Asteroidi löydettiin alun perin loppuvuodesta 2010, mutta sen tarkkaa rataa ei voitu tuolloin määrittää. Kappale katosi tämän jälkeen yli seitsemäksi vuodeksi, sillä astronomit havaitsivat sen uudelleen vasta viime viikolla, toukokuussa, 2018.

 

Asteroidi 2010 WC9:n kiertorata. Kuva: NASA / JPL

Harvinainen tapaus: Asteroidi syöksyy tänään

Maan ja Kuun välistä

 

Yli seitsemäksi vuodeksi kadonnut asteroidi ohittaa Maan reilun 200 000 kilometrin päästä.

Matkustajalentokoneen kokoinen kivenmurikka viilettää tänään maapallon ohi

 

Läpimitaltaan 38–119 metrin mittainen asteroidi 2010 WC9 ohittaa Maan noin 203 000 kilometrin päästä. Etäisyys on noin puolet Maan ja Kuun välimatkasta.

Astronomien mukaan on melko harvinaista, että tämän kokoluokan asteroidit ohittavat maapallon näin läheltä.

Space.comin mukaan useat teleskoopit seuraavat parhaillaan 2010 WC9:n ohitusta. Asteroidi ei ole törmäyskurssilla Maan kanssa.

Tuoreimpien arvioiden mukaan 2010 WC9:n kiertorata on 1,12 Maan vuoden pituinen.

 



Näytä kuva Twitterissä
EarthSky@earthskyscience
 
 

'Lost' asteroid to pass closely May 15:http://bit.ly/2rHmMAO 

Asteroid 2010 WC9 will pass at about half the moon's distance, in one of the closest approaches ever observed of an asteroid of this size.

Click in for information about viewing online.

Tehokkuus ja digiusko eivät voi korvata humanismia ja sivistystä. Talous ja tekno­logia tarvitsevat tuekseen laajaan sivistykseen perustuvaa ymmärrystä historiasta, kulttuurista ja ihmisyydestä. Vain siten teknologia palvelee jatkossakin ihmisen hyvinvointia eikä päinvastoin.


 
Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus
 
 

Teknologia ei voi korvata sivistystä

 

Talous ja teknologia tarvitsevat tuekseen laajaan sivistykseen perustuvaa ymmärrystä historiasta, kulttuurista ja ihmisyydestä. Vain siten teknologia palvelee ihmisen hyvinvointia eikä päinvastoin.


 

TEKNOLOGIAN kehitys on välillä hidasta ja tuskin havaittavaa, mutta toisinaan muutoksia tapahtuu hyvinkin nopeasti. Internetiä pi­detään jo yhtä isona mullistuksena kuin kirjapainotaidon keksimistä.


Uusi teknologia on yleensä helpottanut ihmisen elämää, mutta usein se on myös herättänyt pelkoja ja huolia. Teollistumisen alkuaikoina koneet veivät ihmisiltä työpaikkoja, mikä sai työläiset kapinoimaan. Vaikka olemme eläneet teknistyneessä ympäristössä jo vuosikymmeniä, uusi teknologia ei ole nytkään ongelmatonta. ­Tekoäly ja robotit edustavat teknologisen kehityksen uutta sukupolvea, jonka vaikutuksia ihmisen elämään voimme vasta arvailla.

Vanhustenhoidossa uusi teknologia voi vapauttaa hoivahenkilöstöä keskittymään kaikkein olennaisimpaan eli ihmisen kohtaamiseen. Lääkerobotti voi hoitaa lääkkeiden jakelun väsymättä. Robotista ei kuitenkaan ole ihmisen korvaajaksi vuorovaikutuksessa, vaikka siihenkin tehtävään robotteja kehitetään. Kun robotille annetaan ihmismäisiä ominaisuuksia, ajaudumme helposti inhimillistämään koneita.

Taloudessa vannotaan tehokkuuden ja tuottavuuden nimiin. Tuottavuus kyllä paranee teknologian avulla, mutta samalla pitäisi muistaa, että talous ja teknologia ovat ihmistä varten eikä päinvastoin.


Teknologia muuttaa nyt taloutta, yhteiskuntaa ja ihmisten elämää niin nopeasti, että tulevaisuus herättää vääjäämättä epävarmuutta. Tähän maaperään on helppo iskeä populismilla, joka tarjoaa monimutkaisiin ongelmiin yksinkertaisia vastauksia. Houkutus populismiin kasvaa, kun teknologia ja kiireinen elämänmuoto ohjaavat ihmisiä koko ajan nopeamman ja lyhyemmän viestinnän äärelle.

Jatkuvat tehostamisvaatimukset työelämässä voivat myös johtaa pinnalliseen ­ymmärrykseen työn merkityksestä. Jos ainoa tavoite on rahassa mitattava tulos, mikä lopulta on työn syvällisempi merkitys?


Viime aikoina on virinnyt keskustelua siitä, vaarantavatko teknologian nopea kehitys ja uuden tekniikan synnyttämä hurmos jo sivistyksen ja humanismin perinteet. Näin voi käydä, jos teknologiasta tulee itseisarvo ilman arvopohjaista keskustelua siitä, mitä sillä tavoitellaan.

Lyhytnäköinen hyötyajattelu voi kaventaa tieteen suuntautumista, jolloin hyödylliseksi lasketaan vain teknis-taloudelliset alat. Eri tieteenaloja ei ole syytä asettaa vastakkain kilpailemaan arvostuksesta. Ne tukevat ja tarvitsevat toisiaan. Moni teknologia­yritys onkin jo ymmärtänyt, että tuotekehitykseen tarvitaan insinöörien ­lisäksi myös kulttuurin asiantuntijoita.

Sivistys ei ole vain akateemisen eliitin etuoikeus. Se on keskeinen perusta yhteiskunnan terveelle kehitykselle. Itsensä sivistäminen ja kehittäminen on jokaisen yksilön oikeus ja samalla myös velvollisuus yhteisön jäsenenä.


Suomessa kuten muualla Euroopassa tieteen ja sivistyksen arvo on juurtunut kulttuuriin pitkän historiallisen kehityksen eri vaiheiden tuloksena. Tätä perintöä ei kannata hukata.

 
Kulttuuri
 

Essee: Olisi jo aika palauttaa Hennalassa

teloitettujen ihmisarvo – edes hautaamalla

heidät kunniallisesti

 

Historiantutkija Veli-Pekka Leppänen muistuttaa, että vuonna 1918 Lahdessa ammuttujen punavankien tunnistaminen todistaisi sivistysvaltion periaatteista.

 
Oli hellepäivä kesällä 1976, Hennalan varuskunnan laidalla. Kaivettiin kenttälapioilla poteroita.


”Ottakaa varoen, sieltä voi tulla punikkien luita vastaan”, kesävänrikki Hakkarainen koulutti. Istui kivellä ja pureskeli heinänkortta.

Yhä vaan hölmömpi, ajattelin. Oikaisin, katsoin silmiin ja sanoin matalasti: ”Saisihan sitä kerrankin tutustua isoisäänsä.”

 
Maastoharjoitus jatkui jotenkin, juoksenneltiin pelloilla ja välillä lyötiin maihin.

Asiaan ei palattu, mutta vänrikki selvästi piti etäisyyttä. Hyvä niin.

MUTTA OIKEASSA vänrikki oli: keväällä 1918 Hennalassa oli ammuttu satoja punavankeja. Eikä teloitettuja haudattu vaan vain kuopattiin summittaisiin monttuihin.

Lahtelaisena totta kai tunsin seudun ja maineen. Vänrikkiin sovelsin kuitenkin taktista valhetta; ei minun sukuani ollut kuollut Hennalassa, halusin vain vaientaa pölvästin.

VÄNRIKIN puhe pätee yhä, neljäkymmentäkaksi vuotta myöhemmin. Hennalan vankileirin hautakuopat on avaamatta, uhrit tunnistamatta ja siirtämättä hautuumaalle. Miltei kaikilla muilla vuoden 1918 uhripaikoilla vallitsee jo sivistyneempi olotila.

On aika korjata laiminlyönnit. Paraikaa vietetään Hennalan muistoviikot -tapahtumia, joihin kuuluu näyttelyitä, iltamia ja neljä isoa yleisöseminaaria. Helatorstaina on myös muistojumalanpalvelus ja vankileirin muistojuhla, jossa puhujana on arkkipiispa Kari Mäkinen.

Muistoviikkoja tuetaan eri tavoin, mukana on valtioneuvoston kanslia, Lahden kaupunki, SAK, Tradeka, Riihi säätiö, valtakunnallisia arkistoja ja puolueita paikallisesti. On meneillään myös joukkorahoitus.


Mikä on Hennala-viikkojen tarkoitus?

Yksi järjestäjistä, lahtelainen lääkäri, professori ja kansanedustaja Martti Talja (kesk) näkee tilaisuudet osana kansallista surutyötä. Sota on vuosisadan ajan leimannut Suomea, vaikka keskuudes­samme ei enää aikalaisia ja vastak­kainasettelua olisikaan. Hänen mielestään on ensiarvoista, että sadat omaiset saisivat varmuuden esivanhempiensa kohtalosta.

Talja muistuttaa, että Suomessa on kristillinen perinne haudata vainajat. Hennalassakin sen tulisi vihdoin toteutua.

GEENITEKNOLOGIAN keinoin on mahdollista identifioida uhrit, ja vertailussa on hyödynnettävissä Sotasurmat 1914–1922 -projektin ja muiden tutkimusten tietokantoja.

Kiikastaa rahasta. Martti Taljan mukaan tunnusteluja on tehty, jotta löytyisi rahoitus Hennalan uhrien selvittämiseksi. Lahden läheltä Heinolasta on paikannettu isohko vuoden 1918 joukkohauta, jonka tutkimisesta on jo päätetty.


Lahdessa tehtävää on paljon enemmän, sillä Hennalan leirin kaikkiaan 13 000 vangista ainakin 1 200 kuoli. Heihin kuuluu myös noin kaksisataa teloitettua naista.

Muistoviikkoja organisoi toinenkin tohtori, Järvenpään sosiaalisairaalan ylilääkärinä eläköitynyt Antti Holopainen (vas). Hän sanoo että Hennalassa on paljon selvittämätöntä, ja että objektiivinen tutkimuskuva puuttuu.

Mutta niin ikään kaivataan niiden emotionaalisten ristiriitojen käsittelyä, joita suvuissa ja perheissä on siirtynyt sukupolvilta seuraaville, Holopainen huomauttaa. Ne ovat erittäin herkkiä ja syviä asioita.

Hänen mielestään kirkko etsii kattavasti sovintoa vuoden 1918 tiimoilta, ja Lahden seurakunnat osallistuvat Hennalan muistotapahtumiin.

Samankaltaista vastaantuloa, virallista tunnustusta uhreille Holopainen toivoo Suomen ylimmiltä valtioelimiltä.


Holopainen muistuttaa, että Hennalan teloitetut olivat valtioterrorin uhreja. Ja että nykyinen Suomen tasavalta on silloisen hallinnon seuraajavaltio, jonka kuuluisi vähintään symbolisesti palauttaa oikeudetta surmattujen ihmisarvo. Se todistaisi sivistysvaltion periaatteista.

Valtiojohdolta toivotaan siis kahta ­asiaa: uhrien tunnistamisen ja hautaamisen rahoitusta sekä ammuttujen arvokasta rehabilitointia. Tutkimus hoituisi kohtuullisen määrärahan turvin, jälkimmäinen henkisin ominaisuuksin.

Hallituksen olisi luontevaa tehdä tarpeelliset päätökset jo sodan muistovuonna. Yhtä tervetulleena kädenojennuksena koettaisiin presidentin harkittu puhe jossakin sopivassa yhteydessä.

Hyvin ehtii. Vuotta on vielä jäljellä.

SYVIN KYSYMYS kuuluu: Milloin sisällissota lopulta päättyy – mielikuvia luovana ja muokkaavana prosessina? Intohimoja ruokkivina, tiukkaan juurtuneina suku- ja perhemuistoina? Onko häivyttäminen edes tarpeen?


Terveestä etääntymisestä on merkkejä. Nuoremmissa – niin maallikoissa kuin tutkijoissakin – voi ilahduttavasti erottaa osapuoliin sitoutumatonta, lähinnä inhimillisesti motivoitunutta asennetta. Sota kiinnostaa syy- ja seurauskimppuina eikä valkoisena tai punaisena sankaruutena. Aiempien sukupolvien rasitteet ovat kirpoamassa.

Mutta sotaosapuolten muistot ja tradi­tiot pysyvät hengissä nekin. Jos Vaasassa muistetaan (ilman sotilasparaatia) jääkärien paluuta tai jossakin ihmiset vievät kukkia punaisten muistokummuille, niin tuskinpa haittaa ketään. Sellainen kuuluu kaikkien sotien vakiintuneisiin muistorituaaleihin.

Suomea voi verrata Espanjaan. Espanjassa 1930-luvun sisällissotaa vasta pu­retaan, riidellään uhrimääristä ja jouk­kohautapaikoista. Hidas polku on alussa, Suomessa sentään paljon pidemmällä.

Mutta Yhdysvalloista olemme jäljessä. Käynnit USA:n sisällissodan (1861–65) ­museoissa vahvistavat vaikutelman todella kaukaisista tapauksista, jo menneen maailman murusista. Niitä silmäillään kiinnostuneena, ehkä oppienkin, mutta kiihtymättä.

Yhdysvalloissa larpataan sisällissotaa siinä missä mitä tahansa muinaista seikkailua. Milloin me yllämme samaan? Ehkä viiden vuosikymmenen, sadan vuoden kuluttua?




Esimerkiksi tätä juttua kirjoitettaessa Suomen yllä liikkui useita romunkappaleita, muutama kantoraketin osanen ja jokunen hyötykuormakin.


  

Avaruusromua riittää – täältä voit seurata

livenä, missä mikäkin vekotin kiitää

 

Suomenkin yllä liikkuu jatkuvasti avaruusromua ja satelliitteja. Osaa niistä voi yrittää etsiä yhdysvaltalaisen nettisivun avustuksella.

 

Tähtitiede
Avaruusromua leijailee maapallon ympärillä
Seppo Suvela / Yle Uutisgrafiikka
 

Maata kiertää kymmeniätuhansia romunkappaleita, suuria ja pieniä. Aivan pienimmät mukaan laskien niitä on noin 166 miljoonaa, kuten Yle kertoi aiemmin keväällä.

Ongelma on suuri, ja se kiinnostaa muitakin kuin avaruustoimintaa harrastavien maiden vastuuviranomaisia. Myös meitä tavallisia maan asukkeja.

 

Tähän tarpeeseen vastasi yhdysvaltalainen James Yoder, joka muutama vuosi sitten keksi rakentaa nettisivun, jolla voi seurata suurempien Maan lähiavaruudessa liikkuvia kappaleita, sekä romuja että esimerkiksi käytössä olevia satelliitteja. Ja vieläpä reaaliaikaisesti.

Sivun löytää täältä.(siirryt toiseen palveluun)

 

Erilaiset kuljeskelijat eri väreillä

Stuff in Spacen kartalta voi poimia yksittäisiä pisteitä ja katsoa, onko kyseessä avaruusromu, käytössä oleva satelliitti tai vaikka raketin kappale. Kohdepistettä klikkaamalla saa selville myös kohteen sijainnin, korkeuden, liikeradan ja nopeuden. Maapalla voi pyöritellä tietokoneen hiirellä

Tietojen hyödyntämistä helpottaa se, että satelliittien ja teleskooppien tyyppiset hyötykuormat on merkitty punaisella, käytetyt kantoraketit sinisellä ja muu avaruusromu harmaalla. Stuff in Spacen tiedot ovat peräisin Space Trackilta, joka vastaa avaruuslentojen turvallisuudesta Yhdysvalloissa.

Kolmiulotteisesta kartasta näkee, että useimmat kappaleet liikkuvat maapallon ympäri varsin alhaisella kiertoradalla. Ruuhkaa näyttäisi olevan myös lähellä Kansainvälisen avaruusaseman ISS:n kiertorataa.

 

Iridium-satelliitit välkkyvät Suomenkin yllä

Sään ja muiden olosuhteiden salliessa kohteista ainakin suurimpia niistä voi yrittää etsiä taivaalta. Esimerkiksi Iridium-satelliitit voivat näkyä hyvin, koska osalla niistä on antenni, joka heijastaa voimakkaan valokiilan maan pinnalle. Iridium-välähdyksiä voi etsiä heavens-above.com(siirryt toiseen palveluun)-sivuston avulla.

 


 

Näkökulma: Ajatus fotosynteesin valjastamisesta energiakäyttöön ei ole uusi. Ruotsalainen tutkimusryhmä tutki asiaa jo 1970-80-luvulla mm. Cernissä hiukkaskiihdyttimen kanssa, johon saivat aikanaan merkittävän "stipendin" Euroopan tiedeorganisaatioilta. Ajatus on edelleen mullistava!? - KimsBlog

 

Akateemikko Eva-Mari Aro. LEHTIKUVA/SARI GUSTAFSSON
 
 
 

merkittävä energialähde

 

Nyt etsitään kuumeisesti keinoja, joilla kyettäisiin matkimaan fotosynteesiä ja saamaan sen tuottama puhdas energia talteen.

 

Yhteyttäessään kasvit ja syanobakteerit muuttavat auringonvaloenergiaa kemialliseksi energiaksi. Tämän seurauksena syntyy biomassaa. Vuosimiljoonien aikana tämä biomassa on puristunut fossiilisiksi polttoaineiksi, jotka ovat ihmisen tärkeimpiä energian lähteitä.

Suomalainen Tiedeakatemia on palkinnut 30 000 euron Kunniapalkinnollaan molekyylibiologi, professori ja akateemikko Eva-Mari Aron Turun yliopistosta. Hän on maailman johtavia fotosynteesitutkijoita.

Hän on toiminut Turun yliopiston molekulaarisen kasvifysiologian professorina vuodesta 1987 sekä akatemiaprofessorina vuosina 1998–2008 ja uudelleen vuodesta 2014 alkaen. Hän johtaa Suomen Akatemian primaarituottajien molekyylibiologian huippuyksikköä.

Aron tutkimusryhmä selvittää, miten eliöiden fotosynteesikoneisto voidaan muokata tuottamaan valon avulla hyödyllisiä kemiallisia yhdisteitä kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti.

Elämän evoluutio maapallolla perustuu syanobakteerien eli sinilevien fotosynteesimekanismiin, jossa auringon valo hajottaa vettä vedyksi ja hapeksi, muodostaa hiilivety-yhdisteitä ja samalla vapauttaa happea ilmakehään.

 

Aron tutkimusryhmä soveltaa synteettistä biologiaa uusien kemikaalien ja energian tehokkaaseen tuottamiseen yhteyttävien organismien avulla: syanobakteerien katalysoimat reaktiot tuottavat energiarikkaita kemiallisia yhdisteitä.

– Itse fotosynteesi on toiminut vuosimiljardien ajan lähes samalla tavalla, mutta syanobakteerit ja kasvit ovat evoluution aikana kehittäneet hyvin erilaisia suojamekanismeja, jotka mahdollistavat niiden elossa säilymisen. Fotosynteesi itsessään on erittäin hapettava tapahtuma ja tuhoaa itse itseään, jos suojamekanismit pettävät. Ympäristöolojen vaihtelu luonnon oloissa asettaa fotosynteesin suojamekanismien tehokkuudelle lisää vaatimuksia, Aro sanoo, Suomalaisen Tiedeakatemian tiedotteessa.

 

Tutkimus keskittyy paljolti fotosynteesin säätelymekanismien selvittämiseen.

– Ammennamme perustutkimuksesta tietoa myös uudenlaisten sovellusten kehittämiseen. Fotosynteesiprosessin ja sen suojamekanismien ymmärtäminen antaa mahdollisuuden rakentaa levistä ja syanobakteereista eläviä solutehtaita, jotka tuottavat haluamiamme kemiallisia yhdisteitä ja puhdasta energiaa, Aro kertoo.

– Vety on yksi puhtaimmista energiankantajista, jota levät ja syanobakteerit tuottavat luonnostaankin, mutta viime vuosina olemme pystyneet huomattavasti tehostamaan tätä bioprosessia. Elävät solutehtaat voivat tarjota suuria mahdollisuuksia tulevaisuudessa, Aro arvioi.

Vuonna 2006 joukko eurooppalaisia fotosynteesitutkijoita kokoontui pohtimaan mahdollisuutta fossiilisten polttoaineiden korvaamiseksi fotosynteesin toimintamekanismeja matkivilla laitteistoilla ja elävillä solutehtailla. Aro oli mukana tässä joukossa. Hänen johdollaan Suomi on kuulunut maailman johtaviin fotosynteesitutkimusmaihin.

 

– Minun tehtäväni alkaa olla se, että varmistan tämän tutkimuksen jatkuvuuden. Fotosynteesin mahdollisuudet puhtaan energian tuotannossa on nyt huomattu myös EU:n komissiossa, jossa on laadittu tiekartta tämän energiantuotantotavan käyttöön ottamisesta, hän kertoo.

Houkutellakseen tutkijoita alalle, EU-komissio on käynnistänyt myös kilpailun keinotekoista fotosynteesiä matkivan prototyypin aikaan saamisesta. Palkintosumma on peräti viisi miljoonaa euroa. EU haluaa nyt edetä asiassa mahdollisimman nopeasti.

Aro on saanut useita palkintoja ja tunnustuksia. Hänellä on lukuisia kansallisia ja kansainvälisiä luottamustehtäviä sekä tieteellisissä että tiedepoliittisissa järjestöissä. Hänet valittiin Vuoden Professoriksi vuonna 2013. Akateemikon arvonimen hän sai vuonna 2017. Aro on eurooppalaisten tiedeakatemioiden yhteistyöjärjestön EASAC varapresidentti 2017–2019.

 


 

Carrin mukaan yksi suurimmista eduista kroonisten kipupotilaiden kohdalla on se, että koira toimii kuuntelijana. ”Kroonisista kivuista kärsivillä ihmiset ei usein ole sosiaalisia verkostoja. Heidän ystävänsä ja perheensä ovat jättäneet heidät ja he ovat omillaan. He eivät ole yleensä työelämässä. Yksi ihminen sanoi minulle: Koira antaa minulle luvan itkeä.”


 

 

Oletko koiraihminen? Kun kipu iskee,

eläimestä voi olla arvaamaton apu

 

Oletko koiraihminen?
 Kun kipu iskee, eläimestä voi olla arvaamaton apu

Calgaryn yliopiston tutkimus osoittaa, että koiran kanssa eläminen voi vähentää kroonista kipua ja masennusta.

 

 

Kanadalaisessa Calgaryn yliopistossa tutkitaan parhaillaan, voiko koiran kanssa eläminen auttaa kroonisen kivun hoidossa, kirjoittaa Global News.

 

Tutkija Eloise Carrin mukaan on olemassa paljon tutkimustietoa siitä, että koirista on terapeuttisia hyötyä. Tässä mielessä erityisen hyvin tunnetaan palveluskoirat.

Sen sijaan ei ole tutkittu, auttaako koira kroonisesta kivusta kärsivää ihmisistä.

Puolentoista vuoden mittainen tutkimus paljasti jo nyt, että koirat antavat ihmisille syyn lähteä ulos ja olla toisten ihmisten parissa. Lisäksi tutkimukset viittaavat siihen, että eläimet voivat auttaa masennuksessa, joka usein liittyy krooniseen kipuun.

”Meillä oli syvällisiä tarinoita. Oli herrasmies, joka oli itsetuhoinen ja yrittänyt riistää henkensä kolme kertaa. Kolmannella yrityksellä hän pysähtyi ja sanoi: Kuka huolehtii koirastani?”, Carr sanoo.

Tutkimus viittaa myös siihen, että koira voi olla tavallaan häiriötekijä ja vähentää potilaan ahdistusta silloin, kun hän hoitaa eläintään.

Carr uskoo, ettei ole helppoa keinoa auttaa kroonista kipua kärsivää ihmistä. Lääkkeitä on, mutta yleensä ihmiset haluavat lopulta itse hoitaa kipunsa vähemmillä lääkkeillä.

"Mikä on parempi kuin koira, joka on tässä tapauksessa tosiasiallisesti terapeutti”, Carr sanoo.

Kroonisesta, moottoripyöräonnettomuudesta yli 25 vuotta sitten saadusta kivusta kärsivä Pamela Pylellä on Willow-palveluskoira, joka auttaa häntä pääsemään liikkeelle, mutta myös helpottaa hänen kipujaan.

”Minusta tuntuu, että kun kipu on äärimmäinen, se tulee ja laskeutuu jalkojeni juureen pysyy siinä, kunnes tunnen, että kipu alkaa hellittää.

”Se [kipu] ei laske nollaan tai viiteen, mutta se laskee. Se tuo helpotusta.”

Pyle sanoo, että Willow on hänelle kuin lääkettä.

”Se on mahtavaa. Jos voin vähentää lääkitystä, olen erittäin iloinen.”

Tutkijat aikovat laajentaa tutkimustaan tänä vuonna.

 


 

Viikingit käytti erikokoisia aluksia, joilla oli erilaisia kykyjä. Száz ja Horváth käyttivät laskelmissaan keskikokoista alusta, jonka masto oli noin 21 metriä korkea ja keskinopeus 11 kilometriä tunnissa. On laskettu, että Norjan ja Grönlannin välinen matka kesti viikingeiltä kolmisen viikkoa. Grönlannista viikingit purjehtivat aina Kanadaan asti. Tutkimus on esitelty Royal Society Open Science-tiedelehdessä.


  

 

Viikinkien "navigaattoria" testattin 36 000

kertaa: toimi varmasti kuin junan vessa

 

   

Viikinkien "navigaattoria" testattin 36 000 kertaa: toimi varmasti kuin junan vessa
KUVA: COLOURBOX
 
 

Unkarilaiset tutkijat ehdottavat, että mystisenä viikinkien "aurinkokivenä" käytettiin kristallia

 

Viikingit seilasivat tuhat vuotta sitten Atlantin valtamerta ristiin rastiin. Käytössä ei ollut Google Mapsia, GPS:ää tai magneettikompassia. Viikingit käyttivät aurinkokompassia, mutta heillä oli käytössään myös pilviselle säälle soveltuva ”aurinkokivi”. Nyt siitä on esitetty uusi, hyvin testattu teoria, kirjoittaa The Washington Post.

Aurinkokivenä on pidetty muun muassa kordieriittia, kalsiittia ja turmaliinia, sillä ne kaikki muuttavat sävyään ja kirkkauttaan valon tulokulman mukaan.

Esimerkiksi tanskalainen arkeologi Thorkild Ramskou arveli jo vuonna 1967, että navigointiin käytettiin kalsiittia, jota löytyy paljon Norjasta.

 

Budapestin yliopistossa työskentelevät tutkijat Dénes Száz ja Gábor Horváth uskovat, että aurinkokivi olikin kristallia sen valoa voimakkaasti taittavan ominaisuuden vuoksi.

Tutkijat eivät huutele ehdotustaan puskista, sillä he ovat varmistaneet väitteensä peräti 36 000 simulaatiolla.

Itse kirjoitetulla tietokoneohjelmalla pari mallinsi 12 erilaista valoskenaariota. He myös olettivat, että viikingit purjehtivat suhteellisen suoraan, joten he eivät ottaneet huomioon tuulen tai virtausten kaltaisia muuttujia.

 

Tutkijat itsekin yllättyivät, miten hyvin navigointi onnistui kristallin avulla. Jopa sumussa ja pilvisellä säällä pohjoinen onnistuttiin määrittelemään helposti. Suunnassa pysyttiin, kun ”navigaattori” toimi vähintään kerran kolmessa tunnissa.

 


 

Hawking antoi oraakkelinlausuntoja elämästä maailmankaikkeudessa, keinoälystä ja Jumalasta. Hän antoi kasvot teoreettiselle fysiikalle. Mutta vaikka hänen kirjaansa Ajan lyhyt historia on myyty yli kymmenen miljoonaa kappaletta, on vaikea pitää häntä tieteen varsinaisena popularisoijana; kyseessä on tunnetusti myös kaikkein eniten kesken jätetty populaarikirja.


 

 

 

Kari Enqvistin kolumni: Stephen Hawkingissa

tiivistyi hengen voitto aineesta

 

Tällä viikolla kuollut Stephen Hawking oli Albert Einsteinin jälkeen maailman tunnetuin fyysikko. Siihen on syynsä, kirjoittaa Kari Enqvist.

 

Stephen Hawking

Kari
 Enqvist
Kari Enqvist.Henrietta Hassinen / Yle
 

Ikkunan kolumni

Ikkuna-logo.

Ikkuna on Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan palvelu, joka kokoaa yhteen mielipiteet ja näkökulmat, keskustelee ja hakee ratkaisuja. Ikkunan kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.

 

> Kaikki kolumnit löydät täältä
> Ykkösaamussa kuullut kolumnit Areenassa ja podcasteina
> Tutustu Ikkunan kolumnistikaartiin

Pian 21-vuotispäivänsä jälkeen Stephen Hawkingilla diagnosoitiin hermoston rappeuttava ALS-tauti, ja hänelle luvattiin elinaikaa vain kaksi vuotta. Hawking oli tuolloin Cambridgen yliopiston opiskelija, ja viime keskiviikkona kuollessaan 76-vuotiaana hän oli samaisen instituutin emeritusprofessori.

Aluksi Hawking liikkui kepin ja kainalosauvojen avulla mutta joutui pian turvautumaan pyörätuoliin. Näin hänet ensimmäisen kerran vuonna 1985 Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskuksessa CERN:issä, joka sijaitsee Geneven ulkopuolella Sveitsin ja Ranskan rajalla. Hawking oli tullut sinne pitkälle tutkimusvierailulle. Itse toimin tuolloin CERN:in teoriaosastolla tutkijana.

Hawking huristeli ympäriinsä sähkökäyttöisellä pyörätuolilla ja piti liki normaaliin tyyliin tieteellisiä seminaariesityksiä. Hänen puheestaan ei kuitenkaan tahtonut enää saada selvää vaan tarvittiin eräänlainen tulkki, Hawkingin opiskelija, joka oli tottunut hänen puuroiseen ääneensä.

 

Hän oli vain yksi meistä; nerokas ja taitava, mutta pohjimmiltaan samaa puuta kuin me muutkin. Häntä kunnioitettiin muttei palvottu.

 

Tuohon aikaan Hawking oli jo kuuluisa. Hänen merkittävimmät tieteelliset saavutuksensa ovat peräisin kuusikymmentäluvun lopulta ja seitsemänkymmentäluvun alusta. Ne liittyvät Einsteinin yleisen suhteellisuusteorian ominaisuuksiin ja mustiin aukkoihin.

Hawking osoitti mm. että mustat aukot eivät ole täysin mustia. Toisin sanoen, ne eivät ole ikuisia vaan höyrystyvät kvantti-ilmiöiden ansiosta hiukkassäteilyksi. Tämä Hawkingin säteilyn nimellä kulkeva ilmiö on hyvin hidas. Esimerkiksi auringon massaisen mustan aukon höyrystyminen kestää valtaisan paljon universumin nykyistä ikää kauemmin. Tämän vuoksi Hawkingin säteilyä ei ole koskaan havaittu.

CERN:in vierailullaan Hawking sairastui keuhkokuumeeseen ja kiidätettiin Geneven kantonisairaalaan. Muistan, miten tuolloin puhuttiin hänen olevan kuolemaisillaan. Hawkingin vaimolta olikin jo kysytty lupaa fyysikon irrottamiseksi hengityskoneesta, mutta tämä oli sen kieltänyt. Hawkingin kurkunpäähän jouduttiin tekemään avanne, jonka ansiosta hän menetti puhekykynsä kokonaan.

Seuraavan kerran törmäsin Hawkingiin paria vuotta myöhemmin Chigacossa pidetyssä pienessä kokouksessa. Seminaaripäivän päätteeksi olimme ahtautuneet oluelle hotellin ravintolaan, ja myös Hawking tuli sinne.

Tuolloin hänellä oli jo käytössään varhainen versio tavaramerkiksi muodostuneesta pyörätuolin käsinojaan liitetystä puhesyntetisaattoristaan. Hän saattoi napin painalluksella valita näytöllä viliseviä sanoja ja muodostaa näin lauseita.

 

Suurelle yleisölle hän oli kuin toisesta ulottuvuudesta saapuva vieras, ihmisen kaltainen mutta kuitenkin syvästi erilainen.

 

Tiedetoimittaja Dennis Overbyen kirjasta Kosmoksen yksinäiset löytyy valokuva tuosta kokouksesta. Siinä näkyy Hawking ja hänen takanaan musta taulu, johon on liidulla kirjoitettu osallistujille annettuja puheaikoja: ”Hawking 15 min”, ja sen alapuolella ”Enqvist 15 min”.

En halua antaa vaikutelmaa, että painisin Stephen Hawkingin samassa sarjassa. Sitä en tee. Tämä anekdootti kuitenkin kuvaa, miten Hawkingiin suhtauduttiin tutkijoiden keskuudessa. Hän oli vain yksi meistä; nerokas ja taitava, mutta pohjimmiltaan samaa puuta kuin me muutkin. Häntä kunnioitettiin muttei palvottu.

Myöhemmin näin Hawkingin erilaisissa kokouksissa aina silloin tällöin. Alkuun hän liikkui omaehtoisesti, ja kerran olin vähällä jäädä hänen pyörätuolinsa alle. Mutta taudin edetessä Hawking alkoi parkkeerata itsensä salin perälle lähelle uloskäyntiä. Joitakin vuosia myöhemmin hänellä oli jo koko ajan seuranaan hoitaja, joka nosti hänen sivuun retkahtaneen päänsä taas pystyyn ja suoritti säännöllisin välein erilaisia hoitotoimenpiteitä.

Puhujat saattoivat kuitenkin edelleen tiedustella arkiseen sävyyn, että mitä mieltä Stephen mahtaisi olla tästä tai tuosta asiasta, ja Hawking vastaili tietokoneäänellään.

Tutkijoiden piirissä vallinnee konsensus, ettei Hawking ollut seuraava Einstein vaikka olikin poikkeuksellisen erinomainen tutkija, joka vaikutti merkittävällä tavalla teoreettisen fysiikan kehitykseen. Nobelin palkintoa hän ei saanut, koska hänen löydöksiään ei vielä pysty arvottamaan kunnolla.

Suuri yleisö näki Hawkingin toisin. Olen ollut muutamassa tilaisuudessa, jossa Hawking on puhunut tuhatpäiselle kuulijakunnalle. Niissä hänen pyörätuolinsa surisee suunnattomalle, tyhjälle näyttämölle taustaverhojen varjoista samalla kun yleisö pidättelee hengitystään. Kukaan ei uskalla edes yskäistä.

 

Hän edusti meille hengen voittoa aineesta ja ihmisyyden liekkiä, jonka toivomme lepattavan olosuhteista riippumatta meissä kaikissa.

 

Näissä tilaisuuksissa Hawking on ylipappi, joka ilmestyy kaikkeinpyhimmästä paljastamaan mysteereitä. Hän on kuin toisesta ulottuvuudesta saapuva vieras, ihmisen kaltainen mutta kuitenkin syvästi erilainen. Kaikki odottavat, mitä hän sanoo.

Ja hän aloittaa lausumalla syntetisaattorillaan: ”Pystyttekö kuulemaan minua?”

Ihmiset huokaisevat helpottuneina ja tömistelevät jalkojaan. He ovat kuulleet oraakkelin puhuvan.

Niinpä jää kysymys: mikä Stephen Hawking oikeastaan oli miehiään?

On selvää, että vaikeavammaisuus oli erottamaton osa hänen identiteettiään. Arvelen, että se yhdistettynä lannistamattomaan älykkyyteen, humaanisuuteen ja huumorintajuun teki Stephen Hawkingista eräänlaisen ikonin. Hän edusti meille hengen voittoa aineesta ja ihmisyyden liekkiä, jonka toivomme lepattavan olosuhteista riippumatta meissä kaikissa.

Uskon, että hänen hahmossaan ihmiskunta tunnisti vaistomaisesti sen, mikä inhimillisessä olemassaolossa on oleellisinta: kyky ajatteluun.

Siksi Stephen Hawking oli juhlittu ja ihailtu, ja nyt myös kaivattu.

 

Kari Enqvist

Kirjoittaja on kosmologian professori Helsingin yliopistossa ja tietokirjailija. Hän on kiinnostunut ihmisen paikasta maailmankaikkeudesta ja kaikesta siitä, mikä on liikuttavaa tai ihmeellistä.

 


 

Tutkimukseen osallistunut Botnia-tutkimuksen johtaja Tiinamaija Tuomi arvelee, että lisätutkimusten myötä diabetes saatetaan jakaa vieläkin useampaan tyyppiin.


 

 

Diabetes onkin viisi eri sairautta – Tutkija:

"Olemme yksioikoisesti ajatelleet, että jos

sokerit ovat kohollaan, kaikilla on sama syy"

 

Jako 1- ja 2-luokan diabetekseen on tuoreen suomalais-ruotsalaistutkimuksen mukaan epätarkka. Sen perusteella 2-tyypin diabetes voidaan jakaa edelleen neljään eri alatyyppiin.

 

Diabetes
Diabeteksen hoidossa käytettäviä välineitä.
Diabeteksen hoitovälineitä.Tuulia Thynell / Yle

Tuore suomalais-ruotsalaistutkimus tarkentaa diabeteksen jaottelua. Perinteisesti diabetes on jaettu kahteen ryhmään, 1- ja 2-tyyppiin. Nyt tutkijat esittävät, että sairaus voidaan jakaa kahden sijasta viiteen eri tyyppiin.

 

– Aikaisemmin diabetes on määritelty niin, että verensokeriarvot ovat kohollaan, Tuomi sanoo.

Verensokerin nousuun voivat kuitenkin vaikuttaa useat eri seikat ihmisen elimistössä.

– Me olemme aika yksioikoisesti vain ajatelleet, että jos sokerit ovat kohollaan, niin varmaan kaikilla on sama syy, Tuomi jatkaa.

 

2-tyyppi ollut sairauksien romukoppa

Uudessa luokittelussa potilaat jaetaan viiteen alaryhmään. Luokittelu perustuu potilaiden sairastumisikään, painoindeksiin sekä verensokeria, insuliiniresistenssiä ja diabeteksen vasta-aineita mittaaviin laboratoriotesteihin.

Luokittelussa 1-tyypin diabetes on sama kuin nykyisessä jaottelussa. Se on diabetestyypeistä harvinaisempi ja vakavampi. Se todetaan tavallisesti lapsella.

Sen sijaan 2-tyypin diabetes on jaettu edelleen neljään eri alaryhmään.

 

  1. Vaikea ei-autoimmuuniperäinen insuliininpuutosdiabetes
  2. Vaikea insuliiniresistentti diabetes
  3. Lievä lihavuuteen liittyvä diabetes
  4. Lievä ikääntymiseen liittyvä diabetes

 

– Kakkostyypin diabetesta ei ole varsinaisesti määritelty. Sieltä on poistettu ykköstyypin täysin insuliinipuutteiset tapaukset ja loppuja on kutsuttu kakkoseksi, Tuomi kuvailee tämänhetkistä jaottelua.

90 prosenttia diabeetikoista sairastaa 2-tyyppiä.

 

Yksilöllisempää hoitoa, vähemmän lisäsairauksia

Diabeteksen tarkempi jaottelu eri sairauksiksi mahdollistaa tulevaisuudessa tehokkaamman hoidon, kun toimenpiteet voidaan kohdistaa tarkemmin. Tämä vaatii vielä hoitotutkimuksia, Tuomi muistuttaa.

– Toivottavasti tämä tarkoittaa, että oikea hoito saadaan räätälöityä mahdollisimman ajoissa, että ei tulisi lisäsairauksia.

Muutoksia diabeteksen hoitoon voi tulla jo lähivuosina, vaikka uusien käypähoitosuosituksien syntymisessä kestääkin useita vuosia.

Tutkimuksessa tarkasteltiin lähes 15 000 diabetespotilaan tietoja ruotsalaisista ja suomalaisista potilastietokannoista. Suomesta tiedot oli kerätty Vaasan alueelta. Lundin yliopiston ja Suomen molekyylilääketieteen instituutin tutkimus julkaistiin eilen tiedejulkaisu Lancetin erikoisjulkaisussa Diabetes and Endocrinologyssa(siirryt toiseen palveluun).

 


 

Benito Casagranden visiossa historian museon sydän olisi Vartiovuorenmäen sisällä. Nunnankadulta, Katedralskolanin ja sen kaivausten kulmalta sukellettaisiin sisälle Vartiovuoren uumeniin, ja reittiä pitkin pystyisi kulkemaan sekä historian museolle että aina Luostarinmäelle asti. Vanhalta Suurtorilta Casagrande visioi sähköistä jokilauttareittiä Forum Marinumille ja Turun linnalle.Yle


 

 

1300-luvun Turku paljastui jumppasalin

lattian alta – "Meillähän on ikioma Pompeji"

 

Katedralskolanin liikuntasalin peruskorjauksessa löytyneet rauniot kertovat keskiajan elämästä. Kiperä kysymys on, päätyvätkö ne takaisin maan poveen vai ihmisten ilmoille museoon.

 

Rauniot

Katedralskolanin liikuntasalin lattian alta paljastuu 1300-luvun Turku.
Katedralskolanin liikuntasalin lattian alta paljastuu 1300-luvun Turku.Jouni Koutonen / Yle
 

Mistä on kyse?

  • Turun keskiaikaisen kaupungin raunioita saatiin esiin vuonna 1995 tehdyissä mittavissa arkeologisissa kaivauksissa. Ne ovat nähtävillä Aboa vetus -museossa, Aurajoen rannassa
  • Museon viereisellä tontilla toimivan Katedralskolanin tontilla on tehty kaivauksia nyt kolmisen vuotta. Liikuntasalin alta on saatu esiin kahden kivitalokokonaisuuden osia ja vanhaa katua
  • Koulurakennus on suunniteltu paalutettavaksi, mutta paalutus tuhoaisi keskiaikaisia rakennelmia
  • Nyt on ratkaistava, tehdäänkö paalutus vai halutaanko vanhat rakenteet tuoda yleisön nähtäviksi
  • Turku on päättänyt perustaa kaupunkiin Historian museon, jonka osaksi nyt paljastuneet rakenteet sopisivat hyvin

– Taas kerran huomataan, että meillähän on ihan ikioma Turun palon jälkeinen Pompeji, hehkuttaa arkkitehti Benito Casagrande edessämme avautuvista arkeologisista kaivauksista.

Casagrande on intoillut Turun Pompejista jo vuosikymmeniä, ja Katedralskolanin kaivauksilla hänen innostuksensa tarttuu helposti.

Näkymä on jossain määrin järjenvastainen. Nykyaika tuntuu leijuvan ilmassa, kun peruskorjauksessa olevan liikuntasalin lattia on poissa. Koripallotelineet ovat yhä seinillä, kuten myös myrkynvihreiksi maalatut lämpöpatterit. Pesuhuoneessa suihkut ja vaatenaulakot nuokkuvat historian yllä.

Puuttuvan lattian tilalla avautuu näkymä satojen vuosien taakse, keskiaikaiseen Turkuun.

 

Keskiaikaisen valtaväylän varrella

Aboa Vetus -museon(siirryt toiseen palveluun) viereisellä Katedralskolanin tontilla on tehty kaivauksia nyt kolmisen vuotta. Koulun liikuntasalin alta on saatu esiin kahden kivitalokokonaisuuden osia ja vanhaa katua.

Salin lattian alta tehdyt löydöt eivät tulleet arkeologiryhmälle yllätyksenä. Samanlaisia rakenteita on tullut vastaan jo aiemmissa kaivauksissa muun muassa koulun pihalla.

 


Katedralskolanin
 liikuntasalin alta paljastuneita raunioita.
Katedralskolanin liikuntasalin alta paljastuneita raunioita.Jouni Koutonen / Yle

Vanhan kartta-aineistonkin pohjalta oli tiedossa, että kaivauskohteessa Aurajoen törmällä, kivenheiton päässä Turun tuomiokirkosta on sijainnut kaksi ilmeisen äveriään väen asuttamaa kivitaloa.

– Yllätys oli, että nämä ovat säilyneet näin hyvin. Kun nykyistä liikuntasalia rakennettiin 1900-luvun alussa, arkeologi Juhani Rinne sai näistä ensimmäisiä havaintoja, ja nyt kuva on tarkentunut, toteaa Muuritutkimuksen kaivausjohtaja Kari Uotila.

 

Olemme saman keskiaikaisen kadun varrella, joka kulkee naapurissa sijaitsevan Aboa Vetus -museon halki.

– Koulun pihan puolella on kivetty katu, Luostarin jokikatu. Sitä ovat reunustaneet kaksi laajaa kivitalokokonaisuutta, joiden yläosia nyt on saatu näkyviin, kertoo Uotila.

 


Luostarin jokikatu kulkee liikuntasalin alla.
Luostarin jokikatu kulkee liikuntasalin alla.Jouni Koutonen / Yle

Kari Uotilan mukaan Luostarin jokikatu on vanhinta Turkua. Liikuntasalin lattian alla piilotellut kivetty katu on oikeastaan nuorin versio aikakautensa valtaväylästä.

– Tämä kadunpinta on 1700-luvulta. Sen alla on aikakapselina säilyneet vanhemmat kerrokset aina 1300-luvulle asti.

Jo kesällä koulun pihalla tehdyissä kaivauksissa päästiin ennen asutusvaihetta olleeseen peltokerrokseen. Kari Uotilan mukaan on todennäköistä, että sama kerrostuma löytyy myös kadun rakenteiden alta.

 

Holveja, portaikkoja, käytäviä...

Kaivauksilta on kärrätty satoja kuutioita täyttömaata pois, ja rakennusten rauniot holvikellareineen ovat pitkästä aikaa päässeet päivänvaloon. Kaivauksissa on edetty puolisentoista metriä alaspäin, osassa rakennelmia jo lattiatasoon.

Kari Uotilan mukaan joitakin holveja on sorrutettu vuoden 1827 Turun palon jälkeen.

– Nämä ovat noin 2,5 metriä korkeita kellariholveja, joita on palon jälkeisen kaupungin uudelleenrakentamisessa rikottu. Esillä on tällä hetkellä kahden ison talon kymmenkunta erilaista holvirakennetta, lisäksi portaikkoja ja käytäviä.

Kaikki näin hyvin säilyneet rauniot ovat mielestäni uskomattomia aarteita, jotka pitää ehdottomasti saada ihmisten koettaviksi.

BENITO CASAGRANDE

1700-luvulta peräisin oleva kartta-aineisto kertoo paikalla sijainneista kahdesta isosta kivitalosta. Koska kaivauksilla on paljastunut myös hieman rakennusten ensimmäisen kerroksen osia, pystyvät arkeologit Kari Uotilan mukaan päättelemään jotain myös asuintiloista.

– Esimerkiksi yhdestä huoneesta on juuri paljastunut uuninperustus. Voimme siis arvella sen olleen lämmitetty huonetila.

 

Suunnitelmat voivat vielä elää

Kaivaukset jatkuvat vielä kuukauden ajan. Arkeologien tavoitteena on päästä Museokeskuksen toimeksiannon mukaisesti lattiatasoon asti.

Sen jälkeen on tarkoitus aloittaa liikuntasalin paalutustyöt. Rakennus on pahasti vajonnut etenkin niiltä osin, jotka eivät lepää keskiaikaisten kivimuurien päällä.

 


Katedralskolanin
 liikuntasalin lattian alta paljastuu 1300-luvun Turku.
Katedralskolanin liikuntasalin lattian alta paljastuu 1300-luvun Turku.Jouni Koutonen / Yle

 

Kaivausjohtaja Kari Uotilan mukaan ryhmä työskentelee tulevaa paalutusta ajatellen, mutta on mahdollista, että suunnitelmat vielä muuttuvat.

– Pitkään on ollut mahdollisuus, että rauniot jäisivät tähän. Siksi emme ole lähteneet kaivamaan esimerkiksi Luostarin jokikatua. Sekin pitäisi kaivaa pois, ennen kuin paalutus voidaan toteuttaa. Kaivamme nyt niin, että tähän voi toteuttaa museon, jos joku jossain niin päättää.

 

800-vuotisjuhla tulossa – säilyykö historia?

Ongelmana on, että paalutus vääjäämättä tuhoaisi myös keskiaikaisia rakennelmia. Arkkitehti Benito Casagranden mielestä sitä ei pitäisi päästää tapahtumaan, eikä raunioita saisi peittää uudelleen maan poveen.

– Tämä on hirvittävän merkittävä löytö. Kaikki näin hyvin säilyneet rauniot ovat mielestäni uskomattomia aarteita, jotka pitää ehdottomasti saada julkisesti näytteille ihmisten koettaviksi. Pikkuhiljaa aletaan ymmärtää, kuinka iso ja komea kaupunki Turku on ollut 1300-luvulla, hehkuttaa Benito Casagrande.

 


Arkkitehti Benito Casagrande ja kaivausjohtaja Kari Uotila.
Arkkitehti Benito Casagrande ja kaivausjohtaja Kari Uotila.Jouni Koutonen / Yle

Kymmenen vuoden kuluttua juhlitaan Turun 800-vuotisjuhlia, ja Casagranden mielestä vanhaa Turkua täytyy tuolloin olla paljon nykyistä enemmän kaupunkilaisten ulottuvilla.

– Olemme riittävästi häivyttäneet kaupungin vanhaa identiteettiä katukuvasta. Nyt nämä aarteet täytyy saada vanhan kaupungin historian kunnioittamiseksi julkisesti nähtäville.

 

Casagrande: Paaluttamiselle löytyy vaihtoehto

Arkkitehti Benito Casagranden mielestä ei olisi ongelma eheyttää liikuntasalin sokkeleita ilman paalutusta injektoimalla ne yhteen. Niin hän on toiminut oman talonsakin kanssa Aurajoen vastarannalla, Vähätorilla.

Katedralskolanin oppilaat pääsisivät yhä heittelemään koreja, vaikka lattiaa korotettaisiin hieman. Ilmeisesti energiansäästösyistä rakennettu välikatto voitaisiin poistaa liikuntasalista, ja Casagranden mukaan happea riittäisi vaikka minkälaiseen jumppaamiseen.

Historiallisen identiteetin nostamiseksi meidän täytyy saada elämää Turun tuomiokirkon ympärille.

BENITO CASAGRANDE

Jos rauniot jätettäisiin näkyville, vaatisivat ne Kari Uotilan mukaan perusteellisen konservoinnin. Benito Casagranden mukaan ne kuitenkin ovat jumppasalin lattian alla hyvässä turvassa.

– Tämä on maailman helpoin säilyttää! Jos rauniot olisivat tuolla puistossa, olisin hiukan ihmeissäni, millainen lasihäkkyrä pitäisi rakentaa niiden päälle. Tämä on aivan valmista kamaa Historian museoon. Aivan turha hötkyillä minkään pikku halkeamien kanssa. Sokkelien jäykistäminen onnistuu aivan helposti, ilman mitään ongelmaa, vakuuttaa Casagrande.

Hologrammiturkulaisia Vartiovuoren uumenissa

Viime keväänä Turun kaupunginvaltuusto siunasi Suomi 100 -juhlaistunnossaan koko maan Historian museon perustamisen Suomen synnyinsijoille, maan vanhimpaan kaupunkiin.

Katedralskolanin liikuntasalin alla sijaitseva osa keskiaikasta Turkua olisikin Casagranden kaavailuissa merkittävä osa tulevaa Historian museota. Hän vieroksuu esimerkiksi ajatusta, että museo sijoitettaisiin Turun ratapihan tuntumaan kaavailtuun elämyskeskukseen, Logomon naapuriin.

– Historiallisen identiteetin nostamiseksi meidän täytyy saada elämää Turun tuomiokirkon ympärille. Jos emme osaa arvostaa historiaa, emme osaa suunnistaa tulevaisuuteen.

Arkkitehti Benito Casagranden visiossa Historian museo olisi keskellä historiaa, keskellä suomalaisen kulttuurin kehtoa. Sen sydän olisi Vartiovuoressa – siis louhittuna kallion sisään.

 


Kartta
 
 

– Keskusteltuani laajasti asiantuntijoiden kanssa, olen vakuuttunut, että oikea paikka museolle on Vartiovuoren sisällä. Juuri tästä jumppasalin kulmalta, Nunnankadulta mentäisiin Vartiovuoreen. Sieltä sitten kytkettäisiin yhteen Luostarinmäen käsityöläismuseo ja tuomiokirkon ympäristön kokonaisuus.

Tämä on niin tuhannen taalan paikka saada aikaan kunnon Historian museo.

BENITO CASAGRANDE

Benito Casagrande kertoo hiljan vierailleensa Tarton kansallismuseossa, joka on rakennettu vanhan lentokentän alle. Siellä hänen näkemyksensä on vahvistunut.

Nykyinen museotekniikka on pitkälti digitekniikkaa, ja Casagranden mukaan päivänvalo on vain haitaksi. Hänen visiossaan museokävijät kulkisivat Vartiovuoren uumenien tarjoamassa pimeydessä keskiaikaisten hologrammiturkulaisten keskuudessa.

Tuomiokirkon tienoo kytkeytyisi Benito Casagranden visiossa myös Aurajoen alajuoksulle Turun linnaan ja Forum Marinumiin sähkökäyttöisellä aluksella, jonka laituri olisi Pinellan pylväikön kohdalla.

– Tämä on niin tuhannen taalan paikka saada aikaan kunnon Historian museo. Oikein väristyksiä tulee, kun ajattelen tätä. Olen vasta 50 vuotta tätä asiaa fundeerannut, ja tämä purkautuu minulta melkein kuin verensyöksy!

 


 

Osaamme tunnistaa kulttuurivandalismiksi sen, kun afganistanilainen islamisti räjäyttää ilmaan ideologiaansa loukkaavat 1500 vuotta vanhat Buddha-patsaat. Osaamme tunnistaa kulttuuriterroriksi sen, kun Stalinin hallinto yrittää kiristää Šostakovitšia alistamaan sävellystyönsä Neuvostoliiton viralliselle kulttuuripolitiikalle. Olemme kuitenkin hitaita tunnistamaan kulttuurista kypsymättömyyttä itsessämme. - Näkökulma: Lukijan tulee tietää, että hakaristiksi kutsuttu symboli on yli 3000 vuotta vanha Intiasta alkuperältään. Suomessa käytössä mm. heraldiikassa, kauan ennen kuin kukaan edes oli kuullut Saksan poliittisesta suuntauksesta 1920-30-luvulla. - KimsBlog

  

Akseli Gallen-Kallelan Aino-triptyykin ensimmäinen versio vuodelta 1889. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
 

Taide ja #metoo

 

 

Halu muokata kulttuurihistoria vallitsevan ideologian mukaiseksi on sivistymätöntä toimintaa riippumatta siitä, tehtiinkö se islamin, kommunismin, feminismin vai jonkin muun ideologian nimissä.

 

Olen ollut vähän huolestunut eräistä #metoo-kampanjan lieveilmiöistä. En siksi, etteikö itse aihe ole tärkeä. On aivan oikein, että häirintä tehdään näkyväksi ja että siihen puututaan. Fyysisen koskemattomuuden ja seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaaminen on yksiselitteisesti tuomittavaa käytöstä.

Silti julkisia tuomioita on jaettu pelottavankin nopeasti. Ilmeisesti etupäässä sentään oikeille henkilöille. Mutta tahti on ollut niin kova, että myös riski hätiköityihin johtopäätöksiin kasvaa. Lehdistöllä on asiassa iso vastuu. Perättömällä ilmiannolla voidaan tehdä valtavasti vahinkoa ja lyödä raskas ja pitkäkestoinen leima kohteeseensa.

 

Lisäksi #metoo-kampanjan perspektiivi on ollut jokseenkin vinoutunut. Maailmassa riittää sikamaisesti käyttäytyviä hyvässä yhteiskunnallisessa asemassa olevia setämiehiä, ja sellaiset sietävätkin saada nenilleen. Porsastelevat toimitusjohtajat eivät kuitenkaan ole tainneet olla esimerkiksi Malmöhön rantautuneen joukkoraiskausaallon takana. Edes #metoo ei ole murtanut poliittisen korrektiuden muuria, jonka taakse jäävät ne syyt, jotka dramaattisimmin ovat viime vuosina heikentäneet naisten turvallisuutta Euroopassa.

 

Lisäksi kaikille joukkoilmiöille on tyypillistä se, että ne syntyvät oikeista syistä ja saavat voimansa tavallisilta fiksuilta ihmisiltä, mutta lopulta hourupäät kaappaavat ne omakseen. Sitten hourupäät alkavat toisten luomien ilmiöiden varjolla ajaa omaa harhaista agendaansa. Näin on alkanut käydä myös #metoo:n kohdalla, kun oman elämänsä kulttuuritalebaanit ovat sen varjolla alkaneet hyökätä taidetta vastaan.

Taidemuseot ovat kohdanneet vaatimuksia poistaa näkyviltä #metoo-hengen vastaisia teoksia. Manchesterissa näin jo tehtiinkin. Eduskunnassa puolestaan saa aika ajoin kuulla monenkirjavaa tiedostavaa kvasifilosofiaa siitä, kuinka Wäinö Aaltosen veistossarja Työ ja tulevaisuus loukkaa jollain mystisellä tavalla jotain.

 

Tämä kaikki on omalla tavallaan kutkuttavankin paradoksaalista. Aikoinaan antiikin kauneusihanteiden mukaista peittelemättömän alastomuuden kuvausta pidettiin edistyksellisenä vapautumisena taiteen ilmaisua rajoittaneesta uskonnollisesta ahdasmielisyydestä. Nyt taas edistyksen jalustalle itsensä korottaneet ihmiset vaativat jokseenkin päinvastaista. Eilispäivän taantumus saattaa näköjään yhtäkkiä olla huomispäivän edistyksellisyyttä.

 

Läntisissä yhteiskunnissa vaaditaan vähän väliä sekularismin nimissä poistamaan sellaisia kulttuuri-ilmiöitä, joissa tavataan uskonnollisia viittauksia. Wagnerin Lohengrin-oopperan esityksissä puolestaan korvataan nykyisin usein siinä yhden ainoan kerran esiintyvä sana ”Führer” sanalla ”Schützer”, ettei vain tulisi väärää mielleyhtymää. Ja nyt sitten #metoo:n hengessä halutaan sensuroida vähän kaikenlaista eteen sattuvaa.

Näissä kaikissa on pohjimmiltaan kyse samasta ilmiöstä: halusta muokata kulttuurihistoria vallitsevan ideologian mukaiseksi. Se on mitä suurimmassa määrin sivistymätöntä toimintaa riippumatta siitä, tehtiinkö se islamin, kommunismin, feminismin vai jonkin muun ideologian nimissä.

 

Tällainen kulttuurivandalistinen asenne heijastelee lähtökohtaista ymmärtämättömyyttä taiteen olemuksesta. Lopullisia poliittisia totuuksia saarnaava taide on harvoin hyvää taidetta – se jää yleensä historiaan oman aikansa kuriositeettina. Hyvälle taiteelle on ominaisempaa se, että se jättää johtopäätösten tekemisessä tulkinnallista tilaa kokijalleen. Tällainen taide yleensä kestää myös paremmin aikaa.

Ottakaamme esimerkiksi Akseli Gallen-Kallelan Aino-triptyykki, joka sekin ilmeisesti on joutunut joidenkin tahojen hampaisiin. Teoshan pohjaa vahvasti Kalevalan kertomukseen, joka puolestaan on varsin moniulotteinen. Kalevalassa ovat läsnä niin Väinämöisen keinoja kaihtamaton lemmenhimo, Ainon äidin sokeus tyttärensä hädälle, Ainon ahdistus ja traaginen ratkaisu, Väinämöisen katumus kuin lopulta Joukahaisen kostonhimokin.

 

Mikä sitten on kalevalaisen Aino-tarun opetus? Sitä Kalevala ei yksiselitteisesti julista. Tulkinnalle jää tilaa, kuten hyvässä taiteessa yleensäkin. Itse asiassa Gallen-Kallelan Aino-triptyykille on täysin mahdollista antaa myös #metoo-hengen mukainen merkityssisältö: näin traagisesti voi käydä, jos ahdistelijan annetaan mellastaa eikä uhrin hätää oteta todesta.

On taiteelle ylipäätäänkin äärimmäisen vahingollista, jos yritämme pakottaa sen kuvaamaan maailmaa vain sellaisena, jollaiseksi maailman toivoisimme. Kautta historian taide on nimenomaisesti tarjonnut väylän, jonka kautta ihminen on voinut käsitellä ja jäsentää myös traagisia ja itselleen epämieluisia asioita. Tämän vuosituhannen konformistit ilmeisesti mieluummin ummistavat sellaisilta silmänsä.

 


 

Harari on myös huolissaan datan ja algoritmien hallinnan keskittymisestä. Hänestä tulevaisuuden hallitsijoita ovat tahot, jotka hallitsevat dataa. – Data on jo nyt tärkeintä omaisuutta. Ennen sitä oli maa, sitten koneet ja nyt data on korvaamassa koneet.


 

”Olemme viimeisiä Homo sapiensin

sukupolvia” – Historioitsija: Nykyihminen

katoaa

 
Luotu: 
6.2.2018 08:55
Päivitetty: 
6.2.2018 09:13

  • Kuva: All Over Press / EPA
    Kuva
    Korealainen osallistuja Sveitsissä järjestetyssä Cybathlonissa, jossa kilpaillaan aivoihin yhdistetyn teknologian ratkaisuista.
 

Historian professori, hittikirjailija Yual Noah Harari ennustaa nykyihmisen eli Homo sapiensin loppua. Harari varoitti myös digitaalisesta diktatuurista maailman talouseliitin kokouksessa Davosissa runsas viikko sitten, Tekniikka&Talous kertoo.

Israelilainen professori Harari on kirjoittanut kaksi suosittua teosta ihmisen kehityksestä, kirjat Sapiens: Ihmisen lyhyt historia ja Homo Deus, huomisen lyhyt historia. Nyt Harari arvioi Davosissa, että nykyihminen on viimeisiä Homo sapiens -lajin sukupolvia.

 

Hän ennustaa, että 100–200 vuoden kuluessa maapallon valtaavat uudenlaiset olennot, joiden keho ja aivot ovat siinä määrin muokattuja, ettei enää voi puhua ihmisestä. Tämä kehitys tapahtuu Hararin mielestä siksi, että ihmisen aivot, keho ja mieli ovat nousemassa talouden tärkeimmäksi kiinnostuksen ja muokkauksen kohteeksi esimerkiksi ase- tai tekstiilituotannon tilalle. 

***

Harari on myös huolissaan datan ja algoritmien hallinnan keskittymisestä. Hänestä tulevaisuuden hallitsijoita ovat tahot, jotka hallitsevat dataa.

– Data on jo nyt tärkeintä omaisuutta. Ennen sitä oli maa, sitten koneet ja nyt data on korvaamassa koneet.

***

Professori on erityisen huolissaan ”ihmisyyden hakkeroimisesta”. Hakkerit voivat tulevaisuudessa päästä käsiksi esimerkiksi biometriseen dataan, joka kertoo, mitä ihmisen elimistössä ja mielessä tapahtuu.

Uusissa kaivauksissa löytyi kaksi metallipajaa, paljon työstä kertovaa jätettä sekä muun muassa muotti, jossa valettiin veitsiä. Raaka-aineiden täytyi olla tuontitavaraa joko toisilta saarilta tai mantereelta, sillä Kerosissa ei ole merkkejä niiden tuotannosta.


  

 

Kreikan pieni autiosaari osoittautui

pronssikauden edelläkävijäksi

 

Saarella muun muassa valettiin veitsiä aikana, jolloin metallin työstämisen taidot ja materiaalit olivat yleensä vielä vähissä.

 

Arkeologia
Kartion muotoinen pikkusaari sinisessä meressä,
 edustajja isomman saaren kalliorantaa.
Kerosin rantaa ja siitä irronnut Daskalio.Cambridge Keros Project

Kreikkalaisen Kerosin saaren uusimpien arkeologisten kaivausten tulokset ovat lyöneet ällikällä jopa tutkijan, jolle tuo Egeanmeren pieni saari on tuttu jo 1960-luvulta. Tuolloisesta arkeologian opiskelijasta Colin Renfrew'stä on sittemmin tullut yksi alansa huipuista.

 

Kykladien saariryhmään kuuluva Keros on nykyisin asuttamaton, mutta Cambridgen yliopiston(siirryt toiseen palveluun) ja Kyproksen tutkimusinstituutin(siirryt toiseen palveluun) uusissa kaivauksissa on löytynyt odottamattoman tiheään pystytettyjä rakennelmia 4 500 vuoden takaa.

Ne oli tehty kivestä, joka oli peräisin Naxosin saarelta kymmenen kilometrin päästä. Tutkijat laskevat, että kiveä oli täytynyt rahdata meren yli runsaat tuhat tonnia.

Tätä ennen tutkijat olivat löytäneet Kerosista runsaasti marmorisia pienoispatsaita ja astioita(siirryt toiseen palveluun), jotka oli rikottu tarkoituksella ilmeisesti uskonnollisista syistä ja tuotu muualtakin Kykladeilta haudattaviksi Kerosiin.

Niemeke oli kuin pyramidi

Suurta rakennustaitoa osoittaneet uudet löydöt tehtiin Kerosin kyljessä sijaitsevalla Daskalion pikkusaarella. Miltei rannasta rantaan rakennettu Daskalio oli aikoinaan niemeke, mutta merenpinnan nousu on irrottanut sen.

Professori Colin Renfrew arvelee, että niemeke saattoi olla sopivin paikka satamaksi ja siksi kerosilaisille merkittävä. Myös näkymä moneen suuntaan merelle on erinomainen, Renfrew kertoo.

 

Yhtä paljon osaamista kuin tuhat vuotta myöhemmin.

 

Niemeke oli luonnostaan pyramidin muotoinen. Muotoa tehostettiin rinteiden porrastuksilla, ja tasanteille pystytettiin näyttäviä rakennelmia.

Alimpien tasanteiden portaikon kaivauksissa arkeologit löysivät merkkejä teknisestä osaamisesta, joka heidän mukaansa vetää vertoja tuhat vuotta nuoremman mykeneläisen kulttuurin palatseille.

Portaiden alta paljastui viemärijärjestelmä, joka kertoo tarkasta harkinnasta ennen rakentamisen aloittamista. Arkeologit selvittävät nyt, virtasiko järjestelmässä likavettä, vai oliko se sittenkin tarkoitettu puhtaalle vedelle.

 

Tutkija pitelee savimuottia, jossa on veitsenterän muotoinen painanne.
Tässä muotissa Kerosin saarella valettiin veitsiä.Cambridge Keros Project

 

Raaka-aineita ja ruokaa tuotiin muualta

Keros ei ollut vain palvontapaikka, vaan siellä harjoitettiin myös aikansa uutuutta, metallinjalostusta. Kerosilla se osattiin hyvin jo tuolloin, 2000-luvulla ennen ajanlaskumme alkua, vaikka yleensä seppien taidot olivat vasta kehittymässä ja materiaalejakin oli vähän.

***

Uusissa kaivauksissa löytyi kaksi metallipajaa, paljon työstä kertovaa jätettä sekä muun muassa muotti, jossa valettiin veitsiä. Raaka-aineiden täytyi olla tuontitavaraa joko toisilta saarilta tai mantereelta, sillä Kerosissa ei ole merkkejä niiden tuotannosta.

***

Arkeologi Evi Margaritisin johdolla Kerosin kaivauksissa etsitään puolestaan ruoantuotannon johtolankoja: palaneita siemeniä ja puuta, kasvisolujen mineraalihiukkasia, kalanruotoja ja eläinten luita.

 

Jauhinkivien rasva- ja tärkkijäänteet kertovat ruokavaliosta.

 

Löydöt kertovat, että saarella oli myös ryhdytty kasvattamaan oliiveja ja viinirypäleitä, jotka olivat tuon ajan maataloudessa keskeisiä uutuuksia.

Myös keramiikka-astioihin ja jauhinkiviin tarttuneet rasvan ja tärkkelyksen jäänteet antavat vihjeitä ruokalistasta. Tietoa on toistaiseksi ennen muuta palkokasveista, oliiveista, rypäleistä, viikunoista ja taateleista, mutta myös kaurasta ja emmervehnästä.

Margaritis ei usko, että Keros oli omavarainen, vaan sinne jouduttiin tuomaan ruokaa muualta. Se puolestaan antaa syytä miettiä, pitävätkö käsitykset pronssikautisen elintarvikekaupan verkostoista yleensäkään paikkaansa, Margaritis sanoo.

 


 

Yhdysvallat käyttää vuosittain lähes 500 miljardia dollaria tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Kiina seuraa perässä 408 miljardilla dollarilla, mutta rahoitusta on lisätty keskimäärin 18 prosenttia vuodessa.


Kiinan lippu liehui Pekingissä 18.1. LEHTIKUVA / AFP PHOTO Greg Baker
 
 

Kiina ohitti USA:n tieteellisten julkaisujen

määrässä

 

 

Yhdysvallat käyttää kuitenkin edelleen enemmän rahaa tutkimukseen ja tuotekehitykseen.

 

Kiina on noussut ensimmäistä kertaa maailman kärkeen tieteellisten artikkeleiden määrässä.

 

Maa julkaisi vuonna 2016 yli 426 000 artikkelia, mikä oli 18,6 prosenttia maailman kokonaismäärästä.

– Etumatkamme on kutistunut monilla tärkeillä aloilla, Yhdysvaltain kansallisen tiedesäätiön NSF:n puheenjohtaja Maria Zuber toteaa.

 

Toiselle sijalle jäänyt Yhdysvallat julkaisi 409 000 artikkelia, joihin kuitenkin viitattiin useammin kuin kiinalaisiin. Viittauksien määrän suhteen kärkisijoilla olivat Ruotsi ja Sveitsi.

Euroopan unioni ja Yhdysvallat tuottavat enemmän artikkeleita ja patentteja biolääketieteen alalla. Kiinan ja Etelä-Korean vahvuuksiin kuuluvat erityisesti tekniset alat.

– Tuloksia voi pitää huolestuttavina, sillä geeniteknologian ja tekoälytutkimuksen kaltaiset tieteenalat sisältävät myös huomattavia riskejä. Olisi tärkeää pysytellä kehityksen kärjessä, jotta voisimme hallita näitä riskejä, Zuber pohtii.

***

Yhdysvallat käyttää vuosittain lähes 500 miljardia dollaria tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Kiina seuraa perässä 408 miljardilla dollarilla, mutta rahoitusta on lisätty keskimäärin 18 prosenttia vuodessa.

***

– Kiinasta on tulossa tieteellinen ja tekninen supervalta. Tämän ei olisi pitänyt tulla yllätyksenä, taloustieteilijä Robert J. Samuelson toteaa Washington Postissa.

 


 

Arabikulttuurissa perhe ja vakaat tulot ovat miehen mitta. Tätä islamistit käyttävät rekrytoinnissa. Isis lupasi ulkomaalaisille taistelijoille palkkioksi häämatkan Raqqaan ja 1 500 dollaria perheenperustamisrahaa.


 
Sunnuntai    |   Viikon lopuksi
 
 
 

Afrikassa kristityllä miehellä voi olla jopa

seitsemän vaimoa – moniavioisuus on iso

ongelma, josta kehitysjärjestöt vaikenevat

 

Moniavioisuus aiheuttaa väkivaltaa, siirtolaisuutta ja heikentää naisten mahdollisuutta koulutukseen, kirjoittaa Afrikassa työskennellyt toimittaja Kristiina Markkanen.

 

 


 

PÄIVÄLLIS­KUTSUT Genevessä muutama vuosi sitten. Vastapäätä istuu hyvässä asemassa oleva afrikkalainen mies ja yksi hänen seitsemästä vaimostaan. Mies kertoo, että muut vaimot oli pakko jättää kotiin, kun tuli työkomennus Eurooppaan. Heh heh, hän naureskeli.

No, heh heh tosiaan!

Se jäi vaivaamaan. Muslimien neljän vaimon politiikka toki tunnetaan, mutta miksi kristittyjen afrikkalaisten moniavioisuudesta eli polygamiasta ei juuri puhuta?

Olen itsekin usein matkustanut Afrikassa ja tunnen monia kehitysyhteistyössä toimivia, mutta aina kun pohditaan maanosan kohtalonkysymyksiä, puhutaan hyvästä hallinnosta, korruptiosta, koulutuksesta, väestönkasvusta, hivistä ja karjankasvatuksesta.

Edes kristilliset kehitysjärjestöt eivät nosta arkaa tasa-arvokysymystä esiin. Kuitataan, että sehän on menneisyyttä. Että moniavioisuus kuolee itsestään koulutuksen ja vaurastuminen myötä.

Näinkin voi olla, mutta ongelma on isompi kuin länsimaissa ymmärretään.

SUOMEN Lähetysseuran teologinen asiantuntija, tohtori Kati Kemppainen on perehtynyt polygamiaan erityisesti Tansanian maasaiheimon keskuudessa. Kemppaisen mukaan sekä perinteistä, avointa polygamiaa että moderneja rinnakkaissuhteita kyllä pidetään kirkon piirissä ongelmana.


Valistustyö on kuitenkin jätetty paikallisen kumppanin, tässä tapauksessa Tansanian evankelis-luterilaisen kirkon, tehtäväksi, eikä kirkko hyväksy polygamiaa.

”Esimerkiksi moniavioisten maasaimiesten liittyessä kirkkoon on nähty, että on eettisesti väärin vaatia häntä hylkäämään muut kuin päävaimonsa ja jättää heidät ja heidän lapsensa turvan ja elannon ulkopuolelle.”

Lähetysseura tukee tätä ratkaisua ihmisoikeusnäkökulmasta.

VIIME kesänä työskentelin kehitysyhteistyöjärjestön vapaaehtoisena tiedottajana Ugandassa. Tapasin niin kristittyjä kuin muslimiperheissä kasvaneita koulutettuja ihmisiä, jotka olivat vähintään kahden vaimon perheistä. Yksi kertoi, ettei edes tunne isänsä kaikkia vaimoja.

Toinen kertoi isästään, joka nai nuorena sen tytön, joka hänelle osoitettiin, ja myöhemmin sen, jonka hän itse halusi. Mies piti molemmat vaimot ja sai heidän kanssaan liudan lapsia. Vaimot tulivat hyvin toimeen keskenään, kuten myös kaikki lapset.

Kuulin myös mustasukkaisista vaimoista, jotka noituvat toisen vaimon lapsia ja jopa tappavat, jotta omat lapset perisivät enemmän.


Eräänä päivänä vierailin neljä virallista vaimoa ”omistaneen” kylänjohtajan luona. Viideskin oli jo valmiiksi katsottuna. Tuo kaksimetrinen, 48-vuotias alfauros oli sinä päivänä tavattavissa kahden vanhimman vaimonsa kotona, metsäleirissä, jossa naisilla oli omat talot. Pihalla pyöri parikymmentä lasta, vanhimmat olivat kaikki poikia.

PATRIARKAALISESSA kulttuurissa, jossa mies maksaa myötäjäiset, tytöt naitetaan mahdollisimman varhain. Tytön avioliitto tuo perheeseen varallisuutta, jolla poikia päästään kouluttamaan ja naittamaan.

Tytöt jäävät kouluttamatta. On lapsi- ja äitikuolleisuutta, seksuaalista ja perheensisäistä väkivaltaa, hiv leviää.


Ugandassa tapaamani Etelä-Sudanista tulleet pakolaisnaiset kertoivat, että parasta pakolaisuudessa oli päästä eroon pakkoavioliitosta. Kun miehet olivat jääneet rajan taakse sotimaan, elivät naiset Ugandan puolella köyhää ja epävarmaa mutta suhteellisen vapaata elämää. Heillä ei ollut mitään aikomusta palata kotiin.

Saharan eteläpuolisessa Afrikassa joka kolmas naimisissa oleva nainen elää moniavioisessa liitossa. Etelä-Sudanissa prosentti on 40. Ugandassa noin 25.


Moniavioisuus on ollut pääasiassa väistymässä, mutta toisinkin on käynyt. Ugandassa miehistä yhä harvempi on naimisissa, mutta heistä yhä useammalla on useita vaimoja.

Perinteisissä yhteisöissä moniavioisuudella on ollut paikkansa. Kun miehet ovat olleet sodissa ja metsästämässä, on naimaikäiset tytöt liitetty toisiksi vaimoiksi olemassa oleviin perheisiin.

Kemppainen ei näe tässä moraalista ongelmaa, vaan katsoo perinteistä polygamiaa sosiologisena ilmiönä.

”Sittemmin moniavioisuus ja rinnakkaissuhteet ovat nousseet kyseenalaisella tavalla statussymboleiksi”, hän sanoo.


VÄÄRÄÄN suuntaan kulkevaa kehitystä on viime aikoina nähty myös arabimaissa. The Economist -lehti rinnasti hiljattain hauraimpien valtioiden listan ja maat, joissa polygamia on yleistä. Välillä oli yhteys. Moniavioisuus haurastuttaa yhteisöjä entisestään.

Joka kerta, kun joku ottaa kakkosvaimon, joku jää naimattomaksi. Jos rikkain kymmenen prosenttia miehistä nai kukin neljä vaimoa, 30 prosenttia miehistä jää ilman.

Myös morsiamista maksaminen nostaa miesten avioitumisikää. Afganistanissa häät saattavat maksaa 20 000 euroa. Egyptissä perhe säästää 5–7 vuotta pojan naittamiseksi. Ilmiö lisää miesten syrjäytymistä, väkivaltaa, rikollisuutta ja siirtolaisuutta.
 
***
 
Arabikulttuurissa perhe ja vakaat tulot ovat miehen mitta. Tätä islamistit käyttävät rekrytoinnissa. Isis lupasi ulkomaalaisille taistelijoille palkkioksi häämatkan Raqqaan ja 1 500 dollaria perheenperustamisrahaa.
 
***

Länsi-Afrikassa toimiva Boko Haram lupaa (siepattuja) vaimoja ilmaiseksi.
 

 

Voi jopa olla, että linnut ovat hoksanneet tulen hyödyt jo kauan ennen ihmistä. Petolinnut ovat lennelleet maapallolla miljoonia vuosia ennen kuin esi-isämme oppivat valjastamaan tulen käyttöönsä.


 
Tiede
 
 

Linnut osaavat käyttää tulta, sanovat tutkijat

– australialaiset haukat sytyttävät

maastopaloja savustaakseen saaliit esiin

 

Linnut saattoivat oppia tulen hallitsemisen taidon jo kauan ennen ihmistä.

 


 

Haarahaukka osaa sytyttää tulen Australiassa.
AUSTRALIASTA kerätyt silminnäkijähavainnot ovat saaneet tutkijat vakuuttuneiksi siitä, että haukat osaavat hyödyntää maastopaloja. Ne ehkä savustavat saaliinsa esille maasta.


Australian pohjoisosissa elävien petolintujen on havaittu noukkivan maastopaloista palavia tikkuja ja tiputtavan ne toisaalle. Näin linnut sytyttävät uusia pieniä tulipaloja, joiden avulla ne kenties pakottavat saaliseläimiä esille piilostaan.

Havaintoja ovat luonnossa tehneet etenkin Australian alkuperäisväestöön kuuluvat metsänvartijat. Havaintoja on ainakin haarahaukasta, viheltäjähaukasta ja ruskojalohaukasta.

AUSTRALIALAINEN ornitologi Bob Gosford on kerännyt silminnäkijähavaintoja petolintujen tulen käytöstä vuosien ajan. Hän on vakuuttunut, että linnut osaavat hallita tulta.

Gosford kollegoineen on nyt koonnut havaintoja uuteen tutkimukseen, jonka on julkaisut Journal of EthnobiologyNew Scientist -lehti kertooyhdestä kiintoisasta silminnäkijähavainnosta.


Entinen palomies ja valokuvaaja Dick Eussen oli 1980-luvulla sammuttamassa maastopaloa Ranger-uraanikaivoksen liepeillä Pohjois-Australiassa.

Tien toisella puolella alkoi kyteä uusi palo, ja Eussen havaitsi parinkymmenen metrin päässä lentelevän viheltäjähaukan, jolla oli savuava tikku suussaan. Lintu pudotti tikun maahan ja sytytti uuden tulipalon. Eussen kertoo joutuneensa sammuttamaan yhteensä seitsemän tällaista lintujen levittämää paloa.

VASTAAVIA havaintoja on lukuisia. Gosfordin mukaan linnut tekevät tätä tarkoituksella.

”Havainnot ovat mielestämme voimakas todiste siitä, että käytös on tarkoituksellista ja sitä tapahtuu useammin kuin on ajateltukaan”, Gosford sanoo New Scientist -lehdessä.

Tällainen nokkeluus ei ole lintumaailmassa ennenkuulumatonta. Tiedetään hyvin, että linnut ovat älykkäitä. Korpit osaavat käyttää työkaluja ja haikaroiden on havaittu kalastavan syötin avulla.


”Jos linnut kykenevät kalastamaan syötillä, ne ovat kyllä tarpeeksi fiksuja levittääkseen tulipaloja”, kommentoi eläintieteen yliopistonlehtori Steve Debus australialaisesta New Englandin yliopistosta New Scientistille.

Hän suhtautui aluksi kriittisesti Gosfordin havaintoihin pyromaanilinnuista, mutta uskoo nyt, että linnut voivat hyvinkin sytyttää tulipaloja tarkoituksella.

KAIKKI yksilöt eivät kuitenkaan hyödynnä tulta.

”Havaintojen perusteella vain jotkut oppivat tämän käytöksen, mutta meillä ei yksinkertaisesti ole vielä tarpeeksi todistusaineistoa”, sanoo apulaisprofessori Mark Bonta Pennsylvanian osavaltionyliopistosta.

Linnut näyttävät sytyttävän lisää tulipaloja vasta silloin, kun maastopalo uhkaa jo sammua. Näin ne pitävät tulta yllä. Vastaavia havaintoja on muualtakin kuin Australiasta.

RYHMÄ aikoo nyt kerätä lisää tietoa ja koota yhteen lisää havaintoja ympäri maailmaa. Voi olla, että kyky käyttää tulta on kehittynyt useaan otteeseen eri lajeille.
 
***

Voi jopa olla, että linnut ovat hoksanneet tulen hyödyt jo kauan ennen ihmistä. Petolinnut ovat lennelleet maapallolla miljoonia vuosia ennen kuin esi-isämme oppivat valjastamaan tulen käyttöönsä.
 
***

Ei tiedetä, milloin ihminen sytytti ensimmäisen nuotionsa, mutta arkeologisten todisteiden perusteella tulen käyttö yleistyi neandertaaleilla Euroopassa noin 400 000 vuotta sitten.
 

Vaikein, mutta tärkein tehtävä on ilmastonmuutoksen hillitseminen. ”Se on elintärkeää happikadon pysäyttämiseksi ja lähes kaiken maapallon elämän kannalta”, tutkimusjohtaja meribiologi Denise Breitburg sanoo.


 
Tiede
 
 

Maapallon meristä vähenee happi

huolestuttavaa tahtia – joukko­sukupuutot

voidaan vielä estää

 

 

Täysin hapettomat alueet maailman merissä ovat nelinkertaistuneet ja vähähappiset alueet kymmenkertaistuneet vuoden 1950 jälkeen. Hapen väheneminen johtuu valtamerten lämpenemisestä sekä ravinnekuormasta ja voi johtaa joukkosukupuuttoihin.

 


 

Vedenalaisia maisemia rakkoleväkasvustoineen Utön lumiselta saarelta kuvattuna saaren eteläpuolelta helmikuussa 2013.
 Veden pinnalle satanut lumi paakkuuntui sohjopalloiksi.
UUSI Science-lehdessä julkaistu tutkimus kertoo huolestuttavia uutisia maapallon merien tilasta.


Hapettomat ja vähähappiset alueet valtamerissä ja rannikoilla ovat kasvaneet räjähdysmäisesti 1950-luvulta lähtien. Täysin hapettoman veden määrä merissä on nelinkertaistunut ja rannikkojen vähähappiset alueet ovat kymmenkertaistuneet 60 vuodessa. Valtamerten hapettomat alueet ovat kasvaneet suunnilleen Euroopan unionin pinta-alan verran.


Tämä uhkaa merten ekosysteemejä ja voi pahimmillaan johtaa joukkosukupuuttoihin.

SUURIN syy on ilmastonmuutos. Kun meret lämpenevät, yhä vähemmän happea pääsee pintaa syvemmälle. Lämpimään veteen ei myöskään liukene yhtä paljon happea kuin viileämpään.

Valtamerten sisältämästä hapesta on menetetty 77 miljardia tonnia vuoden 1950 jälkeen. Tämä vastaa kahta prosenttia merten sitomasta hapesta.

Avomerellä pääasiallinen syy happikatoihin on juuri merten lämpeneminen. Rannikkoalueilla ongelmaa pahentaa lannoitteiden, ravinteiden ja jätevesien päätyminen mereen. Ravinteet ruokkivat leväkasvustoja, jotka hajotessaan imevät happea vedestä. Typpeä ja fosforia odotetaan useilla alueilla päätyvän mereen entistä enemmän, kun väestö kasvaa ja maanviljelys lisääntyy.

Tutkimus on tähän asti laajin katsaus merten happitilanteesta. Sen toteutti YK:n hallitustenvälisen valtameritoimikunnan tutkijaryhmä.

”HAPEN katoaminen meristä on yksi ihmisen toiminnan vakavimmista seurauksista ympäristölle”, sanoo tutkimusta johtanut meribiologi Denise Breitburg yhdysvaltalaisen Smithsonian-instituutin merentutkimuskeskuksesta tiedotteessa.

Monet merieläimet eivät selviä hapettomissa tai vähähappisissa oloissa. Tämä muokkaa ekosysteemejä ja voi pahimmillaan johtaa kokonaisten lajien katoamiseen. Ihminen on riippuvainen meristä. Meret ruokkivat maailmanlaajuisesti 500 miljoonaa ihmistä etenkin köyhemmissä maissa ja tarjoavat 350 miljoonaa työpaikkaa.

”Maapallon historiassa monen joukkosukupuuton takana on ollut lämpenevä ilmasto ja hapen väheneminen valtameristä. Kuljemme nyt tähän suuntaan. Seuraukset olisivat kuitenkin niin ankarat ihmisille, että on vaikea kuvitella, miksi kulkisimme tämän tien loppuun asti”, Breitburg sanoo The Guardian-lehdessä. 


ONGELMA voidaan ratkaista

”Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen vaatii kansainvälisiä toimenpiteitä, mutta paikallisella tasolla voidaan ehkäistä ravinteiden aiheuttamaa hapenpuutetta”, Breitburg sanoo viitaten hapettomien vesialueiden toipumiseen Yhdysvalloissa Chesapeaken lahdella ja Englannin Thames-joessa, jossa happikato on onnistuttu korjaamaan ravinnekuormitusta vähentämällä.

Asia koskettaa myös meitä suomalaisia hyvin läheisesti. Itämeren hapettomat alueet ovat yli kymmenkertaistuneet sadassa vuodessa. 

Itämeren ravinnekuormitusta on silti saatu merkittävästi vähennettyä 1990-luvun puolivälistä lähtien. 

HAPENPUUTTEEN vaikutus kalastukseen on kaksijakoinen. Se voi tuottaa jopa lyhytaikaista hyötyä kalastajille. Kun eläimet pakenevat vähähappisilta alueilta, happikatoalueiden liepeillä odottaa muhkea kalansaalis. Tässä on kuitenkin liikakalastuksen riski.

Tutkijat korostavat, että olisi tärkeää perustaa esimerkiksi suojelualueita kaloille ja rajoittaa kalastusta merialueilla, jonne eläimet liikkuvat vähähappisilta alueilta. Tutkijoiden mukaan voidaan melko hyvin arvioida, kuinka paljon happea meret tulevaisuudessa menettävät, mutta on vaikea tietää, minne hapenpuute kohdistuu. Tarvitaan parempaa seurantaa.
 
***

Vaikein, mutta tärkein tehtävä on ilmastonmuutoksen hillitseminen.

”Se on elintärkeää happikadon pysäyttämiseksi ja lähes kaiken maapallon elämän kannalta”, Breitburg sanoo.
 
***
 

Anna-Maja Henrikssonin mielestä on erityisen surullista, että halutaan heikentää ruotsin kieltä nimenomaan Suomen 100-vuotisjuhlan yhteydessä. Juhlavuoden tunnuslauseena on Yhdessä – tillsammans. − On erityisen ikävää, että hallitus vie tämän heikennyksen läpi juuri nyt. Tämä on osoitus hallituksen välinpitämättömyydestä huolehtia maamme kaksikielisyydestä. - Näkökulma: Vaikka Suomen ja Ruotsin talouselämät ovat tiiviissä yhteistyössä, myös omistuksessa, puolustuspolitiikkamme Ruotsin kanssa vain tukee yhteistyötämme. Viime kädessä Suomi Finland ajatuu kielellisesti ja kulttuurisesti itäänpäin; pohjoisimmaksi Baltian maaksi, entisen Itä-Euroopan yhteyteen maa brändissä. Siinä ei Suomen siniristilippu enää ole osa Skandinaavisten maiden yhtenäistä kulttuurista kokonaisuutta. - KimsBlog


 
RKP:n Anna-Maja Henriksson. LEHTIKUVA/MIKKO STIG
 

 

 

RKP:n Anna-Maja Henriksson kielikokeilusta:

1930-luvun riidat puhalletaan esiin

 

 

 

RKP:n puheenjohtajan Anna-Maja Henrikssonin mielestä on valitettavaa, että eduskunta hyväksyi alueellisen kielikokeilun.

Sen myötä 2200 oppilasta voi ensi syksystä lähtien valita ruotsin kielen pois viidennellä ja kuudennella luokalla.

 

− Tämä on askel täysin väärään suuntaan. Suomi tarvitsee lisää ruotsin kielen taitoisia ihmisiä tulevaisuudessa, ei vähemmän. Oppilaille pitää sen sijaan antaa mahdollisuus aloittaa ruotsin kielen opiskelu aikaisemmin, Anna-Maja Henriksson sanoo.

Hänen mielestään Pohjoismaat tarjoavat monia työmahdollisuuksia, ja suomalaisten kielitaito on aina ollut kilpailuvaltti.

− Ruotsia taitamattomat nuoret ovat heikommassa asemassa työmarkkinoilla sekä julkisella että yksityisillä aloilla, Henriksson sanoo.

***

Hänen mielestään on erityisen surullista, että halutaan heikentää ruotsin kieltä nimenomaan Suomen 100-vuotisjuhlan yhteydessä. Juhlavuoden tunnuslauseena on Yhdessä – tillsammans.

− On erityisen ikävää, että hallitus vie tämän heikennyksen läpi juuri nyt. Tämä on osoitus hallituksen välinpitämättömyydestä huolehtia maamme kaksikielisyydestä.

***

− Samaan aikaan kun kokoomus ja keskusta eivät jaksa välittää asiasta, Siniset eivät keksi muuta politiikkaa, kun iskeä ruotsin kieltä vastaan huonojen kannatuslukujensa takia. Tämä on hyvin surullista, Henriksson sanoo.

 

− Askel askeleelta yritetään väheksyä ja pienentää ruotsin kielen merkitystä 100-vuotiaan Suomen rakentamisessa. 1930-luvun kieliriitojen tapaan yritetään puhaltaa vanhat ennakkoluulot ja asenteet henkiin, Henriksson toteaa.

 


 


 
Tiede
 

Suomalaiset jakaantuvat kymmeniin

geneettisiin alaryhmiin – perimän erot

noudattelevat murrerajoja, kertoo tutkimus

 

Tutkijat tekivät tähän asti tarkimman geenikartan suomalaisista.

 


 

Suomalaiset muodostivat ainakin 1900-luvun alkupuoliskolla geneettisesti selvästi erottuvia ryhmiä.
SUOMALAISET jakaantuvat geeneiltään selkeisiin ryhmiin, jotka myötäilevät yllättävän tarkasti murrerajoja. 

Helsingin yliopiston johdolla tehdyssä tutkimuksessa suomalaiset voi jakaa jopa 52 eri ryhmään. 


GENEETTINEN pääjako kulkee idän ja lännen välillä keskiaikaista Pähkinäsaaren rauhanrajaa pitkin. Jakolinja on havaittu ennenkin, mutta vasta nyt se pystyttiin hahmottamaan kaikista tarkimmin kartalle. 

Aiempaa suurempi tarkkuus johtuu akatemiatukija Matti Pirisen mukaan siitä, että geeninäytteet kattoivat tasaisesti koko maan. 

”Aiemmin yksittäisiä näytteitä on otettu Kainuussa ja Lounais-Suomessa. Niitä vertaamalla on voitu nähdä, että ne ovat melko erilaisia”, uutta tutkimusta johtanut Pirinen sanoo. 

Tutkijoiden uusilla kartoilla näkee tarkasti, mihin idän ja lännen geneettinen ero sijoittuu. 

PIRISEN mukaan geneettiset erot idän ja lännen välillä heijastelevat hyvin sekä Suomen maantieteellistä sijaintia että asutushistoriaa. 

”Ensinnäkin erilaista geneettistä ainesta on tullut Suomeen sekä idästä että lännestä. Toisekseen historian kirjoituksen mukaan Itä- ja Pohjois-Suomea on pysyvästi asutettu vasta 1500-luvulta lähtien Etelä-Savosta. Itäsuomalaiset voisivat olla näiden Etelä-Savosta lähteneiden jälkeläisiä”, Helsingin yliopistossa työskentelevä Pirinen sanoo. 

TYÖSSÄÄN tutkijat ryhmittelivät yli tuhat eri puolelta Suomea kerättyä dna-näytettä geeniperimältään mahdollisimman samankaltaisiin ryhmiin. 

Tutkimuksen tavoitteena oli ymmärtää Suomen geneettistä rakennetta ennen 1900-luvun jälkipuoliskon muuttoliikkeitä. Siksi mukaan valittiin ennen 1970-lukua syntyneitä suomalaisia, joiden vanhempien synnyinpaikat sijaitsivat korkeintaan 80 kilometrin etäisyydellä toisistaan. 

Näin saatiin mahdollisimman selkeitä geneettisiä ryhmiä. 

GENEETTISESTI samankaltaiset yksilöt muodostivat kartalla yllättävän selviä keskittymiä. Pääjaon lisäksi suomalaisten geenit jakaantuvat myös saarekkeisiin, jotka monelta osin noudattivat tarkoin Suomen vanhoja murrealueita. 

Suomalaiset ovat geenien perusteella eläneet ennen 1950-lukua omissa ”taskuissaan”. Esimerkiksi 1800-luvun Britanniasta on tehty samoilla menetelmillä tutkimus, ja sen mukaan englantilaisissa oli hyvin vähän geneettisiä eroja keskenään. He olivat siis paljon sekoittuneempi kuin suomalaiset. 

VAIN yksi havaituista geneettisistä ryhmistä on tutkimuksen mukaan levinnyt laajemmin eri puolille Suomea. 

”Tämä väestö on hajaantunut Viipurin ympärille ja suuriin kaupunkeihin sekä koko itä-länsi-jakolinjan matkalle”, Pirinen sanoo. 

Näillä ihmisillä on sekä itäistä että läntistä perimää, ja osalla heistä saattaa olla isovanhempia luovutetun Karjalan alueelta. 

GEENIKARTOITUS ei koettanut selvittää geneettisten ryhmien ja sairastavuuden välisiä yhteyksiä. 

Ryhmät voivat kuitenkin olla hyödyksi lääketieteellisissä tutkimuksissa, sillä niiden avulla voidaan verrata sairastuneita terveisiin yksilöihin, joilla on samanlainen geneettinen tausta. 

LÄÄKETIETEELLISTEN hyötyjen lisäksi tutkija korostavat sitä, että ihmisiä kiinnostaa oma perimänsä. 

”Toivottavasti tämä herättää ihmisissä kiinnostusta itseään ja omia geenejään kohtaan”, sanoo tutkimusryhmään kuuluva Sini KerminenHelsingin yliopistosta. 

Ihmiset voisivat ehkä tulevaisuudessa verrata omia geenejään tutkijoiden tuottamaan geenikarttaan ja sijoittaa itseään sille. 
Murrekartta ja eriväristen pallukoiden kuvaamat geneettiset ryhmät noudattavat lähes samoja rajoja.
 Kuva: Suomen molekyylilääketieteen instituutti

Ajatus siitä, että miesten ja naisten väliset suhteet ajoivat viikingit ryöstöretkille, ei ole uusi. Jo aikalaishistorioitsija Dudo St. Quentin väitti, että retket johtuivat naimattomien nuorten miesten määrästä. Myös monet nykyajan tutkijat ovat kehittäneet ajatusta eteenpäin. Niissä on muun muassa selvinnyt, että suurin osa vangituista ihmisistä oli naisia. Viimeaikaiset DNA-löydöt viittaavat siihen, että viikinkinaiset olivat usein kelttejä, mutta miehet norjalaisia.


  

Teoria viikinkien ryöstöretkistä: kaiken takana on nainen

   
 
Viikinkikypärä puettiin päähän
 ehkä puolison hankkimista varten.
Viikinkikypärä puettiin päähän ehkä puolison hankkimista varten.KUVA: COLOURBOX
 

Vikingit lähtivät retkilleen, sillä heille ei löytynyt kotiseudulta enää puolisoita.

 

Norjasta ja muualta Skandinaviasta purjehtineet viikingit aiheuttivat aseineen kauhua pitkin manner-Eurooppaa 700–1000-luvuilla.  Ilmiö kiehtoo ihmisiä yhä, eikä pienin syy siihen ole se, ettei viikinkien retkien perimmäisiä syitä ole onnistuttu milloinkaan kunnolla selvittämään.

Uudelleen esiin nostetu hypoteesi olettaa, että hurjina pidettyjen viikinkien retkien perimmäinen tarkoitus ei ollut sen enempää eikä vähempää kuin löytää puolisoita nuorille miehille. Viikingit olivat moniavioisia, jonka asian seurauksena nuorukaisten oli vaikea löytää kumppaneita itselleen.

Esimerkiksi Norja kuningas Harald Kaunotukalla tiedetään olleen lukuisia vaimoja ja jalkavaimoja.

Saagoissa kerrotaan tapauksista, joissa nuoret miehet ovat yrittäneet ryöstää vaimoja myös vanhemmilta viikingeiltä.

Kaikki tämä ajoi nuoria miehiä ryöstöretkille, joissa ainoa tavoite ei suinkaan ollut maallinen mammona, vaan puolison ryöstäminen itselle.

Tähän saakka viikinkien purjehduksia on selitetty muun muassa ilmastonmuutoksella, parantuneella purjehdusteknologialla, lisääntyneellä väestöpaineella ja naapurikuningaskuntien poliittisella heikkoudella.


 

Tiede

Musikaalisuus on sukuvika, osoittaa

suomalaistutkimus

 

Tutkijat kävivät sukukokouksissa testaamassa, osuvatko geenit ja lahjakkuus yhteen.

 

TIEDE 18.10.2016 15:44
 
KARI SANTALA / LEHTIKUVA
Vanamon perheen kotiorkesterissa vuonna 1971 musisoivat äiti ja kaikki kolme tytärtä. Vanhin tytär, äiti ja isoäiti soittivat myös
 Malmin orkesterissa.
 
Vanamon perheen kotiorkesterissa vuonna 1971 musisoivat äiti ja kaikki kolme tytärtä. Vanhin tytär, äiti ja isoäiti soittivat myös Malmin orkesterissa.

JOS suvussa sattuu olemaan muusikoita, kannattaa kokeilla musisointia itsekin. Musikaalisuudesta äärimmillään kaksi kolmasosaa selittyy perimällä, sanoo geneetikko Jaana Oikkonen.

”Musikaalisuuden vaihtelusta yksilöiden välillä 21–68 prosenttia on perinnöllistä”, tarkentaa Oikkonen, jonka väitöskirja tarkastettiin vastikään Helsingin yliopistossa.

Musikaalisuuteen vaikuttaa lisäksi ympäristö, jossa perheellä ja suvulla on suuri merkitys. Musikaalisuus kehittyy, kun ihminen altistuu musiikille lapsena ja opettelee soittamaan.

 

OIKKONEN yhdisti tiedot noin 800 ihmisen perimästä testeihin, joilla tutkijat ovat testanneet ihmisten musikaalisuutta.

”Tutkijat ovat käyneet esimerkiksi sukukokouksissa vuosien aikana”, Oikkonen kuvailee. Perheitä ja sukuja oli tutkimuksessa lopulta mukana yli sata.

Ihmiset arvioivat sävelten korkeutta, kestoa ja sävelrakenteita. Yhdessä testissä koehenkilö kuunteli syntetisaattorilla tuotettuja ääniä ja toisessa eri soittimilla tuotettuja ääniä. Säveltämisen ja sovittamisen taipumukset todettiin kyselyn perusteella.

PERIMÄSTÄ etsittiin geenejä, jotka liittyvät todettuihin musikaalisiin kykyihin. Tulosten perusteella kromosomin numero 4 eräs alue kytkeytyy niihin laajasti.

”Alueella on satoja geenejä, joista emme tiedä, moniko vaikuttaa varmasti musikaalisuuteen. Meta-analyysin perusteella erityisen kiinnostavina pitäisin seitsemää geeniä”, Oikkonen sanoo.

Tunnistetuilla alueilla on sisäkorvan kehitykseen ja aivojen toimintaan vaikuttavia geenejä.

Aikaisemmissa tutkimuksissa musikaalisuus on yhdistetty jopa yhdeksään perimän alueeseen, joita on esimerkiksi kromosomissa kolme.

”Musiikkiin liittyy oletettavasti satoja tai tuhansia geenejä, jotka liittyvät esimerkiksi muistiin.”

Oikkonen liitti väitöskirjassaan musiikin myös perintötekijöihin, jotka vaikuttavat hormonien välityksellä ihmisen hyvinvointiin. Musiikki liittyy geeneihin, jotka vaikuttavat esimerkiksi stressihormoni kortisolin erittymiseen.

”Musiikilla on vaikutuksia ihmisen hyvinvointiin. Kuuntelun on havaittu vaikuttavan paranemiseen. Todella paljon on tutkimuksia siitä, miten musiikki vähentää kipulääkkeiden tarvetta.”

Jotkin musikaalisuusgeenit liittyvät myös linnunlauluun. Linnunlaululla ja ihmisten musiikilla voi olla osittain yhteinen geneettinen tausta.

”Se tukee teoriaa, että musikaalisuudella on pitkä evolutiivinen historia.”

Musiikki on saattanut edeltää puhetta viestinnän muotona.

OIKKOSEN aineisto on maailmassa harvinainen. Helsingin yliopisto ja Sibelius-akatemia alkoivat tutkia musikaalisuuden perinnöllisyyttä ja biologista taustaa jo vuosikymmen sitten.