Itse sosiaalisesta mediasta tietoisesti pois pysyttelevä hiukkasfyyskko toivoo, että ihmiset luottaisivat nykyistä enemmän tutkimustietoon. – Kaikki luulevat, että he voivat keskustella mukana, vaikka he eivät tietäisi asiasta mitään. Mitä kauemmaksi poistutaan faktaperäisestä tutkimustiedosta, sitä enemmän aukeaa kamalien kommenttien Pandoran lipas. Siellä voi yksi kovaääninen huutaa kaikkien muiden yli, puheenjohtaja Heuer sanoo. - 70-vuotias Rolf-Dieter Heuer on hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERN:in entinen pääjohtaja.


 

 

Huippufyysikon havainto maailman tilasta:

”Lapsemme kysyvät meiltä 20 vuoden

kuluttua, miksi ette jättäneet meille

enempää luonnonvaroja?”

 

Ilmastonmuutoksesta puhutaan paljon, mutta kukaan ei tee mitään, sanoo Euroopan arvostetuinta tutkimusryhmää johtava Rolf-Dieter Heuer.

 

Tutkimus
Rolf-Dieter Heuer
Rolf-Dieter HeuerHarold Cunningham / Getty Images
 

Totuutta ei ole, muistuttaa Suomessa vieraillut Group of Chief Scientific Advisors eli "korkean tason ryhmän" puheenjohtaja Rolf-Dieter Heuer.

 

– On vain tuloksia ja löydöksiä, jotka edustavat tieteen tasoa juuri tällä kyseisellä hetkellä. Tilanne voi muuttua, kun uusia tuloksia saadaan. Ne tuloksetkin kehittyvät jatkuvasti. Tiede menee jatkuvasti enemmän yksityiskohtiin.

 

Mutta palataan totuuteen hieman myöhemmin

Hänen johtamansa seitsemän eurooppalaisen huippututkijan(siirryt toiseen palveluun) ryhmä on laatinut tieteelliset raportit esimerkiksi dieselajoneuvojen päästötestaukseen(siirryt toiseen palveluun) sekä kyberturvallisuuteen(siirryt toiseen palveluun) liittyen.

Ryhmän tehtävänä on tarjota sitoutumatonta ja politiikan painostusyrityksistä vapaata tieteellistä neuvontaa EU-komissaareille sekä suosituksia Euroopan komission päätöksenteon parantamiseksi.

Mutta juuri tuo politiikan päätöksenteko saksalaisprofessoria huolestuttaa.

Heuerin mukaan tämän päivän poliitikot ainoastaan reagoivat asioihin, mutta eivät saa tehtyä päätöksiä. Heuerin suurin huolenaihe on maapallomme tila. Ja nyt olisi tehtävä kauaskantoisia päätöksiä.

– Ei näytä yhtään siltä, että ihmiset lähentyisivät ja alkaisivat yhdessä ratkaista ympäristön ongelmia. Näen päinvastaista. Osassa maailmaa poliittisesti valitut johtajat toimivat jopa ympäristöä vastaan, kun metsiä hakataan ja yhteisiä sopimuksia puretaan. Kyllähän se lyhytjänteisesti voi poliitikolle olla mahtava saavutus saada pelastettua viisi työpaikkaa, mutta samalla hän vie niitä lapsiltamme 50.

"Ihmisten pitää nyt todellakin ymmärtää, että näin ei voi jatkua"

Maapallomme tilasta uutta tietoa tulee nyt jatkuvasti ja tilanteet muuttuvat vauhdilla.

– Kysymys onkin, pystyvätkö ihmiset myös ymmärtämään muutoksen. Ihmisten pitää nyt todellakin ymmärtää, että näin ei voi jatkua. Ja siihen tarvitaan aikaa.

Esimerkkinä tiedon ja ymmärryksen ristiriidasta Heuer mainitsee eteläiset lomakohteet, joissa muovikasseja ui vesissä niin, että se silmin näkyy. Silti ihmiset ottavat kaupasta lisää muovikasseja, koska niitä on niin helppo ottaa.

– Ihmiset eivät ole siellä tottuneita hävittämään muovia asiallisesti. Jos kierrätys ei pelkästään perustuisi voitontavoitteluun, vaan vaikuttavuuteen ja tuloksiin, sekin parantaisi tilannetta jo paljon.

Tulevaisuutta ajatellen nyt näyttää kieltämättä synkältä. Heuer tuntee itsekin piston sydämessään. Paljon puhutaan, mutta mitään ei tapahdu.

– Me emme tee asialle mitään. Myös minä ja vaimoni puhumme jatkuvasti, että nyt meidän täytyy tehdä jotain. Ne ovat niitä arjen pieniä asioita, jotka sitten kuitenkin jäävät tekemättä.

Ja professori muistuttaa, että tätä menoa lapsemme tulevat ihmettelemään, millaista menoa maailmassa elettiin vuonna 2018. Heuer näkee asioita, joita meille voi olla vaikea antaa anteeksi. Me tiesimme, mutta emme toimineet.

– Lapsemme kysyvät meiltä 20 vuoden kuluttua, miksi ette jättäneet meille enempää luonnonvaroja? Silloin muovi on taatusti yksi teema, mutta ennen kaikkea luonnonvarojen tuhlaaminen.

Heuer arvioi, että 20 vuoden päästä ilmansaasteet ovat erittäin suuri puheenaihe, mutta myös melusaaste. Nykyiset lapset tulevat saamaan kuulovaurioita huomattavasti aiemmin kuin ennen.

"Yksi kovaääninen huutaa kaikkien muiden yli"

Heuer siis painottaa, että tieteessä totuutta ei ole olemassakaan. Pelkästään tutkimusteknologia mahdollistaa jatkuvasti yksityiskohtaisempaa tietoa, joka kumoaa vanhaa.

– Tiede ei ole demokraattista. Tiede perustuu faktoihin. Faktoihin liittyy kuitenkin aina epävarmuustekijöitä. Faktoja voi tulkita niin tai näin. Toinen tutkija tulkitsee faktat toisin kuin joku toinen.

Heueria ei vaivaa, että tutkijat päätyvät ristiriitaisiin tuloksiin. Se on inhimillistä. Se häntä vaivaa, että tutkimukset eivät pysy tasapainossa, vaan jotkut tulokset saavat kohtuuttomasti painoarvoa. Ja se häntä vaivaa, että muut tutkijat eivät silloin avaa suutaan.

– Suuri yleisö ei tiedä, mikä on oikein. Sitten etsitään ne faktat, jotka sopivat kullekin parhaiten. Tieteen pitäisi paremmin tehdä selväksi, ettei jostakin tutkimustuloksesta ole olemassa absoluuttista varmuutta. Eihän sataprosenttista varmuutta ole mistään. Sitä ei voi vaatia tieteeltäkään.

Heuerin mukaan tutkijoilla on yleinen ongelma. He käyttävät vaikeaa kieltä, joka ei avaudu ulkopuolisille. Tutkittu tieto ei pääse osaksi päätöksentekoa, jos poliitikot eivät tutkijoita ymmärrä.

*

Itse sosiaalisesta mediasta tietoisesti pois pysyttelevä hiukkasfyyskko toivoo, että ihmiset luottaisivat nykyistä enemmän tutkimustietoon.

– Kaikki luulevat, että he voivat keskustella mukana, vaikka he eivät tietäisi asiasta mitään. Mitä kauemmaksi poistutaan faktaperäisestä tutkimustiedosta, sitä enemmän aukeaa kamalien kommenttien Pandoran lipas. Siellä voi yksi kovaääninen huutaa kaikkien muiden yli, puheenjohtaja Heuer sanoo.

*

 


 

Eurooppalaisessa vertailussa poikkeamme huomattavasti muusta väestöstä juuri aasialaisen geeniperimän takia.


 

 

Geeneissämme piilottelee tuntemattomia esi

isiä – tutkijoiden mukaan niitä voi löytyä

useita

 

Toistaiseksi tiedetään, että geeneistämme löytyy jälkiä N ja D- ihmisestä. Perimäämme on silti piiloutunut muitakin menneisyyden haamuja.

 

Perimä
 Amud-luolasta Israelista löydetty neandertalilaisen
 pääkallo esillä saksalaismuseossa Bonnissa marraskuussa 2016.
Amud-luolasta Israelista löydetty neandertalinihmisen pääkallo esillä saksalaismuseossa Bonnissa marraskuussa 2016.Marius Becker / EPA
 

Yhä kehittyneempi geenien tutkimus pystyy seulomaan monta yksityiskohtaa perimästämme samalla kertaa. Aiemmin tutkittiin ehkä vain yhden yksityiskohdan vaihtelua.

 

Kun tällä tavalla on vertailtu nykyihmisen ja tuhansia vuosien vanhoja jälkiä perimästä, niin geenien kätköistä on paljastunut kadonneita esi-isiämme.

 

Vanhastaan on jo tiedetty, että neandertalilaiset asuivat Euroopassa ennen Afrikasta tullutta uutta ihmislajia, joka risteytyi neandertalilaisten kanssa. Jokaisella eurooppalaisella arvellaan olevan muutama prosentti neandertalilaisten geenejä perimässään.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että on ollut olemassa myös neandertalilaisten kadonnut varhainen laji.

Samaten on käynyt Siperiasta Denisovan luolasta löydetyn oman ihmislajinsa eli denisovalaisten kohdalla. Myös heillä on ollut tuntemattomia esi-isiä.

Nämä eri ihmislajit ovat olleet tekemisissä keskenään ja risteytyneet. Erillisillä ihmispopulaatioilla kehittyi perimään omanlaisensa geenimuunnelmat, joiden perusteella nyt pystytään arvioimaan, että aikoinaan on elänyt muun muassa muinainen euraasialainen ryhmä.

 

On todennäköistä, että seuraavan 50 vuoden aikana meillä on hyvin paljon enemmän tietoa, minkälaisia väestövariaatioita Afrikassa oli.

Ville Pimenoff, populaatiogeneetikko, Bellvitge Biomedical Research Institute

Tästä ihmislajista ei ole tehty arkeologisia havaintoja. Vain tietyt geenimutaatiot johtavat kadonneen joukon jäljille. Haamupopulaatioita on esitelty New Scientistin artikkelissa.(siirryt toiseen palveluun)

Mielenkiintoinen löytö on tehty myös Afrikasta. Sielläkin on ollut oma neandertalilaisten joukkonsa, joka on puolestaan jättänyt jälkensä tiettyjen afrikkalaisten perimään.

Sukupuuteoriat joutavat romukoppaan

Populaatiogeneetikko Ville Pimenoff työskentelee tällä hetkellä Barcelonassa Bellvitge Biomedical Research Instituutissa. Hänen mukaansa tarkentuva geenitutkimus romuttaa aiemmat mallit ihmislajin levittäytymisestä.

– Nykyihmisen geneettinen historia on paljon paljon monimutkaisempi ja monisyisempi, kuin mitä aikaisemmat mallinnukset ovat ennustaneet, Ville Pimenoff sanoo.

 

Ihmisen
 esi-isäkaavio
Eri ihmislajit ovat olleet tekemisissä toistensa kanssa ja risteytyneet. Genomianalyyseissa on paljastunut muinaisia populaatioita, joista on jäänyt jälki vain ihmisten perimään.Yle / Uutisgrafiikka

Kymmenen vuotta sitten ruotsalainen, Leipzigin Max Planck -instituuttia johtava paloegeneetikko Svante Pääbo ryhmineen sai kuvattua neandertalilaisen koko genomin(siirryt toiseen palveluun) eli perimän. Tätä pidettiin mullistavana läpimurtona, koska geenikartta koottiin pienistä palasista tuhansien vuosien ikäisistä luunpaloista saaduista näytteistä.

Miltei samaan aikaan Denisovan luolasta Siperiasta löydettiin aiemman tuntemattoman ihmislajin luita ja hammas. Geenianalyysit ovat sittemmin paljastaneet näiden denisovalaisten eläneen laajalla alueella Aasiassa ja heidän geenivariaationsa näkyvät edelleen alueen väestössä.

 

Ville Pimenoff, Päivi Onkamo
Tutkija Ville Pimenoff ja professori Päivi Onkamo tutkivat enemmän geenejä kuin kivikirveitä, joita löytyy Turun yliopiston Eläinmuseon kokoelmista.Markku Sandell / Yle
 
 

Ville Pimenoffin mukaan kadonneita esi-isiä voi löytyä lisää, kun koko genomi voidaan analysoida myös muinaisista näytteistä.

 

– Silloin pystytään paremmin mallintamaan, miten genomi on vaihdellut tietyssä populaatiossa. Samalla voidaan tarkentaa, milloin eri väestöt ovat eriytyneet tai kohdanneet.

 

Ihmisen genomi printattuna kirjainriveinä papereripinkalle.
Genomi eli perimä sisältää tuhansia geenijonoja, joiden toistuvuus ja poikkeamat kertovat tutkijoille kunkin ihmisen kuulumisesta tiettyyn ryhmään ja kehityshistoriaan.Adam Nieman / CC BY-SA 2.0
 

Palapeliin kipattu laatikollinen uusia paloja

Tiedon määrän lisääntyminen on samalla lisännyt populaatiogeneetikkojen tuskaa. Nykyihmisen geneettinen historia on tätä kautta osoittautunut huomattavasti entisiä malleja monisyisemmäksi.

Kun nyt väestöt sekoittuvat globaalin liikkumisen ansiosta, niin näyttää siltä, että muinaisilla ihmisillä oli myös halu olla tekemisissä toistensa kanssa aivan rauhanomaisesti eikä vain sotatantereilla, kuten aiemmin on oletettu.

Ville Pimenoffin mukaan seuraavat vuosikymmenet tuovat paljon uutta tietoa.

– Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ovat olleet muut muinaiset ihmisryhmät. On todennäköistä, että seuraavan viiden vuoden aikana meillä on hyvin paljon enemmän tietoa, minkälaisia väestövariaatioita Afrikassa oli.

 

Maailmankartta, johon on väreillä ja nuoliviivoilla merkitty ihmiskunnan muuttoliike Afrikasta itään
 ja pohjoiseen.
 
 
Näin ihmislajien uskotaan levittäytyneen lilalla väritetystä synnyinkodistaan Afrikasta. Neandertalilaisten alueet ovat vihreitä, denisovanihmisten keltaisia ja Homo erectuksen harmaita. Karttaan on merkitty myös mahdollisia sekoittumia näistä lajeista sekä pieni musta alue, jossa eli Homo floresiensis. Punaiset viivat kertovat nykyihmisten muuttoreiteistä ja katkoviivat reiteistä, joita myös pidetään mahdollisina. Patrick Roberts ja Brian Stewart
 

Jo nyt yksi haamupopulaatioista ovat afrikkalaisten omat neandertalilaiset. Nykyihmisen sukupuun sijaan pitäisikin enemmän puhua pensaikosta, sillä eri esi-isät ovat risteytyneet jatkuvasti toistensa kanssa.

 

Polveudummeko peikoista ja menninkäisistä?

Maailman eri museoissa on muinaisten ihmisten malleja, joissa esimerkiksi neandertalilaisten piirteet tulevat esiin.

Turun yliopiston evolutiivisen genomiikan professori Päivi Onkamo kertoo joskus miettineensä puolivakavissaan, liittyvätkö kansojen taruissa vuosituhansien läpi eläneet kuvaukset peikoista ja lumimiehistä jotenkin kadonneisiin ihmislajeihin.

 

– Voiko olla niin, että ihmiskunnalla olisi säilynyt kymmeniätuhansia vuosia kertomuksia ja taruja vähän toisennäköisistä ihmisolioista. Peikot ja menninkäiset viittaisivatkin niihin kauan sitten eläneisiin neandertalilaisiin, denisovalaisiin, joista silloiset ihmiset ovat kyllä olleet hyvin tietoisia.

Onkamo ei ole ihan tosissaan, mutta pitää tällaista hauskana ajatusleikkinä. Hän on tutkinut muinaisia suomalaisten genomeita(siirryt toiseen palveluun) SUGRIDE-projektissa.

Piakkoin julkaistavassa artikkelissa kerrotaan, miten muun muassa aasialainen vaikutus näkyy suomalaisten perimässä.

 

professori Päivi Onkamo luennoi
Poikkitieteellisessä seminaarissa Turussa etsittiin uusiä näkemyksiä ihmislajin historiaan. Professori Päivi Onkamo kertoi muinaisgeenien tutkimuksesta.Markku Sandell / Yle
 

Eurooppalaisessa vertailussa poikkeamme huomattavasti muusta väestöstä juuri aasialaisen geeniperimän takia.

 

– Iso ero on, että meillä on 5–10 % aasialaista perimää genomeissamme ja sillä tavalla poikkeamme muusta Euroopasta. Sama näkyy pohjoisvenäläisillä ja vähäisemmässä määrin eestiläisillä, professori Päivi Onkamo sanoo.

Onkamon tutkimuksen kohteena on ollut pari sataa muinaissuomalaisten, saamelaisten ja lähialueiden väestön jäänteiden perimää, joista noin puolet on analysoitu kokonaan.

– Siperia löydöksissä kurkkii, arvioi Onkamo.

Juttu on osa "10 kertaa tieteestä" -sarjaa, jossa esitellään suomalaista tutkimusta. Aiemmin sarjassa on julkaistu alla olevat jutut:

Laaja korkeakouluverkosto vai muutama huippuyliopisto? Helsingin yliopiston rehtori haluaa valtiolta päätöksiä

Lähiluonnossamme voi elää valtava tuntematon eliömaailma – suomalaistutkimus tuo uutta tietoa kasvien tuntemattomista viruksista

Kun matematiikan perustutkimukselle yllättäen lahjoitetaan kolme miljoonaa euroa, on syytä kysyä miksi – mutta kaikkea ei voi laskemalla ennakoida

Kantasoluista syntyy eläviä kudoksia – suomalainen huippututkimus yhdistää biologiaa, teknologiaa ja lääketiedettä, jotta löydettäisiin uusia keinoja sairauksien hoitoon

*

Lue myös:

HS Kuukausiliitteen juttu SUGRIDE-projektista 3.3. 2018.(siirryt toiseen palveluun)

Nirsoilivatko muut ihmislajit itsensä hengiltä? Tutkijoilla on uusi selitys Homo sapiensin voitokkuudelle

Rakkaus ei tuntenut rajoja 90 000 vuotta sittenkään: Tutkijat tunnistivat kahden ihmislajin risteymän, "hybridi-ihmisen"

Nykyihmisen syljestä löytyi häivähdys muinaisesta sukulaislajista

Kivikauden sekaliitot suojelevat yhä nuhilta ja muilta tulehduksilta

Yli 100 000 vuoden takaisia työkaluja löytyi – tekijä on mysteeri

Neandertalinihminen elää meissä – mutta puhuiko hän?

Tutkimus: Euroopan ja Aasian asuttajat olivat sekaliittojen lapsia

 


 

Demokraattinen ja tasa-arvoinen yhteiskunta edellyttää laadukasta vuorovaikutusta. Hyvää perustaa vuorovaikutukselle ei rakenneta keskittymällä pelkästään siihen, mikä meitä erottaa. Nykypäivänä tärkeämpää olisi etsiä sitä, minkä jaamme. Se sytyttää meihin sisäänrakennetun empatian. Sen avulla on helpompi rakentaa kaikille hyvää yhteiskuntaa yhdessä.


 

 

Katri Saarikiven kolumni: Tasa-arvoista

yhteiskuntaa ei voi rakentaa vain

erilaisuuteen keskittymällä

 

Empatia syttyy herkemmin samankaltaisten ihmisten välillä, kirjoittaa aivotutkija Katri Saarikivi kolumnissaan.

 

Kolumnit
Katri Saarikivi
Juha Kivioja / Yle

Kolumni

Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.

> Kaikki kolumnit löydät täältä
> Ykkösaamussa kuullut kolumnit Areenassa ja podcasteina

Olen valkoihoinen, korkeakoulutettu heteronainen. Kuulun moniin muihinkin joukkoihin ja kategorioihin, jotka jollain tavalla määrittävät minua. En ole tavannut ihmisiä kohdatessani pitää näitä itseäni määrittäviä piirteitä mieleni etualalla, mutta yhä useammin nykyään niin käy.

Omien etuoikeuksien tiedostamisesta on tullut moderni hyve. Ajatellaan, että tämän tiedostamisen kautta maailmasta tulee empaattisempi ja tasa-arvoisempi paikka. Haluan itse voimallisesti samaa, mutta en ole tästä keinosta täysin vakuuttunut. Eroihin keskittyminen on nimittäin oivallinen tapa tuhota empatiaa.

 

Kun sinua sattuu, minun aivojeni kipualueet saattavat aktivoitua.

Empatiaa tukevat aivoissa mekanismit, jotka eivät käsitä, että sinä ja minä olemme eri ihmisiä. Kun sinua sattuu, minun aivojeni kipualueet saattavat aktivoitua(siirryt toiseen palveluun). Kun sinä hymyilet, minunkin hymylihakseni aktivoituvat(siirryt toiseen palveluun). Kun sinä liikut, minun liikeaivokuorellani tietyt solut(siirryt toiseen palveluun) heräävät toimimaan.

Tutkimusten mukaan tämänkaltaiset empatiamekanismit syttyvät herkemmin samankaltaisten ihmisten välillä. Esimerkiksi tunteet tarttuvat herkemmin ystävistä(siirryt toiseen palveluun) ja reiluiksi koetuista tyypeistä(siirryt toiseen palveluun) kuin tuntemattomista tai ei-reiluiksi koetuista ihmisistä.

Kuitenkin, myös täysin tuntemattomien ihmisten välille syntyy empatiaa hyvin helposti. Empatia herää, kun löytyy se, miten olemme samanlaisia, ei silloin kun keskitymme siihen, mikä meitä erottaa.

Esimerkki: keskustelin taannoin Alzheimerin taudista kärsivän isoäitini kanssa Syyrian pakolaiskriisistä. Hän oli kuullut, että pakolaisille annetaan hienoimmat ja kalleimmat lastenvaunut (kuka näitä väitteitä oikeasti keksii?) ja oli sitä mieltä, että ”omista” olisi kyllä syytä huolehtia ensin. Mietimme sitten yhdessä sitä, että tilanne taitaa monelle näistä ihmisistä olla aika samanlainen kuin silloin, kun papan piti lähteä Karjalasta evakkoon. Yhtäkkiä empatiamekanismit heräsivät toimimaan.

 

Luokittelu ei ole älyllinen lähtökohta toisen ymmärtämiselle, koska kukaan ihminen ei ole keskimääräinen.

Teemme joka päivä kategorioihin, stereotypioihin ja nopeaan päättelyyn perustuvia oletuksia toisista. Malleja, stereotypioita ja luokittelua syntyy tarinoiden, propagandan ja uskomusten kautta, sekä omien kokemusten toistuessa.

Aivot luovat lokeroita osin automaattisesti hallitakseen liiallista tiedon määrää. Luokittelu ei kuitenkaan ole älyllinen lähtökohta toisen ymmärtämiselle, koska kukaan ihminen ei ole keskimääräinen. Esimerkiksi ”Tuo Audi-kuski ohitti minut, koska Audi-kuskit ovat mulkkuja” tai “Tuo mies ei voi mitenkään ymmärtää minun naisena kokemaani seksuaalista ahdistelua”. Tosiasiassa Audia ajavalla oli kiire lapsensa synttäreille ja miestä oli pomo kourinut pikkujouluissa.

Emme voi tietää ennen kuin otamme selvää.

Kategorioista tulee erityisen haitallisia, kun ne johtavat syrjintään tai estävät oppimista ja laadukasta ongelmanratkaisua. Kun ei palkata naista johtoryhmään, koska ajatellaan että mies on tehokkaampi. Kategorioihin tahallaan liitetyt negatiiviset määreet ovat myös epätasa-arvon ja alistamisen ytimessä. Onko mies -etuliitettä halventaen käyttävä ymmärtänyt, että halveeraus on sama kuin se, että käyttäisi neiti -sanaa kuvaamaan jotain heikkoa ja pelokasta? Voiko tasa-arvoa rakentaa sorron mekanismien avulla?

 

Teemme toisistamme vihollisia kielenkäytöllämme.

Kategoria epäinhimillistää, koska se tekee yksilöstä pelkästään kategoriansa edustajan. Epäinhimillistäminen puolestaan on tehokas tapa tuhota empatiaa. Sitä käytetään sodassa, jotta tappaminen olisi helpompaa. Kategorisoinnilla luodaan vihollisia: vastapuolella ei olekaan ihmisiä, vaan loisia, rottia, eläimiä. Ihmisten luokittelu vastakkaisiin joukkoihin ja eripuran lietsominen ihmisryhmien välille on niintehokas yhteiskuntaa hajottava voima, että se on eräänlainen moderni(siirryt toiseen palveluun)sodankäynnin keino(siirryt toiseen palveluun).

Surullista on, että tätä hajaannusta ei välttämättä Suomessa tällä hetkellä tarvitse erityisesti kiihdyttää. Ihmiset näyttävät kaivautuvan aivan itse aktiivisesti poteroihin esimerkiksi poliittisessa keskustelussa. Teemme toisistamme vihollisia kielenkäytöllämme. Kieltäydymme edes yrittämästä ymmärtää “niitä toisia”, koska ajattelemme, että se signaloi omaa erinomaisuuttamme.

Voiko luokittelusta sitten olla mitään hyötyä?

Ehdottomasti. Kategorioita voidaan käyttää paljastamaan ajattelun vinoumia. On hyödyllistä miettiä vähemmistöjä ja eriarvoisuutta, jotta päätöksenteko palvelisi kaikkien yhteiskunnan jäsenten tarpeita.

 

Jos haluaa ymmärtää toisia, on tietenkin pakko miettiä minkälaisten lasien kautta itse maailmaa katsoo.Tämä on hyvän ajattelun peruslähtökohta – tunnista omat vinoumasi.

Voinko minä heterona tajuta homoseksuaalin kokemaa syrjintää?

Voinko minä naisena ymmärtää sitä syrjäytymisen uhkaa, jonka kanssa miehet korostuneemmin elävät?

Voinko minä portaita kävelemään kykenevänä ymmärtää pyörätuolia käyttävän arkea?

Kuulumme kaikki useaan ryhmään. Joissain asioissa enemmistöön, joissain vähemmistöön. Olemme eri tavoin etuoikeutettuja ja altavastaajia. Jos näihin ihmisten välisiin eroihin keskitytään liikaa, seuraa siitä lujempia stereotypioita ja erilleen ajautumista. On epä-älyllistä kieltää empatian nimissä toista osallistumasta keskusteluun ihonvärin, sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen perusteella.

Demokraattinen ja tasa-arvoinen yhteiskunta edellyttää laadukasta vuorovaikutusta. Hyvää perustaa vuorovaikutukselle ei rakenneta keskittymällä pelkästään siihen, mikä meitä erottaa. Nykypäivänä tärkeämpää olisi etsiä sitä, minkä jaamme. Se sytyttää meihin sisäänrakennetun empatian. Sen avulla on helpompi rakentaa kaikille hyvää yhteiskuntaa yhdessä.

*

Katri Saarikivi

Kirjoittaja on tutkija, joka johtaa empatian ja laadukkaan vuorovaikutuksen mekanismeja selvittävää projektia Helsingin yliopiston Kognitiivisen aivotutkimuksen yksikössä. Hän haluaa ymmärtää paremmin todellisuutta, ei olla oikeassa. Hän ei ole ”vihervassari”, ”äärioikeistolainen” tai ”tolkun ihminen”.

 


 

Viholliskuvia vilisevä keskustelu maahanmuutosta, yhdenvertaisuuden kiistäminen ja alati kovenevat arvot ovat merkki muutoksesta. Siksi on oltava tarkkana, ettei kulttuurinen perusta fasismille ja ääriliikkeille muutu poliittiseksi mahdollisuudeksi. Heimoidentiteettiin perustuvaa nationalismia voi verrata 1930-luvun synkkiin hetkiin. – Se on humanismin vastaista. Se on valistuksen vastaista. Se on niiden asioiden vastustamista, jotka toivat Ranskan vallankumouksen ja demokratian Eurooppaan, sanoo historioitsija Zeev Sternhell.

 


 

 

Ote Yle Areena artikkelista, josta "politiikkaosuus" on jätetty pois. - KimsBlog 18.10.2018

Yle | Sampo Vaarakallio

***

 

– Jos tahtoo padota fasismin, täytyy

padota nationalismi, historioitsija

Zeev Sternhell sanoo.

 

 

 

Nationalistista sionismia

Maailmankuulu, arvostettu israelilainen historioitsija ja politiikan tutkimuksen emeritusprofessori Zeev Sternhell sanoo nykytilanteen olevan harvinainen Israelin valtion sionismin elinkaaressa. Nationalismi ei ole ollut aiemmin näin rajua.

– Israelissa on nyt historiansa oikeistolaisin hallitus. Koskaan ennen lakiin ei ole näin suoraan kirjoitettu, että valtio kuuluu juutalaisille.

 

historioitsija Zeev Sternhell
– Jos tahtoo padota fasismin, täytyy padota nationalismi, historioitsija Zeev Sternhell sanoo.Mikko Ahmajärvi / Yle
 
 
 

"Koskaan ennen lakiin ei ole näin suoraan kirjoitettu, että valtio kuuluu juutalaisille."

Zeev Sternhell

Kansalaisuuslaki ei ota kantaa Israelin rajoihin. Siksi israelilainen nationalismi tulee merkitsemään sitä, että miehitetyn Länsirannan palestiinalaiset tulevat liitetyiksi Israeliin olematta maan kansalaisia.

– Maa ei ole heidän. Se on meidän.

Tähän piirtyy täysivaltaisen kansalaisen ja muiden välinen ratkaiseva ero. Täysivaltaisuus määrittyy etnisen taustan mukaan.

 

Kansalaisuuden ja kansallisuuden ero

Jerusalemin heprealaisen yliopiston emeritusprofessori Zeev Sternhell tuntee tämän problematiikan. Hän on tutkinut nimenomaan nationalismia sekä muun muassa Ranskan ja Saksan historiaa.

Zeev Sternhell huomauttaa, että yksi olennainen seikka yhdistää nyky-Israelin eurooppalaisen nationalismin perimään – Israel tekee selkeän eron kansalaisuuden (citizenship) ja kansallisuuden (nationality) välille.

 

Kansalaisuus takaa poliittiset oikeudet – ihminen pääsee osallistumaan vaaleihin, liittymään kansalaisjärjestöihin – siis elämään aktiivista kansalaisen elämää.

Kansallisuus määrittyy syvemmän tunteen mukaan. Tunne kumpuaa verestä suonissa, syntymäpaikasta, etnisyydestä. Israelin tapauksessa kansallisuuteen yltää vain juutalainen, tuli hän sitten Euroopasta, Venäjältä tai Yhdysvalloista.

Tässä kohdin Zeev Sternhell haluaa muistuttaa Saksan historiasta. Natsien pitkällisissä lakitehtailuissa juutalaisilta evättiin kansalaisuus pala palalta.

– Kansalaisuus on fiktio. Se voidaan tuhota milloin tahansa.

Zeev Sternhell tahtoo muistuttaa tästä nimenomaan siksi, että Israel pohtisi, kuinka se kohtelee miehitetyn Länsirannan palestiinalaisia.

 

Khan al-Ahmarin kylän edustaja sotilaiden kanssa.
Tilanne Khan al-Ahmarin beduiinikylässä on ollut jännittynyt jo viikkoja. Kyläläiset kieltäytyvät lähtemästä kodeistaan ja Israelin viranomaiset uhkaavat tuhota kylän.Abed Al Hashlamoun / EPA
 
 
 

"Eivät fasismi tai natsismi tulleet jostain ulkoavaruudesta. Eivätkä ensimmäisen maailmansodan seurauksena, kuten idioottimaisissa ja epähistoriallisissa tulkinnoissa on selitetty."

Zeev Sternhell

Takaisin itäeurooppalaisille juurille

Zeev Sternhell arvioi, että apinoidessaan Unkarin nationalismia, Israel siirtyy lähemmäs Puolan ja Unkarin kaltaisia autoritaarisuuteen kääntyneitä maita.

– Olemme palaamassa itäeurooppalaisille juurillemme. Se on suuri sääli.

Zeev Sternhellin mukaan terveen sionismin ja epäterveen nationalismin välinen ero löytyy juuri tästä matkimisesta. Ero on liberaalin demokratian ja illiberaalin demokratian välinen ero.

Hänen mielestään tällainen liberalisminsa kadottanut autoritaarinen yhteiskunta eroaa diktatuurista vain siinä, että se järjestää aika ajoin vaaleja.

– Demokratia ei ole yhtä kuin enemmistövalta. Se on myös sitä, mutta ei yksinomaan sitä. Demokratia perustuu erityisesti ihmisoikeuksien kunnioitukselle.

Siksi Zeev Sternhell pitää erityisen huolestuttavana, että Israel hakee viiteryhmäänsä Itä-Euroopasta.

– Orbán toteuttaa sitä, mihin Netanjahu pyrkii.

Juuri itäeurooppalainen heimoidentiteetti on yhteyksissä äärinationalismiin ja sulkee ulos yhdenvertaisuuden ja jopa humanismin.

– En ole vuoden 1989 jälkeen uskonut, että Venäjä, Puola ja Unkari muuttuisivat liberaaleiksi valtioiksi.

Emeritusprofessori ajattelee perin synkästi, että menee vielä useampi sukupolvi ennenkuin näissä maissa ymmärretään kaikkien ihmisten olevan yhdenvertaisia.

 

Fasismi ja natsismi ovat osa kulttuuriamme

Zeev Sternhell muistelee, ettei hän teininä voinut kuvitella, että olisi mahdollista kyseenalaistaa hyvinvointivaltio, demokratia ja yhdenvertaisuus.

Vuosikymmenet tutkijana antoivat varmuuden, ettei Euroopan 20-, 30- ja 40-lukujen katastrofi tullut päätepisteeseen vuonna 1945.

– Fasismin ja natsismin tuhot eivät jääneet Berliinin raunioihin. On opittava ymmärtämään, että se on osa läntistä kulttuuriamme.

Zeev Sternhell painottaa, että taistelu äärinationalismia ja radikaalia äärioikeistoa vastaan ei lopu koskaan. Jos tahtoo padota fasismin, tulee padota nationalismi.

– Eivät fasismi tai natsismi tulleet jostain ulkoavaruudesta. Eivätkä ensimmäisen maailmansodan seurauksena, kuten idioottimaisissa ja epähistoriallisissa tulkinnoissa on selitetty. Ne olivat äärikansallismielisyyden tuotteita.

*

Viholliskuvia vilisevä keskustelu maahanmuutosta, yhdenvertaisuuden kiistäminen ja alati kovenevat arvot ovat merkki muutoksesta. Siksi on oltava tarkkana, ettei kulttuurinen perusta fasismille ja ääriliikkeille muutu poliittiseksi mahdollisuudeksi.

Heimoidentiteettiin perustuvaa nationalismia voi verrata 1930-luvun synkkiin hetkiin.

– Se on humanismin vastaista. Se on valistuksen vastaista. Se on niiden asioiden vastustamista, jotka toivat Ranskan vallankumouksen ja demokratian Eurooppaan, sanoo historioitsija Zeev Sternhell.

 


 

Kuvia digitoinut projektitutkija Anne Tahvanainen kuvailee Lankisen kuvakokoelmaa ainutlaatuiseksi. Valokuvia ja negatiiveja on kymmeniätuhansia, joten niistä on julkaistu vasta murto-osa. Lisäksi kokoelmaan kuuluu karttoja, piirustuksia ja arkistoaineistoa. Kokoelman helmenä Tahvanainen mainitsee Viipurin uuden tuomiokirkon tornista kuvatun kaupunkinäkymän. – Se on täyden ympyrän tekevä panoraama Viipurista sellaisena kuin se oli ennen talvisotaa. Kirkkohan vaurioitui talvisodassa pahasti, ja purettiin, Tahvanainen kertoo.


 

 

Ainutlaatuiset värivalokuvat Viipurista tulivat

julkisuuteen – museo tuo 1 000 historiallista

kuvaa kaikkien katsottavaksi

 

Viipurissa vaikuttaneen arkkitehti Jalmari Lankisen laaja valokuva-aineisto tuo julkisuuteen muun muassa harvinaisia värikuvia pommitetusta Viipurista.

 

 

valokuvat
Viipuri kuvattuna mereltä vuonna 1942
Jalmari Lankinen kuvasi Viipuria mereltä päin kesällä 1942. Kuvassa keskellä näkyy Viipurin linna.Jalmari Lankinen / Etelä-Karjalan museot
 
 

Tästä on kyse

  • Juha ja Jalmri Lankisen tuhansien kuvien kokoelma tuli lahjoituksena Etelä-Karjalan museolle.
  • Suuri osa kuvista näyttävät 1920–1960-lukujen Suomea sekä luovutettua Karjalaa.
  • Nyt tuhat väri- tai mustavalkokuvaa on julkaistu Internetissä.

Viipuri oli vielä ennen jatkosodan alueluovutuksia yksi Suomen suurimmista ja kansainvälisimmistä kaupungeista. Siellä asui yli 70 000 ihmistä. Kaupunki tuhoutui pahoin talvisodan pommituksissa.

Arkkitehti Jalmari Lankinen (1894–1970) oli silloisessa Viipurin läänissä merkittävä suunnittelija ja arkkitehti. Yksin Viipuriin hän suunnitteli noin 30 rakennusta, muun muassa Tuomiokirkkoseurakunnan talon, Viipurin Suomalaisen säästöpankin talon ja Viipurin maalaiskunnan toimitalon Punaisenlähteentorilla.

Nykyisen Suomen puolella Lankisen suunnittelemia rakennuksia ovat muun muassa Tiurun sairaala ja Armilan koulu Lappeenrannassa sekä Paiholan sairaala Kontiolahdella.

 

Viipurin raatihuoneen rauniot syyskyyssa 1941
Jalmari Lankisen kuvaama Viipurin raatihuoneen rauniot syyskyyssa 1941.Jalmari Lankinen / Etelä-Karjalan museot
 

Värikuvia Viipurista

Paitsi että Jalmari Lankinen oli arkkitehti, hän oli myös innokas valokuvaaja. Hän kuvasi rakennuksia, kaupunkinäkymiä, rakennustyömaita ja myös omaa perhettään. Kuvia on molemmilta puolilta Suomen nykyistä rajaa.

Sotien jälkeen Jalmari Lankisen arkkitehtitoimiston työ jatkui Lahdessa, jossa Lankinen myös asui kuolemaansa saakka.

Vuosi sitten Lappeenrannan museo sai lahjoituksena Jalmari Lankisen pojan Juha Lankisen (1937–2015) valtavan valokuvakokoelman, jossa oli mukana kymmeniä tuhansia valokuvia, negatiiveja, karttoja ja piirustuksia.

 

Palanut Viipurin kauppahalli vuonna 1941.
Kuva on otettu läheltä Viipurin Pyöreätä tornia syyskuussa 1941. Oikealla näkyy palanut kauppahalli, jonka vasemmalla puolella on poliisilaitos.Jalmari Lankinen / Etelä-Karjalan museot
 

Lahjoituskokoelma käsitti myös kaikki hänen isänsä Jalmari Lankisen 1910-luvulta aina 1960-luvulle ottamat valokuvat ja negatiivit. Niissä näkyy ainutlaatuisia kuvia luovutetun Karjalan alueelta sekä Lankisen suunnittelemista rakennuksista.

Suomi menetti Viipurin Neuvostoliitolle talvisodassa 1940, mutta jatkosodan aikana asukkaat pääsivät jälleen takaisin Viipuriin. Edessä oli lohduton näky pommitetusta Viipurista. Vuodelta 1941 ovat muun muassa kuvat Viipurin kaupunginteatterin ja raatihuoneen raunioista.

 

Pommituksissa reunioitunut talo Viipurissa
Otsakorven talo Viipurissa syyskuussa 1941.Jalmari Lankinen / Etelä-Karjalan museo
 

Kuvat kaikille esillä

Nyt Lappeenrannan museot on julkaissut noin 1 000 Jalmari Lankisen ja Juha Lankisen ottamaa kuvaa Internetissä, kaikille avoimessa hakupalvelu Finnassa(siirryt toiseen palveluun). Suuri osa kuvista on maisemia ja katunäkymiä Viipurista, Jääsken ja Antrean pitäjistä sekä Pohjois- ja Etelä-Karjalasta.

Lappeenrannan museot oli luonteva paikka Lankisten valokuvakokoelmien sijoituspaikaksi.

–Syynä on Etelä-Karjalassa museossa oleva Viipurin pienoismalli. Se on Juha Lankisen suunnittelema, ja kokoelman valokuvia hän on käyttänyt apuna pienoismallin tekemisessä, kertoo projektitutkija Anne Tahvanainen.

 

Viljelystalon katolta kuvattu näkymä Viipurin Revonhännän
 suuntaan syyskuussa 1941.
Viljelystalon katolta kuvattu näkymä Viipurin Revonhännän suuntaan syyskuussa 1941.Jalmari Lankinen/ Lappeenrannan museot
 

Kuvia digitoinut Tahvanainen kuvailee Lankisen kuvakokoelmaa ainutlaatuiseksi. Valokuvia ja negatiiveja on kymmeniätuhansia, joten niistä on julkaistu vasta murto-osa. Lisäksi kokoelmaan kuuluu karttoja, piirustuksia ja arkistoaineistoa.

Kokoelman helmenä Tahvanainen mainitsee Viipurin uuden tuomiokirkon tornista kuvatun kaupunkinäkymän.

– Se on täyden ympyrän tekevä panoraama Viipurista sellaisena kuin se oli ennen talvisotaa. Kirkkohan vaurioitui talvisodassa pahasti, ja purettiin, Tahvanainen kertoo.

 


Tervaniemen
 uimalaitos Viipurissa vuonna 1936.
Tervaniemen uimalaitos Viipurissa vuonna 1936.Jalmari Lankinen / Lappeenrannan museot
 

Juha ja Jalmari Lankisen kokoelmast tähän mennessä digitoitu osuus on nähtävissä Finnassa(siirryt toiseen palveluun) tai osoitteessa https://lappeenrannanmuseot.finna.fi(siirryt toiseen palveluun), jossa hakusanaksi Juha Lankisen kokoelma.

 


 

– On tehtävä valintoja, jos me haluamme päästä huipulle. Jos halutaan tällainen alueellisesti kattava malli, niin sellainen meillä jo on, Helsingin yliopiston uusi rehtori, kaupunkiekologian professori Jari Niemelä sanoo. Huippuyliopistojen luominen vaatisi joidenkin nykyisten yliopistojen ja korkeakoulujen sulkemista. Niemelä ei silti halua keskittää kaikkea osaamista Helsinkiin. Hän sanoo, että muutokset vaativat aina tuekseen laajan keskustelun poliitikkojen ja kansalaisten kanssa.


 

 

Laaja korkeakouluverkosto vai muutama

huippuyliopisto? Helsingin yliopiston rehtori

haluaa valtiolta päätöksiä

 

Yliopistoille asetetut toiveet ja odotukset eivät ole tasapainossa resurssien kanssa, sanoo Helsingin yliopiston uusi rehtori Jari Niemelä.

 

Yliopistot & korkeakoulut
rehtori Jari Niemelä, Helsingin yliopisto
Jotta yliopistot pystyvät tuottamaan hyvinvointia ja osaamista, mitä toivotaan ja edellytetään, niin tarvitsemme asianmukaiset resurssit, sanoo Helsingin yliopiston rehtori Jari Niemelä.Harri Fagerholm / Yle
 

Helsingin yliopiston uusi rehtori, kaupunkiekologian professori Jari Niemelä aloitti elokuun alussa. Hän sai johtaakseen 40 000 ihmisen yhteisön, jossa on 32 000 opiskelijaa ja henkilökuntaa 8 000.

 

Niemelä on kokenut hallintomies, sillä hän on toiminut jo ennen rehtoriutta bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan dekaanina. Rennonoloinen mies vastaa tottuneesti yliopistoja ja korkeakouluja koskeviin kysymyksiin.

Niemelä haluaa luoda yhteisöllisyyttä Helsingin yliopistoon. Pari vuotta sitten irtisanottiin määrärahaleikkausten takia satoja ihmisiä. Niemelä haluaa hälventää huolestunutta ja pelon ilmapiiriä. Hän sanoo, että yliopiston talous on tasapainossa eikä uusia yt-neuvotteluja ole näköpiirissä.

– Tehtäväni on luoda organisaatiolle edellytykset menestyä. Pyrin rohkaisemaan, kannustamaan ja hankkimaan esimerkiksi resursseja tähän toimintaan, Jari Niemelä luotaa näkemyksiään.

Helsingin yliopisto on maan suurin. Uusi rehtori katsoo sen mahdollistavan vuorovaikutuksen eri tieteenalojen ja yhteiskunnan välillä. Osaamisen vieminen yliopistoista yhteiskuntaan on korostunut entisestään.

Isommaksi Helsingin yliopisto ei silti halua tulla. Pääkaupunkiseudun suurien yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhdistyminen mammuttimaiseksi suuryksiköksi ei toisi Niemelän mukaan tällä hetkellä mitään etua.

 


 

Infografiikka
Mikko Airikka | Yle Uutisgrafiikka
 

Talous on tasapainossa mutta ruusuilla ei tanssita

Helsingin yliopisto kattaa tieteen alalta miltei kaiken maan ja taivaan välillä, maa- ja metsätieteellisestä teologiseen.

Yliopisto sai viime vuonna rahaa toimintaansa yli 700 miljoona euroa ja valtaosa siitä tuli valtiolta.

 

Kun yliopistojen perusrahoitusta leikattiin kymmenillä miljoonilla, niin samaan aikaan maan hallitus esitti huimia toiveita uusista tutkimusinnovaatioista. Niiden piti nostaa Suomen talous. Niemelän mukaan toiveet ja resurssit eivät kohtaa.

– Tällä hetkellä yliopistoilta odotetaan paljon. Suhteessa niihin odotuksiin ja toiveisiin meidän rahoituksemme ei ole oikealla tasolla. Tällä rahoituksella toiveita ei täytetä, Jari Niemelä sanoo.

Opetusministeriöltä tuleva yliopistojen perusrahoitus kuluu opetuksen järjestämiseen. Tutkimus tehdään ulkopuolisten rahoilla. Siitäkin suurin osa tulee Suomen Akatemialta ja nyt näitä molempia on leikattu.

 

Valtio voisi päättää, mitä se haluaa

Keskustelu yliopistojen rahoista on Niemelän mukaan ikuista. Rahoitusta on rukattu vuosien varrella suuntaan ja toiseen.

Sen sijaan pitäisi käydä keskustelua nykyresurssien kohdentamisesta. Kaikki riippuu siitä, millaisen korkeakouluverkoston Suomi haluaa.

 

rehtori Jari Niemelä, Helsingin yliopisto
Kattava yliopistoverkosto vai muutama huippuyksikkö? Jari Niemelän mukaan Suomessa pitäisi tehdä valintoja.Harri Fagerholm / Yle
 

– Tärkeintä olisi sopia korkeakoulutuksen tavoitteista ja katsoa sen jälkeen, kuinka monta oppilaitosta sen toteuttamiseksi tarvitaan, Niemelä pohtii.

Jos tavoitteena on alueellisesti kattava yliopistoverkosto, silloin tarvitsemme Niemelän mukaan nykyisenkaltaisen systeemin. Kaikilla opiskelijoilla ympäri Suomea olisi lyhyt matka lähimpään yliopistoon.

 

– Toisena tavoitteena voi kuitenkin olla, että meillä onkin muutama huippuyliopisto Suomessa, jotka sitten kamppailevat maailman kärjessä, Jari Niemelä sanoo.

Kumpikin tavoite vaatii erilaisia panostuksia. Kattava verkosto on nykyinen järjestelmä, mutta ministereiden kaipaamalle huipputasolle ei tällä tavalla päästä.

– On tehtävä valintoja, jos me haluamme päästä huipulle. Jos halutaan tällainen alueellisesti kattava malli, niin sellainen meillä jo on, Niemelä sanoo.

Huippuyliopistojen luominen vaatisi joidenkin nykyisten yliopistojen ja korkeakoulujen sulkemista. Niemelä ei silti halua keskittää kaikkea osaamista Helsinkiin. Hän sanoo, että muutokset vaativat aina tuekseen laajan keskustelun poliitikkojen ja kansalaisten kanssa.

 

Raha ratkaisee yliopistojen toiminnan

Yliopistot ovat autonomisia eli ne voivat päättää itse omista tekemisistään. Itsehallinto on kuitenkin näennäistä.

Opetusministeriön myöntämä perusrahoitus määrittää yliopistojen tekemistä enemmän kuin niiden johto. Tämän myöntää Helsingin yliopiston rehtorikin.

– Autonomia on tietysti hieman suhteellinen kysymys. Ministeriön ohjausvaikutus on erittäin suuri. Se on lähes puhdasta taloudellista ohjausta. Kyllähän raha ratkaisee, Jari Niemelä toteaa.

Tutkijoiden vapaus tutkia on myös rajallista. Apurahojen haku on jatkuvaa ja jos rahaa ei saa, ei tutkitakaan. Apurahahakemuksista vain pieni osa hyväksytään ja rahoituskaudet ovat lyhyitä.

 

Kansainvälisen rahoituksen hankkiminen on oikeastaan ainoa keino, millä pystytään enää suuremmassa määrin tutkimusrahoitustamme kasvattamaan.

Jari Niemelä, Helsingin yliopiston rehtori

Rehtori Jari Niemelä korottaisi apurahojen kokoa ja pidentäisi rahoituksen kestoa. Hän ei kuitenkaan pidä nykyistä hakemusruljanssia pelkästään negatiivisena.

Itsekin paljon tutkimusrahaa hakeneena Niemelä sanoo, että hakemukseen tutkija joutuu selkeyttämään omaa tutkimushankettaan ja kirkastamaan sen ytimen.

Tutkija joutuu verkostoitumaan ja parhaimmillaan pelkkä tutkimussuunnitelma voi johtaa julkaisuun.

Niemelä näkee hyvänä sen, että Suomen Akatemian rahoitusvaltuutta ollaan korottamassa. Se ei kuitenkaan ole nousemassa leikkauksia edeltäneelle tasolle.

 

Katse kohti kansainvälistä rahoitusta

Jotta tutkimukseen saataisiin lisää tehoa, niin Jari Niemelä kehottaa tutkijoita etsimään enemmän ulkomaisia rahoituslähteitä. Euroopan unionista tulee tukea tutkimukselle, mutta ulkomaisia säätiöitä hyödynnetään huonosti.

– Tutkijoiden pitäisi rohkeammin hakea ulkomailta kansainvälistä rahoitusta EU:n puolelta ja isoista kansainvälisistä säätiöistä. Kansainvälisen rahoituksen hankkiminen on oikeastaan ainoa keino, millä pystytään enää suuremmassa määrin tutkimusrahoitustamme kasvattamaan.

 

Yliopiston mielenosoitus.
Yliopistojen henkilökuntaa ovat ärsyttäneet nykyhallituksen määrärahojen leikkaukset ja palkkakiistat.Ronnie Holmberg / Yle
 

Työrauha takaisin yliopistolle

Helsingin yliopistossa tehtiin leikkausten kanssa samaan aikaan palvelukeskusuudistus. Kaikki tutkijat eivät ole siihen kovin tyytyväisiä. Irtisanomiset vuonna 2016 leikkasivat juuri sitä henkilökuntaa, joka toimi tukipalveluissa.

Jari Niemelä myöntää, että väkeä on nyt yli 300 vähemmän ja palveluita tarjolla niukemmin hallinto- ja tukitoiminnoissa.

 

Uusi rehtori aikoo jalkautua kampuksille keskustelemaan yliopiston henkilökunnan ja opiskelijoiden kanssa. Tavoitteena on lisätä yhteisöllisyyttä ja palauttaa työrauha, joka irtisanomisten jälkeen on ollut hakusessa.

– Meillä on valtavan suuria tiedekuntia. Siellä täytyy varmistaa, että henkilökunnan ja opiskelijoiden ääni tulee kuuluviin päätöksenteossa. Tässä hyvin merkittävässä roolissa ovat tiedekuntia johtavat dekaanit, rehtori sanoo.

 

Koulutusvientiä vai tuontia?

EU:n tai Eta-alueen ulkopuolelta tuleville opiskelijoille määrättiin lukukausimaksut viime vuonna. Tämän pelättiin vähentävän kansainvälisten maisteriohjelmien suosiota, mutta hakijoita on riittänyt.

 

Nyt näyttää siltä, että yliopistojen oma koulutusvienti tapahtuu opiskelijoiden tuontina.

Jari Niemelä, Helsingin yliopiston rehtori

Helsingin yliopistossa on stipendijärjestelmä, joka kattaa vähävaraisten ulkomaisten opiskelijoiden lukukausimaksut. Jari Niemelän mukaan lukukausimaksujen tuotto onkin plusmiinusnolla. Ulkomaalaisten koulutus ei siis ole mikään kultakaivos.

Ulkomaisten opiskelijoiden tulo yliopistoon on tietysti eräänlaista opetusvientiä, kun heille tarjotaan suomalaista koulutusta.

Kuitenkaan opetusviennin laajentaminen ulkomaille ei ole helppoa. Se ei onnistu ilman mittavia investointeja. Rehtorin mukaan tällöin pitää olla tarkat suunnitelmat ansaintalogiikasta ja mietittävä tavoitteet kunnolla.

Tämä ei Niemelän mukaan ole aivan yksinkertaista ja opetusvienti tapahtuu helpoiten ehkä yliopistojen perustamien tytäryhtiöiden kautta. Opetusvienti olisi silloin yksityistä bisnestä.

– Nyt näyttää siltä, että yliopistojen oma koulutusvienti tapahtuu opiskelijoiden tuontina.

 

rehtori Jari Niemelä, Helsingin yliopisto
Suomi ja ruotsi on säilytettävä tieteen kielenä Jari Niemelän mukaan, jotta tieteen yhteiskunnallinen vaikuttavuus toteutuu.Harri Fagerholm / Yle
 

Suomi ja ruotsi eivät saa kadota tieteen kielenä

Luonnontieteissä on jo pitkään vallinnut englannin ylivalta tieteen kielenä. Tilanne vaihtelee tieteenaloittain, mutta jo pitkään on tunnettu huolta siitä, että suomi ja ruotsi jäävät paitsioon julkaisujen kielenä.

Helsingin yliopisto on kaksikielinen ja rehtori Jari Niemelä sanoo, ettei suomen kieli ole kielletty väitöskirjojen kielenä. Kuitenkin jos tutkija tähtää kansainväliseen uraan, kielivalinnaksi ohjautuu helposti englanti.

– Suomen ja ruotsin pitää säilyä tieteen kielenä. Meidän pitää varmistua, että opetusta on suomeksi, että terminologia ja käsitteistö tulee selväksi opiskelijoille.

Tutkijoiden on hänen mukaansa erittäin tärkeää kirjoittaa ja kommunikoida tutkimuksistaan suomeksi ja ruotsiksi. Tämä on edellytys sille, että tutkimusta pystytään soveltamaan ja vaikuttamaan sillä yhteiskunnassa. Siinä tarvitaan kotimaisia kieliä.

 

Juttu on osa "10 kertaa tieteestä" -sarjaa, jossa esitellään suomalaista tutkimusta. Aiemmin sarjassa on julkaistu alla olevat jutut:

*

Lähiluonnossamme voi elää valtava tuntematon eliömaailma – suomalaistutkimus tuo uutta tietoa kasvien tuntemattomista viruksista

Kun matematiikan perustutkimukselle yllättäen lahjoitetaan kolme miljoonaa euroa, on syytä kysyä miksi – mutta kaikkea ei voi laskemalla ennakoida

Kantasoluista syntyy eläviä kudoksia – suomalainen huippututkimus yhdistää biologiaa, teknologiaa ja lääketiedettä, jotta löydettäisiin uusia keinoja sairauksien hoitoon

 


 

 

Suomalaisten kiinnostuksen juuri kevään 774 tapahtumiin herätti japanilainen tutkimus, jossa oli havaittu poikkeuksellisia radiohiilipitoisuuksia himpun myöhemmältä ajalta. Hiukkaspurske oli ollut energialtaan niin voimakas, että sen ilmakehässä aiheuttamien ydinreaktioiden seuraukset olivat luettavissa puiden lustoista. Reaktioissa syntynyt radiohiili, hiilen radioaktiivinen isotooppi, sekoittui ilmakehän muuhun hiilidioksidiin. Kun kasvava puu käytti sitä yhteyttämiseen, aurinkomyrskyn muisto tallentui vuosirenkaaseen.


 

 

Suomen järvien pohjassa makaa tuhansien

vuosien tapahtumakalenteri – vuoden 774

aurinkomyrsky olisi nyt valtava katastrofi

 

Tunturijärvissä säilyneisiin puunrunkoihin on tallettunut vuodentarkkaa ajankuvaa, muun muassa rajuista rajuin aurinkomyrsky reilusti yli tuhat vuotta sitten. Tutkijoiden lustokalenteri täydentyy mänty männyltä.

 

Aurinkomyrsky
Kolme miestä vetää puunrunkoa järven ruohikkoiselle rannalle. Vedestä kurkistaa sukeltaja.
Sallan Hangasjärven pohja antaa periksi, kun oikein kiskotaan. Sukeltajan löytämä puunrunko nousee vedestä rannalle.Hannu Herva/ Luonnonvarakeskus

Suomen hapan maaperä on menneisyyden tutkijan vihollinen.

Kaikki eloperäinen maatuu nopeasti, ja kun puuta ja luuta ei löydy, muinaisuuden tutkiminen on lähinnä kivi- ja saviesineiden varassa. Mutta onneksi Suomi on kymmenien tuhansien järvien maa. Järvenpohjan hapettomissa olosuhteissa säilyy myös orgaaninen aines.

 

Järveen jopa tuhansia vuosia sitten päätynyt puu ei ole tutkijoille mikä tahansa kalikka, vaan lustoista eli vuosirenkaista on luettavissa puun koko kasvuhistoria. Kun näytteitä on kylliksi, niistä syntyvä kalenteri ei ole vain yhden puun vaan koko ympäristön vuodentarkka tarina.

Lusto on sitä leveämpi, mitä enemmän puu on kunakin vuonna kasvattanut paksuutta. Hyvät ja huonot vuodet erottuvat jo sillä tavoin, mutta uusien tutkimusmenetelmien antama tieto on yhä monipuolisempaa.

Puun poikkileikkaus, jossa lustot näkyvät selvinä.
Lustot näkyvät selvinä tässä Itävallasta löytyneessä puussa. Se on ajoitettu 680-luvulle ennen ajanlaskumme alkua.Lokilech / CC BY-SA 3.0

Rautakauden valoshow tulisi nyt kalliiksi

Isotooppitutkimuksen ansiosta suomalaistutkijat pystyivät äskettäin kertomaan, että täsmälleen vuonna 774 taivaalla räiskyivät poikkeuksellisen huimat revontulet. Ne aiheutti niin raju Auringon pyrskähdys, ettei vastaavasta ole tietoa.

Jos pääsisimme nyt nauttimaan samanlaisesta valoshow'sta, hinta olisi sähköön ja satelliitteihin luottavalle yhteiskunnallemme todella kova. Viimevuotisen yhdysvaltalaislaskelman(siirryt toiseen palveluun) mukaan ankaran aurinkomyrskyn kustannukset olisivat jo yhdessä päivässä ja pelkästään Yhdysvalloille kymmeniä miljardeja dollareita.

Näin suuri aurinkomyrsky on aina mahdollinen, mutta todennäköinen se on vain kerran tuhansissa vuosissa.

Taivaan reaktiot tallettuvat puihin

Suomalaisten kiinnostuksen juuri kevään 774 tapahtumiin herätti japanilainen tutkimus, jossa oli havaittu poikkeuksellisia radiohiilipitoisuuksia himpun myöhemmältä ajalta.

Hiukkaspurske oli ollut energialtaan niin voimakas, että sen ilmakehässä aiheuttamien ydinreaktioiden seuraukset olivat luettavissa puiden lustoista.

Reaktioissa syntynyt radiohiili, hiilen radioaktiivinen isotooppi, sekoittui ilmakehän muuhun hiilidioksidiin. Kun kasvava puu käytti sitä yhteyttämiseen, aurinkomyrskyn muisto tallentui vuosirenkaaseen.

Jos havainto oli selvä Japanissa, miten hyvin se näkyisikään pohjoisessa?

Revontulet Tunturilammella
Rovaniemen ja Sodankylän rajalta kuvatut revontulet ovat upeat mutta silti kalpeat verrattuna siihen, miltä taivaalla on todennäköisesti näyttänyt vuonna 774.Jukka Brusila

Komeetan jälki olisi toisenlainen

Nature Communications(siirryt toiseen palveluun) -julkaisusarjassa ilmestyneessä Helsingin ja Oulun yliopistojen ja Luonnonvarakeskuksen tutkimuksessa tultiin siihen tulokseen, että poikkeukselliset radiohiilipitoisuudet aiheutti juuri Aurinko. Syynä ei ollut jokin muu avaruuden ilmiö, kuten jossakin kaukana kosmoksessa tapahtunut gammapurkaus.

Päätelmä perustuu siihen, että purkauksen pulssi oli hyvin nopea, ei pitkän matkan heikentämä. Toinen todiste on signaalin voimakkuus juuri Lapin puissa, lähellä magneettista pohjoisnapaa.

Auringon hiukkasvuo tulee ilmakehään pääosin pohjoisen ja eteläisen kalotin kautta. Sieltä radiohiilipitoisuuden ylijäämä jakautuu ympäri ilmakehää mutta heikkenee samalla.

Radiohiilipitoisuuksien selitykseksi on aiemmin soviteltu myös komeettaa. Sen olisi kuitenkin täytynyt olla tavattoman iso aiheuttaakseen tällaisen ilmiön.

Niin valtavasta komeetasta pitäisi olla historiallista tietoa, sanoo Helsingin yliopiston Ajoituslaboratorion johtaja Markku Oinonen.

Tutkimuksen tulos varmistettiin sellaisella perusteellisuudella, että vertaisarvioinnissa se kesti ulkomaisten kollegojen hyvin tiukat kysymykset, Oinonen kertoo. Pienen yksikön on oikeutettava olemassaolonsa huippuluokan tutkimuksella, hän sanoo.

Kalenterilla on mittaa jo 7 600 vuotta

Suomalainen lustosarja on saatu subfossiilisista eli sellaisenaan säilyneistä männynrungoista. Ne ovat peräisin pienistä tunturijärvistä.

Luonnonvarakeskus, Luke, aloitti näytteiden keräilyn 1990-luvulla. Se ylläpitämä lustosarja ulottuu nyt 7 600 vuoden taakse.

Sarja on yksi maailman pisimmistä, kertoo Markku Oinonen. Pisimmäksi hän arvelee Saksassa tehtyä 12 000 vuoden mittaista tammikronologiaa.

lustokalenteri = vuodentarkka kasvunvaihtelun kronologia

– Meillä on ollut viime vuosina Luken kanssa pari yhteistä hanketta, joissa sarjaa on saatu vahvistettua. Varsinkin hiilen stabiili-isotooppimääritysten tekeminen vaatii jokaiselle vuodelle useita puita, että saadaan ilmiöille tilastollinen varmuus, Oinonen kertoo.

Stabiilit hiili-12 ja hiili-13 ovat maapallon kaiken elämän peruspalikoita. Hiili-14 vaatii syntyäkseen kosmista säteilyä.

Mänty-
 ja koivumetsää.
Tutkimusten tuoreimmat näytteet ovat Värriön ikimetsästä Savukoskelta.Markku Oinonen

Laboratoriossa on "sellutehdas"

Vanhoja puunrunkoja etsitään sukeltamalla tunturijärvien pohjasta. Usein runko on tiukasti kiinni, varsinkin suopohjassa, mutta tavalla tai toisella saalis kiskotaan rannalle.

Se, milloin puu oli elossa, ratkeaa vertaamalla rungosta otetun näytteen vuosirenkaiden leveyttä aiempiin löytöihin. Tällä tavoin lustosarja täydentyy pikku hiljaa.

Ajoituslaboratoriossa näytteet muunnetaan selluloosaksi, jonka hiilen isotooppisuhteita voidaan tutkia massaspektrometrialla ja hiukkaskiihdyttimen avulla. Parhaillaan mitataan myös hapen isotooppisuhteita.

Vanhin näyte on jääkauden alkuvaiheen hiekkakerroksen alta, ehkä jopa 100 000 vuoden takaa.

Oinonen kertoo esimerkin laboratorion "sellutehtaan" tehokkuudesta ja tuloksen puhtaudesta.

– Meillä on yksi erittäin vanha puunäyte lehtikuusesta, joka löytyi Vuotson kanavan rakennustöiden aikana. Näyte on ainakin yli 50 000 vuotta vanha, ehkä jopa paljon vanhempi.

Ruskeaksi ikääntyneestä puupalikasta keitetty selluloosakuitu on valkoista kuin puuvillatuppo, Oinonen kuvailee.

Radiohiilitekniikan keinot loppuvat noin 50 000 vuoteen, mutta geologien mukaan puu löytyi viime jääkauden alkuvaiheessa muodostuneen hiekkakerroksen alta. Siinä tapauksessa puhutaan jopa yli sadasta tuhannesta vuodesta.

Vasemmalla ruskea
 puunkappale, oikealla valkoinen selluloosatuppo.
Jääkauden alussa kuolleen lehtikuusen kappaleesta syntyi laboratoriossa puhdasta selluloosaa.Markku Oinonen

Valon määrä on ratkaiseva

Hiili-isotooppien suhde kertoo puiden ja niiden kasvuolosuhteiden tarinaa.

– Stabiilien isotooppien suhteeseen vaikuttaa lämpötila, ja varsinkin Lapin puista on havaittu, että erityisesti vaikuttaa valon määrä. Sehän onkin luontevaa, koska yhteyttäminen vaatii auringonvaloa, toteaa Markku Oinonen.

Valon merkitys on varmistunut tämän päivän kasvavilla puilla tehdyissä kokeissa. Pilvisyys näkyy tuloksissa vastaavasti käänteisenä.

Altistiko tulivuorenpurkaus myös rutolle?

Vuoden 774 huimien revontulien on täytynyt näkyä aina eteläisille leveyspiireille asti, arvioi Oinonen. Aikalaislähteissä mainitaan taivaalle ilmestynyt punainen risti; se ehkä viittaa revontuliin, hän sanoo.

Se on epävarmaa, mutta pari sataa vuotta aiemmin tapahtuneiden kahden ison tulivuorenpurkauksen seurauksista on paljon aikalaistietoa. Suomalaistutkijat ovat löytäneet purkauksille vahvistusta. Tuo Ajoituslaboratorion tutkimus(siirryt toiseen palveluun) julkaistiin tammikuussa.

– Historialliset lähteet Välimeren ympäristöstä kertovat, miten pilvi pimensi Auringon pitkäksi aikaa. Meillä on vuosilustoja 500-luvun puolivälistä. Niissä hiilen isotooppisuhde romahtaa vuosina 536 ja 541–544, kertoo Markku Oinonen.

Hänen mukaansa se viittaa aivan isotooppiteorian mukaisesti valon määrän vähenemiseen.

Taivaan pimeneminen tuhosi viljasatoja ja tiesi nälänhätiä. Samaan aikaan riehui myös rutto. Sillekin ihmisiä ehkä altisti tuhkapilvi, jonka takia he eivät saaneet kylliksi D-vitamiinia auringonvalosta, tutkimuksessa arvioidaan.

Purkausten merkkejä on löytynyt myös jääkairauksissa rikkipiikkeinä, Oinonen kertoo. Tulivuoresta purkautuva rikkikaasu päätyy alas maahan sateen mukana.

Lupaavaa tukea myös saagoille

Entä islantilaisten saagojen talvien talvi,Fimbulvetr tai Fimbulvinter, jolloin "kolmeen vuoteen ei ollut kesää lainkaan"? Olisiko siinä kyse samoista vuosista?

Saagojen Fimbulvinteriä seurasi maailmanloppu

Fimbulvinter ennakoi Ragnarökiä, "jumalten tuhoa", maailmanloppua, islantilaiset saagat kertovat.

Niiden mukaan Fimbulvinterin aikana ei ollut vain kylmää ja pimeää, vaan hyvät ja pahat nousivat aseisiin toisiaan vastaan.

Valtavasta kaaoksesta jää henkiin vain kaksi ihmistä, ja heistä syntyi uusi ihmiskunta.

Saagat on kirjoitettu jälkikäteen muistitiedon perusteella, pääosin 1100–1400-luvuilla. Tekstien perusteella on vaikea sanoa, milloin Fimbulvinter todella koetteli pohjolaa, mutta lustoissa se ehkä näkyy.

– Olemme hyvin varovaisesti pohtineet sitä. Martti Haavio kirjoitti, että myös Burjatiassa puhutaan kolmen vuoden pimeästä jaksosta, sanoo Markku Oinonen.

Burjatia sijaitsee Itä-Siperian eteläosassa, kaukana saagojen kuvaamilta seuduilta. Haavio oli folkloristiikan ja kansanrunouden arvostettu tutkija.

Ilmiö tuntuisi olevan suhteellisen globaali. Se näkyy puiden vuosirenkaiden kapenemisena kautta koko pohjoisen pallonpuoliskon, Oinonen kertoo.

– Kun me näemme tällaisen muutaman vuoden valottoman jakson, niin voi tietysti ajatella, että kyllä se on vahva ehdokas Fimbulvinteriksi.

Tuhkapilvi lumisen vuoren yllä,
 edessä laiduntavia hevosia.
Islantilaisen Eyjafjallajökull-tulivuoren purkaus vuonna 2010 aiheutti ison tuhkapilven. Saman vuoden lustoissa on rikkiä.S. Olafs / EPA

Myös rikillä on kerrottavaa

Ajoituslaboratoriolla on puunäytteistä paljon muutakin mitattavaa kuin hiili. Myös tiheysmittaukset kertovat puun kasvuolosuhteista ja alkuainepitoisuudet siitä, millaista vettä puu on käyttänyt.

– Niillä pääsee käsiksi tietoon esimerkiksi saasteista. Meillä on sellainen hypoteesi, että tulivuorenpurkausten pitäisi näkyä aika hyvin, rikin ainakin, sanoo Markku Oinonen.

Hän kertoo laboratorion tehneen pari nopeaa testimittausta. Vuonna 2010 kasvaneessa vuosirenkaassa näkyy hyvin vahva rikkipiikki. Islantilaisen Eyjafjallajökull-tulivuoren tuolloinen purkaus lienee vielä hyvin muistissa ainakin niillä, joiden lentomatka tyssäsi tuhkapilven takia.

Jääkairaukset voisivat näin saada tukea puisista arkistoista, joskin puiden likoaminen vedessä on voinut olla haitaksi signaalille, Oinonen sanoo.

Hänen tulevaisuudenhaaveensa on, että laboratorion työkalupakki saadaan laajennettua röntgenpohjaisiin tiheysmittauksiin ja hiukkaskiihdyttimellä tehtyihin alkuainemittauksiin. Silloin "menneisyyden muistitukeista" saadaan vielä hurjan paljon enemmän tietoa, hän sanoo.

Markku ja Roope Oinonen istuvat nuotion ääressä, takana järvi.
Luonto on myös harrastus Markku Oinoselle. Mukana nuotiolla on hänen poikansa Roope.Markku Oinonen

Uutta tietoa Leväluhdan vainajista

Myös muinaisilla ihmisillä on Ajoituslaboratoriossa kerrottavaa, jos heidän jäänteitään on poikkeuksellisesti sattunut säästymään, kuten Leväluhdan suolähteessä Isossakyrössä.

Satakunta ihmistä ja heidän ohestaan löytyneet esineet ovat noin vuosilta 300–800. 500-luvun ankarat poikkeusvuodet osuvat siis juuri keskelle.

Oinonen on tutkinut radiohiiltä ja hiilen ja typen isotooppisuhteita noin 40 luunäytteestä. Niiden isotooppijakauma on poikkeuksellisen moninainen, hän kertoo.

Sekä hiili että typpi päätyvät ihmiseen ravinnon kautta. Niinpä niistä on arvioitavissa, miten suuri osuus leväluhtalaisten ruoasta oli peräisin merestä, joesta tai järvestä, mikä peltojen tuotteita ja metsien riistaa.

Leväluhdan kadonnut kansa.
Leväluhdan vainajat ovat pääasiassa naisia ja lapsia. Vanha olettamus siitä, että he olisivat olleet ihmisuhreja, ei pidä paikkaansa, kertovat arkeologit. Mutta miksi heidät haudattiin veteen? Se on yhä yksi Leväluhdan selvittämättömistä mysteereistä.Yle Teema.

Ravintoaineiden isotooppisuhteiden vertailuperusteiden laatiminen on monimutkainen ja työläs tehtävä. Sen kanssa Oinonen nyt puurtaa. Tavoitteena ovat tarkat aikasarjat vuosien 300–800 koko jaksolta.

Silloin selvinnee, näkyvätkö myös leväluhtalaisten luissa vuodet, joiden aikalaistarinat kertovat sankasta sumusta Lähi-idässä, kesän lumisateista Kiinassa ja kuivuudesta Perussa.

 


 

Tällä hetkellä tuulidataa kerätään useista eri lähteistä, esimerkiksi sääpallojen avulla. Aeolus on ensimmäinen järjestelmä, joka kerää tietoa tuulista kaikkialta maailmasta, maanpinnasta 30 kilometrin korkeuteen. Tämä tapahtuu voimakkaan ultraviolettilaserin avulla, jolla se pommittaa Maan ilmakehää.


  

Uusi satelliitti pommittaa laserilla Maan

ilmakehää, jotta sääennusteista saataisiin

aiempaa tarkempia

 

   

Uusi satelliitti pommittaa laserilla Maan ilmakehää, jotta sääennusteista saataisiin
 aiempaa tarkempia
KUVA: ESA/ATG MEDIALAB

ESA:n uusi satelliitti auttaa kartoittamaan maapallon tuulitilannetta.

 

 

Euroopan avaruusjärjestön ESA:n Aeolus-satelliitti on alkanut pommittaa laserilla kohti Maata, kertoo BBC.

 

Satelliitin avulla kartoitetaan maapallon tuulia eri puolilla maailmaa. Satelliitin teknologian kehittämiseen meni 16 vuotta. Se laukaistiin kaksi viikkoa sitten avaruuteen, ja nyt sitä testataan kolmen kuukauden ajan. Sen jälkeen satelliitilla kerättyä tuulidataa aletaan hyödyntää säämalleissa.

Satelliitin avulla tehtyjen karttojen uskotaan parantavan merkittävästi keskipitkiä sääennusteita, jotka ulottuvat muutaman päivän päähän.

 

Teleskoopin ja herkkien tunnistimien avulla se tarkastelee, miten valonsäde heijastuu takaisin ilman molekyyleistä, vesipisaroista ja pölyhiukkasista. Tämän avulla saadaan tietoa ilman liikkeistä ja tieto voidaan lisätä numeerisiin säämalleihin.

 


 

Näkökulma: Digitaalinen mediamailma on jakanut ihmiset, kuten aiemminkin, nopean palkinnon ja viiveellisen palkinnon toimijoihin. Tämä huomio näkyy kaikkialla maailmassa ja etenkin politiikassa! Niin Yleisradiossa, eduskunnassa, lehdistössä kuin SoMe, digitaalisessa vallankumouksessa. Valitettavaa mutta totta, varsinkin sille joka ajattelee asiaa syvällisemmin. - KimsBlog


 

 

Totuudenetsijä Ilkka Niiniluoto ennusti

oikein: "Informaatiokohina kasvaa enemmän

kuin aito tieto"

 

On hämmentävää, että ihmiset näyttävät hyväksyvän valehtelun, filosofi Ilkka Niiniluoto sanoo.

 

yhteiskunta
Ilkka Niiniluoto
Stina Tuominen / Yle
 

Ilkka Niiniluoto alkoi opiskella matematiikkaa ja fysiikkaa Helsingin yliopistossa vuonna 1964.

– Muistan kun tulin yliopistolle ja menin Porthanian vessaan. Ihmettelin, miten opiskelijat voivat kirjoittaa näin törkeitä juttuja seinille, akateemikko Niiniluoto kertoo.

Muisto tulee Niiniluodolle mieleen, kun hän puhuu niin sanotusta totuudenjälkeisestä ajasta ja sosiaalisen median vihapuheesta.

– Se on ehkä vähän dramaattinen vertaus, mutta ihminen yksin ollessaan nimettömästi voi keksiä kaikenlaisia törkeyksiä, joista esimerkkinä ovat nämä vessojen seinäkirjoitukset.

Niiniluoto nousi kärkeen A-studion kyselyssä maan merkittävimmistä ajattelijoista. Nyt filosofi kertoo ajattelustaan.

Ajattelijat

Suuret ajattelijat
 
 
 

Juttusarja esittelee suomalaisia ajattelijoita.

1. A-studion kysely: Taloustieteilijät Bengt Holmström ja Sixten Korkman nousivat Suomen merkittävimpien ajattelijoiden joukkoon

2. Näin tähtiajattelijoiden valintoja perusteltiin – "Bengt Holmström puhuu taloudesta niin että taviskin ymmärtää"

3. Taloustieteen nobelisti Bengt Holmström painii paradoksien kanssa: “Asiat menevät usein päinvastoin kuin kuvittelemme”

4. Totuudenetsijä Ilkka Niiniluoto ennusti oikein: “Informaatiokohina kasvaa enemmän kuin aito tieto”

5. Tulossa jutut Sixten Korkmanista, Anu Kantolasta ja Leena Krohnista.

 

“Totuudet eivät ole valmiina ihmisen mielessä”

Matematiikka vaihtui filosofiaan, ja Niiniluodosta tuli käsiteanalyytikko. Hän on tutkinut lähes koko uransa totuuden käsitettä ja mitä tarkoittaa, kun tiede edistyy.

– Pidän itseäni totuuden etsijänä.

Totuutta pitää etsiä, koska totuudet eivät ole valmiina ihmisen mielessä, josta ne saadaan esiin mietiskelyllä – kuten keskiajalla ajateltiin.

– Ajattelu on uusien kokemusten etsimistä, päätelmien tekemistä ja siinä mielessä tiedon etsimistä.

Niiniluodon mukaan tiede voi olla lähellä totuutta, vaikka se ei ole täsmällisesti ja täydellisesti totta. Tiede tarkentaa aikaisempia tuloksia, korjaa niitä, osaa kysyä uusia asioita, etsii uutta tietoa.

– Tämä on se ajattelukehikko, jota yritän soveltaa omassa elämässäni ja tutkimuksessani.

 

Ilkka Niiniluoto
Ilkka Niiniluoto on ollut Helsingin yliopiston teoreettisen filosofian professori, rehtori ja kansleri.Sasha Silvala / Yle
 

Tietoyhteiskunnasta totuudenjälkeiseen aikaan

Ilkka Niiniluoto kuuluu osallistuvien suomalaisten filosofien perinteeseen.

– Georg Henrik von Wright on esikuva siinä, että voidaan yhdistää ankara tieteellinen filosofia ja filosofia kulttuurikritiikkinä.

Nyt totuudenetsijän päällimmäisiä huolia on totuudenjälkeinen aika.

Siitä alettiin puhua laajemmin vuonna 2016 Britannian Brexit-äänestyksen ja Yhdysvaltain presidentinvaalien aikaan.

 

Niiniluoto muistelee presidentti Trumpin virkaanastujaispuhetta tammikuussa 2017.

– Amerikkalainen itsekäs miljardööri, joka edustaa todellista talouseliittiä, sanoi että nyt kun olette valinneet minut, kaikki valta on siirtynyt teille.

Totuudenjälkeisyys tarkoittaa Oxfordin englanninkielen sanakirjan mukaan "olosuhteita, joissa objektiiviset faktat vaikuttavat yleiseen mielipiteeseen vähemmän kuin tunteisiin ja henkilökohtaisiin vakaumuksiin vetoaminen".

 

“Informaatiokohina kasvaa enemmän kuin aito tieto”

Totuudenjälkeistä aikaa pohtiessaan Ilkka Niiniluoto palaa 1980-luvulle.

Suomessa tuli silloin muotiin puhua tietoyhteiskunnasta, kun tietotekniikka yleistyi. Syntyi vaikutelma, että olemme siirtymässä tiedon hallitsemaan yhteiskuntaan.

Niiniluoto epäili sitä.

 

Hän kirjoitti kirjan Tieto, informaatio ja yhteiskunta. Filosofi huomautti, että tietoyhteiskunta on käännetty Suomessa väärin termistä “information society”.

– Platonin mukaan tieto tarkoittaa tosia perusteltuja käsityksiä maailmasta, kun taas informaatio voi olla totta tai epätotta.

Niiniluoto ei ollut vakuuttunut, että uusi tietotekniikka lisäisi aidon tiedon osuutta yhteiskunnassa.

– Ennustukseni oli, että muu informaatiokohina kasvaa vielä enemmän.

On jännittävä sattuma, että vuosi Niiniluodon kirjan julkaisemisesta keksittiin nykyisenkaltainen internet.

 

“Syntyy kuplia, joissa ihmiset torjuvat tietoa”

Internet räjäytti mahdollisuudet jakaa ja saada informaatiota. Se on näyttänyt toteuttavan Niiniluodon ennustuksen.

– Sitä en osannut ennustaa, miten sosiaalisesta mediasta tulee vihapuheen kanava.

Totuudenjälkeinen aika on Niiniluodon mukaan erityisesti sosiaalisessa mediassa ja niin sanotussa valemediassa rehottava ilmiö.

 

– Sosiaalinen media ja valemedia antavat entistä suuremmat mahdollisuudet virheellisen tiedon välittämiseen ja ihmisten harhaanjohtamiseen ja hallitsemiseen väärällä tiedolla.

– Syntyy kuplia, joissa ihmiset torjuvat sellaista tietoa tai informaatiota, joka on vastakkaista heidän pinttyneille uskomuksilleen ja käsityksilleen.

Tämä on Niiniluodon mukaan levinnyt myös politiikkaan.

– Poliittiset johtajat voivat etsiä itselleen suosiota esittämällä suoranaisia valheita.

Niiniluodon mielestä filosofitkin voivat katsoa peiliin.

 

Hän muistuttaa, että Ranskassa alkoi 1980-luvulla postmodernistinen filosofinen suuntaus. Sen mukaan maailma on pirstoutunut hajanaisiksi kielipeleiksi, on luovuttava yhtenäisistä arvoista ja totuuden käsite on hylättävä.

– Varmaankin murros politiikassa ja mediassa johtuu osittain tällaisista ideologisista virtauksista, jotka ovat osaltaan nousseet filosofian sisällä. On äärirelativismia, ei ole mitään objektiivista totuutta. Kaikki palautuu vain siihen, mitä uskomme ja mitä mieltä olemme.

 

Ilkka Niiniluoto
Akateemikko Niiniluodon mielestä valistuksen ihanne on uhattuna.Sasha Silvala / Yle
 

“On hämmentävää, että ihmiset näyttävät hyväksyvän valehtelun”

Totuudenjälkeisen ajan käsitteen voi kyseenalaistaa –ainakin kovin kirjaimellisesti otettuna.

Onko joskus todella vallinnut totuuden aika? Onko totuudesta arvona nykyaikana todella luovuttu laajasti?

– On varmasti totta, että totuus ei ole täydellisesti vallinnut. Mutta meillä on ollut totuuden ihanne valistuksesta lähtien, Niiniluoto vastaa.

Valistuksen ihanne 1600–1700-luvulla oli, että ihmisen on päästävä harhakäsityksistään ja taikauskoistaan eroon tutkimuksen ja tieteen avulla.

Erityisesti tiede ja journalismi ovat sitoutuneet tämän ihanteen hengessä etsimään totuutta.

– Etsitään ja välitetään totuudenmukaista tietoa. Jos erehdytään, niin korjataan. Julkinen tiedonetsintä ja -välitys on ollut keskeinen osa länsimaista demokraattista järjestelmää.

Niiniluodon mukaan tiede on kyennyt aika hyvin ylläpitämään rehellisyyttä ja reiluutta koskevat eettiset periaatteensa.

 

Totuuden ihanne on joutunut vaakalaudalle erityisesti sosiaalisessa mediassa, niin sanotussa valemediassa ja myös politiikassa.

– Se että ihmiset jotenkin hyväksyvät sen, on minusta hämmentävää. Vaikka Trump on jäänyt varmasti satoja kertoja kiinni valheesta, se ei silti heikennä hänen asemaansa.

Niiniluoto myöntää, että sosiaalisia kuplia on ollut aina. Mutta nyt sosiaalinen media vahvistaa kuplien vaikutusta, koska se tavoittaa helposti niin valtavasti ihmisiä.

Niiniluodon mielestä kyse ei ole mistään vaarattomasta muoti-ilmiöstä, vaan koko valistuksen ihanne on uhattuna.

– Tieteen ja yliopistojen tehtävä on taistella totuuden puolesta, jotta ei luisuta välinpitämättömyyteen.

Niiniluoto pitää Suomen tilannetta silti kohtalaisen hyvänä.

– Juuri oli uutinen, että Suomessa luotetaan kaikista maista eniten julkiseen lehdistöön. Suomessa media on varsin hyvin säilyttänyt asemansa.

“von Wright kyseenalaisti länsimaisten yhteiskuntien edistymisen”

Niiniluoto julkaisi historiantutkija Tuomas Heikkilän kanssa pari vuotta sitten kirjan humanistisen tutkimuksen arvosta. Se oli taisteluhuuto humanismin puolesta.

A-studion kyselyssä Suomen merkittävimmistä ajattelijoista humanistit jäivät taloustieteilijöiden varjoon.

– Humanistien pitäisi ottaa oma paikkansa kansakunnan keskustelussa vahvemmin kuin he nykyisin tekevät, Niiniluoto sanoo.

 

Jukka Uotila / AOP
Ilkka Niiniluodon mielestä ilmastonmuutos uhkaa nyt pahiten ihmiskunnan edistymistä.Jukka Uotila / AOP
 

Palaamme Georg Henrik von Wrightiin (1916–2003), 1900-luvun tunnetuimpaan suomalaiseen filosofiin.

– Hän oli hyvin tiukka ja analyyttinen filosofi, käsiteanalyytikko ja uusien logiikan järjestelmien kehittäjä. Toisaalta hän oli filosofinen ja yhteiskunnallinen keskustelija ja vaikuttaja, joka otti paljon kantaa ajankohtaisiin asioihin, Niiniluoto kuvaa.

– Ennen kuin vihreys oli mikään poliittinen aate, hän toi esiin huolen ihmisen luontosuhteesta.

Von Wright meni kulttuurikritiikissään niin pitkälle, että hän kyseenalaisti länsimaisten yhteiskuntien edistyksen kokonaan.

– Hän sanoi 1980-luvulla, että vaikka ihailee tieteen saavutuksia, hän joutuu kyseenalaistamaan tieteellis-teknisen elämänmuodon sen haittavaikutusten vuoksi.

 

“Meillä on mahdollisuus kääntää vielä kurssi”

Niiniluoto ei jaa von Wrightin syvää pessimismiä. Niiniluodon oma elämänkaari, toisen maailmansodan jälkeinen pitkä rauhankausi, on ollut hänestä hyvää edistymisen aikaa.

– Ehkä parhaina esimerkkeinä ovat pohjoismaiset hyvinvointiyhteiskunnat, jotka menestyvät hyvin kansainvälisissä vertailuissa kuten YK:n inhimillisen kehityksen indekseillä.

Pahiten ihmiskunnan edistymistä uhkaa Niiniluodon mielestä nyt ilmastonmuutos.

– Skenaariot muutaman vuosikymmenen päähän ovat tosi ankeita, jos ilmastonmuutosta ei saada hillittyä. Ympäristön laatu, elämän laatu, sosiaalinen järjestys – kaikki on romahtamassa.

– Von Wrightin pessimismiin ehkä kuuluisi, että ilmaston lämpenemisen myötä ihminen turmelee luonnon ja vasta sitten syntyy käänne.

Niiniluoto uskoo, että kurssi voidaan kääntää ajoissa. Hän on ryhtynyt itsekin vaikuttamaan asiaan.

Filosofi on Myrskyvaroitus-yhdistyksen hallituksessa.

 

– Sen idea on aktivoida kansalaisia vastustamaan ilmastonmuutosta.

Yhdistys korostaa, että kaksi kolmannesta Suomen hiilipäästöistä syntyy yksityisten kotitalouksien kulutuksesta.

– Jos kansalaiset saadaan muuttamaan ruokatottomuksia, lämmitysjärjestelmiä, jätteiden käsittelyä ja liikkumista, se vaikuttaa jo hyvin paljon.

 

Myrskyvaroitus on kehittänyt ilmastolupauksen. Sen tehnyt lupaa puolittaa oman hiilijalanjälkensä johonkin tavoiteaikaan mennessä.

– Se on saatu markkinoitua ihan YK:n tasolle suomalaisena aloitteena.

Kuka sinun mielestäsi on suuri suomalainen ajattelija? Vastaa kyselyyn!

 


 

Toinen kissojen leviäminen liittyy merenkäyntiin. Kissoja haluttiin mukaan laivoillekin pitämään hiiristä huolta. Saksasta 700-luvun viikinkijäämistöstä on löydetty jäänteitä tuolloisista kissoista.

 

Kissat ovat tehneet historiassaan kaksi suurta leviämisloikkaa. LEHTIKUVA / AFP

 

Kissat matkasivat viikinkien mukana

valloitusretkillä

 

Dna-testit muinaiskissoille paljastivat niiden pitkän historian.

Science Alert kertoo kissojen siirtyneen ihmisten mukana mantereilta toisille vuosituhansia sitten.

 

Kaikkiaan 209 muinoin eläneen kissan dna-näytteet on saatu yli 30 arkeologiselta alueelta Afrikasta, Lähi-Idästä ja Euroopasta. Niiden analysointi on paljastanut, että kissoilla on ollut alkuhistoriassaan kaksi suurta leviämisaaltoa.

Egyptissä ja Lähi-idässä vuosituhansia sitten kesytetty kissa alkoi levitä viljelijäyhteisöjen mukana. Syynä oli yksinkertaisesti mieltymys hiiriin, jotka viihtyivät viljan lähellä. Viljelijöillekin hiiriä tappaneet mukavat eläimet sopivat hyvin.

 


 

Amundsen suuntasi Maudin kurssin Kristianiasta, nykyisestä Oslosta, kohti pohjoista kesäkuun 24. päivänä 1918. Hän uskoi, että merivirrat ja ahtojää voisivat kuljettaa laivan perille. Retki ei kuitenkaan sujunut suunnitelmien mukaan, Maud jumittui jäihin ja jäi ajelehtimaan niiden mukana. Kaksi talvea ja kolme kesää myöhemmin se saavutti Nomen kaupungin Alaskassa, muttei päässyt Beringinsalmen läpi kohti pohjoisnapaa.


 

 

Naparetkeilijä Roald Amundsenin

legendaarinen laiva on palannut takaisin

kotiin – tutkimusmatkasta kohti pohjoisnapaa

on kulunut sata vuotta

 

Amundsen halusi purjehtia aluksella mahdollisimman lähelle pohjoisnapaa.

 

Roald Amundsen
Maud-laivan jäännökset ponttoonien päällä
Maud-laiva Bergenin satamassa 6. elokuuta.Jan Wanggaard / EPA
 

Norjalaisen tutkimusmatkailijan Roald Amundsenin Maud-laiva on palannut Norjaan, kertoo yleisradioyhtiö NRK(siirryt toiseen palveluun).

Amundsen teki useita tutkimusmatkoja 1900-luvun alussa. Hän johti muun muassa naparetkeä, joka saavutti ensimmäisenä etelänavan.

Norjan kuningattaren mukaan nimettyä Maud-laivaa hinataan Norjan länsirannikkoa pitkin Amundsenin kotikylään Volleniin. Tammipuusta rakennettu laiva valmistui siellä vuonna 1917. Amundsen halusi purjehtia sillä mahdollisimman lähelle pohjoisnapaa.

 

Matka kohti pohjoisnapaa alkoi 1918

 

Amundsen teki konkurssin, ja Maud myytiin huutokaupassa Kanadaan kelluvaksi varastoksi. Sitä käytettiin myös radioasemana., ennen kuin se upposi Cambridge Bayn satamaan vuonna 1931.

 

"Tuntuu hyvältä, että laiva takaisin"

Norjalaiset käynnistivät projektin laivan nostamiseksi ja hinaamiseksi takaisin Norjaan joitakin vuosia sitten. Projektia Maudin nostamiseksi ja hinaamiseksi takaisin Norjaan on johtanut Jan Wanggaard.

– Tuntuu hyvältä tietää, että Maud on viimein, melko tarkkaan sadan vuoden jälkeen, palannut Norjaan, Wanggaard sanoo NRK:lle.

Laivan on määrä saapua Volleniin lauantaina. Siitä tehdään museo. Amundsenin tutkimusmatkoillaan käyttämät kaksi muuta laivaa, Gjoa ja Fram ovat esille Oslon merihistorian museossa.

 

Lue lisää aiheesta:

Polarskuta Maud tilbake i Norge etter 100 år

 


 

– Itsetyytyväisyyteen ei ole varaa. Mitä pandemiaan tulee, meidän jokaisen paras suoja sitä vastaan on rokotus – edellyttäen, että pandemiarokote kyetään tuottamaan riittävän nopeasti jokaisen suojaamiseksi. Se olisi vallitsevassa tilanteessa hyvin paljon vaadittu. Rokotus tarkoittaa Spinneyn mukaan paitsi pelastusta yksilötasolla, myös suojaa monille ihmisille hänen ympärillään. – Tässä valossa rokotukset, jotka ovat arsenaalimme paras ase, eivät enää ole henkilökohtainen valinta, vaan pikemminkin kansalaisvelvollisuus.

 

Vauva rokotetaan neuvolassa. LEHTIKUVA/MIKKO STIG

Voisiko vuosisadan takainen hirveä pandemia

toistua nyt?

 

Maailmansodan unohdettu tappaja niitti ainakin 50 miljoonaa uhria

 

Vuonna 1918 puhkesi influenssa, jolle altistui maailman joka kolmas ihminen. Ensimmäisen maailmansodan viimeisen sotavuoden kuluessa riehunut pandemia vaati vähintään viidenkymmenen tai mahdollisesti jopa sadan miljoonan ihmisen hengen.

– Kyseessä oli suurin kuoleman hyökyaalto sitten 1300-luvun mustan surman – kenties suurin koko ihmiskunnan historiassa, Laura Spinney toteaa Chatham House -ajatushautomon julkaisemassa artikkelissaan.

Laura Spinney on brittiläinen toimittaja ja tietokirjailija, jonka tuorein teos Pale Rider: The Spanish Flu of 1918 and How it Changed the World käsittelee vuoden 1918 pandemiaa ja sen kansainvälisiä heijastuksia.

 

Vaikka sadan vuoden takaisesta pandemiasta on olemassa tieteellistä tutkimustietoa runsain mitoin, moni keskeinen kysymys on edelleen vastausta vailla.

– Miksi se oli niin tappava? Minkä takia se iski elämänsä kukoistuskautta eläviin – ryösti perheiltä niiden elättäjät ja yhteisöiltä tukipylväät? Entä voisiko jotakin samankaltaista tapahtua jälleen, Spinney kysyy.

Kysymykset ovat perusteltuja, sillä espanjantautina tunnettu vuoden 1918 pandemia oli kuolettavuudessaan vertaansa vailla. Sitä edeltänyt 1890-luvun pandemia oli vaatinut noin miljoona uhria, eikä mikään sen jälkeen esiintyneistä ole tappanut yli kahta miljoonaa ihmistä. Espanjantaudin uhriluku oli siis niihin nähden monikymmenkertainen.

Pandemialla tarkoitetaan vakiintuneesti uutta tarttuvaa tautiepidemiaa, joka leviää useisiin maanosiin tai – kuten espanjantaudin tapauksessa – maailmanlaajuisesti.

 

Sota kiihdytti tautikuolemia

Tiedeyhteisön piirissä vallitsee Spinneyn mukaan laaja yhteisymmärrys siitä, että espanjantaudin poikkeuksellinen tappavuus on ilmeisesti yhteydessä meneillään olleeseen suursotaan.

 

– Vaikka pandemia olisi toteutunut, olipa sota tai ei, maailman tila teki siitä huomattavasti kuolettavamman. Se tapahtui nykykäsityksen mukaan kahdella tavalla: Se loi edellytykset, jotka vahvistivat viruksen taudinaiheuttamiskykyä. Se myös levitti syntyneitä mikrobeja erittäin tehokkaasti ympäri maailman, Spinney huomauttaa.

Kun tuhannet nuoret sotilaat Belgian Flanderissa ja Ranskan Champagnessa olivat ahtautuneet lähes paikoilleen taisteluhautoihin, viruksen parhaaksi henkiinjäämisen ja uusiutumisen strategiaksi muodostui Spinneyn mukaan ravaaminen tämän joukon läpi niin nopeasti kuin suinkin mahdollista. Sillä, tappoiko tauti vai ei, ei ollut viruksen evoluutiomenestyksen kannalta merkitystä. Näin kuoleman kentillä kehittyi tappava virusgeenien cocktail, jonka tuottama muuntunut kanta lähti leviämään vuoden 1918 jälkipuoliskolla.

– Juuri samaan aikaan, kun toinen pandemia-aalto saavutti marraskuussa huippunsa, aseleposopimuksen allekirjoittaminen johti sodan päättymiseen. Siitä lähtien joukkoja alettiin demobilisoida ja lähettää kotiin, missä riemulliset tervetuliaisjuhlat odottivat heitä.

 

Nuoria kuoli erityisen paljon

Espanjantaudin aiheuttamista kymmenistä miljoonista kuolemantapauksista valtaosa ajoittuu Spinneyn mukaan vuoden 1918 syyskuun puolivälin ja joulukuun puolivälin väliin sijoittuvalle kolmentoista viikon jaksolle.

– Uhreista suhteettoman suuri osa oli 20–40 vuoden ikäisiä. Keskimäärin enemmän miehiä kuin naisia, mikä merkitsee järkyttävästi sitä, että nuori mies, joka oli selvinnyt hengissä sodasta, saattoi hyvinkin menehtyä espanjantautiin. Myös raskaana olevat naiset olivat haavoittuvaisia, hän kertoo.

Tavanomainen kausi-influenssa kohdistuu yleensä pikkulapsia ja vanhuksia, koska immuunijärjestelmä kehittyy hitaasti ja menettää vähitellen tehoansa. Vuoden 1918 espanjantauti saattoi Spinneyn mukaan poiketa kaavasta siksi, että silloin 20–40-vuotiaat olivat altistuneet ensimmäiselle pandemialleen 1890-luvulla. Muodostunut vastustuskyky ei kuitenkaan kelvannut torjumaan espanjantautia, sillä kysymys oli kahdesta keskenään hyvin erilaisesta taudinaiheuttajasta.

 

Rokotukset ratkaisevat

Spinney sanoo arvioiden seuraavan pandemian vaatimista kuolonuhreista vaihtelevan yhden miljoonan ja jopa yli sadan miljoonan välillä.

– Länsirintamalla vallinneet olosuhteet tuskin toistuvat, mutta meillä on muita syitä huoleen. Maailman väkiluku on vuoden 1918 jälkeen nelinkertaistunut, ja liikenneyhteytemme ovat paljon tehokkaammat kuin silloin, hän sanoo.

Vaikka tiedot taudeista, influenssarokotteet, lääkkeet ja bakteeri-infektioihin vaikuttavat antibiootit ovat sadassa vuodessa olennaisesti kehittyneet, lääkkeiden tuottama vastustuskyky on samanaikaisesti heikentynyt ja rokotusvastaisuus lisääntynyt.

 


 

Tutkijat huomauttavat, että kilpailu deittimarkkinoilla on todennäköisesti vähemmän raakaa arjen kanssakäymisessä kuin deittipalveluissa, joissa tarjontaa on valtavasti ja kynnys viestien lähettämiselle matala. ”Kun meressä on paljon kaloja, voi huoletta heittää muutaman pois”, he huomauttavat.


 
Tiede
 

Mies on parhaimmillaan 50-vuotiaana ja

etenkin naiset tiedostavat markkina-arvonsa –

tutkijat analysoivat viestittelyä

amerikkalaisessa deittipalvelussa

 

 

Lähes 200 000 ihmistä kattanut tutkimus osoittaa, että seuranhakupalveluissa pieni vähemmistö saa suurimman osan viesteistä. Ihmiset hakevat tyypillisesti seuraa itsensä tasoisista ihmisistä.

 

NETTIDEITTAILU voi olla raadollista. Seuranhakupalveluissa harvat ja valitut saavat jopa tuhansittain viestejä, kun valtaosa jää nuolemaan näppejään. Ihmiset näyttävät myös tiedostavansa oman ”markkina-arvonsa” ja hakevat seuraa samantasoisista ihmisistä. Yllättäen myös lyhyet viestit saattavat toimia paremmin kuin pitkät.


Muun muassa tällaisia asioita selvisi kattavassa verkostoanalyysissä, jossa sosiologi ja tilastotieteilijä Elizabeth Bruch ja fyysikko Mark NewmanMichiganin yliopistosta tutkivat ihmisten käytöstä eräässä netin deittipalvelussa. Tutkimus on julkaistu Science Advances -julkaisussa ja se on ilmaiseksi luettavissa täällä.

Tutkijat analysoivat 94 000 miehen ja 92 000 naisen viestittelyä Yhdysvalloissa ”suositussa ja ilmaisessa” seuranhakupalvelussa. Tutkijat eivät kerro, mistä deittipalvelusta on kyse, mutta kyseessä tuskin on Tinder, sillä tutkijat viittaavat palveluun verkkosivuna eivätkä mobiilisovelluksena.


DEITTIPALVELUN käyttäjiä seurattiin neljässä kaupungissa: New Yorkissa, Bostonissa, Chicagossa ja Seattlessa. Amerikkalaisilla tehtyä tutkimusta ei voi suoraan yleistää Suomeen, mutta epäilemättä tietyt trendit ovat länsimaissa universaaleja.
 

Tutkimuksen taustalla on useita pariutumiseen liittyviä hypoteeseja. Hakevatko ihmiset partneria, joka muistuttaa eniten heitä itseään? Vai ovatko parisuhdemarkkinat kilpailua haluttavimmista yksilöistä, jolloin olisi olemassa tietynlainen universaali konsensus siitä, millainen on ihanteellinen kumppani? Ja jos näin on, niin muodostuuko sitten erilaisia hierarkiatasoja, joissa haluttavimmat yksilöt pariutuvat keskenään, sitten toiseksi haluttavimmat ja niin edelleen?

Entä miten miesten investointi kumppanin etsimiseen suhteutuu esimerkiksi laboratoriohiiriin, joiden urokset ovat valmiita näkemään hillittömästi vaivaa päästäkseen parittelemaan?

ASIAN selvittämiseksi tutkijoiden piti kehittää mittari, jolla pisteytetään henkilöiden ”haluttavuutta”, käytännössä heidän deittipalvelussa saamansa suosion perusteella.

Mittarina henkilöiden niin sanotusta haluttavuudesta tutkijat käyttävät Googlen Pagerank-algoritmia, joka hakukoneissa mittaa verkkosivustojen arvostusta esimerkiksi sen perusteella, kuinka moni muu sivusto linkittää niihin.

Deittipalvelua käyttävistä henkilöistä muodostuu verkosto, josta nähdään muun muassa, kuka saa eniten viestejä, mihin suuntaan viestit kulkevat ja miten usein niihin vastataan. Tutkijat voivat näin asettaa henkilöitä suosituimmuusjärjestykseen ja katsoa esimerkiksi, viestivätkö haluttaviksi määritellyt ihmiset lähinnä muille ”haluttaville” ihmisille.

Moni tosielämän kannalta oleellinen tekijä jää tällaisessa tutkimuksessa väkisin piiloon: miten esimerkiksi pisteytettäisiin ihmisten ulkonäköä? Entä luonnetta?

TÄSTÄ verkostosta erottuu selkeitä säännönmukaisuuksia.

Naiset ovat haluttavimmillaan 18-vuotiaana ja vähiten haluttuja 60-vuotiaina. Miehet taas ”paranevat vanhetessaan”, eli miehillä haluttavuuden huippu koittaa vasta 50-vuotiaana, jonka jälkeen se alkaa laskea.

Haluttavimpia kumppaneita miesten mielestä olivat aasialaiset naiset ja naisten mielestä taas valkoihoiset miehet.

Tutkimus oli siis tällä kertaa rajattu vain henkilöihin, jotka hakivat heteroseksuaalista kanssakäymistä. Henkilöiden sukupuoli perustui heidän omaan ilmoitukseensa palvelussa.

YLIPÄÄNSÄ valtaosa ihmisistä sai vain muutamia tai ei ollenkaan viestejä, kun harvat niin sanotusti hierarkian huipulla olevat saivat valtavasti viestejä. Viestien määrän perusteella halutuin ihminen oli eräs 30-vuotias nainen New Yorkista. Hän sai kuukauden tutkimusjakson aikana yhteensä 1 504 viestiä deittipalvelussa. Jos viestit jakautuisivat koko ajalle tasaisesti, hänen puhelimensa olisi piipannut kerran puolessa tunnissa ympäri vuorokauden.

Naisille kumppanin koulutustaso oli tärkeämpi kuin miehille. Mitä enemmän koulutusta, sitä halutumpi mies. Miehet taas suosivat alemman korkeakoulututkinnon suorittaneita naisia. Tätä korkeampi ja myös matalampi koulutustaso laski naisen haluttavuutta. Iän vaikutus tässä on kontrolloitu, eli kyse ei ole siitä, että koulutetummat naiset olisivat vanhempia ja siksi vähemmän haluttavia.

TULOKSET viittaavat vahvasti siihen, että ihminen arvioi omaa paikkaansa ja mahdollisuuksiaan parisuhdemarkkinoilla ja pysyy melko tarkasti ”omalla tasollaan”. Valtaosa viesteistä kulki hierarkian samalla tasolla oleville henkilöille. Lähes kaikki kurottivat silti välillä ylemmäs ja lähestyivät tasoaan hieman ylempänä olevia henkilöitä. Näihin viesteihin vastattiin sangen harvoin.

Kummankin sukupuolen menestys itseään ”tasokkaampien” partnereiden kanssa oli kehnoa, mutta miesten kohdalla vielä jyrkemmin. Mies sai kaksi kertaa niin todennäköisesti vastauksen viestiinsä, jos hän lähestyi hierarkiassa alempana kuin ylempänä olevaa naista.

Miestä korkeammalla olevat naiset eivät koskaan vastanneet useampaan kuin joka viidenteen viestiin jos ne tulivat ”alemman tason mieheltä”.

Harva teki aloitteen omaa tasoaan alemmas eli itseään vähemmän haluttavana pidetyille ihmisille. Jos omalta tasolta kurotettiin ylöspäin, viestejä lähetettiin tutkijoiden mittarin mukaan keskimäärin 25 prosenttia itseään ”halutummille” ihmisille.

”Yksi tulkinta on se, että ihmiset tietävät omat mahdollisuutensa ja kurottavat kuitenkin vähän ylemmäs”, arvioi itsekin deittipalveluita tutkinut tilasto- ja datatieteilijä Andrew Fiore New Scientist -lehdessä.

TOISAALTA voi olla, että ihmiset yliarvioivat itseään hieman samaan tapaan kuin suurin osa ihmisistä pitää itseään keskivertoa parempana kuskina.

”Ehkä he ajattelevat, että minä olen parempi saalis kuin 75 prosenttia noista muista, joten tuokaan ihminen ei ole minun mahdollisuuksieni ulottumattomissa”, Fiore pohtii. Hän ei osallistunut tutkimukseen.

NETTIDEITTAILUN nyanssit ja ihmisten tosielämän kanssakäyminen eivät toki pelkisty vain numeroiksi, mutta joitakin vinkkejä parempaan menestykseen voinee tällaisesta kvantitatiivisesta tutkimuksestakin poimia. Tässä tapauksessa lähinnä miehille, sillä naisilla oli tämän aineiston perusteella enemmän valinnanvaraa ja naiset saivat jatkuvasti keskimäärin enemmän viestejä kuin miehet. Toki se ei tarkoita, että kaikki viestit olisivat olleet mieluisia.


Kuten aiemmin havaittiin, mies saa kaksi kertaa niin todennäköisesti vastauksen viestiinsä, kun laskeutuu omaa tasoaan ”alemmas”. Toisaalta omaa tasoaan ylemmäs kurottavien miesten kannattaa välttää liian innokkaita ja myös liian pitkiä viestejä. Kaikissa tutkituissa kaupungeissa miehet saivat todennäköisemmin vastauksen, kun he pitivät viestinsä mahdollisimman lyhyinä. Vähimmillään riittää pelkkä ”hei”.


Kumpikin sukupuoli näytti kuitenkin lähettävän keskimäärin pidempiä viestejä, kun he lähestyivät itseään ”haluttavampaa” partneria. Tämä taktiikka näytti säännönmukaisesti toimivan ainoastaan Seattlessa, jossa deittimarkkinat ovat melko vinoutuneet. Joissakin väestöryhmissä miehiä voi olla kaksi kertaa niin paljon kuin naisia ja Seattle on suorastaan tunnettu sinkkumiesten kaupunkina.

Aineistosta ei voi tietää, mihin kukin viestinvaihto lopulta johti.

TUTKIJAT analysoivat myös viestien sisältöä ja katsoivat, minkälaisia sanoja ihmiset käyttivät viesteissään. Tässä erottui sukupuolten välillä pieni, mutta kuitenkin tilastollisesti merkitsevä ero: kun naiset lähestyivät itseään ”korkeammalla” olevaa miestä, he käyttivät useammin positiivisia sanoja, kun taas omasta sarjastaan ylöspäin kurottavat miehet viestivät neutraalimmin.


 
 

Tutkijat muistuttavat, että tutkimustulos toi esiin suhdelukuja, ei suoria linkkejä älykkyyden ja silmälasien välille. On lisäksi keskustelunalaista, miten älykkyyttä ylipäätään voidaan mitata. Yliopiston tutkimuksesta kertoo tiedelehti Nature Communications ja siitä uutisoi The Guardian .


 

 

 

Suurtutkimus: Älykkyys ja silmälasien käyttö

liittyvät toisiinsa

 

Älykkyys liittyy geeneihin samoin kuin monet terveyteen liittyvät seikat.

 

Älykkyys
neisella silmälasit päässä
Mårten Lampén / Yle
 

Edinburghin yliopistossa tehdyssä laajassa tutkimuksessa on paljastunut, että silmälasien käytöllä ja älykkyydellä on perintötekijöistä juontuva yhteys.

 

Yliopistossa tutkittiin yli 300 000 ihmisen geneettinen tausta yhdessä heidän kognitiivisten tietojensa kanssa.

 

Analyysi paljasti, että kognitiiviset kyvyt, eli yksinkertaisemmin sanottuna älykkyys, liittyvät moniin geneettisiin terveystekijöihin.

 

Henkilöt, joilla oli hyvät kognitiiviset kyvyt, olivat muita vähemmän herkkiä sairastumaan muun muassa angiinaan, keuhkosyöpään ja masennukseen.

Samalla heillä oli 30 prosenttia keskivertokansalaista todennäköisemmin heikko näkö, mikä edellytti silmälasien käyttöä.

 


 

Suomalais-virolaisen perhetaustansa vuoksi Oksanen kertoo hahmottaneensa hyvin selvästi Eurooppaa jakaneen rautaesiripun. Neuvostoliitossa kaikki julkiset mielenilmaukset oli kielletty, joten toisinajattelijoiden oli kokoonnuttava piilossa. Julkisilla tiloilla järjestetyt mielenilmaukset ovat johtaneet vallanvaihdoksiin useissa maissa viime vuosikymmenten aikana. Näin tapahtui esimerkiksi Ukrainassa vuonna 2014.

 

Sofi Oksanen. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Sofi Oksanen brittilehdessä: Pelolla on valta,

jos ei uskalleta puhua

 

 

Kirjailija korostaa julkisten tilojen merkitystä demokratialle.

Kirjailija Sofi Oksanen kirjoittaa The Guardian -lehden kolumnissaan julkisen tilan roolista vallankäytössä.

 

– Aukiomme ja julkiset tilamme ovat edelleen demokratian foorumeita ja vahtikoiria siinä missä mediakin, Sofi Oksanen toteaa.

Oksasen mukaa julkisen tilan hallinta paljastaa paljon siitä, kuka päätöksiä tekee ja millaisia valtioiden säännöt ovat.

– Tämän vuoksi aukiot ovat olleet keskeisiä paikkoja myös Euroopan historian synkimpinä hetkinä. Tämä alkoi jo keskiajan noitavainoista.

 

Varoitus myöhemmille sukupolville

Hän huomauttaa, että Bebelplatz-nimisellä aukiolla Berliinissä järjestettiin vuonna 1933 natsien kirjarovio.

Aukiolla olevassa muistolaatassa on Heinrich Heinen varoitus vuodelta 1820: ”Se oli vain esinäytös. Siellä missä poltetaan kirjoja poltetaan lopulta myös ihmisiä.”

Oksasen mukaan Heinen sanat toimivat varoituksena myöhemmille sukupolville.

– Aukion elämä kuvastaa tietyn maan tilannetta nyt ja tulevaisuudessa. Jos ihmiset eivät uskalla kokoontua julkiselle paikalle, on demokratian tila varmasti heikentynyt. Pelolla on valta, jos ihmiset eivät uskalla puhua, Oksanen kirjoittaa.

– Kansalaisten vapaan liikkuvuuden rajoittaminen on osoitus siitä, että vallanpitäjät pelkäävät kansaa.

 


 

Tehokkuus ja digiusko eivät voi korvata humanismia ja sivistystä. Talous ja tekno­logia tarvitsevat tuekseen laajaan sivistykseen perustuvaa ymmärrystä historiasta, kulttuurista ja ihmisyydestä. Vain siten teknologia palvelee jatkossakin ihmisen hyvinvointia eikä päinvastoin.


 
Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus
 
 

Teknologia ei voi korvata sivistystä

 

Talous ja teknologia tarvitsevat tuekseen laajaan sivistykseen perustuvaa ymmärrystä historiasta, kulttuurista ja ihmisyydestä. Vain siten teknologia palvelee ihmisen hyvinvointia eikä päinvastoin.


 

TEKNOLOGIAN kehitys on välillä hidasta ja tuskin havaittavaa, mutta toisinaan muutoksia tapahtuu hyvinkin nopeasti. Internetiä pi­detään jo yhtä isona mullistuksena kuin kirjapainotaidon keksimistä.


Uusi teknologia on yleensä helpottanut ihmisen elämää, mutta usein se on myös herättänyt pelkoja ja huolia. Teollistumisen alkuaikoina koneet veivät ihmisiltä työpaikkoja, mikä sai työläiset kapinoimaan. Vaikka olemme eläneet teknistyneessä ympäristössä jo vuosikymmeniä, uusi teknologia ei ole nytkään ongelmatonta. ­Tekoäly ja robotit edustavat teknologisen kehityksen uutta sukupolvea, jonka vaikutuksia ihmisen elämään voimme vasta arvailla.

Vanhustenhoidossa uusi teknologia voi vapauttaa hoivahenkilöstöä keskittymään kaikkein olennaisimpaan eli ihmisen kohtaamiseen. Lääkerobotti voi hoitaa lääkkeiden jakelun väsymättä. Robotista ei kuitenkaan ole ihmisen korvaajaksi vuorovaikutuksessa, vaikka siihenkin tehtävään robotteja kehitetään. Kun robotille annetaan ihmismäisiä ominaisuuksia, ajaudumme helposti inhimillistämään koneita.

Taloudessa vannotaan tehokkuuden ja tuottavuuden nimiin. Tuottavuus kyllä paranee teknologian avulla, mutta samalla pitäisi muistaa, että talous ja teknologia ovat ihmistä varten eikä päinvastoin.


Teknologia muuttaa nyt taloutta, yhteiskuntaa ja ihmisten elämää niin nopeasti, että tulevaisuus herättää vääjäämättä epävarmuutta. Tähän maaperään on helppo iskeä populismilla, joka tarjoaa monimutkaisiin ongelmiin yksinkertaisia vastauksia. Houkutus populismiin kasvaa, kun teknologia ja kiireinen elämänmuoto ohjaavat ihmisiä koko ajan nopeamman ja lyhyemmän viestinnän äärelle.

Jatkuvat tehostamisvaatimukset työelämässä voivat myös johtaa pinnalliseen ­ymmärrykseen työn merkityksestä. Jos ainoa tavoite on rahassa mitattava tulos, mikä lopulta on työn syvällisempi merkitys?


Viime aikoina on virinnyt keskustelua siitä, vaarantavatko teknologian nopea kehitys ja uuden tekniikan synnyttämä hurmos jo sivistyksen ja humanismin perinteet. Näin voi käydä, jos teknologiasta tulee itseisarvo ilman arvopohjaista keskustelua siitä, mitä sillä tavoitellaan.

Lyhytnäköinen hyötyajattelu voi kaventaa tieteen suuntautumista, jolloin hyödylliseksi lasketaan vain teknis-taloudelliset alat. Eri tieteenaloja ei ole syytä asettaa vastakkain kilpailemaan arvostuksesta. Ne tukevat ja tarvitsevat toisiaan. Moni teknologia­yritys onkin jo ymmärtänyt, että tuotekehitykseen tarvitaan insinöörien ­lisäksi myös kulttuurin asiantuntijoita.

Sivistys ei ole vain akateemisen eliitin etuoikeus. Se on keskeinen perusta yhteiskunnan terveelle kehitykselle. Itsensä sivistäminen ja kehittäminen on jokaisen yksilön oikeus ja samalla myös velvollisuus yhteisön jäsenenä.


Suomessa kuten muualla Euroopassa tieteen ja sivistyksen arvo on juurtunut kulttuuriin pitkän historiallisen kehityksen eri vaiheiden tuloksena. Tätä perintöä ei kannata hukata.

Näkökulma: Ajatus fotosynteesin valjastamisesta energiakäyttöön ei ole uusi. Ruotsalainen tutkimusryhmä tutki asiaa jo 1970-80-luvulla mm. Cernissä hiukkaskiihdyttimen kanssa, johon saivat aikanaan merkittävän "stipendin" Euroopan tiedeorganisaatioilta. Ajatus on edelleen mullistava!? - KimsBlog

 

Akateemikko Eva-Mari Aro. LEHTIKUVA/SARI GUSTAFSSON
 
 
 

merkittävä energialähde

 

Nyt etsitään kuumeisesti keinoja, joilla kyettäisiin matkimaan fotosynteesiä ja saamaan sen tuottama puhdas energia talteen.

 

Yhteyttäessään kasvit ja syanobakteerit muuttavat auringonvaloenergiaa kemialliseksi energiaksi. Tämän seurauksena syntyy biomassaa. Vuosimiljoonien aikana tämä biomassa on puristunut fossiilisiksi polttoaineiksi, jotka ovat ihmisen tärkeimpiä energian lähteitä.

Suomalainen Tiedeakatemia on palkinnut 30 000 euron Kunniapalkinnollaan molekyylibiologi, professori ja akateemikko Eva-Mari Aron Turun yliopistosta. Hän on maailman johtavia fotosynteesitutkijoita.

Hän on toiminut Turun yliopiston molekulaarisen kasvifysiologian professorina vuodesta 1987 sekä akatemiaprofessorina vuosina 1998–2008 ja uudelleen vuodesta 2014 alkaen. Hän johtaa Suomen Akatemian primaarituottajien molekyylibiologian huippuyksikköä.

Aron tutkimusryhmä selvittää, miten eliöiden fotosynteesikoneisto voidaan muokata tuottamaan valon avulla hyödyllisiä kemiallisia yhdisteitä kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti.

Elämän evoluutio maapallolla perustuu syanobakteerien eli sinilevien fotosynteesimekanismiin, jossa auringon valo hajottaa vettä vedyksi ja hapeksi, muodostaa hiilivety-yhdisteitä ja samalla vapauttaa happea ilmakehään.

 

Aron tutkimusryhmä soveltaa synteettistä biologiaa uusien kemikaalien ja energian tehokkaaseen tuottamiseen yhteyttävien organismien avulla: syanobakteerien katalysoimat reaktiot tuottavat energiarikkaita kemiallisia yhdisteitä.

– Itse fotosynteesi on toiminut vuosimiljardien ajan lähes samalla tavalla, mutta syanobakteerit ja kasvit ovat evoluution aikana kehittäneet hyvin erilaisia suojamekanismeja, jotka mahdollistavat niiden elossa säilymisen. Fotosynteesi itsessään on erittäin hapettava tapahtuma ja tuhoaa itse itseään, jos suojamekanismit pettävät. Ympäristöolojen vaihtelu luonnon oloissa asettaa fotosynteesin suojamekanismien tehokkuudelle lisää vaatimuksia, Aro sanoo, Suomalaisen Tiedeakatemian tiedotteessa.

 

Tutkimus keskittyy paljolti fotosynteesin säätelymekanismien selvittämiseen.

– Ammennamme perustutkimuksesta tietoa myös uudenlaisten sovellusten kehittämiseen. Fotosynteesiprosessin ja sen suojamekanismien ymmärtäminen antaa mahdollisuuden rakentaa levistä ja syanobakteereista eläviä solutehtaita, jotka tuottavat haluamiamme kemiallisia yhdisteitä ja puhdasta energiaa, Aro kertoo.

– Vety on yksi puhtaimmista energiankantajista, jota levät ja syanobakteerit tuottavat luonnostaankin, mutta viime vuosina olemme pystyneet huomattavasti tehostamaan tätä bioprosessia. Elävät solutehtaat voivat tarjota suuria mahdollisuuksia tulevaisuudessa, Aro arvioi.

Vuonna 2006 joukko eurooppalaisia fotosynteesitutkijoita kokoontui pohtimaan mahdollisuutta fossiilisten polttoaineiden korvaamiseksi fotosynteesin toimintamekanismeja matkivilla laitteistoilla ja elävillä solutehtailla. Aro oli mukana tässä joukossa. Hänen johdollaan Suomi on kuulunut maailman johtaviin fotosynteesitutkimusmaihin.

 

– Minun tehtäväni alkaa olla se, että varmistan tämän tutkimuksen jatkuvuuden. Fotosynteesin mahdollisuudet puhtaan energian tuotannossa on nyt huomattu myös EU:n komissiossa, jossa on laadittu tiekartta tämän energiantuotantotavan käyttöön ottamisesta, hän kertoo.

Houkutellakseen tutkijoita alalle, EU-komissio on käynnistänyt myös kilpailun keinotekoista fotosynteesiä matkivan prototyypin aikaan saamisesta. Palkintosumma on peräti viisi miljoonaa euroa. EU haluaa nyt edetä asiassa mahdollisimman nopeasti.

Aro on saanut useita palkintoja ja tunnustuksia. Hänellä on lukuisia kansallisia ja kansainvälisiä luottamustehtäviä sekä tieteellisissä että tiedepoliittisissa järjestöissä. Hänet valittiin Vuoden Professoriksi vuonna 2013. Akateemikon arvonimen hän sai vuonna 2017. Aro on eurooppalaisten tiedeakatemioiden yhteistyöjärjestön EASAC varapresidentti 2017–2019.

 


 

Vaikein, mutta tärkein tehtävä on ilmastonmuutoksen hillitseminen. ”Se on elintärkeää happikadon pysäyttämiseksi ja lähes kaiken maapallon elämän kannalta”, tutkimusjohtaja meribiologi Denise Breitburg sanoo.


 
Tiede
 
 

Maapallon meristä vähenee happi

huolestuttavaa tahtia – joukko­sukupuutot

voidaan vielä estää

 

 

Täysin hapettomat alueet maailman merissä ovat nelinkertaistuneet ja vähähappiset alueet kymmenkertaistuneet vuoden 1950 jälkeen. Hapen väheneminen johtuu valtamerten lämpenemisestä sekä ravinnekuormasta ja voi johtaa joukkosukupuuttoihin.

 


 

Vedenalaisia maisemia rakkoleväkasvustoineen Utön lumiselta saarelta kuvattuna saaren eteläpuolelta helmikuussa 2013.
 Veden pinnalle satanut lumi paakkuuntui sohjopalloiksi.
UUSI Science-lehdessä julkaistu tutkimus kertoo huolestuttavia uutisia maapallon merien tilasta.


Hapettomat ja vähähappiset alueet valtamerissä ja rannikoilla ovat kasvaneet räjähdysmäisesti 1950-luvulta lähtien. Täysin hapettoman veden määrä merissä on nelinkertaistunut ja rannikkojen vähähappiset alueet ovat kymmenkertaistuneet 60 vuodessa. Valtamerten hapettomat alueet ovat kasvaneet suunnilleen Euroopan unionin pinta-alan verran.


Tämä uhkaa merten ekosysteemejä ja voi pahimmillaan johtaa joukkosukupuuttoihin.

SUURIN syy on ilmastonmuutos. Kun meret lämpenevät, yhä vähemmän happea pääsee pintaa syvemmälle. Lämpimään veteen ei myöskään liukene yhtä paljon happea kuin viileämpään.

Valtamerten sisältämästä hapesta on menetetty 77 miljardia tonnia vuoden 1950 jälkeen. Tämä vastaa kahta prosenttia merten sitomasta hapesta.

Avomerellä pääasiallinen syy happikatoihin on juuri merten lämpeneminen. Rannikkoalueilla ongelmaa pahentaa lannoitteiden, ravinteiden ja jätevesien päätyminen mereen. Ravinteet ruokkivat leväkasvustoja, jotka hajotessaan imevät happea vedestä. Typpeä ja fosforia odotetaan useilla alueilla päätyvän mereen entistä enemmän, kun väestö kasvaa ja maanviljelys lisääntyy.

Tutkimus on tähän asti laajin katsaus merten happitilanteesta. Sen toteutti YK:n hallitustenvälisen valtameritoimikunnan tutkijaryhmä.

”HAPEN katoaminen meristä on yksi ihmisen toiminnan vakavimmista seurauksista ympäristölle”, sanoo tutkimusta johtanut meribiologi Denise Breitburg yhdysvaltalaisen Smithsonian-instituutin merentutkimuskeskuksesta tiedotteessa.

Monet merieläimet eivät selviä hapettomissa tai vähähappisissa oloissa. Tämä muokkaa ekosysteemejä ja voi pahimmillaan johtaa kokonaisten lajien katoamiseen. Ihminen on riippuvainen meristä. Meret ruokkivat maailmanlaajuisesti 500 miljoonaa ihmistä etenkin köyhemmissä maissa ja tarjoavat 350 miljoonaa työpaikkaa.

”Maapallon historiassa monen joukkosukupuuton takana on ollut lämpenevä ilmasto ja hapen väheneminen valtameristä. Kuljemme nyt tähän suuntaan. Seuraukset olisivat kuitenkin niin ankarat ihmisille, että on vaikea kuvitella, miksi kulkisimme tämän tien loppuun asti”, Breitburg sanoo The Guardian-lehdessä. 


ONGELMA voidaan ratkaista

”Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen vaatii kansainvälisiä toimenpiteitä, mutta paikallisella tasolla voidaan ehkäistä ravinteiden aiheuttamaa hapenpuutetta”, Breitburg sanoo viitaten hapettomien vesialueiden toipumiseen Yhdysvalloissa Chesapeaken lahdella ja Englannin Thames-joessa, jossa happikato on onnistuttu korjaamaan ravinnekuormitusta vähentämällä.

Asia koskettaa myös meitä suomalaisia hyvin läheisesti. Itämeren hapettomat alueet ovat yli kymmenkertaistuneet sadassa vuodessa. 

Itämeren ravinnekuormitusta on silti saatu merkittävästi vähennettyä 1990-luvun puolivälistä lähtien. 

HAPENPUUTTEEN vaikutus kalastukseen on kaksijakoinen. Se voi tuottaa jopa lyhytaikaista hyötyä kalastajille. Kun eläimet pakenevat vähähappisilta alueilta, happikatoalueiden liepeillä odottaa muhkea kalansaalis. Tässä on kuitenkin liikakalastuksen riski.

Tutkijat korostavat, että olisi tärkeää perustaa esimerkiksi suojelualueita kaloille ja rajoittaa kalastusta merialueilla, jonne eläimet liikkuvat vähähappisilta alueilta. Tutkijoiden mukaan voidaan melko hyvin arvioida, kuinka paljon happea meret tulevaisuudessa menettävät, mutta on vaikea tietää, minne hapenpuute kohdistuu. Tarvitaan parempaa seurantaa.
 
***

Vaikein, mutta tärkein tehtävä on ilmastonmuutoksen hillitseminen.

”Se on elintärkeää happikadon pysäyttämiseksi ja lähes kaiken maapallon elämän kannalta”, Breitburg sanoo.
 
***
 

Ajatus siitä, että miesten ja naisten väliset suhteet ajoivat viikingit ryöstöretkille, ei ole uusi. Jo aikalaishistorioitsija Dudo St. Quentin väitti, että retket johtuivat naimattomien nuorten miesten määrästä. Myös monet nykyajan tutkijat ovat kehittäneet ajatusta eteenpäin. Niissä on muun muassa selvinnyt, että suurin osa vangituista ihmisistä oli naisia. Viimeaikaiset DNA-löydöt viittaavat siihen, että viikinkinaiset olivat usein kelttejä, mutta miehet norjalaisia.


  

Teoria viikinkien ryöstöretkistä: kaiken takana on nainen

   
 
Viikinkikypärä puettiin päähän
 ehkä puolison hankkimista varten.
Viikinkikypärä puettiin päähän ehkä puolison hankkimista varten.KUVA: COLOURBOX
 

Vikingit lähtivät retkilleen, sillä heille ei löytynyt kotiseudulta enää puolisoita.

 

Norjasta ja muualta Skandinaviasta purjehtineet viikingit aiheuttivat aseineen kauhua pitkin manner-Eurooppaa 700–1000-luvuilla.  Ilmiö kiehtoo ihmisiä yhä, eikä pienin syy siihen ole se, ettei viikinkien retkien perimmäisiä syitä ole onnistuttu milloinkaan kunnolla selvittämään.

Uudelleen esiin nostetu hypoteesi olettaa, että hurjina pidettyjen viikinkien retkien perimmäinen tarkoitus ei ollut sen enempää eikä vähempää kuin löytää puolisoita nuorille miehille. Viikingit olivat moniavioisia, jonka asian seurauksena nuorukaisten oli vaikea löytää kumppaneita itselleen.

Esimerkiksi Norja kuningas Harald Kaunotukalla tiedetään olleen lukuisia vaimoja ja jalkavaimoja.

Saagoissa kerrotaan tapauksista, joissa nuoret miehet ovat yrittäneet ryöstää vaimoja myös vanhemmilta viikingeiltä.

Kaikki tämä ajoi nuoria miehiä ryöstöretkille, joissa ainoa tavoite ei suinkaan ollut maallinen mammona, vaan puolison ryöstäminen itselle.

Tähän saakka viikinkien purjehduksia on selitetty muun muassa ilmastonmuutoksella, parantuneella purjehdusteknologialla, lisääntyneellä väestöpaineella ja naapurikuningaskuntien poliittisella heikkoudella.


 

Tiede

Musikaalisuus on sukuvika, osoittaa

suomalaistutkimus

 

Tutkijat kävivät sukukokouksissa testaamassa, osuvatko geenit ja lahjakkuus yhteen.

 

TIEDE 18.10.2016 15:44
 
KARI SANTALA / LEHTIKUVA
Vanamon perheen kotiorkesterissa vuonna 1971 musisoivat äiti ja kaikki kolme tytärtä. Vanhin tytär, äiti ja isoäiti soittivat myös
 Malmin orkesterissa.
 
Vanamon perheen kotiorkesterissa vuonna 1971 musisoivat äiti ja kaikki kolme tytärtä. Vanhin tytär, äiti ja isoäiti soittivat myös Malmin orkesterissa.

JOS suvussa sattuu olemaan muusikoita, kannattaa kokeilla musisointia itsekin. Musikaalisuudesta äärimmillään kaksi kolmasosaa selittyy perimällä, sanoo geneetikko Jaana Oikkonen.

”Musikaalisuuden vaihtelusta yksilöiden välillä 21–68 prosenttia on perinnöllistä”, tarkentaa Oikkonen, jonka väitöskirja tarkastettiin vastikään Helsingin yliopistossa.

Musikaalisuuteen vaikuttaa lisäksi ympäristö, jossa perheellä ja suvulla on suuri merkitys. Musikaalisuus kehittyy, kun ihminen altistuu musiikille lapsena ja opettelee soittamaan.

 

OIKKONEN yhdisti tiedot noin 800 ihmisen perimästä testeihin, joilla tutkijat ovat testanneet ihmisten musikaalisuutta.

”Tutkijat ovat käyneet esimerkiksi sukukokouksissa vuosien aikana”, Oikkonen kuvailee. Perheitä ja sukuja oli tutkimuksessa lopulta mukana yli sata.

Ihmiset arvioivat sävelten korkeutta, kestoa ja sävelrakenteita. Yhdessä testissä koehenkilö kuunteli syntetisaattorilla tuotettuja ääniä ja toisessa eri soittimilla tuotettuja ääniä. Säveltämisen ja sovittamisen taipumukset todettiin kyselyn perusteella.

PERIMÄSTÄ etsittiin geenejä, jotka liittyvät todettuihin musikaalisiin kykyihin. Tulosten perusteella kromosomin numero 4 eräs alue kytkeytyy niihin laajasti.

”Alueella on satoja geenejä, joista emme tiedä, moniko vaikuttaa varmasti musikaalisuuteen. Meta-analyysin perusteella erityisen kiinnostavina pitäisin seitsemää geeniä”, Oikkonen sanoo.

Tunnistetuilla alueilla on sisäkorvan kehitykseen ja aivojen toimintaan vaikuttavia geenejä.

Aikaisemmissa tutkimuksissa musikaalisuus on yhdistetty jopa yhdeksään perimän alueeseen, joita on esimerkiksi kromosomissa kolme.

”Musiikkiin liittyy oletettavasti satoja tai tuhansia geenejä, jotka liittyvät esimerkiksi muistiin.”

Oikkonen liitti väitöskirjassaan musiikin myös perintötekijöihin, jotka vaikuttavat hormonien välityksellä ihmisen hyvinvointiin. Musiikki liittyy geeneihin, jotka vaikuttavat esimerkiksi stressihormoni kortisolin erittymiseen.

”Musiikilla on vaikutuksia ihmisen hyvinvointiin. Kuuntelun on havaittu vaikuttavan paranemiseen. Todella paljon on tutkimuksia siitä, miten musiikki vähentää kipulääkkeiden tarvetta.”

Jotkin musikaalisuusgeenit liittyvät myös linnunlauluun. Linnunlaululla ja ihmisten musiikilla voi olla osittain yhteinen geneettinen tausta.

”Se tukee teoriaa, että musikaalisuudella on pitkä evolutiivinen historia.”

Musiikki on saattanut edeltää puhetta viestinnän muotona.

OIKKOSEN aineisto on maailmassa harvinainen. Helsingin yliopisto ja Sibelius-akatemia alkoivat tutkia musikaalisuuden perinnöllisyyttä ja biologista taustaa jo vuosikymmen sitten.