– Olimme jo lähes luopuneet toivosta, kun 28. joulukuuta Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev allekirjoitti kansallispuiston perustamisasetuksen, Suomen luonnonsuojeluliiton Pietarissa asuva hankekoordinaattori Tuuli Hakulinen kertoo. Medvedevin kynä jätti suuren jäljen. Luoteis-Laatokalle perustettiin 1 220 neliökilometrin suuruinen Laatokan luotojen kansallispuisto, josta runsas puolet on maa-alueita, kuten metsää, ja loput vesialueita. Suojelualue käsittää käytännössä koko luoteisen Laatokan rannikon ja vesialueen.

 


 

Suomen itärajan tuntumassa valtava helpotus 

Euroopan suurimman järven ainutlaatuinen saaristo sai suojelun viime hetkillä: "Olimme jo lähes luopuneet toivosta"

 

Vain noin 30 kilometrin päässä Suomen itärajasta alkavan Laatokan ainutlaatuinen saaristo on nyt kansallispuisto. Sen luontoa uhkavaat kuitenkin metsäpalot.

 

Laatokka
 

Konstantin Bronkov.
Luontomatkailuyrittäjä Konstantin Bronkov veneilemässä Laatokalla Venäjän rantamilla Kurkijoella.Kari Kosonen / Yle
 

Tästä on kyse

  • Laatokan luotojen kansallispuisto perustettiin vuoden 2017 lopussa.
  • Kansallispuiston alue on 1 220 neliökilometriä.
  • Kansallispuisto käsittää koko Laatokan luoteisosan rannikon.

Noin viisi metriä pitkä avonainen metallivene kyntää vuonomaista Kylliäisenlahtea. Olemme Venäjällä Laatokan rannikolla, Lahdenpohjan piirissä, luovutetun Karjalan alueella.

Kylliäisenlahden pohjukassa on Vätikän kylä ja vanha suomalainen Kylliäisen talo. Talon nykyinen omistaja on Konstantin Bronkov, joka istuu veneensä perätuhdolla meitä kyydittämässä. Kylliäisenlahden upeat maisemat liukuvat ohitsemme molemmin puolin. Korkeat kalliot vaihtuvat ajoittaisiin mataliin luotoihin.

 

Nämä alueet kuuluvat nyt uuteen, suureen Laatokan luotojen kansallispuistoon.

– Uskon, että tänne saadaan nyt enemmän järjestystä ja pystymme säilyttämään tämän kauniin luonnon jälkipolville, Bronkov sanoo hymyillen.

Bronkov pyörittää yhdessä vaimonsa Tamaran kanssa luontomatkailuyritystä Vätikässä. Yritys tarjoaa pienimuotoista majoitusta ja veneretkiä sekä vuokraa kanootteja ja kajakkeja retkeilijöille.

Luonnon säilyminen on Konstantinille tärkeää sekä toimeentulon kannalta että henkilökohtaisesti.

– Näen tämän koko alueen kotinani, josta täytyy pitää huolta. Koti ei voi olla vain oma talo ja piha, vaan myös ympäröivä luonto. Muuten koti sijaitsee pian kaatopaikalla, Konstantin korostaa.

 

Maisema Laatokalta.
Kojonsaaren hiekkarantaa Laatokan luotojen kansallispuistossa.Kari Kosonen / Yle
 

Kansallispuisto tuli yllätyksenä

Venäjällä vietettiin viime vuonna ympäristön vuotta. Merkittäviä tekoja luonnonsuojelussa ei vuoden mittaan kuitenkaan juuri näkynyt. Kansallispuiston perustaminen vuoden lopussa tulikin jonkinlaisena yllätyksenä.

 


 

Laatokka kansallispuisto
 Laatokan luotojen kansallispuisto

Laatokan luoteisrannalle on Suomen itärajalta matkaa vain noin 30 kilometriä.Yle

Kansallispuisto alkaa Leningradin alueen ja Karjalan tasavallan rajalta etelässä ja jatkuu pohjoisessa aina Impilahdelle saakka. Se sijaitsee Lahdenpohjan, Sortavalan ja Pitkärannan piirien alueella Karjalan tasavallassa.

 

Suuri Suomeen verrattuna

Jylhää rannikkoa pilkkovat syvät vuonomaiset lahdet ja saaret.

– On jylhiä kalliosaaria, pienempiä luotoja ja pitkiä hiekkarantoja, Tuuli Hakulinen kuvailee aluetta.

 

Suvi Hakulinen
Tuuli Hakulinen käy siivoamassa Laatokan saaria.Kari Kosonen / Yle
 
 

Etelä-Suomen kansallispuistoihin verrattuna alue on jättimäinen.

– Jos vaikka vertaa Kolin kansallispuistoon, joka on 30 neliökilometriä, niin pelkkä maa-ala on 20 kertaa Kolin kansallispuiston kokoinen, Tuuli Hakulinen huomauttaa.

Suomessa vain Lapissa on Laatokan luotojen kansallispuiston mittaluokan suojelualueita(siirryt toiseen palveluun). Saaristomeren kansallispuistokin on vain noin puolet Laatokan luotojen kansallispuiston koosta.

 

Metsäpalot uhkaavat

Olemme tulossa Kylliäisenlahden suulle, josta avautuu upea näkymä Laatokan avonaiselle selälle. Kaukana horisontissa näkyy pienenä tummana läikkänä Valamon luostarisaari. Aallokko alkaa täällä jo tuntua. Konstantinin vene ottaa mainingit kuitenkin tottuneesti vastaan.

Kylliäisenlahden suulla on joitakin suuria saaria ja niiden välissä pienempiä luotoja. Yhden suuremman köyryselkäisen kalliosaaren laki on vain puoleksi metsän peitossa. Toinen puoli saaresta on käytännössä puuton.

– Täällä on saaria, joissa oli metsäpalo 50 vuotta sitten, eikä metsä ole vieläkään kasvanut takaisin, Konstantin Bronkov kertoo.

Metsäpalot ovatkin yhä suurempi uhka uuden kansallispuiston luonnolle. Tämä johtuu osaltaan lisääntyneestä turismista.

– Näistä paikoista on tullut yhä suositumpia uuden tien myötä. Retkeilijöitä on entistä enemmän, koska tänne on nyt helppo saapua Pietarista. Sen seurauksena roskaaminen ja maastopalot ovat lisääntyneet, Konstantin Bronkov kertoo.

 

Tuhoja karuilla saarilla

– Viimeisen kymmenen vuoden aikana metsäpalot ovat lisääntyneet koko ajan. Tähän on syynä lisääntynyt retkeilijämäärä ja se, että useimmat tekevät ruokansa nuotiolla. Venäjällä nuotion teko ilman maanomistajan lupaa on sallittua, Tuuli Hakulinen kertoo.

Metsäpalon sammuttaminen saarilla ja luodoilla on vaikeaa. Palojen sammuttaminen on ollut myös lähinnä vapaaehtoisten sammuttajien huolena. Tulipalot tekevät pahaa jälkeä saarilla ja luodoilla.

 

Maisema Laatokalta.
Saariston luonto on karua.Kari Kosonen / Yle
 

– Nämä ovat karuja kalliosaaria ja niemiä, jossa puusto kasvaa hyvin hitaasti uudelleen. Ravinteita on vähän, Tuuli Hakulinen sanoo.

Kansallispuiston perustamisen toivotaan tuovan lisää työväkeä metsäpalojen seuraamiseen ja sammuttamiseen.

 

Roskaaminen lisääntynyt

Toinen ongelma alueella on retkeilijöiden jättämät roskat. Nykyään roskahuolto on lähinnä vapaaehtoisten talkootyön varassa. Tuuli Hakulinen kuuluu ryhmään, joka lähtee syksyllä saariin keräämään roskia.

– Kierrämme saaria ja luotoja hakemassa roskia veneiden, kanoottien ja kajakkien kanssa. Kansallispuiston myötä tänne on tarkoitus tulla roskahuolto, Hakulinen kertoo.

 

Maisema Laatokalta.
Kansallispuiston rannat ovat hyvin säilyneet rakentamattomina.Kari Kosonen / Yle
 

Suosittu leirisaari

Lisääntyvä retkeilijämäärä ja roskaaminen huolestuttaa myös retkeilijöitä itseään.

Pietarilainen Sergei Mezhonov on ystäviensä kanssa viettämässä viikonloppua Kojonsaaressa Kurkijoen lähellä.

– Pidämme siitä, että tämä paikka pidetään siistinä ja roskat siivotaan täältä, Sergei Mezhonov sanoo.

Saaren on vuokrannut pietarilainen liikemies, joka aika ajoin käy itse telttailemassa saaressa. Liikemiehen vartijat pitävät saarella järjestystä ja henkilökunta korjaa esimerkiksi roskat pois. Saari on kuitenkin avoin myös muille retkeilijöille. Se onkin suosittu kauniiden hiekkarantojen, kallioiden ja metsien vuoksi.

Sateisena syyspäivänäkin alueella on kymmeniä päivä- ja telttaretkeilijöitä. Monet ihmiset ovat sienestämässä.

Sergei Mezhonov on ystäviensä kanssa käynyt saaressa jo 15 vuoden ajan. Miehillä on kolme telttaa ja sadekatos pystytettynä pitkän hiekkarannan rantatörmän taakse.

Sergei on tyytyväinen parantuneeseen tieyhteyteen Laatokalle. Samalla asia kuitenkin myös huolestuttaa.

– Toisaalta se on hyvä asia, koska itsekin tulemme autolla tänne, mutta samalla myös pelottaa, että tänne tulee liikaa ihmisiä.

 


 

Retkeilijöitä
 Laatokan kansallispuistossa.
Sergei Mezhonov (toinen vasemmalta) käy ystävineen Kojonsaaressa retkeilemässä.Kari Kosonen / Yle
 

Perustettiin viime hetkillä

Laatokan luotojen kansallispuiston alue on säilynyt pitkälti luonnontilaisena. Erämaisuus lisääntyy, mitä kauemmaksi rannikosta saaristoon edetään.

Rannat ovat alueella vielä pitkälti rakentamatta. Laatokan ympärille on kuitenkin valmistumassa hyvä tieverkosto. Sen myötä mökkiasutus olisi vääjäämättä levinnyt myös tänne. Kansallispuisto perustettiin viime hetkillä.

– Mökkejä on viime vuosina tullut lisää rannoille, vaikka sen ei pitäisi olla edes mahdollista Venäjän lainsäädännön mukaan. Rahalla kuitenkin saa, Tuuli Hakulinen sanoo.

Kansallispuiston perustaminen merkitsee, että uudisrakentaminen ja hakkuut alueella ovat nyt kiellettyjä.

– Alue jaetaan vyöhykkeisiin niin, että kaikkein luonnontilaisimmat alueet pyritään jättämään vähemmälle kulutukselle. Retkeilijävirtaa ohjataan vähemmän luonnontilaisille alueille.

 


 

Sinibakteereilla on harvinainen kyky sitoa ilmakehän typpeä. Ne myös tuottavat ja vapauttavat happea yhteyttämisen sivutuotteena. Kasviplanktonia ja etenkin juuri sinileviä onkin kiittäminen siitä, että maapallolla on happea, joka on mahdollistanut korkeamman elämän.


 

 

Parjattua sinilevää on kiittäminen siitä, että

elämämme ylipäätään on mahdollista – Nyt

kerromme, mitä tämä uimareiden kauhu

tekee, kun se ei kuki eikä rettelöi vesissä

 

Sinilevälle mennyt kesä oli vuosikymmenen paras: sitä näkyi laajoina lauttoina Suomenlahdella enemmän kuin aikoihin.

 

Itämeri
sinilevä
Sirpa Lehtinen
 

Kesällä se näyttäytyy meille kukkivana levälauttana, kasvustona, löllyvänä massana. Mutta mitä se tekee kukkimisen jälkeen? Paras vastaaja tähän on työkseen kasviplanktonleviä tutkiva Sirpa Lehtinen. Hän on töissä Suomen ympäristökeskuksen eli Syken Merikeskuksessa, joka sijaitsee Helsingin Viikissä.

Suomen ympäristökeskuksen
 merikeskuksen tutkija Sirpa Lehtinen.
Suomen ympäristökeskuksen Merikeskuksen tutkija Sirpa Lehtinen.Kari Ahotupa / Yle

Ensin kuitenkin muutama fakta tästä sinileväksi kutsutusta kasviplanktonlevästä, eli sinibakteerista.

 

Kasviplanktonlevä myös tuottaa syötävää eläinplanktonille, kuten äyriäisille ja vesikirpuille. Eli kuten maan päällä lehmä laiduntaa ja syö heinää, pistelee vesikirppu levää poskeensa vedessä. Vesikirppuja syövät puolestaan kalat.

Sinilevän syksy

Maan pinnalla syksy riipii kasvillisuutta, puut muuttuvat lehdettömiksi ja pensaat paljaiksi. Samantyyppinen ilmiö on olemassa meressä.

Syksyllä valon määrä alkaa vähentyä, vedet viilentyä ja sinilevien kasvunopeus hidastua. Osa sinilevälajeista suojautuu muodostamalla leposoluja. Niitä ei paljaalla silmällä erota, ne näkee vain mikroskoopilla.

Nämä alle 10 mikrometrin kokoiset pikkiriikkistäkin pienemmät leposolut vajoavat meren pohjaan ja odottavat siellä uutta kevättä. Valon määrän jälleen lisääntyessä ja veden lämmetessä leposolut nousevat pintaan ja voivat muodostaa uuden niin kutsutun kukinnan.

– Sinilevien kukinnalla ei itse asiassa ole mitään tekemistä sellaisen kukkien tuottamisen kanssa, joka kasveilla liittyy lisääntymiseen. Pintaan nousevat sinileväsolut ovat yleensä jo huonokuntoisia ja kuolemassa. Siksi ne eivät pysty säätelemään tehokkaasti sijaintiaan vesipatsaassa, vaan kohoavat pintaan, tarkentaa kasviplanktonlevien tutkija Lehtinen.

sinilevä
Tässä mikroskoopin luupin alla on dolichospermum-sinilevän leposolu. Kuin helminauhaa, luonnehtii tutkija Sirpa Lehtinen: "Sellaisia helmipallukoita liittyneinä toisiinsa".Sirpa Lehtinen

Sinilevän talvi

Kevään ja syksyn välissä on kuitenkin talvi. Viime vuosista muistissa on se, etteivät vuodet todellakaan ole veljeksiä. Yhtenä talvena saattaa vihmoa vettä vaakatasossa, toisina maassa on ollut paksu lumivaippa. Myös vesien jääpeitteen paksuus on vaihdellut paljon.

Miten talvinen säiden vaihtelu vaikuttaa sinileviin? Jos leposolulta kysytään, ei mitenkään. Ne kun vain odottelevat meren pohjassa kevättä. Jotkin sinileväkannoista kuitenkin pystyvät muodostamaan kukintoja myös talvella jääkannen alla. Niille keleillä on väliä.

– Niille voi olla hyötyä siitä, ettei ole jääkantta varjostamassa ja on enemmän valoa saatavilla, pohtii Lehtinen.

Valo, lämpö ja ravinteet ovat olennaiset tekijät sinilevän menestymiselle.

sinilevä
Nodularia-lajin sinilevässä leposolut ovat tynnyrimäiset ja jonomuodostelmassa. Mikroskoopin alla nodularia näyttäytyy suorina ja käyrinä rihmoina.Sirpa Lehtinen

Sinilevän kevät

Voi elämän kevät! Valon määrä lisääntyy, aurinko alkaa lämmittää, lumi ja jää sulavat. Maan pinnalla ravinteet alkavat jälleen virrata juuristojen varastoista kohti korkeuksia, lehtiaihiot turpoavat ja elämä voittaa. Niin myös syksyllä lepäämään langenneet sinilevien leposolut aktivoituvat.

Sinilevän solut ovat bakteerisoluja ja lisääntyvät jakautumalla. Solut toisintavat itsensä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, ja muodostavat jälleen pitkiä ketjuja, nousevat tuottavaan pintakerrokseen ja alkavat yhteyttää. Ravinteiden, lämmön ja valon ansiosta syntyy jälleen biomassaa eläinplanktonin syötäväksi.

– Sinilevät tosin eivät ole lainkaan parasta ravintoa eläinplanktonille, kuten muut kasviplanktonlajit ovat, tarkentaa Syken Lehtinen.

sinilevä
Tässä kuvassa on aphanizomenon- ja dolichospermum-levien leposoluja. "Aphanizomenon on kapea, noin viiden mikrometrin levyinen rihma. Niitä voi erottaa joskus paljain silminkin, näyttää kuin vedessä olisi ihan pieniä tikkusia" Sirpa Lehtinen kertoo.Sirpa Lehtinen

Sinilevän kesä

Kulunut kesä 2018 oli Suomenlahdella sinilevän supersuvi, tämän vuosikymmenen hurjin sinileväkesä. Yksi sinilevän menestystekijöistä on, kuten muistamme, lämpö.

Ilmatieteen laitoksen mukaan (siirryt toiseen palveluun)hellettä mitattiin maan eteläosassa noin 40 päivänä ja Lapin asemilla noin 20 päivän molemmin puolin. Hellepäiviä oli paikkakunnasta riippuen 10‒30 tavanomaista enemmän.

Ennusteiden mukaan ilmastonmuutos lisää tämänkaltaisia kesiä. Todennäköistä siis on, että myös laajat sinileväkukintojen lautat ovat yhä pysyvämpi osa Suomen kesiä.

sinilevä
Tässä kuvassa on myös helminauhamainen dolichospermum.Sirpa Lehtinen

Lue myös:

Kulunut kesä oli Suomenlahdella sinilevän supersuvi, pahempi kuin koskaan tällä vuosikymmenellä – "Tuulet ja merivirtaukset pakkasivat levämassat Suomen rannikolle"

Testiviljelyn tulokset: Kierrätyslannoite on tehokas vaihtoehto kemialliselle, ja se on hyvä uutinen myös Itämerelle

Sinilevä kukki Itämeressä jo tuhansia vuosia sitten

 


 

Lastensairaalassa toistuu kaksi teemaa: saaristo ja meri. Siksi akvaario istuu ympäristöön hyvin. – Riutta-akvaario sijaitsee sairaalan rantakerroksessa, sanoo Uuden lastensairaalan toiminnallisen suunnittelun projektipäällikkö, lastentautien dosentti Pekka Lahdenne. Jo Lastenlinnassa ja Lastenklinikalla huomattiin, että akvaariot kiinnostavat lapsia valtavasti. Tällaiset viihdyttävät elementit vievät lasten huomion pois ikävistä asioista, peloista ja sairauksista, Lahdenne täsmentää.


 

 

Värikkäät kalat kääntävät Uuden

lastensairaalan potilaiden huomion pois

peloista – Upeaa riutta-akvaariota on tehty

neljä vuotta

 

Lastensairaala avautuu vaiheittain 17. syyskuuta alkaen. Siihen mennessä vakioasukkaat ovat jo asettuneet taloksi. Vai pitäisikö sanoa mereksi?

Akvaariot
Keltavälskärikalat ovat Uuden lastensairaalan riutta-akvaarion katseenvangitsijoita
Keltavälskärikalat ovat Uuden lastensairaalan riutta-akvaarion katseenvangitsijoitaTero Ylioja/Yle
 

HELSINKIUuden lastensairaalan pääaulan vieressä on rakennelma, joka vetää puoleensa magneetin lailla. Kun illalla on pimeää, sen voi havaita myös ulkopuolelta sairaalan valtavista ikkunoista: kyseessä on riutta-akvaario, jonka vedenalainen maailma vie ajatukset hetkessä eksoottisiin sukelluskohteisiin.

 

– Se on vielä kesken. Käynnissä on levävaihe, mutta valmista tulee aikataulussa, vakuuttaa akvaarion suunnittelusta ja toteutuksesta vastaava meri- ja ympäristöbiologi, tutkimussukeltaja Markus Dernjatin.

Meri- ja ympäristöbiologi, tutkimussukeltaja, Sealifen intendentti Markus Dernjatin on suunnitellut ja toteuttanut
 Uuden lastensairaalan akvaarion.
Meri- ja ympäristöbiologi, tutkimussukeltaja, Sealifen intendentti Markus Dernjatin on suunnitellut ja toteuttanut Uuden lastensairaalan akvaarion.Tero Ylioja/ Yle

Dernjatinia voi kutsua todelliseksi akvaariomieheksi. Parinkymmenen vuoden aikana hän on ehtinyt perehtyä akvaarioiden anatomiaan niin tarkasti, että alan ammattitaito on huippuluokkaa. Hän työskentelee intendenttinä Helsingin Sea Lifessa, ja miehen kädenjälkeä moni on tietämättään ihaillut myös Korkeasaaressa.

Uuden lastensairaalan akvaario on monella tapaa ainutlaatuinen.

– Rakennusprosessi on ollut jännittävä, sillä töitä tehtiin samaan aikaan, kun sairaalaa rakennettiin. Minulla piti olla suuren rakennustyömaan vaatimat työturvallisuusasiat hallinnassa. Samoin kaikilla muilla, jotka olivat mukana akvaarion rakentamisessa, Dernjatin kertoo.

 

Lasten huomio pois peloista

 

– Mitä parempia muistoja voimme lapsille tarjota, sen helpompaa ja mukavampaa sairaalassa on käydä ja olla hoidettavana.

Hän iloitsee myös siitä, että uusissa tiloissa on otettu perheet ja sisarukset huomioon.

Meriteema näkyy Uuden lastensairaalan sisustuksessa monella tapaa. Aulassa on suuri näyttö, jonka merimaailmassa
 uiskentelee lasten värittämiä kaloja.
Meriteema näkyy Uuden lastensairaalan sisustuksessa monella tapaa. Aulassa on suuri näyttö, jonka merimaailmassa uiskentelee lasten värittämiä kaloja.Tero Ylioja/Yle
 

– Yksi akvaarion lasiseinistä avautuu erityiseen sisarusparkkiin. Joskus voi tulla tilanteita, että sisaruksilla käy aika pitkäksi, kun sairaalassa vietetään pitkiä aikoja. Akvaario voi tarjota heille mielenkiintoista katseltavaa sillä välin, kun vanhemmat keskustelevat vaikka hoitohenkilökunnan kanssa.

 

Viisituhatta litraa, kuusituhatta kiloa

Kriittiset mitat ovat vaikuttavat. L-kirjaimen muotoinen akvaario ei ole pohjastaan täysin tasainen, vaan osa siitä on korotettu, jotta tekniikkaa mahtuu altaan alle.

Koivuvanerista ja epoksista rakennettu kehikko on asennettu kevytsoraharkko- ja teräsalustan päälle. Pelkästään akvaarion lasit painavat 500 kiloa.

 

Jos akvaarion lasia tutkisi mikroskoopilla, näkisi kokonaisen eliöiden maailman, Markus Dernjatin kertoo.
Jos akvaarion lasia tutkisi mikroskoopilla, näkisi kokonaisen eliöiden maailman, Markus Dernjatin kertoo.Tero Ylioja/Yle
 

Akvaarion suunnittelu ja rakentaminen on kestänyt lähes neljä vuotta. Markus Dernjatin on kirjoittanut prosessista blogissaan(siirryt toiseen palveluun).

Kaksi kiertovesipumppua varajärjestelmineen ja ylivuotoputkineen pitää huolen veden virtauksesta ja vaihtuvuudesta.

– Tietokoneohjauksella voimme luoda altaaseen keinotekoisesti aaltoja päivällä ja tyynempää yöllä. Yhdessä tuoreimman valoteknologian kanssa saadaan aikaan olosuhteet, jotka muistuttavat oikeaa koralliriuttaa, Dernjatin kertoo.

Maisemointiin on käytetty muun muassa keraamista taustalevyä, josta on tehty korallin näköistä. Luonnonkiviä varten on rakennettu erilaisia PVC-putkista valmistettuja telineitä, jotka pitävät näyttäviä kivirakennelmia koossa.

Akvaarion pohjaa peittää vaalea korallihiekka.

 

Intohimoiset harrastajat saattavat tunnistaa osan koralleista

– Akvaarion sisustuksen suunnittelussa olen halunnut ajatella myös eettisesti. Periaatteessa olisin voinut tuoda sinne materiaaleja merestä, mutta päätin edetä muuta kautta, Dernjatin kertoo.

– Suomessa on runsaasti akvaristeja, joille olemme aikojen saatossa voineet lahjoittaa koralleja. Nyt he puolestaan haluavat lahjoittaa meille. Lisäksi koralleja on saatu muista Euroopan akvaarioista, joista on jaettu koralleja muun muassa Sea Lifeen.

 

Akvaarion takaseinä koostuu keraamisista elementeistä, jotka näyttävät kiveltä. Mukana
 on myös luonnonkiviä ja kasvatettua korallia.
Akvaarion takaseinä koostuu keraamisista elementeistä, jotka näyttävät kiveltä. Mukana on myös luonnonkiviä ja kasvatettua korallia.Tero Ylioja/Yle

Vanhimmat korallit ovat olleet Suomessa jopa kolmekymmentä vuotta, Dernjatin sanoo.

– Intohimoiset akvaarioharrastajat saattavat jopa tunnistaa niistä osan.

 

Lapset ovat pian "Nemoa etsimässä"

Kalat ja muut eliöt ovat tulleet altaaseen pikkuhiljaa.

– Aluksi veteen pääsi monisukasmato, muutama pieni meritähti ja polyyppeja. Niiden tarkoitus oli olla bioindikaattoreita, jotta nähdään, että kaikki toimii hyvin, Dernjatin kertoo.

– Sittemmin mukaan on uiskennellut muutama kultapyrstökoralliahven, hämärässä hyssyttelevä kardinaalikoralliahven, ruosteherttuakala sekä parvi keltavälskärikaloja.

Akvaarion kypsyttyä ja sopivien merivuokkojen löydyttyä biologi lupaa akvaarioon myös oranssin ja valkoisen kirjavia vuokkokaloja.

– "Nemokaloja", kuten lapset usein sanovat. Täytyy vain löytää sellaisia akvaariossa kasvaneita yksilöitä, jotka osaavat mennä merivuokkoihin, kuten luonnossa tai Disneyn elokuvassa.

Mitä sitten, kun akvaario on täysin valmis?

– Luulen, että paras hetki tulee silloin, kun näen lapset akvaarion edessä, päättää Dernjatin.

 


 

Avohakkuiden tilalle aloitteessa ehdotetaan jatkuvapeitteistä metsänkasvatusta. Tällä tarkoitetaan sitä, että koko maiseman hakkauttamisen sijaan metsästä kaadetaan vain kookkaimmat puut 15–30 vuoden välein ja metsän annetaan uudistua itsekseen. Luonnonsuojeluliiton mukaan kansalaisaloite on aikataulutettu niin, että sen käsittelee uusi, keväällä 2019 valittava eduskunta.


 

 

50 000 allekirjoitusta rikki: Avohakkuiden

kieltämistä valtion metsissä vaativa

kansalaisaloite etenee eduskuntaan

 

Joukko Suomen ympäristöjärjestöjä käynnisti kansalaisaloitteen toukokuun puolivälissä.

 

Kansalaisaloitteet
hakkuuaukea
AOP

Kansalaisaloite avohakkuiden kieltämiseksi ja lopettamiseksi valtion metsissä on kerännyt tarvittavat 50 000 allekirjoitusta, joten aloite voi edetä eduskunnan käsiteltäväksi. Aloite ylitti kannatusilmoitusten rajan keskiviikkona, kertoo Suomen luonnonsuojeluliitto.

Joukko Suomen ympäristöjärjestöjä käynnisti kansalaisaloitteen toukokuun puolivälissä. Järjestöistä ovat mukana Suomen luonnonsuojeluliiton lisäksi Greenpeace, Birdlife Suomi, Luonto-Liitto ja Natur och Miljö.

Aloitteen mukaan avohakkuista tulisi luopua, jotta muun muassa luonnon monimuotoisuus säilyisi. Avohakkuut tulisi kieltää aloitteen mukaan myös ilmastomuutoksen rajoittamiseksi ja metsien retkeily-, marjastus- ja metsästyskäytön helpottamiseksi.

 

 


 

Varisten ja monien muiden lintujen älykkyyttä ei nykyisin juuri kiistetä. Ylekin on uutisoinut useista tutkimuksista vuosien varrella. Varisten on muun muassa todettu tekevän päätöksiä yhtä kyvykkäästi kuin 5–7 -vuotiaat ihmislapset. Esimerkiksi uudenkaledonianvaris osaa käyttää työkaluja ja ratkoo kekseliäästi visaisiakin pulmia, kuten Yle kertoi muutama vuosi sitten.


 

 

Ranskalainen teemapuisto "palkkasi"

mustavariksia siivoustöihin – linnut oppivat

viemään roskia roska-astioihin

 

Ranskalaisen teemapuiston mustavarikset työskentelevät neljänä päivänä viikossa – ja samalla kouluttavat ihmisiä siisteyteen.

 

Mustavaris
Mustavaris
Mustavaris (Corvus frugilegus). Arkistokuva.AOP
 

Varislinnut on useissa tutkimuksissa todettu poikkeuksellisen älykkäiksi linnuiksi. Nyt niiden älyä on keksitty hyödyntää aivan uudella tavalla.

 

Länsi-Ranskassa sijaitsevassa historia-aiheisessa teemapuistossa on koulutettu joukko mustavariksia poimimaan maasta roskia ja kuljettamaan ne roska-astioihin. Asiasta uutisoi muun muassa yhdysvaltalainen julkisen palvelun radio NPR.(siirryt toiseen palveluun)

Boubou, Bamboo, Bill, Black, Bricole ja Baco nimiset mustavarikset ovat oppineet, että tupakantumppien ja muiden roskien vieminen niille tarkoitettuihin astioihin kannattaa: joka lastista on luvassa pieni herkku.

 

Ruusut ja prinsessa idean takana

Ajatuksen lintujen kouluttamisesta siivoustyöhön sai ilmeisen fiksu ihminen, Christophe Gaboret, joka vastaa teemapuistossa haukkametsästysesityksestä. Osana tuota esitystä mustavarikset poimivat maasta ruusuja ja veivät ne lentopostina esityksen prinsessalle.

Omalla vuosituhannellamme linnut eivät juuri poimi ruusuja prinsessoille, joten Gaboret keksi kouluttaa mustavariksia siivoushommiin.

Tositoimiin linnut pääsivät viime viikonloppuna. Tarkoitus on, että ne tekevät neljäpäiväistä työviikkoa. Puiston työntekijät seuraavat tarkasti niiden toimintaa, ei lintujen itsensä vaan ihmisten takia. Pelkona on, että teemapuistossa kävijät intoutuisivat heittelemään roskia ympäriinsä houkutellakseen linnut siivoustöihin.

Puy du Fou -teemapuiston johtajan Nicolas de Villiersin mukaan tarkoitus ei ole niinkään työllistää lintuja, vaan saada ihmiset pohtimaan roskaamista.

– Ok, linnut kykenevät tekemään sellaista, mihin meillä on paremmat edellytykset. Ehkä meidän pitäisi tehdä se (roskien poimiminen) itse, sanoo de Villiers.

Puy du Fou on Ranskan toiseksi suurin teemapuisto. Se tunnetaan lukuisista esityksistään, joissa esitellään haukkametsästyksen lisäksi muun muassa viikinkien ja Rooman valtakunnan aikaista historiaa.

 

Varislinnut on todettu fiksuiksi

Puluja on puolestaan saatu opetettua erottamaan oikeita englanninkielen sanoja satunnaisista kirjainyhdistelmistä. Ylen juttu löytyy täältä.

Ekologi ja tietokirjailija Jussi Viitala on sitä mieltä, että linnut onkin nyt syytä nostaa siihen arvoon, jonka ne ansaitsevat. Viitalan kolumni on tämän linkin takana.

 


 

Tutkijat uskovat, että kyse on nimenomaan suremisesta. Miekkavalaiden aivot ovat suuret ja kehittyneet myös niillä alueilla, joita käytetään tunteiden käsittelyyn. Emon ja poikasen välinen side on miekkavalailla voimakas. Naaraat kantavat poikasia lähes puolitoista vuotta ja imettävät niitä yli vuoden.


 

 

Miekkavalasemo kuljetti kuollutta poikasta

mukanaan yli kaksi viikkoa, nyt "suruaika on

ohi"

 

Poikkeuksellisen pitkään surrut miekkavalas on palannut takaisin kalastamaan parvensa kanssa.

 

Valaat
miekkavalas ja poikanen
Vancouverin ja Seattlen kaupunkien edustalla elävät miekkavalaat kärsivät ruokapulasta.AOP
 

Kuollutta poikastaan poikkeuksellisen pitkään surrut miekkavalas on palannut takaisin parvensa luo Kanadalle kuuluvan Vancouverinsaaren edustalla Tyynellä valtamerellä.

 

Valasemo kuljetti kuollutta poikasta mukanaan yli kaksi viikkoa ja sai osakseen paljon mediahuomiota(siirryt toiseen palveluun). Tutkijoiden mukaan valas on nyt luopunut poikasesta ja palannut parven muiden jäsenten seuraan.

Viikonloppuna valas jahtasi lohia "tarmokkaasti", kertoo alueen valaita seuraava Center for Whale Research.

– Suruaika on nyt ohi ja se käyttäytyy hyvin pirteästi, keskuksen nettisivuilla(siirryt toiseen palveluun)kerrotaan.

 

Miekkavalas kuljettaa kuollutta poikastaan
Valasemo työnsi kuollutta poikasta edellään eikä antanut sen vajota meren pohjaan.Michael Weiss / AFP
 

Poikanen kulki mukana 1 600 kilometriä

Tutkijoiden J35:ksi nimeämän valaan poikanen kuoli pian syntymän jälkeen heinäkuun lopussa. Emo kuljetti poikasta päänsä päällä ja työnsi sitä pintaa kohti ainakin 17 päivän ajan, noin 1 600 kilometrin matkan.

Lopulta se ilmeisesti kuitenkin antoi poikasen vajota meren pohjaan.

Kuolleen poikasen mukana kuljettaminen on miekkavalaille tyypillistä. Tällä kertaa se tutkijoiden mukaan kuitenkin kesti ennätyksellisen pitkään.

 

 

Poikasia ei ole jäänyt henkiin kolmeen vuoteen

Valasemon suru on kiinnittänyt huomiota Vancouverin ja Seattlen kaupunkien edustalla elävien miekkavalaiden tulevaisuuteen.

Salishin mereksi kutsutun merialueen 75 miekkavalaan yhteisössä ei ole kolmeen vuoteen jäänyt henkiin yhtään poikasta. Tutkijoiden laskujen mukaan 20 viime vuoden aikana on syntynyt 40 valasta ja 72 on kuollut.

Suurimpana syynä kannan pienenemiseen pidetään ruokapulaa. Miekkavalailla on yleensä laajempi ruokavalio, mutta tämä yhteisö syö lähes pelkästään lohta.

Villilohia kuitenkin on alueella aiempaa vähemmän ylikalastuksen, jokien patoamisen ja saasteiden takia. Valaiden lohenpyyntiä haittaavat myös laivaliikenteen kaikuluotaimet ja aluksista tuleva melu.

Tutkijat pelkäävät alueen miekkavalaskannan häviävän. He kehottavat sekä Yhdysvaltoja että Kanadaa ryhtymään pikaisiin toimiin villilohikantojen elvyttämiseksi.

 

Lue myös:

Tutkimus: Ryhävalaan poikanen kuiskii emonsa kanssa välttääksen saalistajia

 


 

Iso valliriutta on maailman suurin koralliriutta. Se sijaitsee Queenslandin rannikolla Koillis-Australiassa. Iso valliriutta on noin 2 300 kilometriä pitkä ja se peittää alleen noin 344 400 neliökilometrin kokoisen alueen. Ympäristöjärjestö WWF:n mukaan Isolla valliriutalla elää muun muassa yli 400 koralli-, 1 500 kala- ja 30 merinisäkäslajia.


 

 

National Geographic: Puolet Ison valliriutan

koralleista kuollut

 

Korallien haalistuminen ja lopulta kuolema johtuvat meriveden lämpötilan noususta. Ilmastonmuutos on nopeuttanut merilämpötilojen muutoksia.

 

Koralliriutat
Marraskuussa 2016 otetussa kuvassa näkyy
 kuollutta Acropora-korallia.
Marraskuussa 2016 otetussa kuvassa näkyy kuollutta Acropora-korallia.ARC / EPA
 

Jopa puolet Isosta valliriutasta on kuollut sitten vuoden 2016, kertoo National Geographic -lehti(siirryt toiseen palveluun) elokuun numerossaan. Korallit ovat vaalentuneet kuoliaaksi ilmastonmuutoksen edesauttamana.

Lehden mukaan Ison valliriutan koralleista noin 30 prosenttia haalistui 2016 ja lisäksi 20 prosenttia 2017. Iso osa valliriuttaa on nyt haalistunut luurangoiksi vailla mahdollisuuksia uudistua.

Korallien haalistumista tapahtuu silloin kun epätavallisen lämmin valtamerivesi tuhoaa koralliriutan värillistä levää ja jättää korallit kuolemaan nälkään. Tuhoa voisi verrata metsäpalon aiheuttamaan metsätuhoon.

 

Kuollutta korallia Isolla valliriutalla marraskuussa 2016.
Kuollutta korallia Isolla valliriutalla marraskuussa 2016.ARC / EPA
 

Korallien haalistuminen ja lopulta kuolema johtuvat meriveden lämpötilan noususta. Merilämpötilan muutokset alueella ovat merivirtojen johdosta luonnollisia. Ilmaston lämpeneminen on kuitenkin kiihdyttänyt merilämpötilan nousua.

Vakava haalistuminen iskee koralliriutalle noin 27 vuoden välein. 1980-luvulta saakka kierto on kuitenkin nopeutunut joka kuuteen vuoteen. Koralliriutta tarvitsee parhaissakin oloissa kymmenen vuotta uudistuakseen. Näin siis nyt tuhoutuneet korallit eivät todennäköisesti elvy enää ikinä.

 

Iso valliriutta
Tältä korallit näyttävät terveenä: Isoa valliriuttaa Queenslandissa Australiassa.AIMS / EPA
 

Lisäksi ilmastonmuutos aiheuttaa pidentyneitä vedenalaisia lämpöaaltoja. Korallit eivät kestä pitkittyneitä kuumempia lämpötiloja vaan kuolevat. Korallikuolemat puolestaan vähentävät muuta merielämää alueella.

 


 

 

Aiheesta aiemmin:

Ison valliriutan tila on luultua surkeampi

Kaksi kolmasosaa Isosta Valliriutasta vaurioitunut Australiassa

Iso valliriutta kärsii – ennätysmäärä koralleja kuollut

 


 

Viime vuonna tehdyn päätöksen mukaan Roundupia saa myydä EU:n alueella ainakin vuoden 2022 lopulle saakka. Suomi on kannattanut myyntiluvan jatkamista. Monsanto on yksi maailman suurimmista maataloudessa käytettyjen kasvien jalostajista sekä kasvinsuojeluaineiden tuottajista.


 

 

Syöpään kuoleva kalifornialaismies saa

Roundup-kasvimyrkyn valmistajalta satojen

miljoonien korvaukset – yritys puolustaa

sinnikkäästi tuotettaan

 

Oikeuden päätöksen mukaan kasvimyrkky vaikutti merkittävästi siihen, että mies sairastui syöpään. Samaa ainetta käytetään myös Euroopassa.

 

Roundup
Roundup-kasvimyrkkypulloja
Euroopan parlamentti päätti viime vuonna, että glyfosaattia saa myydä EU:n alueella ainakin vuoden 2022 lopulle saakka.Stephanie Lecocq / EPA-EFE
 

Kasvimyrkky Roundupia valmistava Monsanto joutuu maksamaan kuolemansairaalle yhdysvaltalaismiehelle lähes 290 miljoonan dollarin eli yli 250 miljoonan euron korvaukset.

Kalifornialaisen valamiehistön mukaan Roundup ja sen ammattikäyttöön tarkoitettu versio Ranger Pro vaikuttivat merkittävästi siihen, että mies sairastui syöpään.

 

Kumpaakin ainetta myydään myös Suomessa ja muualla Euroopassa.

Syöpäsairas mies toimi koulujen piha-alueiden hoitajana ja myrkytti rikkakasveja jopa 30 kertaa päivässä. Lääkäreiden mukaan hän ei elä enää muutamaa vuotta kauempaa.

Valamiehistön mukaan Monsanton olisi pitänyt varoittaa tuotteidensa syöpäriskistä. Yritys on johdonmukaisesti kiistänyt tuotteidensa voivan aiheuttaa syöpää ja sanonut tutkimusten osoittaneen ne turvallisiksi.

Oikeudenkäynnin aikana paljastui, että Monsanton on epäilty tehtailleen itselleen edullisia tutkimustuloksia.

Kyseessä on ensimmäinen oikeusjuttu, jossa syöpää sairastava syytti sairaudestaan Roundupia. Monsantoa vastaan on vireillä yli 5 000 vastaavanlaista oikeusjuttua.

Monsanto on ilmoittanut aikovansa valittaa päätöksestä.

 

Terveyshaitoista ollaan eri mieltä

Tuore oikeusjuttu perustui Maailman terveysjärjestön WHO:n alaisuudessa toimivan kansainvälisen syöpätutkimusjärjestön IARC:n näkemykseen.

Järjestö on todennut Roundupin pääasiallisen vaikuttavan ainesosan glyfosaatin olevan karsinogeeninen aine, joka voi altistaa syövälle.

Euroopan elintarvikeviraston ja kemikaaliviraston mukaan ei ole näyttöä siitä, että ainesosalla olisi haitallisia vaikutuksia.

 

Glyfosaatti on tiettävästi maailman yleisimmin käytetty rikkaruohomyrkky. Sen eurooppalainen myyntilupa on ollut vaakalaudalla, koska epäillyt terveysvaikutukset ovat johtaneen aineen epäsuosioon.

 

Lue myös:

Merkel suomii maatalousministeriään glyfosaatista – mutkistuvatko Saksan hallituskuviot taas?

 


 

Suomessa jalohaikara on havaittu ensimmäisen kerran vappuna 1966 Helsingissä. Se pysyi suurena harvinaisuutena 1990-luvun alkupuolelle asti, mistä lähtien lajia on tavattu Suomessa vuosittain. Viime vuosina siitä on kirjattu Suomessa jo satoja havaintoja vuodessa. Pesintää osattiin siis Birdlife Suomen mukaan jo odottaa.


 

 

Jalohaikara pesi ensimmäistä kertaa

Suomessa – Porvoossa haudotut poikaset

lennähtivät maailmalle

 

Jalohaikara on yleistynyt Suomessa viime vuosikymmeninä, mutta laji ei ole kertaakaan aiemmin pesinyt Suomessa onnistuneesti.

 

Linnut
Jalohaikara vedessä.
Jalohaikara on harmaahaikaran kokoinen, mutta kokonaan valkoinen haikaralaji.AOP
 

Jalohaikara on pesinyt ensimmäistä kertaa Suomessa, kertoo lintuharrastajien järjestö Birdlife Suomi.

 

Järjestö kertoo tiedotteessaan, että Porvoossa jalohaikaraparin pesässä on varttunut neljä poikasta, jotka lähtivät pesästään viime viikolla.

Lintupari pesi suuren harmaahaikarayhdyskunnan suojissa. Toisella emolinnuista oli jalassaan niin sanottu lukurengas, jonka kirjainkoodin avulla pystyttiin selvittämään, että lintu oli syntynyt kaksi vuotta sitten Hollannissa.

 

Tänä kesänä jalohaikara yritti pesiä myös Vihdissä muutaman harmaahaikaraparin seurana, mutta pesintä keskeytyi jo haudontavaiheessa.

Lue myös:

Mitä linnuille tapahtuu? Harvinaisia lajeja rynnii Suomeen, mutta pikkulinnut ovat hätää kärsimässä


 

 

Amerikkalaiset ja eurooppalaiset kuluttavat henkeä kohden enemmän muovia kuin aasialaiset, mutta Euroopassa ja Amerikassa kierrätys ja jätehuolto toimivat paremmin kuin Aasiassa, jossa viranomaisilta puuttuu sekä rahaa että alan osaamista. Roskat joutuvat usein paikallisille kaatopaikoille, joita ei ole suojattu rankkasateilta, mutavyöryiltä ja tulvilta. Merkittävä osa roskista päätyykin jokiin ja niiden kautta mereen.


 

 

 

Jopa 80 prosenttia maailman merien

muovijätteestä tulee Aasiasta – Koh Taon

saarella kohoaa 45 000 tonnin jätevuori

 

   
 
Jopa 80 prosenttia maailman merien muovijätteestä tulee Aasiasta – Koh Taon saarella kohoaa
 45 000 tonnin jätevuori
KUVA: STEVE DE NEEF
 
 

Muovijäte valuu suojaamattomilta kaatopaikoilta rankkasateiden mukana jokiin ja virtaa niiden mukana mereen.

 

Maailman merten muovijätteestä 80 prosenttia on peräisin Aasiasta, jossa virtaa kymmenestä eniten muovia mereen kuljettavasta joesta kahdeksan, kertoo Nikkei Asian Review.

Ocean Conservancy -järjestön mukaan Indonesiasta, Kiinasta, Filippiineiltä, Thaimaasta ja Vietnamista päätyy valtameriin enemmän muovia kuin koko muusta maailmasta yhteensä.

YK:n ympäristöohjelma arvioi raportissaan, että kertakäyttömuovin merten ekosysteemeille aiheuttaman vahingon taloudellinen arvo on vuosittain ainakin 13 miljardia dollaria.

Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton mukaan yli neljäsosa merien muovijätteestä saattaa virrata vain kymmenestä joesta, joista kahdeksan sijaitsee Aasiassa. Kymmenen kärjestä vain Amazon ja Nigeriassa ja Kamerunissa virtaava Cross sijaitsevat Aasian ulkopuolella.

 

Maailman kymmenen eniten muovijätettä meriin tuovaa jokea:

1. Jangtse, Kiina

2. Ganges, Intia ja Bangladesh

 

3. Helmijoki, Kiina

4. Huangpu, Kiina

5. Cross, Nigeria ja Kamerun

6. Brantas, Indonesia

7. Amazon, Brasilia, Peru, Kolumbia ja Ecuador

8. Pasig, Filippiinit

9. Irrawaddy, Myanmar

10. Solo, Indonesia

*

Koh Taon lomasaarella Thaimaassa kohoaa 45 000 tonnin jätevuori ja Phuketin Maya Bay on suljettu neljäksi kuukaudeksi liiallisen turismin ja saastumisen vuoksi. Keskimääräinen singaporelainen käyttää päivässä 13 muovipussia, ja kaupunkivaltio kuluttaa päivittäin 2,2 miljoonaa muovipilliä. Keskimääräisen thaimaalaisen päivässä käyttämistä kahdeksasta muovipussista kertyy pelkästään Bangkokissa yli 500 miljoonaa kappaletta viikossa.

 

Oman lisänsä merten muovikuormaan tuovat vanhat kalastusvälineet, joita on arvioitu ajelehtivan meressä 640 000 tonnin verran. Niistäkin valtava osa on peräisin Kaakkois-Aasiasta. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön mukaan vanhat kalaverkot muodostavat 10 prosenttia merten roskista.

Brittisäätiö Ellen MacArthur Foundation arvioi, että kolmen vuosikymmenen sisällä valtamerissä on enemmän muovia kuin kalaa.

 


 

Hajuhaittojen poistumisen ja laadukkaamman lannoituksen vuoksi Junttila pitää isäntälinjan biokaasun tuottamista ekotekona. Vaikka hän ei ole tekemisissä Valion Nivalaan suunnitteleman pilottilaitoksen kanssa, hän iloitsee suuren toimijan mukaan lähdöstä toimialalle ja povaa suuria vientinäkymiä tuotteistetulle menetelmälle. – Esimerkiksi Hollannissa peltoalan riittävyys on valtava ongelma lietelannan levitykselle. Suomessakin bioreaktori pitäisi määrätä pakolliseksi jokaiselle karjatilalle.


 

 

Suomen maatiloilla muhii 20 miljoonan

tonnin lanta-aarre – Valio haluaa kerätä

tiloilta maidon lisäksi myös lehmien jätökset

 

 

Meijerijätti suunnittelee erottelevansa lietteestä biokaasun, puhtaan veden sekä lannoitteet. Yhtiön bisnesten lisäksi lietteen tehokas käyttö saattaisi vähentää vesistöjen ravinnekuormaa.

 

Biokaasu
Lantakasa
Valio tavoittelee lannan jatkojalostusta.Sini Ojanperä / Yle
 

Tästä on kyse

  • Valio tavoittele laajaa lantaverkostoa Maito-Suomeen.
  • Valion patentoima menetelmä soveltuu sekä tilakohtaiseen että suurimittakaavaiseen lietelannan jalostukseen.
  • Koelaitos on suunnitteilla suuren maitokeskittymän äärelle Nivalaan, Pohjois-Pohjanmaalle.
  • Bioreaktorissa lantaa jalostetaan hapettomassa tilassa, sen haju häviää ja ravintoarvo paranee.
  • Nivalassa Heusalan perhetilalla biokaasua on tuotettu keskeytyksettä jo 18 vuotta.

 

Maanviljelijä Heikki Junttila on valmistanut karjatilallaan Nivalassa biokaasua vuosituhannen vaihteesta asti. Pahanhajuinen lietelanta on hänestä mitä arvokkainta raaka-ainetta.

Junttila ottaa lietteestä metaanin hyötykäyttöön ja ammoniakki muuttaa muotoaan. Siksi prosessi on täysin hajuton.

– Kerrankin naapurit tulivat ihmettelemään, onko meiltä lietelannan levitys unohtunut, kun ei ole haissut ollenkaan.

 

Heusalan tilan isäntä Heikki Junttila esittelee oman tilansa biokaasugeneraattoria.
Heusalan tilan isäntä Heikki Junttila esittelee oman tilansa biokaasugeneraattoria.Timo Nykyri / Yle
 

Mies ihmettelee, miksi lietelantaa ei edelleenkään hyödynnetä kunnolla. Hänestä valtion nuiva suhtautuminen haittasi hänen oman biokaasuhankkeensa pioneerivaihetta.

 

Nyt hän luettelee ministereiden ja muiden vaikuttajien nimiä, jotka ovat vierailleet hänen tilallaan bioreaktoria ihastelemassa. Valtioneuvosto on juuri antanut eduskunnalle lakiesitykset, joilla helpotetaan lannan käyttöä energiantuotannossa.

 

Valio kiinnostunut Maito-Suomen karjanlannasta

Lietelannan jatkojalostus on vauhdittumassa tuntuvasti, kun Valio leveine hartioineen on lähdössä lantabisnekseen. Suunnitteilla oleva pilottilaitos Nivalassa on saanut työ- ja elinkeinoministeriöltä vajaat kolme miljoonaa euroa energiatukea. Valio tavoittelee mittavaa lannankäsittelyverkostoa, jonka osa Nivalan laitos olisi.

 

Osaaminen voi olla myös liiketoimintaa pidemmällä aikavälillä.

Juha Nousiainen

Valion patentoima menetelmä soveltuu sekä tilakohtaiseen että suurimittakaavaiseen lietelannan jalostukseen. Alkutuotantojohtaja Juha Nousiainen Valiolta kertoo, että menetelmällä lietteestä erotellaan veden ja biokaasun ohella myös typpi- ja fosfori-kaliumjakeet, jotka ovat helposti maahan levitettäviä ja myös luomukelpoisia.

Nousiaisen mukaan kyse on Valion näkökulmasta ensisijaisesti ekoteosta, jolla pyritään ratkaisemaan maitoketjun aiheuttamia ympäristöongelmia, mutta myös bisneksestä.

– Osaaminen voi olla myös liiketoimintaa pidemmällä aikavälillä.

 

Lietteelle ei tahdo löytyä enää tilaa

Monet karjatilalliset ovat lietelannan kanssa suorastaan helisemässä, sillä karjakokojen kasvaessa tilojen peltoala ei tahdo riittää kertyvän lietteen levitykseen. Lietelanta on yksi osatekijä maatalouden vesistöille aiheuttamassa ravinteiden hajakuormassa.

Juha Nousiainen muistuttaa, että lantaa syntyy maatiloilla jopa kaksi kertaa enemmän kuin maitoa. Valio tuntee lannankeruuseen vaadittavan toimialueen, sillä se ajaa vuosittain maidonkeruu- ja jakelureiteillä 50 miljoonaa kilometriä.

– Biokaasun raaka-aineita maitotiloilla riittäisi koko tuohon liikenteeseen, maanviljelijöiden traktoreihin ja vielä jäisi ylikin.

 

Lietelantaa riittää

Suomessa muodostuu vuosittain noin 20 miljoonaa tonnia tuotantoeläinten lantaa, jonka sisältämät ravinteet ovat alihyödynnettyjä.

Hallitusohjelman mukaan lähivuosina jopa puolet eläinten ulosteista tulisi valjastaa biopolttoainetuotantoon vuoteen 2025 mennessä. Toistaiseksi avaukset ovat olleet tavoitteeseen suhteutettuna varsin vähäisiä.

 

Lehmiä Heusalan tilan navetassa Nivalassa.
Heusalan tilan lehmänlannasta syntyy lämpöä ja sähköä tilan biokaasulaitoksessa.Timo Nykyri / Yle
 

Työnimeltään Pro Lanta –hankkeella Valio tavoittelee pilottilaitoksen myötä lietelannan keruuseen ja jatkojalostukseen laajapohjaista ekosysteemiä. Nousiainen ennakoi Valion lähestyvän sidosryhmiä kesälomakauden jälkeen.

– Tervetulleita mukaan ovat maatilat, teknologiatoimijat, kaasun ja ravinteiden hyödyntäjät ja yritykset. Samoin tutkijat, rahoittajat ja viranomaiset.

 

Sähköä ja lämpöä omalle tilalle

Junttilan isännöimällä Heusalan tilalla käytetään biokaasua lämmön ja sähkön tuotantoon. Erityisen ylpeä mies on siitä, mitä prosessi tekee lannalle. Se on biokaasuprosessin jälkeen selvästi laadukkaampaa lannoitetta kuin raakana.

– Meidän tilalla ollaan käytännössä omavaraisia navetan lämmön ja sähkön sekä rehun vaatiman lannoituksen suhteen.

 


 

Vaikka peurakanta oli lähtenyt lisääntymään luontaisesti, Suomeen tuotiin vielä vuonna 1948 uusi peuralähetys. Hankkeen alullepanijana oli Metsästäjäliiton puheenjohtaja Heikki Reenpää, joka oli huolestunut siitä, että koko kanta oli "lähtöisin yhdestä pukista" ja lauma oli siis "kehittynyt mitä suurimmassa määrin sisäisellä siitoksella", kuten Reenpää asian peurapäivällisillä pitämässään puheessa ilmaisi.


  

 

Valkohäntäpeurojen tuominen Suomeen on

kiehtova tarina isänmaanrakkaudesta: Suomi

sai Amerikasta lahjaksi 7 peuraa 80 vuotta

sitten, nyt niitä on riesaksi asti

 

Valkohäntäpeuroja on Suomessa enemmän kuin koskaan ennen, lähes 100 000 yksilöä. Ne voivat kaikki olla yhden ja saman uroksen jälkeläisiä.

 

Hirvieläimet
Valkohäntäpeuran vasa katsoo suoraan kameraan
Ensimmäiset valkohäntäpeurat tuotiin Laukon kartanoon Vesilahdelle vuonna 1934. Nykyään kartanon mailla elää satoja peuroja. Tämän vasan kartanon isäntä Jouni Minkkinen nosti syrjään ruohonleikkurin tieltä.Jouni Minkkinen

VESILAHTIValkohäntäpeurojen suuri määrä on oikeastaan pieni ihme. Koko kanta polveutuu alle kymmenestä Suomeen tuodusta yksilöstä. On jopa mahdollista, että kaikki yksilöt ovat yhden ja saman uroksen jälkeläisiä. Miten näin sisäsiittoinen populaatio on voinut menestyä ja levittäytyä käytännössä koko eteläiseen Suomeen?

 

Lähdemme etsimään vastausta Pirkanmaalta, Vesilahdelta. Suuntaamme Laukon kartanoon, jonne ensimmäiset valkohäntäpeurat tuotiin vuonna 1934. Kartanon haassa on harvinainen, eläimelle omistettu muistomerkki. Kartanon isäntä käyttää valkohäntäpeurasta sen paikallista nimeä, laukonpeuraa.

– Laukonpeura tunnetaan yllättävän hyvin, mutta historian yksityiskohdat huonosti. Moni on tietävinään, Jouni Minkkinen sanoo.

 

Laukon
 kartanon haassa Vesilahdella oleva valkohäntäpeuralle omistettu muistomerkki
Laukon kartanon haassa Vesilahdella on valkohäntäpeuralle omistettu muistomerkki.Heli Mansikka / Yle
 

Tänä keväänä tuli kuluneeksi tasan 80 vuotta siitä, kun ensimmäiset valkohäntäpeurat vapautettiin Suomen luontoon. Muutamassa vuosikymmenessä siitä on tullut maamme toiseksi tärkein riistaeläin. On siis enemmän kuin paikallaan kerrata, miten ja miksi valkohäntäpeurat – tai valkohäntäkauriit, kuten niitä nykyään myös kutsutaan – Suomeen tulivat.

 

Amerikansuomalaisten lahja vanhalle kotimaalle

Ajatus valkohäntäpeurojen tuomisesta Suomeen virisi Amerikkaan, pohjoiseen Minnesotan osavaltioon muuttaneiden suomalaisten keskuudessa. Tarina kertoo, että idean olisi saanut Yhdysvalloissa konsulina ollut Eino A. Aaltio nauttimansa maukkaan peurapäivällisen jälkeen.

Valkohäntäpeurojen siirto saattaa nykyihmisestä kuulostaa järjettömältä puuhalta, johon sisältyy isoja riskejä. 1930-luvulla asiaa katsottiin toisesta näkökulmasta. Elämä oli niukkaa ja muut isot riistaeläimet olivat lähes hävinneet Suomesta. Kauriit ja metsäpeurat olivat käytännössä hävinneet kokonaan. Hirvikantakin oli tuhoutumisen partaalla.

 

Valkohäntäpeuroja lähetetään Suomeen vuonna 1948
Suomeen lahjoitettiin valkohäntäpeuroja vuosina 1934 ja 1948. Tässä peuralähetys on lähdössä Minneapoliksesta 15.11.1948. Kuvaajalle poseeraavat kuvernööri Luther Youngdahl, maa- ja metsätalousministeriön johtaja Frank Blair ja lentoemäntä Lorraine Ellefson.Walter H. Wettschreck / Suomen metsästysmuseo
 

Valkohäntäpeura eli valkohäntäkauris

  • Valkohäntäpeura on keskikokoinen, luontaisesti Pohjois- ja Keski-Amerikassa elävä hirvieläin.
  • Laji istutettiin Suomeen 1930-luvulla, kun Amerikkaan muuttaneet siirtolaiset halusivat lahjoittaa vanhalle kotimaalleen kauniin riistaeläimen.
  • Ensimmäiset 5 yksilöä saatiin Suomeen vuonna 1934.
  • Suomen luonnonvarakeskus arvioi, että kannan vahvuus on noin 100 000 eläintä.
  • Koko kanta polveutuu Laukkoon tuoduista yksilöistä.
  • Valkohäntäpeura on Suomen toiseksi tärkein riistaeläin. Tärkein on hirvi.

 

Amerikansuomalaiset halusivat lahjoittaa vanhalle kotimaalleen uuden, kauniin riistaeläimen. Asiaa pohtimaan perustettiin vuonna 1931 peurakomitea.

Päätös valkohäntäpeurojen siirrosta tehtiin sen jälkeen, kun Suomen Yleinen Metsästäjäliitto, eli nykyään Suomen Metsästäjäliitto, oli ilmoittanut suostuvansa ottamaan lahjan vastaan. Tampereella vaikuttanut kauppaneuvos Rafael Haarla puolestaan tarjoutui ottamaan eläimet kartanoonsa Vesilahdelle.

 

Kului kuitenkin pari vuotta ennen kuin siirto pystyttiin tekemään. Amerikansuomalaisten piti muun muassa järjestää keräys, jotta saatiin rahaa eläinten kuljettamiseen.

Suomeen lähetettävät kahdeksan peuranvasaa pyydystettiin alkukesästä 1934 läheltä Virginian kaupunkia. Kun eläimiä lähdettiin siirtämään, niitä oli jäljellä enää seitsemän, sillä yksi oli kuollut tapaturmaisesti ennen lähtöä. Elokuussa kolme urosta ja neljä naarasta laitettiin kuljetushäkkeihin ja lastattiin rahtilaiva S/S Scanmailiin.

Laivamatka yli Atlantin sujui hyvin, mutta Itämerellä alus joutui myrskyyn ja sen aikana kaksi uroksista kuoli. Kun Scanmail saapui Helsinkiin, Hietalahden satamaan syyskuun alkupuolella, ainoa jäljelle jäänyt uros oli niin heikossa kunnossa, että se täytyi kantaa laivasta. Eläin kuitenkin piristyi, kun se pääsi sataman nurmikolle syömään tuoretta ruohoa. Matka kohti Vesilahtea pääsi jatkumaan.

 

Ensimmäisille peuroille annettiin nimet

Kauppaneuvos Haarla oli rakennuttanut Laukkoon eläimiä varten aitauksen tarkkojen ohjeiden mukaan. 3,5 hehtaarin suuruiseen aitaukseen kuului aurinkoista rinnemetsää, järven rantaa, suota ja niittyä. Se oli ympäröity kolme metriä korkealla aidalla. Peurat viihtyivät ja voimistuivat.

Ensimmäisiä vasoja hoidettiin melkein kuin lemmikkieläimiä. Ne olivat täysin kesyjä. Urosvasa sai nimen Uros, naaraat nimettiin Tildaksi, Jennyksi, Fanniksi ja Sokiksi. Soki sai nimensä siitä, että se oli sokea.

 

Kauppaneuvos Haarla lähetti pian peurojen saapumisen jälkeen Amerikkaan varsin runollisen kiitoskirjeen:

“Kiitokset teille siitä suurenmoisesta tavasta, jolla olette osoittaneet isänmaan rakkauttanne ja kaipauksen tunteita entistä syntymämaatanne kohtaan. [...] Täällä tullaan huolehtimaan siitä, että kaunis tekonne tulee siirtymään Suomen historian lehdillä vuosisadasta toiseen ja että koko Suomen kansalle tekemänne lahja hoidetaan niin hyvin kuin se inhimillisillä voimilla voidaan hoitaa.”

Peurojen ensimmäisiä vuosia seurattiin tarkasti ja tiedot myös kirjattiin ylös. Vuoden 1937 keväällä Laukon tarhassa syntyi kaksi vasaa, Tildalle ja Jennylle. Fanni ja Soki eivät poikineet, ja Sokin kohtalo oli muutenkin surkea: se jouduttiin lopettamaan saman vuoden syksyllä, kun jokin peto – joidenkin lähteiden mukaan kotka – oli raadellut sen pahoin.

Maaliskuussa 1938 peurat karkasivat, kun aitaus luhistui kaatuneen puun painosta. Naaraat saatiin houkuteltua takaisin, mutta uros ei enää suostunut palaamaan. Maatalousministeriö antoikin erikoisluvan, jolla loputkin laumasta laskettiin luontoon.

 

Sisäsiittoisuus herätti huolta 

Seuraavat peurat tuotiin Suomeen lentäen, koska merimatka oli osoittautunut eläimille rasittavaksi. Kolme urosta ja kolme naarasta lennätettiin Suomeen kahdessa erässä marras-joulukuussa 1948. Peuralähetyksen vaiheita uutisoitiin tarkasti Atlantin molemmilla puolilla.

 

Laukonpeurojen lähetyskortti 1948
Viimeisestä peurojen siirrosta on säilynyt runsaasti dokumentteja. Suomen metsästysmuseossa Riihimäellä on valokuva-aineiston lisäksi esimerkiksi Atlantin yli lähetettyjä sähkeitä.Suomen metsästysmuseo
 

Peurat toipuivat aluksi hyvin matkasta ja vahvistuivat tarhassa, mutta keväällä 1949 kaksi urosvasaa alkoi sairastella ja kuoli. Jäljelle jääneet kolme naarasta ja yksi uros laskettiin vapaaksi.

 

Toimittajalta

Vaikka valkohäntäpeurojen taipaleesta on kirjoitettu paljon, tiedot heittelevät hieman eri lähteissä. Ensimmäisessä siirrossa tulleiden yksilöiden kohtalosta kerrotaan yleensä yhteneväisesti, mutta tieto esimerkiksi kahden ensimmäisenä Laukossa syntyneen vasan sukupuolesta vaihtelee. Vuonna 1948 tuodun lauman kohtalosta ei ole paljoa tietoa. Tarina niiden menehtymisestä heti vapautuksen jälkeen löytyy mm. Metsästäjä-lehden asiantuntija-artikkelista. Kerrotaan myös, että vuonna 1937 Korkeasaareen tuotiin kannan monimuotoisuuden lisäämiseksi neljä peuranvasaa, mutta nämä kuolivat jo ennen kuin pääsivät kosketuksiin Laukon peurojen kanssa.

 

Lentäen tuotujen peurojen myöhemmistä vaiheista ei ole tarkkaa tietoa, mutta joidenkin lähteiden mukaan nämä yksilöt olisivat menehtyneet jo vapautusta seuraavana talvena. Jos tämä pitää paikkansa, Suomen koko valkohäntäpeurojen kanta polveutuu ensimmäisenä vapautetusta laumasta, eli on lähtöisin yhdestä uroksesta.

Tutkijat selvittivät valkohäntäpeurojen geneettistä perimää vuonna 2012. Tutkimuksessa(siirryt toiseen palveluun) mukana ollut Turun yliopiston apulaisprofessori Jon Brommer sanoo, että kaikki Suomen valkohäntäpeurat voivat hyvin olla Uroksen jälkeläisiä.

– Se on täysin mahdollista. Toisaalta ei voida sulkea pois sitä, että mukana olisi geenejä myös toisessa siirrossa tulleista yksilöistä.

Joka tapauksessa geenitutkimuksessa selvisi, että nyt Suomessa elävän valkohäntäpeurakannan monimuotoisuus on hyvä. Tutkijoiden mukaan se, että kanta on kasvanut hyvin nopeasti, suojaa populaatiota sisäsiittoisuudelta.

 

Laukon kartanon isäntä Jouni Minkkinen seisoo kartanon päärakennuksen edessä
Laukon kartanon nykyiset asukkaat elävät keskellä peurakeskittymää. Isäntä Jouni Minkkinen suunnittelee syksyksi peurajahtia kannan kasvun hillitsemiseksi.Heli Mansikka / Yle
 

Peura poimii hedelmät suoraan puusta

Laukon kartanon nykyisiä omistajia ei valkohäntäpeuroista tarvitse muistuttaa, kohtaamiset niiden kanssa ovat päivittäisiä.

– Ne voivat tulla minkä nurkan takaa tahansa. Kotiovesta kun astut ulos, niin siinä saattaa olla kolme peuraa odottamassa sinua, sanoo isäntä Jouni Minkkinen.

– Joka syksy niistä oppii jonkun tuntemaan. Niillä on samat reitit ja pukit erottaa sarvista. Nimeämään niitä ei sentään ole enää ruvettu.

 

Aikanaan kuskasin peuroille omenoita pellolle, mutta ei tarvitse enää kuskata, kun ne syövät nykyään suoraan puista.

Jouni Minkkinen

Minkkinen asuu Laukon kartanoa vaimonsa Liisa Lagerstamin ja tyttärensä kanssa. Kysymys kartanon mailla liikkuvien valkohäntien määrästä hymyilyttää miestä.

– Niitä on satoja. Riittääkö tarkkuudeksi? Aikanaan kuskasin peuroille omenoita pellolle, mutta ei tarvitse enää kuskata, kun ne syövät nykyään suoraan puista.

Kartano elää tätä nykyä pääasiassa kulttuurimatkailusta saatavilla tuloilla. Monia kävijöitä peurat viehättävät ja vieraat myös näkevät niitä joka kerralla lähes takuuvarmasti.

Viimeisen 10 vuoden aikana valkohäntäpeurojen kanta Suomessa on kasvanut räjähdysmäisesti, tuplaantunut.

 

Valkohäntäpeurat
 Suomessa
Yle
Valkohäntäpeurojen talvikanta
Yle
 

Kanta on nyt levinnyt käytännössä koko eteläiseen Suomeen. Kannan tiheyttä kuvaavassa kartassa kirkkaimmin hehkuu neljän riistanhoitoalueen, eli Satakunnan ja Varsinais-Suomen sekä Pohjois- ja Etelä-Hämeen riistanhoitopiirien leikkauskohta, jossa myös Vesilahti sijaitsee.

Levinneisyyden äärilaita kulkee Pohjois-Pohjanmaan, Keski-Suomen ja Etelä-Karjalan kautta kulkevalla linjalla. Kannan levittäminen on ollut mittavan työn takana. Sen tietää valkohäntäpeuralle museon pystyttänyt riistantutkija Risto Komu.

 

Siirtoistutukset olivat rankkaa touhua

Yli sata valkohäntäpeuran kalloa toljottaa kävijää vanhan kyläkoulun seiniltä Vesilahdella. Riviin asetellut peuranpäät ovat kaikki Risto Komun metsästysmuistoja, trofeita. Mukana on useita "kymppikerholaisia" eli kymmenpiikkisiä sarvipäitä.

Viime syksynä Komu perusti valkohäntäpeuralle pyhitetyn museon Krääkkiön lakkautettuun kouluun. Museo syntyi oikeastaan pakon sanelemana, kun Komun vaimo kyllästyi kodin täyttäviin sarviin ja kalloihin. Vesilahdella syntynyt ja kasvanut Komu on kaatanut satoja valkohäntäpeuroja, ja näistä ison osan hän on valmistanut trofeiksi.

 

Risto
 Komu kädessään sarvipäisen peuran kallosta tehty metsästysmuisto
Risto Komun trofeekokoelmaan kuuluu yli sata sarvipäisen peuran pääkalloa ja kymmenittäin muita metsästysmuistoja. Museo oli pakko perustaa, kun Komun vaimo kyllästyi kodin täyttäviin sarviin ja kalloihin.Matias Väänänen / Yle
 
 

Komu on entinen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkimusmestari. Hän tuntee valkohäntäpeuran paremmin kuin omat taskunsa. Sen lisäksi, että nyt 83-vuotias Komu on metsästänyt valkohäntäpeuroja Vesilahdella koko ikänsä, hän on tutkinut eläimiä useina talvina Laukossa.

Risto Komu on myös yksi heistä, joita on kiittäminen – tai syyttäminen – valkohäntäpeurojen leviämisestä Suomessa. Hän osallistui 1960- ja 70-luvulla valkohäntäpeurojen siirtoistutuksiin eri puolille maata.

Yhdeltäkin isosarviselta peuralta piti sahata sarvet pois, ettei se telonut meitä.

Risto Komu

Siirtoistutuksia tehtiin metsästysseurojen anomuksesta. Lupia myönsi maa- ja metsätalousministeriö. Komu oli mukana siirtämässä peuroja esimerkiksi Vilppulaan ja Mikkeliin.

– Silloin oli kovia talvia. Laukon isoihin latoihin laitettiin peuroille syötävää. Minä tein systeemin, jossa luukku putosi ovella kiinni, kun peurat olivat menneet ladon perälle syömään.

Valkohäntäpeurojen sarvitrofeita
 rivissä peuramuseon seinällä Vesilahdella
Valkohäntäpeuroille omistettu museo on Krääkkiön koululla Vesilahdella. Se on avoinna sopimuksen mukaan.Matias Väänänen / Yle
 

Siirtäminen oli hurjaa puuhaa.

– Ilman mitään nukutusaineita peurat otettiin kiinni, pantiin juuttisäkkeihin ja nostettiin farmariauton kyytiin, Komu muistelee.

Latoon meni sarvipäitäkin. Ne pyydystettiin isolla verkolla ja nujerrettiin.

– Yhdeltäkin isosarviselta peuralta piti sahata sarvet pois, ettei se telonut meitä. Se oli aika rankkaa hommaa.

Komu ajeli työkaverinsa kanssa pakkasessa satoja kilometrejä ikkunat auki, jotta stressaantuneet eläimet eivät olisi kuolleet lämpöhalvaukseen.

– Kyllä sitä itsekin paleli, kun pitkiä matkoja niitä vietiin. Mutta ei kuollut kuljetuksen takia yhtään peuraa!

 

"Se on metsästäjien huonoutta, jos peuroja ei saada kaadettua"

Laukon kartanossa tutkittiin valkohäntäpeurojen elintapoja, koska lajista ja sen selviämisestä Suomessa ei tiedetty mitään. RKTL:n tutkimusmestarina Komu vietti kartanossa useita talvia ja selvitti muun muassa valkohäntäpeurojen ravinnon käyttöä.

Talvi 1965-66 oli niin kova, että 15–20 prosenttia peurakannasta nääntyi nälkään.

– Oli paljon lunta ja kova hanki, peurat eivät saaneet tarpeeksi ruokaa. Siihen aikaan metsästäjät eivät valkohäntäpeuroja juurikaan ruokkineet, mutta siitä alkoi niiden talviruokinta.

Ensimmäinen valkohäntäpeuran kaato Suomessa 24.11.1960
Ensimmäinen valkohäntäpeura kaadettiin Suomessa marraskuussa 1960. Tuolloin myönnettiin peuroille 12 kaatolupaa, joilla kaadettiin yhdeksän peuraa. Kuvassa vasemmalta lukien ovat Eino Niemi, Erkki Ranto ja Eino Koivuniemi.Suomen metsästysmuseo
 

Komu arvioi, että talviruokinta on ollut yksi edellytys sille, että peurakanta on vahvistunut vauhdilla. Toisaalta nykyisten vähälumisten ja lauhojen talvien aikana kanta pysyisi vahvana ilman ruokintaakin.

 

Valkohäntäpeurakolarien määrä riistakeskuksittain vuonna 2017

Varsinais-Suomi 1612
Etelä-Häme 996
Satakunta 900
Uusimaa 829
Pohjois-Häme 532
Muu Suomi 311
Yhteensä 5180

Lähde: Suomen riistakeskus

Tämän hetkistä peuramäärää Komu pitää paikoin liian isona. Suomessa sattui viime vuonna lähes 5 200 liikenneonnettomuutta, joissa osallisena oli valkohäntäpeura. Peuroista aiheutuu joka vuosi mittavia vahinkoja maataloudelle ja kasvinviljelylle. Esimerkiksi Turun Ruissalossa aloitettiin viime vuonna valkohäntäpeurojen ja metsäkauriiden tehopyynti, sillä eläimet uhkaavat luonnonsuojelualeen tammimetsiä.

 

Suomen luonnonvarakeskus arvioi, että pyyntilupia pitäisi antaa tänä vuonna yli puolet enemmän kuin viime vuonna, jotta kannan kasvu taittuisi. Tulevalla metsästyskaudella täytyisi kaataa noin 56 000 valkohäntäpeuraa, kun esimerkiksi viime vuonna valkohäntäpeuralle myönnettiin 36 191 lupaa.

Moni sanoo, että ukkoutuvilla metsästyskerhoilla alkaa olla melkoinen urakka kannan harventamisessa. Tälle väitteelle Risto Komu hymähtää.

– Minusta se on vähän metsästäjien huonoutta, etteivät ole saaneet niitä vähennettyä. Sen pitäisi olla aika helppoa ruokintapaikalla valikoida, mitä ampuu. Ampumalla niitä vähemmäksi saa.

Silti ymmärrystäkin innostuksen hiipumiselle löytyy, kun samaan aikaan sattuu vielä hirvenmetsästys. Metsästäjien urakan helpottamiseksi valkohäntäpeuran metsästysaikaa on pidennetty. Syyskuun alusta alkaen peuroja saa metsästää vahtimalla ja vielä helmikuun alussa kaksi viikkoa ilman koiraa.

 

"Peura on parempi lautasella kuin konepellillä"

Viime vuosiin asti valkohäntäpeuran istutusta ja leviämistä on pidetty todellisena menestystarinana. Valkohäntäpeura ei tullessaan vallannut minkään toisen lajin ekologista lokeroa, ja oli hyvää onnea, etteivät siirrokkaat tuoneet mukanaan haitallisia tauteja, joita peurat Yhdysvalloissa kantavat.

 

Valkohäntäpeura ja joutsen pellolla
Valkohäntäpeuroja näkee eniten liikkeellä aamu- ja iltahämärissä. Peurojen kuvaaminen ilman kyttäyspaikkaa on melko vaikeaa, sillä kyse on arasta ja nopealiikkeisestä villieläimestä, joka pysyttelee yleensä peltoaukeiden reunamailla ja loikkii yleensä äkkiä piiloon.Heli Mansikka / Yle
 

Mikä nimeksi Odocoileus virginianukselle?

  • Kun laji tuotiin Suomeen, sitä kutsuttiin yleisesti laukonpeuraksi ( myös muodossa Laukon peura) sen ensimmäisen asuinpaikan mukaan
  • Myöhemmin nimi vakiintui valkohäntäpeuraksi
  • Vuonna 2008 nisäkäsnimistötoimikunta ehdotti, että eläimen nimi muutettaisiin valkohäntäkauriiksi, koska lajistollisesti valkohäntäpeura ei kuulu peurojen rangifer-sukuun
  • Uusi nimi ei ole vielä vakiintunut käyttöön, ja esimerkiksi lainsäädäntö tuntee eläimen edelleen valkohäntäpeurana
  • Tässä jutussa on päädytty käyttämään valkohäntäpeuraa, koska sillä nimellä laji esiintyy lähdeteoksissa ja myös haastateltavien puheessa

 

Aivan viime aikoina äänenpainot valkohäntäpeuroista puhuttaessa ovat kuitenkin muuttuneet, ainakin tiheimmän kannan alueilla. Vuonna 2012 laadittu kansallinen vieraslajistrategia(siirryt toiseen palveluun) listaa valkohäntäpeuran eli valkohäntäkauriin tarkkailtavaksi tai paikallisesti haitalliseksi lajiksi yhdessä kanadanhanhen ja piisamin kanssa. Haitallisina vieraslajeina strategiassa mainitaan kanadanmajava, villikissa, minkki, rotta, supikoira ja villikani.

Laukossa peuroja ei ole muutamaan vuoteen ammuttu, mutta tänä vuonna lupia haetaan. Isäntä kertoo, että tarkoituksena on paitsi vähentää kantaa kestävämmälle tasolle, myös saada peurajahdeista matkailutuloja.

– Tällä hetkellä Laukon kohdalla on todellinen peurakeskittymä. Sanon aina kävijöille, että varokaa peuroja pari ensimmäistä kilometriä Laukosta, sitten olette vähän selvemmillä vesillä.

 

Vesilahdella asuu kahdenlaisia ihmisiä. Niitä, jotka ovat ajaneet peurakolarin ja niitä jotka tulevat ajamaan.

Jouni Minkkinen

Minkkisen puheet eivät ole yhtään liioiteltuja. Kun samana iltana ajelemme kuvaajan kanssa Vesilahden mutkaisilla teillä parin tunnin ajan, näemme vähintään viisikymmentä valkohäntäpeuraa noin kymmenessä eri paikassa. Yksi peuroista on vähällä loikkia automme alle.

– Täällä tavataan sanoa, että Vesilahdella asuu kahdenlaisia ihmisiä. Niitä, jotka ovat ajaneet peurakolarin ja niitä jotka tulevat ajamaan, Minkkinen sanoo.

– Henkilökohtaisesti en pidä metsästämisestä, mutta silti peura on parempi lautasella kuin konepellillä.

Valkohäntäpeura Laukon kartanon pellolla
 
 
 
Valkohäntäpeuroja on Suomessa enemmän kuin koskaan ennen
Katso valkohäntäpeuroista kertova Ylen uutisjuttu.

Juttua varten on haastateltu asiantuntijoita Suomen luonnonvarakeskuksesta, Suomen riistanhoitoyhdistyksestä, Turun yliopistosta ja Suomen metsästysmuseosta.

_ Kirjallisina lähteinä käytetty muun muassa seuraavia: Pekka Moilanen ja Pentti Vikberg (toim): Valkohäntäpeura - elintavat, metsästys ja riistanhoito, Jaana Kekkonen, Mikael Wikström ja Jon Brommer: Heterozygosity in an isolated population of a large mammal founded by four individuals is predicted by an individual-based genetic model (siirryt toiseen palveluun)sekä Metsästäjä-lehdessä(siirryt toiseen palveluun) vuonna 2014 julkaistua laajaa artikkelia valkohäntäpeuroista._

 


 

Kuluttajamuovipakkauksille on Suomessa valtakunnallinen keräysverkosto. Kaikki muovi, mitä keräyslaatikoihin laitetaan, tulee Riihimäelle Fortumin laitokseen, jossa se lajitellaan. Se, mikä pystytään kierrättämään, kierrätetään. Se mitä ei pystytä, hyödynnetään energiana. –Kaikki jatkotoimet tapahtuvat Suomessa, korostaa Fortumin yhteiskuntasuhteiden päällikkö Auli Westerholm.


  

 

"Eurooppalaiset vievät tonneittain

muovijätettä Kiinaan ja kiinalaiset

dumppaavat sen suoraan mereen" – Vain

kaksi prosenttia muovijätteestä kelpaa

uusiotuotantoon

 

 

Helsingin yliopiston dosentin Mikko Paunion mukaan tilanne on kaaosmainen. Jutussa on asiavirheitä, jotka on oikaistu erillisessä oikaisevassa jutussa.

 

 

WU HONG / EPA

"Eurooppalaiset vievät tonneittain
 muovijätettä Kiinaan ja kiinalaiset dumppaavat sen suoraan mereen" – Vain kaksi prosenttia muovijätteestä kelpaa uusiotuotantoon

Helsingin yliopiston dosentti Mikko Paunio ei kannusta kierrättämään muovia. Kuvassa muovijätettä Pekingissä maaliskuussa 2016.

 

Ulla Jäske | Aamulehti

 
 

Tässä jutussa on asiavirheitä. Ne on oikaistu erillisessä oikaisevassa jutussa.

Kymmenet kiinalaiskaupungit tuskailevat maahan lähetettyjen muovijätelastien parissa. Jätettä tulee niin paljon, että osa siitä heitetään suoraan mereen.

 

Helsingin yliopiston yleisen epidemiologian dosentin Mikko Paunion mukaan valtameret pelastetaan vain lopettamalla muovin kierrätys.

–Eurooppalaiset vievät muovijätettä Kiinaan ja kiinalaiset dumppaavat jätteen lopulta suoraan mereen, koska heillä ei ole mahdollisuutta kierrättää jätettä, Paunio kertoo.

Paunio höllentää suomalaisen omatuntoa sanomalla, että Suomesta on viety vähän jätettä Kiinaan, vaikka EU:n osuus kaikesta Kiinaan viedystä jätteestä onkin lähes puolet.

–Jäte on aiheuttanut kaaoksen Kiinassa. Tilanne on aivan hirveä, Paunio toteaa.

Kymmenien kaupunkien ympäristö pilalla

Viime vuoteen mennessä Kiinaan vietiin 106 miljoonaa tonnia muoviroskaa kierrätyksen nimissä.

–Suuri osa siitä on merissä, Paunio toteaa.

Britanniassa vaikuttava The Global Warming Policy Foundation julkaisi Paunion raportin muovijätteen kierrätyksestä tällä viikolla.

 

Raportin mukaan Kiina on jo ilmoittanut, että se lopettaa kokonaan 85 miljoonan tonnin vuotuisen kierrätysjätteen tuonnin. Kiinalla on käynnissä Vihreä aita -ohjelma, jonka tarkoitus on vähentää heikkolaatuisen jätteen saapumista Kiinaan.

Paunio kertoo, että kierrätysmuoviroska on pilannut ympäristön ja hengitettävän ilman kymmenissä kaupungeissa Kiinassa ja vain pienestä osasta muovia on koskaan tuotettu uusiomuovia.

Kiinan yritykset estää muovijätteen tuonti on aiheuttanut sen, että muovijätettä on alettu viedä Bangladeshiin, Indonesiaan, Malesiaan ja Vietnamiin.

–EU olisi voinut jo tehdä päätöksen, että muovin vieminen kehitysmaihin lopetetaan.

 

Uustuotantoon vain mitätön määrä

Paunion mukaan jo nyt suuri osa muovijätteestä joko poltetaan tai sitä käytetään jätesäkkimuoviksi.

 

–Vain kaksi prosenttia muovijätteestä kelpaa uusiotuotantoon.

Paunio toteaa, että muovin kierrätykseen liittyvä epäkohta on pidetty suurelta yleisöltä piilossa. Nyt puoli maailmaa lukee Paunion raporttia.

–Tosin suurin osa raportin lukijoista kuuluu konservatiivisiin ihmisiin. Tämä on liian arka asia.

Paunio on sitä mieltä, että Euroopan vihreiden puolueiden ajama agenda peittoaa hänen kertomansa puolen asiasta.

 

Raportissa todetaan, että kiertotalouden nimissä tehtävä erottelu ja jätteen käsittelymuodot, kuten kompostointi, mädätys, paperinkierrätys ja uusiomuovin tuotanto, aiheuttavat muovin tai mikromuovin päästöjä ympäristöön ja lopulta mereen.

–EU:n julistama sota merien muovisaastetta vastaan ei ole uskottava ennen kuin se lopettaa miljoonien muovitonnien viennin köyhiin Aasian maihin.

Paunion mukaan parasta olisi, jos kaikki muovi poltettaisiin sekajätteen mukana.

–Kun jäte poltetaan 900 asteessa, piipusta ei tule mitään vaarallista.

Kun Pauniolta kysyy, ketä tässä oikein pitäisi uskoa, hän naurahtaa ja huokaa.

–En tiedä... mutta kyllä se vain niin on, että tilanne Kiinassa on häpeä Euroopalle.

 

Jos laitat muovipakkauksen keräysastiaan Suomessa, se ei päädy Kiinan meriin

Kiina ei tällä hetkellä vastaanota muovijätettä EU:sta. Kaikki Suomessa keräykseen laitetut kuluttajamuovipakkaukset käsitellään Riihimäellä.

 

Lännen Median tiistaina julkaisema juttu muovin kierrätyksestä on poikinut runsaasti keskustelua. Juttu julkaistiin myös Aamulehdessä.

Jutussa yleisen epidemiologian dosentti Mikko Paunio väitti, että valtameret pelastetaan lopettamalla muovin kierrätys ja viittasi siihen, että Euroopasta viedään muovijätettä Kiinaan, joka dumppaa sen suoraan mereen, koska Kiinalla ei ole mahdollisuutta jätteen kierrätykseen.

Suomen kohdalla tavallisen kuluttajan ei kuitenkaan tarvitse olla huolissaan siitä, että muovia kierrättämällä edesauttaisi maailman merien roskaantumista.

 

Lisäksi Kiina ei tällä hetkellä edes vastaanota muovijätettä EU:sta.

Westerholm arvelee, että somekeskusteluissa saattaa mennä helposti sekaisin globaali muoviongelma ja Suomen tilanne.

 

Paunion raportin julkaisija on The Global Warming Policy Foundation, jota brittilehdistössä on kuvailtu ilmastonmuutosskeptikkojen ajatushautomoksi.

Paunion oma tausta on lääketieteessä ja lisäksi hän on profiloitunut muun muassa kirjoittamalla tietokirjan Vihreä valhe, jossa kritisoi kestävän kehityksen ideologiaa.

 


 

Raportissa ennakoidaankin, että seuraavan tarkastelukauden eli vuosien 2019–2021 aikana jo tehdyt toimet alkavat tuottaa tulosta ja näkyvät seuraavassa raportissa kohentuneina lukuina.


  

Alle puolet Euroopan pintavesistä on hyvässä

kunnossa – Lappi voi ylpeillä, koko Suomi ei

 

EU-direktiivin mukaan kaikkien vesialueiden piti olla kunnossa viime vuoteen mennessä.

 

Vesistöt
Kalajokea Nivalassa, taustalla Pidisjärvi.
Kalajoki, Nivala.Petra Haavisto / Yle

Ihmisten toimet näkyvät edelleen ikävällä tavalla valtaosassa Euroopan unionin vesistöistä, kertoo Euroopan ympäristökeskuksen EEA:n tuore raportti(siirryt toiseen palveluun). Sen mukaan tila yltää hyväksi tai erinomaiseksi luokiteltuun tasoon alle puolessa seuratuista vesistöistä.

 

EU:n pohjavesien tila on valtaosin kunnossa, mutta pintavesissä tavoite on toteutunut vain 40 prosentissa seuratuista vesistöistä.

Raportissa on mukana yli 130 000 joen, järven, kosteikon ja merten rannikkovesien sekä pohjavesialueen kunto tarkkailujaksolla 2010–2015.

Myös kuusi vuotta sitten annetussa ensimmäisessä raportissa hyvän rajaan ylsi jokseenkin saman verran vesistöistä.

 

Lappi ykköstilalla

Paras tila vesistöillä on Pohjoismaiden pohjoisosissa – varsinkin Suomen Lapissa – sekä Virossa, Skotlannissa, Slovakiassa, Romaniassa ja useiden Välimeren maiden jokialueilla.

Erityisen punaisina kartassa sen sijaan hohtavat tiiviisti asutetut ja tehomaataloutta harjoittavat Keski-Euroopan maat ja osa Ruotsista.

Huonosta tilasta kertovaa kirkkaan punaista väriä on myös Suomen lounaiskulmalla. Myös lähes koko Pohjanlahden rannikko punertaa.

Siihen on myös luontaisia syitä, kuten Pohjanmaan happamat sulfaattimaat, mutta pääosin syynä on maatalouden liiallinen kuormitus, kertoo luontojärjestö WWF:n suojeluasiantuntija Jenny Jyrkänkallio-Mikkola.

Omien lähivesiesi tilan voit katsoa ympäristöhallinnon ylläpitämästä Vesikartasta(siirryt toiseen palveluun).

 

Ensimmäinen takaraja meni jo

EU:n 18 vuotta sitten solmitun vesipuitedirektiivin perusteella EU:n kaikkien vesistöjen ekologisen tilan olisi pitänyt olla kunnossa jo viime vuonna. Ehdottomaan takarajaan on yhdeksän vuotta.

Direktiiviin pyydetyistä poikkeuksista on Jyrkänkallio-Mikkolan mukaan tullut normi. Kun direktiiviä parhaillaan arvioidaan uudelleen, WWF patistaa jäsenmaita sitoutumaan tavoitteisiin eikä tavoittelemaan heikennyksiä.

EEA:n pääjohtaja Hans Bruyninckx ei ole EU-maille yhtä kipakka kuin WWF, vaan kiittää valtioita, jotka ovat panostaneet jätevesien käsittelyyn, maatalouden valumien suitsimiseen, kalojen vaelluksen mahdollistamiseen ja rapautuneiden vesistöjen kunnostamiseen.

Raportti antaa kiitoksia myös siitä, että monet maat ovat lisänneet vesistöjen tilan seurantaa ja tutkimusta, mikä lisää ymmärrystä tilanteen vakavuudesta ja antaa pohjaa ratkaisuille.

Raportissa ennakoidaankin, että seuraavan tarkastelukauden eli vuosien 2019–2021 aikana jo tehdyt toimet alkavat tuottaa tulosta ja näkyvät seuraavassa raportissa kohentuneina lukuina.

Ponnistuksia on kuitenkin yhä lisättävä, jotta Euroopan vesistä tulisi niin puhtaita ja kestokykyisiä kuin niiden kuuluu olla; siitä riippuu myös ihmisten hyvinvointi nyt ja tulevaisuudessa, Bruyninckx painottaa.

 


 

Optio kävi tutustumassa viiteen suosikkisatamaan Göteborgin ja Fjällbackan välillä. Kaikkiin kohteisiin pääsee veneetönkin joko autolla tai yhteysaluksilla. Autolla ei kannata kiirehtiä, sillä upein reitti vie rannikon kapoisia teitä pitkin kuin Kaliforniassa konsanaan.

 

Kuin Välimerellä.
 Väder­öarna-saarten vedet hohtavat kirkkaina. Saaria on kaikkiaan 365, ja ne ovat Ruotsin arvokkaimpia meriluontokohteita.

Kuin Välimerellä. Väder­öarna-saarten vedet hohtavat kirkkaina. Saaria on kaikkiaan 365, ja ne ovat Ruotsin arvokkaimpia meriluontokohteita.

 

 

 

Ruotsissa veneilijän todelliset mansikkapaikat

ovat länsirannikolla - piirrä nämä paikat

kartalle

 

Ruotsin länsirannikon Skagerrakin vesillä sijaitsevat purjehtijan unelmalokaatiot: idylliset kesäkaupungit ja ulkosaariston rantakalliot.

 

Tämä juttu julkaistiin alun perin Kauppalehti Optiossa 24.5.2018. Julkaisemme sen nyt uudelleen.

Jos Tukholman saaristo on jo niin nähty, Ruotsin länsirannikolla riittää uutta koluttavaa. Skagerrakin vesille pääsee Itämereltä joko oikaisemalla Götan kanavaa pitkin Göteborgin kulmille tai pidempää reittiä Ruotsin eteläkärjen ympäri.

Molempiin on varattava aikaa. Pelkästään Götan kanava syö lomasta viikon mennen ja toisen tullen. Vaihtoehtona on tietysti veneen vuokraus.

 

Aika ja vaiva kannattavat. Perillä eteen piirtyvät vilkkaat kesäsatamat ja ulkosaaristossa niin kirkkaat ja puhtaat vedet, että niissä viihtyvät jopa kylmän veden korallit.

Rannikon monet pittoreskit puutalokaupungit ovat talvet lähes tyhjillään, mutta kun pihojen ja puutarhojen ruusut avaavat nuppunsa ja lomat alkavat, omistajat muuttavat kaupungeista huviloilleen. Juhannuksesta alkaen kadut ja terassit täyttyvät myös turistien ja veneilijöiden iloisesta sorinasta.

Veneilyn sesonki on kiivas ja lyhyt, kuten Suomessakin, mutta veneitä on paljon enemmän. Siksi suosituimpien satamien suulla on paras odotella paikkaa aamuvarhain. Näillä vesillä myös kokemus on valttia, sillä sää on oikukas, ja säätiedotukset täytyy kuunnella tarkasti. Vallitsevat tuulet ovat lounaasta, ja Skagenin kärjen jälkeen ne pääsevät puhaltamaan avoimesti. Aika ajoin tuuli nostaa nopeasti useiden metrien korkuisen aallokon. Kipparin lisäksi kartanlukijan täytyy olla hereillä, sillä Suomen ja Tukholman saaristoissa navigointia helpottava keppiviidakko on täällä varsin harva.

Optio kävi tutustumassa viiteen suosikkisatamaan Göteborgin ja Fjällbackan välillä. Kaikkiin kohteisiin pääsee veneetönkin joko autolla tai yhteysaluksilla. Autolla ei kannata kiirehtiä, sillä upein reitti vie rannikon kapoisia teitä pitkin kuin Kaliforniassa konsanaan.

Erityisen tärkeitä Tukholman saaristo ja Ruotsin länsirannikko ovat suomalaisille moottoriveneiden valmistajille, sillä Ruotsi on niiden suurin vientimarkkina. Ruotsissa oma moottoriveneiden valmistus on hiipunut, mutta purjevenemerkit ovat vahvoja. Länsirannikolla Orustin saarella toimivat yhä esimerkiksi Hallberg-RassynNajadin sekä Sweden Yachtsin ja siihen kuuluvien Malö Yachtsin ja Regina af Vindön veistämöt.

Lisätietoa: http://www.visitsweden.com/coast-ferries/

Oikotie. Etelä-Ruotsin läpi kulkeva kanavien ja järvien verkosto yhdistää Itämeren Pohjanmereen. Sjötorp on yksi Götan kanavan vierasvenesatamista. KUVA: @PAULA NIKULA

Götan kanava

Göta Kanalbolag: +46 141 202050, www.gotakanal.se, www.sjofartsverket.se

Sjötorpin sulun ja vierassataman

Sijainti: 58° 50.230' N, 13° 58.906' E

Syväys:2,5–3 m Vieraspaikat: 40 (+40 Sjötorp Övressä)

Kiinnitys: Poiju, laita

Palveluita: Sauna, polttoaine, sähkö, vesi, kauppa, posti, pesukone, wc, telakka, mastonostin, veneennosto, septityhjennys

Reitti Itämereltä alkaa Memistä ja jatkuu 190 kilometrin matkan Sjötorpiin Vänernjärvelle. Loppumatka kulkee järveä pitkin Vänersborgiin ja sieltä 82 kilometriä Trollhättanin kanavaa ja Götajokea pitkin Göteborgiin tai vaihto­ehtoisesti kaupungin pohjoispuolelle, Nordre älville. Veneet kulkevat Götan kanavassa 58:n ja Trollhättanin kanavassa kuuden sulun läpi ja nousevat korkeimmillaan 91,8 metriä merenpinnan yläpuolelle.

Kesäsesongin aikana kanavat ovat auki päivittäin, muina aikoina touko–syyskuussa sulutukset täytyy varata etu­käteen. Maksut perustuvat veneen kokoon, kanavamatkan pituuteen sekä ajankohtaan. Esimerkiksi noin kymmenmetrisen veneen omistaja voi varautua noin 10 350 kruunun (n. 990 e) maksuun, jos matkan tekee kokonaisuudessaan edestakaisin. Alle 15-metrisen veneen maksu on noin 13 150 kruunua (n. 1 250 e).

Götan kanavan sulkujen kautta mahtuvat korkeintaan 30 metriä pitkät, 7 metriä leveät ja syväykseltään 2,82-metriset alukset. Suurin sallittu korkeus on vedenpinnasta 22 metriä ja suurin sallittu nopeus viisi solmua. Trollhättanin kanavan osuudella suurin pituus on 88 metriä, leveys 13,2 metriä, syväys 5,4 metriä ja korkeus 27 metriä. Trollhättanin kanavalla kulkee kesäisin noin 4 000 huvivenettä.

Hyvä tietää: Sesonki on tänä vuonna 11.6.–15.8., jolloin kanava on auki joka päivä. Muina aikoina toukokuun alusta syyskuun loppuun sulutukset pitää varata etukäteen.

 

Hulppeaa. Marstrand on suosittu purjehduskaupunki ja monen Ruotsin talous­elämän vaikuttajan kesänviettopaikka.KUVA: PAULA NIKULA

Marstrand

Sijainti: 57° 53.204’ N, 11° 34.821' E

Puhelin: +46 303 61053, www.marstrand.se

Syväys: 1,5–5 m Vieraspaikat: 200

Kiinnitys: Ankkuri, poijut

Palveluita: Apteekki, pankki, sauna, suihku, sähkö, vesi, kaasu, ravintoloita, pesukone, septityhjennys

Götan kanavan kautta tuleville ensimmäinen kiinnostava etappi on Ruotsin purjehduksen pääkaupunki, Marstrandin saari. Göteborgin lähistöllä sijaitseva satama on kuin paikallinen Hanko, mutta paljon suurempi.

Täällä ei tarvitse tirkistellä nähdäkseen, miten ruotsalainen vauraus näkyy kaupunkikuvassa. Sataman ja veneiden lisäksi sen huomaa rakennuksissa, pihoissa ja puutarhoissa. Ei ihme, että moni tunnettu ruotsalainen talous-, urheilu- ja kulttuurielämän keulahahmo viettää täällä kesiään. Ympärivuotisesti saarella viihtyy vain tuhatkunta asukasta.

1300-luvulta peräisin oleva Marstrand on suosittu myös siksi, että se on lähellä Göteborgia ja vain muutaman minuutin lauttamatkan päässä tieyhteyksistä. Saaren vesillä on lisäksi vuosittain useita merkittäviä purjehduskilpailuja, kuten Marstrand Regatta ja Match Cup Sweden. Kisat tuovat aina kaupunkiin bongattavaksi kirkkaimpia purjehduksen tähtiä perheineen.

Kaupunkinäkymää hallitseva Carlstenin linnoitus on tunnettu siitä, että mestarivaras Lasse-Maja vietti sen tyrmässä 27 vuotta elämästään. Keskiajalla Marstrand tunnettiin myös Euroopan silakkakaupunkina, joka tuotti tarvittavan kalaöljyn esimerkiksi Pariisin katulamppuihin.

Marstrandiin ja linnoitukseen on helppo tutustua reippaalla iltapäivän kävelylenkillä. Sen päätteeksi huikopalat ja paikalliset herkut voi maistella esimerkiksi Grand Tenanin ravintolassa, jonka erikoisuus on valkosipulissa gratinoitu langusti.

Veneilijöille tärkeä pysähdyspaikka on Bergin konditoria, josta liki jokainen käy ennen lähtöään noutamassa tuoreet leipomukset matkalle. Paikan klassikko on Purjehtijan aamiainen.

Hyvä tietää: Viimeistään Marstrandissa täytyy päättää kelin mukaan, lähteekö kaartamaan pohjoista kohti sisä- vai ulkoreittiä. Etenkin kova lounaistuuli voi olla ulkomerellä haasteellinen korkean aallokon kera. Aukko on suuri, sillä vastarantaa pitää kiikaroida Skotlantiin asti. Pohjoisen suuntaan Marstrandista pääsee myös suojaisempaa sisäreittiä.

 

Suosittu. Sesonki alkaa ­juhannukselta, ja satama täyttyy nopeasti. KUVA: @PAULA NIKULA
Yhdessä. Juhannusjuhlien valmisteluun voivat osallistua saaren kesäasukkaiden lisäksi vieraat ja veneilijät.KUVA: @PAULA NIKULA

Käringön

Koordinaatit: 58° 6.595' N, 11° 21.952' E

Puhelin: +46 304 56055, www.destinationkäringön.se

Syväys: 1,5–4 m Vieraspaikat: 135 Kiinnitys: Poiju, laita, ankkuri

Palvelut: Apteekki, sauna, suihku, sähkö, vesi, kaasu, kauppoja, ravintoloita, pesukone

Keskikesän ja juhannuksen täydellinen venesatama löytyy pieneltä Käringön-­saarelta. Paikassa on jo ulkosaariston tuntua, mutta se on silti vielä lähellä tieyhteyksiä. Lautta Orustin saarelta saapuu kylän lahdenpoukamaan, jota reunustavat matalat punaiset puurakennukset kauppoineen ja ravintoloineen.

Kivenheiton päässä satamasta kapeat kadut kiemurtelevat kohti hyvin hoidettuja kesäpihoja, puutarhoja ja niiden keskellä pastellin sävyissä hehkuvia huviloita. Kesäasumusten ruokapöydissä ei kursailla. Sillit, snapsit, laulut, nauru, grilliherkut, uudet perunat, mansikat ja keskikesän kukkien tuoksut sekoittuvat iloisesti keskenään, kun paikalliset juhlivat juhannusta kesävieraidensa kanssa.

Monet veneilijät laittavat ruokansa itse, mutta satamassa on myös useita ravintoloita. Klassikkopaikka on Petersons Krog.

Saarella on olo kuin ruotsalaisessa kesäelokuvassa. Juhannusaaton perinteenä kesäasukkaat vieraineen kokoontuvat aamulla jalkapallokentälle rakentamaan juhannussalkoa. Paikalle on tuotu valmiiksi kottikärryittäin kukkia ja puiden lehviä. Iloinen puheensorina täyttää kentän, kun kaikki kynnelle kykenevät osallistuvat talkoisiin. Lapset ojentelevat kukkia, naiset solmivat seppeleet ja miehet kiinnittävät ne lopuksi salkoon.

Tanssit juhannussalon ympärillä alkavat heti lounaan jälkeen iltapäivällä, satoi tai paistoi, ja seppelepäisen kansan menoon ovat yleensä lyömässä tahtia Ruotsin suosituimmat orkesterit.

Omaa rauhaa etsiville saaren länsipuolella on hienoja auringon lämmittämiä rantakallioita ja uimarantoja.

Hyvä tietää: Kiivaimman sesongin aikana Käringön on todella suosittu ja siksi haastava vierailukohde, vaikka satama onkin iso. Tiettävästi paikkoja ei voi edelleenkään varata etukäteen. Ilman omaa venettä tulevien on puolestaan paras varata hyvissä ajoin majoitus­paikka sekä istumapaikka yhteysalukselle. Auto tarvitsee pysäköintipaikan lauttarantaan Orustin saarelle.

 

Nähtävyys. Smögenin satama- laituri on liki kilometrin pituinen. Perällä ovat värikkäät varastot. KUVA: @PAULA NIKULA
Tietäkin pitkin pääsee. Smögeniin johtaa korkea silta, jonka alitse mahtuvat suuretkin purje­veneet. KUVA: @PAULA NIKULA

Smögen

Sijainti: 58° 21.241' N, 11° 13.578' E

Puhelin: +46 523 395 39, www.vastsverige.com/sotenas

Syväys: 2–5 m Vieraspaikat: 200

Kiinnitys: Puomi, laita, ankkuri

Palveluita: Pankki, sauna, suihku, wc, polttoaine, sähkö, pesukone, kauppoja, posti, ravintoloita, mastonostin, moottorihuolto, telakka

Pieni Smögenin saari on kesäisin yksi Ruotsin vilkkaimmista matkakohteista ja Pohjoismaiden suosituimmista venesatamista. Autolla saarelle pääsee 500 metriä pitkän ja 26 metriä korkean sillan (Smögenbron) yli. Veneillä tulevat koukkaavat kapeaan salmeen ja sen postikorttimaisemiin. Ruuhkan yllättäessä heti Smögenin takana ovat Hasselösundin ja Sandbogenin satamat.

1900-luvun alusta Smögen on tunnettu kylpyläkaupunkina, mutta nykyisin parasta antia on vierasvenesatama palveluineen. Smögenbryggan on liki kilometrin pituinen laituri ja nähtävyys sinänsä. Laiturilla on runsaasti penkkejä, joilla voi nauttia kauniin kesäpäivän auringosta ja seurata veneilijöiden suosikkiohjelmaa: veneiden rantautumista ja lähtöä laiturista. Kuhinaa riittää heinäkuulta elokuun puoliväliin. Ja mitä hienompi vene, sen varmemmin perässä liehuu Norjan lippu.

 

Laiturin rannan puoli on täynnä merkki­tuotteiden kauppoja, kahviloita, pubeja, klubeja, kauppoja, majoitustilaa ja ravintoloita. Sesonkina ihmisvilinä on melkoinen. Budjettimatkailijalle paikka on tyyris.

Smögen on meren herkkujen paratiisi, ja sen huomaa terasseilla: monen kylmän valkoviinilasin vieressä on lautasilla ostereita, simpukoita, merirapuja, katkarapuja ja hummereita. Paikalliset yritykset järjestävät jopa hummerisafareita. Pensionat Brygganin kahvila on yksi paikoista, joista voi ostaa valmista evästä mukaan.

Fjällbackaa kohti suuntaava veneilijä voi valita satamasta ulkomeren sijaan suojaisen Soten-kanavan kautta kulkevan reitin kohti Hamburgsundia. Paikallisten neuvo on, että jos tuuli on kova, ulkokautta ei kannata edes yrittää.

Hyvä tietää: Smögenissä käy vuosittain jopa 5 000 veneilijää. Vierasvenepaikkoja on parisensataa, ja niistä nelisenkymmentä on varattavissa etukäteen. Satamassa veneet kiinnittyvät kyljittäin kiinni toisiinsa ja osassa laituria on käytössä Välimereltä tuttuja, uppeluksista noukittavia mooring-köysiä. Autoille on niin vähän pysäköintipaikkoja, että kesäisin autoilua on jouduttu jopa rajoittamaan.

 

Historiaa. Luotsimuseo kertoo menneestä ajasta.KUVA: @PAULA NIKULA
Palveluita. Värdshuset-hotelli (vas.) on auki vuoden ympäri.KUVA: @PAULA NIKULA

Väderöarna

Sijainti: 58° 34.570' N, 11° 4.127' E

Puhelin: +46 70 338 0087, www.vaderoarna.com/en

Syväys: 3–6 m Vieraspaikat: 35

Kiinnitys: Sivu, ankkuri, luonnonlahdet ympärillä. Soita satamavastaavalle ennen saapumista.

Palveluita: Suihkut, wc, ravintola, luontopolku, majatalo, yhteys­alukset Fjällbackasta, Grebbestadista ja Hamburgsundista

Havstenssundin ja Fjäll­backan uloimpien luotojen taakse, karuun ulkosaaristoon ja Ruotsin läntisimpään pisteeseen on noin tunnin matka nopealla moottoriveneellä.

Väderöarna-saaret ovat tunnettuja luotsiperheiden kotisaaria haastavien väylien varsilla, mutta ne ovat myös Ruotsin arvokkaimpia meriluonnon kohteita ja urheilusukeltajien suosikkeja. 365 saaren ja luodon vesillä elää nimittäin Pohjoismaissa erittäin harvinaisia kylmän veden koralleja. Jopa puolimetrisiksi kasvavat korallit ovat kuitenkin noin 70 metrin syvyydessä, joten snorklaamalla niitä ei täällä pääse kummastelemaan.

 

Jo pääsaaren, Storön, luotsisatamassa saa aavistuksen siitä, että täällä meri ei ole aivan tavanomainen. Satamalaguunin pohja hohtaa kirkkaana ja smaragdin sinivihreänä, aivan kuin Välimerellä. Sitä ympäröivät karut luodot, suojaiset luonnonsatamat ja syvät kapeikot, joiden veneenmentävät kolot täyttyvät äärimmilleen juhannuksesta alkaen.

Luotsisatamassa on useita kulttuurihistoriallisesti tärkeitä saaristolaisrakennuksia ja niiden edessä laituri Fjällbackasta ja Hamburgsundista saapuville yhteysaluksille. Taaempana on toinen laituri omilla veneillään matkaaville vieraille.

Sataman pieni hotelli, Värdshuset, on suosittu ravintola. Hotellin väki pyytää itse rapuja ja hummereita ja keittää ne rannassa, mikä on yksi saaren ohjelmanumeroista.

Kauas saarelta näkee parhaiten luotsitornista. Vaelluspolun varrella voi pohtia, miksi pääsaari on vulkaanista gneissiä, kun muut ovat graniittia, ja ihailla rikasta kasvillisuutta. Lähellä kulkeva Golfvirta lämmittää niin paljon, että saarella on yllättävän paljon erilaisia kasveja ja jopa omena- ja kirsikkapuita.

Makeaa vettä ei ole. Värdshusetin hotelli tekee kaiken käyttövetensä merivedestä ja kierrättää esimerkiksi suihkuvedet venesataman huoltorakennuksen vessavesinä.

Hyvä tietää: Luotsisatamassa ei voi käyttää ankkuria, vaan veneet ovat sivukiinnityksessä. Laituriin mahtuu noin 35 venettä. Joka aamu yhdeksän aikaan veneet joutuvat ajamaan ulos ja ­paikat järjestellään uudestaan satamaisännän ohjeiden mukaan. Häneltä voi kysellä etukäteen tietoa myös tilasta ja säästä, ja hän auttaa rantautumisessa ja lähdössä.

 


 

Viime vuosien aikana erityisesti Keski-Euroopassa sattuneet laajat mehiläiskuolemat ovat olleet mehiläishoitajien mielen päällä. Mehiläiskuolemien syyksi on tutkimuksissa paljastunut muun muassa maataloudessa käytetyt tuholaismyrkyt, erityisesti nikotiinijohdannaiset neonikotinoidit. Mehiläistuottajille Euroopan unionin tuore päätös kieltää kasvien lehtiä järsivien kirppojen torjumisessa käytettävät neonikotinoidit peltoviljelyssä onkin ollut tervetullut.


 

 

EU kielsi mehiläiskuolemia aiheuttaneet

tuholaismyrkyt – saattaa hankaloittaa viljelyä

Suomessa

 

Viime vuosina Keski-Euroopassa tapahtuneiden laajojen mehiläiskuolemien syynä ovat olleet tutkimusten mukaan neonikotinoidia sisältävät torjunta-aineet. Neonikotinoideja käytetään Suomessa tuholaisten torjuntaan muun muassa öljykasvien, sokerijuurekkaan ja perunan viljelyssä.

 

Mehiläiset
Mehiläinen pesän suulla.
Suomessa on tällä hetkellä mehiläistarhaajia noin 3 000. Suurin osa hunajantuottajista toimii harrastusmielessä.Paulus Markkula / Yle
 

Mistä on kyse?

  • EU on kieltänyt tuholaistorjunnassa käytettävien neonikotinoidien käytön peltoviljelyssä, koska niiden on todettu olevan vaaraksi tuholaisten lisäksi myös pölyttäville hyönteisille.
  • Keski-Euroopassa suuri määrä mehiläisiä epäillään kuolleen torjunta-aineiden vuoksi. Suomessa neonikotinoidien ei ole todettu aiheuttaneen samanlaisia tuhoja.
  • Neonikotinoidien tilalle joudutaan mahdollisesti ottamaan pyretroideja, jotka ovat myrkyllisiä yhdisteitä ja joiden vaikutus ruiskutusalueella voi kestää jopa viikkoja.

 

Kevään lämpimät säät ovat herätelleet tarhamehiläiset liikkeelle. Kevät käynnistää myös mehiläistarhureiden uuden kauden.

Suomen mehiläishoitajain liiton puheenjohtaja Hannu Luukinen on jo ehtinyt tarkistaa omien pesiensä selviytymisen pitkän talven jäljiltä.

Luukisen Pohjois-Pohjanmaan Limingassa sijaitsevat viitisenkymmentä mehiläispesää ovat selvinneet talvesta kohtuullisen hyvin. Muutamalle pesälle kova talvi on kuitenkin ollut liikaa, ja niiden mehiläisyhdyskuntien taru on tullut pakkasilla tiensä päähän.

 

Suomalaista hunajaa laitetaan teemukiin.
Hunajan maku riippuu mehiläispesien ympäristössä olevista kukista. Keskimäärin suomalainen käyttää hunajaa reilu puoli kiloa vuodessa.Risto Degerman / Yle

 

Tuholaismyrkyt puhuttavat !?

 


Rypsipelto
Neonikotinoideja on käytetty Suomessa muun muassa öljykasvien tuholaistorjunnassa. Öljykasvit ovat kotimaisen rehun valmistuksessa valkuaisainelähde. Jos kotimaista öljykasvituotantoa ei ole, täytyy se korvata tuontisoijalla.Ismo Pekkarinen / AOP

 

Kieltopäätöstä on Suomessa myös arvosteltu kärjekkäästi

Esimerkiksi maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä on ennakoinut, että neonikotinoidien kielto vie pohjaa kotimaisen sokerijuurikkaan tuotannolta. Hänen mukaan riski satojen menettämisille kasvaa, kun sokerijuurikassiemeniä ei enää voi suojata tuhohyönteisiltä neonikotinoideilla(siirryt toiseen palveluun) (Maa- ja metsätalousministeriö).

Ryhmäpäällikkö Kaija Kallio-Mannila Turvallisuus- ja kemikaalivirastosta (Tukes) myös muistuttaa, että vaihtoehtoisia torjunta-aineita ei juuri ole käytössä.

 

Kielto saattaa johtaa ojasta allikkoon

Sokerijuurikkaan viljelyn lisäksi neonikotinoidien käytön loppuminen vaikuttaa Suomessa öljykasvien, perunan, syysvehnän ja rukiin viljelyyn sekä metsäpuiden taimien käsittelyyn taimitarhoilla. Näillä viljelyaloilla neonikotinoidit ovat usein tärkeimpiä tuholaistorjunta-aineita.

 

Öljykasvien viljelyssä neonikotinoidien kielto voi nostaa esiin myös uuden ongelman. Kiellettyjen aineiden tilalle joudutaan mahdollisesti ottamaan pyretroideja. Pyretroidit ovat myrkyllisiä yhdisteitä, joiden vaikutus ruiskutusalueella voi kestää jopa viikkoja.

Kaija Kallio-Mannilan mukaan lisääntyvä pyretroidien käyttö todennäköisesti lisäisi samalla vesieliöille ja hyötyniveljalkaisille aiheutuvia haittoja.

– Se ei ole ympäristön kannalta hyvä vaihtoehto.

Kallio-Mannilan mukaan odotettavissa on myös se, että myrkyille vastustuskykyisiä tuholaiskantoja kehittyy jatkossa.

 

Keski-Euroopassa eri tilanne kuin Suomessa

Vaikka Tukes on arvioinut EU:n neonikotinoidikieltoa kriittisesti, Kallio-Mannila korostaa, että neonikotinoideja korvaavia aineita tulee kehittää. Hän sanoo, että tavoitteena on oltava ekologisesti kestävien kasvinsuojelumenetelmien kehittäminen.

Neonikotinoidien haitalliset vaikutukset ovat kuitenkin näkyneet Kallio-Mannilan mukaan selvästi pahempina Keski-Euroopassa kuin Suomessa.

 

– Keski-Euroopassa on havaittu mehiläiskuolemia, jotka mahdollisesti johtuvat kasvinsuojelutekniikasta, käyttömääristä ja käyttöaloista, mutta Suomessa ei onneksi olla tällaisia akuutteja kuolemantapauksia havaittu, Kaija Kallio-Mannila sanoo.

 

Kimalainen imee mettä puna-apilan kukasta.
Tuholaistorjunnassa käytettävät aineet ja muut ympäristön myrkyt vaikuttavat tarhattujen mehiläisten lisäksi myös luonnon pölyttäjiin.Risto Degerman

 

Myös mehiläishoitajain liiton puheenjohtaja Hannu Luukisen mukaan neonikotinoidien haitalliset vaikutukset mehiläisten hoidossa ovat näkyneet Keski-Euroopassa Suomea selkeämmin.

– Muualla Euroopassa neonikotinoidipöly on aiheuttanut varsin isojakin mehiläiskuolemia.

Pölyttäjähyönteiset voivat altistua myrkylle kasvien siitepölyn ja meden välityksellä. Kylvön yhteydessä myrkkyä saattaa levitä myös torjunta-aineella käsitellyistä eli peitatuista siemenistä irtoavana pölynä.

Hannu Luukisen mukaan neonikotinoidit ovat Suomessa suuri uhka varsinkin luonnon pölyttäjille.

– Totta kai ne vaikuttavat myös mehiläisiin tietyissä tilanteissa, mutta erityisesti se on iso ongelma luonnonpölyttäjille. Mehiläisten kanssa pystytään tarvittaessa siirtämään pesiä ja miettimään, missä mehiläispesiä pidetään.

– Luonnon pölyttäjät elävät siellä missä elävät. Niille se on paljon isompi ja todellinen ongelma, Luukinen sanoo.

 

Mehiläisten hoito lisääntynyt

Mehiläisen hoitajien määrä on viime vuosina lisääntynyt. Nykyisin Suomessa on mehiläistarhaajia kolmisen tuhatta ja hunajaa tuottavia mehiläispesiä noin 55 000.

Viime vuosien trendin taustalla on muun muassa idea lähiruuasta ja käsityön arvostus.

– Halutaan tehdä itse sitä, mitä suuhun pistetään.

 

Suomen mehiläishoitajien
 liiton puheenjohtaja Hannu Luukinen 2018.
Karhujen aiheuttamat vahingot ovat yleisimpiä Keski- ja Itä-Suomessa. Hannu Luukinen kertoo, että Pohjois-Pohjanmaalla mesikämmen kävi mehiläispesillä viimeksi kuutisen vuotta sitten.Paulus Markkula / Yle

 

Suuri osa hunajantuottajista toimii harrastusmielessä. Ammattimaisia tarhaajia on Suomessa noin sata.

– Jos mehiläisten hoitoa aikoo harjoittaa ammattina, täytyy pesiä olla vähintään 80–100, Hannu Luukinen kertoo.

Hänelläkin hunajantuotanto on sivutyö ja rakas harrastus. Palkkatyö löytyy Limingan seurakunnasta, jossa hän työskentelee toimistosihteerinä.

 

Mesikämmenien makeannälkä tarhojen kiusana

Pahimpia uhkia mehiläistarhoille ovat Suomessa kuitenkin viime vuosina olleet karhut, joiden aiheuttamien tuhojen hinnaksi lasketaan vuosittain noin 300 000 euroa.

Yksittäiselle tarhaajalle hunajan perässä meuhkaava mesikämmen saattaa Luukisen mukaan aiheuttaa jopa kymmenien tuhansien eurojen vahingot.

 

Karhu
Karhu oppii mehiläisten pesillä käymisen usein emoltaan.Pentti Kallinen

Pahimmat vahinkoalueet ovat Keski- ja Itä-Suomessa, jossa vahinkoja on kirjattu jo tällekin keväälle.

– Kaikki karhut eivät kuitenkaan ole hunajan perään, vaan karhu oppii pesillä käymisen yleensä emoltaan.

 


 

– Kaikki maat eivät ole lähteneet toteuttamaan sitoumuksia, joita ne Pariisissa vuonna 2015 lupasivat. Toistaiseksi edetään liian hitaasti, jotta kahdessa asteessa pysyttäisiin, Taalas toteaa. Tällä menolla maapallon keskilämpötila on siis nousemassa yli kahdella asteella tämän vuosisadan loppuun mennessä.


  

 

Ilmatieteilijöillä täysi työ pysyä

ilmastonmuutoksen perässä – nyt kysytään,

nouseeko merenpinta kaksi kertaa arvioitua

enemmän

 

Maailman maat eivät ole vähentäneet hiilidioksidipäästöjä Pariisin ilmastosopimuksessa lupaamaansa tahtiin. Kittilän Leville kokoontuneet meteorologit varoittavat seurauksista.

 

Ilmastonmuutos | YLE

Hansbreenin jäätikkö Huippuvuorilla.
Hansbreenin jäätikkö Huippuvuorilla.Martina Schäfer / Lehtikuva
 

Lumimyräkät ovat sekoittaneet alkuvuonna arkea Pohjois-Amerikassa ja eri puolilla Eurooppaa. Roomassakin on jouduttu sulkemaan kouluja kaupungin peityttyä valkeaan vaippaan ja lumisadetta on todistettu aina Saharassa asti.

 

Taustalla on yläilmakehän napapyörteen hajoaminen, minkä seurauksena arktiset ilmamassat ovat liikkuneet kohti etelää ja toisaalta Huippuvuorilla on mitattu plusasteita. Onko tämä se uusi normaali, jonka vuoksi Välimeren rannoillakin kannattaa hankkia lumikolat?

– Näitä ilmiöitä saattaa esiintyä tulevaisuudessa enemmän, mutta on muistettava että siinä taustalla kuitenkin on myös jatkuva lämpeneminen. Kun arktis lämpenee kaksi kertaa voimakkaammin kuin keskileveysasteet, niin ne ilmamassat jotka meille arktiksesta kulkeutuvat, eivät ole niin kylmiä kuin aiemmin olivat, sanoo tutkimusprofessori Timo Vihma Ilmatieteen laitokselta.

 


 

Vitoria lumen kourissa.
Virgen Blancan aukiota puhdistettiin lumesta Vitoria-Gasteizissa Pohjois-Espanjassa.David Aguilar / EPA

 

Napapyörteen epävakaudella on yhteys ilmastonmuutokseen, mutta tarkkaan ei tiedetä millainen. Myös otsonikato vaikuttaa. Miksi arktinen alue ylipäätään lämpenee niin paljon nopeammin kuin muut alueet, sitäkään ei riittävästi tunneta.

– Tunnemme mekanismit, jotka vaikuttavat siihen, että arktinen alue lämpenee. Kvantitatiivisesti ei kuitenkaan osata sanoa, mikä on kunkin mekanismin tärkeys tässä prosessissa ja miten mekanismit vaikuttavat keskenään. Täysin lopullisia vastauksia ilmakehän käyttäytymisestä meidän on hyvin vaikea saada, koska perusluonteeltaan se dynamiikka on kaoottista, Vihma joutuu toteamaan.

 

Meren pinnan nousuarviot vaihtelevat metreillä

Selvää on, että arktisen alueen ilmasto muuttuu silmien edessä. Islannissa sulaa Euroopan suurin jäätikkö Vatnajökull.

– Yksi haastavimmista tieteellisistä kysymyksistä tällä hetkellä on se, miten jäätiköistä pohjoisiin meriin sulava makea vesi vaikuttaa pitkällä aikavälillä, toteaa puolestaan Islannin ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Arni Snorrason. Makean veden lisääntymisen tiedetään vaikuttavan merivirtoihin. Jos lämpöä tuova Golf-virta sen seurauksena heikkenisi, puhuttaisiin järisyttävistä seurauksista.

 


 

Islannin ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Arni Snorrason
Islannin ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Arni SnorrasonAnnu Passoja / Yle

 

Saarivaltio yrittää tehdä sen mitä tehtävissä on. Islannissa lähes jokainen talo lämpenee maalämmöllä ja kaikki sähkö tuotetaan uusiutuvilla. Lähivuosikymmenten tavoite on Snorrasonin mukaan päästä eroon liikenteen fossiilisista polttoaineista. Päästöponnistelut vaikuttavat tulevaisuuteen, mutta parhaillaan tapahtuvia muutoksia esimerkiksi Islannin lähivesissä ei voi estää, niitä voi vain seurata.

– Pohjoiset kalalajit muuttavat pohjoisempaan ja etelästä tulee uusia lajeja Islannin rannikolle, ehkä sekoittamaan ekosysteemiä. Muutokset kalastossa huolestuttavat, Snorrason kertoo. Islannin vesissä pyöriikin nyt entistä enemmän makrilleja, mutta katkarapuja aiempaa vähemmän.

Etelämantereellakin jäätikkö sulaa. Maailman ilmatieteen järjestön pääsihteeri Petteri Taalas kertoo amerikkalaisraportista, jonka mukaan sulaminen on niin nopeaa, että aiemmat ennusteet meren pinnan noususta vaikuttavat aliarvioilta.

– Tämä on sellainen aihepiiri, jota kohtaan on tällä hetkellä kovasti mielenkiintoa. Ovatko arviot merenpinnan noususta puolella metrillä tai metrillä vuosisadan loppuun mennessä oikeita vai puhutaanko jopa tuplalukemista. Se on yksi aihepiiri, johon liittyy epävarmuutta, Taalas sanoo.

 


 

Nasan jääpeitetutkimusten aikana marraskuussa 2013 otettu
 kuva Etelämantereen jäistä ja pilvimuodostelmasta Mount Discovery -tulivuoren yllä.
Nasan jääpeitetutkimusten aikana marraskuussa 2013 otettu kuva Etelämantereen jäistä ja pilvimuodostelmasta Mount Discovery -tulivuoren yllä. Vuoret sijaitsevat Etelämantereella Uudesta-Seelannista etelään.Michael Studinger / Nasa

 

Hiilivero käyttöön ehkä lähivuosina

Kittilän Levillä järjestetyssä Arctic Meteorology Summitissa toisiaan tavanneilla ilmatieteilijöillä on valtava työ monimutkaisen syy-seurausverkon selvittämisessä. Monenlaisten epävarmuuksien keskellä varmaa on, että meneillään on ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos, jonka taltuttamiseen ihminen voi myös vaikuttaa. Ryhtymistä yhä harkitaan.

 

– Ja ne suuremmat lukemat tarkoittavat merkittäviä ongelmia maailman maataloustuotannolle, maapallon väestön ruokkimiselle ja se tuottaa myös ison potentiaalin pakolaisongelmalle. Afrikassa saatttaa olla vuosisadan lopussa neljä miljardia ihmistä, joten nämä ongelmat joita Euroopassa on viime vuosina koettu pakolaisuuden suhteen, ovat hyvin minimaalisia verrattuna siihen, mikä on se potentiaali.

 


 

Kuiva pelto Overbergissä, Etelä-Afrikassa.
Ilmastonmuutos pahentaa kuivuutta ja uhkaa ruoantuotantoa. Kuvan pelto Overbergissä Etelä-Afrikassa.Nic Bothma / EPA

 

Jos Taalaksella olisi valta määrätä, hän määräisi ensimmäisenä hiiliveron, joka tekisi hiilivoimalla tuotetusta tavarasta kalliimman kuin vesivoimalla tuotetusta.

 

– Kuluttajien kannalta olisi hyvä, että tuotteessa olisi tieto, minkä kokoisella hiilijalanjäljellä se on tuotettu. Meillähän on ruoka-aineissa tarkasti indikoitu kalorit ja ravintosisällöt. Odotan että seuraavaksi nähdään, mikä se tuotteen hiilijalanjälki on.

Aiemmin Ilmatieteen laitosta johtanut Taalas tunnustautuu optimistiksi.

– Uskon, että jotain tämän tyyppistä tapahtuu lähiaikoina.

Korjattu otsikon kirjoitusasua 22.3. klo 11:36.

 


 

Kansallinen lintuyhdistysten ja -harrastajien keskusjärjestö BirdLife Suomi seuraa tarkkaan lintukannan kehitystä. Runsaassa kymmenessä vuodessa on tapahtunut paljon. – Räystäspääsky on vähentynyt kolmannekseen ja haarapääskykin yli kolmanneksen. Pensastaskuja on 40 prosenttia vähemmän kuin kymmenen vuotta sitten, BirdLifen suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi sanoo.


  

 

Keski-Euroopan lintukanta on romahtamassa –

ensin lähtivät hyönteiset, sitten loppui

linnuilta ruoka

 

Ranska puhuu katastrofista, Saksa hämmästelee muutoksen nopeutta ja myös pohjoinen Suomi on havainnut ilmiön: lintuja on vähemmän kuin ennen.

 

Linnut
Pääskynen.
Kuvassa haarapääskyBrian Bevan / AOP

Ranskalaisten tekemä tutkimus maan lintukannasta hätkähdyttää asiantuntijoita. 15 vuoden aikana lintujen määrä maaseudulla on vähentynyt kolmanneksella, joissakin lajeissa lähes 70 prosentilla.

 

Tutkija esittää huolensa brittiläisen Guardian-lehden artikkelissa.(siirryt toiseen palveluun)

– Tilanne on katastrofaalinen, luonnonsuojelubiologi Benoit Fontaine Ranskan kansallismuseosta sanoo.

Tutkimus viittaa vahvasti siihen, että linnuilta yksinkertaisesti on loppumassa ruoka – eli hyönteiset.

 

Tuholaismyrkyt tappavat hyönteiset

Tutkijat uskovat, että suurin syy hyönteisten vähenevälle määrälle ovat tuholaismyrkyt. Ongelma korostuu silloin, kun laajalla alueella viljellään yhtä ja samaa viljelyskasvia, esimerkiksi vehnää tai maissia.

Useat muut tutkimukset(siirryt toiseen palveluun) viittaavat samaan ilmiöön Euroopassa. 30 vuodessa lentävien hyönteisten määrä on pienentynyt 80 prosentilla.

– Meidän maaseutumme on muuttumassa todelliseksi autiomaaksi, tutkija Fontaine kirjoittaa julkilausumassa.

 

Saksa samassa veneessä Ranskan kanssa

Myös saksalaiset ovat huolissaan lintukadosta ja korostavat muutoksen nopeutta.

Tämän vuoden tammikuussa julkaistu(siirryt toiseen palveluun), vuodet 1998–2009 kattava tutkimus osoittaa, että 12 vuodessa maan lintukanta pieneni noin 15 prosenttia.

Myös tämä tutkimus antaa vahvan viitteen siitä, että hyönteiskato aiheuttaa lintujen joukkokuolemia. Toinen syy on maaseudun eli lintujen perinteisten elinalueiden muuttuminen.

Rakennustyylillä on silläkin iso merkitys. Saksalaisarvioiden mukaan vähintään 18 miljoonaa lintua kuolee joka vuosi lentäessään ikkunalasia tai vaikkapa lasitettua parveketta päin.

Paljon puhutut tuulimyllyt tutkijat sen sijaan vapauttavat vastuusta. Niiden siipien ruhjomaksi joutuu vuosittain "vain" 100 000–200 000 lintua.

 

Tehomaatalous koettelee lintuja Suomessakin

Suomessa pesivät linnut ovat päässeet jonkin verran helpommalla kuin etelämmäksi jääneet lajitoverinsa, mutta muutokset näkyvät meilläkin selvästi.

 

Lehtiniemi korostaa, että kyse on harvoin vain yhdestä yksittäisestä tekijästä, jonka syyksi muutoksen voi vierittää. Se kuitenkin tiedetään, että hyönteiset ovat kadonneet monilta perinteisiltä paikoiltaan.

– Kun maatalous tehostuu, esimerkiksi avo-ojien ja niiden pientareilla olevien kukkakasvien määrä pienee. Sitä kautta myös kotimaiset lintulajimme ovat kärsineet, Lehtiniemi sanoo.


  

 

Katso animaatiosta, miten Arktis sulaa – Mitä

tapahtuu hauraalle eliöstölle ja pohjoisen

ilmastolle?

 

Arktinen jääpeite on tänä talvena ollut ennätyksellisen suppea. Kysyimme asiantuntijoilta neljä kysymystä siitä, mitä jään väheneminen tarkoittaa ilmastolle ja eliöstölle.

 

Arktinen alue
merijaa1_yle.gif
Topi Tjukanov
 

Arktiksen jääpeite sulaa kesällä pienimmilleen ja vuosittain esiintyy vaihtelua. Muutos ei näy helposti yhdellä silmäyksellä.

 

Ja kuitenkin arktinen jääalue on tänä talvena valtaosan ajasta ollut suppeampi kuin koskaan aiemmin, vuonna 1979 alkaneen satelliittimittauksen aikana.

Arktinen merijää oli esimerkiksi 17. maaliskuuta 1,02 miljoonaa neliökilometriä pienempi kuin keskimäärin(siirryt toiseen palveluun) siihen aikaan. Alue vastaa kolmea Suomea.

Tämä vuosi ei ole yksittäisilmiö, vaan Yhdysvaltain meren- ja ilmastontutkimusorganisaatio NOAA katsoi joulukuisessa raportissaan, (siirryt toiseen palveluun)että arktinen jääpeite kutistuu myös pidemmällä aikavälillä.

 

1. Miten jääpeitteen kutistuminen vaikuttaa paikallisesti ilmastoon?

Jääpeite heijastaa auringon lämpöä avaruuteen, mutta tumma veden pinta heijastaa heikommin. Sula merivesi vapauttaa kylmään napaseudun ilmaan lämpöä.

Lisäksi avomerestä haihtuu kosteutta, joka ilmavirtauksien mukana siirtyy mantereelle ja sataa alas.

Ilmatieteen laitoksen meteorologisen tutkimuksen osaston johtaja, tutkimusprofessori Timo Vihma kertoo, että jääpeitteen kutistumisen vaikutukset ovat kesällä ja syksyllä vähäisemmät. Avoimen meriveden ja ilman lämpötilaero ei ole niin suuri.

Talvella ero kasvaa. Meren pintalämpötila on lähellä suolaisen veden jäätymispistettä eli -1,8 astetta, mutta ilma voi olla kymmeniäkin asteita pakkasella. Merestä tulee ilmaan silloin runsaasti lämpöä ja kosteutta.

Syntyy kehäilmiö: jään sulaminen lämmittää ilmastoa, mikä lisää jään sulamista.

 


Grönlanti, Viulu-jäätikkö
Nasan IceBridge -ohjelma tutkii lentokoneesta arktisen jääpeitteen muutoksia. Tämä kuva on Viulu-jäätiköltä Grönlannin itäosista.Maria José Vinas/Nasa/Epa

 

2. Entä vaikuttaako se laajemmin ilmastoon, esimerkiksi Euroopassa?

Todennäköisesti kyllä.

Ilmatieteen laitoksen merentutkimusyksikön johtaja, tutkimusprofessori Jari Haapala sanoo, että arktisen alueen lämpenemisestä ja jäämäärän vähenemisestä ei ole epäilystäkään. Sen sijaan kiistellään yhä siitä, lisääkö jääpeitteen kutistuminen sään ääri-ilmiöitä.

– Ilmastonmuutos on avannut ikkunan kokonaan uudenlaiseen maailmaan, emmekä täysin tiedä, millainen se tulee olemaan, pohtii Haapala.

Tänä talvena korkealla ilmakehässä kiertävä suihkuvirtaus on tuonut Arktikselta Keski-Eurooppaan poikkeuksellisen kylmää säätä.

– Ilmavirtaus toi pohjoisesta ja idästä kylmää ilmaa Eurooppaan. Samanaikaisesti Atlantilta virtasi lämmintä ja kosteaa ilmaa Grönlantiin ja Huippuvuorille. Yleensä arktisella alueella polaaripyörre pitää kylmän ilman arktisella alueella, nyt kävi toisin, selittää Haapala.

 

Arktisen alueen lämpenemisestä ja jäämäärän vähenemisestä ei ole epäilystäkään. Sen sijaan kiistellään yhä siitä, lisääkö jääpeitteen kutistuminen sään ääri-ilmiöitä.

JARI HAAPALA, TUTKIMUSPROFESSORI, ILMATIETEEN LAITOS

Haapala muistuttaa, että ilmastossa on aina – myös ilmastonmuutoksen oloissa – luonnollista vaihtelua. "Beast from the East" eli idänpeto-nimen mediassa saanut kylmä ilmavirtaus toistuu 5–7 vuoden välein.

– Ilmiö tunnettiin jo 1920-luvulla Suomessa Napapaholaisen nimellä.

Se tiedetään, että arktinen alue lämpenee pari kertaa nopeammin kuin eteläisemmät alueet. Jos arktiselta alueelta tulee ilmavirtauksien mukana kylmää ilmaa keskileveysasteille – siis napapiirin ja Kravun kääntöpiirin väliselle alueelle, jossa Eurooppakin sijaitsee – virtaukset eivät ole enää niin kylmiä kuin aiemmin.

Tutkimusprofessori Timo Vihman mukaan Arktiksen nopeampi lämpeneminen voi kuitenkin heikentää keskileveysasteiden läntisiä suihkuvirtauksia, mikä tekee niistä altiimpia häiriöille. Tänä talvena koetut kylmät ilmavirtaukset voivat siis yleistyä.

– Selkeimmin tuo näkyy Pohjois-Amerikassa ja Itä-Aasiassa. Itä-Aasiassa on todettu arktisten kylmänpurkauksien käyneen yleisemmiksi ja pitkäaikaisemmiksi, kertoo Vihma.

Lisäksi Arktiksen lämpeneminen talvella todennäköisesti vahvistaa korkeapainetta Siperiassa, mikä suosii idän ja kaakon puoleisia tuulia. Ne tuovat talvella kylmää ilmaa mannerilmaston alueelta.

Pitkällä aikavälillä ilmasto ja Euroopan talvet silti lämpenevät.

 


Jääkarhut Alaskassa
Jääkarhut ovat yleisin esimerkki ilmastonmuutoksen piinaamista eläimistä. Karhujen mahdollisuus saalistaa vaikeutuu, kun jää sulaa. Nämä karhut kuvattiin viime syyskuussa Kaktovikissa, Pohjois-Alaskan rannikolla.Jim Lo Scalzo/Epa

 

3. Miten Arktiksen jääpeitteen kutistuminen vaikuttaa eliöstöön?

Kun puhutaan arktisen alueen jääpeitteen supistumisesta, yleensä keskitytään sen vaikutuksiin alueen suurille nisäkkäille, joille merijää on lisääntymis- ja ruokailualuetta.

Tosi on, että jääkarhujen hylkeenmetsästys vaikeutuu ja uintimatkat pitenevät. Mursujen on uitava rantaan levätäkseen, norppien lisääntymisalueet vähenevät.

– Näkymättömämpi vaikutus on se, että mitä tapahtuu jään reunavyöhykkeen yli kahdelle tuhannelle kasvi- ja eläinplanktonlajille. Se on hyvin voimakkaan perustuotannon aluetta. Sieltä lähtee liikkelle koko arktisen ravintoverkon ketjut, merilintuihin, kaloihin, valaisiin, hylkeisiin saakka, kertoo ympäristöjärjestö Greenpeacen Arktis-asiantuntija Laura Meller.

Kun jääalue supistuu, reuna-alueen pituus pienenee ja elinympäristön kutistuminen vaikuttaa planktoneihin.

Samalla sulamisvedet vaikuttavat meriveden fyysiseen ja kemialliseen koostumukseen, esimerkiksi pienentämällä suolapitoisuutta. Siihen on eliölajien sopeuduttava ja vieläpä aika nopeassa tahdissa.

 

Eläinten käyttäytyminen on jo muuttunut, tästä ovat esimerkkinä muun muassa hylkeet, mursut ja jääkarhut.

– Kanadan pohjoisilla saarilla jäälokkipopulaatiot ovat vähentyneet jopa 80-90 prosentilla kahdenkymmenen viime vuoden aikana. Barentsinmerellä jäälokit, etelänkiislat ja pohjankiislat ovat vähentyneet.

Samaan aikaan etelämpää leviää kilpailevia lajeja kohti pohjoista. Näistä Meller mainitsee esimerkkinä turskat ja muut kalalajit sekä miekkavalaat.

– Se on sitten vähän kysymysmerkki, mitä vaikutuksia tulokaslajeilla on arktiseen ekosysteemiin.

 

Näkymättömämpi vaikutus on se, että mitä tapahtuu jään reunavyöhykkeen yli kahdelle tuhannelle kasvi- ja eläinplanktonlajille. Se on hyvin voimakkaan perustuotannon aluetta. Sieltä lähtee liikkelle koko arktisen ravintoverkon ketjut.

LAURA MELLER, ARKTIS-ASIANTUNTIJA, GREENPEACE

Öljynporausta Prudhoe Bayssä, Pohjois-Alaskassa
Öljynporausta Prudhoe Bayssä, Pohjois-Alaskassa. Öljyn maailmanmarkkinahintojen notkahdus hiljensi osan porauslautoista.Jim Lo Scalzo/Epa

 

4. Miten ihmisen lisääntyvä toiminta alueella vaikuttaa?

Kun merireitit avautuvat, lisääntyy öljyn- ja kaasunetsintä, samoin rahtiliikenne.

– Toistaiseksi vielä puhutaan riskeistä. Toki se tiedetään, että esimerkiksi öljynetsintä seismisillä äänitykeillä, jotka ampuvat paineaaltoja merenpohjaan, vaikuttaa suoraan valaisiin ja kaloihin. Valaat ovat kuuloaistin varassa ja valtava, taukoamaton meteli on suora haitta, sanoo Laura Meller.

Seismisen öljyn- ja kaasunetsinnän on todettu vaikuttavan myös eläinplanktoniin(siirryt toiseen palveluun)tuhoisasti.

Ja jos vaikkapa porauslautta vuotaa jään seassa, öljyonnettomuutta ei ole olemassaolevilla menetelmillä mahdollista tehokkaasti torjua(siirryt toiseen palveluun).

– Mutta kaiken kaikkiaan odotuksissa, joita on kohdistettu arktiseen öljynporaukseen tai liikenteen lisääntymiseen, on otettu takapakkia muutaman viime vuoden aikana.

Arktisen alueen hyödyntämisen oletettua hitaampi eteneminen on luonnonsuojelujärjestön näkökulmasta hyvä asia. Se antaa lisäaikaa pyrkimyksille suojella arktista luontoa. Alueesta on nimittäin suojeltu poikkeuksellisen pieni osuus.

 

– Pohjoinen jäämeri on yksi maailman vähiten suojeltuja meriä, arktisen alueen maiden talousvyöhykkeistä on suojeltu noin viitisen prosenttia, ja Pohjoisen jäämeren keskiosasta ei ollenkaan.

Kansainvälisesti on YK:n biodiversiteettisopimuksessa asetettu tavoitteeksi(siirryt toiseen palveluun), että vuoteen 2020 mennessä pitäisi meristä ja rannikoista olla suojelun piirissä 10 prosenttia.

Meller pitää hyvänä sitä, että tietoisuus merten suojelun tärkeydestä on lisääntynyt.

Se ei vaan ole muuntunut käytännön toimiksi. Suojelualueiden tavoite vuodelle 2020 saavutetaan Mellerin mukaan nykyvauhdilla vasta "joskus 2100-luvun alkupuolella".

Tiedemiesten mukaan jäätiköiden sulamista voitaisiin hidastaa kolmella tavalla. Sulamista kiihdyttävän lämpimän meriveden pääsy jäähyllyjen alle voitaisiin estää sata metriä korkeilla penkereillä. Jäähyllyjä voisi lisäksi tukea rakentamalla mereen keinotekoisia saaria niihin kohtiin, joissa jäähyllyt alkavat kellua.

 

Hansbreenin jäätikkö Huippuvuorilla. LEHTIKUVA / HANDOUT / MARTINA SCHÄFER
 
 
 

Tiedemiehiltä kolme ehdotusta jäätiköiden

sulamisen hidastamiseksi

 

Valtameriin kulkevien jäävirtausten hidastaminen voisi tuoda lisäaikaa ilmastonmuutoksen ratkaisemiseksi.

Napa-alueiden jäätiköiden sulamista ja merenpinnan nousua voitaisiin hidastaa geotekniikan avulla. Kansainvälinen tutkimusryhmä kirjoittaa ideasta Nature-lehdessä julkaistussa tuoreessa artikkelissa.

 

Ryhmään kuuluvat John C. Moore ja Rupert Gladstone Lapin yliopiston Arktisesta keskuksesta, Thomas Zwinger Tieteen tietotekniikan keskus CSC:stä ja Michael Wolovick Princetonin yliopistosta.

Ilmastonmuutoksen on ennustettu aiheuttavan pahimmillaan katastrofaalista merenpinnan nousua. Tällä vuosisadalla asiaan vaikuttaa erityisesti Grönlannin ja Etelämantereen jäätiköiden tilanne.

Valtameriin kulkevien jäävirtausten hidastaminen voisi tuoda jopa muutaman vuosisadan verran lisäaikaa ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja rannikoiden suojelemiseksi.

– Vain muutamat erittäin nopeasti virtaavat jäätiköt Grönlannissa ja Etelämantereella kuljettavat suuren osan jäätiköistä mereen, jossa ne sulaessaan nostavat merenpinnan tasoa. Nämä jäätiköt ovat kooltaan kymmeniä kilometrejä suuntaansa, ja niiden vakauttaminen on houkuttelevampi kohde kuin suojavallien rakentaminen maailman rannikoille, John Moore toteaa.

Myös pohjakallion kuivaaminen voisi auttaa, sillä jäätiköt liukuvat niiden pohjalla olevan ohuen vesikerroksen päällä. Vesi voitaisiin jäädyttää tai ohjata muualle.

Ehdotusten kustannukset ovat samaa mittaluokkaa jo toteutettujen suurten maa- ja vesirakennushankkeiden kanssa. Pitkät etäisyydet ja napa-alueiden karut olosuhteet tekisivät projektista silti erittäin haastavan.

 


 

Juuri nyt Sulapac hakee referenssiasiakkaita, jotka jakaisivat missiomme. Olemme voittaneet useita innovaatiopalkintoja, viimeksi European Green Alley Award 2017 -yrityspalkinnon Berliinissä. Palkintojen tärkein merkitys on nimenomaan kansainvälisen tunnettuuden lisääminen. Puoli vuotta sitten me harjoittelimme kylmäsoittojen tekemistä. Nyt meillä on 700 kiinnostuneen asiakkaan jono. Se on paljon startupille.”


 

  

WWF: Ilmastonmuutos uhkaa paikoin puolta

kasvi- ja eläinlajeista

 

Uudessa tutkimuksessa selvitetiin selvitettiin ilmastonmuutoksen vaikutuksia liki 80 000 eläin- ja kasvilajiin

 

Ilmastonmuutos

Pingviinejä Etelämantereella.
Dean lewins / EPA

Ilmastonmuutos uhkaa puolta kasvi- ja eläinlajeista maailman luonnoltaan arvokkaimmilla alueilla, varoittaa WWF:n tuore raportti.

 

Jos kasvihuonepäästöjen kasvua ei pystytä hillitsemään, suurta osaa eläin- ja kasvilajeista voi uhata paikallinen sukupuutto Amazonin ja Galapagoksen kaltaisilla ainutlaatuisilla alueilla. WWF:n raportin mukaan ilmastonmuutoksesta kärsivät globaalisti eniten Amazonin alue, Miombon metsät eteläisessä Afrikassa sekä Lounais-Australia.

 

Vaikka Pariisin ilmastosopimuksen tavoite lämpenemisen rajoittamisesta kahteen asteeseen saavutettaisiin, nuo alueet voisivat silti menettää neljänneksen lajistostaan.

Toisessa ääripäässä on kasvihuonekaasujen päästöjen kasvun tulevaisuus nykyisellä kulutuksella, toisessa päässä päästöjen rajoittaminen Pariisin ilmastosopimuksen edellyttämälle tasolle. Nykykasvun skenaariossa maapallon lämpötila kasvaisi keskimäärin viisi astetta ja Pariisin ilmastosopimus -skenaariossa kaksi astetta.

Lähteet: STT

 


 

– Tutkimus näyttää meille taas kerran ilmastonmuutoksen konkreettisia vaikutuksia. Oli kyse sitten lumen puutteesta Saimaalla ja siitä kärsivistä saimaannorpista tai Valliriutan kohoavista lämpötiloista, kilpikonnista ja haalistuvista koralleista, ilmastonmuutos vaikuttaa peruuttamattomasti lajeihin, sanoo WWF Suomen suojelujohtaja Jari Luukkonen tiedotteessa.

 


 

Tiedeykkönen

 

Antroposeeni, uusi geologinen aikakausi, on

alkanut – nyt ihminen mullistaa maapalloa

 


 

 

 Kuva: NASA, Gibraltarin salmi kuvattuna kansainväliseltä avaruusasemalta

 

Ihmisen vaikutus ympäri maapalloa on jo kauan ollut niin voimakasta, että planeettamme katsotaan siirtyneen kokonaan uuteen geologiseen aikakauteen. Ihminen muokkaa planeettaansa nyt enemmän kuin muut luonnonvoimat yhteensä, ja jättää siitä myös pysyvät jäljet. Nyt käsitteessä puhutaan ajasta n. 1500-1950.

Rajamääritelmä on ongelman ydin, maailmankuvaa - politiikkaa unohtamatta!?

 

 

Koska geologiset aikakaudet määritellään ja ajoitetaan maapallon kivikuoren kerrostumien perusteella, uuden aikakauden alkuhetkeksi on ehdotettu 1950-lukua. Tuolloin muun muassa lukuisat ilmakehässä tehdyt ydinkokeet jättivät kivikuoreen ainutlaatuiset, säteilevät jälkensä.

Mistä siis uudessa aikakaudessa on kyse? Mistä se kertoo ja mikä on sen merkitys? Pasi Toiviaisen haastateltavina ovat paleontologi Jussi T. Eronen ja historiantutkija Tero Toivanen.