Tällä hetkellä tuulidataa kerätään useista eri lähteistä, esimerkiksi sääpallojen avulla. Aeolus on ensimmäinen järjestelmä, joka kerää tietoa tuulista kaikkialta maailmasta, maanpinnasta 30 kilometrin korkeuteen. Tämä tapahtuu voimakkaan ultraviolettilaserin avulla, jolla se pommittaa Maan ilmakehää.


  

Uusi satelliitti pommittaa laserilla Maan

ilmakehää, jotta sääennusteista saataisiin

aiempaa tarkempia

 

   

Uusi satelliitti pommittaa laserilla Maan ilmakehää, jotta sääennusteista saataisiin
 aiempaa tarkempia
KUVA: ESA/ATG MEDIALAB

ESA:n uusi satelliitti auttaa kartoittamaan maapallon tuulitilannetta.

 

 

Euroopan avaruusjärjestön ESA:n Aeolus-satelliitti on alkanut pommittaa laserilla kohti Maata, kertoo BBC.

 

Satelliitin avulla kartoitetaan maapallon tuulia eri puolilla maailmaa. Satelliitin teknologian kehittämiseen meni 16 vuotta. Se laukaistiin kaksi viikkoa sitten avaruuteen, ja nyt sitä testataan kolmen kuukauden ajan. Sen jälkeen satelliitilla kerättyä tuulidataa aletaan hyödyntää säämalleissa.

Satelliitin avulla tehtyjen karttojen uskotaan parantavan merkittävästi keskipitkiä sääennusteita, jotka ulottuvat muutaman päivän päähän.

 

Teleskoopin ja herkkien tunnistimien avulla se tarkastelee, miten valonsäde heijastuu takaisin ilman molekyyleistä, vesipisaroista ja pölyhiukkasista. Tämän avulla saadaan tietoa ilman liikkeistä ja tieto voidaan lisätä numeerisiin säämalleihin.

 


 

Näkökulma: Digitaalinen mediamailma on jakanut ihmiset, kuten aiemminkin, nopean palkinnon ja viiveellisen palkinnon toimijoihin. Tämä huomio näkyy kaikkialla maailmassa ja etenkin politiikassa! Niin Yleisradiossa, eduskunnassa, lehdistössä kuin SoMe, digitaalisessa vallankumouksessa. Valitettavaa mutta totta, varsinkin sille joka ajattelee asiaa syvällisemmin. - KimsBlog


 

 

Totuudenetsijä Ilkka Niiniluoto ennusti

oikein: "Informaatiokohina kasvaa enemmän

kuin aito tieto"

 

On hämmentävää, että ihmiset näyttävät hyväksyvän valehtelun, filosofi Ilkka Niiniluoto sanoo.

 

yhteiskunta
Ilkka Niiniluoto
Stina Tuominen / Yle
 

Ilkka Niiniluoto alkoi opiskella matematiikkaa ja fysiikkaa Helsingin yliopistossa vuonna 1964.

– Muistan kun tulin yliopistolle ja menin Porthanian vessaan. Ihmettelin, miten opiskelijat voivat kirjoittaa näin törkeitä juttuja seinille, akateemikko Niiniluoto kertoo.

Muisto tulee Niiniluodolle mieleen, kun hän puhuu niin sanotusta totuudenjälkeisestä ajasta ja sosiaalisen median vihapuheesta.

– Se on ehkä vähän dramaattinen vertaus, mutta ihminen yksin ollessaan nimettömästi voi keksiä kaikenlaisia törkeyksiä, joista esimerkkinä ovat nämä vessojen seinäkirjoitukset.

Niiniluoto nousi kärkeen A-studion kyselyssä maan merkittävimmistä ajattelijoista. Nyt filosofi kertoo ajattelustaan.

Ajattelijat

Suuret ajattelijat
 
 
 

Juttusarja esittelee suomalaisia ajattelijoita.

1. A-studion kysely: Taloustieteilijät Bengt Holmström ja Sixten Korkman nousivat Suomen merkittävimpien ajattelijoiden joukkoon

2. Näin tähtiajattelijoiden valintoja perusteltiin – "Bengt Holmström puhuu taloudesta niin että taviskin ymmärtää"

3. Taloustieteen nobelisti Bengt Holmström painii paradoksien kanssa: “Asiat menevät usein päinvastoin kuin kuvittelemme”

4. Totuudenetsijä Ilkka Niiniluoto ennusti oikein: “Informaatiokohina kasvaa enemmän kuin aito tieto”

5. Tulossa jutut Sixten Korkmanista, Anu Kantolasta ja Leena Krohnista.

 

“Totuudet eivät ole valmiina ihmisen mielessä”

Matematiikka vaihtui filosofiaan, ja Niiniluodosta tuli käsiteanalyytikko. Hän on tutkinut lähes koko uransa totuuden käsitettä ja mitä tarkoittaa, kun tiede edistyy.

– Pidän itseäni totuuden etsijänä.

Totuutta pitää etsiä, koska totuudet eivät ole valmiina ihmisen mielessä, josta ne saadaan esiin mietiskelyllä – kuten keskiajalla ajateltiin.

– Ajattelu on uusien kokemusten etsimistä, päätelmien tekemistä ja siinä mielessä tiedon etsimistä.

Niiniluodon mukaan tiede voi olla lähellä totuutta, vaikka se ei ole täsmällisesti ja täydellisesti totta. Tiede tarkentaa aikaisempia tuloksia, korjaa niitä, osaa kysyä uusia asioita, etsii uutta tietoa.

– Tämä on se ajattelukehikko, jota yritän soveltaa omassa elämässäni ja tutkimuksessani.

 

Ilkka Niiniluoto
Ilkka Niiniluoto on ollut Helsingin yliopiston teoreettisen filosofian professori, rehtori ja kansleri.Sasha Silvala / Yle
 

Tietoyhteiskunnasta totuudenjälkeiseen aikaan

Ilkka Niiniluoto kuuluu osallistuvien suomalaisten filosofien perinteeseen.

– Georg Henrik von Wright on esikuva siinä, että voidaan yhdistää ankara tieteellinen filosofia ja filosofia kulttuurikritiikkinä.

Nyt totuudenetsijän päällimmäisiä huolia on totuudenjälkeinen aika.

Siitä alettiin puhua laajemmin vuonna 2016 Britannian Brexit-äänestyksen ja Yhdysvaltain presidentinvaalien aikaan.

 

Niiniluoto muistelee presidentti Trumpin virkaanastujaispuhetta tammikuussa 2017.

– Amerikkalainen itsekäs miljardööri, joka edustaa todellista talouseliittiä, sanoi että nyt kun olette valinneet minut, kaikki valta on siirtynyt teille.

Totuudenjälkeisyys tarkoittaa Oxfordin englanninkielen sanakirjan mukaan "olosuhteita, joissa objektiiviset faktat vaikuttavat yleiseen mielipiteeseen vähemmän kuin tunteisiin ja henkilökohtaisiin vakaumuksiin vetoaminen".

 

“Informaatiokohina kasvaa enemmän kuin aito tieto”

Totuudenjälkeistä aikaa pohtiessaan Ilkka Niiniluoto palaa 1980-luvulle.

Suomessa tuli silloin muotiin puhua tietoyhteiskunnasta, kun tietotekniikka yleistyi. Syntyi vaikutelma, että olemme siirtymässä tiedon hallitsemaan yhteiskuntaan.

Niiniluoto epäili sitä.

 

Hän kirjoitti kirjan Tieto, informaatio ja yhteiskunta. Filosofi huomautti, että tietoyhteiskunta on käännetty Suomessa väärin termistä “information society”.

– Platonin mukaan tieto tarkoittaa tosia perusteltuja käsityksiä maailmasta, kun taas informaatio voi olla totta tai epätotta.

Niiniluoto ei ollut vakuuttunut, että uusi tietotekniikka lisäisi aidon tiedon osuutta yhteiskunnassa.

– Ennustukseni oli, että muu informaatiokohina kasvaa vielä enemmän.

On jännittävä sattuma, että vuosi Niiniluodon kirjan julkaisemisesta keksittiin nykyisenkaltainen internet.

 

“Syntyy kuplia, joissa ihmiset torjuvat tietoa”

Internet räjäytti mahdollisuudet jakaa ja saada informaatiota. Se on näyttänyt toteuttavan Niiniluodon ennustuksen.

– Sitä en osannut ennustaa, miten sosiaalisesta mediasta tulee vihapuheen kanava.

Totuudenjälkeinen aika on Niiniluodon mukaan erityisesti sosiaalisessa mediassa ja niin sanotussa valemediassa rehottava ilmiö.

 

– Sosiaalinen media ja valemedia antavat entistä suuremmat mahdollisuudet virheellisen tiedon välittämiseen ja ihmisten harhaanjohtamiseen ja hallitsemiseen väärällä tiedolla.

– Syntyy kuplia, joissa ihmiset torjuvat sellaista tietoa tai informaatiota, joka on vastakkaista heidän pinttyneille uskomuksilleen ja käsityksilleen.

Tämä on Niiniluodon mukaan levinnyt myös politiikkaan.

– Poliittiset johtajat voivat etsiä itselleen suosiota esittämällä suoranaisia valheita.

Niiniluodon mielestä filosofitkin voivat katsoa peiliin.

 

Hän muistuttaa, että Ranskassa alkoi 1980-luvulla postmodernistinen filosofinen suuntaus. Sen mukaan maailma on pirstoutunut hajanaisiksi kielipeleiksi, on luovuttava yhtenäisistä arvoista ja totuuden käsite on hylättävä.

– Varmaankin murros politiikassa ja mediassa johtuu osittain tällaisista ideologisista virtauksista, jotka ovat osaltaan nousseet filosofian sisällä. On äärirelativismia, ei ole mitään objektiivista totuutta. Kaikki palautuu vain siihen, mitä uskomme ja mitä mieltä olemme.

 

Ilkka Niiniluoto
Akateemikko Niiniluodon mielestä valistuksen ihanne on uhattuna.Sasha Silvala / Yle
 

“On hämmentävää, että ihmiset näyttävät hyväksyvän valehtelun”

Totuudenjälkeisen ajan käsitteen voi kyseenalaistaa –ainakin kovin kirjaimellisesti otettuna.

Onko joskus todella vallinnut totuuden aika? Onko totuudesta arvona nykyaikana todella luovuttu laajasti?

– On varmasti totta, että totuus ei ole täydellisesti vallinnut. Mutta meillä on ollut totuuden ihanne valistuksesta lähtien, Niiniluoto vastaa.

Valistuksen ihanne 1600–1700-luvulla oli, että ihmisen on päästävä harhakäsityksistään ja taikauskoistaan eroon tutkimuksen ja tieteen avulla.

Erityisesti tiede ja journalismi ovat sitoutuneet tämän ihanteen hengessä etsimään totuutta.

– Etsitään ja välitetään totuudenmukaista tietoa. Jos erehdytään, niin korjataan. Julkinen tiedonetsintä ja -välitys on ollut keskeinen osa länsimaista demokraattista järjestelmää.

Niiniluodon mukaan tiede on kyennyt aika hyvin ylläpitämään rehellisyyttä ja reiluutta koskevat eettiset periaatteensa.

 

Totuuden ihanne on joutunut vaakalaudalle erityisesti sosiaalisessa mediassa, niin sanotussa valemediassa ja myös politiikassa.

– Se että ihmiset jotenkin hyväksyvät sen, on minusta hämmentävää. Vaikka Trump on jäänyt varmasti satoja kertoja kiinni valheesta, se ei silti heikennä hänen asemaansa.

Niiniluoto myöntää, että sosiaalisia kuplia on ollut aina. Mutta nyt sosiaalinen media vahvistaa kuplien vaikutusta, koska se tavoittaa helposti niin valtavasti ihmisiä.

Niiniluodon mielestä kyse ei ole mistään vaarattomasta muoti-ilmiöstä, vaan koko valistuksen ihanne on uhattuna.

– Tieteen ja yliopistojen tehtävä on taistella totuuden puolesta, jotta ei luisuta välinpitämättömyyteen.

Niiniluoto pitää Suomen tilannetta silti kohtalaisen hyvänä.

– Juuri oli uutinen, että Suomessa luotetaan kaikista maista eniten julkiseen lehdistöön. Suomessa media on varsin hyvin säilyttänyt asemansa.

“von Wright kyseenalaisti länsimaisten yhteiskuntien edistymisen”

Niiniluoto julkaisi historiantutkija Tuomas Heikkilän kanssa pari vuotta sitten kirjan humanistisen tutkimuksen arvosta. Se oli taisteluhuuto humanismin puolesta.

A-studion kyselyssä Suomen merkittävimmistä ajattelijoista humanistit jäivät taloustieteilijöiden varjoon.

– Humanistien pitäisi ottaa oma paikkansa kansakunnan keskustelussa vahvemmin kuin he nykyisin tekevät, Niiniluoto sanoo.

 

Jukka Uotila / AOP
Ilkka Niiniluodon mielestä ilmastonmuutos uhkaa nyt pahiten ihmiskunnan edistymistä.Jukka Uotila / AOP
 

Palaamme Georg Henrik von Wrightiin (1916–2003), 1900-luvun tunnetuimpaan suomalaiseen filosofiin.

– Hän oli hyvin tiukka ja analyyttinen filosofi, käsiteanalyytikko ja uusien logiikan järjestelmien kehittäjä. Toisaalta hän oli filosofinen ja yhteiskunnallinen keskustelija ja vaikuttaja, joka otti paljon kantaa ajankohtaisiin asioihin, Niiniluoto kuvaa.

– Ennen kuin vihreys oli mikään poliittinen aate, hän toi esiin huolen ihmisen luontosuhteesta.

Von Wright meni kulttuurikritiikissään niin pitkälle, että hän kyseenalaisti länsimaisten yhteiskuntien edistyksen kokonaan.

– Hän sanoi 1980-luvulla, että vaikka ihailee tieteen saavutuksia, hän joutuu kyseenalaistamaan tieteellis-teknisen elämänmuodon sen haittavaikutusten vuoksi.

 

“Meillä on mahdollisuus kääntää vielä kurssi”

Niiniluoto ei jaa von Wrightin syvää pessimismiä. Niiniluodon oma elämänkaari, toisen maailmansodan jälkeinen pitkä rauhankausi, on ollut hänestä hyvää edistymisen aikaa.

– Ehkä parhaina esimerkkeinä ovat pohjoismaiset hyvinvointiyhteiskunnat, jotka menestyvät hyvin kansainvälisissä vertailuissa kuten YK:n inhimillisen kehityksen indekseillä.

Pahiten ihmiskunnan edistymistä uhkaa Niiniluodon mielestä nyt ilmastonmuutos.

– Skenaariot muutaman vuosikymmenen päähän ovat tosi ankeita, jos ilmastonmuutosta ei saada hillittyä. Ympäristön laatu, elämän laatu, sosiaalinen järjestys – kaikki on romahtamassa.

– Von Wrightin pessimismiin ehkä kuuluisi, että ilmaston lämpenemisen myötä ihminen turmelee luonnon ja vasta sitten syntyy käänne.

Niiniluoto uskoo, että kurssi voidaan kääntää ajoissa. Hän on ryhtynyt itsekin vaikuttamaan asiaan.

Filosofi on Myrskyvaroitus-yhdistyksen hallituksessa.

 

– Sen idea on aktivoida kansalaisia vastustamaan ilmastonmuutosta.

Yhdistys korostaa, että kaksi kolmannesta Suomen hiilipäästöistä syntyy yksityisten kotitalouksien kulutuksesta.

– Jos kansalaiset saadaan muuttamaan ruokatottomuksia, lämmitysjärjestelmiä, jätteiden käsittelyä ja liikkumista, se vaikuttaa jo hyvin paljon.

 

Myrskyvaroitus on kehittänyt ilmastolupauksen. Sen tehnyt lupaa puolittaa oman hiilijalanjälkensä johonkin tavoiteaikaan mennessä.

– Se on saatu markkinoitua ihan YK:n tasolle suomalaisena aloitteena.

Kuka sinun mielestäsi on suuri suomalainen ajattelija? Vastaa kyselyyn!

 


 

Museon varajohtaja Luiz Fernando Dias Duarte kommentoi Globo tv:n haastattelussa, että museo on ollut jo pitkään alirahoitettu. Kesäkuussa se sai kuitenkin valtiojohtoiselta kehityspankilta, BNDES:ltä liki viiden miljoonan euron investointisopimuksen, jolla olisi korjattu museorakennusta ja hankittu uusi paloturvallisuusjärjestelmä.


 

 

Brasilian kansallinen perintökohde tuhoutui –

historiallisen kansallismuseon tulipalo

jälkisammutusvaiheessa

 

Rio de Janeiron kansallismuseo on yksi koko Amerikan mantereen suurimmista luonnonhistoriaan ja antropologiaan keskittyvistä museoista. Jonkin verran esineistöä ehdittiin pelastaa.

 

Brasilia
Palomiehet yrittivät hillitä tulen leviämistä Rio de Janeiron kansallismuseossa 2. syyskuuta.
Palomiehet yrittivät hillitä tulen leviämistä Rio de Janeiron kansallismuseossa 2. syyskuuta.Marcelo Sayao / EPA
 

Brasiliassa, Rio de Janeirossa palaa kaupungin historiallinen kansallismuseo. Paikalla on 80 palomiestä. Aamukuudelta palokunnan tiedottaja kertoi, että palo on hallinnassa, mutta jälkisammutus vie vielä tunteja.

 

Kaupungin pohjoisosassa, Quinta da Boa Vistan puistossa sijaitseva museokompleksi paloi roihuten.

Brasilialaisen Globo-uutissivuston(siirryt toiseen palveluun) kuvissa tuli oli levinnyt museoon laajalti. Tulipalo syttyi sunnuntai-iltana kello 19.30 aikaan. Koska museo oli ehtinyt sulkeutua ennen palon syttymistä, kuolonuhreja tai loukkaantuneita ei tiettävästi ole. Palon syttymissyy on vielä epäselvä.

Sammustustyötä hidasti se, että museon lähellä sijaitsevat palopostit eivät toimineet ja sammutusvesi piti pumpata läheisestä järvestä.

Palokunnan tiedottaja Roberto Robadey kertoi paikalliselle Globo-tv-kanavalle, että esineistöä ehdittiin pelastaa ainakin jonkin verran:

– Onnistuimme poistamaan sisältä paljon kaikenlaista museon työntekijöiden avustuksella.

Rio de Janeiron kansallismuseo on Brasilian vanhin tieteellinen laitos ja samalla yksi koko Amerikan mantereen suurimmista luonnonhistoriaan ja antropologiaan keskittyvistä museoista. Kansallismuseon kokoelmissa on yli 20 miljoonaa esinettä.

– Tämä on traaginen päivä Brasilialle. Kaksisataa vuotta työtä, tutkimusta ja tietoa on hävinnyt, sanoi Brasilian presidentti Michel Temer.

Vuonna 1808 valmistunut rakennus toimi ensin Portugalin kuninkaan residenssinä ja sittemmin – Brasilian itsenäistyttyä 1822 – Brasilian keisarin asuntona. Museon rakennukseksi talo luovutettiin 1892.

 

Kuvassa museorakennus yöllä, liekit lyövät rakennuksen läpi.
Rio de Janeirossa sijaitseva 200-vuotias kansallismuseo on tuhoutumassa täysin. 2.9. 2018Epa-Efe/Marcelo Sayao
 

Vuonna 1818 perustetun museon kokoelma on jaoteltu seitsemään osastoon: geologian, fossiileja tutkivaan paleontologian, kasvitieteen, eläintieteen, biologisen antropologian, arkeologian ja kansatieteen osastoihin. Museossa on muun muassa Amerikan mantereen vanhin luuranko sekä laajin kokoelma faaraoiden Egyptin esineistöä, mukaan lukien useita sarkofageja ja muumioita.

Museossa on myös yksi Brasilian laajimmista tieteellisistä kirjastoista, jossa on liki puoli miljoonaa teosta, myös 2 400 harvinaista painosta.

Museo vietti 200-vuotisjuhliaan aiemmin tänä vuonna.

 

 

Lähteet: AP, AFP, REUTERS

 


 

Toinen kissojen leviäminen liittyy merenkäyntiin. Kissoja haluttiin mukaan laivoillekin pitämään hiiristä huolta. Saksasta 700-luvun viikinkijäämistöstä on löydetty jäänteitä tuolloisista kissoista.

 

Kissat ovat tehneet historiassaan kaksi suurta leviämisloikkaa. LEHTIKUVA / AFP

 

Kissat matkasivat viikinkien mukana

valloitusretkillä

 

Dna-testit muinaiskissoille paljastivat niiden pitkän historian.

Science Alert kertoo kissojen siirtyneen ihmisten mukana mantereilta toisille vuosituhansia sitten.

 

Kaikkiaan 209 muinoin eläneen kissan dna-näytteet on saatu yli 30 arkeologiselta alueelta Afrikasta, Lähi-Idästä ja Euroopasta. Niiden analysointi on paljastanut, että kissoilla on ollut alkuhistoriassaan kaksi suurta leviämisaaltoa.

Egyptissä ja Lähi-idässä vuosituhansia sitten kesytetty kissa alkoi levitä viljelijäyhteisöjen mukana. Syynä oli yksinkertaisesti mieltymys hiiriin, jotka viihtyivät viljan lähellä. Viljelijöillekin hiiriä tappaneet mukavat eläimet sopivat hyvin.

 


 

Amundsen suuntasi Maudin kurssin Kristianiasta, nykyisestä Oslosta, kohti pohjoista kesäkuun 24. päivänä 1918. Hän uskoi, että merivirrat ja ahtojää voisivat kuljettaa laivan perille. Retki ei kuitenkaan sujunut suunnitelmien mukaan, Maud jumittui jäihin ja jäi ajelehtimaan niiden mukana. Kaksi talvea ja kolme kesää myöhemmin se saavutti Nomen kaupungin Alaskassa, muttei päässyt Beringinsalmen läpi kohti pohjoisnapaa.


 

 

Naparetkeilijä Roald Amundsenin

legendaarinen laiva on palannut takaisin

kotiin – tutkimusmatkasta kohti pohjoisnapaa

on kulunut sata vuotta

 

Amundsen halusi purjehtia aluksella mahdollisimman lähelle pohjoisnapaa.

 

Roald Amundsen
Maud-laivan jäännökset ponttoonien päällä
Maud-laiva Bergenin satamassa 6. elokuuta.Jan Wanggaard / EPA
 

Norjalaisen tutkimusmatkailijan Roald Amundsenin Maud-laiva on palannut Norjaan, kertoo yleisradioyhtiö NRK(siirryt toiseen palveluun).

Amundsen teki useita tutkimusmatkoja 1900-luvun alussa. Hän johti muun muassa naparetkeä, joka saavutti ensimmäisenä etelänavan.

Norjan kuningattaren mukaan nimettyä Maud-laivaa hinataan Norjan länsirannikkoa pitkin Amundsenin kotikylään Volleniin. Tammipuusta rakennettu laiva valmistui siellä vuonna 1917. Amundsen halusi purjehtia sillä mahdollisimman lähelle pohjoisnapaa.

 

Matka kohti pohjoisnapaa alkoi 1918

 

Amundsen teki konkurssin, ja Maud myytiin huutokaupassa Kanadaan kelluvaksi varastoksi. Sitä käytettiin myös radioasemana., ennen kuin se upposi Cambridge Bayn satamaan vuonna 1931.

 

"Tuntuu hyvältä, että laiva takaisin"

Norjalaiset käynnistivät projektin laivan nostamiseksi ja hinaamiseksi takaisin Norjaan joitakin vuosia sitten. Projektia Maudin nostamiseksi ja hinaamiseksi takaisin Norjaan on johtanut Jan Wanggaard.

– Tuntuu hyvältä tietää, että Maud on viimein, melko tarkkaan sadan vuoden jälkeen, palannut Norjaan, Wanggaard sanoo NRK:lle.

Laivan on määrä saapua Volleniin lauantaina. Siitä tehdään museo. Amundsenin tutkimusmatkoillaan käyttämät kaksi muuta laivaa, Gjoa ja Fram ovat esille Oslon merihistorian museossa.

 

Lue lisää aiheesta:

Polarskuta Maud tilbake i Norge etter 100 år

 


 

– Itsetyytyväisyyteen ei ole varaa. Mitä pandemiaan tulee, meidän jokaisen paras suoja sitä vastaan on rokotus – edellyttäen, että pandemiarokote kyetään tuottamaan riittävän nopeasti jokaisen suojaamiseksi. Se olisi vallitsevassa tilanteessa hyvin paljon vaadittu. Rokotus tarkoittaa Spinneyn mukaan paitsi pelastusta yksilötasolla, myös suojaa monille ihmisille hänen ympärillään. – Tässä valossa rokotukset, jotka ovat arsenaalimme paras ase, eivät enää ole henkilökohtainen valinta, vaan pikemminkin kansalaisvelvollisuus.

 

Vauva rokotetaan neuvolassa. LEHTIKUVA/MIKKO STIG

Voisiko vuosisadan takainen hirveä pandemia

toistua nyt?

 

Maailmansodan unohdettu tappaja niitti ainakin 50 miljoonaa uhria

 

Vuonna 1918 puhkesi influenssa, jolle altistui maailman joka kolmas ihminen. Ensimmäisen maailmansodan viimeisen sotavuoden kuluessa riehunut pandemia vaati vähintään viidenkymmenen tai mahdollisesti jopa sadan miljoonan ihmisen hengen.

– Kyseessä oli suurin kuoleman hyökyaalto sitten 1300-luvun mustan surman – kenties suurin koko ihmiskunnan historiassa, Laura Spinney toteaa Chatham House -ajatushautomon julkaisemassa artikkelissaan.

Laura Spinney on brittiläinen toimittaja ja tietokirjailija, jonka tuorein teos Pale Rider: The Spanish Flu of 1918 and How it Changed the World käsittelee vuoden 1918 pandemiaa ja sen kansainvälisiä heijastuksia.

 

Vaikka sadan vuoden takaisesta pandemiasta on olemassa tieteellistä tutkimustietoa runsain mitoin, moni keskeinen kysymys on edelleen vastausta vailla.

– Miksi se oli niin tappava? Minkä takia se iski elämänsä kukoistuskautta eläviin – ryösti perheiltä niiden elättäjät ja yhteisöiltä tukipylväät? Entä voisiko jotakin samankaltaista tapahtua jälleen, Spinney kysyy.

Kysymykset ovat perusteltuja, sillä espanjantautina tunnettu vuoden 1918 pandemia oli kuolettavuudessaan vertaansa vailla. Sitä edeltänyt 1890-luvun pandemia oli vaatinut noin miljoona uhria, eikä mikään sen jälkeen esiintyneistä ole tappanut yli kahta miljoonaa ihmistä. Espanjantaudin uhriluku oli siis niihin nähden monikymmenkertainen.

Pandemialla tarkoitetaan vakiintuneesti uutta tarttuvaa tautiepidemiaa, joka leviää useisiin maanosiin tai – kuten espanjantaudin tapauksessa – maailmanlaajuisesti.

 

Sota kiihdytti tautikuolemia

Tiedeyhteisön piirissä vallitsee Spinneyn mukaan laaja yhteisymmärrys siitä, että espanjantaudin poikkeuksellinen tappavuus on ilmeisesti yhteydessä meneillään olleeseen suursotaan.

 

– Vaikka pandemia olisi toteutunut, olipa sota tai ei, maailman tila teki siitä huomattavasti kuolettavamman. Se tapahtui nykykäsityksen mukaan kahdella tavalla: Se loi edellytykset, jotka vahvistivat viruksen taudinaiheuttamiskykyä. Se myös levitti syntyneitä mikrobeja erittäin tehokkaasti ympäri maailman, Spinney huomauttaa.

Kun tuhannet nuoret sotilaat Belgian Flanderissa ja Ranskan Champagnessa olivat ahtautuneet lähes paikoilleen taisteluhautoihin, viruksen parhaaksi henkiinjäämisen ja uusiutumisen strategiaksi muodostui Spinneyn mukaan ravaaminen tämän joukon läpi niin nopeasti kuin suinkin mahdollista. Sillä, tappoiko tauti vai ei, ei ollut viruksen evoluutiomenestyksen kannalta merkitystä. Näin kuoleman kentillä kehittyi tappava virusgeenien cocktail, jonka tuottama muuntunut kanta lähti leviämään vuoden 1918 jälkipuoliskolla.

– Juuri samaan aikaan, kun toinen pandemia-aalto saavutti marraskuussa huippunsa, aseleposopimuksen allekirjoittaminen johti sodan päättymiseen. Siitä lähtien joukkoja alettiin demobilisoida ja lähettää kotiin, missä riemulliset tervetuliaisjuhlat odottivat heitä.

 

Nuoria kuoli erityisen paljon

Espanjantaudin aiheuttamista kymmenistä miljoonista kuolemantapauksista valtaosa ajoittuu Spinneyn mukaan vuoden 1918 syyskuun puolivälin ja joulukuun puolivälin väliin sijoittuvalle kolmentoista viikon jaksolle.

– Uhreista suhteettoman suuri osa oli 20–40 vuoden ikäisiä. Keskimäärin enemmän miehiä kuin naisia, mikä merkitsee järkyttävästi sitä, että nuori mies, joka oli selvinnyt hengissä sodasta, saattoi hyvinkin menehtyä espanjantautiin. Myös raskaana olevat naiset olivat haavoittuvaisia, hän kertoo.

Tavanomainen kausi-influenssa kohdistuu yleensä pikkulapsia ja vanhuksia, koska immuunijärjestelmä kehittyy hitaasti ja menettää vähitellen tehoansa. Vuoden 1918 espanjantauti saattoi Spinneyn mukaan poiketa kaavasta siksi, että silloin 20–40-vuotiaat olivat altistuneet ensimmäiselle pandemialleen 1890-luvulla. Muodostunut vastustuskyky ei kuitenkaan kelvannut torjumaan espanjantautia, sillä kysymys oli kahdesta keskenään hyvin erilaisesta taudinaiheuttajasta.

 

Rokotukset ratkaisevat

Spinney sanoo arvioiden seuraavan pandemian vaatimista kuolonuhreista vaihtelevan yhden miljoonan ja jopa yli sadan miljoonan välillä.

– Länsirintamalla vallinneet olosuhteet tuskin toistuvat, mutta meillä on muita syitä huoleen. Maailman väkiluku on vuoden 1918 jälkeen nelinkertaistunut, ja liikenneyhteytemme ovat paljon tehokkaammat kuin silloin, hän sanoo.

Vaikka tiedot taudeista, influenssarokotteet, lääkkeet ja bakteeri-infektioihin vaikuttavat antibiootit ovat sadassa vuodessa olennaisesti kehittyneet, lääkkeiden tuottama vastustuskyky on samanaikaisesti heikentynyt ja rokotusvastaisuus lisääntynyt.

 


 

Tutkijat huomauttavat, että kilpailu deittimarkkinoilla on todennäköisesti vähemmän raakaa arjen kanssakäymisessä kuin deittipalveluissa, joissa tarjontaa on valtavasti ja kynnys viestien lähettämiselle matala. ”Kun meressä on paljon kaloja, voi huoletta heittää muutaman pois”, he huomauttavat.


 
Tiede
 

Mies on parhaimmillaan 50-vuotiaana ja

etenkin naiset tiedostavat markkina-arvonsa –

tutkijat analysoivat viestittelyä

amerikkalaisessa deittipalvelussa

 

 

Lähes 200 000 ihmistä kattanut tutkimus osoittaa, että seuranhakupalveluissa pieni vähemmistö saa suurimman osan viesteistä. Ihmiset hakevat tyypillisesti seuraa itsensä tasoisista ihmisistä.

 

NETTIDEITTAILU voi olla raadollista. Seuranhakupalveluissa harvat ja valitut saavat jopa tuhansittain viestejä, kun valtaosa jää nuolemaan näppejään. Ihmiset näyttävät myös tiedostavansa oman ”markkina-arvonsa” ja hakevat seuraa samantasoisista ihmisistä. Yllättäen myös lyhyet viestit saattavat toimia paremmin kuin pitkät.


Muun muassa tällaisia asioita selvisi kattavassa verkostoanalyysissä, jossa sosiologi ja tilastotieteilijä Elizabeth Bruch ja fyysikko Mark NewmanMichiganin yliopistosta tutkivat ihmisten käytöstä eräässä netin deittipalvelussa. Tutkimus on julkaistu Science Advances -julkaisussa ja se on ilmaiseksi luettavissa täällä.

Tutkijat analysoivat 94 000 miehen ja 92 000 naisen viestittelyä Yhdysvalloissa ”suositussa ja ilmaisessa” seuranhakupalvelussa. Tutkijat eivät kerro, mistä deittipalvelusta on kyse, mutta kyseessä tuskin on Tinder, sillä tutkijat viittaavat palveluun verkkosivuna eivätkä mobiilisovelluksena.


DEITTIPALVELUN käyttäjiä seurattiin neljässä kaupungissa: New Yorkissa, Bostonissa, Chicagossa ja Seattlessa. Amerikkalaisilla tehtyä tutkimusta ei voi suoraan yleistää Suomeen, mutta epäilemättä tietyt trendit ovat länsimaissa universaaleja.
 

Tutkimuksen taustalla on useita pariutumiseen liittyviä hypoteeseja. Hakevatko ihmiset partneria, joka muistuttaa eniten heitä itseään? Vai ovatko parisuhdemarkkinat kilpailua haluttavimmista yksilöistä, jolloin olisi olemassa tietynlainen universaali konsensus siitä, millainen on ihanteellinen kumppani? Ja jos näin on, niin muodostuuko sitten erilaisia hierarkiatasoja, joissa haluttavimmat yksilöt pariutuvat keskenään, sitten toiseksi haluttavimmat ja niin edelleen?

Entä miten miesten investointi kumppanin etsimiseen suhteutuu esimerkiksi laboratoriohiiriin, joiden urokset ovat valmiita näkemään hillittömästi vaivaa päästäkseen parittelemaan?

ASIAN selvittämiseksi tutkijoiden piti kehittää mittari, jolla pisteytetään henkilöiden ”haluttavuutta”, käytännössä heidän deittipalvelussa saamansa suosion perusteella.

Mittarina henkilöiden niin sanotusta haluttavuudesta tutkijat käyttävät Googlen Pagerank-algoritmia, joka hakukoneissa mittaa verkkosivustojen arvostusta esimerkiksi sen perusteella, kuinka moni muu sivusto linkittää niihin.

Deittipalvelua käyttävistä henkilöistä muodostuu verkosto, josta nähdään muun muassa, kuka saa eniten viestejä, mihin suuntaan viestit kulkevat ja miten usein niihin vastataan. Tutkijat voivat näin asettaa henkilöitä suosituimmuusjärjestykseen ja katsoa esimerkiksi, viestivätkö haluttaviksi määritellyt ihmiset lähinnä muille ”haluttaville” ihmisille.

Moni tosielämän kannalta oleellinen tekijä jää tällaisessa tutkimuksessa väkisin piiloon: miten esimerkiksi pisteytettäisiin ihmisten ulkonäköä? Entä luonnetta?

TÄSTÄ verkostosta erottuu selkeitä säännönmukaisuuksia.

Naiset ovat haluttavimmillaan 18-vuotiaana ja vähiten haluttuja 60-vuotiaina. Miehet taas ”paranevat vanhetessaan”, eli miehillä haluttavuuden huippu koittaa vasta 50-vuotiaana, jonka jälkeen se alkaa laskea.

Haluttavimpia kumppaneita miesten mielestä olivat aasialaiset naiset ja naisten mielestä taas valkoihoiset miehet.

Tutkimus oli siis tällä kertaa rajattu vain henkilöihin, jotka hakivat heteroseksuaalista kanssakäymistä. Henkilöiden sukupuoli perustui heidän omaan ilmoitukseensa palvelussa.

YLIPÄÄNSÄ valtaosa ihmisistä sai vain muutamia tai ei ollenkaan viestejä, kun harvat niin sanotusti hierarkian huipulla olevat saivat valtavasti viestejä. Viestien määrän perusteella halutuin ihminen oli eräs 30-vuotias nainen New Yorkista. Hän sai kuukauden tutkimusjakson aikana yhteensä 1 504 viestiä deittipalvelussa. Jos viestit jakautuisivat koko ajalle tasaisesti, hänen puhelimensa olisi piipannut kerran puolessa tunnissa ympäri vuorokauden.

Naisille kumppanin koulutustaso oli tärkeämpi kuin miehille. Mitä enemmän koulutusta, sitä halutumpi mies. Miehet taas suosivat alemman korkeakoulututkinnon suorittaneita naisia. Tätä korkeampi ja myös matalampi koulutustaso laski naisen haluttavuutta. Iän vaikutus tässä on kontrolloitu, eli kyse ei ole siitä, että koulutetummat naiset olisivat vanhempia ja siksi vähemmän haluttavia.

TULOKSET viittaavat vahvasti siihen, että ihminen arvioi omaa paikkaansa ja mahdollisuuksiaan parisuhdemarkkinoilla ja pysyy melko tarkasti ”omalla tasollaan”. Valtaosa viesteistä kulki hierarkian samalla tasolla oleville henkilöille. Lähes kaikki kurottivat silti välillä ylemmäs ja lähestyivät tasoaan hieman ylempänä olevia henkilöitä. Näihin viesteihin vastattiin sangen harvoin.

Kummankin sukupuolen menestys itseään ”tasokkaampien” partnereiden kanssa oli kehnoa, mutta miesten kohdalla vielä jyrkemmin. Mies sai kaksi kertaa niin todennäköisesti vastauksen viestiinsä, jos hän lähestyi hierarkiassa alempana kuin ylempänä olevaa naista.

Miestä korkeammalla olevat naiset eivät koskaan vastanneet useampaan kuin joka viidenteen viestiin jos ne tulivat ”alemman tason mieheltä”.

Harva teki aloitteen omaa tasoaan alemmas eli itseään vähemmän haluttavana pidetyille ihmisille. Jos omalta tasolta kurotettiin ylöspäin, viestejä lähetettiin tutkijoiden mittarin mukaan keskimäärin 25 prosenttia itseään ”halutummille” ihmisille.

”Yksi tulkinta on se, että ihmiset tietävät omat mahdollisuutensa ja kurottavat kuitenkin vähän ylemmäs”, arvioi itsekin deittipalveluita tutkinut tilasto- ja datatieteilijä Andrew Fiore New Scientist -lehdessä.

TOISAALTA voi olla, että ihmiset yliarvioivat itseään hieman samaan tapaan kuin suurin osa ihmisistä pitää itseään keskivertoa parempana kuskina.

”Ehkä he ajattelevat, että minä olen parempi saalis kuin 75 prosenttia noista muista, joten tuokaan ihminen ei ole minun mahdollisuuksieni ulottumattomissa”, Fiore pohtii. Hän ei osallistunut tutkimukseen.

NETTIDEITTAILUN nyanssit ja ihmisten tosielämän kanssakäyminen eivät toki pelkisty vain numeroiksi, mutta joitakin vinkkejä parempaan menestykseen voinee tällaisesta kvantitatiivisesta tutkimuksestakin poimia. Tässä tapauksessa lähinnä miehille, sillä naisilla oli tämän aineiston perusteella enemmän valinnanvaraa ja naiset saivat jatkuvasti keskimäärin enemmän viestejä kuin miehet. Toki se ei tarkoita, että kaikki viestit olisivat olleet mieluisia.


Kuten aiemmin havaittiin, mies saa kaksi kertaa niin todennäköisesti vastauksen viestiinsä, kun laskeutuu omaa tasoaan ”alemmas”. Toisaalta omaa tasoaan ylemmäs kurottavien miesten kannattaa välttää liian innokkaita ja myös liian pitkiä viestejä. Kaikissa tutkituissa kaupungeissa miehet saivat todennäköisemmin vastauksen, kun he pitivät viestinsä mahdollisimman lyhyinä. Vähimmillään riittää pelkkä ”hei”.


Kumpikin sukupuoli näytti kuitenkin lähettävän keskimäärin pidempiä viestejä, kun he lähestyivät itseään ”haluttavampaa” partneria. Tämä taktiikka näytti säännönmukaisesti toimivan ainoastaan Seattlessa, jossa deittimarkkinat ovat melko vinoutuneet. Joissakin väestöryhmissä miehiä voi olla kaksi kertaa niin paljon kuin naisia ja Seattle on suorastaan tunnettu sinkkumiesten kaupunkina.

Aineistosta ei voi tietää, mihin kukin viestinvaihto lopulta johti.

TUTKIJAT analysoivat myös viestien sisältöä ja katsoivat, minkälaisia sanoja ihmiset käyttivät viesteissään. Tässä erottui sukupuolten välillä pieni, mutta kuitenkin tilastollisesti merkitsevä ero: kun naiset lähestyivät itseään ”korkeammalla” olevaa miestä, he käyttivät useammin positiivisia sanoja, kun taas omasta sarjastaan ylöspäin kurottavat miehet viestivät neutraalimmin.


 
 

Vuonna 1946 Albert Einstein piti Lincolnin yliopistossa Pennsylvaniassa puheen, josta amerikkalainen valtamedia vaikeni.(siirryt toiseen palveluun) Einsteinin sanoma koululle, joka ensimmäisenä oppilaitoksena myönsi mustille loppututkinnon, oli selvä. – Rasismi on valkoisten ihmisten sairaus. Minä en aio vaieta siitä. - Albert Einstein.


  

 

Einsteinin päiväkirjat täynnä rasistisia

merkintöjä – maailmankuulu nero sortui

itsekin rotuennakkoluuloihin

 

Suhteellisuusteorian keksijä ja suuri humanismin puolestapuhuja Albert Einstein arvioi päiväkirjassaan varsinkin kiinalaisia tavalla, joka täyttää rasismin tunnusmerkit.

 

Albert Einstein
Einstein mielenosoittajien esikuvana Kansainvälisenä pakolaispäivänä. Los Angeles 18.12.2016.
Einstein mielenosoittajien esikuvana Kansainvälisenä pakolaispäivänä. Los Angeles 18.12.2016.Mike Nelson / EPA

Yhdysvaltalainen kustantamo Princetown University Press on julkaissut 1900-luvun merkittävimmän fyysikon Albert Einsteinin päiväkirjat englanniksi. Alkuperäinen teksti oli kirjoitettu saksaksi.

 

Kun Einstein matkusti eri puolilla Aasiaa lokakuusta 1922 maaliskuuhun 1923, miehen päiväkirjat täyttyivät merkinnöistä, joissa eri maiden ihmisiä arvostellaan jopa rasistisesti.

– On melkoinen shokki lukea päiväkirjoja verrattuna hänen julkisiin lausuntoihinsa, matkapäiväkirjat kääntänyt ja toimittanut historiantutkija Ze'ev Rosenkranz sanoo The Guardian -lehden haastattelussa.(siirryt toiseen palveluun)

 

"Hidasjärkiset kiinalaiset"

Einstein ei tiettävästi tarkoittanut päiväkirjojaan julkisiksi. Ne oli todennäköisesti kirjoitettu hänen Berliinissä asuneelle tytärpuolelleen.

Rasisminvastaisista kannanotoistaan myöhemmin tunnetuksi tullut Einstein arvioi erityisen loukkaavasti kiinalaisia, joita hän kuvaili uutteriksi, mutta likaisiksi ja hidasjärkisiksi.

– Olisi sääli, jos nämä kiinalaiset korvaisivat kaikki muut rodut. Meille pelkkä ajatuskin siitä on sanomattoman masentava, Einstein kirjoitti.

Ceylonissa (nykyisessä Sri Lankassa) Einstein näki paikallisia, jotka "elivät suuren lian ja huomattavan löyhkän keskellä". Einsteinin mukaan he "tekevät vähän ja tarvitsevat vähän".

 

"Japanilaisten puhtaat sielut"

Japanilaisia Einstein kuvaa päiväkirjamerkinnöissään pääosin myönteiseen sävyyn.

– Missään muualla ei tapaa näin puhtaita sieluja. Tätä maata täytyy rakastaa ja ihailla, Einstein kirjoitti lähes sata vuotta sitten.

Einstein tosin myös arvioi, että kansakunnan normaaliin luonteenlaatuun saattavat vaikuttaa enemmän taiteelliset kuin älylliset tekijät.

Tutkija Ze'ev Rosenkranz muistuttaa, että vaikka Einsteinin edustama ajatussuunta oli 1920-luvulla varsin yleinen, maailmalla oli samaan aikaan myös suvaitsevaisempia käsityksiä ihmisten erilaisuudesta.

*

Saksalaissyntyinen Einstein muutti 1930-luvulla natseja pakoon Yhdysvaltoihin, missä hänet opittiin tuntemaan humaanina tasa-arvon puolestapuhujana.

 


 

Tutkijat muistuttavat, että tutkimustulos toi esiin suhdelukuja, ei suoria linkkejä älykkyyden ja silmälasien välille. On lisäksi keskustelunalaista, miten älykkyyttä ylipäätään voidaan mitata. Yliopiston tutkimuksesta kertoo tiedelehti Nature Communications ja siitä uutisoi The Guardian .


 

 

 

Suurtutkimus: Älykkyys ja silmälasien käyttö

liittyvät toisiinsa

 

Älykkyys liittyy geeneihin samoin kuin monet terveyteen liittyvät seikat.

 

Älykkyys
neisella silmälasit päässä
Mårten Lampén / Yle
 

Edinburghin yliopistossa tehdyssä laajassa tutkimuksessa on paljastunut, että silmälasien käytöllä ja älykkyydellä on perintötekijöistä juontuva yhteys.

 

Yliopistossa tutkittiin yli 300 000 ihmisen geneettinen tausta yhdessä heidän kognitiivisten tietojensa kanssa.

 

Analyysi paljasti, että kognitiiviset kyvyt, eli yksinkertaisemmin sanottuna älykkyys, liittyvät moniin geneettisiin terveystekijöihin.

 

Henkilöt, joilla oli hyvät kognitiiviset kyvyt, olivat muita vähemmän herkkiä sairastumaan muun muassa angiinaan, keuhkosyöpään ja masennukseen.

Samalla heillä oli 30 prosenttia keskivertokansalaista todennäköisemmin heikko näkö, mikä edellytti silmälasien käyttöä.

 


 

Suomalais-virolaisen perhetaustansa vuoksi Oksanen kertoo hahmottaneensa hyvin selvästi Eurooppaa jakaneen rautaesiripun. Neuvostoliitossa kaikki julkiset mielenilmaukset oli kielletty, joten toisinajattelijoiden oli kokoonnuttava piilossa. Julkisilla tiloilla järjestetyt mielenilmaukset ovat johtaneet vallanvaihdoksiin useissa maissa viime vuosikymmenten aikana. Näin tapahtui esimerkiksi Ukrainassa vuonna 2014.

 

Sofi Oksanen. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Sofi Oksanen brittilehdessä: Pelolla on valta,

jos ei uskalleta puhua

 

 

Kirjailija korostaa julkisten tilojen merkitystä demokratialle.

Kirjailija Sofi Oksanen kirjoittaa The Guardian -lehden kolumnissaan julkisen tilan roolista vallankäytössä.

 

– Aukiomme ja julkiset tilamme ovat edelleen demokratian foorumeita ja vahtikoiria siinä missä mediakin, Sofi Oksanen toteaa.

Oksasen mukaa julkisen tilan hallinta paljastaa paljon siitä, kuka päätöksiä tekee ja millaisia valtioiden säännöt ovat.

– Tämän vuoksi aukiot ovat olleet keskeisiä paikkoja myös Euroopan historian synkimpinä hetkinä. Tämä alkoi jo keskiajan noitavainoista.

 

Varoitus myöhemmille sukupolville

Hän huomauttaa, että Bebelplatz-nimisellä aukiolla Berliinissä järjestettiin vuonna 1933 natsien kirjarovio.

Aukiolla olevassa muistolaatassa on Heinrich Heinen varoitus vuodelta 1820: ”Se oli vain esinäytös. Siellä missä poltetaan kirjoja poltetaan lopulta myös ihmisiä.”

Oksasen mukaan Heinen sanat toimivat varoituksena myöhemmille sukupolville.

– Aukion elämä kuvastaa tietyn maan tilannetta nyt ja tulevaisuudessa. Jos ihmiset eivät uskalla kokoontua julkiselle paikalle, on demokratian tila varmasti heikentynyt. Pelolla on valta, jos ihmiset eivät uskalla puhua, Oksanen kirjoittaa.

– Kansalaisten vapaan liikkuvuuden rajoittaminen on osoitus siitä, että vallanpitäjät pelkäävät kansaa.

 


 

Asteroidi löydettiin alun perin loppuvuodesta 2010, mutta sen tarkkaa rataa ei voitu tuolloin määrittää. Kappale katosi tämän jälkeen yli seitsemäksi vuodeksi, sillä astronomit havaitsivat sen uudelleen vasta viime viikolla, toukokuussa, 2018.

 

Asteroidi 2010 WC9:n kiertorata. Kuva: NASA / JPL

Harvinainen tapaus: Asteroidi syöksyy tänään

Maan ja Kuun välistä

 

Yli seitsemäksi vuodeksi kadonnut asteroidi ohittaa Maan reilun 200 000 kilometrin päästä.

Matkustajalentokoneen kokoinen kivenmurikka viilettää tänään maapallon ohi

 

Läpimitaltaan 38–119 metrin mittainen asteroidi 2010 WC9 ohittaa Maan noin 203 000 kilometrin päästä. Etäisyys on noin puolet Maan ja Kuun välimatkasta.

Astronomien mukaan on melko harvinaista, että tämän kokoluokan asteroidit ohittavat maapallon näin läheltä.

Space.comin mukaan useat teleskoopit seuraavat parhaillaan 2010 WC9:n ohitusta. Asteroidi ei ole törmäyskurssilla Maan kanssa.

Tuoreimpien arvioiden mukaan 2010 WC9:n kiertorata on 1,12 Maan vuoden pituinen.

 



Näytä kuva Twitterissä
EarthSky@earthskyscience
 
 

'Lost' asteroid to pass closely May 15:http://bit.ly/2rHmMAO 

Asteroid 2010 WC9 will pass at about half the moon's distance, in one of the closest approaches ever observed of an asteroid of this size.

Click in for information about viewing online.

Tehokkuus ja digiusko eivät voi korvata humanismia ja sivistystä. Talous ja tekno­logia tarvitsevat tuekseen laajaan sivistykseen perustuvaa ymmärrystä historiasta, kulttuurista ja ihmisyydestä. Vain siten teknologia palvelee jatkossakin ihmisen hyvinvointia eikä päinvastoin.


 
Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus
 
 

Teknologia ei voi korvata sivistystä

 

Talous ja teknologia tarvitsevat tuekseen laajaan sivistykseen perustuvaa ymmärrystä historiasta, kulttuurista ja ihmisyydestä. Vain siten teknologia palvelee ihmisen hyvinvointia eikä päinvastoin.


 

TEKNOLOGIAN kehitys on välillä hidasta ja tuskin havaittavaa, mutta toisinaan muutoksia tapahtuu hyvinkin nopeasti. Internetiä pi­detään jo yhtä isona mullistuksena kuin kirjapainotaidon keksimistä.


Uusi teknologia on yleensä helpottanut ihmisen elämää, mutta usein se on myös herättänyt pelkoja ja huolia. Teollistumisen alkuaikoina koneet veivät ihmisiltä työpaikkoja, mikä sai työläiset kapinoimaan. Vaikka olemme eläneet teknistyneessä ympäristössä jo vuosikymmeniä, uusi teknologia ei ole nytkään ongelmatonta. ­Tekoäly ja robotit edustavat teknologisen kehityksen uutta sukupolvea, jonka vaikutuksia ihmisen elämään voimme vasta arvailla.

Vanhustenhoidossa uusi teknologia voi vapauttaa hoivahenkilöstöä keskittymään kaikkein olennaisimpaan eli ihmisen kohtaamiseen. Lääkerobotti voi hoitaa lääkkeiden jakelun väsymättä. Robotista ei kuitenkaan ole ihmisen korvaajaksi vuorovaikutuksessa, vaikka siihenkin tehtävään robotteja kehitetään. Kun robotille annetaan ihmismäisiä ominaisuuksia, ajaudumme helposti inhimillistämään koneita.

Taloudessa vannotaan tehokkuuden ja tuottavuuden nimiin. Tuottavuus kyllä paranee teknologian avulla, mutta samalla pitäisi muistaa, että talous ja teknologia ovat ihmistä varten eikä päinvastoin.


Teknologia muuttaa nyt taloutta, yhteiskuntaa ja ihmisten elämää niin nopeasti, että tulevaisuus herättää vääjäämättä epävarmuutta. Tähän maaperään on helppo iskeä populismilla, joka tarjoaa monimutkaisiin ongelmiin yksinkertaisia vastauksia. Houkutus populismiin kasvaa, kun teknologia ja kiireinen elämänmuoto ohjaavat ihmisiä koko ajan nopeamman ja lyhyemmän viestinnän äärelle.

Jatkuvat tehostamisvaatimukset työelämässä voivat myös johtaa pinnalliseen ­ymmärrykseen työn merkityksestä. Jos ainoa tavoite on rahassa mitattava tulos, mikä lopulta on työn syvällisempi merkitys?


Viime aikoina on virinnyt keskustelua siitä, vaarantavatko teknologian nopea kehitys ja uuden tekniikan synnyttämä hurmos jo sivistyksen ja humanismin perinteet. Näin voi käydä, jos teknologiasta tulee itseisarvo ilman arvopohjaista keskustelua siitä, mitä sillä tavoitellaan.

Lyhytnäköinen hyötyajattelu voi kaventaa tieteen suuntautumista, jolloin hyödylliseksi lasketaan vain teknis-taloudelliset alat. Eri tieteenaloja ei ole syytä asettaa vastakkain kilpailemaan arvostuksesta. Ne tukevat ja tarvitsevat toisiaan. Moni teknologia­yritys onkin jo ymmärtänyt, että tuotekehitykseen tarvitaan insinöörien ­lisäksi myös kulttuurin asiantuntijoita.

Sivistys ei ole vain akateemisen eliitin etuoikeus. Se on keskeinen perusta yhteiskunnan terveelle kehitykselle. Itsensä sivistäminen ja kehittäminen on jokaisen yksilön oikeus ja samalla myös velvollisuus yhteisön jäsenenä.


Suomessa kuten muualla Euroopassa tieteen ja sivistyksen arvo on juurtunut kulttuuriin pitkän historiallisen kehityksen eri vaiheiden tuloksena. Tätä perintöä ei kannata hukata.

 
Kulttuuri
 

Essee: Olisi jo aika palauttaa Hennalassa

teloitettujen ihmisarvo – edes hautaamalla

heidät kunniallisesti

 

Historiantutkija Veli-Pekka Leppänen muistuttaa, että vuonna 1918 Lahdessa ammuttujen punavankien tunnistaminen todistaisi sivistysvaltion periaatteista.

 
Oli hellepäivä kesällä 1976, Hennalan varuskunnan laidalla. Kaivettiin kenttälapioilla poteroita.


”Ottakaa varoen, sieltä voi tulla punikkien luita vastaan”, kesävänrikki Hakkarainen koulutti. Istui kivellä ja pureskeli heinänkortta.

Yhä vaan hölmömpi, ajattelin. Oikaisin, katsoin silmiin ja sanoin matalasti: ”Saisihan sitä kerrankin tutustua isoisäänsä.”

 
Maastoharjoitus jatkui jotenkin, juoksenneltiin pelloilla ja välillä lyötiin maihin.

Asiaan ei palattu, mutta vänrikki selvästi piti etäisyyttä. Hyvä niin.

MUTTA OIKEASSA vänrikki oli: keväällä 1918 Hennalassa oli ammuttu satoja punavankeja. Eikä teloitettuja haudattu vaan vain kuopattiin summittaisiin monttuihin.

Lahtelaisena totta kai tunsin seudun ja maineen. Vänrikkiin sovelsin kuitenkin taktista valhetta; ei minun sukuani ollut kuollut Hennalassa, halusin vain vaientaa pölvästin.

VÄNRIKIN puhe pätee yhä, neljäkymmentäkaksi vuotta myöhemmin. Hennalan vankileirin hautakuopat on avaamatta, uhrit tunnistamatta ja siirtämättä hautuumaalle. Miltei kaikilla muilla vuoden 1918 uhripaikoilla vallitsee jo sivistyneempi olotila.

On aika korjata laiminlyönnit. Paraikaa vietetään Hennalan muistoviikot -tapahtumia, joihin kuuluu näyttelyitä, iltamia ja neljä isoa yleisöseminaaria. Helatorstaina on myös muistojumalanpalvelus ja vankileirin muistojuhla, jossa puhujana on arkkipiispa Kari Mäkinen.

Muistoviikkoja tuetaan eri tavoin, mukana on valtioneuvoston kanslia, Lahden kaupunki, SAK, Tradeka, Riihi säätiö, valtakunnallisia arkistoja ja puolueita paikallisesti. On meneillään myös joukkorahoitus.


Mikä on Hennala-viikkojen tarkoitus?

Yksi järjestäjistä, lahtelainen lääkäri, professori ja kansanedustaja Martti Talja (kesk) näkee tilaisuudet osana kansallista surutyötä. Sota on vuosisadan ajan leimannut Suomea, vaikka keskuudes­samme ei enää aikalaisia ja vastak­kainasettelua olisikaan. Hänen mielestään on ensiarvoista, että sadat omaiset saisivat varmuuden esivanhempiensa kohtalosta.

Talja muistuttaa, että Suomessa on kristillinen perinne haudata vainajat. Hennalassakin sen tulisi vihdoin toteutua.

GEENITEKNOLOGIAN keinoin on mahdollista identifioida uhrit, ja vertailussa on hyödynnettävissä Sotasurmat 1914–1922 -projektin ja muiden tutkimusten tietokantoja.

Kiikastaa rahasta. Martti Taljan mukaan tunnusteluja on tehty, jotta löytyisi rahoitus Hennalan uhrien selvittämiseksi. Lahden läheltä Heinolasta on paikannettu isohko vuoden 1918 joukkohauta, jonka tutkimisesta on jo päätetty.


Lahdessa tehtävää on paljon enemmän, sillä Hennalan leirin kaikkiaan 13 000 vangista ainakin 1 200 kuoli. Heihin kuuluu myös noin kaksisataa teloitettua naista.

Muistoviikkoja organisoi toinenkin tohtori, Järvenpään sosiaalisairaalan ylilääkärinä eläköitynyt Antti Holopainen (vas). Hän sanoo että Hennalassa on paljon selvittämätöntä, ja että objektiivinen tutkimuskuva puuttuu.

Mutta niin ikään kaivataan niiden emotionaalisten ristiriitojen käsittelyä, joita suvuissa ja perheissä on siirtynyt sukupolvilta seuraaville, Holopainen huomauttaa. Ne ovat erittäin herkkiä ja syviä asioita.

Hänen mielestään kirkko etsii kattavasti sovintoa vuoden 1918 tiimoilta, ja Lahden seurakunnat osallistuvat Hennalan muistotapahtumiin.

Samankaltaista vastaantuloa, virallista tunnustusta uhreille Holopainen toivoo Suomen ylimmiltä valtioelimiltä.


Holopainen muistuttaa, että Hennalan teloitetut olivat valtioterrorin uhreja. Ja että nykyinen Suomen tasavalta on silloisen hallinnon seuraajavaltio, jonka kuuluisi vähintään symbolisesti palauttaa oikeudetta surmattujen ihmisarvo. Se todistaisi sivistysvaltion periaatteista.

Valtiojohdolta toivotaan siis kahta ­asiaa: uhrien tunnistamisen ja hautaamisen rahoitusta sekä ammuttujen arvokasta rehabilitointia. Tutkimus hoituisi kohtuullisen määrärahan turvin, jälkimmäinen henkisin ominaisuuksin.

Hallituksen olisi luontevaa tehdä tarpeelliset päätökset jo sodan muistovuonna. Yhtä tervetulleena kädenojennuksena koettaisiin presidentin harkittu puhe jossakin sopivassa yhteydessä.

Hyvin ehtii. Vuotta on vielä jäljellä.

SYVIN KYSYMYS kuuluu: Milloin sisällissota lopulta päättyy – mielikuvia luovana ja muokkaavana prosessina? Intohimoja ruokkivina, tiukkaan juurtuneina suku- ja perhemuistoina? Onko häivyttäminen edes tarpeen?


Terveestä etääntymisestä on merkkejä. Nuoremmissa – niin maallikoissa kuin tutkijoissakin – voi ilahduttavasti erottaa osapuoliin sitoutumatonta, lähinnä inhimillisesti motivoitunutta asennetta. Sota kiinnostaa syy- ja seurauskimppuina eikä valkoisena tai punaisena sankaruutena. Aiempien sukupolvien rasitteet ovat kirpoamassa.

Mutta sotaosapuolten muistot ja tradi­tiot pysyvät hengissä nekin. Jos Vaasassa muistetaan (ilman sotilasparaatia) jääkärien paluuta tai jossakin ihmiset vievät kukkia punaisten muistokummuille, niin tuskinpa haittaa ketään. Sellainen kuuluu kaikkien sotien vakiintuneisiin muistorituaaleihin.

Suomea voi verrata Espanjaan. Espanjassa 1930-luvun sisällissotaa vasta pu­retaan, riidellään uhrimääristä ja jouk­kohautapaikoista. Hidas polku on alussa, Suomessa sentään paljon pidemmällä.

Mutta Yhdysvalloista olemme jäljessä. Käynnit USA:n sisällissodan (1861–65) ­museoissa vahvistavat vaikutelman todella kaukaisista tapauksista, jo menneen maailman murusista. Niitä silmäillään kiinnostuneena, ehkä oppienkin, mutta kiihtymättä.

Yhdysvalloissa larpataan sisällissotaa siinä missä mitä tahansa muinaista seikkailua. Milloin me yllämme samaan? Ehkä viiden vuosikymmenen, sadan vuoden kuluttua?




Näkökulma: Ajatus fotosynteesin valjastamisesta energiakäyttöön ei ole uusi. Ruotsalainen tutkimusryhmä tutki asiaa jo 1970-80-luvulla mm. Cernissä hiukkaskiihdyttimen kanssa, johon saivat aikanaan merkittävän "stipendin" Euroopan tiedeorganisaatioilta. Ajatus on edelleen mullistava!? - KimsBlog

 

Akateemikko Eva-Mari Aro. LEHTIKUVA/SARI GUSTAFSSON
 
 
 

merkittävä energialähde

 

Nyt etsitään kuumeisesti keinoja, joilla kyettäisiin matkimaan fotosynteesiä ja saamaan sen tuottama puhdas energia talteen.

 

Yhteyttäessään kasvit ja syanobakteerit muuttavat auringonvaloenergiaa kemialliseksi energiaksi. Tämän seurauksena syntyy biomassaa. Vuosimiljoonien aikana tämä biomassa on puristunut fossiilisiksi polttoaineiksi, jotka ovat ihmisen tärkeimpiä energian lähteitä.

Suomalainen Tiedeakatemia on palkinnut 30 000 euron Kunniapalkinnollaan molekyylibiologi, professori ja akateemikko Eva-Mari Aron Turun yliopistosta. Hän on maailman johtavia fotosynteesitutkijoita.

Hän on toiminut Turun yliopiston molekulaarisen kasvifysiologian professorina vuodesta 1987 sekä akatemiaprofessorina vuosina 1998–2008 ja uudelleen vuodesta 2014 alkaen. Hän johtaa Suomen Akatemian primaarituottajien molekyylibiologian huippuyksikköä.

Aron tutkimusryhmä selvittää, miten eliöiden fotosynteesikoneisto voidaan muokata tuottamaan valon avulla hyödyllisiä kemiallisia yhdisteitä kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti.

Elämän evoluutio maapallolla perustuu syanobakteerien eli sinilevien fotosynteesimekanismiin, jossa auringon valo hajottaa vettä vedyksi ja hapeksi, muodostaa hiilivety-yhdisteitä ja samalla vapauttaa happea ilmakehään.

 

Aron tutkimusryhmä soveltaa synteettistä biologiaa uusien kemikaalien ja energian tehokkaaseen tuottamiseen yhteyttävien organismien avulla: syanobakteerien katalysoimat reaktiot tuottavat energiarikkaita kemiallisia yhdisteitä.

– Itse fotosynteesi on toiminut vuosimiljardien ajan lähes samalla tavalla, mutta syanobakteerit ja kasvit ovat evoluution aikana kehittäneet hyvin erilaisia suojamekanismeja, jotka mahdollistavat niiden elossa säilymisen. Fotosynteesi itsessään on erittäin hapettava tapahtuma ja tuhoaa itse itseään, jos suojamekanismit pettävät. Ympäristöolojen vaihtelu luonnon oloissa asettaa fotosynteesin suojamekanismien tehokkuudelle lisää vaatimuksia, Aro sanoo, Suomalaisen Tiedeakatemian tiedotteessa.

 

Tutkimus keskittyy paljolti fotosynteesin säätelymekanismien selvittämiseen.

– Ammennamme perustutkimuksesta tietoa myös uudenlaisten sovellusten kehittämiseen. Fotosynteesiprosessin ja sen suojamekanismien ymmärtäminen antaa mahdollisuuden rakentaa levistä ja syanobakteereista eläviä solutehtaita, jotka tuottavat haluamiamme kemiallisia yhdisteitä ja puhdasta energiaa, Aro kertoo.

– Vety on yksi puhtaimmista energiankantajista, jota levät ja syanobakteerit tuottavat luonnostaankin, mutta viime vuosina olemme pystyneet huomattavasti tehostamaan tätä bioprosessia. Elävät solutehtaat voivat tarjota suuria mahdollisuuksia tulevaisuudessa, Aro arvioi.

Vuonna 2006 joukko eurooppalaisia fotosynteesitutkijoita kokoontui pohtimaan mahdollisuutta fossiilisten polttoaineiden korvaamiseksi fotosynteesin toimintamekanismeja matkivilla laitteistoilla ja elävillä solutehtailla. Aro oli mukana tässä joukossa. Hänen johdollaan Suomi on kuulunut maailman johtaviin fotosynteesitutkimusmaihin.

 

– Minun tehtäväni alkaa olla se, että varmistan tämän tutkimuksen jatkuvuuden. Fotosynteesin mahdollisuudet puhtaan energian tuotannossa on nyt huomattu myös EU:n komissiossa, jossa on laadittu tiekartta tämän energiantuotantotavan käyttöön ottamisesta, hän kertoo.

Houkutellakseen tutkijoita alalle, EU-komissio on käynnistänyt myös kilpailun keinotekoista fotosynteesiä matkivan prototyypin aikaan saamisesta. Palkintosumma on peräti viisi miljoonaa euroa. EU haluaa nyt edetä asiassa mahdollisimman nopeasti.

Aro on saanut useita palkintoja ja tunnustuksia. Hänellä on lukuisia kansallisia ja kansainvälisiä luottamustehtäviä sekä tieteellisissä että tiedepoliittisissa järjestöissä. Hänet valittiin Vuoden Professoriksi vuonna 2013. Akateemikon arvonimen hän sai vuonna 2017. Aro on eurooppalaisten tiedeakatemioiden yhteistyöjärjestön EASAC varapresidentti 2017–2019.

 


 

Hawking antoi oraakkelinlausuntoja elämästä maailmankaikkeudessa, keinoälystä ja Jumalasta. Hän antoi kasvot teoreettiselle fysiikalle. Mutta vaikka hänen kirjaansa Ajan lyhyt historia on myyty yli kymmenen miljoonaa kappaletta, on vaikea pitää häntä tieteen varsinaisena popularisoijana; kyseessä on tunnetusti myös kaikkein eniten kesken jätetty populaarikirja.


 

 

 

Kari Enqvistin kolumni: Stephen Hawkingissa

tiivistyi hengen voitto aineesta

 

Tällä viikolla kuollut Stephen Hawking oli Albert Einsteinin jälkeen maailman tunnetuin fyysikko. Siihen on syynsä, kirjoittaa Kari Enqvist.

 

Stephen Hawking

Kari
 Enqvist
Kari Enqvist.Henrietta Hassinen / Yle
 

Ikkunan kolumni

Ikkuna-logo.

Ikkuna on Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan palvelu, joka kokoaa yhteen mielipiteet ja näkökulmat, keskustelee ja hakee ratkaisuja. Ikkunan kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.

 

> Kaikki kolumnit löydät täältä
> Ykkösaamussa kuullut kolumnit Areenassa ja podcasteina
> Tutustu Ikkunan kolumnistikaartiin

Pian 21-vuotispäivänsä jälkeen Stephen Hawkingilla diagnosoitiin hermoston rappeuttava ALS-tauti, ja hänelle luvattiin elinaikaa vain kaksi vuotta. Hawking oli tuolloin Cambridgen yliopiston opiskelija, ja viime keskiviikkona kuollessaan 76-vuotiaana hän oli samaisen instituutin emeritusprofessori.

Aluksi Hawking liikkui kepin ja kainalosauvojen avulla mutta joutui pian turvautumaan pyörätuoliin. Näin hänet ensimmäisen kerran vuonna 1985 Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskuksessa CERN:issä, joka sijaitsee Geneven ulkopuolella Sveitsin ja Ranskan rajalla. Hawking oli tullut sinne pitkälle tutkimusvierailulle. Itse toimin tuolloin CERN:in teoriaosastolla tutkijana.

Hawking huristeli ympäriinsä sähkökäyttöisellä pyörätuolilla ja piti liki normaaliin tyyliin tieteellisiä seminaariesityksiä. Hänen puheestaan ei kuitenkaan tahtonut enää saada selvää vaan tarvittiin eräänlainen tulkki, Hawkingin opiskelija, joka oli tottunut hänen puuroiseen ääneensä.

 

Hän oli vain yksi meistä; nerokas ja taitava, mutta pohjimmiltaan samaa puuta kuin me muutkin. Häntä kunnioitettiin muttei palvottu.

 

Tuohon aikaan Hawking oli jo kuuluisa. Hänen merkittävimmät tieteelliset saavutuksensa ovat peräisin kuusikymmentäluvun lopulta ja seitsemänkymmentäluvun alusta. Ne liittyvät Einsteinin yleisen suhteellisuusteorian ominaisuuksiin ja mustiin aukkoihin.

Hawking osoitti mm. että mustat aukot eivät ole täysin mustia. Toisin sanoen, ne eivät ole ikuisia vaan höyrystyvät kvantti-ilmiöiden ansiosta hiukkassäteilyksi. Tämä Hawkingin säteilyn nimellä kulkeva ilmiö on hyvin hidas. Esimerkiksi auringon massaisen mustan aukon höyrystyminen kestää valtaisan paljon universumin nykyistä ikää kauemmin. Tämän vuoksi Hawkingin säteilyä ei ole koskaan havaittu.

CERN:in vierailullaan Hawking sairastui keuhkokuumeeseen ja kiidätettiin Geneven kantonisairaalaan. Muistan, miten tuolloin puhuttiin hänen olevan kuolemaisillaan. Hawkingin vaimolta olikin jo kysytty lupaa fyysikon irrottamiseksi hengityskoneesta, mutta tämä oli sen kieltänyt. Hawkingin kurkunpäähän jouduttiin tekemään avanne, jonka ansiosta hän menetti puhekykynsä kokonaan.

Seuraavan kerran törmäsin Hawkingiin paria vuotta myöhemmin Chigacossa pidetyssä pienessä kokouksessa. Seminaaripäivän päätteeksi olimme ahtautuneet oluelle hotellin ravintolaan, ja myös Hawking tuli sinne.

Tuolloin hänellä oli jo käytössään varhainen versio tavaramerkiksi muodostuneesta pyörätuolin käsinojaan liitetystä puhesyntetisaattoristaan. Hän saattoi napin painalluksella valita näytöllä viliseviä sanoja ja muodostaa näin lauseita.

 

Suurelle yleisölle hän oli kuin toisesta ulottuvuudesta saapuva vieras, ihmisen kaltainen mutta kuitenkin syvästi erilainen.

 

Tiedetoimittaja Dennis Overbyen kirjasta Kosmoksen yksinäiset löytyy valokuva tuosta kokouksesta. Siinä näkyy Hawking ja hänen takanaan musta taulu, johon on liidulla kirjoitettu osallistujille annettuja puheaikoja: ”Hawking 15 min”, ja sen alapuolella ”Enqvist 15 min”.

En halua antaa vaikutelmaa, että painisin Stephen Hawkingin samassa sarjassa. Sitä en tee. Tämä anekdootti kuitenkin kuvaa, miten Hawkingiin suhtauduttiin tutkijoiden keskuudessa. Hän oli vain yksi meistä; nerokas ja taitava, mutta pohjimmiltaan samaa puuta kuin me muutkin. Häntä kunnioitettiin muttei palvottu.

Myöhemmin näin Hawkingin erilaisissa kokouksissa aina silloin tällöin. Alkuun hän liikkui omaehtoisesti, ja kerran olin vähällä jäädä hänen pyörätuolinsa alle. Mutta taudin edetessä Hawking alkoi parkkeerata itsensä salin perälle lähelle uloskäyntiä. Joitakin vuosia myöhemmin hänellä oli jo koko ajan seuranaan hoitaja, joka nosti hänen sivuun retkahtaneen päänsä taas pystyyn ja suoritti säännöllisin välein erilaisia hoitotoimenpiteitä.

Puhujat saattoivat kuitenkin edelleen tiedustella arkiseen sävyyn, että mitä mieltä Stephen mahtaisi olla tästä tai tuosta asiasta, ja Hawking vastaili tietokoneäänellään.

Tutkijoiden piirissä vallinnee konsensus, ettei Hawking ollut seuraava Einstein vaikka olikin poikkeuksellisen erinomainen tutkija, joka vaikutti merkittävällä tavalla teoreettisen fysiikan kehitykseen. Nobelin palkintoa hän ei saanut, koska hänen löydöksiään ei vielä pysty arvottamaan kunnolla.

Suuri yleisö näki Hawkingin toisin. Olen ollut muutamassa tilaisuudessa, jossa Hawking on puhunut tuhatpäiselle kuulijakunnalle. Niissä hänen pyörätuolinsa surisee suunnattomalle, tyhjälle näyttämölle taustaverhojen varjoista samalla kun yleisö pidättelee hengitystään. Kukaan ei uskalla edes yskäistä.

 

Hän edusti meille hengen voittoa aineesta ja ihmisyyden liekkiä, jonka toivomme lepattavan olosuhteista riippumatta meissä kaikissa.

 

Näissä tilaisuuksissa Hawking on ylipappi, joka ilmestyy kaikkeinpyhimmästä paljastamaan mysteereitä. Hän on kuin toisesta ulottuvuudesta saapuva vieras, ihmisen kaltainen mutta kuitenkin syvästi erilainen. Kaikki odottavat, mitä hän sanoo.

Ja hän aloittaa lausumalla syntetisaattorillaan: ”Pystyttekö kuulemaan minua?”

Ihmiset huokaisevat helpottuneina ja tömistelevät jalkojaan. He ovat kuulleet oraakkelin puhuvan.

Niinpä jää kysymys: mikä Stephen Hawking oikeastaan oli miehiään?

On selvää, että vaikeavammaisuus oli erottamaton osa hänen identiteettiään. Arvelen, että se yhdistettynä lannistamattomaan älykkyyteen, humaanisuuteen ja huumorintajuun teki Stephen Hawkingista eräänlaisen ikonin. Hän edusti meille hengen voittoa aineesta ja ihmisyyden liekkiä, jonka toivomme lepattavan olosuhteista riippumatta meissä kaikissa.

Uskon, että hänen hahmossaan ihmiskunta tunnisti vaistomaisesti sen, mikä inhimillisessä olemassaolossa on oleellisinta: kyky ajatteluun.

Siksi Stephen Hawking oli juhlittu ja ihailtu, ja nyt myös kaivattu.

 

Kari Enqvist

Kirjoittaja on kosmologian professori Helsingin yliopistossa ja tietokirjailija. Hän on kiinnostunut ihmisen paikasta maailmankaikkeudesta ja kaikesta siitä, mikä on liikuttavaa tai ihmeellistä.

 


 

Tutkimukseen osallistunut Botnia-tutkimuksen johtaja Tiinamaija Tuomi arvelee, että lisätutkimusten myötä diabetes saatetaan jakaa vieläkin useampaan tyyppiin.


 

 

Diabetes onkin viisi eri sairautta – Tutkija:

"Olemme yksioikoisesti ajatelleet, että jos

sokerit ovat kohollaan, kaikilla on sama syy"

 

Jako 1- ja 2-luokan diabetekseen on tuoreen suomalais-ruotsalaistutkimuksen mukaan epätarkka. Sen perusteella 2-tyypin diabetes voidaan jakaa edelleen neljään eri alatyyppiin.

 

Diabetes
Diabeteksen hoidossa käytettäviä välineitä.
Diabeteksen hoitovälineitä.Tuulia Thynell / Yle

Tuore suomalais-ruotsalaistutkimus tarkentaa diabeteksen jaottelua. Perinteisesti diabetes on jaettu kahteen ryhmään, 1- ja 2-tyyppiin. Nyt tutkijat esittävät, että sairaus voidaan jakaa kahden sijasta viiteen eri tyyppiin.

 

– Aikaisemmin diabetes on määritelty niin, että verensokeriarvot ovat kohollaan, Tuomi sanoo.

Verensokerin nousuun voivat kuitenkin vaikuttaa useat eri seikat ihmisen elimistössä.

– Me olemme aika yksioikoisesti vain ajatelleet, että jos sokerit ovat kohollaan, niin varmaan kaikilla on sama syy, Tuomi jatkaa.

 

2-tyyppi ollut sairauksien romukoppa

Uudessa luokittelussa potilaat jaetaan viiteen alaryhmään. Luokittelu perustuu potilaiden sairastumisikään, painoindeksiin sekä verensokeria, insuliiniresistenssiä ja diabeteksen vasta-aineita mittaaviin laboratoriotesteihin.

Luokittelussa 1-tyypin diabetes on sama kuin nykyisessä jaottelussa. Se on diabetestyypeistä harvinaisempi ja vakavampi. Se todetaan tavallisesti lapsella.

Sen sijaan 2-tyypin diabetes on jaettu edelleen neljään eri alaryhmään.

 

  1. Vaikea ei-autoimmuuniperäinen insuliininpuutosdiabetes
  2. Vaikea insuliiniresistentti diabetes
  3. Lievä lihavuuteen liittyvä diabetes
  4. Lievä ikääntymiseen liittyvä diabetes

 

– Kakkostyypin diabetesta ei ole varsinaisesti määritelty. Sieltä on poistettu ykköstyypin täysin insuliinipuutteiset tapaukset ja loppuja on kutsuttu kakkoseksi, Tuomi kuvailee tämänhetkistä jaottelua.

90 prosenttia diabeetikoista sairastaa 2-tyyppiä.

 

Yksilöllisempää hoitoa, vähemmän lisäsairauksia

Diabeteksen tarkempi jaottelu eri sairauksiksi mahdollistaa tulevaisuudessa tehokkaamman hoidon, kun toimenpiteet voidaan kohdistaa tarkemmin. Tämä vaatii vielä hoitotutkimuksia, Tuomi muistuttaa.

– Toivottavasti tämä tarkoittaa, että oikea hoito saadaan räätälöityä mahdollisimman ajoissa, että ei tulisi lisäsairauksia.

Muutoksia diabeteksen hoitoon voi tulla jo lähivuosina, vaikka uusien käypähoitosuosituksien syntymisessä kestääkin useita vuosia.

Tutkimuksessa tarkasteltiin lähes 15 000 diabetespotilaan tietoja ruotsalaisista ja suomalaisista potilastietokannoista. Suomesta tiedot oli kerätty Vaasan alueelta. Lundin yliopiston ja Suomen molekyylilääketieteen instituutin tutkimus julkaistiin eilen tiedejulkaisu Lancetin erikoisjulkaisussa Diabetes and Endocrinologyssa(siirryt toiseen palveluun).

 


 

Benito Casagranden visiossa historian museon sydän olisi Vartiovuorenmäen sisällä. Nunnankadulta, Katedralskolanin ja sen kaivausten kulmalta sukellettaisiin sisälle Vartiovuoren uumeniin, ja reittiä pitkin pystyisi kulkemaan sekä historian museolle että aina Luostarinmäelle asti. Vanhalta Suurtorilta Casagrande visioi sähköistä jokilauttareittiä Forum Marinumille ja Turun linnalle.Yle


 

 

1300-luvun Turku paljastui jumppasalin

lattian alta – "Meillähän on ikioma Pompeji"

 

Katedralskolanin liikuntasalin peruskorjauksessa löytyneet rauniot kertovat keskiajan elämästä. Kiperä kysymys on, päätyvätkö ne takaisin maan poveen vai ihmisten ilmoille museoon.

 

Rauniot

Katedralskolanin liikuntasalin lattian alta paljastuu 1300-luvun Turku.
Katedralskolanin liikuntasalin lattian alta paljastuu 1300-luvun Turku.Jouni Koutonen / Yle
 

Mistä on kyse?

  • Turun keskiaikaisen kaupungin raunioita saatiin esiin vuonna 1995 tehdyissä mittavissa arkeologisissa kaivauksissa. Ne ovat nähtävillä Aboa vetus -museossa, Aurajoen rannassa
  • Museon viereisellä tontilla toimivan Katedralskolanin tontilla on tehty kaivauksia nyt kolmisen vuotta. Liikuntasalin alta on saatu esiin kahden kivitalokokonaisuuden osia ja vanhaa katua
  • Koulurakennus on suunniteltu paalutettavaksi, mutta paalutus tuhoaisi keskiaikaisia rakennelmia
  • Nyt on ratkaistava, tehdäänkö paalutus vai halutaanko vanhat rakenteet tuoda yleisön nähtäviksi
  • Turku on päättänyt perustaa kaupunkiin Historian museon, jonka osaksi nyt paljastuneet rakenteet sopisivat hyvin

– Taas kerran huomataan, että meillähän on ihan ikioma Turun palon jälkeinen Pompeji, hehkuttaa arkkitehti Benito Casagrande edessämme avautuvista arkeologisista kaivauksista.

Casagrande on intoillut Turun Pompejista jo vuosikymmeniä, ja Katedralskolanin kaivauksilla hänen innostuksensa tarttuu helposti.

Näkymä on jossain määrin järjenvastainen. Nykyaika tuntuu leijuvan ilmassa, kun peruskorjauksessa olevan liikuntasalin lattia on poissa. Koripallotelineet ovat yhä seinillä, kuten myös myrkynvihreiksi maalatut lämpöpatterit. Pesuhuoneessa suihkut ja vaatenaulakot nuokkuvat historian yllä.

Puuttuvan lattian tilalla avautuu näkymä satojen vuosien taakse, keskiaikaiseen Turkuun.

 

Keskiaikaisen valtaväylän varrella

Aboa Vetus -museon(siirryt toiseen palveluun) viereisellä Katedralskolanin tontilla on tehty kaivauksia nyt kolmisen vuotta. Koulun liikuntasalin alta on saatu esiin kahden kivitalokokonaisuuden osia ja vanhaa katua.

Salin lattian alta tehdyt löydöt eivät tulleet arkeologiryhmälle yllätyksenä. Samanlaisia rakenteita on tullut vastaan jo aiemmissa kaivauksissa muun muassa koulun pihalla.

 


Katedralskolanin
 liikuntasalin alta paljastuneita raunioita.
Katedralskolanin liikuntasalin alta paljastuneita raunioita.Jouni Koutonen / Yle

Vanhan kartta-aineistonkin pohjalta oli tiedossa, että kaivauskohteessa Aurajoen törmällä, kivenheiton päässä Turun tuomiokirkosta on sijainnut kaksi ilmeisen äveriään väen asuttamaa kivitaloa.

– Yllätys oli, että nämä ovat säilyneet näin hyvin. Kun nykyistä liikuntasalia rakennettiin 1900-luvun alussa, arkeologi Juhani Rinne sai näistä ensimmäisiä havaintoja, ja nyt kuva on tarkentunut, toteaa Muuritutkimuksen kaivausjohtaja Kari Uotila.

 

Olemme saman keskiaikaisen kadun varrella, joka kulkee naapurissa sijaitsevan Aboa Vetus -museon halki.

– Koulun pihan puolella on kivetty katu, Luostarin jokikatu. Sitä ovat reunustaneet kaksi laajaa kivitalokokonaisuutta, joiden yläosia nyt on saatu näkyviin, kertoo Uotila.

 


Luostarin jokikatu kulkee liikuntasalin alla.
Luostarin jokikatu kulkee liikuntasalin alla.Jouni Koutonen / Yle

Kari Uotilan mukaan Luostarin jokikatu on vanhinta Turkua. Liikuntasalin lattian alla piilotellut kivetty katu on oikeastaan nuorin versio aikakautensa valtaväylästä.

– Tämä kadunpinta on 1700-luvulta. Sen alla on aikakapselina säilyneet vanhemmat kerrokset aina 1300-luvulle asti.

Jo kesällä koulun pihalla tehdyissä kaivauksissa päästiin ennen asutusvaihetta olleeseen peltokerrokseen. Kari Uotilan mukaan on todennäköistä, että sama kerrostuma löytyy myös kadun rakenteiden alta.

 

Holveja, portaikkoja, käytäviä...

Kaivauksilta on kärrätty satoja kuutioita täyttömaata pois, ja rakennusten rauniot holvikellareineen ovat pitkästä aikaa päässeet päivänvaloon. Kaivauksissa on edetty puolisentoista metriä alaspäin, osassa rakennelmia jo lattiatasoon.

Kari Uotilan mukaan joitakin holveja on sorrutettu vuoden 1827 Turun palon jälkeen.

– Nämä ovat noin 2,5 metriä korkeita kellariholveja, joita on palon jälkeisen kaupungin uudelleenrakentamisessa rikottu. Esillä on tällä hetkellä kahden ison talon kymmenkunta erilaista holvirakennetta, lisäksi portaikkoja ja käytäviä.

Kaikki näin hyvin säilyneet rauniot ovat mielestäni uskomattomia aarteita, jotka pitää ehdottomasti saada ihmisten koettaviksi.

BENITO CASAGRANDE

1700-luvulta peräisin oleva kartta-aineisto kertoo paikalla sijainneista kahdesta isosta kivitalosta. Koska kaivauksilla on paljastunut myös hieman rakennusten ensimmäisen kerroksen osia, pystyvät arkeologit Kari Uotilan mukaan päättelemään jotain myös asuintiloista.

– Esimerkiksi yhdestä huoneesta on juuri paljastunut uuninperustus. Voimme siis arvella sen olleen lämmitetty huonetila.

 

Suunnitelmat voivat vielä elää

Kaivaukset jatkuvat vielä kuukauden ajan. Arkeologien tavoitteena on päästä Museokeskuksen toimeksiannon mukaisesti lattiatasoon asti.

Sen jälkeen on tarkoitus aloittaa liikuntasalin paalutustyöt. Rakennus on pahasti vajonnut etenkin niiltä osin, jotka eivät lepää keskiaikaisten kivimuurien päällä.

 


Katedralskolanin
 liikuntasalin lattian alta paljastuu 1300-luvun Turku.
Katedralskolanin liikuntasalin lattian alta paljastuu 1300-luvun Turku.Jouni Koutonen / Yle

 

Kaivausjohtaja Kari Uotilan mukaan ryhmä työskentelee tulevaa paalutusta ajatellen, mutta on mahdollista, että suunnitelmat vielä muuttuvat.

– Pitkään on ollut mahdollisuus, että rauniot jäisivät tähän. Siksi emme ole lähteneet kaivamaan esimerkiksi Luostarin jokikatua. Sekin pitäisi kaivaa pois, ennen kuin paalutus voidaan toteuttaa. Kaivamme nyt niin, että tähän voi toteuttaa museon, jos joku jossain niin päättää.

 

800-vuotisjuhla tulossa – säilyykö historia?

Ongelmana on, että paalutus vääjäämättä tuhoaisi myös keskiaikaisia rakennelmia. Arkkitehti Benito Casagranden mielestä sitä ei pitäisi päästää tapahtumaan, eikä raunioita saisi peittää uudelleen maan poveen.

– Tämä on hirvittävän merkittävä löytö. Kaikki näin hyvin säilyneet rauniot ovat mielestäni uskomattomia aarteita, jotka pitää ehdottomasti saada julkisesti näytteille ihmisten koettaviksi. Pikkuhiljaa aletaan ymmärtää, kuinka iso ja komea kaupunki Turku on ollut 1300-luvulla, hehkuttaa Benito Casagrande.

 


Arkkitehti Benito Casagrande ja kaivausjohtaja Kari Uotila.
Arkkitehti Benito Casagrande ja kaivausjohtaja Kari Uotila.Jouni Koutonen / Yle

Kymmenen vuoden kuluttua juhlitaan Turun 800-vuotisjuhlia, ja Casagranden mielestä vanhaa Turkua täytyy tuolloin olla paljon nykyistä enemmän kaupunkilaisten ulottuvilla.

– Olemme riittävästi häivyttäneet kaupungin vanhaa identiteettiä katukuvasta. Nyt nämä aarteet täytyy saada vanhan kaupungin historian kunnioittamiseksi julkisesti nähtäville.

 

Casagrande: Paaluttamiselle löytyy vaihtoehto

Arkkitehti Benito Casagranden mielestä ei olisi ongelma eheyttää liikuntasalin sokkeleita ilman paalutusta injektoimalla ne yhteen. Niin hän on toiminut oman talonsakin kanssa Aurajoen vastarannalla, Vähätorilla.

Katedralskolanin oppilaat pääsisivät yhä heittelemään koreja, vaikka lattiaa korotettaisiin hieman. Ilmeisesti energiansäästösyistä rakennettu välikatto voitaisiin poistaa liikuntasalista, ja Casagranden mukaan happea riittäisi vaikka minkälaiseen jumppaamiseen.

Historiallisen identiteetin nostamiseksi meidän täytyy saada elämää Turun tuomiokirkon ympärille.

BENITO CASAGRANDE

Jos rauniot jätettäisiin näkyville, vaatisivat ne Kari Uotilan mukaan perusteellisen konservoinnin. Benito Casagranden mukaan ne kuitenkin ovat jumppasalin lattian alla hyvässä turvassa.

– Tämä on maailman helpoin säilyttää! Jos rauniot olisivat tuolla puistossa, olisin hiukan ihmeissäni, millainen lasihäkkyrä pitäisi rakentaa niiden päälle. Tämä on aivan valmista kamaa Historian museoon. Aivan turha hötkyillä minkään pikku halkeamien kanssa. Sokkelien jäykistäminen onnistuu aivan helposti, ilman mitään ongelmaa, vakuuttaa Casagrande.

Hologrammiturkulaisia Vartiovuoren uumenissa

Viime keväänä Turun kaupunginvaltuusto siunasi Suomi 100 -juhlaistunnossaan koko maan Historian museon perustamisen Suomen synnyinsijoille, maan vanhimpaan kaupunkiin.

Katedralskolanin liikuntasalin alla sijaitseva osa keskiaikasta Turkua olisikin Casagranden kaavailuissa merkittävä osa tulevaa Historian museota. Hän vieroksuu esimerkiksi ajatusta, että museo sijoitettaisiin Turun ratapihan tuntumaan kaavailtuun elämyskeskukseen, Logomon naapuriin.

– Historiallisen identiteetin nostamiseksi meidän täytyy saada elämää Turun tuomiokirkon ympärille. Jos emme osaa arvostaa historiaa, emme osaa suunnistaa tulevaisuuteen.

Arkkitehti Benito Casagranden visiossa Historian museo olisi keskellä historiaa, keskellä suomalaisen kulttuurin kehtoa. Sen sydän olisi Vartiovuoressa – siis louhittuna kallion sisään.

 


Kartta
 
 

– Keskusteltuani laajasti asiantuntijoiden kanssa, olen vakuuttunut, että oikea paikka museolle on Vartiovuoren sisällä. Juuri tästä jumppasalin kulmalta, Nunnankadulta mentäisiin Vartiovuoreen. Sieltä sitten kytkettäisiin yhteen Luostarinmäen käsityöläismuseo ja tuomiokirkon ympäristön kokonaisuus.

Tämä on niin tuhannen taalan paikka saada aikaan kunnon Historian museo.

BENITO CASAGRANDE

Benito Casagrande kertoo hiljan vierailleensa Tarton kansallismuseossa, joka on rakennettu vanhan lentokentän alle. Siellä hänen näkemyksensä on vahvistunut.

Nykyinen museotekniikka on pitkälti digitekniikkaa, ja Casagranden mukaan päivänvalo on vain haitaksi. Hänen visiossaan museokävijät kulkisivat Vartiovuoren uumenien tarjoamassa pimeydessä keskiaikaisten hologrammiturkulaisten keskuudessa.

Tuomiokirkon tienoo kytkeytyisi Benito Casagranden visiossa myös Aurajoen alajuoksulle Turun linnaan ja Forum Marinumiin sähkökäyttöisellä aluksella, jonka laituri olisi Pinellan pylväikön kohdalla.

– Tämä on niin tuhannen taalan paikka saada aikaan kunnon Historian museo. Oikein väristyksiä tulee, kun ajattelen tätä. Olen vasta 50 vuotta tätä asiaa fundeerannut, ja tämä purkautuu minulta melkein kuin verensyöksy!

 


 

Osaamme tunnistaa kulttuurivandalismiksi sen, kun afganistanilainen islamisti räjäyttää ilmaan ideologiaansa loukkaavat 1500 vuotta vanhat Buddha-patsaat. Osaamme tunnistaa kulttuuriterroriksi sen, kun Stalinin hallinto yrittää kiristää Šostakovitšia alistamaan sävellystyönsä Neuvostoliiton viralliselle kulttuuripolitiikalle. Olemme kuitenkin hitaita tunnistamaan kulttuurista kypsymättömyyttä itsessämme. - Näkökulma: Lukijan tulee tietää, että hakaristiksi kutsuttu symboli on yli 3000 vuotta vanha Intiasta alkuperältään. Suomessa käytössä mm. heraldiikassa, kauan ennen kuin kukaan edes oli kuullut Saksan poliittisesta suuntauksesta 1920-30-luvulla. - KimsBlog

  

Akseli Gallen-Kallelan Aino-triptyykin ensimmäinen versio vuodelta 1889. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
 

Taide ja #metoo

 

 

Halu muokata kulttuurihistoria vallitsevan ideologian mukaiseksi on sivistymätöntä toimintaa riippumatta siitä, tehtiinkö se islamin, kommunismin, feminismin vai jonkin muun ideologian nimissä.

 

Olen ollut vähän huolestunut eräistä #metoo-kampanjan lieveilmiöistä. En siksi, etteikö itse aihe ole tärkeä. On aivan oikein, että häirintä tehdään näkyväksi ja että siihen puututaan. Fyysisen koskemattomuuden ja seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaaminen on yksiselitteisesti tuomittavaa käytöstä.

Silti julkisia tuomioita on jaettu pelottavankin nopeasti. Ilmeisesti etupäässä sentään oikeille henkilöille. Mutta tahti on ollut niin kova, että myös riski hätiköityihin johtopäätöksiin kasvaa. Lehdistöllä on asiassa iso vastuu. Perättömällä ilmiannolla voidaan tehdä valtavasti vahinkoa ja lyödä raskas ja pitkäkestoinen leima kohteeseensa.

 

Lisäksi #metoo-kampanjan perspektiivi on ollut jokseenkin vinoutunut. Maailmassa riittää sikamaisesti käyttäytyviä hyvässä yhteiskunnallisessa asemassa olevia setämiehiä, ja sellaiset sietävätkin saada nenilleen. Porsastelevat toimitusjohtajat eivät kuitenkaan ole tainneet olla esimerkiksi Malmöhön rantautuneen joukkoraiskausaallon takana. Edes #metoo ei ole murtanut poliittisen korrektiuden muuria, jonka taakse jäävät ne syyt, jotka dramaattisimmin ovat viime vuosina heikentäneet naisten turvallisuutta Euroopassa.

 

Lisäksi kaikille joukkoilmiöille on tyypillistä se, että ne syntyvät oikeista syistä ja saavat voimansa tavallisilta fiksuilta ihmisiltä, mutta lopulta hourupäät kaappaavat ne omakseen. Sitten hourupäät alkavat toisten luomien ilmiöiden varjolla ajaa omaa harhaista agendaansa. Näin on alkanut käydä myös #metoo:n kohdalla, kun oman elämänsä kulttuuritalebaanit ovat sen varjolla alkaneet hyökätä taidetta vastaan.

Taidemuseot ovat kohdanneet vaatimuksia poistaa näkyviltä #metoo-hengen vastaisia teoksia. Manchesterissa näin jo tehtiinkin. Eduskunnassa puolestaan saa aika ajoin kuulla monenkirjavaa tiedostavaa kvasifilosofiaa siitä, kuinka Wäinö Aaltosen veistossarja Työ ja tulevaisuus loukkaa jollain mystisellä tavalla jotain.

 

Tämä kaikki on omalla tavallaan kutkuttavankin paradoksaalista. Aikoinaan antiikin kauneusihanteiden mukaista peittelemättömän alastomuuden kuvausta pidettiin edistyksellisenä vapautumisena taiteen ilmaisua rajoittaneesta uskonnollisesta ahdasmielisyydestä. Nyt taas edistyksen jalustalle itsensä korottaneet ihmiset vaativat jokseenkin päinvastaista. Eilispäivän taantumus saattaa näköjään yhtäkkiä olla huomispäivän edistyksellisyyttä.

 

Läntisissä yhteiskunnissa vaaditaan vähän väliä sekularismin nimissä poistamaan sellaisia kulttuuri-ilmiöitä, joissa tavataan uskonnollisia viittauksia. Wagnerin Lohengrin-oopperan esityksissä puolestaan korvataan nykyisin usein siinä yhden ainoan kerran esiintyvä sana ”Führer” sanalla ”Schützer”, ettei vain tulisi väärää mielleyhtymää. Ja nyt sitten #metoo:n hengessä halutaan sensuroida vähän kaikenlaista eteen sattuvaa.

Näissä kaikissa on pohjimmiltaan kyse samasta ilmiöstä: halusta muokata kulttuurihistoria vallitsevan ideologian mukaiseksi. Se on mitä suurimmassa määrin sivistymätöntä toimintaa riippumatta siitä, tehtiinkö se islamin, kommunismin, feminismin vai jonkin muun ideologian nimissä.

 

Tällainen kulttuurivandalistinen asenne heijastelee lähtökohtaista ymmärtämättömyyttä taiteen olemuksesta. Lopullisia poliittisia totuuksia saarnaava taide on harvoin hyvää taidetta – se jää yleensä historiaan oman aikansa kuriositeettina. Hyvälle taiteelle on ominaisempaa se, että se jättää johtopäätösten tekemisessä tulkinnallista tilaa kokijalleen. Tällainen taide yleensä kestää myös paremmin aikaa.

Ottakaamme esimerkiksi Akseli Gallen-Kallelan Aino-triptyykki, joka sekin ilmeisesti on joutunut joidenkin tahojen hampaisiin. Teoshan pohjaa vahvasti Kalevalan kertomukseen, joka puolestaan on varsin moniulotteinen. Kalevalassa ovat läsnä niin Väinämöisen keinoja kaihtamaton lemmenhimo, Ainon äidin sokeus tyttärensä hädälle, Ainon ahdistus ja traaginen ratkaisu, Väinämöisen katumus kuin lopulta Joukahaisen kostonhimokin.

 

Mikä sitten on kalevalaisen Aino-tarun opetus? Sitä Kalevala ei yksiselitteisesti julista. Tulkinnalle jää tilaa, kuten hyvässä taiteessa yleensäkin. Itse asiassa Gallen-Kallelan Aino-triptyykille on täysin mahdollista antaa myös #metoo-hengen mukainen merkityssisältö: näin traagisesti voi käydä, jos ahdistelijan annetaan mellastaa eikä uhrin hätää oteta todesta.

On taiteelle ylipäätäänkin äärimmäisen vahingollista, jos yritämme pakottaa sen kuvaamaan maailmaa vain sellaisena, jollaiseksi maailman toivoisimme. Kautta historian taide on nimenomaisesti tarjonnut väylän, jonka kautta ihminen on voinut käsitellä ja jäsentää myös traagisia ja itselleen epämieluisia asioita. Tämän vuosituhannen konformistit ilmeisesti mieluummin ummistavat sellaisilta silmänsä.

 


 

Harari on myös huolissaan datan ja algoritmien hallinnan keskittymisestä. Hänestä tulevaisuuden hallitsijoita ovat tahot, jotka hallitsevat dataa. – Data on jo nyt tärkeintä omaisuutta. Ennen sitä oli maa, sitten koneet ja nyt data on korvaamassa koneet.


 

”Olemme viimeisiä Homo sapiensin

sukupolvia” – Historioitsija: Nykyihminen

katoaa

 
Luotu: 
6.2.2018 08:55
Päivitetty: 
6.2.2018 09:13

  • Kuva: All Over Press / EPA
    Kuva
    Korealainen osallistuja Sveitsissä järjestetyssä Cybathlonissa, jossa kilpaillaan aivoihin yhdistetyn teknologian ratkaisuista.
 

Historian professori, hittikirjailija Yual Noah Harari ennustaa nykyihmisen eli Homo sapiensin loppua. Harari varoitti myös digitaalisesta diktatuurista maailman talouseliitin kokouksessa Davosissa runsas viikko sitten, Tekniikka&Talous kertoo.

Israelilainen professori Harari on kirjoittanut kaksi suosittua teosta ihmisen kehityksestä, kirjat Sapiens: Ihmisen lyhyt historia ja Homo Deus, huomisen lyhyt historia. Nyt Harari arvioi Davosissa, että nykyihminen on viimeisiä Homo sapiens -lajin sukupolvia.

 

Hän ennustaa, että 100–200 vuoden kuluessa maapallon valtaavat uudenlaiset olennot, joiden keho ja aivot ovat siinä määrin muokattuja, ettei enää voi puhua ihmisestä. Tämä kehitys tapahtuu Hararin mielestä siksi, että ihmisen aivot, keho ja mieli ovat nousemassa talouden tärkeimmäksi kiinnostuksen ja muokkauksen kohteeksi esimerkiksi ase- tai tekstiilituotannon tilalle. 

***

Harari on myös huolissaan datan ja algoritmien hallinnan keskittymisestä. Hänestä tulevaisuuden hallitsijoita ovat tahot, jotka hallitsevat dataa.

– Data on jo nyt tärkeintä omaisuutta. Ennen sitä oli maa, sitten koneet ja nyt data on korvaamassa koneet.

***

Professori on erityisen huolissaan ”ihmisyyden hakkeroimisesta”. Hakkerit voivat tulevaisuudessa päästä käsiksi esimerkiksi biometriseen dataan, joka kertoo, mitä ihmisen elimistössä ja mielessä tapahtuu.

Vaikein, mutta tärkein tehtävä on ilmastonmuutoksen hillitseminen. ”Se on elintärkeää happikadon pysäyttämiseksi ja lähes kaiken maapallon elämän kannalta”, tutkimusjohtaja meribiologi Denise Breitburg sanoo.


 
Tiede
 
 

Maapallon meristä vähenee happi

huolestuttavaa tahtia – joukko­sukupuutot

voidaan vielä estää

 

 

Täysin hapettomat alueet maailman merissä ovat nelinkertaistuneet ja vähähappiset alueet kymmenkertaistuneet vuoden 1950 jälkeen. Hapen väheneminen johtuu valtamerten lämpenemisestä sekä ravinnekuormasta ja voi johtaa joukkosukupuuttoihin.

 


 

Vedenalaisia maisemia rakkoleväkasvustoineen Utön lumiselta saarelta kuvattuna saaren eteläpuolelta helmikuussa 2013.
 Veden pinnalle satanut lumi paakkuuntui sohjopalloiksi.
UUSI Science-lehdessä julkaistu tutkimus kertoo huolestuttavia uutisia maapallon merien tilasta.


Hapettomat ja vähähappiset alueet valtamerissä ja rannikoilla ovat kasvaneet räjähdysmäisesti 1950-luvulta lähtien. Täysin hapettoman veden määrä merissä on nelinkertaistunut ja rannikkojen vähähappiset alueet ovat kymmenkertaistuneet 60 vuodessa. Valtamerten hapettomat alueet ovat kasvaneet suunnilleen Euroopan unionin pinta-alan verran.


Tämä uhkaa merten ekosysteemejä ja voi pahimmillaan johtaa joukkosukupuuttoihin.

SUURIN syy on ilmastonmuutos. Kun meret lämpenevät, yhä vähemmän happea pääsee pintaa syvemmälle. Lämpimään veteen ei myöskään liukene yhtä paljon happea kuin viileämpään.

Valtamerten sisältämästä hapesta on menetetty 77 miljardia tonnia vuoden 1950 jälkeen. Tämä vastaa kahta prosenttia merten sitomasta hapesta.

Avomerellä pääasiallinen syy happikatoihin on juuri merten lämpeneminen. Rannikkoalueilla ongelmaa pahentaa lannoitteiden, ravinteiden ja jätevesien päätyminen mereen. Ravinteet ruokkivat leväkasvustoja, jotka hajotessaan imevät happea vedestä. Typpeä ja fosforia odotetaan useilla alueilla päätyvän mereen entistä enemmän, kun väestö kasvaa ja maanviljelys lisääntyy.

Tutkimus on tähän asti laajin katsaus merten happitilanteesta. Sen toteutti YK:n hallitustenvälisen valtameritoimikunnan tutkijaryhmä.

”HAPEN katoaminen meristä on yksi ihmisen toiminnan vakavimmista seurauksista ympäristölle”, sanoo tutkimusta johtanut meribiologi Denise Breitburg yhdysvaltalaisen Smithsonian-instituutin merentutkimuskeskuksesta tiedotteessa.

Monet merieläimet eivät selviä hapettomissa tai vähähappisissa oloissa. Tämä muokkaa ekosysteemejä ja voi pahimmillaan johtaa kokonaisten lajien katoamiseen. Ihminen on riippuvainen meristä. Meret ruokkivat maailmanlaajuisesti 500 miljoonaa ihmistä etenkin köyhemmissä maissa ja tarjoavat 350 miljoonaa työpaikkaa.

”Maapallon historiassa monen joukkosukupuuton takana on ollut lämpenevä ilmasto ja hapen väheneminen valtameristä. Kuljemme nyt tähän suuntaan. Seuraukset olisivat kuitenkin niin ankarat ihmisille, että on vaikea kuvitella, miksi kulkisimme tämän tien loppuun asti”, Breitburg sanoo The Guardian-lehdessä. 


ONGELMA voidaan ratkaista

”Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen vaatii kansainvälisiä toimenpiteitä, mutta paikallisella tasolla voidaan ehkäistä ravinteiden aiheuttamaa hapenpuutetta”, Breitburg sanoo viitaten hapettomien vesialueiden toipumiseen Yhdysvalloissa Chesapeaken lahdella ja Englannin Thames-joessa, jossa happikato on onnistuttu korjaamaan ravinnekuormitusta vähentämällä.

Asia koskettaa myös meitä suomalaisia hyvin läheisesti. Itämeren hapettomat alueet ovat yli kymmenkertaistuneet sadassa vuodessa. 

Itämeren ravinnekuormitusta on silti saatu merkittävästi vähennettyä 1990-luvun puolivälistä lähtien. 

HAPENPUUTTEEN vaikutus kalastukseen on kaksijakoinen. Se voi tuottaa jopa lyhytaikaista hyötyä kalastajille. Kun eläimet pakenevat vähähappisilta alueilta, happikatoalueiden liepeillä odottaa muhkea kalansaalis. Tässä on kuitenkin liikakalastuksen riski.

Tutkijat korostavat, että olisi tärkeää perustaa esimerkiksi suojelualueita kaloille ja rajoittaa kalastusta merialueilla, jonne eläimet liikkuvat vähähappisilta alueilta. Tutkijoiden mukaan voidaan melko hyvin arvioida, kuinka paljon happea meret tulevaisuudessa menettävät, mutta on vaikea tietää, minne hapenpuute kohdistuu. Tarvitaan parempaa seurantaa.
 
***

Vaikein, mutta tärkein tehtävä on ilmastonmuutoksen hillitseminen.

”Se on elintärkeää happikadon pysäyttämiseksi ja lähes kaiken maapallon elämän kannalta”, Breitburg sanoo.
 
***
 

Ajatus siitä, että miesten ja naisten väliset suhteet ajoivat viikingit ryöstöretkille, ei ole uusi. Jo aikalaishistorioitsija Dudo St. Quentin väitti, että retket johtuivat naimattomien nuorten miesten määrästä. Myös monet nykyajan tutkijat ovat kehittäneet ajatusta eteenpäin. Niissä on muun muassa selvinnyt, että suurin osa vangituista ihmisistä oli naisia. Viimeaikaiset DNA-löydöt viittaavat siihen, että viikinkinaiset olivat usein kelttejä, mutta miehet norjalaisia.


  

Teoria viikinkien ryöstöretkistä: kaiken takana on nainen

   
 
Viikinkikypärä puettiin päähän
 ehkä puolison hankkimista varten.
Viikinkikypärä puettiin päähän ehkä puolison hankkimista varten.KUVA: COLOURBOX
 

Vikingit lähtivät retkilleen, sillä heille ei löytynyt kotiseudulta enää puolisoita.

 

Norjasta ja muualta Skandinaviasta purjehtineet viikingit aiheuttivat aseineen kauhua pitkin manner-Eurooppaa 700–1000-luvuilla.  Ilmiö kiehtoo ihmisiä yhä, eikä pienin syy siihen ole se, ettei viikinkien retkien perimmäisiä syitä ole onnistuttu milloinkaan kunnolla selvittämään.

Uudelleen esiin nostetu hypoteesi olettaa, että hurjina pidettyjen viikinkien retkien perimmäinen tarkoitus ei ollut sen enempää eikä vähempää kuin löytää puolisoita nuorille miehille. Viikingit olivat moniavioisia, jonka asian seurauksena nuorukaisten oli vaikea löytää kumppaneita itselleen.

Esimerkiksi Norja kuningas Harald Kaunotukalla tiedetään olleen lukuisia vaimoja ja jalkavaimoja.

Saagoissa kerrotaan tapauksista, joissa nuoret miehet ovat yrittäneet ryöstää vaimoja myös vanhemmilta viikingeiltä.

Kaikki tämä ajoi nuoria miehiä ryöstöretkille, joissa ainoa tavoite ei suinkaan ollut maallinen mammona, vaan puolison ryöstäminen itselle.

Tähän saakka viikinkien purjehduksia on selitetty muun muassa ilmastonmuutoksella, parantuneella purjehdusteknologialla, lisääntyneellä väestöpaineella ja naapurikuningaskuntien poliittisella heikkoudella.


 

Tiede

Musikaalisuus on sukuvika, osoittaa

suomalaistutkimus

 

Tutkijat kävivät sukukokouksissa testaamassa, osuvatko geenit ja lahjakkuus yhteen.

 

TIEDE 18.10.2016 15:44
 
KARI SANTALA / LEHTIKUVA
Vanamon perheen kotiorkesterissa vuonna 1971 musisoivat äiti ja kaikki kolme tytärtä. Vanhin tytär, äiti ja isoäiti soittivat myös
 Malmin orkesterissa.
 
Vanamon perheen kotiorkesterissa vuonna 1971 musisoivat äiti ja kaikki kolme tytärtä. Vanhin tytär, äiti ja isoäiti soittivat myös Malmin orkesterissa.

JOS suvussa sattuu olemaan muusikoita, kannattaa kokeilla musisointia itsekin. Musikaalisuudesta äärimmillään kaksi kolmasosaa selittyy perimällä, sanoo geneetikko Jaana Oikkonen.

”Musikaalisuuden vaihtelusta yksilöiden välillä 21–68 prosenttia on perinnöllistä”, tarkentaa Oikkonen, jonka väitöskirja tarkastettiin vastikään Helsingin yliopistossa.

Musikaalisuuteen vaikuttaa lisäksi ympäristö, jossa perheellä ja suvulla on suuri merkitys. Musikaalisuus kehittyy, kun ihminen altistuu musiikille lapsena ja opettelee soittamaan.

 

OIKKONEN yhdisti tiedot noin 800 ihmisen perimästä testeihin, joilla tutkijat ovat testanneet ihmisten musikaalisuutta.

”Tutkijat ovat käyneet esimerkiksi sukukokouksissa vuosien aikana”, Oikkonen kuvailee. Perheitä ja sukuja oli tutkimuksessa lopulta mukana yli sata.

Ihmiset arvioivat sävelten korkeutta, kestoa ja sävelrakenteita. Yhdessä testissä koehenkilö kuunteli syntetisaattorilla tuotettuja ääniä ja toisessa eri soittimilla tuotettuja ääniä. Säveltämisen ja sovittamisen taipumukset todettiin kyselyn perusteella.

PERIMÄSTÄ etsittiin geenejä, jotka liittyvät todettuihin musikaalisiin kykyihin. Tulosten perusteella kromosomin numero 4 eräs alue kytkeytyy niihin laajasti.

”Alueella on satoja geenejä, joista emme tiedä, moniko vaikuttaa varmasti musikaalisuuteen. Meta-analyysin perusteella erityisen kiinnostavina pitäisin seitsemää geeniä”, Oikkonen sanoo.

Tunnistetuilla alueilla on sisäkorvan kehitykseen ja aivojen toimintaan vaikuttavia geenejä.

Aikaisemmissa tutkimuksissa musikaalisuus on yhdistetty jopa yhdeksään perimän alueeseen, joita on esimerkiksi kromosomissa kolme.

”Musiikkiin liittyy oletettavasti satoja tai tuhansia geenejä, jotka liittyvät esimerkiksi muistiin.”

Oikkonen liitti väitöskirjassaan musiikin myös perintötekijöihin, jotka vaikuttavat hormonien välityksellä ihmisen hyvinvointiin. Musiikki liittyy geeneihin, jotka vaikuttavat esimerkiksi stressihormoni kortisolin erittymiseen.

”Musiikilla on vaikutuksia ihmisen hyvinvointiin. Kuuntelun on havaittu vaikuttavan paranemiseen. Todella paljon on tutkimuksia siitä, miten musiikki vähentää kipulääkkeiden tarvetta.”

Jotkin musikaalisuusgeenit liittyvät myös linnunlauluun. Linnunlaululla ja ihmisten musiikilla voi olla osittain yhteinen geneettinen tausta.

”Se tukee teoriaa, että musikaalisuudella on pitkä evolutiivinen historia.”

Musiikki on saattanut edeltää puhetta viestinnän muotona.

OIKKOSEN aineisto on maailmassa harvinainen. Helsingin yliopisto ja Sibelius-akatemia alkoivat tutkia musikaalisuuden perinnöllisyyttä ja biologista taustaa jo vuosikymmen sitten.