– Mydieselin ”elinkaaren aikaiset” päästöt ovat jopa 90 prosenttia pienemmät kuin perinteisen dieselin aiheuttamat päästöt, Neste on luvannut.


 
Mydieseliä valmistetaan Porvoossa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

TE: Tämä diesel laskisi päästöjä jopa 90

prosenttia

 

Neste toi markkinoille uuden tähteistä ja jätteistä tehdyn dieselin, joka voisi ratkaista päästöongelmat.

 

Neste on tuonut markkinoille uuden sataprosenttisesti tähteistä ja jätteistä tehdyn dieselin, jonka käyttö laskisi hiilidioksidipäästöjä 50–90 prosenttia, verrattuna fossiilisen dieselin käyttämiseen. Asiasta uutisoi Talouselämä.

– Mydieselin ”elinkaaren aikaiset” päästöt ovat jopa 90 prosenttia pienemmät kuin perinteisen dieselin aiheuttamat päästöt, Neste on luvannut.

Elinkaaren aikaisilla päästöillä tarkoitetaan päästömäärää, joka syntyy raaka-aineen hankinnasta, kuljetuksesta, jalostuksesta, varsinaisen polttoaineen kuljetuksesta ja polttoaineen käytöstä syntyneistä päästöistä. Neste valmistaa Mydieseliä kolmessa valmistuspisteessä Porvoossa, Rotterdamissa ja Singaporessa tällä hetkellä noin kolme miljardia litraa vuodessa.

 

Talouselämän mukaan Suomessa on 750 000 diesel-henkilöautoa, joiden kokonaispäästöt ovat perinteisellä dieselillä 3,3 miljardia kiloa eli 3,3 miljoonaa tonnia hiilidioksidia vuodessa. Mydieselillä päästömäärä putoaisi 330 miljoonaan kiloon eli 0,3 miljoonaan tonniin.

Liikenteen päästöt muodostavat Suomen noin 56 miljoonan tonnin kasvihuonekaasupäästöistä noin viidenneksen. Autoalan ja valtion viime syksynä tekemän green dealin tavoitteena on puolittaa tieliikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä.



 
 
 

Näkökulma: Ihminen ja susi - uusi alku?

 

 


 
Susi metsässä syksyllä.
Kuva: Kimmo Ohtonen
 
 

Susi luokitellaan edelleen erittäin uhanalaiseksi, nykyään maassamme on helmikuun lopun 2016 arvion mukaan 200-235 hukkaa. Tänä vuonna maassamme on saanut laillisesti ampua kolmanneksen koko susikannasta. Onko suden maanlaajuisesti jatkuva laillinen metsästys lopun alkua tälle edelleen vainotulle pedolle vai voisiko se oikein toteutettuna olla ratkaisu loputtomalta tuntuvaan kiistaan suden asemasta Suomessa?

 

Viimeiset pari vuotta olemme eläneet uutta ajanjaksoa ihmisen ja suden välisessä rinnakkaiselossa. 2015 aloitettu kahden vuoden kokeiluluonteinen kannanhoidollinen metsästys oli monelle metsästäjälle hartaasti odotettu muutos. Ensimmäisenä talvena kannanhoidollisessa metsästyksessä kaatui 17 sutta, seuraavana 43, sekä vahinkoperusteisten poikkeukslupien ja muiden todennettujen kuolemien kautta kokonaispoistuma oli 78 sutta.

 

Eikö riitä, että tänäkin vuonna maassamme on saanut laillisesti ampua kolmanneksen koko susikannasta?

Tie salametsästyksestä kannan lailliseen hallinnointiin

Vuosikaudet EU:n luontodirektiivi suojeli Suomen haurasta susikantaa metsästykseltä. Silti nopeasti lisääntyvän suden kanta ei noussut, vaan romahti 2013 mennessä, jolloin Suomessa oli vain 120-135 hukkaa. Susikannan säätely tapahtuikin pitkään laittoman metsästyksen kautta. Lukemattomia tunnettuja susilaumoja saattoi kadota yhden viikonlopun aikana kuin tuhka tuuleen.

Hetkinen. Suomessako salametsästystä? Ei pidä paikkaansa. Sehän on kaiken maailman viherpiiperöiden keksintö. Tätä kuulee väitettävän edelleen nettikeskusteluissa sekä tupailloissa. Metsästäjäliitto on kipuillut asian kanssa pitkään, eikä ole halunnut katsoa totuutta silmiin. Silti metsästäjien maltillinen enemmistö ja asiaan perehtyneet tietävät, että salametsästyksellä on maassamme pitkä historia ja sitä tapahtuu edelleen eri puolilla Suomea.

Viime vuosien aikana on langetettu useita tuomioita törkeistä metsästysrikoksista: Orivedellä mieskaksikko tappoi karhun talvipesälle. Hyrynsalmella poromies tappoi laillisen metsästysluvan varjossa ilveksiä käyttäen laittomia pyyntirautoja, joihin oli hitsattu rautanauloja. Perhossa 12 miehen porukka tuomittiin törkeästä salametsästysrikoksesta kolmen suden salametsästysvyyhdissä. Menneenä syksynä Kuhmossa jäi kiinni yli kymmenen miehen porukka, joka oli salametsästänyt karhuja ruokahoukuttimien avulla. Hiljattain neljän miehen porukka tuomittiin törkeästä metsästysrikoksesta, kun he olivat Viitasaarella sytyttäneet bensalla kallionkoloon piiloon menneen ilveksen tuleen ennen kuin ampuivat sen.

 

Salametsästyksen kieltäjät ovat yhtä uskottavia keskustelijoita kuin he, jotka väittävät, ettei ilmastonmuutosta ole olemassa.

Nämä muutamat viimeaikaiset esimerkit osoittavat salametsästyksen laajuuden, vaikka siihen syyllistyy murto-osa pääasiallisesti rehellisistä ja luontoa kunnioittavista metsästäjistä. Metsästys on osa eränkäyntikulttuuriamme, salametsästys rikollisuutta. Niitä ei tule rinnastaa toisiinsa. Salametsästys ei kuitenkaan ole höperöityneiden peräkammaripoikien touhua, vaan ennen kaikkea motivoituneiden, organisoituneiden ja uusinta teknologiaa hyödyntävien porukoiden rikollisuutta, jotka käyttävät kaikkia keinoja onnistuakseen tavoitteessaan ja väistääkseen poliisin rajallisen valvonnan.

Tuomioidenkin valossa on selvää, ettei salametsästäjien tähtäimessä ole ainoastaan sudet, vaan myös karhut, ahmat, ilvekset ja hirvet. Salametsästyksen kieltäjät ovat yhtä uskottavia keskustelijoita kuin he, jotka väittävät, ettei ilmastonmuutosta ole olemassa.

Asenneilmapiiri murroksessa

Kannanhoidollinen metsästys on rauhoittanut pahinta susihysteriaa - pedon asema on jopa paikoin parantunut. Susialueiden ihmisten kuuleminen on tärkeä osa suden ja ihmisen rinnakkaiselon parantamista. Taloustutkimuksen vuosien 2014 ja 2016 teettämän kyselyn mukaan joustavampi metsästysjärjestelmä on vaikuttanut positiivisesti ihmisten asenteisiin sutta kohtaan. Samalla yhteisöllinen hyväksyntä susien laittomalle tappamiselle on vähentynyt. Hiljaisuuden muuri, joka on paikoin suojellut salametsästäjiä, on alkanut paikoin murtua.

Kannanhoidollinen metsästys on osaltaan muiden tekijöiden kanssa vähentänyt suden salametsästystä, mutta ei poistanut sitä. Kuten eri tahot poliisista tutkijoihin ja metsästäjiin ovat vahvistaneet, metsästysrikollisuuden juuret ovat syvemmällä, monisäikeisempiä, eikä tämän vähänumeroisen mutta tehokkaan ryhmittymän touhuja lopeteta laillisella metsästyksellä. Samat rikollisporukat jatkavat touhujaan, joskus myös jo kerran tuomittuina.

 

Hiljainen, kultaista keskitietä kulkeva väestö harvoin haluaa osallistua tulisiin keskusteluihin, joissa nimittely ja uhkailu ovat arkipäiväistä.

Tuomioiden tulisikin olla vielä kovempia, ja valvontaan tulisi laittaa lisäresursseja, jotta se saataisiin kitkettyä pois. Salametsästys ei ainoastaan aiheuta luonnolle suurta tuhoa ja kärsimystä, vaan se on sosiaalinen ongelma, joka vaikuttaa negatiivisesti pienissä yhteisöissä eläviin ihmisiin.

On myös tärkeää muistaa, että kiistan jatkuvuudesta huolimatta, merkittävä osa susialueilla olevista ihmisistä suhtautuvat hukkaan maltillisin tai jopa positiivisin mielin. Hiljainen, kultaista keskitietä kulkeva väestö harvoin haluaa osallistua tulisiin keskusteluihin, joissa nimittely ja uhkailu ovat arkipäiväistä.

Miten susikantaa sitten voisi todella hoitaa? Miten saisimme kannan kestävälle pohjalle niin, että maassamme olisi noin 25 tervettä laumaa? Miten saisimme susikannan sille pohjalle, että sen laillinen metsästys olisi jatkossa perusteltua ja kestävää?

 

Susi perääntyy haaskalta
Kuva: Yle/Kimmo Ohtonen
 
 

Ratkaisumalli Savosta?

Tähän asti toteutetussa kannanhoidollisessa metsästyksessä on lukuisille susialueiden metsästysseuroille myönnetty yksi tai kaksi lupaa. Ohjeistus on ollut selvää: pyritään poistamaan laumasta nuoria, ei alfapariskuntaa. 2015 tämä onnistui hyvin, vain 3 ammutusta 17 sudesta oli alfoja. Silti viime talvena 43 ammutusta sudesta 20 oli alfa eli joko lauman uros- tai naarasjohtaja. Kun toinen alfa ammutaan, menee lauma usein sekasortoiseen tilaan ja saattaa hajota kokonaan.
Ministeriössä asti tunnustettiin, että tämän vuoden kannanhoidollinen metsästys epäonnistui ja käytäntöjä tullaankin muuttamaan ensi vuonna. Silti monia kysymysmerkkejä ja erimielisyyksiä on siitä, miten maamme susikantaa tulisi säädellä tulevaisuudessa.

Voisiko suden kannanhoidollista metsästyskäytäntöä muuttaa tulevaisuudessa palvelemaan paremmin ihmisen ja luonnon välistä biologista dynamiikkaa? Yksi ratkaisumalli löytyy Pohjois-Savosta, missä elää kolme todennettua susilaumaa. Laumoista kaksi ei ole aiheuttanut ongelmia metsästäjille, vaan ovat pysyneet omissa oloissaan erämaan suojissa. Kolmannen lauman kanssa on ollut ongelmia, metsästyskoiria on kuollut. Mitä jos katsoisimme maamme susilaumoja kokonaisuutena, konfliktin biologian kautta?

Suojellaan ihmisistä kaukana pysyviä laumoja ja annetaan niiden lisääntyä, jotta tämä suden luontainen, ihmistä pelkäävä geeni siirtyy jälkeläisiin. Mitä jos esimerkiksi Pohjois-Savossa antaisimme kahden lauman elää rauhassa, lisääntyä niin, että ne voisivat lähettää jälkeläisiä muualle? Kolmas, tässä tapauksessa metsästäjille harmia aiheuttava ”häirikkölauma” poistettaisiin kokonaan kannanhoidollisen metsästyksen kautta? Eikös tämä olisi juuri sitä kannanhoitoa ja sen mahdollisimman kestävälle pohjalle saattamista?

 

Suojellaan ihmisistä kaukana pysyviä laumoja ja annetaan niiden lisääntyä, jotta tämä suden luontainen, ihmistä pelkäävä geeni siirtyy jälkeläisiin.

Olen esittänyt tämän teorian muutamalle alueen metsästäjälle Pohjois-Savossa. Kaikki ovat kertoneet miettineensä samaa, mutta todenneet nopeasti, että teoriassa hyvä ajatus, käytännössä vaikeaa. Tämän teorian toteuttaminen vaatisi, että vain osa susimetsälle haluavista seuroista pääsisi tositoimiin. Syntyisi mahdollisesti ilmiriita. Jäsentensä etuja valvova Metsästäjäliitto ei sallisi tätä. Vai olenko väärässä? Voisivatko eri metsästysseurat tehdä yhteistyötä? Kun alueen susilaumat tunnetaan, osataan niiden kanssa elää paremmin rinnakkain, hirvestää samoilla salomailla.

Näyttää myös siltä, että suden arvostus Suomessa ei ole vielä sillä tasolla, että sitä käsiteltäisiin lajinomaisen tarpeidensa ja arvon kautta.
Mikä merkitys sudella on, jos ei sitä saa edes metsästää? Eihän siitä ole kuin haittaa, olen kuullut useamman kerran.

 

Susi on havainnut karhun suolla
Kuva: Yle/Kimmo Ohtonen
 
 

Rakentavaa ja avointa keskustelua

Keskustelu suden asemasta Suomessa on edelleen ristiriitojen ja erimielisyyksien sävyttämää, sekä myös poliittisesti latautunutta. Susikiista pureutuu syvälle yhteiskunnan monisäikeisen arvokeskustelun ytimeen.

Kyse on tuhansien susialueilla asuvien, keskenään eri lailla ajattelevista ihmistä, elämänarvojen kirjosta ja rinnakkaiselosta luonnon kanssa. On hyvä, että poikkeuslupakäytännössä on tehty muutos niin, että kun vahinkoperusteet täyttyvät, poikkeuslupa myönnetään nopeasti. Tässä prosessi tulee kuitenkin jatkossakin käyttää harkintaa ja tapauskohtaisuutta. ”Ongelmasusi”-leima tulee lyödä tarkoin perustein, objektiivisen arvioinnin kautta.

Tietoisuus siitä, etteivät esimerkiksi yksinäiset ”pihasudet” ole pahoja, vaan nälkäisiä ja usein epätoivoisia nuoria yksilöitä, auttaa monia suhtautumaan asiaan maltillisemmin. Ja että tämän takana voi olla salametsästysrikos, joka on hajottanut lauman.

Vuosien kokemukset osoittavat, että suden kohdalla kumpikin ääripää, yhtäällä ihmisten pelottelu ja susivihan lietsominen – tai jopa lain ottaminen omiin käsiin, sekä toisaalta suden totaalisen metsästyskiellon vaatiminen, eivät johda mihinkään hyvää ihmisten, eikä susien näkökulmasta.

 

Kyse on meille kaikille yhteisen omaisuuden, suomalaisen luonnon, hyödyntämisen ja suojelemisen välisestä tasapainosta.

Vaikka Metsästäjäliitossa halutaan vielä kovempia otteita, uskon, että suurin osa suomalaisista haluavat kestävää riistanhoitoa ja avointa keskustelua, jossa on tilaa eri näkemyksille. Kyse on meille kaikille yhteisen omaisuuden, suomalaisen luonnon, hyödyntämisen ja suojelemisen välisestä tasapainosta.

Asiaa on tarkasteltava niin ihmisten kuin luonnon monimuotoisuuden näkökulmista, jotta löydämme kestäviä ratkaisuja. Ja niitä on löydettävissä. Kysymys kuuluukin, ovatko kaikki osapuolet aidosti sitä mieltä, että sudella on paikka maamme metsissä ja että on aika noudattaa yhteisiä sääntöjä, joiden avulla edesautamme ihmisen ja luonnon hyvinvointia?

 

Teksti: Kimmo Ohtonen



 

Tiesitkö tämän pöllöistä?

 


Sarvipöllö tuijottaa takaisin tanakasti.
Sarvipöllö saattaa paeta pakkasia ja Suomen talvea, mutta palaa taas keväällä. Kuva: Yle / Juha Laaksonen
 
 

Miten selvitä talvesta?

Kylmä talvi ei ole Pohjolan karuihin oloihin sopeutuneille pöllöille pahin vastus. Pöllöt kestävät hyvin ankariakin pakkasia, jos ravintoa on tarjolla riittävästi. Mutta jos myyräkannat ovat pienet tai romahtavat täysin, joutuvat pöllöt vaikeuksiin.

Useimmat pöllöt, varsinkin vanhat koiraat, pyrkivät talvehtimaan asuinseutujensa lähettyvillä. Jos ravinto kotiseuduilla loppuu totaalisesti, pöllöjen on pakko lähteä liikkeelle.

Joinakin vuosina tunturi- ja hiiripöllöt vaeltavat paremmille ruokailumaille. Esimerkiksi hiiripöllöjä on nähty viime talvina etelärannikkoa myöten.

 

Lähteäkö muuttomatkalle vai jäädäkö kotiseudulle?

Eteläisemmät lajit viirupöllö, lehtopöllö ja huuhkaja pysyvät yleensä sinnikkäästi kotipaikallaan ja yrittävät selvitä talven yli sillä ravinnolla, mitä on tarjolla. Tosin näilläkin lajeilla nuoret linnut liikkuvat pesimäpaikoiltaan ja huuhkajia nähdään usein talvisin kaupunkialueilla.

Sarvipöllö ja suopöllö muuttavat, joten niiden ei tarvitse kokea piinaavan pitkää talvea. Niiden muuttoa pääsee seuraamaan keväisin ja syksyisin ulkomeren saarilla. Muutamia sarvipöllöjä jää vuosittain talvehtimaan etelärannikolle, mutta suopöllöt jatkavat aina etelämmäksi.

Lähteäkö muuttomatkalle vai jäädäkö kotiseudulle – kumpaankin eloonjäämisstrategiaan liittyy riskejä. Vaeltavat pöllöt joutuvat erilaisiin onnettomuuksiin. Kuolleita vaelluspöllöjä on löytynyt ratakiskoilta ja maanteiltä, osa on törmännyt sähköjohtoihin tai ikkunoihin. Tuntemattomilla seuduilla ravinnon löytäminen ei ole varmaa, joten kuolla voi nälkäänkin.

 


 

Pärluggla i träd
Osa helmipöllöistä pysyy talven yli paikallaan, osa liikkuu. Näin ruokaa on tarjolla tasaisemmin. Kuva: Yle/Juha Laaksonen
 
 

Helmipöllön taktiikka

Vanhat helmipöllökoiraat ovat enimmäkseen paikkalintuja, mutta nuoret linnut ja osa naaraista käyttäytyy kuin muutto- ja vaelluslinnut.

Erilainen kotipaikkauskollisuus on tarkoituksenmukaista. Sen ansiosta ravintoa riittää enemmän. Kun osa pöllöistä lähtee liikkeelle, parantuvat kaikkien mahdollisuudet selvitä talvesta.

 

Nuoret helmipöllöt ovat ensimmäisenä elinvuotenaan kiertolaisia.

Hajaantumisella on merkitystä myös seuraavan lisääntymiskauden kannalta. Vanhojen koiraiden paikkauskollisuus takaa sen, että ne saavat pitää kolonsa seuraavanakin keväänä. Niiden ei tarvitse etsiä uutta reviiriä ja taistella pesäkoloista vuosittain.

Helmipöllönaaraat liikkuvat talven aikana melko laajalla alueella. Kun naaraat tuntevat pesimävireen alkavan, ne etsiytyvät lähiseudulla huhuilevan koiraan reviirille.

Partneri on lähes aina eri kuin aikaisempana vuonna. Joskus naaras saattaa pesiä muutaman kilometrin päässä entisestä kolosta, toisinaan se on matkannut satojakin kilometrejä.

Nuoret helmipöllöt ovat ensimmäisenä elinvuotenaan kiertolaisia. Ne hajaantuvat syksyllä kauaksi kotiseuduistaan ja pöllöt viettävät talven siellä, missä ravintoa on tarpeeksi tarjolla.

Pesimäajan koittaessa nuoret koiraat yrittävät löytää vapaan reviirin ja houkutella naaraan itselleen. Nuoret naaraat aloittavat pesinnän yleensä hieman myöhemmin kuin vanhat.

 


 

Aikuinen viirupöllö istuu koivun oksalla ja nuokkuu.
Viirupöllö huhuilee kiivaimmin tunnin pari ennen auringonnousua. Kuva: Yle / Seppo Nykänen
 
 

Viirupöllönaaras voi olla äkäinen

Nuori viirupöllö odottaa ruokaa oksalla.
Piskuinen viirupöllö on söpö, mutta sen äiti saattaa olla ärhäkkä puolustaessaan pienoistaan.Kuva: Yle / Pentti Kallinen
 

Viirupöllön huhuilu on kiivaimmillaan tunnin pari ennen auringonnousua, mutta pöllöjen voi kuulla puhkuvan myös iltayöstä. Kaukaa kuultuna viirupöllöä voi olla vaikea erottaa pihapiiriä vartioivan karvaturrin haukahteluista.

Viirupöllö on aktiivisimmillaan aamu- ja iltahämärissä, mutta se saalistaa myös öisin. Joskus pöllön voi nähdä ravinnonhankintapuuhissa päivisinkin.

Saalisvalikoima koostuu pääosin pikkunisäkkäistä, joiden osuus on pesimäaikaisesta ravinnosta yli 75 prosenttia. Jos myyriä on pesimäkauden alussa tarjolla paljon, eivätkä myyräkannat romahda, luvassa on paljon pöllönpoikasia.

Mikäli myyriä on niukasti, poikueet jäävät pieniksi. Jos myyrät ovat täysin kateissa, jättävät viirupöllöt kokonaan pesimättä. Vuosien väliset erot ovat hurjat.

Jos touko–kesäkuussa kuulee metsässä kävellessä viirupöllön kimeän, nenäsointisen varoitusäänen tai näkee emon, on syytä olla tarkkana. Pesää tai poikuetta ei kannata alkaa suin päin etsiä, sillä viirupöllöt puolustavat poikuettaan kiivaasti.

Jos naaras iskee, on tunkeilijalla syytä olla asianmukainen varustus. Kypärä ja nahkatakki ovat parempi yhdistelmä kuin teepaita ja hikinauha.

 

Tunnista pöllöjen äänet!

PÖLLÖÄÄNEN KUVAUS
Varpuspöllö punatulkkumainen vihellys pjyy
Huuhkaja kumea ja matala huu-hu tai huu
Helmipöllö puputtava pu-pu-pu-pu
Lehtopöllö väräjävä ja laskeva huu-hu-huhuhuuuuu
Hiiripöllö puliseva ululululuuu
Viirupöllö koiramainen haukahteleva vuh-hu-huh
Lapinpöllö hiljainen ja laskeva hu-hu-hu-hu
Sarvipöllö suora ja sarjamainen huu huu huu
Suopöllö pehmeän kumiseva vuh vuh vuh

EDIT: Artikkelia päivitetty 15.2.2019/Tiina Jensen

Lisää pöllöistä:
Millä säällä pöllöretkelle?
Tunnistatko pöllöjä? Testaa taitosi.

 

Tutkimusta johtanut Sydneyn yliopiston tohtori Francisco Sánchez-Bayo pitää tulosta järkyttävänä. Tohtori Sánchez-Bayon mukaan tärkein yksittäinen muutos, jonka ihmiskunta joutuu tekemään, on maatalouden muuttaminen luonnonmukaisempaan suuntaan. Luomutiloilla, joilla hyönteismyrkkyjä ei käytetä, hyönteisten määrä on suurempi. – Teollisessa mitassa toimiva tehomaatalous on se, mikä tappaa ekosysteemin.


 

 

Tutkimus: Nykyisellä vauhdilla hyönteiset

katoavat maailmasta sadassa vuodessa –

"Vaikutukset ihmiseen ovat lievästi ilmaistuna

katastrofi"

 

Luonnontieteellisen keskusmuseon asiantuntijan Pasi Sihvosen vastauksia yleisökysymyksiin julkaistaan erillisen jutun yhteydessä. Kysymysten esittäminen on päättynyt.

 

Hyönteiset
Hohtoukonkorento
Hohtoukonkorento (Aeshna affinis).James Lowen / AOP
 

Hyönteisten määrän nopea romahdus on johtamassa koko ihmiskuntaa uhkaaviin seuraamuksiin, ilmenee kansainvälisestä tutkimuksesta. Siinä on ensi kertaa koottu yhteen ympäri maailmaa tehdyt selvitykset hyönteisten määrän muuttumisesta viime vuosikymmenillä.

 

Tutkimus on julkaistu Biological Conservation(siirryt toiseen palveluun) -tiedelehdessä ja siitä uutisoi brittilehti The Guardian(siirryt toiseen palveluun).

Tuloksista ilmenee, että tällä hetkellä hyönteisten kokonaismassa kutistuu maailmanlaajuisesti 2,5 prosenttia vuodessa ja trendi on jatkunut jo 25–30 vuotta.

Tutkimusta johtanut Sydneyn yliopiston tohtori Francisco Sánchez-Bayo pitää tulosta järkyttävänä.

 

Auroraperhonen (Anthocharis cardamines).
Auroraperhonen (Anthocharis cardamines).AOP
 

– Se on erittäin nopea. Kymmenessä vuodessa neljännes on poissa, 50 vuoden kuluttua jäljellä on enää puolet ja sadan vuoden päästä ei enää mitään.

Lähivuosikymmeninä noin 40 prosenttia hyönteislajeista on kuolemassa sukupuuttoon. Maalla elävistä hyönteisistä uhatuimpia ovat perhoset, pistiäiset ja lantakuoriaiset.

Vesiympäristöissä elävistä suurimmassa vaarassa puolestaan ovat sudenkorennot, koskikorennot, vesiperhoset ja päivänkorennot.

 

Sulkakoipikorento (Platycnemis pennipes).
Sulkakoipikorento (Platycnemis pennipes).AOP
 
 

Havaintoja jo eri maista

Nyt julkaistu materiaali on koottu kaikkiaan 73:sta tutkimuksesta, jotka ovat edustavimmat tieteelliset selvitykset hyönteisten määristä.

Parhaiten tiedossa on hyönteistilanne Länsi-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Jonkin verran tutkimusta oli myös esimerkiksi Australiasta, Kiinasta, Brasiliasta ja Etelä-Afrikasta. Muissa maissa korkealaatuista tutkimusta oli tehty vähän.

Monet paikallistason selvitykset ovat antaneet dramaattisia tuloksia. Esimerkiksi Puerto Ricossa maalla elävien hyönteisten määrä oli 35 vuodessa romahtanut 98 prosentilla.

Englannissa aiemmin yleisten perhosten määrä supistui vuosien 2000–2009 välisenä aikana 58 prosentilla. Englannin hyönteisistä tehdyt tutkimukset ovat poikkeuksellisen synkkiä. Poikkeuksellisuus saattaa kuitenkin johtua vain siitä, että Englannissa hyönteistutkimusta on tehty perustellisemmin kuin useimmissa muissa maissa.

 

Neitoperhonen (Aglais io)
Neitoperhonen (Aglais io).
 

Syyt ovat selvät

Tutkijat ovat löytäneet neljä selkeää syytä hyönteistuholle. Tärkein ovat viimeisten 20 vuoden aikana käyttöön otetut maatalouden hyönteismyrkyt, kuten neonikotinoidit ja fiproniili, joita käytetään rutiininomaisesti ja jotka jäävät maaperään.

– Ne steriloivat maaperän ja tappavat kaikki hyönteiset, sanoo Sánchez-Bayo.

Huolestuttavaa on myös, että myrkyt leviävät suojelualueille. Saksassa on havaittu, että eräillä luonnonsuojelualueilla jopa 75 prosenttia hyönteisistä oli kadonnut.

Myrkkyjen ohella hyönteisiä hävittää maatalouden tehostuminen teollisiin mittoihin, jolloin hyönteisille ei jää elintilaa.

 

Herhiläinen (Vespa crabro).
Herhiläinen (Vespa crabro).AOP
 

– Tämä tarkoittaa, että kaikki puut ja pensaat, jotka aiemmin ovat ympäröineet peltoja, on nyt eliminoitu. Jäljellä on enää paljaita maa-aloja, joita käsitellään synteettisillä lannoitteilla ja myrkyillä.

Hyönteisten elintilaa kutistaa myös kaupunkien ja muun asutuksen leviäminen.

Muita merkttäviä syitä hyönteisten tuhoutumiseen ovat vieraslajit, jotka saattavat hävittää paikalliset lajit sukupuuttoon, sekä ilmaston lämpeneminen, joka tuntuu erityisesti tropiikissa.

Ilmaston lämpeneminen on ollut suuri syy esimerkiksi Puerto Ricon hyönteistuhoon. Saarivaltion hyönteiset ovat tottuneet hyvin vakaaseen ilmastoon, eivätkä pysty sopeutumaan nyt nopeasti lämmenneeseen ilmanalaan.

 

Tuhoisat seuraukset ihmiselle

Hyönteisten sukupuuttoaalto on kahdeksan kertaa nopeampi kuin nisäkkäillä, linnuilla tai matelijoilla. Näiden kookkaiden eläinten tilannetta on ollut suhteellisen helppo tutkia. Vasta nyt tutkijat alkavat saada selville pienten, mutta maapallon ekosysteemille vieläkin tärkeämpien otusten tilanteen.

 

Vehnää puidaan.
Tehomaatalous merkitsee hyönteismyrkkyjen käyttöä sekä hyönteisten asuinympäristönään käyttämän kasvillisuuden hävittämistä.Jim Pickerell / AOP
 

Jos hyönteistuho jatkuu tutkijoiden kertomassa tahdissa, myöskään ihmisellä ei juuri ole mahdollisuuksia selvitä.

– Kaikki aineisto viittaa samaan suuntaan. Tämän pitäisi olla meille valtava huolenaihe, sillä hyönteiset ovat jokaisen ruokaketjun ytimessä. Ne pölyttävät kaikki tärkeimmät kasvilajit, pitävät maaperän terveenä, kierrättävät ravinteita, pitävät tuhoeläimet kurissa ja paljon muuta, sanoo Sussexin yliopiston professori Dave Goulson.

– Rakasta niitä tai inhoa niitä, mutta ihmiset eivät selviä ilman hyönteisiä, hän jatkaa.

– Jos emme muuta tapaamme tuottaa ruokaa, hyönteiset kuolevat kokonaisuudessaan sukupuuttoon muutamassa vuosikymmenessä. Seuraamukset tulevat olemaan koko planeetan ekosysteemin kannalta lievästi sanottuna katastrofaaliset, sanoo tohtori Sánchez-Bayo.

Pieni osa hyönteisistä kykenee sopeutumaan muutokseen, mutta se ei ole tarpeeksi, jotta suuri ongelma voitaisiin ratkaista. Esimerkiksi Yhdysvalloista löytyy kimalaislaji, joka kestää hyönteismyrkkyjä.

Myöskään muu luonto ei kestä hyönteisten katoamista. Monille eliölajeille hyönteiset ovat ravinnon lähde. Ilman hyönteisiä esimerkiksi hyönteissyöjälinnut kuolevat nälkään.

 

Sarvimehiläinen (Eucera longicornis).
Sarvimehiläinen (Eucera longicornis).AOP
 

Tohtori Sánchez-Bayon mukaan tärkein yksittäinen muutos, jonka ihmiskunta joutuu tekemään, on maatalouden muuttaminen luonnonmukaisempaan suuntaan. Luomutiloilla, joilla hyönteismyrkkyjä ei käytetä, hyönteisten määrä on suurempi.

– Teollisessa mitassa toimiva tehomaatalous on se, mikä tappaa ekosysteemin.

Valmistajien on epäilty suunnittelevan tuotteitaan siten, että ne hajoavat tietyn ajan jälkeen ja pakottavat kuluttajan hankkimaan uuden laitteen. Tuotteiden nopeaa hajoamista on selitetty myös sillä, että kuluttajat ostavat halvimpia kodinkoneita tai vaihtavat älypuhelimensa uudempiin parin vuoden välein. Näin valmistajilla ei ole kannustimia tehdä kestäviä laitteita.


 

 

Digijäte täynnä aarteita

 

Elektroniikkajätteen arvo on miljardeja euroja, mutta sitä ei hyödynnetä riittävästi.

 

TIEDE 01.02.2019 06:00 | Suomen Kuvalehti
 
LASSI LAPINTIE

Digilaitteiden metallit tulisi kierrättää, arvioi YK. © VESA MOILANEN / LK

 
 
 

ELEKTRONIIKASTA ja tietotekniikasta syntyvän digijätteen määrä paisuu pullataikinan lailla, varoittavat YK ja Maailman talousfoorumi uudessa raportissa.

 

Ihmiskunta tuottaa digijätettä nykyisellään noin 50 miljoonaa tonnia vuodessa.

Tuosta määrästä vain viidesosa päätyy kierrätykseen.

Järjestöjen arvion mukaan jätteen määrä kasvaa yli kaksinkertaiseksi 120 miljoonaan tonniin vuoteen 2050 mennessä.

Hukka on suuri myös rahassa mitattuna, sillä digijäte sisältää valtavat määrät erilaisia arvometalleja.

 

Esimerkiksi kultaa löytyy tonnista digijätettä jopa sata kertaa enemmän kuin tonnista kultakaivoksesta louhittua malmia.

Digijätteen sisältämien ainesten arvo on järjestöjen mukaan 54,7 miljardia euroa vuodessa, eli suurempi kuin monien maiden bruttokansantuote.

Järjestöjen raportissa valtioita kehotetaan edistämään digijätteen kierrätystä, jotta raaka-aineet saadaan jälleen hyötykäyttöön.

”Kiertotalous tuo valtavia etuja ympäristölle ja taloudelle. Planeettamme sel- viäminen riippuu siitä, miten hyvin uusiokäytämme tuotteita pidentämällä niiden käyttöikää”, sanoo YK:n ympäristöohjelman Joyce Msuya.

 

Valmistajien on epäilty suunnittelevan tuotteitaan siten, että ne hajoavat tietyn ajan jälkeen ja pakottavat kuluttajan hankkimaan uuden laitteen.

Tuotteiden nopeaa hajoamista on selitetty myös sillä, että kuluttajat ostavat halvimpia kodinkoneita tai vaihtavat älypuhelimensa uudempiin parin vuoden välein. Näin valmistajilla ei ole kannustimia tehdä kestäviä laitteita.

 

EU-tasolla on nähty aikeita rajoittaa suunniteltua vanhenemista ja tuotteiden nopeaa hajoamista. Euroopan parlamentin mukaan tuotteista pitäisi saada kestävämpiä ja niiden korjaamisen pitäisi olla nykyistä helpompaa.

 
 *
 
 
LUE MYÖS
 

Ilmastonmuutos näkyy arjen valinnoissa, naiset muuttaneet käytöstään miehiä enemmän – SK selvitti suomalaisten ilmastotekoja

Suomessa vain noin prosentti älypuhelimista kierrätetään – Uusiokäyttö käy yhä tärkeämmäksi, sillä metallit uhkaavat loppua

Helsinkiläismiehen kaikki tämän vuoden roskat mahtuvat pieneen lasipurkkiin – Näin hän sen teki

Tutkija Samuel Hartikainen sanoo, että maaperän kuten peltojen mikromuovi- tai rengaskumitilannetta ei tiedä vielä kukaan, koska maaperän osalta mikromuovikuormitusta on ryhdytty tutkimaan vasta viime aikoina. Siksi esimerkiksi puhdistamolietteiden laittaminen peltoon on hänen mukaansa enemmänkin piilotus- kuin kiertotaloutta.


 

 

Merien lisäksi myös maaperään päätyy

mikromuovia jätevesistä – vaikutuksia vasta

tutkitaan, mutta osa muovista voi päätyä

ravintoketjuun

 

Euroopan pelloille päätyy satoja tonneja mikromuovia vuosittain.

 

Mikromuovit
Lieron jätöksiä, jonka sisällä on polyester-kuituja.
Lieron jätöksiä, jonka sisällä on polyester-kuituja.Salla Selonen / SYKE
 

Mikromuovia on viime aikoina löydetty jopa hengitysilmasta, mutta hyvin vähän vielä tiedetään, mihin kaikkialle alle viiden millimetrin muovipartikkelit kulkeutuvat ja miten.

 

Suomen ympäristökeskus SYKEn erikoistutkija Salla Selonen on mukana eurooppalaisessa IMPASSE(siirryt toiseen palveluun)-tutkimushankkeessa, jossa selvitetään muun muassa jätelietteistä peräisin olevien mikromuovien päätymistä maatalousmaahan.

Mikromuovien on jo maailmanlaajuisesti arvioitu olevan uhka meriympäristölle, mutta niiden mahdollisiin vaikutuksiin maaperässä on vasta äskettäin havahduttu.

Jätevesilietteen on arvioitu olevan yksi merkittävimmistä maaperän mikromuovilähteistä. Arvioiden mukaan Euroopassa päätyy vuosittain peltoihin 63 000–430 000 tonnia mikromuovia.

Selosen mukaan suomalaisista jätevedenpuhdistamoista syntyy vuosittain noin 150 000 kuiva-ainetonnia puhdistamolietettä(siirryt toiseen palveluun), josta valtaosa (90 %) päätyy maanparannusaineeksi viherrakentamiseen tai maatalouteen.

Suurin osa kuiduista ja mikromuovista jää puhdistusprosessin tuloksena jätelietteeseen. Lietteestä löytyvä yleisin keinotekoinen kuitu on polyesteri.

 

Kemiallisesti hapotettua puhdistamolietettä
Jätevedenpuhdistamoista tulee tonneittain lietettä vuodessa.Kalle Pallonen / Yle
 

Vesilaitosyhdistys ja Luonnonvarakeskus julkaisivat viime vuoden lopulla tutkimuksen(siirryt toiseen palveluun) puhdistamolietteiden lannoitekäytön riskeistä.

 

Minne mikromuovit päätyvät?

Erikoistutkija Salla Selosen tutkimuksessa fleecehuovasta riivittiin kuituja maanäytteisiin, joissa oli lieroja, änkyrimatoja, hyppyhäntäisiä ja siiroja.

Polyesterikuitujen vaikutukset näyttivät kokeessa jäävän vähäisiksi, vaikka koe-eläimet nielivät mikromuoveja. Lierojen syömät kuidut kuitenkin pilkkoutuivat pienemmiksi.

Tässä voi olla riski, epäilee Salla Selonen.

– Maaperäeläimet nielevät synteettisiä kuituja, joten ne voivat toimia reittinä ravintoverkkoon. Nämä kuidut myös pilkkoutuvat maaperäeläinten toimesta. Lintujen napatessa maasta lieron, mikromuovit siirtyvät ravintoketjuun.

 

liero, mato
Maaperäeläimet nielevät ja pilkkovat mikromuoveja.Salla Selonen / SYKE

Mikromuovien kemiallista koostumista ja vuorovaikutusta ympäristön kanssa tutkitaan Itä-Suomen yliopistossa.

 

Puhdistamoliete on melkoinen kemikaalikoktaili, jossa on erilaisia yhdisteitä runsaasti. Samuel Hartikainen suhtautuukin varovaisesti lietteen kierrätykseen.

– Maaperän mikromuovia ei ole tutkittu juuri ollenkaan. Pitäisi tutkia, paljonko pelloissa ja tienpenkoissa on muovia ja kumia.

 

Vaikutukset luontoon vielä tuntemattomia

Tutkijat ympäri maailmaa etsivät vastauksia siihen, kuinka paljon mikromuovit pystyvät sitomaan itseensä eri aineita ja siirtämään niitä ympäristöön.

Avainkysymys on Samuel Hartikaisen mielestä se, mikä on mikromuovin kemiallinen vuorovaikutus luonnon kanssa.

– Oli se sitten lintu, mato, ihminen tai kala, joka mikromuovin on syönyt, niin pitäisi saada selville, miten mikro- tai nanomuovi vuorovaikuttaa kemiallisesti ympäristön kanssa, tutkija sanoo.

Vuorovaikutuksen saaminen selville voi paljastaa, pystyykö nanomuovi tunkeutumaan solutasolla tai luovuttamaan aineita elimistöön.

Itä-Suomen yliopistossa tutkitaan parhaillaan sitä, miten mikromuovit pystyvät ottamaan eri lääkeaineita tai haitta-aineita ja luovuttamaan niitä. Tulosten perusteella pystytään arvioimaan riskejä.

 

Loppuun ajettuja autonrenkaita.
Renkaista irtoaa luontoon kumihiukkasia, joiden vaikutusta ympäristöön ei tarkasti tunneta.Ismo Pekkarinen / AOP
 

Renkaista irtoaa mikrokumia kilokaupalla

Erityisen huolestunut tutkija Samuel Hartikainen on autojen renkaista irtoavanmikrokumin vaikutuksista. Synteettinen kumi on erilaista kuin mikromuovi.

Kumihiukkaset sekoittuvat hiilipitoisina helposti muuhun autoista irtoavaan aineistoon. Rengassarjasta on arvioitu irtovan neljästä kuuteen kiloon kumia luontoon, jos ajaa renkaat loppuun.

– Käytännössä ei ole vielä ole edes saatu kehitettyä menetelmiä rengaskumin analysointiin ympäristöstä, Hartikainen sanoo.

Menetelmiä kehitellään parhaillaan. Renkaita kuitenkin kierrätetään ympäristöön tonnikaupalla esimerkiksi tienpenkkoja rakennettaessa. Niitä on tarkoitus käyttää myös vesistöjen biosuodattimina.

Tutkija Samuel Hartikainen pitää kierrätyskumin käyttöä ympäristörakentamisessa ristiriitaisena sen kanssa, että samaan aikaan ollaan hyvin huolestuneita rengaskumin kulumisesta ja joutumisesta vesistöön.

– Aika paljon puhutaan, että tiedettäisiin, missä kumihiukkaset ovat. Mutta ei sitä tiedetä eikä sitä, minne se menee.

*

Lue lisää:

Mikromuovia on jo hengitysilmassakin – suurtehoimurin haaviin tarttui Turun saaristossa runsas hiukkassaalis, joka yllätti tutkijatkin

 


 

Saaliseläimen luonto istuu syvässä. Alpakat seurailevat valppaina, ja jos vähänkin hermostuttaa, koko porukka menee välittömästi jännityspissalle. Aasitila Siriuksen emäntä Siru Anu Lahti kertoo lauman selvästi jonottavan "vessaansa".


 

 

Sympaattinen alpakka tarvitsee lauman –

jännityspissallekin mennään porukalla

 

Suomessa asuu 1500 ylväskaulaista stressinlievittäjää. Alpakan veikeä hymy tarttuu, ja leppoisa, pehmeä olemus rauhoittaa aivan huomaamatta.

 

alpakka
Suurisilmäinen, ruskea-beige Unna alpakka
Yksivuotias Unna on lauman kuopus.Siru Anu Lahden kotialbumi
 

Suuret ruskeat silmät katsovat kuin niissä olisi kätkettynä syvin viisaus elämästä. Katse kuuluu Unnalle, pienen alpakkalauman yksivuotiaalle nuorimmaiselle.

7-vuotias Iris ei jää kakkoseksi. Taivaansiniset silmät porautuvat syvälle sieluun ja tuntuvat näkevän kaiken.

Ihminen on pörröpalleroiden ääressä hetkessä pähkinöinä. Tekee vain hirveästi mieli helliä. Halata ja pusutella. Mikseipä samalla myös vuodattaa karvaista kaulaa vasten kaikki surut ja murheet.

Ei ihme, että moni alpakka Suomessa jo heittää terapiakeikkaa vanhainkoteihin ja hoitolaitoksiin.

On tutkittu juttu, että pelkkä eläimen läsnäolo rauhoittaa ihmistä. Alpakoiden säännöllisille vierailuille olisi selvästi markkinarakoa myös hektisillä työpaikoilla.

 

Unna, Damisela ja Iris alpakat
Halsuan tytöt, Unna, Damisela ja Iris vielä totuttelevat uuteen kotiin.Siru Anu Lahti kotialbumi
 

Iiris, Unna ja lauman pomo, 12-vuotias Damisela, pakittavat vähän, jos ihminen tulee kädet ojossa kohti. Niille ei ole vielä hiipinyt turkin alle tunne, että halailu voi tuntua ihan mukavalta puolin ja toisin.

Ei sitä heti kaulailla, kun on ensin totuttava uuteen kotiin. Neidit muuttivat Pohjois-Pohjanmaalta Merijärveltä naapurimaakuntaan Halsualle marraskuussa 2018.

 

Alpakat eivät papanoi joka paikkaan

Saaliseläimen luonto istuu syvässä. Alpakat seurailevat valppaina, ja jos vähänkin hermostuttaa, koko porukka menee välittömästi jännityspissalle.

Aasitila Siriuksen emäntä Siru Anu Lahti kertoo lauman selvästi jonottavan "vessaansa".

– Naurattaakin, että ovat lähestulkoon jalat ristissä odottamassa kiltisti vuoroaan, ja pissaavat sitten yksi kerrallaan samaan kohtaan laitumelle.

Eläimen voi huoletta viedä vaikka olohuoneeseen. Se näyttää kyllä, kun on vessahätä ja tekee tarpeensa vain lauman vessapaikalle tai keikkareissulla kuljetusauton väliaikaiseen papanointipaikkaan.

 

Alpakoiden papanakasa lumihangella
Alpakka on siisti eläin. Koko lauma tekee tarpeensa yhteen ja samaan kohtaan.Siru Anu Lahden kotialbumi
 

Halsualla tehdään nyt hiljakseltaan tuttavuutta puolin ja toisin.

– En usko, että Damiselasta tulee kainaloalpakkaa, mutta Iris ja Unna antavat varmasti vielä halailla jossakin vaiheessa, arvelee Lahti.

Jokaisesta ei ole terapiahommiin tai eläinavusteiseen toimintaan. Alpakan pitää selvästi nauttia kosketuksista ja olla riittävän rohkea kohtaamaan uusia paikkoja, ihmisiä ja tilanteita.

Halsuan triosta Unna saattaa vielä joskus antaa karvaterapiaa. Sitä saa jo rapsutella päästä ja korvien takaa. Täpäkkä tyttö on rohkein ja uteliain laumastaan.

– Ehkä se on myös välillä vähän sellaista nuoruuden tyhmärohkeutta, emäntä nauraa.

 

Hellyttävä blondi osaa myös räkäistä

Jokainen alpakka on oma persoonansa. Joukon johtaja Damisela on äidillinen pomo. Se sietää Unnan ryntäilyä ja antaa ipanan mennä jopa syömään ensimmäisenä.

– Mutta kun Damisela ynähtää tietyllä äänellä, Unna ja Iris tulevat heti pomon viereen.

Vaaleaturkkinen, sinisilmäinen Iris hämää lempeällä ulkomuodollaan. Blondi sylkee päin näköä, jos hienovaraiset yninät eivät ole menneet lajikaverille jakeluun, vaan toinen tuppautuu väärällä vuorolla ruuan ääreen.

– Se ei ole mikään pieni suhautus, vaan kunnon räkäisy, emäntä sanoo.

Kolmessa mahassa kypsytetty sylki kuulemma haisee hirveältä.

– Alpakka saattaa sylkeä keskinäisessä nahistelussa ja samanlaisissa tilanteissa kuin koira voisi purra. Yleensä syljen saa päälleen lajitoveri, ei ihminen, ellei satu tulilinjalle, Siru Anu Lahti kertoo.

 

Iris
 ja Damisela lähikuvassa
Sinisilmäinen veikistelijä Iris etualalla. Takana lauman pomo Damisela.Siru Anu Lahden kotialbumi
 

Unna, Iris ja Damisela suostuvat kiltisti riimuihin ja talutettaviksi. Tiedä vaikka joskus kolmikko vielä osallistuisi alpakoiden agilityyn. Sitäkin Suomessa jo harrastetaan.

– Kaikki kolme on vietävä lenkille yhdessä tai muuten yksin jäävälle iskee paniikki.

Myös päiväunet vetäistään porukalla. Damisela ja Iris lepäilevät vierekkäin, Unna on aina etualalla kuin mörönsyöttinä.

Peloissaan oleva alpakka kiljahtelee varoitusääniä. Muuten eläimet viestivät monensävyisillä hiljaisilla yninöillä. Kun alpakka on epäluuloinen ihmistä tai tilannetta kohtaan, se vetäytyy taaksepäin ja ynähtelee aivan selvästi, että mikäs täällä oikein on meininki.

– Iris on innokkain juttelija. Se kuuntelee ja vastailee juuri oikeissa kohdissa. Aivan kuin se ymmärtäisi kaiken jo puolesta sanasta.

*

Alpakkatietoa

Suomessa on noin 1500 alpakkaa. Ensimmäiset kaksi tuotiin 2000-luvun alussa.

Suomalaisalpakat ovat lähinnä lemmikkejä ja terapiaeläimiä. Osa tiloista myös kasvattaa alpakoita, osa panostaa villantuotantoon.

Valtaosa eläimistä on pörröturkkista huacaya-rotua. Alpakan villa on kevyttä, kestävää ja arvostettua.

Eläimen hinta vaihtelee 1000 eurosta kymmeniin tuhansiin. Arvokkaimpia ovat hyvien sukutaulujen huippuorhit.

Lähde: Suomen alpakka- ja laamayhdistyksen puheenjohtaja Janne Sulin

Silmät suurina tapittavat neidit ovat hauska näky sojottavine alahampaineen. Veikeät ilmeet saavat katsojan pakosta hyvälle tuulelle.

– Kaikilla olisi tainnut olla tarvetta hammasraudoille, naurahtaa Siru Anu Lahti.

Ilmeet vaihtelevat fiiliksen mukaan. Hyväntuulinen alpakka nostaa korvat ylös. Mielensä pahoittanut lerputtaa alahuultaan pitkänä ja näyttää loukkaantuneelta. Perusilme on kuitenkin hymyilevä.

Alpakoista sanotaan, että ne ovat lempeitä ja rauhallisia hyvän tuulen eläimiä, jotka vaistoavat helposti ihmisen tunnetilat. Ne ovat myös oppivaisia, leikkisiä ja uteliaita.

– Lumi saa ne hullaantumaan ja kieriskelemään riehakkaina!

Alpakat nauttivat myös hiekassa piehtaroinnista. Vuorenrinnekin olisi mukava. Geeneissä kulkee halu käveleskellä tuhansien metrien korkeudessa merenpinnasta. Andien korkeuserot ovat vähän toista kuin Halsuan, jonka korkein kohta yltää 130 metriin.

Suomen ilmasto on alpakoille kuitenkin ihan passeli.

 

Siru Anu Lahti kolmen alpakan kanssa
Aasitila Sirius järjestää monille eri kohderyhmille luonto- ja eläinavusteista Green Care toimintaa, kertoo Siru Anu Lahti.Päivi Seeskorpi / Yle
 

Siru Anu Lahti haaveilee jo isommasta laumasta. Unna ja Iris ovat mahdollisesti kantavia, täyttä varmuutta asiasta ei vielä ole.

– Jos näin on, ja kaikki menee hyvin, tilalle syntyy kaksi vasaa. Vakaa tarkoitus on laajentaa laumaa.

Unna, Iris ja Damisela ovat jo tutustuneet halsualaistilan muihin eläimiin. Ne näyttävät tulevan hyvin juttuun aasijengin eli Liinan, Aamoksen ja Väinön kanssa. Tytöt seuraavat myös kiinnostuneina tallissaan Hunterin ja muiden kanien touhuiluja.

Tilan kissatkaan eivät ärsytä. Lampaiden olemassaolosta ne eivät edes tiedä.

– Elmeri-hevonen teki niin innokkaasti tuttavutta, että pelkäsin sen saavan räkäisyn päälleen, mutta ei, Lahti kertoo.

Damisela, Iris ja Unna sietävät myös kultaista noutaja Vilmaa, mutta tilan nuoresta polski owczarek nizinnystä Kyöstistä ne eivät pidä. Koira onnistui säikäyttämään alpakkatytöt heti alkumetreillä.

– Kyösti antaa niiden olla rauhassa mutta neitien jäinen suhtautuminen on ja pysyy. Saa nähdä, saako koira koskaan anteeksi, emäntä nauraa.

 


 

Suomen luonnon uhanalaisuutta on arvioitu kerran aiemminkin, mutta mittaustapa oli silloin toinen eivätkä tulokset ole suoraan verrannollisia. Syke kertoo kuitenkin, että tuloksista käy ilmi, milloin uhanalaisuuden on tulkittu aidosti muuttuneen sitten edellisen arvioinnin. Aitoa muutosta havaittiin vain 22 luontotyypillä, ja lähes kaikissa tapauksissa muutos johti uhanalaisuusluokan kiristymiseen.


 

 

Uusi suurselvitys paljastaa: Suomen luonnolla

menee entistä huonommin

 

Kaikilla luontotyypeillä on useita uhkia, mutta tilannetta voidaan myös parantaa.

 

Luonto ja ympäristö
Kilpisjärvi
Kimmo Ohtonen / Yle
 

Luontotyyppien uhanalaisuus on arvioitu Suomessa nyt toista kertaa, eikä tulos ole kovin lohdullinen.

Luontotyyppien tila ei ole parantunut viimeisen vuosikymmenen aikana, vaan monien luontotyyppien kehityssuunta on arvioitu edelleen heikkeneväksi, kertoo Suomen ympäristökeskus Syke tiedotteessaan.

 

Tarkemmin sanottuna vajaasta 400:sta Suomessa esiintyvästä eri luontotyypistä noin puolet (48 %) arvioitiin uhanalaisiksi koko maassa. Etelä-Suomessa uhanalaisten osuus (59 %) on selvästi suurempi kuin Pohjois-Suomessa (32 %).

Arvio perustuu uuteen kansanväliseen IUCN Red List of Ecosystems -menetelmään, jonka käytössä Suomi on edelläkävijänä. Kolme vuotta kestäneeseen arviointisavottaan osallistuivat käytännössä kaikki Suomen merkittävät ympäristötahot ja useat yliopistotahot. Mukana oli yli 120 asiantuntijaa.

 

Arvioinnissa tarkasteltiin Suomen luontotyyppien pääryhmiä: Itämerta, rannikkoa, sisävesiä ja rantoja, soita, metsiä, kallioita ja kivikoita, perinnebiotooppeja sekä tuntureita.

Aikajänne tarkastelussa on pitkä: muutosta tarkasteltiin viimeisten 50 vuoden aikana ja historiallista muutosta verrattuna esiteolliseen aikaan eli 1750-lukuun. Muutoksia pyrittiin ennustamaan myös 50 vuotta tästä hetkestä tulevaisuuteen.

Näin eri luontotyyppejä arvioidaan uudessa selvityksessä:

 

Perinneluonto

Huonoimmin menee perinnebiotoopeilla, eli muun muassa niityillä, kedoilla ja metsälaitumilla. Syynä ovat maataloutta ja tiloja ravistelleet tuotantotapojen muutokset: umpeenkasvu laidunnuksen ja niiton loputtua, pellonraivaus ja metsittäminen.

 

Sisävedet

Arvioinnin mukaan valtaosa puro- ja jokityypeistä tunturialueen ulkopuolella on uhanalaisia tai silmälläpidettäviä. Virtavesiluonto on uhanalaistunut erityisesti Etelä-Suomessa. Myös lähteiköt arvioitiin uhanalaisiksi Etelä-Suomessa. Syynä rantarakentaminen ja ojitukset. Sisävesiä ovat haavoittaneet myös metsien avohakkuut, maanmuokkaus ja lannoitus sekä maatalous ja turvetuotanto.

 

Suot

Arvioinnissa oli mukana 50 suotyyppiä, joista 54 % arvioitiin koko maassa uhanalaisiksi. Soiden merkittävin uhanalaistumisen syy on metsäojitus – yli puolet koko Suomen suoalasta on ojitettu metsänkasvatusta varten. Myös turpeenotto ja tieverkostojen rakentaminen ovat syypäitä.

 

Rannikko

Itämeren rannikko jaettiin uhanalaisuusarvioinnissa 45 luontotyyppiin, joista 58 % arvioitiin uhanalaisiksi. Kyse on mittavasta määrästä Suomen luontoa, sillä meillä on 46 000 km rantaviivaa ja 97 000 saarta.

Suurin uhka on ilmastonmuutos. Siitä johtuu meriveden lämpeneminen, lisääntyneiden sateiden kiihdyttämä ravinteiden huuhtoutuminen sekä pitkällä aikavälillä tapahtuva suolapitoisuuden laskeminen. Nämä heikentävät rakkolevän ja meriajokkaan olosuhteita veden alla. Kun niiden elo vaikeutuu, rannikoille ei synny enää rannikon monimuotoisuudelle tärkeitä maanpäällisiä rantavalleja. Lisäksi ihmisten virkistyskäyttö rasittaa rantoja.

Yksi riesa on tuontitavaraa. Itä-Aasiasta Tyynenmeren rannoilta kotoisin oleva kurtturuusu jatkaa kiihtyvällä vauhdilla leviämistään kaikkialla ulkosaaristoa myöten.

 

Kalliot

Kallioiden ja kivikoiden uhanalaistuminen on ollut vähäisempää kuin useimpien muiden luontotyyppien: 44 arvioidusta kallio- ja kivikkotyypistä neljännes on uhanalaisia. Uhanalaiset kalliotyypit ovat kooltaan hyvin pieniä ja kattavat alle prosentin kallioiden ja kivikoiden pinta-alasta.

 

Itämeri

Rehevöityminen on Itämeren pahin uhka. Oireita ovat muun muassa levälautat ja hapettomuus. Itämerta kuormittavat maatalous sekä asutuksen ja teollisuuden jätevedet.

Tulevaisuudessa ilmastonmuutoksen odotetaan pahentavan entisestään Itämeren rehevöitymistä. Ilmaston lämpeneminen näkyy jo nyt esimerkiksi jäätalvien lyhenemisenä. Tämän vuoksi uhanalaiseksi luontotyypiksi arvioitiin myös merijää.

Arviossa todetaan kuitenkin, että meren valtavan laajuuden takia paljon jää vielä mittaamatta ja pimentoon. Lisäksi meriluonnon korjautuminen on myös hidasta eikä ilmastonmuutos auta tässä.

 

Metsät

Suomessa metsiä on möyritty niin kauan, että metsät ovat muuttuneet tavalla tai toisella koko maassa, Ne ovat menettäneet luontaisia ekologisia piirteitään, arviossa todetaan. Kaikki kangasmetsien luontotyypit arvioitiin joko uhanalaisiksi tai silmälläpidettäviksi. Vanhojen metsien ala on supistunut ja karut metsät ovat rehevöityneet. Lehtometsiä on raivattu pelloiksi tai sitten ne ovat kuusittuneet.

 

Tunturit

Tunturiluonto on pärjännyt Suomessa parhaiten, vaikka ei sekään ilman seurauksia ole selvinnyt. Mäntymetsät etenevät ja uudet mittariperhoslajit leviävät tekemään tunturikoivikkotuhojaan, listataan ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Kovin voimakas porojen kesälaidunnus, matkailun lisääntyminen ja luonnovarojen hyödyntäminen eli kaivostoiminta kaikki kuluttavat tunturiluontoa. Toisaalta, asiat voi nähdä toisinkin: tuoreemmilla tunturikankailla ja tunturiniityillä poron laidunnuksella voi olla suotuisa vaikutus, sillä se voi hillitä luontotyypin umpeenkasvua ja pitää yllä lajiston monimuotoisuutta.

 

Luonnon tilaa voi myös parantaa

Äkkiseltään arvioinnin tulokset tuntuvat kovin pessimistisiltä. Eikä tässä vielä kaikki, sillä arviosta kertovassa tiedotteessa todetaan, että ilmastonmuutoksen vaikutukset eivät vielä tunturialueita lukuunottamatta näkyneet kovin vahvasti – sen merkityksen arvioidaan kasvavan vasta tulevaisuuden uhkatekijänä huomattavasti.

 

Uhanalaistumisen syiksi arvioitiin metsien uudistamis- ja hoitotoimet, ojitus, pellonraivaus sekä rakentaminen ja vesien rehevöityminen, eli siis ihmisen tarmokas toiminta historian saatossa. Silloin myös ihmisen toiminnalla niitä voidaan korjata.

Syken mukaan arvioinnin tulosten soveltamisesta käytäntöön päätetään myöhemmin laajapohjaisen valmistelun jälkeen. Tulevan työn avuksi arvioinnin tehneet asiantuntijaryhmät ovat laatineet yhteensä 70 ehdotusta toimenpiteistä, joiden avulla uhanalaistuneiden luontotyyppien tilaa voitaisiin parantaa.

 

Avainasemassa on luontotyyppien parempi huomioiminen maankäytön suunnittelussa ja luonnonvarojen hyödyntämisessä, Syken tiedoteessa sanotaan.

Arvioinnin materiaalit ovat luettavissa Syken verkkosivuilta(siirryt toiseen palveluun).

 


 

Tohtori Sue Dawsonin mukaan useista eri paikoista Shetlannissa on löydetty niin 5000 vuotta kuin 1500 vuotta vanhaa hiekkaa – 13 metriä merenpinnan yläpuolelta. − Näillä on samanlainen sedimenttiluonne kuin Norjan tapahtumien todisteilla, ja siksi ne voidaan linkittää tsunamin aiheuttamiin tulviin, hän kertoo.

 

Tutkijat ovat löytäneet Skotlannin maankerrostumista todisteita Storeggan maanvyöryhmän aiheuttamasta tsunamista. /Wikimedia Commons.

”Vakavampaa kuin luulimme” – varoitus

tsunameista Euroopassa

 

 

Tsunamiriski Länsi-Euroopassa on suurempi kuin on tähän asti uskottu.

Tutkijat ovat löytäneet todisteita siitä, että Brittien saarille iskeytyy tsunameita useammin kuin on uskottu.

 

Asiantuntijat ovat aiemmin uskoneet, että viimeisen 10 000 vuoden aikana vain yksi tsunami olisi iskeytynyt Brittien saarille. 8200 vuotta sitten Norjassa tapahtunut Storeggan maanvyörymä aiheutti 20 metriä korkean tsunamin, joka huuhtoutui Brittien saarten rantaan.

Dundeen yliopiston tutkijat ovat selvittäneet, että samoihin aikoihin Brittien saarilla on nähty kaksi muutakin ”tappaja-aaltoa”.

− Se tarkoittaa, että riski tsunamien esiintymiseen on paljon vakavampi kuin olemme ajatelleet, sanoo professori Dave Tappin BBC:lle.

Hän kertoo, että merenpohjan muutokset voivat tapahtua milloin vain, minkä vuoksi uusia tsunameita pitäisi voida ennakoida.

− Se on ihan todellinen tapahtuma, eikä se välttämättä tapahdu vain kerran 10 000 vuodessa. Merenpohjassa voi hyvin tapahtua muutoksia, jotka nostavat tsunamien riskiä tulevaisuudessa tässä osassa maailmaa, hän sanoo.

*

Tohtori Sue Dawsonin mukaan useista eri paikoista Shetlannissa on löydetty niin 5000 vuotta kuin 1500 vuotta vanhaa hiekkaa – 13 metriä merenpinnan yläpuolelta.

− Näillä on samanlainen sedimenttiluonne kuin Norjan tapahtumien todisteilla, ja siksi ne voidaan linkittää tsunamin aiheuttamiin tulviin, hän kertoo.

*

− Käytämme nyt CT-skannauskonetta tarkastellaksemme näytteiden yksityiskohtia.

Tutkijat uskovat, että tsunamit syntyivät, kun kaksi vedenalaista maanvyörymää syrjäyttivät maanpohjaa ja aiheuttivat näin massiivisen aallon.


 

 

Sotkamolaismies palkittiin maailmalla

hauskoista karhukuvista: pikkukarhut eivät

malttaneet pysyä paikoillaan, vaikka emo

komensi

 

Mulkahainen palkittiin hiljattain Comedy Wildlife Photography Awardseissa. Muun muassa BBC on julkaissut voittokuvia.

 

Luontokuvaus
Karhuemo kolmen poikasen kanssa
Valtteri Mulkahainen
 

Sotkamolaisen harrastusvalokuvaajan Valtteri Mulkahaisen lempiaiheisiin kuuluvat karhut ja etenkin pienet karhut.

– Olen 57-vuotias. Olen itsestäni huomannut, että on tällainen ikään liittyvä kaipuu lapsenlapsiin. Pienet karhut ovat kuin pieniä lapsia. Samalla tavalla ne leikkivät keskenään, riitelevät, sitten taas leikkivät. Myös maailmalla ihmiset tykkäävät pienistä karhuista tosi paljon, Mulkahainen selittää innostustaan karhuihin.

Suloiset karhukuvat ovat poikineet Mulkahaiselle jo pari kansainvälisen valokuvauskilpailun voittoa. Viimeisimpänä Mulkahainen voitti kahdessa sarjassa muutama päivä sitten Comedy Wildlife Photography Awards -kilpailussa(siirryt toiseen palveluun), joka nimensä mukaisesti palkitsee humoristisia villieläinkuvia.

Voittokuvia on julkaissut muun muassa Ison-Britannian yleisradioyhtiö BBC.(siirryt toiseen palveluun)Mulkahaisen karhukuvista uutisoitiin Ylellä myös vuonna 2014. Tuolloin kameraan oli tarttunut kuva tanssivista karhunpennuista.

– Vuosia ovat ystävät ja tuttavat sanoneet, että pitäisi osallistua kilpailuihin. Olen kuitenkin vähätellyt, että eivät ne ole niin hyviä. Nyt olen huomannut, että hyvänen aika, minähän pärjään, Mulkahainen kertoo.

 

Karhu kyhnyttää
 selkäänsä mäntyä vasten
Valtteri Mulkahainen
 

Mulkahainen opettaa Sotkamon lukiossa liikuntaa ja terveystietoa. Lähes joka ilta hän nappaa kameran mukaansa ja lähtee luontoon.

– Sotkamo ja Vuokatti ovat kaunista aluetta. Tuntuu, että melkein joka kivi rannalla on kuvattu ja kaikki vaarat kävelty läpi, Mulkahainen sanoo.

Comedy Wildlife Photography -kisassa Mulkahainen voitti sarjat parhaasta kuvan nimestä ja parhaasta portfoliosta.

Karhukuvia Mulkahainen on käynyt ottamassa erityisesti Martinselkosessa Suomussalmen lähellä. BBC:n julkaisema kilpailukuva on otettu juuri siellä vuonna 2015.

 

Kolme karhunpoikasta kiipeää männynrungossa
Valtteri Mulkahainen
 

Mulkahainen kertoo, että iso uroskarhu oli tullut lähelle emoa ja pentuja, minkä takia emo patisti pentunsa puuhun turvaan ja jäi itse viereen vartioimaan.

– Pennut olivat puussa puoli tuntia tai tunnin. Ne olivat kuin pienet lapset, eivät yhtään osanneet olla rauhassa. Sahasivat ylös ja alas puussa. Emo murahteli välillä ja ne palasivat taas ylös, Mulkahainen kuvailee tilannetta.

 


 

Säätiö on rahoittanut uudenlaisen vessanpöntön kehitystä 200 miljoonalla dollarilla. Lisäksi säätiö on valmis tuplaamaan panoksensa ennen kuin teknologia on valmis laajempaan levitykseen. Säätiö haastoi tutkijoita kehittämään uudenlaisia ratkaisuja saniteettiratkaisuja, jotka tappavat taudinaiheuttajat ja muuttavat virtsan ja ulosteet hyödynnettäviksi jalosteiksi, kuten vedeksi ja lannoitteiksi.


 

 

 

Bill Gates innostui uudenlaisesta

vessanpöntöstä - säätiö tukee 200 miljoonalla

 

9.11.2018 10:30 - Kauppalehti


Microsoftin perustaja Bill Gates.KUVA: EPA
 
 

Microsoftin perustaja Bill Gates on ryhtynyt markkinoimaan ilman viemäröintiä ja vettä toimivaa vessanpönttöä.

 

Gates esitteli Bill and Melinda Gates Foundationin rahoittamaa pönttöä, joka erottaa nesteet ja kiinteät ulosteet ja tuottaa kemiallisen prosessin avulla ulosteista lannoitteita, uutisoi Reuters.

Gates esitteli innovaatiota Kiinassa ja vertasi pönttöä perinteiseen leipälajiinsa tietokoneiden kehitykseen.

 

”Samalla tavalla kuin pc-tietokone on nykyisin itsenäinen, eikä valtavan kokoinen laite, me voimme tehdä kemiallisesta prosessoinnista joka kodin teknologian”, Gates sanoi Reutersille.

 

Reutersin mukaan heikko sanitaatio aiheuttaa jopa puolen miljoonan alle viisi vuotiaan lapsen kuoleman vuosittain. Lisäksi terveydenhuoltokustannuksiksi ja menetetyiksi tuloiksi Gatesin säätiö arvioi jopa 200 miljardia dollaria.

*

Säätiö on rahoittanut uudenlaisen vessanpöntön kehitystä 200 miljoonalla dollarilla. Lisäksi säätiö on valmis tuplaamaan panoksensa ennen kuin teknologia on valmis laajempaan levitykseen.

Säätiö haastoi tutkijoita kehittämään uudenlaisia ratkaisuja saniteettiratkaisuja, jotka tappavat taudinaiheuttajat ja muuttavat virtsan ja ulosteet hyödynnettäviksi jalosteiksi, kuten vedeksi ja lannoitteiksi.

Kiinassa pitämäänsä esitystä Gates tehosti pitämällä kädessään läpinäkyvää purkkia täynnä ulostetta.

”On hyvä muistaa, että tässä purkissa voi olla 200 triljoonaa rotaviruksen solua, 20 miljardia Shigella-bakteeria ja 100 000 loismadon munaa”, Gates totesi ulostepurkki kädessään.

Gatesin mukaan markkinapotentiaalia uudelle innovaatiolle löytyy. Vuonna 2030 markkinoiden koko on Gatesin mukaan yli 6 miljardia dollaria.

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan 2,3 miljardia ihmistä elää ilman perussaniteettitiloja.

Kiina on otollinen maa markkinoida vedetöntä ja viemäritöntä vessan pönttöä. Kiinan presidentti Xi Jingpingin kolmevuotisen ”vessavallankumouksen” tavoitteena on uusia 64 000 julkista vessaa vuoteen 2020 mennessä.

  •  
    Matti Keränen
    Kauppalehti
     

– Osa niistä on villiä kalaa eli niiden alkuperä on niistä kaloista, jotka ovat syntyneet Ounasjokivarressa ja ovat nyt sitten palaamassa takaisin sinne, sanoo Lohijokitiimin toiminnanohjaaja Jukka Viitala. – Ne ovat niitä nousevia kaloja, mitä olemme toivoneet jo useamman vuoden ajan. Varmasti tämä nouseva kala on ottanut mukaan osaksi tätä velvoitekalaa, mitä on istutettu tähän jokisuuhun, Viitala jatkaa. Vuosien pitkäjänteinen työ kalateiden kehittämiseksi tuottaa siis lopulta tulosta.


 

 

500 kalaa putken läpi puolessa tunnissa

Kemijoella: Uusi innovaatio haastaa

perinteiset kalatiet

 

Uusi laite pyrkii samaan kuin kalatiet eli mahdollistamaan vaelluskalojen pääsyn voimalaitoksen ohi yläaltaalle.

 

Lohi
Keminmaan Isohaaran uusi kalatie innovaatio.
Keminmaan Isohaarassa on tänä kesänä käynyt kuhina.Kyösti Vaara / Yle
 

Kemijoen Isohaaran voimalaitoksella on viime kesän ajan testattu uutta innovaatiota, Kalasydäntä. Laite hyödyntää perinteistä lappoperiaatetta ja tulokset näyttävät tällä hetkellä hyviltä.

 

Keminmaan Isohaarassa on tänä kesänä käynyt kuhina, koska kaloja on noussut perinteisten kalaportaiden kautta ennätysmäärä. Lisäksi testissä olleen, valtion kärkihankerahoitusta saaneen kelluvan Kalasydämen kautta on kulkenut kaloja. Laitteen tarkoituksena on siirtää kalat putkia myöten voimalaitoksen ohi, yläaltaaseen. Tämän kesän testissä kalat ajettiin vain koneen läpi ala-altaassa.

Lapin ammattikorkeakoululla oli oma rooli kesän testauksissa, sen tehtävänä oli kalojen tunnistaminen ja laskeminen kamerajärjestelmän avulla.

– Kamerajärjestelmä opetettiin tunnistamaan lohi, sanoo Kalasydän Oy:n toimitusjohtaja Tarmo Aittaniemi.

Putkissa on ollut lähes ruuhkaa. Kalasydämen kamera tunnistikin lohiksi 282 kalaa reilun kuukauden toiminta-aikana. Putken läpi kulki paljon muitakin kaloja.

– Yhdestä videosta laskimme, että puolessa tunnissa putkesta meni 500 kappaletta kaloja, mutta meidän kamerajärjestelmä ei laskenut niitä lohiksi, Aittaniemi jatkaa.

 

Kemijoesta löytyy jokeen leimautunutta villilohta

Perinteiset Isohaaran kalatiet toimivat kesäkuun alusta lokakuun loppuun. Kaikkiaan niitä pitkin ylös meni yli 8300 kalaa, joista puolet nousi yläaltaaseen asti. Suurin osa kaloista oli lohia.

Tulos on edelliseen kesään verrattuna moninkertainen.

*

– Osa niistä on villiä kalaa eli niiden alkuperä on niistä kaloista, jotka ovat syntyneet Ounasjokivarressa ja ovat nyt sitten palaamassa takaisin sinne, sanoo Lohijokitiimin toiminnanohjaaja Jukka Viitala.

– Ne ovat niitä nousevia kaloja, mitä olemme toivoneet jo useamman vuoden ajan. Varmasti tämä nouseva kala on ottanut mukaan osaksi tätä velvoitekalaa, mitä on istutettu tähän jokisuuhun, Viitala jatkaa.

Vuosien pitkäjänteinen työ kalateiden kehittämiseksi tuottaa siis lopulta tulosta.

*

Kalasydäntä vasta viritetään toimimaan tehokkaasti. Siitä on tulossa haastaja kalateille.

– Tänä kesänä saimme vastauksia siihen, että kalasydänjärjestelmä semmoisenaan toimii ja kalat eivät pelkää laitetta, ne hakeutuvat järjestelmän ylös vientiä varten sisälle, sanoo Tarmo Aittaniemi.

 


 

YK:n arvion mukaan vesiin päässyt jätemuovi aiheuttaa vuosittain noin 13 miljardin dollarin taloudelliset vahingot meriluonnolle, turismille, kalastukselle ja yrityksille. Muoveihin kerääntyy lisäksi myrkkyjä, jotka kulkeutuvat ruokaketjujen mukana myös ihmisiin.

 

Alku. Ocean Cleanup aikoo tuoda pelkästään Tyynelle valtamerelle noin 60 laitetta keräämään muovijätteet pois.

 
 

Ocean Cleanup siivoaa valtamerten

jätepyörteitä

 

3.11.2018 04:30 | Kauppalehti Optio

Tyynellä valtamerellä kelluu maailman suurin muovijätteiden lautta. Ocean Cleanup aikoo kerätä sen pois.

 

Merivirrat, tuulet ja aallot ovat kasanneet meriin viisi valtavaa jätepyörrettä, joista kaksi on Tyynellä valta­merellä, kaksi Atlantilla ja yksi Intian valtamerellä. Ellen MacArthurin säätiön raportin mukaan merissä on muovia yhteensä noin 150 miljoonaa tonnia ja määrä kasvaa joka vuosi noin kahdeksalla miljoonalla tonnilla. Viiden suuren jätepyörteen lisäksi monille rannikkoalueille on syntynyt isoja jätelauttoja. Valtaosa merten pyörteistä ja lautoista on pakkausjätettä: muovia, jota on käytetty vain kerran. Jätteen mukana merissä lilluu yhtä paljon öljyä kuin koko maailmanlaajuinen lentoliikenne käyttää vuodessa.

 

Suurin jätelautta on Tyynellä valtamerellä. Tyynenmeren jätepyörre sijaitsee Havaijin ja Kalifornian välissä. Sen on arvioitu koostuvan noin 1,8 miljardista muovipalasesta, joista suurimmat ovat kymmeniä metrejä pitkiä verkkoja.

 

Vuonna 2013 vain 18-vuotias hollantilainen nuorukainen, Boyan Slat, sai idean laitteesta, joka voisi kerätä muovia vesistä. Viisi vuotta myöhemmin idea on kasvanut yritykseksi, joka työllistää yli 80 insinööriä, tiedemiestä, tutkijaa ja asiantuntijaa.

 

Hollannissa ideoitu ja Kalifornian Alamedassa valmistettu ensimmäinen keräilylaite, System 001, lähti matkaan San Franciscon lahdelta muutama viikko sitten. Se saapuu näinä aikoina Tyynelle valtamerelle ja aloittaa puhdistustyöt kaikkein suurimmalta jätemuovipyörteeltä.

Vapaasti kelluvan laitteen idea perustuu 600 metriä pitkään ”putkeen”, joka asettuu merivirtojen, aaltojen ja tuulten avulla U-muotoon. Roskat virtaavat laitteen sisään, ja keräilyä tehostaa putken alapuolella kelluva, kolme metriä syvä helma. Näin laite pystyy keräämään myös muuta kuin pintaroskaa.

Satelliitin kautta System 001 kertoo jatkuvasti sijaintinsa, ja AIS-teknologian ansiosta se näkyy myös laivojen tutkaruuduilla. Kameroiden ja sensoreidensa avulla laite ilmoittaa, kun se on täynnä, jolloin keräilyalus tulee noutamaan roskat pois. Maissa jäte kierrätetään ja soveltuvin osin käsitellään uudeksi raaka-aineeksi muoviteollisuuteen.

 

Pelkästään Kalifornian ja Havaijin välillä laitteiden määrä aiotaan kasvattaa 60:een. Tavoite on, että viidessä vuodessa laitteet keräävät talteen noin puolet muoviroskasta ja vuoteen 2040 mennessä jo 90 prosenttia. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, roskat on kerätty vuoteen 2050 mennessä.

 

*

YK:n arvion mukaan vesiin päässyt jätemuovi aiheuttaa vuosittain noin 13 miljardin dollarin taloudelliset vahingot meriluonnolle, turismille, kalastukselle ja yrityksille. Muoveihin kerääntyy lisäksi myrkkyjä, jotka kulkeutuvat ruokaketjujen mukana myös ihmisiin.

 

*

 

 

 
Idean isä. Ocean CleanUpin keksi hollantilainen Boyan Slat.
 
 

Jyväskylän yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa (Scientific Reports) havaittiin, että 65% borrelioosiin sairastuneista on saanut punkinpuremasta itseensä myös muita taudinaiheuttajia. Tutkimuksessa selvitettiin yli 400 borrelioosin takia lääkäriin tulleen immuunireaktiota kahtakymmentä muuta punkkien levittämää taudinaiheuttajaa kohtaan. Useampi yhtäaikainen punkkien levittämä tauti saattaa heikentää immuunipuolustusta, ja sitä kautta lisätä alttiutta sairastua myös muihin kuin puutiaissairauksiin.


 

 

Punkin puremasta sairastuneet saattavat

saada useamman taudin kerralla

 

Yleisin punkkien levittämä tauti on borrelioosi.

 

Punkit
Punkki lähikuvassa.
Artyom Geodakyan / AOP
 

Punkkien eli puutiaisten levittämät taudit ovat maailmanlaajuinen terveysuhka. Arvioiden mukaan 2050 yli kolmannes maailman ihmisistä sairastaa jotakin punkkien levittämää sairautta.

 

Yleisin ja tutuin punkkien levittämä sairaus on punkkien kantaman borrelia-bakteerin aiheuttama borrelioosi(siirryt toiseen palveluun) (Terveyskirjasto). Suomessa borreliaa on punkeissa vähintään Oulun korkeudelle saakka, eniten eteläisessä Suomessa.

Punkit saattavat kantaa useita eri taudinaiheuttajia, joita ne levittävät yhdellä puremalla. Suurin osa punkkien levittämiin tauteihin tarkoitetuista testeistä testaa kuitenkin vain borrelioosia.

*

Jyväskylän yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa(siirryt toiseen palveluun) (Scientific Reports) havaittiin, että 65% borrelioosiin sairastuneista on saanut punkinpuremasta itseensä myös muita taudinaiheuttajia. Tutkimuksessa selvitettiin yli 400 borrelioosin takia lääkäriin tulleen immuunireaktiota kahtakymmentä muuta punkkien levittämää taudinaiheuttajaa kohtaan.

Useampi yhtäaikainen punkkien levittämä tauti saattaa heikentää immuunipuolustusta, ja sitä kautta lisätä alttiutta sairastua myös muihin kuin puutiaissairauksiin.

*

Tutkimus osoittaa nyt ensimmäistä kertaa, että useammalla kuin neljällä viidestä borrelioosia sairastavalla on joko jokin muu punkkien levittämä taudinaiheuttaja tai muu infektio.

*

Lue lisää:

Lähes kolmasosa puutiaisista kantaa ainakin yhtä taudinaiheuttajaa – eniten sellaisia on Suomen etelärannikolla

 


 

Tänään 2.11. Yle vastuullisesti kertoi korjanneensa juttua: "Korjaus 2.11. klo 11:12: Jutun toiseen lauseeseen on lisätty sana keskimäärin. Lisäksi jutun lopussa on tarkennettu, että raportissa tutkitut lajimäärät kattavat vain pienen osan maailman selkärankaislajeista." Mitä ihmettä? Tässä tapauksessa pienen "keskimäärin"-sanan puuttuminen oli olennaista. Ja se puuttui raportista maailmalla uutisoineista jutuista lähes sääntöjään. Virheen hoksasi The Atlantic -lehden toimittaja Ed Yong. Hän otsikoi juttunsa näin: "Hetkinen, olemmeko todella tuhonneet 60 prosenttia eläimistä?" Yongin havainnosta uutisoi Suomessa ensimmäisenä Tekniikan Maailma, joka selittää Yongin havainnon hänen omalla esimerkillään.


 

 

WWF säikäytti pahan kerran: Hetken jo

luultiin eläinkunnan kuolevan läjäpäin, mutta

ei kuitenkaan ihan niin – tiedotteesta vain

unohtui yksi sana

 

Ensin kerrottiin, että selkärankaisten määrä on vähentynyt 60 prosenttia. Olisi pitänyt kertoa, että keskimäärin 60 prosenttia. Siinä on iso ero.

 

WWF
Afrikanpingviini.
Afrikanpingviini on suojeltu laji. Niitä arvioidaan olevan 50 000 Namibiassa ja Etelä-Afrikassa. Ne lisääntyvät nykyään noin puolet vähemmän verrattuna olosuhteisiin, joihin ihminen ei ole jättänyt vakavaa jälkeä.EPA
 

Varainkeräyksensä pontimeksi Maailman luonnonsäätiö WWF julkaisi tiistaina joka toinen vuosi tehtävän laajan raportin maapallon monimuotoisuudesta.

Yle uutisoi raportista verkkosivuillaan tuoreeltaan näin: "WWF varoittaa: Eläinten määrä on romahtanut hälyttävästi – tällä vauhdilla monista lajeista kohta enää rippeet jäljellä". Tieto oli hätkähdyttävä.

 

Perusteellisessa jutussa kerrottiin, että "tiistaina julkistetun WWF:n Living Planet –indeksin mukaan vuosina 1970–2014 maailman selkärankaisten eläinten määrä on vähentynyt jo 60 prosenttia".

 

Se vain ei pitänyt ihan paikkaansa, sillä WWF:n raportista kertovasta tiedotteesta oli uupunut sana "keskimäärin".

*

Tänään Yle vastuullisesti kertoi korjanneensa juttua: "Korjaus 2.11. klo 11:12: Jutun toiseen lauseeseen on lisätty sana keskimäärin. Lisäksi jutun lopussa on tarkennettu, että raportissa tutkitut lajimäärät kattavat vain pienen osan maailman selkärankaislajeista."

Mitä ihmettä?

Tässä tapauksessa pienen "keskimäärin"-sanan puuttuminen oli olennaista. Ja se puuttui raportista maailmalla uutisoineista jutuista lähes sääntöjään.

Virheen hoksasi The Atlantic -lehden toimittaja Ed Yong. Hän otsikoi juttunsa näin: "Hetkinen, olemmeko todella tuhonneet 60 prosenttia eläimistä?"(siirryt toiseen palveluun)

Yongin havainnosta uutisoi Suomessa ensimmäisenä Tekniikan Maailma(siirryt toiseen palveluun), joka selittää Yongin havainnon hänen omalla esimerkillään.

*

"Kuvitellaan, että on kolme eläinpopulaatiota: 5 000 leijonaa, 500 tiikeriä ja 50 karhua. Neljä vuosikymmentä myöhemmin jäljellä on 4 500 leijonaa, 100 tiikeriä ja 5 karhua. Populaatiot ovat laskeneet 10 prosenttia, 80 prosenttia ja 90 prosenttia – jolloin ne keskimäärin ovat laskeneet 60 prosenttia. Mutta eläinten määrä on laskenut 5 550 eläimestä 4 650:een, mikä on vain 17 prosenttia", TM kirjoittaa.

 

Englanninkielisessä raportissa sana "keskimäärin" on, mutta suomenkielisestä materiaalista se oli jäänyt pois ihan asian sen kummenmin hätkäyttämättä, arvelee WWF:n suojelujohtaja Jari Luukkonen Radio Suomen Päivässä.

– Ehkä olen liian syvällä siinä asiassa, mutta kun meillä on indeksin taustalla yli 4 000 lajia ja 16 700 populaatiota, niin jotenkin se tuntuu itsestään selvältä, että osa näistä lajeista on kehittynyt parempaan suuntaan, osa erittäin huonoon suuntaan ja osa huonoon suuntaan, Luukkonen sanoo.

– Eli myöskin media, joka sitä julki toi, ei kiinnittänyt varsinaista huomiota siihen keskimäärin sanan puuttumiseen. Maalaisjärjellä ajateltuna on itsestään selvää, ettei se tarkoita, että lajien määrä olisi kaikkinensa tipahtanut 60 prosenttia.

 

Luukkonen selvittää myös laskennassa mukana olleiden populaatioiden määrän merkitystä.

– Jos kaikki selkärankaiset pistetään yhteen könttiin ja siitä vähennetään 60 prosenttia, niin siitähän ei ole kyse, vaan tässähän on 16 700 populaatiota taustalla ja populaatioiden koot ovat erilaisia.

– Siellä on sellaisia populaatioita ja lajeja, joiden alkutilanne voi olla, että on ollut 100 000 yksilöä tiettyä lajia alkuvaiheessa, ja nyt niitä on jäljellä 30 000 yksilöä, jolloin se on tipahtanut 70 prosenttia ja tosiaan yksilömäärä on 70 000. Sitten voi olla laji, jossa on 10 000 yksilöä ja niiden määrä voi olla vähentynyt 5 000:een, jolloin se on tippunut 50 prosenttia, eli sellaista summausta.

 

Oman sivumakunsa koko hässäkälle antaa se, että WWF kerää rahaa kummeiksi ryhtyviltä vapaaehtoisilta. Eläinten tilanne on karu myös keskimääräisestikin, mutta nyt viesti meni astetta rajumpana läpi.

Luukkonen onkin valmis korjaamaan WWF:n suomenkielistä tekstiä.

– On oikein, että ”keskimäärin”-sana lisätään sinne viestiin.

Järjestön Living Planet -esittelysivulla(siirryt toiseen palveluun) ja kummisivustolla(siirryt toiseen palveluun) se tätä nykyä lukeekin.

 


 

Kalat ovat ainoa selkärankaislaji, joilla elinympäristöä tärkeämpi syy ahdinkoon on liikakulutus, toisin sanoen ylikalastus. Elinympäristön muokkaus on kuitenkin kohtalokasta esimerkiksi vaelluskaloille. – Suomessa hyvä esimerkki ovat uhanalaiset vaelluskalat. Syynä on muun muassa jokien patoaminen, arvioi Maailman luonnonsäätiön eli WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder.


 

 

WWF varoittaa: Eläinten määrä on

romahtanut hälyttävästi – tällä vauhdilla

monista lajeista kohta enää rippeet jäljellä

 

Ihminen riistää muiden elinmahdollisuudet. Suomessa linnuista yli kolmannes on uhanalaisia.

 

Uhanalaiset lajit

Kaadettua
 sademetsää ja öljypalmuviljelmiä
Öljypalmuistutuksia ja kaadettua sademetsää Indragiri Hulussa, Sumatran saarella Indonesiassa 2013.Bagus Indahono / EPA
 

Nisäkkäiden, kalojen, matelijoiden, sammakoiden ja lintujen elintila kutistuu nopeasti.

 

Tiistaina julkistetun WWF:n Living Planet –indeksin mukaan vuosina 1970–2014 maailman selkärankaisten eläinten määrä on vähentynyt jo 60 prosenttia. Suurinta kato on WWF:n mukaan tänä aikana ollut Etelä- ja Keski-Amerikassa, missä selkärankaisista eläimistä on jäljellä enää reilu kymmenesosa.

Maapallo on ajautunut kriittiseen tilaan, arvioi Maailman luonnonsäätiön eli WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder.

– On todella hälyttävää, mitä luonnossa on tapahtumassa. Jos jatkamme samaan suuntaa, tulossa on romahdus.

 


Pingviinejä
 Etelämantereella.
Pingviinejä Etelämantereella. Myös ilmastonmuutos on uhka monille lajeille.Dean lewins / EPA
 

Elinympäristöt katoavat

Edellinen Living Planet –indeksi julkaistiin kaksi vuotta sitten. Myös silloin WWF:n esille nostamat uhat olivat hyvin saman suuntaisia.

Uuden raportin mukaan suurimmat syyt eläinten määrän vähenemiseen ovat luonnonvarojen ylikulutus ja maatalous. Ne selittävät yhdessä jopa kaksi kolmasosaa eläinkadosta.

Esimerkiksi Etelä-Amerikassa laajoja maa-alueita on raivattu soijan viljelyyn. Tämä puolestaan liittyy lihan kulutuksen lisääntymiseen, sillä soijaa kasvatetaan karjan rehuksi. Metsiä raivataan myös laidunmaaksi.

 

– Lihan kulutuksen vähentäminen on ensiarvoisen tärkeää luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, sanoo Liisa Rohweder.

Elinympäristön tuhoutuminen on vaikuttanut kaikkein eniten lintujen, matelijoiden ja sammakoiden määrän vähenemiseen. Elinympäristöjen tuhoutuminen selittää näillä liki puolet kadosta. Myös ilmastonmuutos vaikeuttaa varsinkin lintujen lisääntymistä.

Nisäkkäillä puolestaan elinympäristön muutosten lisäksi merkittävä haitta on salametsästys. Esimerkiksi tiikerit, sarvikuonot ja Afrikan norsut ovat jääneet usein salametsästäjien uhreiksi.

 

Ahma metsässä.
WWF:n mukaan Suomessa on 220 – 250 ahmaa. Kuva on Kuhmosta.AOP
 

Myös Suomessa muun muassa ahma on edelleen salametsästäjien tähtäimessä.

Kalat ovat ainoa selkärankaislaji, joilla elinympäristöä tärkeämpi syy ahdinkoon on liikakulutus, toisin sanoen ylikalastus. Elinympäristön muokkaus on kuitenkin kohtalokasta esimerkiksi vaelluskaloille.

– Suomessa hyvä esimerkki ovat uhanalaiset vaelluskalat. Syynä on muun muassa jokien patoaminen, Rohweder sanoo.

Lisäksi maataloudessa käytetyt torjunta-aineet voivat aiheuttaa merkittävää tuhoa. Alkuvuodesta julkaistiin ranskalainen tutkimus, jonka mukaan lintujen määrä on vähentynyt Ranskan maaseudulla 15 vuoden aikana kolmanneksella. Syynä katoon on hyönteisten väheneminen tuholaismyrkkyjen käytön seurauksena.

 


Kartta
Mikko Airikka | Yle

Maapallo ei kestä paisuvaa keskiluokkaa

Ylikulutuksen, maankäytön ja luonnonvarojen riiston taustalla on ihminen, arvioidaan WWF:n raportissa. Kulutuksen kasvua ruokkii erityisesti alati paisuva keskiluokka.

– Niinkään syy ei ole maailman väkiluvun kasvu, vaan kuluttavan luokan kasvu, Rohweder sanoo.

Raportin mukaan 50 vuodessa maapallon yhteenlaskettu ekologinen jalanjälki on kasvanut 190 prosenttia. Jalanjäljellä tarkoitetaan luonnonvarojen kulutusta jokaista ihmistä kohti. Jo vuonna 2012 olisi tarvittu laskennallisesti 1,6 maapalloa tuottamaan ihmisten kuluttamat luonnonvarat.

Samalla kun eläinten määrä vähenee, yhä useampi laji on vaarassa kadota kokonaan.

 

Suomessa linnut uhanalaisia

Suomessa on meneillään viides uhanalaisuusarviointi. Suomessa elää noin 50 000 eläin- ja kasvilajia, ja näistä vajaa puolet pystytään arvioimaan. Arvio valmistuu maaliskuussa.

Suomen ympäristökeskuksen ja ympäristöministeriön uhanalaisuusarvioinnissa vuodelta 2015(siirryt toiseen palveluun) linnuista yli kolmasosa eli 87 lajia oli uhanalaisia. Uhanalaisiksi luokiteltujen määrä oli lisääntynyt tuntuvasti viidessä vuodessa.

Lintujen osalta tilanne on huolestuttava. Ympäristöneuvos Esko Hyvärinenmuistuttaa, että monet ovat muuttavia lajeja.

– Niihin vaikuttavat monet tekijät sekä Suomessa että ulkomailla.

 

Merikotka ja varis Loviisan edustalla.
Merikotka ja varis Loviisan edustalla.Juha Metso / AOP
 

Yksi syy lintujen määrän vähentymiseen on metsäluonnon köyhtyminen, josta ovat kärsineet ainakin hömö- ja töyhtötiaiset. Näille lahopuut ovat elintärkeitä.

Metsien monimuotoisuuden säilyttäminen on kuitenkin iso haaste, sillä samanaikaisesti hakkuita aiotaan lisätä.

– On tärkeää, että nämä monimuotoisuuskysymykset pystytään huomioimaan, kun samaan aikaan metsien käyttöä ollaan lisäämässä, sanoo ympäristöneuvos Esko Hyvärinen ympäristöministeriöstä.

Hyvärinen pitää Suomen nisäkkäiden osalta tilannetta kohtuullisena. Tammihiirtä lukuun ottamatta lajeja on kadonnut viimeksi noin sata vuotta sitten.

 

Kierre voidaan pysäyttää

Myös ihminen itse on riippuvainen ekosysteemien toimivuudesta, sillä ne ovat välttämättömiä ruoan, lääkkeiden ja juomaveden tuottamiseen. Yksi esimerkki ekosysteemin häiriöstä on pölyttäjien määrän väheneminen, mikä puolestaan vaikeuttaa ruoan tuotantoa.

Jatkuva kierre voidaan kuitenkin katkaista. WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder kiteyttää kestävän kehityksen kolmeen keinoon:

 

1. Huolehditaan luonnonsuojelusta ja lisätään suojelualueita.

2. Vähennetään luonnonvarojen kulutusta ja säädetään kalastus ja metsästys kestävälle tasolle.

3. Muutetaan maanviljelystä niin, että viljelyalaa ja laidunmaata tarvitaan nykyistä vähemmän.

 

Norsuja savannilla.
Norsulauma Amboselin kansallispuistossa Keniassa toukokuussa vuonna 2016.Dai Kurokawa / EPA
 

Living Planet -raportti on tieteelliseen tietoon perustuva julkaisu, joka on seurannut selkärankaisten määrän kehitystä eri puolilla maapalloa vuodesta 1970. WWF on julkaissut raporttia vuodesta 1998 lähtien.

Raportti perustuu noin 4000 lajin ja vajaan 17 000 populaation seurantaan eri puolilla maailmaa.

 


 

"Kipsin levitys kannattaa aloittaa Saaristomeren valuma-alueelta ja edetä sen jälkeen Selkämeren ja Suomenlahden valuma-alueille", sanoo Save-hankkeen vetäjä, professori Markku Ollikainen tiedotteessa.

 


 

 

Olisi tässä ratkaisu Itämeren

rehevöitymiseen? Kipsiä peltoon

 

26.10.2018 17:00 | Kauppalehti


 

 

Itämeren rehevöityminen näkyy esimerkiksi suurina sinileväesiintyminä.

 

Helsingin yliopiston ja Suomen ympäristökeskuksen tutkijoiden mukaan pelloille pitäisi levittää kipsiä, jotta Itämeren ravinnekuorma pienenisi.

Itämeri on rehevöitynyt pitkään, mikä on näkynyt esimerkiksi suurina sinileväesiintyminä.

Kipsikäsittely vähentää tutkitusti eroosiota sekä fosforin ja hiilen huuhtoumaa pelloilta.

 

"Kipsikäsittely parantaisi merkittävästi erityisesti Saaristomeren rannikkovesien tilaa. Maatalouden ravinnehuuhtouma Saaristomereen on yksi HELCOMin listaamista kohteista, jotka kuormittavat Itämerta eniten. Kipsin avulla tämä kuormitus saataisiin viimein vähenemään", kertoo Suomen ympäristökeskuksen (Syke) erikoistutkija Petri Ekholm tiedotteessa.

Kipsikäsittelyn vaikutukset, riskit ja toteutuskelpoisuus on selvitetty ympäristöministeriön rahoittamassa Save-hankkeessa.

Tutkijat ovat laskeneet, että peltojen kipsikäsittelyn laaja käyttöönotto vähentäisi Itämeren fosforikuormitusta vuodessa 300 tonnilla.

 

Vähennys vastaisi Itämeren suojelukomissio Helcomin toimintaohjelman suosituksia ja Suomen omia vesien- ja merenhoidon tavoitteita fosforipäästöjen vähentämisestä.

Tutkimuksen mukaan kipsikäsittely sopii noin neljännekselle Suomen peltopinta-alasta.

*

"Kipsin levitys kannattaa aloittaa Saaristomeren valuma-alueelta ja edetä sen jälkeen Selkämeren ja Suomenlahden valuma-alueille", sanoo Save-hankkeen vetäjä, professori Markku Ollikainen tiedotteessa.

  •  
    Karla Kempas
     

Satelliittipaikantimilla merkityt ryhävalaat tuovat aivan uuden kuvion valaiden bongauksen erityisesti Andenesissa, mutta myös koko Norjan rannikolla. Sivustolta on helppo nähdä milloin jopa 18 metriä pitkät ryhävalaat tulevat rannikolle.


 

 

Katso missä valaat uivat –

satelliittipaikannus paljastaa ryhävalaiden

reitit

 

Tromssan yliopisto UiT on avannut internetissä sivuston, jossa voi seurata valaita lähes reaaliajassa. Satelliittiseurannassa on ryhävalaita, jotka vaeltavat Barentsinmereltä jopa Karibianmerelle asti.

 

Valaat
Kaskelotti sukeltaa Andenesin edustalla Norjassa.
Kaskelotti sukeltaa Andenesin edustalla Norjassa.Vesa Vaarama / Yle
 

Tromssan yliopiston ja Norjan Merentutkimuslaitoksen tutkijat ovat syyskuussa merkinneet satelliittilähettimillä kymmenen ryhävalasta (Megaptera novaeangliae). Tarkoitus on seurata valaiden pitkää vaellusta lisääntymisalueille Karibianmerelle ja Länsi-Afrikan merialueelle.

 

Valaat käyvät pinnalla hengittämässä, jolloin niiden puhaltama vesisuihku voi näkyä kauas
Valaat käyvät pinnalla hengittämässä, jolloin niiden puhaltama vesisuihku voi näkyä kauas. Kuvassa on kaskelotti, joka voi olla sukelluksissa jopa kaksi tuntia kerrallaan.Vesa Vaarama / Yle
 

Merkityt ryhävalaat ovat syönnösalueillaan pohjoisella Barentsinmerellä. Ryhävalaat vaeltavat talven lähestyessä Norjan rannikolle ja vuonoihin silliparvien perässä ja edelleen eteläisille merialueille.

 

Paikannus useita kertoja vuorokaudessa

Satelliittipaikantimilla merkityt ryhävalat uivat tällä hetkellä Huippuvuorten itäpuolella. Etäisyys Norjan pohjoisimmasta pisteestä Nordkapista valaiden olinpaikkaan on noin 800 kilometriä.

 

Jokaisen valaan reitti on merkitty omalla värillä.
Jokaisen valaan reitti on merkitty omalla värillä. Reitillä olevasta pallosta näkee tarkan ajan, milloin lähetin on ollut yhteydessä satelliittiin.Kuvakappaus Tromssan yliopiston sivulta: https://whaletracking2018.uit.no/
 

Jokaisella kymmenestä satelliittivalaasta on oma tunnusnumeronsa. Kartalta voi seurata(siirryt toiseen palveluun) vaikka yhtä valasta kerrallaan.

Paikannuspisteitä on satelliittikartan mukaan parhaimmillaan tullut parinkymmenen minuutin välein. Yksi valaista on kuitenkin paikantunut alueella viimeksi lähes kuukausi sitten.

Paikannin on valaan evässä. Valaan olinpaikka ilmestyy kartalle, kun valas käy pinnalla ja yhteys satelliittiin toimii.

 

Seurantasivuston toivotaan lisäävän valasturismia

Tromssan yliopiston tutkijat toivovat valasseurannan avaamisen yleiseen jakeluun lisäävän ihmisten tietoutta valaista. Tiedon lisääntyminen voi myös edistää kiinnostusta valasturismiin.

Esimerkiksi Lofoottien pohjoispuolella Andenesissa on jo kymmeniä vuosia järjestetty suosittuja valasmatkoja.

 

Turisteja valassafarilla. Taustalla Andöyan saari Lofoottien pohjoispuolella.
Turisteja valassafarilla. Taustalla Andöyan saari Lofoottien pohjoispuolella.Vesa Vaarama / Yle

Andenesin lähellä merellä on 800 metrin syvänne, johon varsinkin nuoret kaskelotit (Physeler macrocephalus) tulevat syönnökselle. Valaat käyvät säännöllisesti pinnassa hengittämässä.

Syvänne on lähinnä Norjan rannikkoa oleva paikka, jossa isoja valaita pääsee varmuudella näkemään ja kuvaamaan. Alueelle pääsee laivalla noin puolessa tunnissa. Valassafarien järjestäjä takaa peräti 100 prosentin varmuuden valaiden näkemiseen.

 

Valaan koon tajuaa kunnolla vasta kun sen näkee läheltä.
Valaan koon tajuaa kunnolla vasta, kun sen näkee läheltä. Andenesin valasmuseossa voi ihmetellä oikeaa kaskelotin luurankoa.Vesa Vaarama / Yle
 

Voiko satelliittivalaat bongata rannikolla?

Satelliittipaikantimilla merkityt ryhävalaat tuovat aivan uuden kuvion valaiden bongauksen erityisesti Andenesissa, mutta myös koko Norjan rannikolla. Sivustolta on helppo nähdä milloin jopa 18 metriä pitkät ryhävalaat tulevat rannikolle.

Aivan eri asia on sitten se, pääseekö niitä näkemään rannalta tai edes veneestä. Satelliittikartan avulla mahdollisuus on kuitenkin suurempi kuin ilman sitä.

 

Harvinainen näky: kaskelotti ja delfiini liikkuvat yhdessä.
Harvinainen näky: kaskelotti ja delfiini liikkuvat yhdessä. Valastutkijan mukaan kyseessä on mahdollisesti emonsa menettänyt nuori delfiini, jonka kaskelotti on "adoptoinut".Vesa Vaarama / Yle

Andenesin valassafarialue on yksi paikka, jossa ryhävalaita nähdään säännöllisesti muiden isojen merinisäkkäiden ohella. Siellä voi nähdä kaskelottien ja ryhävalaiden lisäksi myös miekkavalaita (Orcinus orca), pallopäävalaita (Globicephala melas) ja sillivalaita (Balaenoptera physalus).

*

Lähteet: UNIVERSITETET I TROMSØ – NORGES ARKTISKE UNIVERSITET; ANDENES HVALSENTER ; STORE NORSKE LEKSIKON / HVALER OCH SELER

 


 

Tukien maksatuksesta huolehtivan Luonnonsuojeluviraston mukaan yli satatuhatta ruotsalaista on vuoden aikana hypännyt sähköpyörän selkään ja hakenut tukea. He ovat keski-iältään 55-vuotiaita, asuvat eri puolilla Ruotsia, erityisesti pienissä ja keskisuurissa kaupungeissa. – Tätä voi kutsua menestykseksi, koska kaikkiaan noin 40 miljoonan euron tukipotti on nyt käytetty ja sähköpyörien myynti on kasvanut voimakkaasti, Luonnonsuojeluviraston talousjohtaja Håkan Svaleryd sanoo.


 

 

Ruotsin sähköpyörätuesta tuli menestys –

tavoitteena on lisätä ympäristöystävällistä

liikkumista kaikin tavoin

 

Yli satatuhatta ruotsalaista on viime vuoden aikana saanut ostamalleen sähköpyörälle valtion tukea.

 

Ulkomaat
Pyöräilyä Tukholman keskustassa
Linda Söderlund / Yle
 

TUKHOLMATukholman Södermalmin pyöräliikkeessä seisoo tyytyväinen mies. Ruotsin hallituksen päätös tukea sähköpyörän ostoa mullisti kaupanteon vuodessa.

Pyöräliikkeen omistaja Roger Harrfors kertoo, että myynti on kasvanut vuodessa yli sata prosenttia.

 

Liikkeessä esillä olevien sähköpyörien hinnat liikkuvat tuhansissa euroissa. Hallituksen tukipäätöksen ansiosta ruotsalaiset ostavat aiempaa kalliimpia pyöriä. Tuki on 25 prosenttia ostohinnasta, korkeimmillaan tuhat euroa.

 

Yli viisikymppiset innokkaimpia

Tukien maksatuksesta huolehtivan Luonnonsuojeluviraston mukaan yli satatuhatta ruotsalaista on vuoden aikana hypännyt sähköpyörän selkään ja hakenut tukea. He ovat keski-iältään 55-vuotiaita, asuvat eri puolilla Ruotsia, erityisesti pienissä ja keskisuurissa kaupungeissa.

– Tätä voi kutsua menestykseksi, koska kaikkiaan noin 40 miljoonan euron tukipotti on nyt käytetty ja sähköpyörien myynti on kasvanut voimakkaasti, Luonnonsuojeluviraston talousjohtaja Håkan Svaleryd sanoo.

Tuen jatko on epävarmaa. Siitä päättää tuleva hallitus, kunhan se saadaan valittua.

Ruotsi kiri tukirahoilla itsensä Hollannin, Tanskan ja Saksan rinnalle, noin 20 prosenttia uusien pyörien myynnistä on nyt sähköpyöriä.

Tuen tavoitteena on vähentää autoilua ja parantaa kansanterveyttä. Luonnonsuojeluvirasto aikoo tutkia jälkikäteen miten tehokkaasti tuella lopulta kyettiin ohjaamaan ihmisiä ympäristöystävällisempään liikkumiseen.

– Tässä on kysymys todella tärkeistä asioista, mutta jää nähtäväksi onko juuri tämä paras keino, Svaleryd pohtii.

 

Pyöräkauppias Roger Harrfors
Pyöräkauppias Roger Harrfors ajaa nykyisin työmatkansa sähköpyörällä.Riikka Uosukainen / Yle
 
 

Ympäristöystävällinen liikkuminen kasvussa

Poliittisten päättäjien tavoitteena on lisätä ympäristöystävällistä liikkumista kaikin tavoin.

Pyöräkauppias Roger Harrfors uskoo, että ruotsalaiset siirtyvät joka tapauksessa sähköpyöriin, tuettiin niitä tai ei.

Tällä hetkellä ostajat ovat enimmäkseen yli 40 vuotiaita.

– Nuoret eivät ole yhtä innostuneita sähköpyöristä. Se on heidän mielestään huijaamista, Harrfors naureskelee.

Hän uskoo kuitenkin, että yhä useampi pitkää työmatkaa ajava ruotsalainen haluaa välttyä hikoilulta ja suihkulta.

Harrfors itsekin viilettää sähköpyörällä joka päivä 15 kilometrin työmatkan Huddingesta Södermalmiin puolessa tunnissa, yhtä nopeasti kuin autolla.

 


 

– Suomalainen kirjolohi ja suomalainen (kasvatettu) siika on melkein ainoat kalalajit koko maailmassa, jotka saavat WWF:n vihreän listan statuksen, sanoo WWF:n ohjelmapäällikkö Sampsa Vilhunen. WWF nosti lohen ja siian vihreälle listalleen vuonna 2014. Vilhunen antaa tunnustusta kalankasvattajille, mutta muistuttaa myös, että Suomessa on tehokas ympäristölainsäädäntö.

 

LKS 20140310 Kirjolohenkasvattamon allas Virolahden edustalla, Suomenlahdella. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Kassilohi onkin ekoteko – päästöt romahtivat

murto-osaan

 

Itämerirehun tulo markkinoille kaksi vuotta sitten lopetti ravinteiden siirtymisen valtameristä Suomen vesistöihin.

 

On yleinen harhaluulo, että kalankasvatus kuormittaa ympäristöä. Monilla on asiasta virheellinen mielikuva. Näin väittää Kalaneuvos-yrityksen varatoimitusjohtaja Toni Hukkanen.

– Meillä olisi erinomaiset olosuhteet kalankasvatuksen lisäämiseen, kalansyönnin lisääminen olisi oikea ekoteko, hän sanoo.

Kalaneuvos on yksityinen yritys, joka myy kasvatettua kalaa 75 miljoonalla eurolla vuodessa. Yrityksen etu on, että kalankasvatus nähdään ympäristöystävällisenä toimialana.

Tutkimustieto kuitenkin tukee Kalaneuvos-yhtiön näkemystä. Luonnonvarakeskus Luke arvioi, että vuodesta 1980 vuoteen 2016 kalankasvatuksen fosforipäästöt ovat vähentyneet 80 prosenttia. Typpipäästöt ovat vähentyneet 70 prosenttia.

 

Vanhat mielikuvat kalankasvatuksesta elävät edelleen, ja moni muistaa ”kassilohen” eli kasvatetun kirjolohen huonon maineen. Maa- ja metsätalousministeriön kalatalousneuvos Risto Lampinen sanoo, että kala-ala ei tahdo päästä irti vanhasta maineestaan.

– Mielikuvat muuttuvat aina hitaasti, mutta tässä poikkeuksellisen hitaasti.

Päästöjä on pystytty vähentämään sekä kehittämällä rehuja että jalostamalla kaloja valinnan keinoin. Takavuosikymmeninä tarvittiin kahdesta kolmeen kiloa kalanrehua, jotta yksi kala kasvatti painoaan yhden kilon verran. Ylimääräinen rehu jäi vesistöön.

Nykyisin hyötysuhde on parhaimmillaan 1:1 eli kilolla rehua saadaan kilo kalaa. Tähän on vaikuttanut paitsi rehujen parantuminen, myös se, että jalostuksen ansiosta kalat käyttävät rehun hyödyksi aiempaa tehokkaammin.

 

Luken tilastojen mukaan 100 kilolla rehua tuotetaan 61 kiloa kalaa. Nauta ei pääse samaan: 100 kilolla rehua tuotetaan 4 kiloa naudanlihaa.

Luken ravinnepäästötilastot ulottuvat vuoteen 2016 saakka, mutta sen jälkeenkin parannukset kalankasvatuksessa ovat jatkuneet. Merkittävin uudistus lienee siirtyminen Itämerirehun käyttöön monilla kasvattamoilla. Itämerirehu tarkoittaa, että Itämerestä pyydetään silakkaa ja kilohailia, jotka jauhetaan rehuksi ja syötetään kasvattamoiden kaloille.

Aiemmin kalanrehu tuotiin ulkomailta ja sen raaka-aineena käytettiin Atlantin ja muiden valtamerialueiden rehukalaa. Seuraus oli, että Itämereen siirtyi ravinteita maailman valtameriltä, ja jos kalat eivät käyttäneet kaikkea rehua hyväkseen, hukkaan menneet ravinteet jäivät kuormittamaan Itämerta.

Itämerirehun valmistaja Raisioaqua laskee, että viime vuonna yhtiö nosti Itämerestä 16 tonnia enemmän fosforia kuin kalankasvattajat tuottivat sitä mereen samassa ajassa.

Yksi osoitus kalankasvatuksen muutoksesta on, että ympäristöjärjestö WWF pitää kalankasvatusta kestävänä elinkeinona.

– Suomalainen kirjolohi ja suomalainen (kasvatettu) siika on melkein ainoat kalalajit koko maailmassa, jotka saavat WWF:n vihreän listan statuksen, sanoo WWF:n ohjelmapäällikkö Sampsa Vilhunen.

WWF nosti lohen ja siian vihreälle listalleen vuonna 2014. Vilhunen antaa tunnustusta kalankasvattajille, mutta muistuttaa myös, että Suomessa on tehokas ympäristölainsäädäntö.

Kalankasvatus on vähentynyt Suomessa viime vuosikymmeninä. Vuonna 1990 täällä tuotettiin vuodessa 20 miljoonaa kiloa lohikaloja, nykyisin enää 12–14 miljoonaa kiloa. Siikaa tuotetaan lisäksi noin miljoona kiloa.

Kalaneuvos järjesti tiistaina Helsingissä paneelikeskustelun kalankasvatuksen tilasta Suomessa.

 


 

Suomen metsiin ilmaantuu joka syksy miljoonia kiloja herkkutatteja, joista vain pieni osa päätyy sienikoppaan. Herkkutattien herkullisuus ja taloudellinen arvo tajuttiin täällä kunnolla vasta 1980-luvulla. Pohjois-Karjalassa menestyvää sienibisnestä pyörittävä Loreno Dalla Valle kertoi Option parin vuoden takaisessa jutussa, kuinka tateilla pelattiin Suomen metsissä ennen jalkapalloa.

 

Tiesitkö?
 Kuivattuna tatit säilyvät ikuisuuksia. Taiten kuivatut tatit palautuvat melkein alkuperäiseen muotoonsa. Liotusvettä ei pidä heittää pois. Sillä voimautat kastikkeen intensiivisen tattimaiseksi.

Tiesitkö? Kuivattuna tatit säilyvät ikuisuuksia. Taiten kuivatut tatit palautuvat melkein alkuperäiseen muotoonsa. Liotusvettä ei pidä heittää pois. Sillä voimautat kastikkeen intensiivisen tattimaiseksi.

 

 

Maistuva tatti (Boletus) on sienimaailman kuningas

 

 

Suomen metsiin ilmaantuu joka syksy miljoonia kiloja herkkutatteja, joista vain pieni osa päätyy sienikoppaan.

 

Tatti. Kaiken maailman tryffelipepet ja huhtasieniheikit saavat sanoa mitä lystäävät, mutta tatti, ja nimenomaan herkkutatti, on sienimaailman kiistaton kuningas. Ruotsissa tämä on sisäistetty erinomaisesti, sillä siellä herkkutatti tottelee nimeä karljohansvamp tatteja himoinneen kuningas Kaarle XIV Juhanan mukaan.

 

Tänä syksynä herkkutatteja (Boletus edulis) kasvaa taas kuin sieniä sateella, vaikka kuivaksi jäänyt kesä enteili kehnoa satoa. Varsinkin Italiassa tatille on kehittynyt luksusherkun maine, mutta se on kuitenkin varsin yleinen asukki pohjoisen pallonpuoliskon havu- ja sekametsissä. Satoa kerätään heinäkuun lopulta lokakuulle saakka.

Herkkutatin tunnistaa helposti paksusta jalasta ja pullamaisen pyöreästä ruskeasta lakista. Nuorena tatti on parhaimmillaan. Varsi on kiinteä ja pillistö väriltään valkoinen. Vanhetessaan pillistö alkaa kellertää ja vaihtaa lopulta väriä vihertäväksi.

 

Käytä näin: Paista siivutetut tatit oliivi­öljyssä melkein rapeiksi. Lisää ­pannulle silputtua persiljaa ja valko­sipulia. Viimeistele mustapippurilla, ­suolalla ja sitruunamehulla. Hyvin ­maistuu myös raakana paperinohuina ­siivuina. Mausta parmesaanilla, ­oliivi­öljyllä ja tilkalla sitruunamehua. Se on siinä.