Toisten satelliittien kimppuun käyvät tappajasatelliitit ovat Pentagonin mukaan todellinen uhka jo lähiaikoina, kertoo CNN. Yhdysvaltain puolustusministeriö julkisti aiemmin tässä kuussa raportin, jonka mukaan Kiina ja Venäjä ovat kehittämässä aseita, joilla voidaan tuhota Yhdysvaltojen satelliitteja avaruudessa. - Näkökulma: Asejärjestelmästä seuraa aina teknologian kehityksessä vastase. Näin historiassa johdonmukaisesti. - KimsBlog


 
Lasereilla voi pian olla mahdollista tuhota toisia satelliitteja. LEHTIKUVA / AFP

Tappajasatelliitit osa tulevaisuuden

sodankäyntiä

 

 

Yhdysvallat haluaa lisätä asevoimiin omat avaruusjoukkonsa

 

Toisten satelliittien kimppuun käyvät tappajasatelliitit ovat Pentagonin mukaan todellinen uhka jo lähiaikoina, kertoo CNN.  Yhdysvaltain puolustusministeriö julkisti aiemmin tässä kuussa raportin, jonka mukaan Kiina ja Venäjä ovat kehittämässä aseita, joilla voidaan tuhota Yhdysvaltojen satelliitteja avaruudessa.

 

– Kiina ottaa todennäköisesti 2020 käyttöön maanpinnalta toimivan laseraseen, jolla voi torjua matalan kiertoradan havainnointilaitteita. Kiinalla on mahdollisesti jo rajallinen kyky käyttää lasersäteitä sokaisemaan satelliittien sensoreita, raportissa todetaan.

 

Myös Venäjä on raportin mukaan ottanut käyttöön laseraseita, joiden todennäköinen käyttötarkoitus on satelliittien tuhoaminen. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hallinto haluaisi nyt lisätä asevoimiin omat avaruusjoukkonsa erityisesti Kiinan ja Venäjän edistyksestä huolestuneena.

 

Kiinan hallituksen mukaan raportti on täysin perusteeton.

– Sen sijaan hälyttävää ja huolestuttavaa on, että Yhdysvallat on määritellyt ulkoavaruuden taistelukentäksi aikomalla muodostaa avaruusjoukkoja ja järjestämällä toistuvasti sotaharjoituksia avaruudessa, totesi Kiinan ulkoministeriön tiedottaja Hua Chunying.

 


 

Presidentti Vladimir Putin vahvisti tiistaina pitämässään puheenvuorossa, että Tsirkon-ohjusten toimintaa on testattu viimeisen neljän vuoden aikana. Hänen mukaansa Tsirkonin lentonopeus on jopa 9 Machia eli yli 11 000 kilometriä tunnissa. – Se on lupaava innovaatio, jota on kehitetty suunnitelmamme mukaisesti, Putin sanoi. - Näkökulma: Tuskin MSC turvallisuuskokouksen ovi on sulkeutunut, kun puheet ja teot ovat tällä tasolla. - KimsBlog


Ohjusten väitetään läpäisevän nykyiset ohjuspuolustusjärjestelmät. / mil.ru

Venäjän amiraali varoittaa USA:ta: Iskemme

viidessä minuutissa

 

 

Uusien hypersonisten ohjusten väitetään lentävän kohteisiinsa yli 11 000 kilometrin tuntinopeudella.

Neuvostoliiton ja Venäjän asevoimissa palvellut kontra-amiraali evp. Vsevolov Khmyrov on esittänyt venäläismedialle kovia väitteitä maan uusista hypersonisista ohjuksista.

 

Sukellusvenelaivuetta vuoteen 2002 asti komentanut Khmyrov totesi, että Yhdysvaltain vetäytyminen keskipitkän matkan ohjuksia rajoittavasta INF-sopimuksesta merkitsee strategisen tilanteen muutosta. Hän väitti Yhdysvaltain suunnittelevan uusien ohjusjärjestelmien sijoittamista eri puolille Eurooppaa.

 

Upseerin mukaan Venäjä pystyisi iskemään komentokeskuksiin ja muihin tärkeisiin amerikkalaiskohteisiin ennätyksellisen nopeasti uusilla hypersonisilla 3M22 Tsirkon -risteilyohjuksilla.

Laivaston väitetään osuvan 500 kilometrin päässä sijaitseviin kohteisiin jopa viidessä minuutissa.

 

– Tsirkonin kaltainen hypersoninen asejärjestelmä pystyy murtautumaan käytännössä minkä vain ohjuspuolustuksen läpi, Vsevolov Khmyrov sanoi Newsweekin mukaan.

Läntiselle Atlantille ja Tyynellemerelle on tällä hetkellä sijoitettu kahdesta kolmeen Venäjän pinta-alusta tai sukellusvenettä, jotka on varustettu noin 40 hypersonisella ohjuksella.

*

Presidentti Vladimir Putin vahvisti tiistaina pitämässään puheenvuorossa, että Tsirkon-ohjusten toimintaa on testattu viimeisen neljän vuoden aikana. Hänen mukaansa Tsirkonin lentonopeus on jopa 9 Machia eli yli 11 000 kilometriä tunnissa.

– Se on lupaava innovaatio, jota on kehitetty suunnitelmamme mukaisesti, Putin sanoi.

 


 

Suojelupoliisin apulaispäällikkö Seppo Ruotsalainen kertoo korkean teknologian yritysten suhtautuvan vakavasti tärkeiden tietojensa suojaamiseen. Takavuosina joissakin yrityksissä oltiin sitä mieltä, että ”vakoilu on vain suurvaltojen välistä” ja yrityksellä ”ei ole mitään salattavaa”. Tilanne on muuttunut. Yritysten tärkeitä tietoja suojataan entistä paremmin. Ruotsalaisen mukaan vakoilun estämisessä avainasemassa on organisaatioiden salaista tietoa käsittelevä henkilöstö.


 

UUTISVIIKKO
  

Useita kymmeniä vakoojia

 

Perinteinen henkilötiedustelu on Suomessa voimissaan, arvioi suojelupoliisi. Kyberrikostorjuntakeskus kertoo kiristyksen uhasta.

 

KOTIMAA 21.02.2019 07:30 | Suomen Kuvalehti
TIINA TENKANEN

Vakoojat voivat turvautua myös kyberrikoksiin. © EMMI KORHONEN / LK

 
 
 

USEITA kymmeniä suurvaltojen tiedusteluorganisaatioiden työntekijöitä on sijoitettu Suomeen pysyvästi. Arviolta saman verran käy vuosittain suorittamassa operatiivisia tehtäviä.

”Tiedämme, mistä he ovat ja mitkä ovat heidän tavoitteensa”, sanoo suojelupoliisin apulaispäällikkö Seppo Ruotsalainen.

 

Viime vuosina tiedustelijoita on kiinnostanut muun muassa maamme energiapolitiikka, suhtautuminen Natoon liittymiseen ja EU:n asettamat pakotteet.

Ruotsalainen kertoo, että myös tiedustelulait ovat herättäneet kiinnostusta, mutta niistä on tarjolla paljon julkista tietoa.

”Lähtökohtaisesti mikä tahansa salassa pidettävä tieto, jolla vieras valtio voi edistää omia taloudellisia tai strategisia etujaan, on heille arvokasta.”

 

YKSINKERTAISIMMILLAAN vieras valtio valikoi henkilön, jota yritetään värvätä tietolähteeksi.

Kohteella on jo tieto hallussaan tai pääsy haluttavaan tietoon. Häntä lähestytään ensin julkisessa tapahtumassa, vaikkapa messuilla. Seuraavina kuukausina suhdetta syvennetään niin, ettei kohde suhtaudu urkkijaan varautuneesti.

”Viimeisessä vaiheessa kohteelta edellytetään salassa pidettävän tiedon luovuttamista. Tällöin kohteesta tulee vieraan valtion agentti”, Ruotsalainen kertoo.

Vakoojaa ei ole helppo tunnistaa. He osaavat lähestyä kohdettaan tai kohdetta lähellä olevaa henkilöä hienovaraisesti.

 

Vakoojat ovat saaneet jopa vuosia kestäneen koulutuksen, jossa ovat opiskelleet suomen kielen. Panostukset tiedustelijan koulutukseen kertovat, että lähettävillä valtioilla on tuotto-odotuksia. Ruotsalainen selventää, että vakoilun kohteena voi olla tieteellinen, tekninen, taloudellinen, poliittinen tai sotilaallinen tieto.

Lisäksi tietoa halutaan Suomen huoltovarmuuden ja turvallisuuden kannalta tärkeistä kohteista. Näitä ovat muun muassa energia- ja viestiverkot sekä vesihuolto.

 

KÄNNYKÖIDEN ja henkilökohtaisten tietokoneiden hakkerointi voi kuulua vakoojan keinoihin.

Nykyään kansalaisia neuvotaan peittämään tietokoneensa kamera, jotta mahdollinen koneen kaappaaja ei saisi sitä kautta kuvamateriaalia.

”Kameran peittäminen ei auta, jos koneen mikrofoni ja sisältö ovat jo hakkerin hallussa”, keskusrikospoliisin kyberrikostorjuntakeskuksen päällikkö Timo Piiroinenmuistuttaa.

Hänen mukaansa on mahdollista, että vakooja voi hakkeroida kohteensa koneen ja käyttää saamaansa materiaalia vaikkapa kiristykseen. Kohdetta kiristetään antamaan salaisia tietoja uhkaamalla paljastaa hänestä kerättyä arkaluontoista sisältöä, esimerkiksi seksiin liittyvää kuvamateriaalia.

 

Myös yritysten tuotekehitys ja patenttihakemukset ovat kybervakoilun kohteina. Tuotekehitystiedon varastamisella saa taloudellista etua, sillä kehitystoiminta voi viedä vuosia ja on siksi kallista.

Suojelupoliisin Ruotsalainen kertoo korkean teknologian yritysten suhtautuvan vakavasti tärkeiden tietojensa suojaamiseen.

Takavuosina joissakin yrityksissä oltiin sitä mieltä, että ”vakoilu on vain suurvaltojen välistä” ja yrityksellä ”ei ole mitään salattavaa”. Tilanne on muuttunut. Yritysten tärkeitä tietoja suojataan entistä paremmin.

 

Ruotsalaisen mukaan vakoilun estämisessä avainasemassa on organisaatioiden salaista tietoa käsittelevä henkilöstö.

 
 

Tietoa halutaan kerätä esimerkiksi energiaverkosta ja vesihuollosta.

 *

Suomelle tarjotaan kehitystyön rinnalle koneiden valmistusta sekä niiden järjestelmien täydellistä ja salaamatonta ”ruumiinavausta”. Möröksi taivaalle on noussut Britannian EU-ero. Armstrong sanoo, ettei brexit voi tulla kaupan tielle, koska Typhoon on eurooppalainen hävittäjä. Sen tuotannossa ovat mukana Britannian lisäksi Saksa, Italia ja Espanja. Brexit ei koske puolustusteollisuuden tullimaksuja. Niitä ei tule. ”On vain vähäinen määrä Britanniassa valmistettuja koneen osia, joita brexit voisi koskea.”


 

 

Hävittäjäkauppojen panokset kovenevat –

Eurofighter tarjoaa Suomelle tärkeitä

lisäominaisuuksia ja hävittäjien järjestelmien

salaamatonta ”ruumiinavausta”

 

 

22.2.2019 06:30 päivitetty 22.2.2019 08:10 | Kauppalehti

Ilmassa. Eurofighter Typhoonin luvataan kehittyvän jatkuvasti ja lentävän vielä 2060-luvulla.KUVA: LUKE MACGREGOR
 
 

Brexit ei sotke Eurofighter-ohjelmaa, väittää BAE. Myös Typhoonista valmistuu elektroniseen sodankäyntiin räätälöity versio.

 
 
SEVILLA

Suomen hävittäjäkaupanteossa panokset kovenevat. Nyt markkinointi on siirtynyt koneiden eri versioihin.

 

Eurofighter Typhoonia myyvän BAE Systemsin kehitysjohtaja ja johtoryhmän jäsen Dave Armstrong kertoo Kauppalehdelle, että myös Typhoon-kauppaan liittyisivät ominaisuuksiltaan samankaltaiset elektronisen sodankäynnin hävittäjäalustat kuin Boeingin Super Hornetien mukana tarjottavat EA-18G Growler -koneet.

 

Asiasta on sovittu samassa ketjussa, jossa Saksa juuri äsken hylkäsi Lockheed Martinin tarjoamat F-35-häivehävittäjät. Saksan hylkäys oli Lockheed Martinin ensimmäinen iso takaisku Euroopassa sen jälkeen, kun uudet häivehävittäjäjärjestelmät ovat olleet kaupan. Saksan uusien Typhoonien, jotka sopivat myös elektroniseen sodankäyntiin, toimitukset alkavat 2025. Saksa on hankkimassa 90:tä uutta konetta vanhojen Tornadojen korvaajiksi.

Armstrong tarjoaa näitä Typhoon-tyyppejä myös Suomelle. Hän vastaa nyt Suomen kampanjasta konsernitasolla. Hän on aiemmin ollut ohjusvalmistaja MBDA:n toimitusjohtaja ja ollut keskeisessä roolissa uusien eurooppalaisten Meteor-ilmataisteluohjusten ja Storm Shadow -risteilyohjusten kehittämisessä.

 

Hän osaa monimutkaisen eurooppalaisen yhteistyön ja tuntee eri maiden näkemykset.

Kaariteltassa. Hóronissa lentotehtävät alkavat ja päättyvät kaariteltan varjossa.KUVA: HEIKKI HAAPAVAARA

Typhoonia on epäilty vanhahtavaksi konetyypiksi ja sen elinkaaren on laskettu loppuvan 2050-luvulla. Suomen seuraavien hävittäjien täytyy lentää pidempään.

Armstrong vakuuttaa, että koneen kehitystyö kuluu kaikille sillä lentäville ilmavoimille ja että Typhoon kehittyy jatkuvasti ja lentää pitkälle 2060-luvulle.

Typhoooneja on valmistettu 500 kappaletta. Tilauskirjoissa on 600 konetta ja tarjouskilpailuissa on mukana vielä 300 hävittäjää.

Armstrong uskoo myös, että malli, jossa Ilmavoimat lentää ja siviiliyhtiö Patriakorjaa ja huoltaa, olisi sopiva Suomen Typhoon-yhteistyöhön.

 

Eurofighter Typhoon

Valmistusmaa: Englanti, Saksa, Italia ja Espanja

Kärkiväli: 10,95 metriä

Pituus: 15,96 metriä

Korkeus: 5,28 metriä

Tyhjäpaino: 11 150 kiloa

Ulkoinen maksimikuorma: 7 500 kg

Huippunopeus jälkipoltolla: 2 450 kilometriä tunnissa

Suomelle tarjotaan kehitystyön rinnalle koneiden valmistusta sekä niiden järjestelmien täydellistä ja salaamatonta ”ruumiinavausta”.

Möröksi taivaalle on noussut Britannian EU-ero. Armstrong sanoo, ettei brexit voi tulla kaupan tielle, koska Typhoon on eurooppalainen hävittäjä. Sen tuotannossa ovat mukana Britannian lisäksi Saksa, Italia ja Espanja. Brexit ei koske puolustusteollisuuden tullimaksuja. Niitä ei tule.

”On vain vähäinen määrä Britanniassa valmistettuja koneen osia, joita brexit voisi koskea.”

Käytäntöä nähdään Hóronin lentotukikohdassa Sevillan lähellä Espanjassa. Siellä operoi tukikohta, jossa lentää jo runsaan laivueen verran Typhooneja. Espanjalla on sama hanke kuin Suomella.

Vieraina on suomalaisten ohella sveitsiläisiä. Sveitsissäkin Horneteja korvataan uusilla monitoimihävittäjillä.

 

Lennoston komentaja, eversti Rafael Sanz Rebello sanoo, ettei Espanja ole saanut kokea Typhoon-ohjelman kaltaista aiemmin. Nyt maa on mukana monitoimihävittäjän kehitysohjelmassa täysillä. Rebollo uskoo eurooppalaisuuteen eikä luota amerikkalaisvaihtoehtoon.

”Niiden tietokoneohjelmissa on musta laatikko, joka voi jättää koneen maahan, jos amerikkalaiset niin haluavat.”

Ilmavoimien HX-hävittäjähankkeen tavoitteena on korvata Ilmavoimien vuodesta 2025 alkaen poistuva Hornet-kalusto uudella monitoimihävittäjällä. Suomen yli 60 hävittäjän tilaus on Euroopan suurimpia.

 

Kaupasta kilpailee viisi konetta. BAE Systemsin Eurofighter Typhoon on Euroopan runsaslukuisin etulinjan hävittäjä. Boeingin Super Hornet on Yhdysvaltain laivaston ykköshävittäjä. Lockheed Martinin F-35 muodostaa Yhdysvaltain ilmavoimien rungon tulevina vuosikymmeninä. Saabin Gripen on pohjoismainen vaihtoehto, Dassaultin Rafale taas Ranskan ilmavoimien perushävittäjä.

Suomi tekee valintansa vuonna 2021. Kaupan arvo on 7–10 miljardia euroa.

 

Lue lisää

  • Heikki Haapavaara
     

– Toivomme tämän päivän tilanteessa, että Venäjä valitsee toisenlaisen tien eikä hae innostustaan niistä, jotka haluavat synnyttää pelkoa ja vihaa, vaan niistä, jotka tavoittelevat toivoa ja rauhaa, Britannian puolustusministeri Gavin Williamson sanoo. – Niin kauan kuin kohtaamme yhä uhkia entistä vaarallisemmassa maailmassa, on Nato turvallisuutemme paras tae, hän painottaa.


 
Gavin Williamson. LEHTIKUVA / AFP Christof Stache

Britannian puolustusministeri: Kreml vie

taistelun harmaalle alueelle

 

 

Sotilaallisen varautumisen polttopisteessä on brittiministerin mukaan nyt Itämeren alue

 

Berliinin muurin murtumisesta on kulunut 30 vuotta, mutta Naton merkitys on Britannian puolustusministeri Gavin Williamsonin mielestä suurempi kuin milloinkaan ennen. Syyksi siihen hän nimeää Venäjän.

Hän sanoo Venäjän muun muassa rikkovan selvästi keskipitkän matkan ohjukset kieltävää INF-sopimusta, vaikka Kreml on tämän toistuvasti kiistänyt.

– Maa on tehnyt selväksi, että se on kehittämässä lisää ohjuksia ja ydinkelpoisia aseita, jotka ovat tämän sopimuksen vastaisia, Williamson toteaa Münchenin turvallisuuskonferenssissa pitämässään puheessa.

Vaikka Venäjä väittää tavoittelevansa turvallisuuden vahvistamista, maan käyttäytyminen horjuttaa hänen mukaansa keskinäistä luottamusta ja heikentää kansainvälistä turvallisuutta.

– Kreml on myös viemässä taistelun harmaalle alueelle. Se toimii ilman sääntöjä käyttäen hyväkseen vakoilua sekä sotilaallisia, poliittisia, taloudellisia kyber- ja jopa rikollisia välineitä kilpailijoidensa heikentämiseksi. Venäjän valtion johtamasta kumouksellisesta toiminnasta läntisiä vaaleja vastaan disinformaation, online-trollauksen ja jatkuvien kyberhyökkäysten keinoin on tullut uusi normaali, Williamson sanoo.

Hän nostaa esiin myös Venäjän hyväksi toimivat sotilasyhtiöt, jotka eivät muodollisesti ole osa maan asevoimia, mutta joilla on silti ollut merkittävä rooli sotatoimissa Ukrainassa ja Syyriassa. Nämä yritykset, kuten Wagner, ovat hänen mukaansa tarjonneet Kremlille mahdollisuuden murhata, mutta samalla kiistää veren omissa käsissään.

 

Kohti Itämerta

Vaikka Britannia on irtautumassa EU:n jäsenyydestä, maan sitoutuminen Euroopan puolustukseen säilyy Williamsonin mukaan järkähtämättömänä ja jopa vahvistuu entisestään.

– Merkittävää on, että Britannian johtama yhdeksän valtion JEF tullaan lähikuukausien kuluessa ensimmäiseksi sijoittamaan Itämeren alueelle vakuuttamaan liittolaisiamme ja luomaan pelotevaikutusta niille, jotka haluavat meitä vahingoittaa, puolustusministeri Williamson sanoo.

Britannian aloitteesta perustettu JEF eli Joint Expedition Force on monikansallinen korkean valmiuden joukko, jonka tavoitteena on tukea osallistuvien asevoimien valmiuksien kehittämistä ja ylläpitämistä. Suomi on mukana vahvistaakseen ennen muuta Puolustusvoimien suorituskykyjä ja yhteistoimintavalmiutta.

– Äskettäisessä [Naton] puolustusministerikokouksessa ilmoitin entistä vahvemmasta sitoutumisestamme liittokuntamme valmiuteen Virossa täydentämällä läsnäoloamme Apache-rynnäkköhelikoptereilla ja Wildcat-tiedusteluhelikoptereilla.

 

Britannialla ei ole Williamsonin mukaan aikeita kääntää selkäänsä myöskään Ukrainalle ja Länsi-Balkanin valtioille, joita Venäjä pyrkii aktiivisesti horjuttamaan.

– Kylmän sodan aikana maat rautaesiripun takana näkivät meidät vapauden majakkana. Kun ne nyt ovat saavuttaneet vapautensa, Britannia tulee edelleen tukemaan niiden oikeutta päättää itse omasta kohtalostaan.
Vaikka Britannia haluaa Williamsonin mukaan vuoropuhelua Venäjän kanssa, hän kehottaa presidentti Vladimir Putinin hallintoa kunnioittamaan kansainvälisiä sopimuksia.

– Toivomme tämän päivän tilanteessa, että Venäjä valitsee toisenlaisen tien eikä hae innostustaan niistä, jotka haluavat synnyttää pelkoa ja vihaa, vaan niistä, jotka tavoittelevat toivoa ja rauhaa, Williamson sanoo.

– Niin kauan kuin kohtaamme yhä uhkia entistä vaarallisemmassa maailmassa, on Nato turvallisuutemme paras tae, hän painottaa.

 


 

Eurofighterin toimitusjohtaja Volker Paltzo jatkaa: ”Eurofighter on Euroopan johtava hävittäjä seuraavien 30-40 vuoden ajan. Koneen tämän päivän teknologia toimii tulevan eurooppalaisen ilmapuolustusjärjestelmän, miehitetyn tai miehittämättömän hävittäjän, rinnalla. Eurofighter on keskeinen osa kaikkia tulevaisuuden ilmapuolustusjärjestelmiä ja tarjoaa parhaan mahdollisen reitin tulevien teknologioiden kehittämiseen.” - Näkökulma: Markkinointitekstiä viime kesältä. Eurofighter on euroarmeijan uusissa linjauksissa 2019, täysin relevantti ratkaisu HX hankkeessa. - KimsBlog

 

ISO-BRITANNIAN HALLITUS SITOUTUU

EUROFIGHTERIIN TULEVAISUUDEN

KEHITYSTYÖSSÄ

 

 

 

Iso-Britannian hallitus julkisti uuden sotilasilmailustrategian ja ilmoitti samalla, että se sitoutuu Eurofighteriin tulevaisuuden teknologian kehitystyössä. Puolustusministeri Gavin Williamson julkisti uuden strategian tänään Farnborough-ilmailunäyttelyssä.



Strategian mukaan Eurofighterin teknologinen kehitystyö tukee hallituksen julkistamaa uuden hävittäjän kehitysohjelmaa ja varmistaa, että Eurofighter toimii tulevaisuuden järjestelmien rinnalla tulevina vuosikymmeninä. Farnborough-näyttelyssä esitellään tällä viikolla useita kehitteillä olevia teknologiaratkaisuja, jotka on suunniteltu osaksi tulevaisuuden hävittäjäkonseptia.

 

Ilmailuteollisuuden johtavat yritykset ovat jo aikaisemmin osoittaneet kuinka Eurofighter toimii Euroopan tärkeimpänä hävittäjäkoneena ja ottaa käyttöön tulevaisuuden teknologioita, jotka ovat keskeisiä uudessa eurooppalaisessa ilmataistelujärjestelmässä.

”Seuraavan sukupolven ilmataistelujärjestelmän kehitystyössä pitää hyödyntää Eurofighterin maailman johtavia ominaisuuksia. Kuluvan vuoden loppuun mennessä saamme Centurion-projektin päätökseen ja Kuninkaallisten ilmavoimien Eurofighterit ovat silloin maailman edistyksellisimpiä monitoimihävittäjiä, käytössään Storm Shadow -risteilyohjukset sekä Brimstone- ja Meteor-ohjukset. Jatkamme koneen kehitystyötä tulevina vuosina ja käyttöön tulevat kehittyneemmät sensorit mukaan luettuna elektronisesti skannaava tutka ja parannettu ohjelmointitekniikka”, sanoo Eurofighter-ohjelmasta vastaava kommodori Linc Taylor Iso-Britannian puolustusministeriöstä.

”Olemme tehneet vuosien ajan yhteistyötä kumppanien kanssa tulevaisuuden ilmataisteluteknologian kehityksessä. Samalla olemme sitoutuneet Iso-Britanniaan ja sen rooliin johtavana kansainvälisenä ilmapuolustuksen kehittäjänä. Tämän päivän julkistus osoittaa, että meillä yhteinen näkemys tulevaisuuden uhkakuvista ja kansainvälisistä vaatimuksista. Kehitämme Eurofighteria yhdessä ja integroimme sen tulevaisuuden ilmapuolustusjärjestelmään. Tämä tarkoittaa, että Eurofighter pysyy teknologisen kehityksen kärjessä. Samalla se on luonnollinen kumppani toimimaan tulevaisuuden hävittäjän rinnalla,” sanoo BAE Systemsin sotilasilmailuliiketoiminnan johtaja Chris Boardman.

 

Eurofighterin toimitusjohtaja Volker Paltzo jatkaa: ”Eurofighter on Euroopan johtava hävittäjä seuraavien 30-40 vuoden ajan. Koneen tämän päivän teknologia toimii tulevan eurooppalaisen ilmapuolustusjärjestelmän, miehitetyn tai miehittämättömän hävittäjän, rinnalla. Eurofighter on keskeinen osa kaikkia tulevaisuuden ilmapuolustusjärjestelmiä ja tarjoaa parhaan mahdollisen reitin tulevien teknologioiden kehittämiseen.”

Paltzo on myös vakuuttunut siitä, että Eurofighter-konsortio myy uusia Eurofighter-hävittäjiä. ”Tällä hetkellä Eurofighter-kumppanit ja kumppanimaiden hallitukset keskustelevat yli 300 hävittäjän hankinnoista Euroopassa. Haluan korostaa sitä, että jokainen Eurofighteriin käytetty euro jää Eurooppaan. Se investoidaan Euroopan talouteen, työllisyyteen ja yhteisöihin. Eurofighter on paras valinta Euroopalle, jos haluamme tukea vahvaa puolustusta ja eurooppalaista teollisuutta.”

Artikkelien selaus

LUE MYÖS

Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskus (Hybrid CoE) käynnisti toimintansa Helsingissä syksyllä 2017. EU:n ja Naton yhteistyötä hybridiuhkien torjunnassa edistävään keskukseen on tähän mennessä liittynyt kaksikymmentä jäsenvaltiota.


 
Peter Hultqvist. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

 

 

Peter Hultqvist VU:lle: Suomella

hybridiuhkien torjunnassa tärkeä rooli

 

 

Puolustusyhteistyötä on ruotsalaisministerin mukaan syytä yhä tiivistää.

Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist sanoo Helsingissä toimivan hybridiosaamiskeskuksen vahvistavan toiminnallaan Euroopan vakautta ja turvallisuutta.

 

– Suomen aloite Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen perustamisesta oli erittäin hyvä. Keskuksella on mielestäni tärkeä rooli erilaisten hybridiuhkien tunnistamisessa, ja se edistää osallistujavaltioiden kykyä vastata uusien uhkien kirjoon, Peter Hultqvist sanoo Verkkouutisille.

 

Ruotsi suhtautuu hänen mukaansa avoimin mielin myös ajatukseen hybridivaikuttamiseen liittyvästä kahdenvälisestä yhteistyöstä Suomen kanssa. Saman myönteisen perusasenteen hän toteaa koskevan mahdollisia muitakin Suomen ja Ruotsin turvallisuus- ja puolustusyhteistyön syventämiseen tähtääviä aloitteita.

Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskus (Hybrid CoE) käynnisti toimintansa Helsingissä syksyllä 2017. EU:n ja Naton yhteistyötä hybridiuhkien torjunnassa edistävään keskukseen on tähän mennessä liittynyt kaksikymmentä jäsenvaltiota.

 

Kohti nopeampaa reagointikykyä

Tammikuussa nimitetyn Stefan Löfvenin kakkoshallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittisen linjan ytimessä on jatkuvuuden varmistaminen, suomalaisia toimittajia Tukholmassa tavannut puolustusministeri Hultqvist sanoo.

Ruotsin kansallista puolustusta halutaan hänen mukaansa vahvistaa suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti realistiselta pohjalta – askel kerrallaan. Perinteisestä sotilaallisesta liittoutumattomuudestaan Ruotsilla ei ole tälläkään vaalikaudella aikeita luopua, ja tämä muodostaa lähtökohdan myös kahdenväliselle yhteistyölle Suomen kanssa.

Yhdeksi puolustusyhteistyön tiivistämisen painopisteistä Hultqvist nostaa kriisiolojen päätöksenteon sujuvoittamisen.

– Meidän on mielestäni kriisitilanteessa välttämätöntä kyetä yksinkertaisempaan ja nopeampaan päätöksentekoon, Hultqvist sanoo.

Siihen, millaisia muutoksia päätösprosesseihin on odotettavissa, hän ei tässä vaiheessa halua ottaa kantaa. Paineet virtaviivaistamiseen ovat kuitenkin ilmeisiä, sillä hidasta reagointikykyä on pidetty yhtenä läntisten demokratioiden kriittisimmistä heikkouksista suhteessa ketteryytensä osoittaneeseen keskusjohtoiseen Venäjään.

Ruotsin ja Suomen puolustusvoimien välillä vallitsee Hultqvistin mukaan hyvä henki, joka tarjoaa otollisen pohjan yhteistyön tiivistämiselle. Maiden puolustusministeriöiden kesken toteutetaan jatkuvaa virkamiesvaihtoa, ja suomalaisen virkaveljensä Jussi Niinistön Hultqvist kertoo tavanneensa jo 48 kertaa. Myös yhteistyötään Suomen edellisen puolustusministerin Carl Haglundin kanssa Hultqvist luonnehtii erinomaiseksi.

– Itämeren alueella maidemme on mielestäni otettava yhä enemmän yhteistä vastuuta ja käytettävä entistä enemmän resurssejamme alueellisen vakauden ja turvallisuuden luomiseen, hän sanoo.

Lisääntyvän yhteisen harjoittelun myötä Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyöstä on tulossa yhä arkipäiväisempää.

– Suuri yleisö tottuu näkemään suomalaisia joukkoja Ruotsissa entistä enemmän, ja se on mielestäni hyvä asia, Hultqvist arvioi.

 


 

”Turvallisuusympäristömme on muuttunut haasteellisemmaksi sitten vuoden 1992 Hornet-hankintapäätöksen ja tilanne Euroopassa on kireämpi. Turvallisuustilanteen muutos ei tue hävittäjämäärän vähentämistä, vaan jopa päinvastoin. Vaikka HX-hankinnalla on turvallisuuspolitiikan suhdanteita pidempiä vaikutuksia eikä puolustuksen suunnittelu voi perustua suhdanteisiin, on hävittäjähankinnalla valtava merkitys uskottavan puolustuskyvyn luomisessa”, hän perustelee HX-hankkeen sivuilla. - HX-hankkeen ohjelmajohtaja, kenraalimajuri Lauri Puranen


 

 

Jukka Tarkka sivaltaa hävittäjähankintojen

arvostelijoita: ”Vähän eri asia kuin loton

voittonumeroiden arvaaminen”

 
 
 
Luotu: 
20.1.2019 10:03

  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Kuva
    Jukka Tarkka pitää 1990-luvun alussa tehtyä Hornet-päätöstä viisaana.
 
|

FAKTAKULMA

 

Suomi on korvaamassa uusilla monitoimihävittäjillä vuosina 1995–2000 käyttöön otetut Hornetit, joiden 30 vuoden elinkaari on täyttymässä vuoteen 2030 mennessä. Hävittäjähanke kulkee nimellä HX, missä ensimmäinen kirjain tulee korvattavasta koneesta (Hornet) ja kirjain X toimii seuraajaehdokkaan tunnuksena.

 

Hävittäjähankinnan kustannusarvio on 7–10 miljardia euroa. Luvussa ei ole mukana ylläpito- ja kehityskustannuksia tulevan 30 vuoden aikana. Hankintapäätös tehdään 2020-luvun alussa. 

 

Kilpailussa mukana olevat hävittäjät:

Boeing F/A-18 Super Hornet (Yhdysvallat)

Dassault Rafale (Ranska)

Eurofighter Typhoon (Iso-Britannia, yhteiseurooppalainen)

Lockheed Martin F-35 (Yhdysvallat)

Saab Gripen (Ruotsi)

Uuden Suomen jutut HX-hankkeesta: https://www.uusisuomi.fi/aiheet/hx-hanke

*

Historioitsija, valtiotieteen tohtori Jukka Tarkka ihmettelee näkemyksiä, joiden mukaan Suomi voisi vähentää hävittäjien määrää. Asia nousi esiin Ylen kyselyssä, jossa sdp, vasemmistoliitto, vihreät ja perussuomalaiset linjaavat, että Suomeen voi olla järkevää hankkia vähemmän uusia hävittäjiä kuin aiotut 64 kappaletta.

Suomi on korvaamassa nykyisiä Hornet-hävittäjiään 7–10 miljardin euron HX-hankkeella. Ilmavoimien mukaan uusia koneita tarvitaan 64, kuten Hornetejakin on.

Jukka Tarkka pitää 1990-luvun alussa tehtyä Hornet-päätöstä viisaana.

”Kun Suomi 1990-luvu alussa keskellä laman kaaosta päätti investoida nykyisen kokoiseen Hornet-taistelukoneiden laivastoon, Venäjä oli neuvostokatastrofin jälkeisessä kaaoksen ja arvaamattomuuden tilassa. Ratkaisu on vajaan kolmen vuosikymmenen aikana osoittautunut harvinaisen kauaskantoiseksi. Sen avaama uusi toimintamalli on luonut Suomen puolustuksen nykyisen uskottavan ja johdonmukaisen perusrakenteen”, hän kommentoi Facebookissa.

Tarkka huomauttaa, että tämän suurinvestoinnin jälkeen Venäjä on kaapannut neljältä lähialueensa valtiolta seitsemän maantieteellistä aluetta, josta osan se on liittänyt valtioalueeseensa, ja pitää muita  sotilaallisessa ja hallinnollisessa valvonnassaan. 

”On vaikea ymmärtää niitä suomalaisia puoluejohtajia, jotka omin silmin tämän kaiken nähtyään päättelevät, että on oikea hetki madaltaa Suomen ilmavoimien ja siis koko puolustuksen toimintakykyä. He ovat tietysti siltä osin oikeassa, että tuulen kaduilla ja toreilla pyörittämien irtopisteiden kerääjät ovat usein voittaneet vaaleissa. Mutta eivät sentään ihan aina. Turvallisuuspolitiikan perusteita koskeva päätös on sentään vähän eri asia kuin loton takuuvarmojen voittonumeroiden arvaaminen”, hän kuittaa.

(Juttu jatkuu upotuksen alla.)

Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin) moitti Hornetien määrän kyseenalaistajia lauantaina vastuuttomasta politiikasta.

”Aika yllättävä tieto, ainakin siinä mielessä, että perussuomalaiset ovat mukana punavihreän opposition kanssa. Tässä on kyse siitä, halutaanko puolustaa koko maata. Jos hävittäjien määrästä tingitään niin sitten pitää määritellä alue, jota puolustetaan. Mielestäni se on vastuutonta politiikkaa”, hän sanoi Ylen Ykkösaamussa.

Perussuomalaisten kansanedustaja Toimi Kankaanniemi huomauttaa, että kyseessä on poikkeuksellisen iso päätös. 

”Siitä on syytä keskustella monipuolisesti ketään syyttelemättä.  Ehkä lukumäärääkin seuraava hallitus pohtii vielä silloin, kun tarjoukset on saatu”, hän kommentoi Puheenvuoron blogissaan.

 

Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsen Timo Heinonen sanoo olevansa huolissaan erityisesti sdp:n tuoreista linjauksista liittyen hävittäjien hankintaan. 

”Olen kyllä todella huolissani, että jopa pääministerin tehtävää tavoitteleva puolue irtaantuu näin laajasta puolustuspolitiikan konsensuksesta. Käytännössä vasemmistoliittoa lukuun ottamatta kaikki puolueet ovat tähän asti pitäneet kiinni siitä, että käyttöikänsä päähän tulevien Hornetien suorituskyky korvataan täysimääräisesti”, hän sanoo tiedotteessaan.

 

Hävittäjien määrä nousi keskusteluun joulukuussa, kun taloustieteen professori Roope Uusitalo kysyi, tarvitseeko Suomi juuri 64 hävittäjää ja millä perustein. Lue tarkemmin: Suomen hävittäjähankinta: ”Entä jos ostettaisiin vain 47? Tämä ei ollut vitsi”

Esimerkiksi Suomen Hornet-hävittäjien korvaajaehdokkaat kilpailuttavan HX-hankkeen ohjelmajohtaja, kenraalimajuri Lauri Puranen on kuitenkin todennut, että turvallisuusympäristössä tapahtunut muutos puhuu pikemminkin koneiden määrän lisäämisen kuin vähentämisen puolesta.

 

”Turvallisuusympäristömme on muuttunut haasteellisemmaksi sitten vuoden 1992 Hornet-hankintapäätöksen ja tilanne Euroopassa on kireämpi. Turvallisuustilanteen muutos ei tue hävittäjämäärän vähentämistä, vaan jopa päinvastoin. Vaikka HX-hankinnalla on turvallisuuspolitiikan suhdanteita pidempiä vaikutuksia eikä puolustuksen suunnittelu voi perustua suhdanteisiin, on hävittäjähankinnalla valtava merkitys uskottavan puolustuskyvyn luomisessa”, hän perustelee HX-hankkeen sivuilla.

*

Lue myös: 

”HX-hanke on erittäin helppoa tyriä – siitä hyötyy ainoastaan se, jolla saattaa olla ikäviä ajatuksia meitä kohtaan”

 


 

Puolustusministerin mukaan Naton jäsenten on vastattava näihin haasteisiin yhdessä. Hän huomauttaa Naton osoittaneen toimivuutensa esimerkiksi Ukrainan sodan alettua vuonna 2014. Euroopan Nato-valtiot ovat sittemmin kasvattaneet puolustusmenojaan ja puolustusliiton läsnäoloa muun muassa itäisessä euroopassa on lisätty. – Täyttäessään kolmea ydintehtäväänsä – yhteistä puolustusta, kriisinhallintaa ja kumppanuutta – on Nato vapautta ja rauhaa ajavan maailmanjärjestyksen korvaamaton rakennuspalikka, Ursula von der Leyen sanoo.


 
Ursula von der Leyen. LEHTIKUVA / AFP PHOTO Thomas Kienzle

Saksan puolustusministeri: Maailma tarvitsee

yhä Natoa

 

 

 

Ursula von der Leyen muistuttaa, että Nato on myös poliittinen liitto.

– Jos Natoa ei olisi olemassa, joutuisivat vapaata maailmaa puolustavat keksimään sen, Saksan puolustusministeri Ursula von der Leyen toteaa New York Timesin mielipidekirjoituksessaan.

 

Ministerin mielestä maailma tarvitsee yhä kylmän sodan alkuvuosina syntynyttä Natoa. Hänen mukaansa kyse ei ole koskaan ollut vain pelkästä sotilasliitosta.

 

– Se on myös poliittinen liitto, joka rakentuu jäsenten yhteisille tavoitteille.

Ursula von der Leyen siteeraa Naton perustamissopimusta. Sen mukaan jäsenet ovat ”päättäneet suojella kansojensa vapautta, yhteistä perintöä, kulttuuria ja sivistystä, jotka perustuvat demokratian periaatteisiin, henkilökohtaiseen vapauteen ja oikeusvaltion periaatteeseen”.

– Nämä periaatteet ovat nyt hyökkäyksen kohteena. Venäjän aggressio itäisessä Euroopassa, Kiinan pullistelu Etelä-Kiinan merellä, Lähi-idästä Euroopan pääkaupunkeihin leviävä ISIS:n terrorismi, ydinaseita kehittävät autoritääriset hallinnot, von der Leyen listaa.

– Niin erilaisia kuin nämä haasteet ovatkin, on niillä yksi yhteinen piirre. Ne ovat lähtöisin toimijoista, jotka vastustavat kansainvälistä järjestystä. He yrittävät heikentää tai jopa muuttaa sääntöjä, jotka ovat hallinneet demokratian ja vaurauden aikaa aina toisesta maailmansodasta lähtien, von der Leyen kirjoittaa.

 

Puolustusministerin mukaan Naton jäsenten on vastattava näihin haasteisiin yhdessä. Hän huomauttaa Naton osoittaneen toimivuutensa esimerkiksi Ukrainan sodan alettua vuonna 2014. Euroopan Nato-valtiot ovat sittemmin kasvattaneet puolustusmenojaan ja puolustusliiton läsnäoloa muun muassa itäisessä euroopassa on lisätty.

– Täyttäessään kolmea ydintehtäväänsä – yhteistä puolustusta, kriisinhallintaa ja kumppanuutta – on Nato vapautta ja rauhaa ajavan maailmanjärjestyksen korvaamaton rakennuspalikka, Ursula von der Leyen sanoo.

 

Hänen mukaansa Naton perustavanlaatuisin hyöty voi olla se, että puolustusliitto tuottaa luotettavuutta epävarmassa maailmassa. Ursula von der Leyen näkee Euroopan unionin puolustusyhteistyön lisäämisen ja harmonisoinnin vahvistavan Natoa entisestään.

– Vahvempi Nato palvelee kaikkien jäsentensä turvallisuusetua. Ennen kaikkea se lähettää kuitenkin selvän viestin sääntöperusteista maailmanjärjestystä vastustaville: me transatlanttiset liittolaiset olemme valmiita ja halukkaita puolustamaan maatamme, kansaamme ja vapauttamme.

 


 

Puolustusministerin mukaan eurooppalaisten parlamenttien on pidettävä huolta yhteistyön kehittämisestä. – Olen ehdottanut, että Euroopan parlamenttien yhteiselle komitealle kerrottaisiin kriiseistä, kun ne alkavat muodostua. Tämä voisi keventää päätöksentekoa kansallisella tasolla sekä vahvistaa tukea mahdollisille sotilaallisille toimille.


 
Saksan nopean toiminnan joukkoja harjoituksissa Borstelin lentokentällä. LEHTIKUVA / AFP Klaus-Dietmar Gabbert

Saksan puolustusministeri: EU rakentaa

armeijaa

 

 

Ursula von der Leyenin mukaan Euroopan on kyettävä puolustautumaan

 

Saksan puolustusministeri Ursula von der Leyenin mukaan Euroopan unionin yhteisestä armeijasta alkaa tulla totta. Ministeri toteaa Handelsblattin kirjoituksessaan Euroopan ”rakentavan armeijaa”. Hän sanoo viime vuosina tehtyjen uudistusten tuoneen eurooppalaisia armeijoita lähemmäs toisiaan. Von der Leyenin mukaan Saksa edistää yhteistä puolustusta etenkin Ranskan kanssa.

– On otettava huomioon, että Ranska ja Saksa, jotka olivat verivihollisia 70 vuotta sitten, ovat nyt vannoneet avustavansa toisiaan kaikin tavoin aseellisen alueellisen hyökkäyksen sattuessa, Ursula von der Leyen sanoo.

Tämä osoittaa hänen mukaansa Euroopan yhdistävää ja rauhaa säilyttävää voimaa.

– On äärimmäisen tärkeää, että me eurooppalaiset tuemme toisiamme. Kaikki muut mahdit pyrkivät päättäväisesti edistämään omia intressejään ja lisäämään strategista vaikutusvaltaansa ympäri maailmaa, von der Leyen toteaa.

 

Hänen mukaansa turvallisuuskykyjen lisääminen vaatii huomattavia ja koordinoituja panostuksia moderniin kalustoon. Alkusijoitus johtaa ministerin mukaan myöhemmin hankinta- ja operaatiokulujen laskuun sekä mahdollistaa yhteisiä koulutushankkeita ja kipeästi tarvittuja uudistuksia.

Ursula von der Leyen varoittaa vähentämästä eurooppalaista puolustusyhteistyötä.

– Voimankäyttö on niin perustavanlaatuinen asia jokaiselle Euroopan valtiolle, että se tarvitsee laajimman mahdollisen hyväksynnän. Kansallisten parlamenttien on toimittava tällaisissa kysymyksissä yhdessä kansalaisten kanssa. Euroopan, eikä vain Britannian, trendi on enemmän osallistumista demokratiaan, ei vähemmän.

 

– Me etenemme. Eurooppa on Brexitistä ja meidän eurooppalaisten keskinäisistä kiistoista huolimatta ainutlaatuinen luomus, joka yhdistää puoli miljardia kansalaista vapauden ja vaurauden nimissä. Tämän yhteisön on kyettävä puolustamaan itseään, Ursula von der Leyen sanoo.

Valmiuden nostamisessa Suomi on toiminut nopeasti – paljon nopeammin kuin useimmat muut Venäjän uhkaan reagoineet Euroopan maat, Ruotsin armeijan kenraalimajuri (evp.) Karlis Neretnieks huomauttaa. Siinä missä Ruotsin valtiopäivät pohtii edelleen keinoja kasvattaa asevoimien vahvuutta kahdesta prikaatista kolmeen tai pidemmällä aikavälillä neljään, Suomi on öljynnyt sotakoneensa entistä puolustus­kykyisemmäksi.


  

Sota Suomessa

 

Suomen sotilaalliset uhkakuvat ovat nyt samankaltaisia kuin kylmän sodan vuosina, vaikka sodan kuvastoon on tullut uusia futuristisia piirteitä. Suomessa maavoimat ovat siirtyneet jatkuvaan valmiuteen.

Teksti JOONAS PÖRSTI 

Kuvat ANTTI VALTA

 


Venäjän varustautuminen näkyy Suomen lähialueilla etenkin napapiirin pohjoispuolella. Venäjä on sijoittanut Murmanskin alueelle useita prikaateja maavoimien taistelujoukkoja ydinsukellusveneiden, ohjusyksiköiden ja strategisten pommikoneiden lisäksi. Ainakin kaksi pohjoisen joukko-osastoista on sotinut Ukrainassa ja Syyriassa.

 

Esimerkiksi Pohjoisen laivaston 61. meri­jalkaväkiprikaatia pidetään yhtenä Venäjän iskukykyisimmistä. Prikaatin tukikohta on Sputnikin varuskunnassa entisen Petsamon kirkonkylän lähellä, mutta vuonna 2016 se osallistui Syyriassa Palmyran kaupungin valtaamiseen äärijärjestö Isisiltä. Avoimiin tiedustelulähteisiin nojautuvan Napalm Inform -sivuston mukaan prikaati valikoitui tehtävään, koska sillä oli jo aiempaa taistelukokemusta Ukrainasta Luhanskin alueelta.

Rajan tällä puolen Suomessa Jääkäriprikaati kouluttaa vuosittain parituhatta varusmiestä Sodankylässä ja Rovaniemellä. Ruotsin armeijan pohjoisimmat osastot sijaitsevat Bodenissa Kemin korkeudella. Sitä ylempänä Lapissa olleet joukot lakkautettiin vuonna 2000.

Laajat korpimaat Murmanskin ja Ruotsin tuntureiden välissä voisivat olla yksi suurvaltojen välisen sodan näyttämöistä, arvioi Ruotsin armeijan kenraalimajuri (evp.) Karlis Neretnieks. Hän työskenteli 2000-luvun alussa Ruotsin sotakorkeakoulun johtajana ja sitä ennen keskisen sotilasläänin komentajana.

Venäjä voisi hyökätä Pohjois-Suomen läpi Ruotsiin suojatakseen omia strategisia joukkojaan Kuolan niemimaalla Yhdysvaltojen tai Naton iskulta. Silloin myös Suomi voisi joutua mukaan sotaan, vaikka vaalisi idänsuhteita parhaansa mukaan.

»Jos Venäjä onnistuisi tuomaan pitkän kantaman ilmatorjuntaohjuksiaan vaikkapa Pohjois-Ruotsin Kiirunaan, Kuolan niemimaan suojana oleva ilmapuolustusvyöhyke syvenisi 400–500 kilometrillä. Se vaikeuttaisi olennaisesti Naton kykyä hyökätä Venäjän tukikohtiin niemimaalla», Neretnieks sanoo.

Kuolan niemimaan joukoilla on Venäjän puolustussuunnittelussa keskeisiä tehtäviä kriisin varalta. »Venäjä pyrkisi katkaisemaan sukellusveneillään ja pitkän matkan pommikoneillaan Naton meri- ja ilmakuljetukset Atlantin yli», Neretnieks jatkaa.

Murmanskin alueen suojaaminen olisi Venäjälle tärkeää myös ydinsodassa, jossa Pohjoisen laivaston sukellusveneet tekisivät vastaiskun ballistisilla ohjuksilla. Ydinaseilla on Venäjän puolustusdoktriinissa suuri merkitys.

Neretnieks suhtautuu epäillen Suomen ja Ruotsin kykyyn puolustaa pohjoisimpia osiaan. Pohjois-Suomi on harvaan asuttu, jolloin alueella ei voitaisi mobilisoida suuria yksiköitä. Jos hyökkäys tulisi yllättäen, Suomi voisi heittää venäläisiä vastaan lähinnä Lapin jääkäreitä ja joitakin erikoisjoukkoja.

»Pohjois-Ruotsissa olisi odotettavissa tällä hetkellä hyvin vähän vastarintaa. Alue on sotilaallisesti lähes tyhjiö.»

Neretnieksin mukaan Lappiin kohdistuvan hyökkäyksen mahdollisuus on noussut vuoden aikana uutena huolenaiheena ruotsalaiseen keskusteluun. Aiemmin pohdittiin lähinnä sitä, että myös Ruotsi päätyisi helposti sotatantereeksi, jos sota syttyisi Itämeren alueella tai Baltiassa.

Baltiaa puolustaakseen Nato-maat tarvitsisivat Ruotsin lentokenttiä ja satamia. Venäjälle taas olisi ensiarvoista katkaista liikenne Itämerellä. Samalla katkeaisivat Suomen meriyhteydet muuhun maailmaan.

Lapin valtausta Neretnieks pitää todellisena uhkakuvana, koska se voisi kytkeytyä konfliktin syttymiseen Baltiassa, Puolassa tai Romaniassa – tai jopa muualla maailmassa. Oleellista tilanteessa olisi, että Venäjä varautuisi sodan syttymiseen ja pyrkisi estämään Yhdysvaltoja lähettämästä lisäjoukkoja Atlantin yli Nato-liittolaistensa tueksi.

Mutta eikö Lapin valtaaminen tulisi Venäjälle tarpeettoman kalliiksi, kun Suomen ja Ruotsin maa- ja ilmavoimien lisäksi se saisi kimppuunsa ehkä myös puolustusliitto Naton?

Neretnieksin mielestä on epävarmaa, ottaisiko Nato lainkaan käyttöön viidettä artiklaansa. Monet Euroopan Nato-maat eivät välttämättä tulkitsisi Venäjän ilmapuolustuksen työntämistä Suomeen tai Ruotsiin hyökkäykseksi liittolaisiaan vastaan, hän otaksuu.

»Emme ole Naton jäseniä», Neretnieks sanoo. »Siksi Venäjälle voisi olla houkuttelevaa edetä Pohjois-Suomeen ja Pohjois-Ruotsiin, jos vastassa olisi vain näiden maiden puolustus.»

Loka-marraskuussa Nato harjoitteli Pohjois-Skandinavian puolustamista Trident Junc­ture -sotaharjoituksessa yli 50 000 sotilaan voimalla. Se oli suurin Norjassa järjestetty sotaharjoitus 1980-luvun jälkeen, ja siihen osallistuivat myös Suomi ja Ruotsi.

Uhkakuvan luonteesta kertoo jotain sekin, että toukokuussa Jääkäriprikaati ilmoitti siirtävänsä ensi vuonna esikuntansa ydintoiminnot Sodankylästä 125 kilometriä etelämmäksi Rovaniemelle. Näin pyritään turvaamaan Jääkäriprikaatin toimintakyky kriisi­tilanteessa.

»Voihan maan alle mennä vaikka lapiolla kaivamalla, mutta Rovaniemellä on kunnolliset suojautumistilat», prikaatin esikuntapäällikkö everstiluutnantti Reima Vanhanen perusteli siirtoa sanomalehti Lapin Kansalle.

 

Kylmän sodan päätyttyä suurvaltojen välisen sodan uhka väistyi maailmasta. Myös aseellisten konfliktien määrä kääntyi 1990-luvun alussa selvään laskuun, mutta pitkällä aikavälillä muutos ei ole ollut odotusten mukainen. Sekä sotien että kuolonuhrien määrä on noussut 2000-luvun alun jälkeen.

»Strateginen liipaisinherkkyys on kasvanut», sanoo Maanpuolustuskorkeakoulun sotilasprofessori, everstiluutnantti Jyri Raitasalo. Hän liittää ilmiön sodan kuvan teknistymiseen, jota hän tutki väitöskirjassaan vuonna 2005.

Poliitikoille on tullut aiempaa helpommaksi päättää sotaan lähdöstä, kun käytössä on uutta tekniikkaa: ilmasta, maasta ja mereltä laukaistavia täsmäohjuksia, lennokkeja ja maata kiertäviä satelliitteja, joiden avulla voidaan etsiä maalipisteitä hyvinkin kaukaa.

Lisäksi useimmat Euroopan maat siirtyivät Neuvostoliiton romahdettua pieniin ja tehokkaisiin mutta kalliisiin ammattiarmeijoihin. Sotilaiden palkka juoksi myös kasarmilla, ja se kannusti paradoksaalisesti keksimään asevoimille uusia tehtäviä, Raitasalo toteaa.

Tässä kunnostautuivat erityisesti länsimaat, jotka käynnistivät 1990-luvulla ensin humanitaarisia interventioita Afrikassa ja Balkanilla. Syyskuun 2001 terrori-iskujen jälkeen painopiste siirtyi sotaan ääriliikkeitä vastaan. Irakissa ja Afganistanissa länsimaiden asevoimat ovat juuttuneet sotiin, joista on vaikea irtautua.

»Kylmän sodan jälkeen nousi uusi logiikka, jossa manageroidaan keskinäisriippuvaista ja globalisoituvaa maailmaa», Raitasalo sanoo. Siinä missä asevoimia rakennettiin aiemmin pelotteeksi, nyt niitä ryhdyttiin käyttämään entistä aktiivisemmin.

Raitasalo pitää sinänsä ymmärrettävänä, että 1990-luvun kansanmurhiin etsittiin sotilaallisia ratkaisuja, koska humanitaarisissa kriiseissä ei ollut muutakaan toimintamallia.

Kolmenkymmenen vuoden jälkeen kokemusta pitäisi olla jo enemmän tilanteen analysoimiseksi. Raitasalon mukaan ongelmana on länsimaiden turvallisuuspolitiikan militarisoituminen – ilmiö, josta ei puhuta riittävästi julkisuudessa.

Sotilasprofessorin on vaikea keksiä oman aikamme sotia, jotka olisivat onnistuneet tavoitteissaan hyvin. Libyan ilmasota vuodelta 2011 on malliesimerkki pieleen menneestä läntisestä interventiosta, joka vaikutti osaltaan valtion hajoamiseen.

»Maailman hajonneiden valtioiden indeksin mukaan 60 maata on hälyttävässä tilassa tai suuressa vaarassa hajota», Raitasalo toteaa. Suomi on indeksissä ykkösenä eli maailman vakain valtio.

»Jos epävarmuutta lähdetään hallitsemaan asevoimin, sillä saralla riittää paljon tehtävää. En itse näe, että saatujen kokemusten nojalla kovin moneen operaatioon kannattaa lähteä.»

 

Sotilasprofessorin on vaikea keksiä oman aikamme sotia, jotka olisivat onnistuneet tavoitteissaan hyvin.

 

Suomi ei tehnyt kylmän sodan päätyttyä yhtä suuria muutoksia puolustus­strategiaansa kuin muut Euroopan maat. Puolustusvoimien sodan ajan vahvuutta pienennettiin asteittain 540 000 sotilaasta 230 000 sotilaaseen, mutta yleisestä asevelvollisuudesta pidettiin kiinni.

Myös sotilaalliset uhkakuvat säilyivät entisenlaisina. Vuoden 1997 puolustuspoliittisen selonteon mukaan Suomi varautui torjumaan taloudellista, poliittista ja sotilaallista painostusta, yllätyshyökkäyksenä tehtävää strategista iskua ja viime kädessä laajamittaista hyökkäystä, jonka tavoitteena on Suomen valtaaminen osittain tai kokonaan.

Vuoden 2017 puolustusselonteossa narratiivi on lähes identtinen, vaikka sanamuodot ovat muuttuneet, Raitasalo toteaa. Kun muiden Länsi-Euroopan maiden puolustusajattelussa Krimin valtaus ja Itä-Ukrainan sota ovat aiheuttaneet jyrkän käännöksen, Suomessa on tehty lähinnä hienosäätöä. Tavanomaisten aseiden uhka ei ole poistunut, mutta nyt varaudutaan lisäksi hybridivaikuttamiseen.

Ylijohtaja Janne Kuusela puolustusministeriöstä kuvaa hybridivaikuttamista »kaatoluokaksi», jonka alle on koottu monenlaisia keinoja.

»Entistä taitavammin ja yllätyksellisesti käytetään tunnuksettomia joukkoja, erikoisjoukkoja, informaatio-operaatioita ja toimintaa tietoverkoissa. Lisäksi voi olla poliittista painostusta ja median painostusta, erilaisia tapoja vaikuttaa suomalaiseen yhteiskuntaan ja päätöksentekoon», hän sanoo.

Toisaalta myös 1997 varauduttiin yllätyshyökkäykseen, jossa Suomen päätöksenteon lamauttamiseen voitaisiin käyttää sotilaallista vahinkoa aiheuttavia vastapuolen asiamiehiä, erikoisjoukkoja ja täsmäaseita.

Hybridivaikuttamisen tavoitteena on hämärtää sodan ja rauhan rajaa. Suomessa sodanajan joukkoja ei voitaisi pystyttää ilman koko yhteiskunnan tukea, Kuusela muistuttaa. Maavoimat kootaan aseisiin kutsuttavista reserviläisistä ja riittävän koulutuksen saaneista varusmiehistä. Joukkojen kuljettamiseen ja huoltoon tarvittaisiin myös siviilikalustoa. Koko rakennelma on kansalaisten maanpuolustustahdon varassa.

Ratkaiseva kamppailu saatetaan siksi käydä informaatiovaikuttamisessa. »Jos vastapuoli onnistuu vaikuttamiskeinoissaan, ei tiedetä, mitä tapahtuu ja olemmeko ylipäätään osapuoli», Kuusela havainnollistaa. »Onko meneillään kriisi, sota vai epämääräinen tilanne? Onko etunamme ryhtyä puolustautumaan vai olla paikoillaan?»

 

Valmiuden nostamisessa Suomi on toiminut nopeasti – paljon nopeammin kuin useimmat muut Venäjän uhkaan reagoineet Euroopan maat, Neretnieks huomauttaa. Siinä missä Ruotsin valtiopäivät pohtii edelleen keinoja kasvattaa asevoimien vahvuutta kahdesta prikaatista kolmeen tai pidemmällä aikavälillä neljään, Suomi on öljynnyt sotakoneensa entistä puolustus­kykyisemmäksi.

Puolustusvoimat on perustanut henkilökunnasta ja varusmiehistä koostuvia uusia valmiusyksiköitä, jotka voidaan lähettää taisteluun tuntien varoitusajalla. Tuhannet reserviläiset ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka nojalla heidät voidaan kutsua aseisiin vain muutamassa vuorokaudessa.

Lisäksi Suomi on hankkinut lisää tuli­voimaa maa- ja ilmavoimille. Esimerkiksi Hollannin poistomyynnistä hankittuihin raketinheittimiin ostettiin vuonna 2016 gps-signaalilla ohjattavia ammuksia, joiden kantama on 70 kilometriä. Uusin ostos ovat panssarihaupitsit, jotka saatiin Etelä-Koreasta edullisesti vähän käytettyinä. Vaunu ampuu kranaatteja 40 kilometrin päähän, poistuu 30 sekunnissa paikalta ja suojaa miehistöä muun muassa kemiallisilta aseilta ja ydinlaskeumalta.

Horneteihin on ostettu ilmasta maahan ammuttavia JASSM-risteilyohjuksia, joita Yhdysvallat on suostunut luovuttamaan vasta muutamille maille. Vaikeasti havaittavia ohjuksia voidaan ampua hävittäjistä 370 kilometrin päähän.

Neretnieks sanoo olevansa vaikuttunut Suomen vastauksesta sotilaallisten uhkien kasvuun: »Pelkän puheen sijasta te teette asioita.»

Se on hyvä tapa viestittää venäläisille, että vaikka »haluamme olla ystäviä, meidän asioihimme ei kannata sotkeutua», hän jatkaa.

 

Suomalaiset rannikkojääkärit rantautuivat hollantilaisilla aluksilla ranskalaisen taisteluhelikopterin tuella Naton harjoituksessa marraskuussa. Kuva: Jonathan Nackstrand / Lehtikuva

Suomalaiset rannikkojääkärit rantautuivat hollantilaisilla aluksilla ranskalaisen taisteluhelikopterin tuella Naton harjoituksessa marraskuussa. Kuva: Jonathan Nackstrand / Lehtikuva

 

Sotilaallisesti liittoutumattomaksi maaksi Suomi on solminut vuodesta 2016 yllättävän pitkän listan yhteistyösopimuksia eri maiden ja maaryhmien kanssa. Taustana ovat tässäkin Krimin ja Itä-Ukrainan tapahtumat, sanoo kansanedustaja Mika Kari (sd.), joka toimii eduskunnan puolustusvaliokunnan varapuheenjohtajana.

»Vuonna 2014 havahduttiin siihen, ettei verkosto ollut riittävän vahva, ja monenkeskistä kumppanuusverkostoa on vahvistettava», hän sanoo. »Se on tehty laajassa parlamentaarisessa yksimielisyydessä. Olen osallistunut eduskunnassa melkein kaikkiin puolustukseen liittyviin keskusteluihin, enkä muista, että kukaan olisi arvostellut monenkeskistä yhteistyötä.»

Kumppanimaista tärkeimmät ovat Ruotsi ja Yhdysvallat – ne mainitaan ensimmäisinä myös valtioneuvoston puolustusselonteossa. Yhteistyön syveneminen Yhdysvaltojen kanssa alkoi jo 1990-luvun Hornet-kaupoista. Mika Kari korostaa, että Yhdysvalloista on tullut keskeinen asevalmistaja kaikille Nato-maille. Niiden enemmistö on EU-maita, ja aseiden yhteensopivuus on tärkeää.

Janne Kuuselan mukaan yhteistyöllä ei tavoitella puolustusliittoa eikä turvatakuita: »Yhteistyö ei nojaa sopimuspohjaisiin velvoitteisiin, vaan yhteiseen intressiin tehdä joitain asioita yhdessä. Se voi olla käytännössä vähintään yhtä vahvaa kuin se, että on sopimuspohjainen velvoite olemassa», hän sanoo.

Mutta olisiko näistä aloitteista tosi paikan tullen apua Suomelle?

Suomalaisten maanpuolustustahto on kansain­välisesti huippuluokkaa, mutta tilanne ei ole yhtä hyvä kumppanimaissa. Esimerkiksi Gallup Internationalin mielipidetiedustelussa 18 prosenttia saksalaisista ja 55 prosenttia ruotsa­laisista kertoi viime vuonna olevansa valmiita puolustamaan omaa maataan. Samassa kyselyssä venäläisistä 59 prosenttia ja suomalaisista 74 prosenttia vastasi myönteisesti.

Pew Research Centerin kyselyssä vain 36 prosenttia italialaisista ja 40 prosenttia saksalaisista katsoi, että oman armeijan pitäisi lähteä avuksi, jos Venäjä hyökkäisi toiseen Nato-maahan. Paljon useammat uskoivat, että Yhdysvallat hoitaisi työn.

Näkemystä voi tietysti pitää myös siinä mielessä realistisena, että Yhdysvallat on säilyttänyt kriisinhallinnan ohella kykynsä käydä suursotaa maavoimilla, toisin kuin useimmat Euroopan Nato-maat.

Suomen turvana on EU:n keskinäisen avun­annon lauseke, joka ei ole vielä joutunut todelliseen testiin. Vuonna 2015 Ranska pyysi sen nojalla Pariisin terrori-iskujen jälkeen apua EU-kumppaneilta. Suomi vastasi pyyntöön ensimmäisten joukossa vapauttamalla ranskalaisia sotilaita Libanonin Unifil-joukoista partiointiin Pariisin kaduilla ja muualla Ranskassa.

Mika Kari pitää yhteisymmärryspöytä­kirjoja osoituksena siitä, että »jotain sanaa painavampaa on luvattu tehdä».

»Jos Suomi ei pärjäisi omin keinoin ja tarvitsisimme apua muualta, uskon että puhelimet soisivat kaikissa kumppanimaissa», Kari sanoo.

Janne Kuusela on realistinen avun suhteen. »Emme voi lähteä siitä, että joku tulisi automaattisesti meitä auttamaan», hän toteaa. Suomi voi hänen mukaansa vain kehittää sotilaallista yhteensopivuutta, muodostaa kanavia muihin maihin sekä harjoitella avun vastaanottamista pahan päivän varalta.

Kuusela muistuttaa, että myös keskinäisen avunannon lausekkeeseen liittyy sopimusteksti, jonka mukaan Nato-maat saavat apua Naton kautta.

»On vaikea tulkita ennakkoon, kuka tulisi tänne auttamaan ja minkälaisella kalustolla. Se riippuu konfliktitilanteesta Euroopassa ja muualla maailmassa.»

 

Suomen turvallisuuspolitiikka perustuu Mika Karin mukaan sille, ettei Suomi ole uhka ympäristölleen. Samalla Suomen olemassaolo perustuu omaan puolustukseen, josta on pidettävä huolta.

Eduskunnan kollegat ovat luonnehtineet aktiivisesti puolustuskysymyksiin perehtynyttä Mika Karia leikkimielisesti »tannerilaiseksi» sosiaalidemokraatiksi. Väinö Tanner tunnettiin asevelisosialistina, joka joutui sekä Moskovan että Kekkosen epäsuosioon.

Kari muotoilee Suomen turvallisuuspoliittisen ratkaisun kuitenkin perinteisin sanamuodoin. »Olemme pohjoisen Itämeren alueella vakautta tuova demokratia, jolla on kyky tarvittaessa estää sotilaallisin keinoin, ettei muita maita uhata meidän alueemme kautta», hän sanoo.

Edellyttääkö se, että emme jatkossakaan liity sotilasliiton jäseneksi?

Istumme eduskuntatalon kahviossa, ja Karilla on edessään jugurttiannos. Kysymyksen aikana Karin suusta poistetun viisaudenhampaan koloon menee jugurtista pähkinä, joka aiheuttaa viiltävää kipua.

»Tauko ja kyyneleet eivät johdu siitä, ettei minulla olisi vastausta kysymykseen», hän sanoo hetken päästä.

»En käsittele Nato-kysymystä niin päin, ettei tässä vaiheessa. Lähtökohta on, että Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton maa.»

Itämeren vakauden ohella Suomen liittoutumattomuudella voi olla hänen mukaansa laajempiakin vaikutuksia. Yksi osoitus siitä oli, kun Donald Trump ja Vladimir Putintapasivat toisensa ensi kertaa Helsingissä viime heinäkuussa. Suurvaltojen johtajat yrittivät etsiä ulospääsyä jännittyneestä tilanteesta ja asevarustelukierteestä, Kari arvioi. Tällä on suuri merkitys.

»Olen 51-vuotiaana sen sukupolven kasvatti, että ehdin nähdä 10–15 vuotiaana, mitä ydinaseiden pelossa eläminen oli.»

Karlis Neretnieks katsoo sotilaallisten jännitteiden kasvua sen sijaan vanhan sotilaan silmin. Hän muistuttaa, että sotilaallisen avun saaminen on aina monimutkaista, ellei sitä ole suunniteltu ja harjoiteltu ennakkoon. Siksi hän kannattaa Suomen ja Ruotsin liittymistä Natoon.

Eikö Venäjä silloin toisi entistä enemmän joukkoja Suomen vastaiselle rajalle?

»Olisiko Venäjällä kykyä varustaa yhä lisää prikaateja?» Neretnieks kysyy itse. Hän muistuttaa, että Venäjän asevarustelu on käynyt jo vuosia kiivaana eivätkä maan resurssit ole rajattomat. »Se on 140 miljoonan hengen väestöllään paljon heikompi kuin Neuvostoliitto.»

Natoon liittyminen rajoittaisi myös Venäjän mahdollisuuksia kiristää Suomelta ja Ruotsilta alueita ydinaseilla. Neretnieks varoittaa, että Venäjä voisi pelotella ruotsalaisia esimerkiksi räjäyttämällä taktisen ydinaseen asumattomalla Gotska Sandön saarella Gotlannin pohjoispuolella.

 

Venäjä on 140 miljoonan hengen väestöllään paljon heikompi kuin Neuvostoliitto.

 

Suomessa erityistä huolta ovat herättäneet Pietarin lähelle sijoitetut ballistiset Iskander-ohjukset, jotka voidaan varustaa myös ydinaseilla.

Jyri Raitasalon mukaan tilanne ei ole tässä suhteessa kuitenkaan olennaisesti muuttunut 1950-luvun jälkeen.

»Julkisessa keskustelussa piirretään aina karttakuviin isompia ja isompia ympyröitä. Venäjällä on ollut 50 viime vuotta kyky toimittaa ballistinen ohjus tai risteilyohjus minne tahansa Euroopassa», Raitasalo sanoo.

Lisäksi Suomen puolustusta ei voitaisi lamauttaa pelkillä risteilyohjuksilla. Raitasalo muistuttaa, että huhtikuussa 2018 länsimaat ampuivat Syyriaan 105 risteilyohjusta kostona kemiallisten aseiden käytöstä. »Iskun tuloksena tuhottiin yhdeksän betonitaloa ja hinnaksi tuli varmaan parisataa miljoonaa euroa», Raitasalo toteaa.

Hieman samanlaista hypeä Raitasalo näkee taisteluroboteissa ja tekoälyssä, jotka ovat nousseet uusina uhkina sodankäynnin kuvastoon. Venäjä kehittää muiden suurvaltojen tavoin sotatekniikkaa, jolla voi olla hätkähdyttäviä ominaisuuksia. Ukrainan sota ja Nato-harjoituksen aikainen gps-häirintä Norjassa ja Suomessa osoittavat, että maa on pitkällä elektronisessa sodankäynnissä.

Seuraavina vuosikymmeninä taistelukentille tuodaan kaikkialle näkeviä sensoreita ja tekoälyä, joka erottaa helposti oikeat panssarivaunut harhautusmaaleista. Maataisteluihin osallistuu nopeasti liikkuvia robotteja, joita voidaan ohjata kaukaa rintaman takaa. Ilmassa lentää hypersoonisia eli moninkertaisesti äänennopeudella liikkuvia ohjuksia.

»Kymmenen vuoden kuluttua taistelukentällä voi olla käytössä jonkin verran näytekappaleita näistä. Siitä 20–30 vuotta eteenpäin ne voivat olla arkipäivää», Raitasalo kuvaa kehitystä.

Asetelma muistuttaa silti lähinnä 1990-luvun alkua, jolloin Yhdysvaltoja pidettiin hetken aikaa ylivoimaisena uusien täsmäaseiden ansiosta. Raitasalo ei usko, että mikään osapuoli saa pitkäaikaista sotilaallista etua kehittämällä teknologiaa.

Lopulta teknologia tulee pienenkin maan ulottuville. EU-yhteistyö ja muut kumppanuudet parantavat myös Suomen mahdollisuuksia hankkia uusia aseita puolustuskäyttöön.

Lisäksi aseiden elinkaari on yleensä hyvin pitkä. Raitasalo muistuttaa, että Yhdysvallat aikoo käyttää 1970-luvulla suunniteltuja Abrams-tankkeja modernisoituina ainakin vuoteen 2050 saakka. Vain 3–4 prosenttia puolustuskalustosta korvataan vuosittain uudella. Sama laskukaava pätee Venäjään.

Siksi sotilaallisiin uhkiin vastataan parhaiten samoin välinein kuin aina ennenkin – kouluttamalla taitavia sotilaita.

»Lopulta yksittäisten sotilaiden ja upseerien kyvyt ratkaisevat taistelun», Neretnieks sanoo.

Suomen puolustusvoimien sodan ajan vahvuutta on nyt kohotettu uudelleen 50 000 sotilaalla 280 000 sotilaaseen. Pullonkaulana on palkatun henkilöstön määrä, jota leikattiin edellisellä hallituskaudella. Mika Karin mukaan kantahenkilökuntaa tarvittaisiin nykyisten 12 000 palkatun lisäksi noin 400 lisää, jotta koulutusta ja kertausharjoituksia voidaan järjestää riittävästi.

Samaan aikaan jostain pitää kaivaa 7–10 miljardia euroa lisää uusiin hävittäjiin. Lähivuosina Suomen puolustusbudjetti voi nousta kahteen prosenttiin bkt:sta, mikä on selvästi enemmän kuin useimmissa Nato-maissa.

Pitkällä aikavälillä valmiuden ylläpitämiseen liittyy laajempia väestökysymyksiä. Suomella on suuri pinta-ala, pitkät rajat ja paljon asumattomia alueita. Itä- ja Pohjois-Suomen väestöennusteet ovat synkkiä.

»Väestö vähenee ja keskittyy kaupunkeihin, mikä on aina haaste puolustamisen kannalta», ylijohtaja Janne Kuusela toteaa.

»Suomen poliittinen johto on lähtenyt siitä, että puolustamme koko valtakuntaa niin hyvin kuin pystymme. Ei ole mielekästä vetää viivaa johonkin ja ilmoittaa, että tämän alapuolella puolustetaan ja yläpuolella ei.»

 

Venäjän sotilaallisia panostuksia arktiselle alueelle Kuusela pitää loogisina. Harvaan asutulla alueella on suuret luonnonvarat, joihin kohdistuu koko maailman huomio. Lisäksi Venäjällä on alueella tärkeimmät ydinasetukikohtansa. Nato-maat puolestaan haluavat olla läsnä arktisella alueella turvatakseen mahdollisessa kriisissä täydennysjoukkojensa siirrot Eurooppaan Pohjois-Atlantin kautta.

»Venäjällä ei ole tällä hetkellä ymmärtääksemme poliittista tahtoa uhata Suomea. Suomeen ei kohdistu välitöntä sotilaallista uhkaa», Kuusela sanoo. Suomen tulee ottaa jännitteiden kasvu Itämerellä ja arktisella alueella silti huomioon omassa varautumisessaan.

»Keskeistä on huolehtia sellaisesta kyvystä puolustaa Suomea, joka muodostaa riittävän ennaltaehkäisevän kynnyksen. Suomeen hyökkäämisen tulee olla sen verran työlästä ja tappioita aiheuttavaa, ettei kimppuumme tulla kevein perustein.»

Sotilasprofessori Jyri Raitasalo arvioi, että pienikin maa pystyy tekemään näistä laskelmista hyökkääjälle epäedullisia.

»Tai ainakin niin, että jos tänne tulee, kuono raapaistaan kunnolla verille.»

Jutussa korjattu 13.12.2018 kaksi kohtaa: Jääkäriprikaatin nimi ja Pohjoisen laivaston 61. merijalkaväkiprikaati sijainti Sputnikin varuskunnassa (ei Petshengan varuskunnassa). 

 

 **** 

Yhteistyötä moneen suuntaan

Heinäkuu 2016: Suomen ja Britannian puolustusyhteistyötä koskeva puiteasiakirja. Suomi haluaa jatkaa yhteistyötä sotilaallisen suurvallan kanssa myös brexitin jälkeen.

Lokakuu 2016: Suomen ja Yhdysvaltain aiesopimus puolustus­yhteistyöstä. Yhdysvallat on Ruotsin ohella Suomen tärkein kahdenvälinen kumppani.

Kesäkuu 2017: Suomi liittyy Saksan kehysvaltiokonseptiin (FNC), jossa kehitetään asevoimien teknisiä suorituskykyjä eli esimerkiksi ammuksia ja kyberpuolustusta.

Kesäkuu 2017: Suomi liittyy Britannian nopean toiminnan joukkoon (JEF). Valmiusjoukon on tarkoitus toimia erilaisissa kriisitilanteissa.

Marraskuu 2017: Kolmi­vuotinen jatkosopimus Naton laajennettujen mahdollisuuksien kumppanuusyhteistyöstä (Enhanced Opportunities Partner). Naton tukikohdat Baltiassa ja Puolassa ovat kasvattaneet Suomen ja Ruotsin merkitystä sotilasliitolle.

Toukokuu 2018: Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltain kolmenvälinen aiejulistus puolustusyhteistyöstä. Yhteistyö on tiivistä, vaikka Suomi ja Ruotsi eivät kuulu Natoon.

Kesäkuu 2018: Sopimus EU:n pysyvästä rakenteellisesta yhteistyöstä (PRY). Suomi osallistuu muun muassa maavoimien uuden kenttäradion kehitystyöhön sekä kyberpuolustuksen ja sotilaallisen liikkuvuuden parantamiseen Euroopassa.

Heinäkuu 2018: Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyötä koskeva yhteisymmärryspöytäkirja. Ruotsi on Suomen tärkein kumppani. Maa-, meri- ja ilmavoimat harjoittelevat tiiviisti yhdessä.

Syyskuu 2018: Suomen ja Norjan välistä puolustusyhteistyötä koskeva puitejärjestely. Etenkin ilmavoimat harjoittelevat usein yhdessä, ja molemmilla on raja Venäjän kanssa.

Lokakuu 2018: Suomen ja Ranskan puolustusyhteistyötä koskeva puiteasiakirja. Britannian lähdön jälkeen Ranska on EU:n ainoa ydinasemahti.

Marraskuu 2018: Suomi mukaan Ranskan Eurooppalaiseen interventioaloitteeseen (EI2), jonka tarkoitus on muodostaa yhteinen käsitys sotilaallisista uhkista.

 


 

Suomen ja myös Ruotsin kannalta ero paljastaa rakenteellisen heikkouden verkottuneessa puolustusyhteistyössä, jota ne ovat yhdessä vahvistaneet Yhdysvaltojen ja myös muiden puolustusliitto Naton keskeisten jäsenmaiden kanssa. Ilman Yhdysvaltojen osuutta puolustusyhteistyön verkosto on heikko, ja Trumpin kaudella yhteistyön vahvistuminen on ollut hyvin paljon yhden henkilön eli Mattisin varassa.


 
Naton entinen korkein sotilasjohtaja Euroopassa Philip M. Breedlove Helsingissä vuonna 2015. LEHTIKUVA/SEPPO SAMULI

Naton ex-komentaja: Lisää joukkoja Puolaan,

laivasto-osasto Tanskaan

 

USA:n maa-, meri- ja ilmavoimien läsnäoloa vahvistettaisiin vastauksena Venäjän yllätyshyökkäyksen uhkaan.

 

Naton Euroopan joukkojen entisen komentajan, kenraali Philip Breedloven johtama työryhmä ehdottaa Yhdysvaltain asevoimien läsnäolon merkittävää vahvistamista Euroopassa. Taustalla on huoli Venäjän mahdollisesta yllätyshyökkäyksestä Baltian maita tai Puolaa vastaan.

– Venäjän päättäväinen tavanomaisin asein tapahtuva hyökkäys – varsinkin jos se toteutettaisiin vähäisellä varoitusajalla – voisi lyödä eteen sijoitetut Naton ja USA:n joukot suhteellisen lyhyessä ajassa ennen kuin vahvistuksia olisi ehditty saada käyttöön, Breedloven johdolla työskennellyt Atlantic Council -ajatushautomon työryhmä toteaa tuoreessa raportissaan.

Uhkana raportin mukaan on, että Venäjä kykenisi ottamaan nopealla iskulla haltuunsa alueita tavalla, joka saattaisi Naton tapahtuneiden tosiasioiden eteen ja halvaannuttaisi puolustusliiton päätöksenteon.

Raportin sisältämistä arvioista ja suosituksista kertoi Yhdysvaltain asevoimien toimintaa seuraava Stars and Stripes -julkaisu.

 

Pysyvä divisioona Puolaan

Vastaukseksi Venäjän tämänhetkiseen etulyöntiasemaan on usein esitetty uuden amerikkalaisprikaatin sijoittamista Puolaan. Naton Euroopan joukkoja vuosina 2013–2016 johtaneen Breedloven työryhmän raportti menee suosituksissaan pitemmälle.

Breedlove ja Naton entinen varapääsihteeri Alexander Vershbow ehdottavat nyt muun muassa Poznanissa olevan USA:n maavoimien komentoesikunnan laajentamista divisioonan suuruiseksi joukoksi ja sen tehtävän muuttamista pysyväksi. Keskeisenä tarkoituksena olisi varmistaa, että Yhdysvalloista Baltiaan ja Puolaan saapuvat täydennykset voisivat kriisitilanteessa liikkua mahdollisimman nopeasti.

Amerikkalaisten taisteluosastojen rotaatiota Euroopassa raportti esittää lisättäväksi ja strategisiin kohteisiin sijoitettuja sotatarvikevarastoja laajennettaviksi edelleen. Muita suosituksia ovat muun muassa uuden laivasto-osaston sijoittaminen Puolan Gdyniaan Itämeren rannikolle sekä Yhdysvaltain laivaston hävittäjäalusten jatkuvaa partiointia Itämerellä Tanskasta käsin.

– Missio voisi sisältää sukellusveneentorjuntaa, meritilannekuvan muodostamista sekä amfibio-operaatioita, raportissa todetaan.

Puolan Laskiin sijoitettua Yhdysvaltain ilmavoimien missiota raportti ehdottaa laajennettavaksi siten, että se kykenee palvelemaan nykyistä suurempaa määrää amerikkalaisia hävittäjiä ja kuljetuskoneita sekä Naton muiden jäsenmaiden lento-osastoja. Miroslawiecin tukikohtaan esitetään pysyvää MQ-9-tiedustelulennokkien osastoa ja Puolassa olevien toimintojen suojaksi keskipitkän kantaman ilmapuolustusjärjestelmää.

*

– Toimet, jotka noudattelisivat työryhmän ehdotuksia, perustuisivat Yhdysvaltain olemassa olevaan läsnäoloon Puolassa, vahvistaisivat pidäkettä laajemmalla alueella ja edistäisivät nykyistä suurempaa taakanjakoa liittolaisten kesken, raportin laatijat kirjoittavat.

*

– Vaikka kyse on merkittävien sotilaallisten suorituskykyjen lisäämisestä ja parempien edellytysten luomisesta Naton nopeille vahvistuksille, ehdotettujen toimien mittakaavan pitäisi kuitenkin pysyä Naton konsensuksen puitteissa ja siten varmistaa puolustusliiton yhtenäisyyttä ja solidaarisuutta.

 


 

– Ukraina on kouluesimerkki siitä, miten Venäjä hyödyntää keinovalikoimansa koko kirjoa. Kertšinsalmen laivastokonfliktia ei pitäisikään tarkastella jonakin erillisenä kriisinä, vaan osana Venäjän pitkää peliä Ukrainan hivuttamiseksi takaisin omaan etupiiriinsä. - Kenraalimajuri Jorma Ala-Sankila


  

Sota Suomessa

 

Suomen sotilaalliset uhkakuvat ovat nyt samankaltaisia kuin kylmän sodan vuosina, vaikka sodan kuvastoon on tullut uusia futuristisia piirteitä. Suomessa maavoimat ovat siirtyneet jatkuvaan valmiuteen.

Teksti JOONAS PÖRSTI 

Kuvat ANTTI VALTA

 


Venäjän varustautuminen näkyy Suomen lähialueilla etenkin napapiirin pohjoispuolella. Venäjä on sijoittanut Murmanskin alueelle useita prikaateja maavoimien taistelujoukkoja ydinsukellusveneiden, ohjusyksiköiden ja strategisten pommikoneiden lisäksi. Ainakin kaksi pohjoisen joukko-osastoista on sotinut Ukrainassa ja Syyriassa.

 

Esimerkiksi Pohjoisen laivaston 61. meri­jalkaväkiprikaatia pidetään yhtenä Venäjän iskukykyisimmistä. Prikaatin tukikohta on Sputnikin varuskunnassa entisen Petsamon kirkonkylän lähellä, mutta vuonna 2016 se osallistui Syyriassa Palmyran kaupungin valtaamiseen äärijärjestö Isisiltä. Avoimiin tiedustelulähteisiin nojautuvan Napalm Inform -sivuston mukaan prikaati valikoitui tehtävään, koska sillä oli jo aiempaa taistelukokemusta Ukrainasta Luhanskin alueelta.

Rajan tällä puolen Suomessa Jääkäriprikaati kouluttaa vuosittain parituhatta varusmiestä Sodankylässä ja Rovaniemellä. Ruotsin armeijan pohjoisimmat osastot sijaitsevat Bodenissa Kemin korkeudella. Sitä ylempänä Lapissa olleet joukot lakkautettiin vuonna 2000.

Laajat korpimaat Murmanskin ja Ruotsin tuntureiden välissä voisivat olla yksi suurvaltojen välisen sodan näyttämöistä, arvioi Ruotsin armeijan kenraalimajuri (evp.) Karlis Neretnieks. Hän työskenteli 2000-luvun alussa Ruotsin sotakorkeakoulun johtajana ja sitä ennen keskisen sotilasläänin komentajana.

Venäjä voisi hyökätä Pohjois-Suomen läpi Ruotsiin suojatakseen omia strategisia joukkojaan Kuolan niemimaalla Yhdysvaltojen tai Naton iskulta. Silloin myös Suomi voisi joutua mukaan sotaan, vaikka vaalisi idänsuhteita parhaansa mukaan.

»Jos Venäjä onnistuisi tuomaan pitkän kantaman ilmatorjuntaohjuksiaan vaikkapa Pohjois-Ruotsin Kiirunaan, Kuolan niemimaan suojana oleva ilmapuolustusvyöhyke syvenisi 400–500 kilometrillä. Se vaikeuttaisi olennaisesti Naton kykyä hyökätä Venäjän tukikohtiin niemimaalla», Neretnieks sanoo.

Kuolan niemimaan joukoilla on Venäjän puolustussuunnittelussa keskeisiä tehtäviä kriisin varalta. »Venäjä pyrkisi katkaisemaan sukellusveneillään ja pitkän matkan pommikoneillaan Naton meri- ja ilmakuljetukset Atlantin yli», Neretnieks jatkaa.

Murmanskin alueen suojaaminen olisi Venäjälle tärkeää myös ydinsodassa, jossa Pohjoisen laivaston sukellusveneet tekisivät vastaiskun ballistisilla ohjuksilla. Ydinaseilla on Venäjän puolustusdoktriinissa suuri merkitys.

Neretnieks suhtautuu epäillen Suomen ja Ruotsin kykyyn puolustaa pohjoisimpia osiaan. Pohjois-Suomi on harvaan asuttu, jolloin alueella ei voitaisi mobilisoida suuria yksiköitä. Jos hyökkäys tulisi yllättäen, Suomi voisi heittää venäläisiä vastaan lähinnä Lapin jääkäreitä ja joitakin erikoisjoukkoja.

»Pohjois-Ruotsissa olisi odotettavissa tällä hetkellä hyvin vähän vastarintaa. Alue on sotilaallisesti lähes tyhjiö.»

Neretnieksin mukaan Lappiin kohdistuvan hyökkäyksen mahdollisuus on noussut vuoden aikana uutena huolenaiheena ruotsalaiseen keskusteluun. Aiemmin pohdittiin lähinnä sitä, että myös Ruotsi päätyisi helposti sotatantereeksi, jos sota syttyisi Itämeren alueella tai Baltiassa.

Baltiaa puolustaakseen Nato-maat tarvitsisivat Ruotsin lentokenttiä ja satamia. Venäjälle taas olisi ensiarvoista katkaista liikenne Itämerellä. Samalla katkeaisivat Suomen meriyhteydet muuhun maailmaan.

Lapin valtausta Neretnieks pitää todellisena uhkakuvana, koska se voisi kytkeytyä konfliktin syttymiseen Baltiassa, Puolassa tai Romaniassa – tai jopa muualla maailmassa. Oleellista tilanteessa olisi, että Venäjä varautuisi sodan syttymiseen ja pyrkisi estämään Yhdysvaltoja lähettämästä lisäjoukkoja Atlantin yli Nato-liittolaistensa tueksi.

Mutta eikö Lapin valtaaminen tulisi Venäjälle tarpeettoman kalliiksi, kun Suomen ja Ruotsin maa- ja ilmavoimien lisäksi se saisi kimppuunsa ehkä myös puolustusliitto Naton?

Neretnieksin mielestä on epävarmaa, ottaisiko Nato lainkaan käyttöön viidettä artiklaansa. Monet Euroopan Nato-maat eivät välttämättä tulkitsisi Venäjän ilmapuolustuksen työntämistä Suomeen tai Ruotsiin hyökkäykseksi liittolaisiaan vastaan, hän otaksuu.

»Emme ole Naton jäseniä», Neretnieks sanoo. »Siksi Venäjälle voisi olla houkuttelevaa edetä Pohjois-Suomeen ja Pohjois-Ruotsiin, jos vastassa olisi vain näiden maiden puolustus.»

Loka-marraskuussa Nato harjoitteli Pohjois-Skandinavian puolustamista Trident Junc­ture -sotaharjoituksessa yli 50 000 sotilaan voimalla. Se oli suurin Norjassa järjestetty sotaharjoitus 1980-luvun jälkeen, ja siihen osallistuivat myös Suomi ja Ruotsi.

Uhkakuvan luonteesta kertoo jotain sekin, että toukokuussa Jääkäriprikaati ilmoitti siirtävänsä ensi vuonna esikuntansa ydintoiminnot Sodankylästä 125 kilometriä etelämmäksi Rovaniemelle. Näin pyritään turvaamaan Jääkäriprikaatin toimintakyky kriisi­tilanteessa.

»Voihan maan alle mennä vaikka lapiolla kaivamalla, mutta Rovaniemellä on kunnolliset suojautumistilat», prikaatin esikuntapäällikkö everstiluutnantti Reima Vanhanen perusteli siirtoa sanomalehti Lapin Kansalle.

 

Kylmän sodan päätyttyä suurvaltojen välisen sodan uhka väistyi maailmasta. Myös aseellisten konfliktien määrä kääntyi 1990-luvun alussa selvään laskuun, mutta pitkällä aikavälillä muutos ei ole ollut odotusten mukainen. Sekä sotien että kuolonuhrien määrä on noussut 2000-luvun alun jälkeen.

»Strateginen liipaisinherkkyys on kasvanut», sanoo Maanpuolustuskorkeakoulun sotilasprofessori, everstiluutnantti Jyri Raitasalo. Hän liittää ilmiön sodan kuvan teknistymiseen, jota hän tutki väitöskirjassaan vuonna 2005.

Poliitikoille on tullut aiempaa helpommaksi päättää sotaan lähdöstä, kun käytössä on uutta tekniikkaa: ilmasta, maasta ja mereltä laukaistavia täsmäohjuksia, lennokkeja ja maata kiertäviä satelliitteja, joiden avulla voidaan etsiä maalipisteitä hyvinkin kaukaa.

Lisäksi useimmat Euroopan maat siirtyivät Neuvostoliiton romahdettua pieniin ja tehokkaisiin mutta kalliisiin ammattiarmeijoihin. Sotilaiden palkka juoksi myös kasarmilla, ja se kannusti paradoksaalisesti keksimään asevoimille uusia tehtäviä, Raitasalo toteaa.

Tässä kunnostautuivat erityisesti länsimaat, jotka käynnistivät 1990-luvulla ensin humanitaarisia interventioita Afrikassa ja Balkanilla. Syyskuun 2001 terrori-iskujen jälkeen painopiste siirtyi sotaan ääriliikkeitä vastaan. Irakissa ja Afganistanissa länsimaiden asevoimat ovat juuttuneet sotiin, joista on vaikea irtautua.

»Kylmän sodan jälkeen nousi uusi logiikka, jossa manageroidaan keskinäisriippuvaista ja globalisoituvaa maailmaa», Raitasalo sanoo. Siinä missä asevoimia rakennettiin aiemmin pelotteeksi, nyt niitä ryhdyttiin käyttämään entistä aktiivisemmin.

Raitasalo pitää sinänsä ymmärrettävänä, että 1990-luvun kansanmurhiin etsittiin sotilaallisia ratkaisuja, koska humanitaarisissa kriiseissä ei ollut muutakaan toimintamallia.

Kolmenkymmenen vuoden jälkeen kokemusta pitäisi olla jo enemmän tilanteen analysoimiseksi. Raitasalon mukaan ongelmana on länsimaiden turvallisuuspolitiikan militarisoituminen – ilmiö, josta ei puhuta riittävästi julkisuudessa.

Sotilasprofessorin on vaikea keksiä oman aikamme sotia, jotka olisivat onnistuneet tavoitteissaan hyvin. Libyan ilmasota vuodelta 2011 on malliesimerkki pieleen menneestä läntisestä interventiosta, joka vaikutti osaltaan valtion hajoamiseen.

»Maailman hajonneiden valtioiden indeksin mukaan 60 maata on hälyttävässä tilassa tai suuressa vaarassa hajota», Raitasalo toteaa. Suomi on indeksissä ykkösenä eli maailman vakain valtio.

»Jos epävarmuutta lähdetään hallitsemaan asevoimin, sillä saralla riittää paljon tehtävää. En itse näe, että saatujen kokemusten nojalla kovin moneen operaatioon kannattaa lähteä.»

 

Sotilasprofessorin on vaikea keksiä oman aikamme sotia, jotka olisivat onnistuneet tavoitteissaan hyvin.

 

Suomi ei tehnyt kylmän sodan päätyttyä yhtä suuria muutoksia puolustus­strategiaansa kuin muut Euroopan maat. Puolustusvoimien sodan ajan vahvuutta pienennettiin asteittain 540 000 sotilaasta 230 000 sotilaaseen, mutta yleisestä asevelvollisuudesta pidettiin kiinni.

Myös sotilaalliset uhkakuvat säilyivät entisenlaisina. Vuoden 1997 puolustuspoliittisen selonteon mukaan Suomi varautui torjumaan taloudellista, poliittista ja sotilaallista painostusta, yllätyshyökkäyksenä tehtävää strategista iskua ja viime kädessä laajamittaista hyökkäystä, jonka tavoitteena on Suomen valtaaminen osittain tai kokonaan.

Vuoden 2017 puolustusselonteossa narratiivi on lähes identtinen, vaikka sanamuodot ovat muuttuneet, Raitasalo toteaa. Kun muiden Länsi-Euroopan maiden puolustusajattelussa Krimin valtaus ja Itä-Ukrainan sota ovat aiheuttaneet jyrkän käännöksen, Suomessa on tehty lähinnä hienosäätöä. Tavanomaisten aseiden uhka ei ole poistunut, mutta nyt varaudutaan lisäksi hybridivaikuttamiseen.

Ylijohtaja Janne Kuusela puolustusministeriöstä kuvaa hybridivaikuttamista »kaatoluokaksi», jonka alle on koottu monenlaisia keinoja.

»Entistä taitavammin ja yllätyksellisesti käytetään tunnuksettomia joukkoja, erikoisjoukkoja, informaatio-operaatioita ja toimintaa tietoverkoissa. Lisäksi voi olla poliittista painostusta ja median painostusta, erilaisia tapoja vaikuttaa suomalaiseen yhteiskuntaan ja päätöksentekoon», hän sanoo.

Toisaalta myös 1997 varauduttiin yllätyshyökkäykseen, jossa Suomen päätöksenteon lamauttamiseen voitaisiin käyttää sotilaallista vahinkoa aiheuttavia vastapuolen asiamiehiä, erikoisjoukkoja ja täsmäaseita.

Hybridivaikuttamisen tavoitteena on hämärtää sodan ja rauhan rajaa. Suomessa sodanajan joukkoja ei voitaisi pystyttää ilman koko yhteiskunnan tukea, Kuusela muistuttaa. Maavoimat kootaan aseisiin kutsuttavista reserviläisistä ja riittävän koulutuksen saaneista varusmiehistä. Joukkojen kuljettamiseen ja huoltoon tarvittaisiin myös siviilikalustoa. Koko rakennelma on kansalaisten maanpuolustustahdon varassa.

Ratkaiseva kamppailu saatetaan siksi käydä informaatiovaikuttamisessa. »Jos vastapuoli onnistuu vaikuttamiskeinoissaan, ei tiedetä, mitä tapahtuu ja olemmeko ylipäätään osapuoli», Kuusela havainnollistaa. »Onko meneillään kriisi, sota vai epämääräinen tilanne? Onko etunamme ryhtyä puolustautumaan vai olla paikoillaan?»

 

Valmiuden nostamisessa Suomi on toiminut nopeasti – paljon nopeammin kuin useimmat muut Venäjän uhkaan reagoineet Euroopan maat, Neretnieks huomauttaa. Siinä missä Ruotsin valtiopäivät pohtii edelleen keinoja kasvattaa asevoimien vahvuutta kahdesta prikaatista kolmeen tai pidemmällä aikavälillä neljään, Suomi on öljynnyt sotakoneensa entistä puolustus­kykyisemmäksi.

Puolustusvoimat on perustanut henkilökunnasta ja varusmiehistä koostuvia uusia valmiusyksiköitä, jotka voidaan lähettää taisteluun tuntien varoitusajalla. Tuhannet reserviläiset ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka nojalla heidät voidaan kutsua aseisiin vain muutamassa vuorokaudessa.

Lisäksi Suomi on hankkinut lisää tuli­voimaa maa- ja ilmavoimille. Esimerkiksi Hollannin poistomyynnistä hankittuihin raketinheittimiin ostettiin vuonna 2016 gps-signaalilla ohjattavia ammuksia, joiden kantama on 70 kilometriä. Uusin ostos ovat panssarihaupitsit, jotka saatiin Etelä-Koreasta edullisesti vähän käytettyinä. Vaunu ampuu kranaatteja 40 kilometrin päähän, poistuu 30 sekunnissa paikalta ja suojaa miehistöä muun muassa kemiallisilta aseilta ja ydinlaskeumalta.

Horneteihin on ostettu ilmasta maahan ammuttavia JASSM-risteilyohjuksia, joita Yhdysvallat on suostunut luovuttamaan vasta muutamille maille. Vaikeasti havaittavia ohjuksia voidaan ampua hävittäjistä 370 kilometrin päähän.

Neretnieks sanoo olevansa vaikuttunut Suomen vastauksesta sotilaallisten uhkien kasvuun: »Pelkän puheen sijasta te teette asioita.»

Se on hyvä tapa viestittää venäläisille, että vaikka »haluamme olla ystäviä, meidän asioihimme ei kannata sotkeutua», hän jatkaa.

 

Suomalaiset rannikkojääkärit rantautuivat hollantilaisilla aluksilla ranskalaisen taisteluhelikopterin tuella Naton harjoituksessa marraskuussa. Kuva: Jonathan Nackstrand / Lehtikuva

Suomalaiset rannikkojääkärit rantautuivat hollantilaisilla aluksilla ranskalaisen taisteluhelikopterin tuella Naton harjoituksessa marraskuussa. Kuva: Jonathan Nackstrand / Lehtikuva

 

Sotilaallisesti liittoutumattomaksi maaksi Suomi on solminut vuodesta 2016 yllättävän pitkän listan yhteistyösopimuksia eri maiden ja maaryhmien kanssa. Taustana ovat tässäkin Krimin ja Itä-Ukrainan tapahtumat, sanoo kansanedustaja Mika Kari (sd.), joka toimii eduskunnan puolustusvaliokunnan varapuheenjohtajana.

»Vuonna 2014 havahduttiin siihen, ettei verkosto ollut riittävän vahva, ja monenkeskistä kumppanuusverkostoa on vahvistettava», hän sanoo. »Se on tehty laajassa parlamentaarisessa yksimielisyydessä. Olen osallistunut eduskunnassa melkein kaikkiin puolustukseen liittyviin keskusteluihin, enkä muista, että kukaan olisi arvostellut monenkeskistä yhteistyötä.»

Kumppanimaista tärkeimmät ovat Ruotsi ja Yhdysvallat – ne mainitaan ensimmäisinä myös valtioneuvoston puolustusselonteossa. Yhteistyön syveneminen Yhdysvaltojen kanssa alkoi jo 1990-luvun Hornet-kaupoista. Mika Kari korostaa, että Yhdysvalloista on tullut keskeinen asevalmistaja kaikille Nato-maille. Niiden enemmistö on EU-maita, ja aseiden yhteensopivuus on tärkeää.

Janne Kuuselan mukaan yhteistyöllä ei tavoitella puolustusliittoa eikä turvatakuita: »Yhteistyö ei nojaa sopimuspohjaisiin velvoitteisiin, vaan yhteiseen intressiin tehdä joitain asioita yhdessä. Se voi olla käytännössä vähintään yhtä vahvaa kuin se, että on sopimuspohjainen velvoite olemassa», hän sanoo.

Mutta olisiko näistä aloitteista tosi paikan tullen apua Suomelle?

Suomalaisten maanpuolustustahto on kansain­välisesti huippuluokkaa, mutta tilanne ei ole yhtä hyvä kumppanimaissa. Esimerkiksi Gallup Internationalin mielipidetiedustelussa 18 prosenttia saksalaisista ja 55 prosenttia ruotsa­laisista kertoi viime vuonna olevansa valmiita puolustamaan omaa maataan. Samassa kyselyssä venäläisistä 59 prosenttia ja suomalaisista 74 prosenttia vastasi myönteisesti.

Pew Research Centerin kyselyssä vain 36 prosenttia italialaisista ja 40 prosenttia saksalaisista katsoi, että oman armeijan pitäisi lähteä avuksi, jos Venäjä hyökkäisi toiseen Nato-maahan. Paljon useammat uskoivat, että Yhdysvallat hoitaisi työn.

Näkemystä voi tietysti pitää myös siinä mielessä realistisena, että Yhdysvallat on säilyttänyt kriisinhallinnan ohella kykynsä käydä suursotaa maavoimilla, toisin kuin useimmat Euroopan Nato-maat.

Suomen turvana on EU:n keskinäisen avun­annon lauseke, joka ei ole vielä joutunut todelliseen testiin. Vuonna 2015 Ranska pyysi sen nojalla Pariisin terrori-iskujen jälkeen apua EU-kumppaneilta. Suomi vastasi pyyntöön ensimmäisten joukossa vapauttamalla ranskalaisia sotilaita Libanonin Unifil-joukoista partiointiin Pariisin kaduilla ja muualla Ranskassa.

Mika Kari pitää yhteisymmärryspöytä­kirjoja osoituksena siitä, että »jotain sanaa painavampaa on luvattu tehdä».

»Jos Suomi ei pärjäisi omin keinoin ja tarvitsisimme apua muualta, uskon että puhelimet soisivat kaikissa kumppanimaissa», Kari sanoo.

Janne Kuusela on realistinen avun suhteen. »Emme voi lähteä siitä, että joku tulisi automaattisesti meitä auttamaan», hän toteaa. Suomi voi hänen mukaansa vain kehittää sotilaallista yhteensopivuutta, muodostaa kanavia muihin maihin sekä harjoitella avun vastaanottamista pahan päivän varalta.

Kuusela muistuttaa, että myös keskinäisen avunannon lausekkeeseen liittyy sopimusteksti, jonka mukaan Nato-maat saavat apua Naton kautta.

»On vaikea tulkita ennakkoon, kuka tulisi tänne auttamaan ja minkälaisella kalustolla. Se riippuu konfliktitilanteesta Euroopassa ja muualla maailmassa.»

 

Suomen turvallisuuspolitiikka perustuu Mika Karin mukaan sille, ettei Suomi ole uhka ympäristölleen. Samalla Suomen olemassaolo perustuu omaan puolustukseen, josta on pidettävä huolta.

Eduskunnan kollegat ovat luonnehtineet aktiivisesti puolustuskysymyksiin perehtynyttä Mika Karia leikkimielisesti »tannerilaiseksi» sosiaalidemokraatiksi. Väinö Tanner tunnettiin asevelisosialistina, joka joutui sekä Moskovan että Kekkosen epäsuosioon.

Kari muotoilee Suomen turvallisuuspoliittisen ratkaisun kuitenkin perinteisin sanamuodoin. »Olemme pohjoisen Itämeren alueella vakautta tuova demokratia, jolla on kyky tarvittaessa estää sotilaallisin keinoin, ettei muita maita uhata meidän alueemme kautta», hän sanoo.

Edellyttääkö se, että emme jatkossakaan liity sotilasliiton jäseneksi?

Istumme eduskuntatalon kahviossa, ja Karilla on edessään jugurttiannos. Kysymyksen aikana Karin suusta poistetun viisaudenhampaan koloon menee jugurtista pähkinä, joka aiheuttaa viiltävää kipua.

»Tauko ja kyyneleet eivät johdu siitä, ettei minulla olisi vastausta kysymykseen», hän sanoo hetken päästä.

»En käsittele Nato-kysymystä niin päin, ettei tässä vaiheessa. Lähtökohta on, että Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton maa.»

Itämeren vakauden ohella Suomen liittoutumattomuudella voi olla hänen mukaansa laajempiakin vaikutuksia. Yksi osoitus siitä oli, kun Donald Trump ja Vladimir Putintapasivat toisensa ensi kertaa Helsingissä viime heinäkuussa. Suurvaltojen johtajat yrittivät etsiä ulospääsyä jännittyneestä tilanteesta ja asevarustelukierteestä, Kari arvioi. Tällä on suuri merkitys.

»Olen 51-vuotiaana sen sukupolven kasvatti, että ehdin nähdä 10–15 vuotiaana, mitä ydinaseiden pelossa eläminen oli.»

Karlis Neretnieks katsoo sotilaallisten jännitteiden kasvua sen sijaan vanhan sotilaan silmin. Hän muistuttaa, että sotilaallisen avun saaminen on aina monimutkaista, ellei sitä ole suunniteltu ja harjoiteltu ennakkoon. Siksi hän kannattaa Suomen ja Ruotsin liittymistä Natoon.

Eikö Venäjä silloin toisi entistä enemmän joukkoja Suomen vastaiselle rajalle?

»Olisiko Venäjällä kykyä varustaa yhä lisää prikaateja?» Neretnieks kysyy itse. Hän muistuttaa, että Venäjän asevarustelu on käynyt jo vuosia kiivaana eivätkä maan resurssit ole rajattomat. »Se on 140 miljoonan hengen väestöllään paljon heikompi kuin Neuvostoliitto.»

Natoon liittyminen rajoittaisi myös Venäjän mahdollisuuksia kiristää Suomelta ja Ruotsilta alueita ydinaseilla. Neretnieks varoittaa, että Venäjä voisi pelotella ruotsalaisia esimerkiksi räjäyttämällä taktisen ydinaseen asumattomalla Gotska Sandön saarella Gotlannin pohjoispuolella.

 

Venäjä on 140 miljoonan hengen väestöllään paljon heikompi kuin Neuvostoliitto.

 

Suomessa erityistä huolta ovat herättäneet Pietarin lähelle sijoitetut ballistiset Iskander-ohjukset, jotka voidaan varustaa myös ydinaseilla.

Jyri Raitasalon mukaan tilanne ei ole tässä suhteessa kuitenkaan olennaisesti muuttunut 1950-luvun jälkeen.

»Julkisessa keskustelussa piirretään aina karttakuviin isompia ja isompia ympyröitä. Venäjällä on ollut 50 viime vuotta kyky toimittaa ballistinen ohjus tai risteilyohjus minne tahansa Euroopassa», Raitasalo sanoo.

Lisäksi Suomen puolustusta ei voitaisi lamauttaa pelkillä risteilyohjuksilla. Raitasalo muistuttaa, että huhtikuussa 2018 länsimaat ampuivat Syyriaan 105 risteilyohjusta kostona kemiallisten aseiden käytöstä. »Iskun tuloksena tuhottiin yhdeksän betonitaloa ja hinnaksi tuli varmaan parisataa miljoonaa euroa», Raitasalo toteaa.

Hieman samanlaista hypeä Raitasalo näkee taisteluroboteissa ja tekoälyssä, jotka ovat nousseet uusina uhkina sodankäynnin kuvastoon. Venäjä kehittää muiden suurvaltojen tavoin sotatekniikkaa, jolla voi olla hätkähdyttäviä ominaisuuksia. Ukrainan sota ja Nato-harjoituksen aikainen gps-häirintä Norjassa ja Suomessa osoittavat, että maa on pitkällä elektronisessa sodankäynnissä.

Seuraavina vuosikymmeninä taistelukentille tuodaan kaikkialle näkeviä sensoreita ja tekoälyä, joka erottaa helposti oikeat panssarivaunut harhautusmaaleista. Maataisteluihin osallistuu nopeasti liikkuvia robotteja, joita voidaan ohjata kaukaa rintaman takaa. Ilmassa lentää hypersoonisia eli moninkertaisesti äänennopeudella liikkuvia ohjuksia.

»Kymmenen vuoden kuluttua taistelukentällä voi olla käytössä jonkin verran näytekappaleita näistä. Siitä 20–30 vuotta eteenpäin ne voivat olla arkipäivää», Raitasalo kuvaa kehitystä.

Asetelma muistuttaa silti lähinnä 1990-luvun alkua, jolloin Yhdysvaltoja pidettiin hetken aikaa ylivoimaisena uusien täsmäaseiden ansiosta. Raitasalo ei usko, että mikään osapuoli saa pitkäaikaista sotilaallista etua kehittämällä teknologiaa.

Lopulta teknologia tulee pienenkin maan ulottuville. EU-yhteistyö ja muut kumppanuudet parantavat myös Suomen mahdollisuuksia hankkia uusia aseita puolustuskäyttöön.

Lisäksi aseiden elinkaari on yleensä hyvin pitkä. Raitasalo muistuttaa, että Yhdysvallat aikoo käyttää 1970-luvulla suunniteltuja Abrams-tankkeja modernisoituina ainakin vuoteen 2050 saakka. Vain 3–4 prosenttia puolustuskalustosta korvataan vuosittain uudella. Sama laskukaava pätee Venäjään.

Siksi sotilaallisiin uhkiin vastataan parhaiten samoin välinein kuin aina ennenkin – kouluttamalla taitavia sotilaita.

»Lopulta yksittäisten sotilaiden ja upseerien kyvyt ratkaisevat taistelun», Neretnieks sanoo.

Suomen puolustusvoimien sodan ajan vahvuutta on nyt kohotettu uudelleen 50 000 sotilaalla 280 000 sotilaaseen. Pullonkaulana on palkatun henkilöstön määrä, jota leikattiin edellisellä hallituskaudella. Mika Karin mukaan kantahenkilökuntaa tarvittaisiin nykyisten 12 000 palkatun lisäksi noin 400 lisää, jotta koulutusta ja kertausharjoituksia voidaan järjestää riittävästi.

Samaan aikaan jostain pitää kaivaa 7–10 miljardia euroa lisää uusiin hävittäjiin. Lähivuosina Suomen puolustusbudjetti voi nousta kahteen prosenttiin bkt:sta, mikä on selvästi enemmän kuin useimmissa Nato-maissa.

Pitkällä aikavälillä valmiuden ylläpitämiseen liittyy laajempia väestökysymyksiä. Suomella on suuri pinta-ala, pitkät rajat ja paljon asumattomia alueita. Itä- ja Pohjois-Suomen väestöennusteet ovat synkkiä.

»Väestö vähenee ja keskittyy kaupunkeihin, mikä on aina haaste puolustamisen kannalta», ylijohtaja Janne Kuusela toteaa.

»Suomen poliittinen johto on lähtenyt siitä, että puolustamme koko valtakuntaa niin hyvin kuin pystymme. Ei ole mielekästä vetää viivaa johonkin ja ilmoittaa, että tämän alapuolella puolustetaan ja yläpuolella ei.»

 

Venäjän sotilaallisia panostuksia arktiselle alueelle Kuusela pitää loogisina. Harvaan asutulla alueella on suuret luonnonvarat, joihin kohdistuu koko maailman huomio. Lisäksi Venäjällä on alueella tärkeimmät ydinasetukikohtansa. Nato-maat puolestaan haluavat olla läsnä arktisella alueella turvatakseen mahdollisessa kriisissä täydennysjoukkojensa siirrot Eurooppaan Pohjois-Atlantin kautta.

»Venäjällä ei ole tällä hetkellä ymmärtääksemme poliittista tahtoa uhata Suomea. Suomeen ei kohdistu välitöntä sotilaallista uhkaa», Kuusela sanoo. Suomen tulee ottaa jännitteiden kasvu Itämerellä ja arktisella alueella silti huomioon omassa varautumisessaan.

»Keskeistä on huolehtia sellaisesta kyvystä puolustaa Suomea, joka muodostaa riittävän ennaltaehkäisevän kynnyksen. Suomeen hyökkäämisen tulee olla sen verran työlästä ja tappioita aiheuttavaa, ettei kimppuumme tulla kevein perustein.»

Sotilasprofessori Jyri Raitasalo arvioi, että pienikin maa pystyy tekemään näistä laskelmista hyökkääjälle epäedullisia.

»Tai ainakin niin, että jos tänne tulee, kuono raapaistaan kunnolla verille.»

Jutussa korjattu 13.12.2018 kaksi kohtaa: Jääkäriprikaatin nimi ja Pohjoisen laivaston 61. merijalkaväkiprikaati sijainti Sputnikin varuskunnassa (ei Petshengan varuskunnassa). 

 

 **** 

Yhteistyötä moneen suuntaan

Heinäkuu 2016: Suomen ja Britannian puolustusyhteistyötä koskeva puiteasiakirja. Suomi haluaa jatkaa yhteistyötä sotilaallisen suurvallan kanssa myös brexitin jälkeen.

Lokakuu 2016: Suomen ja Yhdysvaltain aiesopimus puolustus­yhteistyöstä. Yhdysvallat on Ruotsin ohella Suomen tärkein kahdenvälinen kumppani.

Kesäkuu 2017: Suomi liittyy Saksan kehysvaltiokonseptiin (FNC), jossa kehitetään asevoimien teknisiä suorituskykyjä eli esimerkiksi ammuksia ja kyberpuolustusta.

Kesäkuu 2017: Suomi liittyy Britannian nopean toiminnan joukkoon (JEF). Valmiusjoukon on tarkoitus toimia erilaisissa kriisitilanteissa.

Marraskuu 2017: Kolmi­vuotinen jatkosopimus Naton laajennettujen mahdollisuuksien kumppanuusyhteistyöstä (Enhanced Opportunities Partner). Naton tukikohdat Baltiassa ja Puolassa ovat kasvattaneet Suomen ja Ruotsin merkitystä sotilasliitolle.

Toukokuu 2018: Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltain kolmenvälinen aiejulistus puolustusyhteistyöstä. Yhteistyö on tiivistä, vaikka Suomi ja Ruotsi eivät kuulu Natoon.

Kesäkuu 2018: Sopimus EU:n pysyvästä rakenteellisesta yhteistyöstä (PRY). Suomi osallistuu muun muassa maavoimien uuden kenttäradion kehitystyöhön sekä kyberpuolustuksen ja sotilaallisen liikkuvuuden parantamiseen Euroopassa.

Heinäkuu 2018: Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyötä koskeva yhteisymmärryspöytäkirja. Ruotsi on Suomen tärkein kumppani. Maa-, meri- ja ilmavoimat harjoittelevat tiiviisti yhdessä.

Syyskuu 2018: Suomen ja Norjan välistä puolustusyhteistyötä koskeva puitejärjestely. Etenkin ilmavoimat harjoittelevat usein yhdessä, ja molemmilla on raja Venäjän kanssa.

Lokakuu 2018: Suomen ja Ranskan puolustusyhteistyötä koskeva puiteasiakirja. Britannian lähdön jälkeen Ranska on EU:n ainoa ydinasemahti.

Marraskuu 2018: Suomi mukaan Ranskan Eurooppalaiseen interventioaloitteeseen (EI2), jonka tarkoitus on muodostaa yhteinen käsitys sotilaallisista uhkista.

 


 

Puolustusvoimien komentaja, kenraali Jarmo Lindberg huomauttaa, että perinteinen sodankäynti ei ole maailmasta hävinnyt mihinkään. »Julkisessa keskustelussa näyttää välillä ajateltavan, että kaikki on mennyt jo nolliksi ja ykkösiksi ja kyberiksi. Mutta kun katsotaan uutisia tämänhetkisistä kriisipesäkkeistä, sieltä tulee aika perinteisen näköistä kuvaa: väki juoksentelee rynnäkkökiväärit kädessä, tykillä ammutaan, rautapommeilla pommitetaan.»

 

Ukrainalaisia sotilaita lähellä Mariupolia Itä-Ukrainassa. LEHTIKUVA/AFP

Kenraali: Ukrainan sotaa on seurattava

Suomessa tarkoin

 

Asovanmeren konflikti on entisen esikuntapäällikön mukaan uusin siirto Venäjän pitkässä pelissä.

 

Vaikka Ukrainan asema on monessa suhteessa erilainen kuin Suomen, sitä, kenraalimajuri Jorma Ala-Sankila kehottaa seuraamaan valppaasti, millaisin keinoin Venäjä pyrkii Ukrainaan vaikuttamaan.

– Venäjä käyttää Ukrainaa eräänlaisena laboratoriona, jossa testataan monenlaisia asioita taistelutekniikasta aina koko yhteiskuntaan hyvin kokonaisvaltaisesti kohdistuviin vaikuttamisen menetelmiin, Maavoimien esikuntapäällikön tehtävästä pari vuotta sitten reserviin siirtynyt Ala-Sankila sanoo Verkkouutisille.

– Ukrainan opetukset liittyvät erityisesti siihen, millaista poliittista ja sotilaallista keinovalikoimaa Venäjä siellä käyttää ja miten se erilaisia toimiaan yhdistelee, aikauttaa ja kohdentaa. Siinä ei ole opiksi otettavaa vain sotilaille, vaan koko suomalaiselle yhteiskunnalle, hän toteaa.

Venäjän toimintatapaa Ala-Sankila vertaa ohjauspöytään, jonka lukemattomia kytkimiä venäläiset säätelevät eri asentoihin sen mukaan, millaista vaikutusta he haluavat valitsemaansa kohteeseen kunakin hetkenä kohdistaa.

– Ei pidä juuttua ajattelemaan esimerkiksi niin, että kun Venäjä käytti Krimillä solutettuja erikoisjoukkoja, juuri tämä olisi se malli, joka toistuu myös mahdollisissa tulevissa kohteissa. Venäläiset ovat yleensä erittäin taitavia tunnistamaan potentiaalisten vastustajiensa heikkouksia ja vahvuuksia ja räätälöimään erilaisia vaihtoehtoisia vaikuttamistapoja niiden mukaisesti, hän sanoo.

 

Oppia myös muualta

Venäjän toimet Ukrainaa vastaan nousevat yhä uutisotsikoihin. Huomiota on Ala-Sankilan mukaan kuitenkin kiinnitettävä myös siihen, millaisia keinoja Venäjä käyttää muualla.

– Jos Venäjä kohdistaisi toimiansa Suomeen, ne eivät varmaankaan toistaisi muualla nähtyä kaavaa. Kaikkia niitä keinoja, joita Venäjä suunnitelmiinsa sisällyttää, testataan kuitenkin jossain. Siksi jokainen kriisi ja harjoitus on tärkeää analysoida erittäin tarkasti, hän sanoo.

Sotaharjoituksia arvioitaessa on useimmiten suhteellisen helppoa tehdä johtopäätöksiä siitä, kuinka joukkoja ja asejärjestelmiä on käytetty. Kun tarkastellaan ulkomaisia kriisejä, niissä sovellettujen erilaisten vaikutuskeinojen roolit voivat Ala-Sankilan mukaan kuitenkin usein jäädä epäselväksi.

Välillä myös jokin yksittäinen keino ylikorostuu, jolloin muut – todellisuudessa jopa keskeisemmät – keinot saattavat jäädä tarpeettoman vähäiselle huomiolle.

– Analyysia on tehtävä rauhallisesti ja huolella. Liian nopeisiin johtopäätöksiin olisi vaarallista sortua, hän painottaa.

 

Demokratiaa pitää puolustaa

Läntiset yhteiskunnat ovat kenraalimajuri Ala-Sankilan mielestä otollisia horjuttamistoimien kohteita.

– Venäjällä päätöksenteko on keskitetty siten, että kun jossain nähdään tilaisuus, johon kannattaa tarttua, se on mahdollista toteuttaa hyvin nopeasti. Läntisissä demokratioissa päätöksiä tehdään huomattavasti verkkaisemmin ja sillä saattaa jossakin tulevassa tilanteessa olla kohtalokkaita seurauksia, Ala-Sankila sanoo.

– Se on kuitenkin hinta, joka meidän on hyvästä demokraattisesta järjestelmästämme maksettava. Se voi joutua uhatuksi, mutta sitä kannattaa myös kaikin keinoin puolustaa.

Jotta uhkaan kyetään vastaamaan, tarvitaan Ala-Sankilan mukaan intensiivistä harjoittelua.

– Erilaisiin kriisiskenaarioihin varautuminen edellyttää ylimmän valtiojohdon ja keskeisten viranomaisten yhteistä, säännöllistä harjoitustoimintaa. On äärimmäisen tärkeää, että vakavassa tilanteessa on valmius toimia mahdollisimman nopeasti ja kitkattomasti. Harjoittelun on oltava säännöllistä ja jatkuvaa, koska tilanteet muuttuvat ja henkilöt vaihtuvat, hän korostaa.

Suomessa on hänen mukaansa jo tähän mennessä nähty, että Venäjä kykenee informaatiovaikuttamisen keinoin muokkaamaan yleistä asenneilmapiiriä ja hämärtämään käsitystä siitä, mitä todellisuudessa tapahtuu.

– On olemassa viitteitä siitä, että myös eräät vaikutusvaltaa omaavat henkilöt lankeavat tähän ansaan ja päätyvät kaiuttamaan juuri sellaista viestiä, jota Venäjä haluaakin heidän toistavan, Ala-Sankila toteaa.

 


 

Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU kertoi tiedotteessaan lisätietoja tapahtumista sunnuntaina Krimin luona Kertsinsalmella. – SBU:n vahvistetun operatiivisen tiedon mukaan yksi venäläisistä hyökkäyslentokoneista käytti kahta taisteluohjusta Ukrainan laivoja vastaan, haavoittaen raskaasti yhtä SBU:n upseereista, tiedotteessa todetaan.


 
Suomalaiset rannikkojääkärit Naton taistelunäytöksessä Trondheimin lähistöllä Norjassa. LEHTIKUVA / NIILO SIMOJOKI

Jukka Tarkka: Todellisuuden toteamista

sanotaan Nato-kiimaksi

 

 

Valtiotieteilijän mukaan mielipidevirtausten myötäily on vaaraksi turvallisuuspolitiikassa.

 

Kansanedustajilla pitäisi valtiotieteen tohtori Jukka Tarkan mukaan olla valmius päättää myös niistä kansallisen tason asioista, joista useimmilla äänestäjillä ei ole perustietoa. Vaaleissa menestyvät hänen mielestään kuitenkaan parhaiten ne, jotka keskittyvät äänestäjien mielipiteisiin arkisista perusasioista.

– Poliitikko säästää itseään ajattelemisen vaivalta alistumalla mielipideliikahdusten myötäilyyn myös kansallisia perusrakenteita koskevissa päätöksissä, vaikka hänen vaalissa saamansa valtakirja perustuu arkipäivän asioista annettuihin lupauksiin, Tarkka kirjoittaa Etelä-Suomen Sanomien kolumnissaan.

Kirjoitus on julkaistu tässä Tarkan blogissa.

 

Tämä vaara on hänen mukaansa suurimmillaan ”turvallisuuspoliittisissa ratkaisuissa yleensä, ja juuri nyt aivan erityisesti”

 

– Poliittiset johtajat keräävät helpoiten kansansuosiota väheksymällä turvallisuuspolitiikan asiantuntijoita. Kun kovan turvallisuuden tutkija toteaa median uutisotsikoissa näkyvän todellisuuden, se on Nato-kiimaa. Kun perustuslakijuristeriaan erikoistunut professori esittää melkein mitä tahansa, sitä pidetään heti pyhänä totuutena, Jukka Tarkka toteaa.

Hänen mukaansa politiikan johtaminen pelkkien mielipiteiden perusteella on vaarallista kaikilla yhteiskunnan alueilla, ja erityisen tuhoisaa turvallisuuspolitiikassa.

– Useimmat nykyiset poliittiset johtajat eivät ole tyhmiä, he tietävä sentään turvallisuudestakin yhtä ja toista. Mukavuussyistä he tuntuvat kuitenkin johtavan joukkojaan yleisiä mielipidevirtauksia myötäillen, siis vastoin parempaa tietoaan. Se on moraalitonta ja voi koska tahansa johtaa kuilun partaalle, Tarkka kirjoittaa.

*

Suomen turvallisuuspolitiikka pitäisi Tarkan mukaan kyetä irrottamaan ”kylmän sodan ajalta periytyvän pakkomielteen kierteestä”, vaikka se aluksi voikin johtaa ristiriitaan äänestäjien enemmistön kanssa.

– Tarvitaan voimaa ja rohkeutta arvioida ympäristössä tapahtuvien asioiden vaikutusta Suomen tilanteeseen riippumatta siitä, mikä mielipidesuunta milloinkin vallitsee sosiaalisessa mediassa ja mielipidemittauksissa, Jukka Tarkka sanoo.

*


 

Puolustusministerit Jussi Niinistö ja Peter Hultqvist allekirjoittivat viime kesänä maiden välisen yhteisymmärryspöytäkirjan, johon on kirjattu yhteensä 19 eri yhteistyöaluetta poliittisen tason dialogista yhteistyön edellyttämän lainsäädännön tarkasteluun. Useilla yhteistyöalueista on Peltosen mukaan saavutettu jo tähän mennessä huomattavaa edistystä.


 

 

Kyberajan kenraali

 

Puolustusvoimat on komentaja Jarmo Lindbergin johdolla tekemässä kaikkien aikojen asehankintoja. Lindberg muistuttaa, että perinteinen sodankäynti ei ole kadonnut mihinkään.

 

Teksti JUHA MÄKINEN, kuvat EEVA ANUNDI 

 


Sotilaat pitävät rutiineista. Puolustusvoimien komentaja, kenraali Jarmo Lindberg kertoo antaneensa työ­huoneessaan kokouspöydän äärellä pari sataa haastattelua, mutta vielä kertaakaan hän ei ole istunut seinän puolella pöytää.

 

Ehkä tutusta tuolista kiinni pitäminen on tapa luoda edes jotain pysyvyyttä maailmaan, jossa totuttu järjestys tuntuu murenevan. Nyt Lindberg suostuu vaihtamaan paikkaa valo­kuvaajan toivomuksesta.

Lindberg aloitti tehtävässään elokuussa 2014. Tuolloin elettiin kauniisti ilmaistuna mielenkiintoisia aikoja. Venäjä oli miehittänyt Krimin vajaat puoli vuotta aiemmin, ja Itä-­Ukrainassa Venäjä soti separatistien rinnalla Ukrainan hallituksen joukkoja vastaan.

Sama mielenkiintoisuus vallitsee edelleen, vaikka siihen on ehkä jo turruttu. Krim on de factoosa Venäjää. Itä-Ukrainassa rintamalinjat ovat jähmettyneet paikoilleen, mutta ratkaisua konfliktiin ei ole näköpiirissä. Venäjä lisää asevarusteluaan myös Suomen itärajan takana ja suunnittelee uusia ydinaseita.

Onko tästä tilanteesta tullut »uusi normaali»?

»Siltä se kyllä tuntuu», Lindberg toteaa. »Ei ole nähtävissä mitään sellaista, että se tästä muuksi kääntyisi.»

 

Julkisessa keskustelussa näyttää välillä ajateltavan, että kaikki on mennyt jo nolliksi ja ykkösiksi ja kyberiksi.

 

Venäjän ja lännen kiristyneet välit ovat lisänneet sotilaallisia jännitteitä Suomen lähialueilla. Sekä Venäjä että Nato pyrkivät sotaharjoituksilla ja joukkojen sijoituksilla osoittamaan mahtiaan.

Venäjä on avannut uudestaan Alakurtin sotilastukikohdan ja sijoittanut uusia hävittäjäkoneita Petroskoin liepeillä sijaitsevaan Besovetsin tukikohtaan. Kaliningradissa Venäjä uusii tukikohtiaan ja on tuonut sinne uusien hävittäjien lisäksi myös Iskander-ohjuksia.

Nato on puolestaan sijoittanut pysyviä joukkoja Baltian maihin ja Puolaan. Naton lokakuinen sotaharjoitus Norjassa, johon Suomikin osallistui, oli liittouman suurin sitten kylmän sodan vuosien. Yhdysvallat on lisäksi sijoittanut merijalkaväen joukkoja Pohjois-Norjaan.

»Ei tässä hommassa ole aika pitkäksi tullut», Lindberg toteaa.

»Koko ajan pitää olla fokusoitunut muuttuvaan toimintaympäristöön ja lisääntyviin aktiviteetteihin. Aina välillä tulee yllättäviä tilanteita: alueloukkauksia tai tapahtumia, joihin pitää reagoida tavalla tai toisella. Meidän oman valmiuskoneistomme pitää olla koko ajan valmiina. Kaikkihan siitä ei näy julkisuuteen.»

Pitääkö komentajan henkilökohtaisesti reagoida esimerkiksi epäiltyyn ilmatilanlouk­kaukseen?

»Ei sellaiseen välttämättä tarvitse tehdä aktiivisia päätöksiä, mutta niistä pitää olla tietoinen saman tien. Toimintaketju lähtee ilmavoimien operaatiokeskuksesta ja pääesikunnan operaatiokeskuksesta.»

Kaiken kuhinan keskellä Suomi pyrkii parhaansa mukaan huolehtimaan, ettei se olisi ainakaan naapuruston heikoin lenkki. Muille on tehtävä selväksi, että jos lähiympäristössä tapahtuu jotakin, Suomi pystyy reagoimaan välittömästi. Tällä on Lindbergin mukaan vakauttava vaikutus.

»Teemme me mitä hyvänsä, meillä ei ole suurta mahdollisuutta vaikuttaa sotilasliittojen tai isojen valtioiden käyttäytymiseen. Suomen roolina on osoittaa vakaasti, että meillä on oma alue hallinnassa ja kykenemme valvomaan ympäristöämme. Kaikki voivat odottaa meiltä ennakoitavaa käytöstä.»

 

Jarmo Lindberg on järjestyksessä 20. Puolustus­voimain komentaja. Edeltäjien muotokuvat ovat esillä Pääesikunnan käytävillä.

Jarmo Lindberg on järjestyksessä 20. Puolustus­voimain komentaja. Edeltäjien muotokuvat ovat esillä Pääesikunnan käytävillä.

 

Vaikka Suomi on pysytellyt sotilasliittojen ulkopuolella, erilaisia puolustus­yhteistyösopimuksia olemme solmineet sitäkin ahkerammin. Pelkästään tänä vuonna puolustusministeri Jussi Niinistö on allekirjoituksellaan tiivistänyt yhteistyötä niin Ruotsin (»yhteisymmärryspöytäkirja»), Ruotsin ja Yhdysvaltain (»kolmenvälinen aiejulistus»), Norjan (»puolustusyhteistyötä koskeva puitejärjestely») kuin Ranskan (»puiteasiakirja») kanssa.

Syksyllä 2014, kohta Lindbergin aloitettua komentajana, Suomi solmi myös niin sanotun isäntämaasopimuksen Naton kanssa. Sen on määrä helpottaa avun vastaanottamista Natolta kriisitilanteissa. Usein toistellun fraasin mukaan Suomi on niin lähellä Natoa kuin on mahdollista olematta Naton jäsen.

Yksikään puitejärjestely, aiejulistus tai yhteisymmärryspöytäkirja ei silti ole puolustusliitto eikä sitova valtiosopimus. Jos Suomi joutuisi hyökkäyksen kohteeksi, ne eivät tarjoa turvatakuita.

»Jos Suomelle tulisi tarve avulle, ei näistä sopimuksista ainakaan haittaa ole. Ne edistävät avun fasilitointia, mutta eivät sitä tietenkään takaa.»

Siviilihenkilön on vaikea pysyä kärryillä eri sopimusten vaikutuksista, mutta Lindbergille ja hänen alaisilleen ne antavat selvät raamit kansainväliselle yhteistyölle.

Käytännön yhteistyö kiteytyy kansain­välisiin sotaharjoituksiin. Suomalaisia sotilaita on tänä syksynä käynyt harjoittelemassa niin Tanskassa, Itävallassa, Alaskassa kuin Norjassa. Lindbergin mukaan Suomea kutsutaan mukaan »vaikka mihin».

»Saamme sellaisen määrän harjoituskutsuja, että meillä ei ikinä riitä rahat ja henkilöstö kuin murto-osaan niistä. On katsottava, koska lähdetään mukaan, millä joukoilla ja minkälaisiin harjoituksiin.»

Valinnat tehdään Lindbergin mukaan itsekkäästi: mukaan lähdetään niihin harjoituksiin, jotka tavalla tai toisella edistävät kotimaan puolustusta.

»Oma kriteerini on, että menemme mukaan taktisesti vaativiin harjoituksiin pienillä joukoilla ja kotiutamme sitten sieltä saadut opit edistämään Suomen torjuntakykyjä. Näillä kriteereillä on aika helppo vertailla erilaisia tarjouksia ja päättää, mihin mennä mukaan.»

 

Suomen sotilaalliset yhteistyökumppanit löytyvät sieltä mistä poliittisetkin: lännestä. Ruotsi ja muut Pohjoismaat, Yhdysvallat, Eurooppa, Nato.

Mutta onko Puolustusvoimilla organisaationa minkäänlaista yhteistyötä Venäjän suuntaan? Ja pitäisikö olla?

»Ennen Krimin ja Ukrainan tapahtumia meillä oli tietty vierailuvaihto, mutta näiden tapahtumien seurauksena se on käytännössä supistettu minimiin.»

Minimi tarkoittaa sitä, että Suomen Moskovan-suurlähetystössä on kaksi puolustusasiamiestä. He asioivat Venäjän hallinnon suuntaan, kiertävät harjoituksissa ja Venäjän puolustusministeriön ja asevoimien järjestämissä tilaisuuksissa.

»Vastaavasti venäläiset toimivat meillä samalla lailla. Mutta korkean profiilin vierailuja suuntaan tai toiseen ei viime vuosina ole ollut.»

Tähänkin sääntöön on poikkeus: Venäjän asevoimien komentaja Valeri Gerasimov tapasi yhdysvaltalaiskollegansa Joseph Dunford Jr:n Suomessa viime kesänä. Tapaaminen oli sikälikin mielenkiintoinen, että Gerasimov on EU:n pakotelistalla, eikä hänellä siis periaatteessa ole asiaa Euroopan unionin alueelle. Gerasimov tosin vieraili kesän aikana myös Saksassa ja Ranskassa.

»Meillä oli Gerasimovin kanssa kohtalaisen pitkä ammattimainen keskustelu. Minä olen Euroopassa varmaan melko harvoja, joilla on viimeaikainen kokemus hänestä.»

Lindberg tapasi molemmat miehet myös kahden kesken, vaikka heidän keskinäiseen tapaamiseensa ei suomalaisisännillä ollut asiaa. Gerasimovin ja Dunfordin kanssa käymiensä keskustelujen sisältöä Lindberg ei suostu kommentoimaan, mutta toteaa kummankin olevan »selvästi kovan luokan ammattimies».

»Kumpikin pyrki tuomaan substanssiasioita pöytään ratkottavaksi. Mistään ei tullut sellaista tuntua, että olisi tavattu vain muodollisesti tapaamisen vuoksi, vaan se oli päämäärätietoista isojen asioiden ratkomista.»

Jarmo Lindberg

Jarmo Lindberg

  • Syntynyt vuonna 1959 Oulussa, varttunut Kuusankoskella.
  • Opiskeli lentokadettikoulussa 1979–1982.
  • Toimi eri tehtävissä Karjalan lennostossa 1982–1991, Satakunnan lennostossa 1995–1999 ja Lapin lennoston komentajana 2005.
  • Kouluttautui Hornet-lentäjäksi Yhdysvalloissa 1995.
  • Ilmavoimien esikunnassa 1993–1994 ja 1999–2003 sekä Pääesikunnassa 2004 ja 2005–2008.
  • Ilmavoimien komentajana 2008–2012. Puolustusvoimien sotatalous­päällikkö 2012–2014.
  • Puolustusvoimain komentajana 1.8.2014 lähtien.
  • Perheeseen kuuluu vaimo ja kolme tytärtä.

 

Jarmo Lindbergillä on siitä kiitollinen tehtävä, että hänellä on johdettavanaan instituutio, jota kohtaan kansalaiset tuntevat poikkeuksellista luottamusta. Eurobarometrin mukaan jopa 94 prosenttia suomalaisista luottaa Puolustusvoimiin.

Samankaltaisiin lukemiin yltää ainoastaan poliisi. Univormuihin suomalaiset uskovat. Sen sijaan esimerkiksi YK, EU tai eduskunta ovat suomalaisten mielestä selvästi vähemmän luotettavia tahoja – puolueista nyt puhumattakaan.

Puolustusvoimat vietti vuonna 2018 satavuotisjuhlavuottaan. Sadan vuoden takaisia syntyhetkiä ei tosin juuri korostettu, ne kun liittyvät vastaitsenäistyneen Suomen repivään sisällissotaan. Sen sijaan kansalle tarjottiin vauhdikasta viihdettä, kuten taistelunäytöksiä, jotka vetivät yleisöä kymmenin tuhansin.

»Olemme erittäin iloisia siitä, että kansalaiset tulivat meille kylään», Lindberg toteaa.

Puolustusvoimat hallitsee PR:n. Niin oudolta kuin se saattaa jostain metsäleirillä rämpivästä alokkaasta tuntuakin, moni haluaa päästä osaksi Lindbergin komentoketjua. Universum Finlandin lokakuussa julkaiseman tutkimuksen mukaan Puolustusvoimat nousi kymmenen kiinnostavimman työnantajan joukkoon teknisen alan ja informaatioteknologian nuorten ammattilaisten silmissä.

»Hieno uutinen, mutta tämän eteen meidän pitää jatkuvasti tehdä töitä», Lindberg toteaa. »Yhtenä kilpailuetuna on se, että pystymme tarjoamaan mielenkiintoisia ja haastavia työtehtäviä, joihin voi sisällyttää työskentelyn kansainvälisessä toimintaympäristössä.»

 

Minulla oli purjelentäjän ja moottorilentäjän lupakirjat jo ennen ajokorttia.

 

Kansansuosio ja kasvaneet sotilaalliset uhkakuvat vaikuttavat myös siihen, että sotilaiden on helppo saada toiveensa läpi. Tekeillä olevat poikkeuksellisen mittavat asehankinnat eivät ole herättäneet suuria soraääniä.

Merivoimat rakennuttaa neljää suurta korvettia, joiden hinnaksi tulee runsas miljardi euroa. Sekin kalpenee ilmavoimien ostos­listan rinnalla: vuonna 2021 päätetään 64 uuden hävittäjän hankinnasta, hintahaarukka 7–10 miljardia euroa. Suomen valtion koko budjetti vuodelle 2019 on runsaat 55 miljardia.

Puolueista ainoastaan vasemmistoliitto on nostanut rahankäytön tikun nokkaan. Ehkä ajan hengestä kertoo jotain se, että vasemmistoliittokaan ei ole vastustanut hävittäjien ostamista sinänsä, vaan kyseenalaistanut ainoastaan sen, tarvitaanko niitä todella niin monta.

Puoluekannasta riippumatta kysymys on aiheellinen: eikö vähän vähemmälläkin pärjättäisi?

Lindbergin mielestä hankinnat pitää suhteuttaa siihen, mitä ympärillä tapahtuu. Hän muistuttaa Venäjän tuoneen uusia hävittäjiä niin Kaliningradiin kuin Besovetsiin. Toisella puolen Itämerta Ruotsi on tilannut Saabilta 60 uutta Gripen-hävittäjää. Nato-maat Norja ja Tanska puolestaan ovat hankkimassa amerikkalaiset F-35-hävittäjät.

»Eli kaikki meidän ympäristössämme ovat jo tehneet päätökset ilmavoimien kyvyn ylläpitämisestä. Jos Suomi tällaisessa ympäristössä sitten haluaa olla se maa, joka ei näin tekisi, niin siihen voi sanoa selvällä suomen kielellä että Oh, how very interesting

 

Some-komentajana tunnettu Lind­berg on aktiivinen verkon ja sosiaalisen median käyttäjä. Takavuosina hän ylläpiti sotilas­ilmailun verkkosivustoa ja oli aktiivinen keskustelija alan nettifoorumeilla.

Nyt Lindbergin suosima foorumi on Twitter. Hän on saanut huomiota muun muassa hävittäjien ohjaamoista julkaisemillaan selfie-­kuvilla. Komentajan twiitit painottuvat luonnollisesti sotilasasioihin, mutta hän julkaisee säännöllisesti myös komeita maisemakuvia Helsingin rannoilta – tai vaikka keräämistään suppilovahveroista.

Lindberg on ensimmäinen lentäjätaustainen Puolustusvoimien komentaja. Ilma­voimista samaan tehtävään on noussut aiemmin sodan jälkeen vuoden verran komentajana toiminut Jarl Lundqvist, mutta hän ei ollut itse lentäjä.

Lindbergillä lentäminen sen sijaan tuntuu olleen verissä. Hänen oma isänsä hankki lentolupakirjan vuonna 1973, ja jo seuraavana vuonna 15-vuotias Jarmo aloitti purjelentämisen.

Unohtumattomat pyöräkisat

Lentämisen lisäksi pyöräily on Jarmo Lindbergin intohimo. Työmatkapyöräilyn lisäksi hän on osallistunut useisiin pyöräkilpailuihin.

1. Tour de Helsinki, 2009: »Törmäys, jossa minulta lähti solisluu irti.»

2.Rooma, maaliskuu 2016: »42 kilometriä pyöräilyä klo 17.00 alkaen Rooman ruuhkassa.»

3. Tahko MTB 2014: »Viisi tuntia Tahkon rinteitä ylös ja alas.»

»Minulla oli purjelentäjän ja moottorilentäjän lupakirjat jo ennen ajokorttia.»

Isän esimerkki ei kuitenkaan ollut ratkaiseva, vaan kiinnostusta lentämiseen oli muutenkin. Seurakunnan lennokkikerhossa Lind­berg aloitti 12-vuotiaana, ja pienoismalleja hän kokosi sanojensa mukaan »muutaman sata kappaletta».

Varusmiespalveluksensa Lindberg suoritti Kauhavan lentosotakoulussa, ja sen jälkeen sotilasura sujui pitkälti ilmavoimien eri tehtävissä.

Sotilasura on edennyt tasaisessa nousussa huipulle asti eikä siirtyminen siviiliin ole kuulemma edes käynyt mielessä. Nuorella Jarmo Lindbergillä oli sentään yksi vaihtoehtoinen urasuunnitelma: hän laittoi hakupaperit Turun kauppakorkeakouluun.

»Se oli ainoa paikka, johon ei tarvinnut mennä pääsykokeisiin vaan saattoi hakea papereilla.»

Lindbergin papereilla koulun ovet tosin eivät olisi auenneet. Vuonna 2015 samainen Turun kauppakorkeakoulu kuitenkin nimitti komentajan kunniatohtoriksi.

 

Viime vuosina esiin ovat nousseet uudenlaiset uhkakuvat: hyökkäykset tietoverkkoja vastaan, valheellisen tiedon levittäminen sekä taloudellinen painostaminen. Varautuuko Suomi siis kalliilla sotakoneilla oikeisiin uhkiin?

*

Lindberg huomauttaa, että perinteinen sodankäynti ei ole maailmasta hävinnyt mihinkään.

»Julkisessa keskustelussa näyttää välillä ajateltavan, että kaikki on mennyt jo nolliksi ja ykkösiksi ja kyberiksi. Mutta kun katsotaan uutisia tämänhetkisistä kriisipesäkkeistä, sieltä tulee aika perinteisen näköistä kuvaa: väki juoksentelee rynnäkkökiväärit kädessä, tykillä ammutaan, rautapommeilla pommitetaan.»

*

Komentaja kiirehtii lisäämään, että toki niihin uusiinkin uhkakuviin varaudutaan. Lind­berg tekee työkalupakkivertauksen: pakissa on edelleen vasarat ja ruuvimeisselit, mutta niiden joukkoon on tullut myös sähkötyökaluja.

»Olemme viime aikoina panostaneet nimenomaan valvontaan ja tiedusteluun. Olemme suuntaamassa kyberpuolelle useita kymmeniä ihmisiä ja kymmeniä miljoonia euroja lisää.»

Hybridisodankäynnin haasteisiin kuuluu, että sotilaallisen ja ei-sotilaallisen toiminnan välinen luonne hämärtyy. Jos naapurimaan sotilaat ylittävät rajan aseet käsissä, tilanteen luonne on selvä. Mutta jos tietoverkkoja vastaan hyökätään eikä hyökkääjästä ole varmaa tietoa, on tilanne mutkikkaampi: onko kyse silloin ylipäänsä armeijalle vai siviileille kuuluvasta asiasta?

Lindberg katsoo Suomen varautuneen hyvin myös tällaisiin tilanteisiin. Hän kehuu suomalaista kokonaisturvallisuusajattelua, jossa aseellinen valmius on vain yksi osa laajempaa uhkien hallintaa.

Valtioneuvoston periaatepäätöksessä vuodelta 2012 asia ilmaistaan näin: »Yhteiskunnan elintärkeät toiminnot turvataan viranomaisten, elinkeinoelämän sekä järjestöjen ja kansalaisten yhteistoimintana. Turvaamisen toimiin kuuluvat uhkiin varautuminen, häiriötilanteiden ja poikkeusolojen hallinta sekä niistä toipuminen.»

Ruotsissa lähetettiin keväällä 2018 joka kotiin opas »Jos kriisi tai sota tulee», jossa ohjeistettiin kansalaisia muun muassa siitä, millaiset ruokavarat kotona pitäisi olla poikkeusolojen varalta ja miten voi parhaiten pysytellä lämpimänä, jos lämmönjakelu katkeaa.

Kokonaisturvallisuuden edellyttämä ihannekansalainen onkin varautunut kaikkiin mahdollisiin kriiseihin. Lindberg ei kuitenkaan pidä tarpeellisena ajatusta samanlaisesta kansanvalistuskampanjasta meillä.

»Ei se tiedon puutteeseen Suomessa kaadu, onhan näistä asioista viime vuosina keskusteltu ihan valtavasti. Vähänkään lehtiä tai nettiä lukeva ihminen saa kyllä yllin kyllin tietoa.»

 


 

Aiempi varapuolustusministeri Robert Work toteaa James Mattisin puheen koskevan myös Suomea. – Olen vakuuttunut että jos Venäjä kävisi avoimeen sotilaalliseen toimintaan Suomea, Ruotsia, Norjaa tai Baltian maita vastaan seuraisi siitä hyvin, hyvin kova amerikkalainen vastaus, Robert Work sanoo.

 


Ministerit Peter Hultqvist ja Jussi Niinistö allekirjoittamassa yhteistyösopimusta heinäkuussa 2018. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Näin Suomen ja Ruotsin 

puolustusyhteistyötä on syvennetty

 

Kyky yhteisoperaatioihin edistää puolustusasiamiehen mukaan Itämeren alueen vakautta.

Suomen ja Ruotsin puolustusvoimien edellytykset kahdenväliseen yhteistyöhön ja tarvittaessa myös yhteisiin operaatioihin ovat muutaman viime vuoden aikana kehittyneet kokonaan uudelle tasolle, Suomen Tukholman-suurlähetystön puolustusasiamies, kommodori Rami Peltonen toteaa.

 

Hän muistuttaa presidentti Sauli Niinistön Sälenin turvallisuuspoliittisessa konferenssissa tammikuussa 2014 lausuneen, että Suomella ja Ruotsilla olisi tilaa ja tilausta ottaa kahdenvälisessä puolustusyhteistyössään askel eteenpäin mihinkään silti hyppäämättä.

 

– Pian tuosta vuoden 2014 Sälenin konferenssista tulee kuluneeksi viisi vuotta. Mihinkään ei ole hypätty, mutta edistysaskeleita puolustusyhteistyössä on otettu varmasti enemmän kuin mitä moni tuolloin uskalsi odottaa, Peltonen arvioi Centrum Balticum -säätiön julkaisemassa kolumnissaan.

 

Vaikka molemmat maat ovat viime vuosina tiivistäneet kahdenvälistä puolustusyhteistyötään myös muiden maiden kanssa, Suomen ja Ruotsin keskinäisen yhteistyön päämäärät ovat hänen mukaansa muita kunnianhimoisempia ja kumppanuusalueet kattavampia.

– Tässä suhteessa maittemme välinen yhteistyö on ainutlaatuista, Peltonen toteaa.
Ennen nykyistä tehtäväänsä Suomen Tukholman-suurlähetystössä kommodori Peltonen on toiminut muun muassa puolustusministerin sotilasneuvonantajana sekä osastoesiupseerina, sektorijohtajana ja erityistehtävässä Pääesikunnassa.

 

Tervettä kansallista itsekkyyttä

Kahdenvälisessä puolustusyhteistyössä Suomen ja Ruotsin kansalliset tarpeet toteutuvat kommodori Peltosen mielestä esimerkillisellä tavalla.

– Yhteistyön taustalla on paitsi maittemme maantieteellinen läheisyys ja yhteinen historia, myös kummankin maan itsekäs tarve muuttuneessa turvallisuustilanteessa vahvistaa omaa puolustustaan ja näin ylläpitää Itämeren alueen vakautta, hän sanoo.

– Kyseessä on todellinen ”win–win”-tilanne, jossa kumpikin maa tekee yhteistyötä omista kansallisista lähtökohdistaan, mutta tulokset hyödyttävät molempia.

Peltonen muistuttaa yhteistyöllä tavoiteltavan molempien maiden sotilaallisten suorituskykyjen kehittämistä ja edellytyksiä kykyyn operoida yhdessä kaikissa olosuhteissa niin rauhan, kriisin kuin sodankin aikana.

*

Puolustusministerit Jussi Niinistö ja Peter Hultqvist allekirjoittivat viime kesänä maiden välisen yhteisymmärryspöytäkirjan, johon on kirjattu yhteensä 19 eri yhteistyöaluetta poliittisen tason dialogista yhteistyön edellyttämän lainsäädännön tarkasteluun. Useilla yhteistyöalueista on Peltosen mukaan saavutettu jo tähän mennessä huomattavaa edistystä.

*

– Maahantulolupiin liittyviä käytäntöjä on kevennetty, puolustusvoimiemme välille on luotu turvaluokitellun tiedon välittämiseen soveltuvat yhteysjärjestelyt ja molempien maiden lainsäädäntöön on tehty tarkennuksia, jotka tarvittaessa mahdollistavat avun antamisen ja vastaanottamisen. Myös kriisiajan yhteistoiminnan suunnittelussa ja tilannekuvayhteistyössä on edetty, hän listaa.

– Olemme hyvässä vauhdissa, mutta jäljellä on vielä paljon tehtävää. Meillä on edelleen tilaa ja tilausta ottaa uusia edistysaskeleita Ruotsin kanssa tehtävässä yhteistyössä.

 


 

Jussi Niinistö selvittää, ettei keskustelua herättänyt aiejulistus ole juridisesti sitova valtiosopimus vaan ”poliittinen tahdonilmaus yhteistyöstä”. – Se ei vie Suomea tai Ruotsiin Natoon eikä se tuo turvatakuita. Suomi on edelleen sotilasliittoon kuulumaton maa, joka eduskunnan hyväksymän puolustuselonteon hengessä tiivistää yhteistyötään Ruotsin ja Yhdysvaltain kanssa.

 

Vaasan rannikkojääkäripataljoonan komentaja Sami Jaakkola Trident Juncture -harjoituksessa Norjassa. LEHTIKUVA / NIILO SIMOJOKI.
 
 
 

Amerikkalaislehti häirinnästä: Suomi liikkuu

lähemmäs Natoa

 

Newsweekin mukaan Suomessa huolitaan ’sotaisammaksi käyvästä Venäjästä’.

Amerikkalainen Newsweek kertoo tässä Suomen ja Norjan pohjoisosissa Naton Trident Juncture -sotaharjoituksen aikana tapahtuneesta GPS-signaalien häirinnästä.

 

Muun muassa pääministeri Juha Sipilä on todennut, että Venäjä oli mahdollisesti häirinnän takana. Moskova on kiistänyt kaikki väitteet häirinnästä.

Naton kumppanimaat Suomi ja Ruotsi osallistuivat Norjaan painottuneeseen harjoitukseen.

– Harjoituksessa simuloitiin Venäjän invaasiota Norjaan ja se oli Naton suurimpia tällaisia harjoituksia vuosikymmeniin, jutussa kerrotaan.

Amerikkalaislehti kuvaa Venäjän raivostuneen harjoituksesta. Esimerkiksi Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu syytti sitä hyökkäyksen simuloinniksi.

 

Newsweek kertoo jutussaan Suomen ja Venäjän suhteesta ja Natosta.

– Suomella on 833 mailin mittainen raja Venäjän kanssa. Maiden historia on vaikea ja ne ovat sotineet useita verisiä sotia. Kylmän sodan aikaan Suomi oli Naton ja Varsovan liiton maiden välillä pyrkiessään välttämään uuden konfliktin syttymisen Neuvostoliiton kanssa.

*

– Vaikka Helsinki ei vieläkään ole liittynyt Natoon, on se liikkunut viime vuosina lähemmäs Natoa pelon yhä sotaisammaksi käyvästä Venäjästä levitessä.

Amerikkalaisuutisessa muistutetaan myös ulkoministeriön vuonna 2013 paljastuneesta vakoilutapauksesta ja kerrotaan Suomen syyttäneen siitä Kremliä.

*

– Samoin kuin muissakin Euroopan maissa, ovat Suomen viranomaiset myös huomanneet propagandan ja valeuutisten määrän lisääntyneen Krimin valtauksen ja Ukrainan väkivaltaisuuksien puhkeamisen jälkeen, Newsweek toteaa.