilmastonmuutos vaikuttaa peruuttamattomasti lajeihin, sanoo WWF Suomen suojelujohtaja Jari Luukkonen tiedotteessa.

 


 

Tiedeykkönen

 

Antroposeeni, uusi geologinen aikakausi, on

alkanut – nyt ihminen mullistaa maapalloa

 


 

 

 Kuva: NASA, Gibraltarin salmi kuvattuna kansainväliseltä avaruusasemalta

 

Ihmisen vaikutus ympäri maapalloa on jo kauan ollut niin voimakasta, että planeettamme katsotaan siirtyneen kokonaan uuteen geologiseen aikakauteen. Ihminen muokkaa planeettaansa nyt enemmän kuin muut luonnonvoimat yhteensä, ja jättää siitä myös pysyvät jäljet. Nyt käsitteessä puhutaan ajasta n. 1500-1950.

Rajamääritelmä on ongelman ydin, maailmankuvaa - politiikkaa unohtamatta!?

 

 

Koska geologiset aikakaudet määritellään ja ajoitetaan maapallon kivikuoren kerrostumien perusteella, uuden aikakauden alkuhetkeksi on ehdotettu 1950-lukua. Tuolloin muun muassa lukuisat ilmakehässä tehdyt ydinkokeet jättivät kivikuoreen ainutlaatuiset, säteilevät jälkensä.

Mistä siis uudessa aikakaudessa on kyse? Mistä se kertoo ja mikä on sen merkitys? Pasi Toiviaisen haastateltavina ovat paleontologi Jussi T. Eronen ja historiantutkija Tero Toivanen.

 


 

– Lisääntynyt makean veden valuminen Grönlannin jäätiköiltä ilmeisesti sekoittaa virtausta. Ihmisen aiheuttama Grönlannin jäätiköiden hupeneminen näyttää hidastavan Atlantin kiertokulkua, ja tämä vaikutus voi kiihtyä, jos lämpötilojen sallitaan nousta edelleen, sanoi Independent-lehden haastattelema Tanskan ja Grönlannin geologisen tutkimuskeskuksen tutkija Jason Fox. Merivirran hidastumisen seurauksia Golfvirran hidastuminen vaikuttaisi selvästi Pohjois-Euroopan ilmastoon. Havainto virtauksen hidastumisesta on myös otettava huomioon ilmastonmuutosta ennustavissa mallinnuksissa. – Tavanomaiset ilmastomallit aliarvioivat havaitsemaamme muutosta. Joko Atlantin kiertokulku on arvioitu liian vakaaksi tai Grönlannin sulamista ei ole tarpeeksi otettu huomioon, tai sekä että, sanoo Pennsylvanian yliopiston tutkija Michael Mann. Pohjois-Euroopan ilmasto ei tutkijoiden mukaan olisi viilenemässä, vaikka lämpöä tuova merivirta pysähtyisikin. Ilmaston lämpeneminen kumoaisi viilentävän vaikutuksen. Golfvirran heikkeneminen olisi myös omiaan nostamaan merenpintaa etenkin Pohjois-Amerikan rannikolla, kertoo sanomalehti The Washington Post.


  

Tutkimus: Ilmastonmuutoksen karu seuraus –

Isolla valliriutalla syntyvät liemikilpikonnat

lähes aina naaraita

 

Australiassa on esitetty yhtenä vaihtoehtona sukupuolijakauman korjaamiseksi munintarantojen varjostamista aurinkosuojilla.

 

Liemikilpikonna
 

Liemikilpikonna
 ja koralleja
LiemikilpikonnaBrocken Inaglory
 

Tuoreen tutkimuksen (siirryt toiseen palveluun)mukaan Australiassa Isolla valliriutalla syntyvät liemikilpikonnat ovat lähes poikkeuksetta naaraita, kertoo WWF Suomi tiedotteessa. Järjestön mukaan lämpenevä ilmasto aiheuttaakin vinouman liemikilpikonnien sukupuolijakaumalle.

 

Isolla valliriutalla elää kaksi toisistaan geneettisesti eriävää liemikilpikonnapopulaatiota, joista toinen lisääntyy alueen pohjoisosassa ja toinen eteläpäässä. Kilpikonnien sukupuolta tutkittiin alueella, jolle molemmat populaatiot kerääntyvät etsimään ravintoa, kertoo WWF.

Tutkimuksen mukaan mitä lämpimämmässä kilpikonnien munat kehittyvät, sitä enemmän munista syntyy naaraskilpikonnia.

Tutkimuksen perusteella lämpimämmässä pohjoisosassa kilpikonnanpoikasista lähes kaikki, 99,1 prosenttia, oli naaraita. Viileämmässä eteläpäässä vastaava luku oli 65-69 prosenttia.

***

– Tutkimus näyttää meille taas kerran ilmastonmuutoksen konkreettisia vaikutuksia. Oli kyse sitten lumen puutteesta Saimaalla ja siitä kärsivistä saimaannorpista tai Valliriutan kohoavista lämpötiloista, kilpikonnista ja haalistuvista koralleista, ilmastonmuutos vaikuttaa peruuttamattomasti lajeihin, sanoo WWF Suomen suojelujohtaja Jari Luukkonen tiedotteessa.

***

WWF:n mukaan Australiassa on esitetty yhtenä keinoja sukupuolijakauman korjaamiseksi munintarantojen varjostamista aurinkosuojilla.

Tutkimus on julkaistu Current Biology -julkaisussa. Myös WWF on ollut mukana tutkimuksessa.