Vaikka Isisin lyöminen ja kurdien suojeleminen ovat virallisesti tärkeimmät syyt amerikkalaisjoukkojen pitämiselle maassa, pelko Iranin vaikutusvallan kasvusta Syyriassa ja yleisesti Lähi-idässä näyttää painavan vaakakupissa lähes yhtä paljon.


 
USA:n sotilasajoneuvoja Syyriassa 30. joulukuuta. LEHTIKUVA/AFP

Arno Rydman: Iranin pelko jättää USA:n

Syyriaan

 

 

Isisin lyöminen ja kurdien suojeleminen ovat virallisesti tärkeimmät syyt amerikkalaisjoukkojen läsnäoloon maassa.

Useat merkit viittaavat siihen, että Yhdysvaltain joukot jäävät Syyriaan vielä pitkäksi aikaa, jotta Iranin vaikutusvalta ei pääsisi kasvamaan sisällissodan repimässä maassa.

 

Yhdysvaltain Syyria-politiikka on ollut viime aikoina vähintäänkin sekavaa. Ennen joulua presidentti Donald Trumpin kerrottiin vetävän USA:n joukot Syyriasta. Tämä aiheutti liittolaismaissa huolta ja epävarmuutta.

 

Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden neuvonantaja John Bolton kuitenkin ilmoitti tammikuun alussa, että Yhdysvallat pysyy Syyriassa niin kauan, että ISIS on lyöty kokonaan ja maan kurdijoukkojen turvallisuus on taattu. USA haluaa takuut siitä, että Turkki ei hyökkää kurdien kimppuun, kun Yhdysvaltain joukot aikanaan poistuvat.

Boltonin kerrotaan myös luvanneen turkkilaisille ulko- ja puolustushallintojen virkamiehille, että Yhdysvallat jättäisi osan joukoistaan Al-Tanfin tukikohtaan, joka sijaitsee lähellä Jordanian rajaa sekä Iranin, Irakin ja Syyrian pääkaupungit yhdistävää valtatietä. Iran tukee Bashar al-Assadin hallitusta ja kuljettaa tietä pitkin aseita Damaskokseen.

Yhdysvaltain yksi tärkeä tavoite Syyriassa on pyrkiä ajamaan Iranin asevoimat ja sen tukemat liittolaiset ulos maasta.

On kuitenkin hyvin todennäköistä, että Iran ei hätkähdä yhdestä amerikkalaisesta tukikohdasta ja vetäydy Syyriasta sen vuoksi.

Siten amerikkalaisjoukkoja jäisi Boltonin suunnitelman toteutuessa todennäköisesti hyvin pitkäksi aikaa Syyriaan.

 

Toistaiseksi on kuitenkin epäselvää, mitä presidentti Trumpin hallinto aikoo ja haluaa. On mahdollista, että tiedotuslinja amerikkalaisjoukkojen vetäytymisen aikataulusta on tarkoituksella epämääräinen.

Siten voidaan lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: liittolaisia rauhoitellaan vakuuttamalla, että USA ei vetäydy hätiköidysti. Samalla Trump voi sanoa toteuttavansa jo pidemmän aikaa esillä pitämänsä joukkojen vetämisen Syyriasta.

 


 

Lähi-idässä ymmärretään hyvin, ettei Yhdysvalloilla ole uskottavaa strategiaa siitä, mitä Syyriassa pitäisi tehdä, eikä suunnitelmaa, miten sieltä pitäisi vetäytyä. Seuraavaksi odotetaan kauhulla, tviittaako presidentti Trump jonain päivänä amerikkalaisten vetäytyvän Afganistanista. ”Trumpin ele ei ole viesti yksin Syyrian kurdeille vaan kaikille liittolaisille Lähi-idässä, ettei Yhdysvaltoihin ole luottamista”, Irakin pitkäaikainen ulkoministeri Hoshyar Zebari tiivistää. ”Se panee jatkossa harkitsemaan, kannattaako liittoutua valtion kanssa, joka voi hylätä tukijansa koska vain.”


 

USA ulos Syyriasta

 

Trumpin ilmoitus vetää amerikkalaisjoukot pois Syyriasta avaa tietä al-Assadin, Venäjän ja Iranin kolmiliiton voitolle.

 

LÄHI-ITÄ 11.01.2019 06:00 | Suomen Kuvalehti
 
 
TEKSTI HANNU PESONEN

Isisin vastaisen liittouman joukkoja Manbijin kaupungissa huhtikuussa 2018.© AFP / MVPHOTOS

 
 
 
 

”VETÄYTYMINEN riippuu tietyistä ehdoista. Aikataulua ei ole, mutta sitoutuminen ei jatku loputtomiin”, Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja John Bolton kiemurteli 6. tammikuuta tiedotustilaisuudessa Israelissa.

 

Boltonin epäkiitollisena tehtävänä oli selitellä Trumpin 19. joulukuuta tekemää yllätysilmoitusta, jonka mukaan Yhdysvallat vetää Syyriassa Isisiä vastaan taistelevat joukot pois ”heti” eli käytännössä kuukauden sisällä. Presidentti Trump ilmoitti asiasta Twitterissä.

Trump tviittasi Yhdysvaltain ottaneen ”historiallisen voiton” terroristijärjestö Isisistä. Hän oli jo vaalikampanjansa aikana luvannut kotiuttaa sotilaat, jotka presidentti Barack Obama lähetti tukemaan Isisiä vastaan taistelevia kurdijoukkoja.

Yhdysvallat aloitti ilmaiskut Isisiä vastaan Syyriassa syksyllä 2014, ja vuotta myöhemmin amerikkalaisia erikoisjoukkoja lähetettiin Syyrian pohjoisosiin kurdien avuksi.

Sekä presidentti Trump että hänen hallintonsa ovat esittäneet poukkoilevia selityksiä siitä, mitä vetäytymispäätös oikein tarkoittaa. Trumpin tviitti on kuitenkin jo nyt kiepauttanut Syyrian sodan voimasuhteet uuteen asentoon.

Amerikkalaissotilaita on Syyriassa virallisesti vähän, vain 2 000. Heidän läsnäolonsa on kuitenkin ollut kurdeille tärkeä turvatakuu. Kaikki sodan osapuolet, Turkki, Syyrian hallitus ja sen liittolaiset Venäjä sekä Iran ovat varoneet ajautumista sotaan Yhdysvaltoja vastaan.

Nyt kaikki suunnittelevat uusia siirtoja sen perusteella, että pian amerikkalaiset lähtevät. Trump on taipunut hidastamaan joukkojen vetäytymisaikataulua muttei ainakaan toistaiseksi ole perumassa päätöstään.

Trump sai pikapäätöksestään sapiskaa Yhdysvaltain sotilasjohdolta, ulkopolitiikan asiantuntijoilta sekä oman republikaanipuolueensa vahvimpiin linjanvetäjiin kuuluvalta senaattorilta Lindsey Grahamilta.

Graham moitti Trumpin pettävän amerikkalaisten liittolaiset kurdit, vaarantavan ratkaisevassa vaiheessa olevan Isisin vastaisen taistelun sekä lujittavan Syyrian hallituksen ja sen liittolaisten Venäjän sekä Iranin asemaa.

Qatarissa toimivan Lähi-idän tutkimuslaitoksen Arab Centre for Research and Policyn johtava ulkopolitiikan tutkija Marwan Kabalan menee al-Jazeera-uutiskanavan julkaisemassa arviossaan vielä pitemmälle: jos amerikkalaiset lähtevät, se muuttaa tilannetta Syyriassa yhtä rajusti kuin Venäjän liittyminen sotaan syyskuussa 2015.

Syyrian hallitus voittaa sodan, presidentti Bašar al-Assadin valtakausi jatkuu ja Isis pysyy yhä uhkana.

 

YHDYSVALTAIN Syyriassa olevan sodanjohdon mielestä Isis on ajettu nurkkaan mutta sitä ei ole lyöty.

Laajimmillaan Isisin omatekoinen kalifaatti kattoi kolmaosan Irakista ja puolet Syyriasta. Nyt äärijärjestön viimeiset taistelujoukot Syyriassa on tungettu muutaman kymmenen neliökilometrin alueelle Hajiniin lähelle Irakin rajaa.

Isisillä on silti Syyriassa ja Irakissa 20 000–30 000 sissitoimintaan siirtynyttä ja siviilien joukkoon kätkeytynyttä soturia, Yhdysvaltain sotilasjohto arvioi. Noin puolet heistä on Syyriassa valmiina täyttämään avautuvaa tyhjiötä, joukossa on myös suuri osa Isisin yhä vapaina olevista johtajista.

”Kukaan ei voi olla niin naiivi, että väittäisi tosissaan Isis-soturien katoavan. Niinpä pysymme alueella”, amerikkalainen diplomaatti Brett McGurk vakuutteli joulukuussa vain viikkoa ennen presidentin vetäytymistviittiä. McGurkin tehtävä oli pitää Isisin vastainen liittouma koossa, ja hän ilmoitti eroavansa samana päivänä kun Trump oli kertonut päätöksestään.

Seuraavana päivänä erostaan ilmoitti puolustusministeri Jim Mattis. Valkoisen talon kansliapäällikkö John Kelly taas jätti aiemman ilmoituksensa mukaisesti paikkansa vuoden lopussa.

 

Yhdysvaltojen sotilastukikohta Pohjois-Syyriassa. Maassa on noin 2 000 lähinnä erikoisjoukkojen sotilasta.

Yhdysvaltojen sotilastukikohta Pohjois-Syyriassa. Maassa on noin 2 000 lähinnä erikoisjoukkojen sotilasta. © AFP / MVPHOTOS

 

JOHN BOLTON on vakuutellut liittolaisille, että Yhdysvallat vetää joukkonsa Syyriasta ”vähitellen” ja siten, että ne samaan aikaan jatkavat taistelua Isisin rippeitä vastaan.

On vaikea nähdä, miten strategia voisi toimia.

Amerikkalaisjoukkojen pääliittolainen sodassa Isisiä vastaan on SDF-asejärjestö, jonka selkärangan muodostavat Syyrian kurdien YPG-joukot.

Juuri kurdijoukot ovat taistelleet Trumpin nimiinsä ottamat ”historialliset voitot” Isisistä. Yhdysvallat on lähinnä neuvonut ja varustanut niitä sekä pommittanut Isisin asemia. Kurdit lukivat Twitteristä, että Yhdysvallat on vetämässä joukkojaan Syyriasta.

Käytännössä kurdit valvovat SDF:n nimissä nyt koko koillis-Syyriaa eli melkein kolmasosaa maan pinta-alasta. He ovat sodan kuluessa luoneet Turkin rajaa pitkin kulkevan itsehallintoalueensa Rojavan, joka toimii käytännössä itsenäisen valtion tavoin.

Kurdien sotilaallisen ja valtiollisen aseman lujittuminen on myrkkyä Turkille. Sillä on ollut Syyrian sodassa kaksi päätavoitetta: al-Assadin hallituksen kaataminen ja kurdialueiden itsehallintopyrkimyksien murskaaminen.

Turkki on alusta asti vastustanut Yhdysvaltain ja Syyrian kurdien sotilasyhteistyötä. Presidentti Recep Tayyip Erdoğanin mielestä YPG on vain huonosti naamioitu jatke Turkin kurdialueiden itsehallinnon puolesta taistelevalle PKK-järjestölle. Turkki on käynyt PKK:ta vastaan katkeraa sisällissotaa yli 30 vuotta.

Turkki tuki vuosina 2014–2016 lähes avoimesti Isisin yrityksiä vallata Syyrian kurdialueet ja teurastaa sen väestö. Terroristijärjestö sai hoitaa raha-, ase- ja miehistökuljetuksiaan Turkin rajan yli ja myydä valtaamiltaan alueilta salakuljettamaansa öljyä Turkkiin.

Viikkoa ennen Trumpin ilmoitusta Erdoğan uhkasi armeijan käynnistävän laajan hyökkäyksen koillis-Syyrian kurdialueille ”karkottaakseen ja tuhotakseen kaikki separatistiset terroristit”.

Trump kertoi joukkojen poisvedosta heti käytyään pitkän puhelun Erdoğanin kanssa.

Valkoisen talon lähteiden mukaan Erdoğan toisti puhelun aikana näkemyksensä, että Syyrian kurdit ovat terroristeja. Hän kysyi, miksi Yhdysvallat tukee heitä eikä Nato-liittolaistaan. Hän muistutti, että Isis oli lyöty ja jos siitä aiheutuisi jatkossa vaivaa, Syyrian pohjoisrajalla valmiina olevat Turkin joukot voisivat hoitaa ongelman amerikkalaisten puolesta.

 

ERDOĞAN on lähettänyt jo kahdesti turkkilaisjoukot Syyrian pohjoisosiin estämään kurdeja yhdistämästä ja laajentamasta itsehallintoalueitaan.

Kahdeksan kuukautta kestänyt hyökkäys 2016–2017 loi Turkin valvoman vyöhykkeen, joka estää kurdeja etenemästä pitemmälle länteen ja yhdistämästä läntisintä maakuntaansa Afrinia Rojavan itäosiin. Alkuvuonna 2018 Turkki taas valtasi kurdeilta ankarien ilmapommitusten jälkeen Afrinin kaupungin.

Turkin valtaamia alueita valvovat sen varustamat syyrialaiskapinalliset. Joukkoihin on värvätty runsaasti Isisistä ja muista ääri-islamilaisista asejärjestöistä loikanneita palkkasotureita.

Erdoğan uhkasi Afrinin valtauksen jälkeen, että Turkki häätää kurdit seuraavaksi Manbijin alueelta. Yhdysvaltain ja kurdijoukkojen yhteinen sodanjohtokeskus sijaitsee juuri Manbijissa. Erdoğan ei ole uskaltanut käynnistää hyökkäystä, joka voisi johtaa turkkilaisten ja amerikkalaisten sotilaiden suoriin yhteenottoihin.

Pian vaaraa ei enää ole. Kurdeille amerikkalaisjoukkojen lähtö tarkoittaa uutta eloonjäämiskamppailua – ei enää Isisiä vaan Turkkia vastaan.

John Bolton haki Turkista Erdoğanin takuita sille, ettei amerikkalaisjoukkojen lähtö vaarannna kurdeja.

Kurdit valmistautuvat kuitenkin jo siihen, että Erdoğan tulkitsee saaneensa valtakirjan iskeä heitä vastaan.

Jos Turkin uhka kasvaa, kurdisoturit saattavat keskittyä vain puolustamaan omia alueitaan ja Isisin vastainen taistelu voi keskeytyä kokonaan, varoittaa kurdien itsehallintoalueen Rojavaa johtavan poliittisen ryhmittymän pitkäaikainen kärkimies Salih Muslim.

Kurdit ovat turhaan pyytäneet Yhdysvaltoja perustamaan koillis-Syyriaan samanlaisen lentokieltoalueen, jollaisen se loi Irakin pohjoisosiin Persianlahden sodan jälkeen 1991. Se suojasi Irakin kurdialueita Saddam Husseinin Irakin hyökkäyksiltä ja mahdollisti niiden kehittymisen vahvaksi Kurdistanin itsehallintoalueeksi.

Afrinin valtaus osoitti, ettei kurdien vahva puolustustahto riitä Turkin sotilaallisen ylivoiman ja massiivisten ilmapommitusten edessä.

Jos kurdit haluavat estää Turkkia valtaamasta alueitaan, ainoaksi vaihtoehdoksi jää liittoutuminen Syyrian presidentin Bašar al-Assadin kanssa.

Neuvottelut yhteisestä puolustusrintamasta Turkkia vastaan ovat ilmeisesti jo käynnissä. Kurdit pyysivät 28. joulukuuta Syyrian armeijaa ottamaan haltuunsa asemiaan Manbijissa ja suojelemaan kaupunkia Turkin valtausyrityksiltä.

Kurdien ehto yhteistyölle on takuu jonkinlaisesta itsehallinnosta osana Syyriaa. Al-Assad ei tue heidän itsehallintoaikeitaan yhtään enempää kuin Erdoğankaan, mutta Turkin miehittämät kurdialueet ovat hänelle vielä huonompi vaihtoehto.

”Kannattaako liittoutua valtion kanssa, joka voi hylätä tukijansa koska vain.”

VENÄJÄ ja Iran eivät vastusta al-Assadin liittoa kurdien kanssa. Se lujittaisi niidenkin asemaa.

Kurdien ja amerikkalaisten valvomilla alueilla sijaitsevat Syyrian tärkeimmät öljy- ja kaasukentät, suurimmat vesivarat, padot ja voimalaitokset sekä valtaosa tuottavista viljelymaista. Venäjä ja Iran saisivat osansa niiden hyödyistä.

Iran varmistaisi myös tärkeimmän strategisen päämääränsä Syyriassa: yhtenäisen maakäytävän, joka kulkee Iranin tai sen liittolaisten hallitsemien alueiden kautta Teheranista Välimerelle asti.

Presidentti al-Assad puolestaan lujittaisi omaa valtaansa. Hallituksen käsissä oli enää viidesosa Syyriasta, kun Venäjä aloitti sotimisen al-Assadin tukena. Lähes koko kansainvälinen yhteisö vaati presidentin syrjäyttämistä.

Jos al-Assadin joukot pääsevät koillisen kurdialueille, valvoo hallitus taas koko Syyriaa lukuun ottamatta sitä vastaan sotivien kapinallisten viimeistä merkittävää tukialuetta Idlibiä.

Hallitus pidättäytyi Idlibin valtauksesta syyskuussa Venäjän ja Turkin sovittua tilanteen jäädyttämisestä. Nyt valtauksen valmistelut ovat taas käynnistyneet.

Al-Assadin menestys on tukahduttanut myös Syyrian virallisen valtakoneiston sisällä orastanutta kamppailua siitä, voisiko joku muu johtaa sodanjälkeistä Syyriaa.

*

Lähi-idässä ymmärretään hyvin, ettei Yhdysvalloilla ole uskottavaa strategiaa siitä, mitä Syyriassa pitäisi tehdä, eikä suunnitelmaa, miten sieltä pitäisi vetäytyä. Seuraavaksi odotetaan kauhulla, tviittaako presidentti Trump jonain päivänä amerikkalaisten vetäytyvän Afganistanista.

”Trumpin ele ei ole viesti yksin Syyrian kurdeille vaan kaikille liittolaisille Lähi-idässä, ettei Yhdysvaltoihin ole luottamista”, Irakin pitkäaikainen ulkoministeri Hoshyar Zebari tiivistää.

”Se panee jatkossa harkitsemaan, kannattaako liittoutua valtion kanssa, joka voi hylätä tukijansa koska vain.”

*


 

Puolustusministerin mukaan eurooppalaisten parlamenttien on pidettävä huolta yhteistyön kehittämisestä. – Olen ehdottanut, että Euroopan parlamenttien yhteiselle komitealle kerrottaisiin kriiseistä, kun ne alkavat muodostua. Tämä voisi keventää päätöksentekoa kansallisella tasolla sekä vahvistaa tukea mahdollisille sotilaallisille toimille.


 
Saksan nopean toiminnan joukkoja harjoituksissa Borstelin lentokentällä. LEHTIKUVA / AFP Klaus-Dietmar Gabbert

Saksan puolustusministeri: EU rakentaa

armeijaa

 

 

Ursula von der Leyenin mukaan Euroopan on kyettävä puolustautumaan

 

Saksan puolustusministeri Ursula von der Leyenin mukaan Euroopan unionin yhteisestä armeijasta alkaa tulla totta. Ministeri toteaa Handelsblattin kirjoituksessaan Euroopan ”rakentavan armeijaa”. Hän sanoo viime vuosina tehtyjen uudistusten tuoneen eurooppalaisia armeijoita lähemmäs toisiaan. Von der Leyenin mukaan Saksa edistää yhteistä puolustusta etenkin Ranskan kanssa.

– On otettava huomioon, että Ranska ja Saksa, jotka olivat verivihollisia 70 vuotta sitten, ovat nyt vannoneet avustavansa toisiaan kaikin tavoin aseellisen alueellisen hyökkäyksen sattuessa, Ursula von der Leyen sanoo.

Tämä osoittaa hänen mukaansa Euroopan yhdistävää ja rauhaa säilyttävää voimaa.

– On äärimmäisen tärkeää, että me eurooppalaiset tuemme toisiamme. Kaikki muut mahdit pyrkivät päättäväisesti edistämään omia intressejään ja lisäämään strategista vaikutusvaltaansa ympäri maailmaa, von der Leyen toteaa.

 

Hänen mukaansa turvallisuuskykyjen lisääminen vaatii huomattavia ja koordinoituja panostuksia moderniin kalustoon. Alkusijoitus johtaa ministerin mukaan myöhemmin hankinta- ja operaatiokulujen laskuun sekä mahdollistaa yhteisiä koulutushankkeita ja kipeästi tarvittuja uudistuksia.

Ursula von der Leyen varoittaa vähentämästä eurooppalaista puolustusyhteistyötä.

– Voimankäyttö on niin perustavanlaatuinen asia jokaiselle Euroopan valtiolle, että se tarvitsee laajimman mahdollisen hyväksynnän. Kansallisten parlamenttien on toimittava tällaisissa kysymyksissä yhdessä kansalaisten kanssa. Euroopan, eikä vain Britannian, trendi on enemmän osallistumista demokratiaan, ei vähemmän.

 

– Me etenemme. Eurooppa on Brexitistä ja meidän eurooppalaisten keskinäisistä kiistoista huolimatta ainutlaatuinen luomus, joka yhdistää puoli miljardia kansalaista vapauden ja vaurauden nimissä. Tämän yhteisön on kyettävä puolustamaan itseään, Ursula von der Leyen sanoo.


  

HS: Puolustusministeri keskusteli Sauli

Niinistön kanssa – presidentti halusi tietoa

Lemmenjoen tapahtumista

 
Luotu: 
10.1.2019 17:40

  • Kuva: Antti Mannermaa / Alma Talent
    Kuva
    Jussi Niinistö.
 
 

Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin) kertoo Helsingin Sanomillekeskustelleensa tasavallan presidentin Sauli Niinistön kanssa Lemmenjoen kertausharjoituksiin liittyvistä tapahtumista ja rikossyytteistä.

 

Valtakunnansyyttäjänvirasto on nostanut Karjalan lennoston entistä komentajaa vastaan syytteen, jossa on kyse epäillystä esimiesaseman väärinkäyttämisestä, palvelusrikoksesta sekä kunnianloukkauksesta kertausharjoituksen aikana. Lisäksi Ilmavoimien komentaja Sampo Eskeliselle on nostettu syyte palvelusrikoksesta. Eskelisen epäillään laiminlyöneen velvollisuuttaan huolehtia siitä, että hänen alaisensa epäillyistä rikoksista toimitetaan viivytyksettä esitutkinta.

Puolustusministeriö on pyytänyt Puolustusvoimilta selvityksen Lemmenjoen vapaaehtoisen kertausharjoituksen tapahtumista. Ministeriö kertoi asiasta Twitter-viestissä, joka näkyy alempana jutussa. 

”Tämä on ollut niin monipolvinen prosessi ja aina on tippunut jotain uutta tietoa, että halusin selkeyttää kuvaa”, puolustusministeri Niinistö sanoo HS:lle.

Hän kertoo, että ”tasavallan presidentti piti tarpeellisena kokonaiskuvan saamista tilanteesta”.

Puolustusministeriö
 
@DefenceFinland
 
 

Puolustusministeriö on pyytänyt Pääesikunnalta selvitystä Lemmenjoen vapaaehtoisen kertausharjoituksen tapahtumista. Selvityspyyntöön odotetaan vastausta ensi viikon aikana. 

 

Ministeri Niinistön mukaan tutkinnassa pohditaan nyt, onko komentaja Eskelinen ”ollut liian hidas liikkeissään eli onko esiselvitystyö kestänyt liian kauan”. Niinistö itse kuuli Lemmenjoen kertausharjoitukseen liittyvistä tapahtumista aiemmin suullisesti Puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindbergiltä.

LUE MYÖS: Ilmavoimien komentaja joutuu syytteeseen – epäillään sotilasrikoksesta

 


 

Kokonaisvaltaisesti ja yhtenäisesti koulutetun prikaatin olisi kyettävä suorittamaan mikä tahansa tehtävä maalla. Tällä hetkellä on kuitenkin valmiina vasta yksi prikaati. Toinen ei ole vielä saavuttanut edes kokonaisvahvuuttaan ja on kouluttamatta. - Näkökulma: Ruotsissa on yli 10 miljonaa kansalaista, ja Itämeren pisin maaraja. Samalla maan puolustus täysin rempallaan? Sen minkä taakseen jättää; sen edestään löytää!? - KimsBlog


 
Ruotsin maavoimien komentaja, kenraalimajuri Karl Engelbrektson (vas) ja Suomen tuolloinen maavoimien komentaja, kenraaliluutnantti Seppo Toivonen kuvattuina syyskuussa 2016 Helsingissä. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Ruotsalaiskenraali myönsi: Miestavoitteeseen

ei päästä

 

Ruotsi ei pysty muodostamaan kahta toimintakykyistä prikaatia vuoteen 2020 mennessä

 

Ruotsin nykyisen puolustussuunnitelman mukaan Ruotsin tulisi kyetä muodostamaan kaksi toimintakykyistä prikaatia vuoteen 2020 mennessä. Nyt Ruotsin maavoimien komentaja Karl Engelbrektsonmyöntää, ettei se ole mahdollista.

– Meillä on selvä suunnitelma, ja jos siihen saadaan resursseja, saamme tavoitteen täytettyä, muttei vuoteen 2020 mennessä, kenraali Engelbrektson sanoo SVT:lle.

Prikaatin vahvuuden on tarkoitus olla 4500 miestä ja sen pataljoonien tukena on tarkoitus olla taistelu- ja hyökkäyspanssarivaunuja.

 

Ongelma johtuu Ruotsin puolustusvoimien liian niukoista voimavaroista.

 

Liian vähäiseen rahoitukseen vaikuttaa SVT:n mukaan, että puolustuslaitos on itse niin köyhä, ettei se kykene antamaan kunnollista arviota rahoitustarpeestaan maan hallitukselle.


 
Sotaharjoituksissa ja merellä työpäivä voi kestää 18 tuntia. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Yle: Kiista armeijan työajoista syvenee

 

Kiista työaikalaista siirtyy eduskunnan ratkaistavaksi.

Puolustusvoimien ja upseeriliiton välinen kiista armeijan työajoista kiihtyy, kertoo Yle.

 

Upseeriliitto, Päällystöliitto ja Aliupseeriliitto ovat marraskuusta lähtien vaatineet puolustusvoimilta pikaista armeijan työaikalain uudistamista. Vaatimuksessa vedotaan työmäärän kasvuun ja henkilökunnan vähyyteen.

 

Puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg vastasi upseeriliiton vaatimuksiin joulukuussa sanoen, että henkilöstön jaksamisongelmat ovat yksittäistapauksia.

Upseeriliitto julkaisi puolestaan nopeasti verkkosivuillaan vastauksen Lindbergin haastatteluun, jossa se kiistää Lindbergin näkemykset yksittäistapauksista ja vaatii parlamentaarista selvitystä työvoimatilanteesta.

Nyt puolustusvoimien ja upseeriliiton kahakka siirtyy upseeriliiton toiveesta eduskuntaan.

– Odotan kovasti, että työ- ja tasa-arvovaliokunta tekee mietinnön ja eduskunta katsoo sitten yleistä työaikalakia. Sieltä voi tulla painetta päivittää puolustusvoimia koskeva työaikalaki. Toivon, että puolustusministeri ja komentaja ottavat siihen positiivisen kannan, upseeriliiton puheenjohtaja everstiluutnantti Ville Viita sanoo.

Puolustusvoimien palkatusta henkilökunnasta vastaava prikaatikenraali Kim Mattsson on tyytyväinen päätökseen. Hän kuitenkin peräänkuuluttaa Lindbergin tavoin yksittäistapausten määrää.

– Kaiken kaikkiaan nämä ovat yksittäisiä tapauksia kun katsotaan uudistuksesta eli vuodesta 2015 lähtien. Jaksaminen ja työmotivaatio ovat kohentuneet, puhumattakaan esimiestyöstä, Mattsson sanoo.

– Toimet, jotka noudattelisivat työryhmän ehdotuksia, perustuisivat Yhdysvaltain olemassa olevaan läsnäoloon Puolassa, vahvistaisivat pidäkettä laajemmalla alueella ja edistäisivät nykyistä suurempaa taakanjakoa liittolaisten kesken, raportin laatijat kirjoittavat.


 
Naton entinen korkein sotilasjohtaja Euroopassa Philip M. Breedlove Helsingissä vuonna 2015. LEHTIKUVA/SEPPO SAMULI

Naton ex-komentaja: Lisää joukkoja Puolaan,

laivasto-osasto Tanskaan

 

USA:n maa-, meri- ja ilmavoimien läsnäoloa vahvistettaisiin vastauksena Venäjän yllätyshyökkäyksen uhkaan.

 

Naton Euroopan joukkojen entisen komentajan, kenraali Philip Breedloven johtama työryhmä ehdottaa Yhdysvaltain asevoimien läsnäolon merkittävää vahvistamista Euroopassa. Taustalla on huoli Venäjän mahdollisesta yllätyshyökkäyksestä Baltian maita tai Puolaa vastaan.

– Venäjän päättäväinen tavanomaisin asein tapahtuva hyökkäys – varsinkin jos se toteutettaisiin vähäisellä varoitusajalla – voisi lyödä eteen sijoitetut Naton ja USA:n joukot suhteellisen lyhyessä ajassa ennen kuin vahvistuksia olisi ehditty saada käyttöön, Breedloven johdolla työskennellyt Atlantic Council -ajatushautomon työryhmä toteaa tuoreessa raportissaan.

Uhkana raportin mukaan on, että Venäjä kykenisi ottamaan nopealla iskulla haltuunsa alueita tavalla, joka saattaisi Naton tapahtuneiden tosiasioiden eteen ja halvaannuttaisi puolustusliiton päätöksenteon.

Raportin sisältämistä arvioista ja suosituksista kertoi Yhdysvaltain asevoimien toimintaa seuraava Stars and Stripes -julkaisu.

 

Pysyvä divisioona Puolaan

Vastaukseksi Venäjän tämänhetkiseen etulyöntiasemaan on usein esitetty uuden amerikkalaisprikaatin sijoittamista Puolaan. Naton Euroopan joukkoja vuosina 2013–2016 johtaneen Breedloven työryhmän raportti menee suosituksissaan pitemmälle.

Breedlove ja Naton entinen varapääsihteeri Alexander Vershbow ehdottavat nyt muun muassa Poznanissa olevan USA:n maavoimien komentoesikunnan laajentamista divisioonan suuruiseksi joukoksi ja sen tehtävän muuttamista pysyväksi. Keskeisenä tarkoituksena olisi varmistaa, että Yhdysvalloista Baltiaan ja Puolaan saapuvat täydennykset voisivat kriisitilanteessa liikkua mahdollisimman nopeasti.

Amerikkalaisten taisteluosastojen rotaatiota Euroopassa raportti esittää lisättäväksi ja strategisiin kohteisiin sijoitettuja sotatarvikevarastoja laajennettaviksi edelleen. Muita suosituksia ovat muun muassa uuden laivasto-osaston sijoittaminen Puolan Gdyniaan Itämeren rannikolle sekä Yhdysvaltain laivaston hävittäjäalusten jatkuvaa partiointia Itämerellä Tanskasta käsin.

– Missio voisi sisältää sukellusveneentorjuntaa, meritilannekuvan muodostamista sekä amfibio-operaatioita, raportissa todetaan.

Puolan Laskiin sijoitettua Yhdysvaltain ilmavoimien missiota raportti ehdottaa laajennettavaksi siten, että se kykenee palvelemaan nykyistä suurempaa määrää amerikkalaisia hävittäjiä ja kuljetuskoneita sekä Naton muiden jäsenmaiden lento-osastoja. Miroslawiecin tukikohtaan esitetään pysyvää MQ-9-tiedustelulennokkien osastoa ja Puolassa olevien toimintojen suojaksi keskipitkän kantaman ilmapuolustusjärjestelmää.

*

– Toimet, jotka noudattelisivat työryhmän ehdotuksia, perustuisivat Yhdysvaltain olemassa olevaan läsnäoloon Puolassa, vahvistaisivat pidäkettä laajemmalla alueella ja edistäisivät nykyistä suurempaa taakanjakoa liittolaisten kesken, raportin laatijat kirjoittavat.

*

– Vaikka kyse on merkittävien sotilaallisten suorituskykyjen lisäämisestä ja parempien edellytysten luomisesta Naton nopeille vahvistuksille, ehdotettujen toimien mittakaavan pitäisi kuitenkin pysyä Naton konsensuksen puitteissa ja siten varmistaa puolustusliiton yhtenäisyyttä ja solidaarisuutta.

 


 

Valmiuden nostamisessa Suomi on toiminut nopeasti – paljon nopeammin kuin useimmat muut Venäjän uhkaan reagoineet Euroopan maat, Ruotsin armeijan kenraalimajuri (evp.) Karlis Neretnieks huomauttaa. Siinä missä Ruotsin valtiopäivät pohtii edelleen keinoja kasvattaa asevoimien vahvuutta kahdesta prikaatista kolmeen tai pidemmällä aikavälillä neljään, Suomi on öljynnyt sotakoneensa entistä puolustus­kykyisemmäksi.


  

Sota Suomessa

 

Suomen sotilaalliset uhkakuvat ovat nyt samankaltaisia kuin kylmän sodan vuosina, vaikka sodan kuvastoon on tullut uusia futuristisia piirteitä. Suomessa maavoimat ovat siirtyneet jatkuvaan valmiuteen.

Teksti JOONAS PÖRSTI 

Kuvat ANTTI VALTA

 


Venäjän varustautuminen näkyy Suomen lähialueilla etenkin napapiirin pohjoispuolella. Venäjä on sijoittanut Murmanskin alueelle useita prikaateja maavoimien taistelujoukkoja ydinsukellusveneiden, ohjusyksiköiden ja strategisten pommikoneiden lisäksi. Ainakin kaksi pohjoisen joukko-osastoista on sotinut Ukrainassa ja Syyriassa.

 

Esimerkiksi Pohjoisen laivaston 61. meri­jalkaväkiprikaatia pidetään yhtenä Venäjän iskukykyisimmistä. Prikaatin tukikohta on Sputnikin varuskunnassa entisen Petsamon kirkonkylän lähellä, mutta vuonna 2016 se osallistui Syyriassa Palmyran kaupungin valtaamiseen äärijärjestö Isisiltä. Avoimiin tiedustelulähteisiin nojautuvan Napalm Inform -sivuston mukaan prikaati valikoitui tehtävään, koska sillä oli jo aiempaa taistelukokemusta Ukrainasta Luhanskin alueelta.

Rajan tällä puolen Suomessa Jääkäriprikaati kouluttaa vuosittain parituhatta varusmiestä Sodankylässä ja Rovaniemellä. Ruotsin armeijan pohjoisimmat osastot sijaitsevat Bodenissa Kemin korkeudella. Sitä ylempänä Lapissa olleet joukot lakkautettiin vuonna 2000.

Laajat korpimaat Murmanskin ja Ruotsin tuntureiden välissä voisivat olla yksi suurvaltojen välisen sodan näyttämöistä, arvioi Ruotsin armeijan kenraalimajuri (evp.) Karlis Neretnieks. Hän työskenteli 2000-luvun alussa Ruotsin sotakorkeakoulun johtajana ja sitä ennen keskisen sotilasläänin komentajana.

Venäjä voisi hyökätä Pohjois-Suomen läpi Ruotsiin suojatakseen omia strategisia joukkojaan Kuolan niemimaalla Yhdysvaltojen tai Naton iskulta. Silloin myös Suomi voisi joutua mukaan sotaan, vaikka vaalisi idänsuhteita parhaansa mukaan.

»Jos Venäjä onnistuisi tuomaan pitkän kantaman ilmatorjuntaohjuksiaan vaikkapa Pohjois-Ruotsin Kiirunaan, Kuolan niemimaan suojana oleva ilmapuolustusvyöhyke syvenisi 400–500 kilometrillä. Se vaikeuttaisi olennaisesti Naton kykyä hyökätä Venäjän tukikohtiin niemimaalla», Neretnieks sanoo.

Kuolan niemimaan joukoilla on Venäjän puolustussuunnittelussa keskeisiä tehtäviä kriisin varalta. »Venäjä pyrkisi katkaisemaan sukellusveneillään ja pitkän matkan pommikoneillaan Naton meri- ja ilmakuljetukset Atlantin yli», Neretnieks jatkaa.

Murmanskin alueen suojaaminen olisi Venäjälle tärkeää myös ydinsodassa, jossa Pohjoisen laivaston sukellusveneet tekisivät vastaiskun ballistisilla ohjuksilla. Ydinaseilla on Venäjän puolustusdoktriinissa suuri merkitys.

Neretnieks suhtautuu epäillen Suomen ja Ruotsin kykyyn puolustaa pohjoisimpia osiaan. Pohjois-Suomi on harvaan asuttu, jolloin alueella ei voitaisi mobilisoida suuria yksiköitä. Jos hyökkäys tulisi yllättäen, Suomi voisi heittää venäläisiä vastaan lähinnä Lapin jääkäreitä ja joitakin erikoisjoukkoja.

»Pohjois-Ruotsissa olisi odotettavissa tällä hetkellä hyvin vähän vastarintaa. Alue on sotilaallisesti lähes tyhjiö.»

Neretnieksin mukaan Lappiin kohdistuvan hyökkäyksen mahdollisuus on noussut vuoden aikana uutena huolenaiheena ruotsalaiseen keskusteluun. Aiemmin pohdittiin lähinnä sitä, että myös Ruotsi päätyisi helposti sotatantereeksi, jos sota syttyisi Itämeren alueella tai Baltiassa.

Baltiaa puolustaakseen Nato-maat tarvitsisivat Ruotsin lentokenttiä ja satamia. Venäjälle taas olisi ensiarvoista katkaista liikenne Itämerellä. Samalla katkeaisivat Suomen meriyhteydet muuhun maailmaan.

Lapin valtausta Neretnieks pitää todellisena uhkakuvana, koska se voisi kytkeytyä konfliktin syttymiseen Baltiassa, Puolassa tai Romaniassa – tai jopa muualla maailmassa. Oleellista tilanteessa olisi, että Venäjä varautuisi sodan syttymiseen ja pyrkisi estämään Yhdysvaltoja lähettämästä lisäjoukkoja Atlantin yli Nato-liittolaistensa tueksi.

Mutta eikö Lapin valtaaminen tulisi Venäjälle tarpeettoman kalliiksi, kun Suomen ja Ruotsin maa- ja ilmavoimien lisäksi se saisi kimppuunsa ehkä myös puolustusliitto Naton?

Neretnieksin mielestä on epävarmaa, ottaisiko Nato lainkaan käyttöön viidettä artiklaansa. Monet Euroopan Nato-maat eivät välttämättä tulkitsisi Venäjän ilmapuolustuksen työntämistä Suomeen tai Ruotsiin hyökkäykseksi liittolaisiaan vastaan, hän otaksuu.

»Emme ole Naton jäseniä», Neretnieks sanoo. »Siksi Venäjälle voisi olla houkuttelevaa edetä Pohjois-Suomeen ja Pohjois-Ruotsiin, jos vastassa olisi vain näiden maiden puolustus.»

Loka-marraskuussa Nato harjoitteli Pohjois-Skandinavian puolustamista Trident Junc­ture -sotaharjoituksessa yli 50 000 sotilaan voimalla. Se oli suurin Norjassa järjestetty sotaharjoitus 1980-luvun jälkeen, ja siihen osallistuivat myös Suomi ja Ruotsi.

Uhkakuvan luonteesta kertoo jotain sekin, että toukokuussa Jääkäriprikaati ilmoitti siirtävänsä ensi vuonna esikuntansa ydintoiminnot Sodankylästä 125 kilometriä etelämmäksi Rovaniemelle. Näin pyritään turvaamaan Jääkäriprikaatin toimintakyky kriisi­tilanteessa.

»Voihan maan alle mennä vaikka lapiolla kaivamalla, mutta Rovaniemellä on kunnolliset suojautumistilat», prikaatin esikuntapäällikkö everstiluutnantti Reima Vanhanen perusteli siirtoa sanomalehti Lapin Kansalle.

 

Kylmän sodan päätyttyä suurvaltojen välisen sodan uhka väistyi maailmasta. Myös aseellisten konfliktien määrä kääntyi 1990-luvun alussa selvään laskuun, mutta pitkällä aikavälillä muutos ei ole ollut odotusten mukainen. Sekä sotien että kuolonuhrien määrä on noussut 2000-luvun alun jälkeen.

»Strateginen liipaisinherkkyys on kasvanut», sanoo Maanpuolustuskorkeakoulun sotilasprofessori, everstiluutnantti Jyri Raitasalo. Hän liittää ilmiön sodan kuvan teknistymiseen, jota hän tutki väitöskirjassaan vuonna 2005.

Poliitikoille on tullut aiempaa helpommaksi päättää sotaan lähdöstä, kun käytössä on uutta tekniikkaa: ilmasta, maasta ja mereltä laukaistavia täsmäohjuksia, lennokkeja ja maata kiertäviä satelliitteja, joiden avulla voidaan etsiä maalipisteitä hyvinkin kaukaa.

Lisäksi useimmat Euroopan maat siirtyivät Neuvostoliiton romahdettua pieniin ja tehokkaisiin mutta kalliisiin ammattiarmeijoihin. Sotilaiden palkka juoksi myös kasarmilla, ja se kannusti paradoksaalisesti keksimään asevoimille uusia tehtäviä, Raitasalo toteaa.

Tässä kunnostautuivat erityisesti länsimaat, jotka käynnistivät 1990-luvulla ensin humanitaarisia interventioita Afrikassa ja Balkanilla. Syyskuun 2001 terrori-iskujen jälkeen painopiste siirtyi sotaan ääriliikkeitä vastaan. Irakissa ja Afganistanissa länsimaiden asevoimat ovat juuttuneet sotiin, joista on vaikea irtautua.

»Kylmän sodan jälkeen nousi uusi logiikka, jossa manageroidaan keskinäisriippuvaista ja globalisoituvaa maailmaa», Raitasalo sanoo. Siinä missä asevoimia rakennettiin aiemmin pelotteeksi, nyt niitä ryhdyttiin käyttämään entistä aktiivisemmin.

Raitasalo pitää sinänsä ymmärrettävänä, että 1990-luvun kansanmurhiin etsittiin sotilaallisia ratkaisuja, koska humanitaarisissa kriiseissä ei ollut muutakaan toimintamallia.

Kolmenkymmenen vuoden jälkeen kokemusta pitäisi olla jo enemmän tilanteen analysoimiseksi. Raitasalon mukaan ongelmana on länsimaiden turvallisuuspolitiikan militarisoituminen – ilmiö, josta ei puhuta riittävästi julkisuudessa.

Sotilasprofessorin on vaikea keksiä oman aikamme sotia, jotka olisivat onnistuneet tavoitteissaan hyvin. Libyan ilmasota vuodelta 2011 on malliesimerkki pieleen menneestä läntisestä interventiosta, joka vaikutti osaltaan valtion hajoamiseen.

»Maailman hajonneiden valtioiden indeksin mukaan 60 maata on hälyttävässä tilassa tai suuressa vaarassa hajota», Raitasalo toteaa. Suomi on indeksissä ykkösenä eli maailman vakain valtio.

»Jos epävarmuutta lähdetään hallitsemaan asevoimin, sillä saralla riittää paljon tehtävää. En itse näe, että saatujen kokemusten nojalla kovin moneen operaatioon kannattaa lähteä.»

 

Sotilasprofessorin on vaikea keksiä oman aikamme sotia, jotka olisivat onnistuneet tavoitteissaan hyvin.

 

Suomi ei tehnyt kylmän sodan päätyttyä yhtä suuria muutoksia puolustus­strategiaansa kuin muut Euroopan maat. Puolustusvoimien sodan ajan vahvuutta pienennettiin asteittain 540 000 sotilaasta 230 000 sotilaaseen, mutta yleisestä asevelvollisuudesta pidettiin kiinni.

Myös sotilaalliset uhkakuvat säilyivät entisenlaisina. Vuoden 1997 puolustuspoliittisen selonteon mukaan Suomi varautui torjumaan taloudellista, poliittista ja sotilaallista painostusta, yllätyshyökkäyksenä tehtävää strategista iskua ja viime kädessä laajamittaista hyökkäystä, jonka tavoitteena on Suomen valtaaminen osittain tai kokonaan.

Vuoden 2017 puolustusselonteossa narratiivi on lähes identtinen, vaikka sanamuodot ovat muuttuneet, Raitasalo toteaa. Kun muiden Länsi-Euroopan maiden puolustusajattelussa Krimin valtaus ja Itä-Ukrainan sota ovat aiheuttaneet jyrkän käännöksen, Suomessa on tehty lähinnä hienosäätöä. Tavanomaisten aseiden uhka ei ole poistunut, mutta nyt varaudutaan lisäksi hybridivaikuttamiseen.

Ylijohtaja Janne Kuusela puolustusministeriöstä kuvaa hybridivaikuttamista »kaatoluokaksi», jonka alle on koottu monenlaisia keinoja.

»Entistä taitavammin ja yllätyksellisesti käytetään tunnuksettomia joukkoja, erikoisjoukkoja, informaatio-operaatioita ja toimintaa tietoverkoissa. Lisäksi voi olla poliittista painostusta ja median painostusta, erilaisia tapoja vaikuttaa suomalaiseen yhteiskuntaan ja päätöksentekoon», hän sanoo.

Toisaalta myös 1997 varauduttiin yllätyshyökkäykseen, jossa Suomen päätöksenteon lamauttamiseen voitaisiin käyttää sotilaallista vahinkoa aiheuttavia vastapuolen asiamiehiä, erikoisjoukkoja ja täsmäaseita.

Hybridivaikuttamisen tavoitteena on hämärtää sodan ja rauhan rajaa. Suomessa sodanajan joukkoja ei voitaisi pystyttää ilman koko yhteiskunnan tukea, Kuusela muistuttaa. Maavoimat kootaan aseisiin kutsuttavista reserviläisistä ja riittävän koulutuksen saaneista varusmiehistä. Joukkojen kuljettamiseen ja huoltoon tarvittaisiin myös siviilikalustoa. Koko rakennelma on kansalaisten maanpuolustustahdon varassa.

Ratkaiseva kamppailu saatetaan siksi käydä informaatiovaikuttamisessa. »Jos vastapuoli onnistuu vaikuttamiskeinoissaan, ei tiedetä, mitä tapahtuu ja olemmeko ylipäätään osapuoli», Kuusela havainnollistaa. »Onko meneillään kriisi, sota vai epämääräinen tilanne? Onko etunamme ryhtyä puolustautumaan vai olla paikoillaan?»

 

Valmiuden nostamisessa Suomi on toiminut nopeasti – paljon nopeammin kuin useimmat muut Venäjän uhkaan reagoineet Euroopan maat, Neretnieks huomauttaa. Siinä missä Ruotsin valtiopäivät pohtii edelleen keinoja kasvattaa asevoimien vahvuutta kahdesta prikaatista kolmeen tai pidemmällä aikavälillä neljään, Suomi on öljynnyt sotakoneensa entistä puolustus­kykyisemmäksi.

Puolustusvoimat on perustanut henkilökunnasta ja varusmiehistä koostuvia uusia valmiusyksiköitä, jotka voidaan lähettää taisteluun tuntien varoitusajalla. Tuhannet reserviläiset ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka nojalla heidät voidaan kutsua aseisiin vain muutamassa vuorokaudessa.

Lisäksi Suomi on hankkinut lisää tuli­voimaa maa- ja ilmavoimille. Esimerkiksi Hollannin poistomyynnistä hankittuihin raketinheittimiin ostettiin vuonna 2016 gps-signaalilla ohjattavia ammuksia, joiden kantama on 70 kilometriä. Uusin ostos ovat panssarihaupitsit, jotka saatiin Etelä-Koreasta edullisesti vähän käytettyinä. Vaunu ampuu kranaatteja 40 kilometrin päähän, poistuu 30 sekunnissa paikalta ja suojaa miehistöä muun muassa kemiallisilta aseilta ja ydinlaskeumalta.

Horneteihin on ostettu ilmasta maahan ammuttavia JASSM-risteilyohjuksia, joita Yhdysvallat on suostunut luovuttamaan vasta muutamille maille. Vaikeasti havaittavia ohjuksia voidaan ampua hävittäjistä 370 kilometrin päähän.

Neretnieks sanoo olevansa vaikuttunut Suomen vastauksesta sotilaallisten uhkien kasvuun: »Pelkän puheen sijasta te teette asioita.»

Se on hyvä tapa viestittää venäläisille, että vaikka »haluamme olla ystäviä, meidän asioihimme ei kannata sotkeutua», hän jatkaa.

 

Suomalaiset rannikkojääkärit rantautuivat hollantilaisilla aluksilla ranskalaisen taisteluhelikopterin tuella Naton harjoituksessa marraskuussa. Kuva: Jonathan Nackstrand / Lehtikuva

Suomalaiset rannikkojääkärit rantautuivat hollantilaisilla aluksilla ranskalaisen taisteluhelikopterin tuella Naton harjoituksessa marraskuussa. Kuva: Jonathan Nackstrand / Lehtikuva

 

Sotilaallisesti liittoutumattomaksi maaksi Suomi on solminut vuodesta 2016 yllättävän pitkän listan yhteistyösopimuksia eri maiden ja maaryhmien kanssa. Taustana ovat tässäkin Krimin ja Itä-Ukrainan tapahtumat, sanoo kansanedustaja Mika Kari (sd.), joka toimii eduskunnan puolustusvaliokunnan varapuheenjohtajana.

»Vuonna 2014 havahduttiin siihen, ettei verkosto ollut riittävän vahva, ja monenkeskistä kumppanuusverkostoa on vahvistettava», hän sanoo. »Se on tehty laajassa parlamentaarisessa yksimielisyydessä. Olen osallistunut eduskunnassa melkein kaikkiin puolustukseen liittyviin keskusteluihin, enkä muista, että kukaan olisi arvostellut monenkeskistä yhteistyötä.»

Kumppanimaista tärkeimmät ovat Ruotsi ja Yhdysvallat – ne mainitaan ensimmäisinä myös valtioneuvoston puolustusselonteossa. Yhteistyön syveneminen Yhdysvaltojen kanssa alkoi jo 1990-luvun Hornet-kaupoista. Mika Kari korostaa, että Yhdysvalloista on tullut keskeinen asevalmistaja kaikille Nato-maille. Niiden enemmistö on EU-maita, ja aseiden yhteensopivuus on tärkeää.

Janne Kuuselan mukaan yhteistyöllä ei tavoitella puolustusliittoa eikä turvatakuita: »Yhteistyö ei nojaa sopimuspohjaisiin velvoitteisiin, vaan yhteiseen intressiin tehdä joitain asioita yhdessä. Se voi olla käytännössä vähintään yhtä vahvaa kuin se, että on sopimuspohjainen velvoite olemassa», hän sanoo.

Mutta olisiko näistä aloitteista tosi paikan tullen apua Suomelle?

Suomalaisten maanpuolustustahto on kansain­välisesti huippuluokkaa, mutta tilanne ei ole yhtä hyvä kumppanimaissa. Esimerkiksi Gallup Internationalin mielipidetiedustelussa 18 prosenttia saksalaisista ja 55 prosenttia ruotsa­laisista kertoi viime vuonna olevansa valmiita puolustamaan omaa maataan. Samassa kyselyssä venäläisistä 59 prosenttia ja suomalaisista 74 prosenttia vastasi myönteisesti.

Pew Research Centerin kyselyssä vain 36 prosenttia italialaisista ja 40 prosenttia saksalaisista katsoi, että oman armeijan pitäisi lähteä avuksi, jos Venäjä hyökkäisi toiseen Nato-maahan. Paljon useammat uskoivat, että Yhdysvallat hoitaisi työn.

Näkemystä voi tietysti pitää myös siinä mielessä realistisena, että Yhdysvallat on säilyttänyt kriisinhallinnan ohella kykynsä käydä suursotaa maavoimilla, toisin kuin useimmat Euroopan Nato-maat.

Suomen turvana on EU:n keskinäisen avun­annon lauseke, joka ei ole vielä joutunut todelliseen testiin. Vuonna 2015 Ranska pyysi sen nojalla Pariisin terrori-iskujen jälkeen apua EU-kumppaneilta. Suomi vastasi pyyntöön ensimmäisten joukossa vapauttamalla ranskalaisia sotilaita Libanonin Unifil-joukoista partiointiin Pariisin kaduilla ja muualla Ranskassa.

Mika Kari pitää yhteisymmärryspöytä­kirjoja osoituksena siitä, että »jotain sanaa painavampaa on luvattu tehdä».

»Jos Suomi ei pärjäisi omin keinoin ja tarvitsisimme apua muualta, uskon että puhelimet soisivat kaikissa kumppanimaissa», Kari sanoo.

Janne Kuusela on realistinen avun suhteen. »Emme voi lähteä siitä, että joku tulisi automaattisesti meitä auttamaan», hän toteaa. Suomi voi hänen mukaansa vain kehittää sotilaallista yhteensopivuutta, muodostaa kanavia muihin maihin sekä harjoitella avun vastaanottamista pahan päivän varalta.

Kuusela muistuttaa, että myös keskinäisen avunannon lausekkeeseen liittyy sopimusteksti, jonka mukaan Nato-maat saavat apua Naton kautta.

»On vaikea tulkita ennakkoon, kuka tulisi tänne auttamaan ja minkälaisella kalustolla. Se riippuu konfliktitilanteesta Euroopassa ja muualla maailmassa.»

 

Suomen turvallisuuspolitiikka perustuu Mika Karin mukaan sille, ettei Suomi ole uhka ympäristölleen. Samalla Suomen olemassaolo perustuu omaan puolustukseen, josta on pidettävä huolta.

Eduskunnan kollegat ovat luonnehtineet aktiivisesti puolustuskysymyksiin perehtynyttä Mika Karia leikkimielisesti »tannerilaiseksi» sosiaalidemokraatiksi. Väinö Tanner tunnettiin asevelisosialistina, joka joutui sekä Moskovan että Kekkosen epäsuosioon.

Kari muotoilee Suomen turvallisuuspoliittisen ratkaisun kuitenkin perinteisin sanamuodoin. »Olemme pohjoisen Itämeren alueella vakautta tuova demokratia, jolla on kyky tarvittaessa estää sotilaallisin keinoin, ettei muita maita uhata meidän alueemme kautta», hän sanoo.

Edellyttääkö se, että emme jatkossakaan liity sotilasliiton jäseneksi?

Istumme eduskuntatalon kahviossa, ja Karilla on edessään jugurttiannos. Kysymyksen aikana Karin suusta poistetun viisaudenhampaan koloon menee jugurtista pähkinä, joka aiheuttaa viiltävää kipua.

»Tauko ja kyyneleet eivät johdu siitä, ettei minulla olisi vastausta kysymykseen», hän sanoo hetken päästä.

»En käsittele Nato-kysymystä niin päin, ettei tässä vaiheessa. Lähtökohta on, että Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton maa.»

Itämeren vakauden ohella Suomen liittoutumattomuudella voi olla hänen mukaansa laajempiakin vaikutuksia. Yksi osoitus siitä oli, kun Donald Trump ja Vladimir Putintapasivat toisensa ensi kertaa Helsingissä viime heinäkuussa. Suurvaltojen johtajat yrittivät etsiä ulospääsyä jännittyneestä tilanteesta ja asevarustelukierteestä, Kari arvioi. Tällä on suuri merkitys.

»Olen 51-vuotiaana sen sukupolven kasvatti, että ehdin nähdä 10–15 vuotiaana, mitä ydinaseiden pelossa eläminen oli.»

Karlis Neretnieks katsoo sotilaallisten jännitteiden kasvua sen sijaan vanhan sotilaan silmin. Hän muistuttaa, että sotilaallisen avun saaminen on aina monimutkaista, ellei sitä ole suunniteltu ja harjoiteltu ennakkoon. Siksi hän kannattaa Suomen ja Ruotsin liittymistä Natoon.

Eikö Venäjä silloin toisi entistä enemmän joukkoja Suomen vastaiselle rajalle?

»Olisiko Venäjällä kykyä varustaa yhä lisää prikaateja?» Neretnieks kysyy itse. Hän muistuttaa, että Venäjän asevarustelu on käynyt jo vuosia kiivaana eivätkä maan resurssit ole rajattomat. »Se on 140 miljoonan hengen väestöllään paljon heikompi kuin Neuvostoliitto.»

Natoon liittyminen rajoittaisi myös Venäjän mahdollisuuksia kiristää Suomelta ja Ruotsilta alueita ydinaseilla. Neretnieks varoittaa, että Venäjä voisi pelotella ruotsalaisia esimerkiksi räjäyttämällä taktisen ydinaseen asumattomalla Gotska Sandön saarella Gotlannin pohjoispuolella.

 

Venäjä on 140 miljoonan hengen väestöllään paljon heikompi kuin Neuvostoliitto.

 

Suomessa erityistä huolta ovat herättäneet Pietarin lähelle sijoitetut ballistiset Iskander-ohjukset, jotka voidaan varustaa myös ydinaseilla.

Jyri Raitasalon mukaan tilanne ei ole tässä suhteessa kuitenkaan olennaisesti muuttunut 1950-luvun jälkeen.

»Julkisessa keskustelussa piirretään aina karttakuviin isompia ja isompia ympyröitä. Venäjällä on ollut 50 viime vuotta kyky toimittaa ballistinen ohjus tai risteilyohjus minne tahansa Euroopassa», Raitasalo sanoo.

Lisäksi Suomen puolustusta ei voitaisi lamauttaa pelkillä risteilyohjuksilla. Raitasalo muistuttaa, että huhtikuussa 2018 länsimaat ampuivat Syyriaan 105 risteilyohjusta kostona kemiallisten aseiden käytöstä. »Iskun tuloksena tuhottiin yhdeksän betonitaloa ja hinnaksi tuli varmaan parisataa miljoonaa euroa», Raitasalo toteaa.

Hieman samanlaista hypeä Raitasalo näkee taisteluroboteissa ja tekoälyssä, jotka ovat nousseet uusina uhkina sodankäynnin kuvastoon. Venäjä kehittää muiden suurvaltojen tavoin sotatekniikkaa, jolla voi olla hätkähdyttäviä ominaisuuksia. Ukrainan sota ja Nato-harjoituksen aikainen gps-häirintä Norjassa ja Suomessa osoittavat, että maa on pitkällä elektronisessa sodankäynnissä.

Seuraavina vuosikymmeninä taistelukentille tuodaan kaikkialle näkeviä sensoreita ja tekoälyä, joka erottaa helposti oikeat panssarivaunut harhautusmaaleista. Maataisteluihin osallistuu nopeasti liikkuvia robotteja, joita voidaan ohjata kaukaa rintaman takaa. Ilmassa lentää hypersoonisia eli moninkertaisesti äänennopeudella liikkuvia ohjuksia.

»Kymmenen vuoden kuluttua taistelukentällä voi olla käytössä jonkin verran näytekappaleita näistä. Siitä 20–30 vuotta eteenpäin ne voivat olla arkipäivää», Raitasalo kuvaa kehitystä.

Asetelma muistuttaa silti lähinnä 1990-luvun alkua, jolloin Yhdysvaltoja pidettiin hetken aikaa ylivoimaisena uusien täsmäaseiden ansiosta. Raitasalo ei usko, että mikään osapuoli saa pitkäaikaista sotilaallista etua kehittämällä teknologiaa.

Lopulta teknologia tulee pienenkin maan ulottuville. EU-yhteistyö ja muut kumppanuudet parantavat myös Suomen mahdollisuuksia hankkia uusia aseita puolustuskäyttöön.

Lisäksi aseiden elinkaari on yleensä hyvin pitkä. Raitasalo muistuttaa, että Yhdysvallat aikoo käyttää 1970-luvulla suunniteltuja Abrams-tankkeja modernisoituina ainakin vuoteen 2050 saakka. Vain 3–4 prosenttia puolustuskalustosta korvataan vuosittain uudella. Sama laskukaava pätee Venäjään.

Siksi sotilaallisiin uhkiin vastataan parhaiten samoin välinein kuin aina ennenkin – kouluttamalla taitavia sotilaita.

»Lopulta yksittäisten sotilaiden ja upseerien kyvyt ratkaisevat taistelun», Neretnieks sanoo.

Suomen puolustusvoimien sodan ajan vahvuutta on nyt kohotettu uudelleen 50 000 sotilaalla 280 000 sotilaaseen. Pullonkaulana on palkatun henkilöstön määrä, jota leikattiin edellisellä hallituskaudella. Mika Karin mukaan kantahenkilökuntaa tarvittaisiin nykyisten 12 000 palkatun lisäksi noin 400 lisää, jotta koulutusta ja kertausharjoituksia voidaan järjestää riittävästi.

Samaan aikaan jostain pitää kaivaa 7–10 miljardia euroa lisää uusiin hävittäjiin. Lähivuosina Suomen puolustusbudjetti voi nousta kahteen prosenttiin bkt:sta, mikä on selvästi enemmän kuin useimmissa Nato-maissa.

Pitkällä aikavälillä valmiuden ylläpitämiseen liittyy laajempia väestökysymyksiä. Suomella on suuri pinta-ala, pitkät rajat ja paljon asumattomia alueita. Itä- ja Pohjois-Suomen väestöennusteet ovat synkkiä.

»Väestö vähenee ja keskittyy kaupunkeihin, mikä on aina haaste puolustamisen kannalta», ylijohtaja Janne Kuusela toteaa.

»Suomen poliittinen johto on lähtenyt siitä, että puolustamme koko valtakuntaa niin hyvin kuin pystymme. Ei ole mielekästä vetää viivaa johonkin ja ilmoittaa, että tämän alapuolella puolustetaan ja yläpuolella ei.»

 

Venäjän sotilaallisia panostuksia arktiselle alueelle Kuusela pitää loogisina. Harvaan asutulla alueella on suuret luonnonvarat, joihin kohdistuu koko maailman huomio. Lisäksi Venäjällä on alueella tärkeimmät ydinasetukikohtansa. Nato-maat puolestaan haluavat olla läsnä arktisella alueella turvatakseen mahdollisessa kriisissä täydennysjoukkojensa siirrot Eurooppaan Pohjois-Atlantin kautta.

»Venäjällä ei ole tällä hetkellä ymmärtääksemme poliittista tahtoa uhata Suomea. Suomeen ei kohdistu välitöntä sotilaallista uhkaa», Kuusela sanoo. Suomen tulee ottaa jännitteiden kasvu Itämerellä ja arktisella alueella silti huomioon omassa varautumisessaan.

»Keskeistä on huolehtia sellaisesta kyvystä puolustaa Suomea, joka muodostaa riittävän ennaltaehkäisevän kynnyksen. Suomeen hyökkäämisen tulee olla sen verran työlästä ja tappioita aiheuttavaa, ettei kimppuumme tulla kevein perustein.»

Sotilasprofessori Jyri Raitasalo arvioi, että pienikin maa pystyy tekemään näistä laskelmista hyökkääjälle epäedullisia.

»Tai ainakin niin, että jos tänne tulee, kuono raapaistaan kunnolla verille.»

Jutussa korjattu 13.12.2018 kaksi kohtaa: Jääkäriprikaatin nimi ja Pohjoisen laivaston 61. merijalkaväkiprikaati sijainti Sputnikin varuskunnassa (ei Petshengan varuskunnassa). 

 

 **** 

Yhteistyötä moneen suuntaan

Heinäkuu 2016: Suomen ja Britannian puolustusyhteistyötä koskeva puiteasiakirja. Suomi haluaa jatkaa yhteistyötä sotilaallisen suurvallan kanssa myös brexitin jälkeen.

Lokakuu 2016: Suomen ja Yhdysvaltain aiesopimus puolustus­yhteistyöstä. Yhdysvallat on Ruotsin ohella Suomen tärkein kahdenvälinen kumppani.

Kesäkuu 2017: Suomi liittyy Saksan kehysvaltiokonseptiin (FNC), jossa kehitetään asevoimien teknisiä suorituskykyjä eli esimerkiksi ammuksia ja kyberpuolustusta.

Kesäkuu 2017: Suomi liittyy Britannian nopean toiminnan joukkoon (JEF). Valmiusjoukon on tarkoitus toimia erilaisissa kriisitilanteissa.

Marraskuu 2017: Kolmi­vuotinen jatkosopimus Naton laajennettujen mahdollisuuksien kumppanuusyhteistyöstä (Enhanced Opportunities Partner). Naton tukikohdat Baltiassa ja Puolassa ovat kasvattaneet Suomen ja Ruotsin merkitystä sotilasliitolle.

Toukokuu 2018: Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltain kolmenvälinen aiejulistus puolustusyhteistyöstä. Yhteistyö on tiivistä, vaikka Suomi ja Ruotsi eivät kuulu Natoon.

Kesäkuu 2018: Sopimus EU:n pysyvästä rakenteellisesta yhteistyöstä (PRY). Suomi osallistuu muun muassa maavoimien uuden kenttäradion kehitystyöhön sekä kyberpuolustuksen ja sotilaallisen liikkuvuuden parantamiseen Euroopassa.

Heinäkuu 2018: Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyötä koskeva yhteisymmärryspöytäkirja. Ruotsi on Suomen tärkein kumppani. Maa-, meri- ja ilmavoimat harjoittelevat tiiviisti yhdessä.

Syyskuu 2018: Suomen ja Norjan välistä puolustusyhteistyötä koskeva puitejärjestely. Etenkin ilmavoimat harjoittelevat usein yhdessä, ja molemmilla on raja Venäjän kanssa.

Lokakuu 2018: Suomen ja Ranskan puolustusyhteistyötä koskeva puiteasiakirja. Britannian lähdön jälkeen Ranska on EU:n ainoa ydinasemahti.

Marraskuu 2018: Suomi mukaan Ranskan Eurooppalaiseen interventioaloitteeseen (EI2), jonka tarkoitus on muodostaa yhteinen käsitys sotilaallisista uhkista.

 


 

Suomen ja myös Ruotsin kannalta ero paljastaa rakenteellisen heikkouden verkottuneessa puolustusyhteistyössä, jota ne ovat yhdessä vahvistaneet Yhdysvaltojen ja myös muiden puolustusliitto Naton keskeisten jäsenmaiden kanssa. Ilman Yhdysvaltojen osuutta puolustusyhteistyön verkosto on heikko, ja Trumpin kaudella yhteistyön vahvistuminen on ollut hyvin paljon yhden henkilön eli Mattisin varassa.


 
Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus
 
 

Yhdysvaltojen puolustusministerin James

Mattisin ero on erityisen huono uutinen

Suomelle, joka on rakentanut Washingtonin-

yhteyksiään hänen varaansa

 

Mattis pyrki puolustusministerinä tekemään Yhdysvaltojen puolustusyhteistyöstä Suomen ja Ruotsin kanssa kestävää, mutta hänen eroilmoituksensa paljastaa yhteistyön rakenteellisen heikkouden.

 

Kuvahaun tulos haulle Washingtonissa 8. toukokuuta. (KUVA:US ARMY)
KUNNIALAUKAUKSET kajahtivat, torvet soivat ja juhlakoroke oli vuorattu punaisella matolla, kun Yhdysvallat, Suomi ja Ruotsi allekirjoittivat viime toukokuussa Washingtonissa yhteisen julistuksen puolustus­yhteistyön tiivistämisestä.

Tervetuliaisseremoniat Yhdysvaltojen puolustusministeriön eli Pentagonin edustalla oli viritetty juhlavimmalle mahdolliselle tasolle puolustusministeri James Mattisin käskystä.


Suomen ja Ruotsin puolustusministerit Jussi Niinistö (sin) ja Peter Hultqvist pääsivät osallisiksi viestiin, joka oli varmasti suunnattu Venäjälle mutta myös muutaman kilometrin päähän Valkoiseen taloon. Seremonioilla puolustusyhteistyötä pyrittiin suojaamaan presidentti Donald Trumpin mahdollisilta päähänpistoilta.

Mattis on maineeltaan ja taustaltaan kaukaa viisas neljän tähden kenraali, joka ehkä siinä vaiheessa jo pyrki turvaamaan poliittista perintöään mahdollisen eronsa varalta. Ovi oli jo käynyt tiuhaan Trumpin lähimpien avustajien piirissä, ja Mattisin erimielisyyksistä presidentin kanssa puhuttiin yleisesti.

Kun Mattis lopulta ilmoitti erostaan torstaina, hän oli jo ainoa jäljellä Trumpin alkuperäisestä turvallisuuspolitiikan sisäpiiristä. Ero tulee voimaan vasta helmikuun lopussa, mutta sen aiheuttama epävarmuus alkoi heti.

Muiden ”aikuisten” karsiuduttua Mat­tisin merkitys oli käynyt yhä suuremmaksi. Siksi hänen erostaan johtuva huoli on poikkeuksellisen syvää.
 
****

Suomen ja myös Ruotsin kannalta ero paljastaa rakenteellisen heikkouden verkottuneessa puolustusyhteistyössä, jota ne ovat yhdessä vahvistaneet Yhdysvaltojen ja myös muiden puolustusliitto Naton keskeisten jäsenmaiden kanssa.

Ilman Yhdysvaltojen osuutta puolustusyhteistyön verkosto on heikko, ja Trumpin kaudella yhteistyön vahvistuminen on ollut hyvin paljon yhden henkilön eli Mattisin varassa.
 
****

Mattisin jälkeenkin Washingtonissa on vielä keskeisissä ulko- ja puolustuspolitiikan tehtävissä koko joukko ihmisiä, jotka ovat sitoutuneet yhteistyöhön liittolaisten ja kumppaneiden kanssa. He ovat kuitenkin yhä kauempana Trumpista.
 
*

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.
 
 

 

– Ukraina on kouluesimerkki siitä, miten Venäjä hyödyntää keinovalikoimansa koko kirjoa. Kertšinsalmen laivastokonfliktia ei pitäisikään tarkastella jonakin erillisenä kriisinä, vaan osana Venäjän pitkää peliä Ukrainan hivuttamiseksi takaisin omaan etupiiriinsä. - Kenraalimajuri Jorma Ala-Sankila

 

Ukrainalaisia sotilaita lähellä Mariupolia Itä-Ukrainassa. LEHTIKUVA/AFP

Kenraali: Ukrainan sotaa on seurattava

Suomessa tarkoin

 

Asovanmeren konflikti on entisen esikuntapäällikön mukaan uusin siirto Venäjän pitkässä pelissä.

 

Vaikka Ukrainan asema on monessa suhteessa erilainen kuin Suomen, sitä, kenraalimajuri Jorma Ala-Sankila kehottaa seuraamaan valppaasti, millaisin keinoin Venäjä pyrkii Ukrainaan vaikuttamaan.

– Venäjä käyttää Ukrainaa eräänlaisena laboratoriona, jossa testataan monenlaisia asioita taistelutekniikasta aina koko yhteiskuntaan hyvin kokonaisvaltaisesti kohdistuviin vaikuttamisen menetelmiin, Maavoimien esikuntapäällikön tehtävästä pari vuotta sitten reserviin siirtynyt Ala-Sankila sanoo Verkkouutisille.

– Ukrainan opetukset liittyvät erityisesti siihen, millaista poliittista ja sotilaallista keinovalikoimaa Venäjä siellä käyttää ja miten se erilaisia toimiaan yhdistelee, aikauttaa ja kohdentaa. Siinä ei ole opiksi otettavaa vain sotilaille, vaan koko suomalaiselle yhteiskunnalle, hän toteaa.

Venäjän toimintatapaa Ala-Sankila vertaa ohjauspöytään, jonka lukemattomia kytkimiä venäläiset säätelevät eri asentoihin sen mukaan, millaista vaikutusta he haluavat valitsemaansa kohteeseen kunakin hetkenä kohdistaa.

– Ei pidä juuttua ajattelemaan esimerkiksi niin, että kun Venäjä käytti Krimillä solutettuja erikoisjoukkoja, juuri tämä olisi se malli, joka toistuu myös mahdollisissa tulevissa kohteissa. Venäläiset ovat yleensä erittäin taitavia tunnistamaan potentiaalisten vastustajiensa heikkouksia ja vahvuuksia ja räätälöimään erilaisia vaihtoehtoisia vaikuttamistapoja niiden mukaisesti, hän sanoo.

 

Oppia myös muualta

Venäjän toimet Ukrainaa vastaan nousevat yhä uutisotsikoihin. Huomiota on Ala-Sankilan mukaan kuitenkin kiinnitettävä myös siihen, millaisia keinoja Venäjä käyttää muualla.

– Jos Venäjä kohdistaisi toimiansa Suomeen, ne eivät varmaankaan toistaisi muualla nähtyä kaavaa. Kaikkia niitä keinoja, joita Venäjä suunnitelmiinsa sisällyttää, testataan kuitenkin jossain. Siksi jokainen kriisi ja harjoitus on tärkeää analysoida erittäin tarkasti, hän sanoo.

Sotaharjoituksia arvioitaessa on useimmiten suhteellisen helppoa tehdä johtopäätöksiä siitä, kuinka joukkoja ja asejärjestelmiä on käytetty. Kun tarkastellaan ulkomaisia kriisejä, niissä sovellettujen erilaisten vaikutuskeinojen roolit voivat Ala-Sankilan mukaan kuitenkin usein jäädä epäselväksi.

Välillä myös jokin yksittäinen keino ylikorostuu, jolloin muut – todellisuudessa jopa keskeisemmät – keinot saattavat jäädä tarpeettoman vähäiselle huomiolle.

– Analyysia on tehtävä rauhallisesti ja huolella. Liian nopeisiin johtopäätöksiin olisi vaarallista sortua, hän painottaa.

 

Demokratiaa pitää puolustaa

Läntiset yhteiskunnat ovat kenraalimajuri Ala-Sankilan mielestä otollisia horjuttamistoimien kohteita.

– Venäjällä päätöksenteko on keskitetty siten, että kun jossain nähdään tilaisuus, johon kannattaa tarttua, se on mahdollista toteuttaa hyvin nopeasti. Läntisissä demokratioissa päätöksiä tehdään huomattavasti verkkaisemmin ja sillä saattaa jossakin tulevassa tilanteessa olla kohtalokkaita seurauksia, Ala-Sankila sanoo.

– Se on kuitenkin hinta, joka meidän on hyvästä demokraattisesta järjestelmästämme maksettava. Se voi joutua uhatuksi, mutta sitä kannattaa myös kaikin keinoin puolustaa.

Jotta uhkaan kyetään vastaamaan, tarvitaan Ala-Sankilan mukaan intensiivistä harjoittelua.

– Erilaisiin kriisiskenaarioihin varautuminen edellyttää ylimmän valtiojohdon ja keskeisten viranomaisten yhteistä, säännöllistä harjoitustoimintaa. On äärimmäisen tärkeää, että vakavassa tilanteessa on valmius toimia mahdollisimman nopeasti ja kitkattomasti. Harjoittelun on oltava säännöllistä ja jatkuvaa, koska tilanteet muuttuvat ja henkilöt vaihtuvat, hän korostaa.

Suomessa on hänen mukaansa jo tähän mennessä nähty, että Venäjä kykenee informaatiovaikuttamisen keinoin muokkaamaan yleistä asenneilmapiiriä ja hämärtämään käsitystä siitä, mitä todellisuudessa tapahtuu.

– On olemassa viitteitä siitä, että myös eräät vaikutusvaltaa omaavat henkilöt lankeavat tähän ansaan ja päätyvät kaiuttamaan juuri sellaista viestiä, jota Venäjä haluaakin heidän toistavan, Ala-Sankila toteaa.

 


 

Suomen turvallisuuspolitiikka pitäisi Tarkan mukaan kyetä irrottamaan ”kylmän sodan ajalta periytyvän pakkomielteen kierteestä”, vaikka se aluksi voikin johtaa ristiriitaan äänestäjien enemmistön kanssa. – Tarvitaan voimaa ja rohkeutta arvioida ympäristössä tapahtuvien asioiden vaikutusta Suomen tilanteeseen riippumatta siitä, mikä mielipidesuunta milloinkin vallitsee sosiaalisessa mediassa ja mielipidemittauksissa, Jukka Tarkka sanoo.


 
Suomalaiset rannikkojääkärit Naton taistelunäytöksessä Trondheimin lähistöllä Norjassa. LEHTIKUVA / NIILO SIMOJOKI

Jukka Tarkka: Todellisuuden toteamista

sanotaan Nato-kiimaksi

 

 

Valtiotieteilijän mukaan mielipidevirtausten myötäily on vaaraksi turvallisuuspolitiikassa.

 

Kansanedustajilla pitäisi valtiotieteen tohtori Jukka Tarkan mukaan olla valmius päättää myös niistä kansallisen tason asioista, joista useimmilla äänestäjillä ei ole perustietoa. Vaaleissa menestyvät hänen mielestään kuitenkaan parhaiten ne, jotka keskittyvät äänestäjien mielipiteisiin arkisista perusasioista.

– Poliitikko säästää itseään ajattelemisen vaivalta alistumalla mielipideliikahdusten myötäilyyn myös kansallisia perusrakenteita koskevissa päätöksissä, vaikka hänen vaalissa saamansa valtakirja perustuu arkipäivän asioista annettuihin lupauksiin, Tarkka kirjoittaa Etelä-Suomen Sanomien kolumnissaan.

Kirjoitus on julkaistu tässä Tarkan blogissa.

 

Tämä vaara on hänen mukaansa suurimmillaan ”turvallisuuspoliittisissa ratkaisuissa yleensä, ja juuri nyt aivan erityisesti”

 

– Poliittiset johtajat keräävät helpoiten kansansuosiota väheksymällä turvallisuuspolitiikan asiantuntijoita. Kun kovan turvallisuuden tutkija toteaa median uutisotsikoissa näkyvän todellisuuden, se on Nato-kiimaa. Kun perustuslakijuristeriaan erikoistunut professori esittää melkein mitä tahansa, sitä pidetään heti pyhänä totuutena, Jukka Tarkka toteaa.

Hänen mukaansa politiikan johtaminen pelkkien mielipiteiden perusteella on vaarallista kaikilla yhteiskunnan alueilla, ja erityisen tuhoisaa turvallisuuspolitiikassa.

– Useimmat nykyiset poliittiset johtajat eivät ole tyhmiä, he tietävä sentään turvallisuudestakin yhtä ja toista. Mukavuussyistä he tuntuvat kuitenkin johtavan joukkojaan yleisiä mielipidevirtauksia myötäillen, siis vastoin parempaa tietoaan. Se on moraalitonta ja voi koska tahansa johtaa kuilun partaalle, Tarkka kirjoittaa.

*

Suomen turvallisuuspolitiikka pitäisi Tarkan mukaan kyetä irrottamaan ”kylmän sodan ajalta periytyvän pakkomielteen kierteestä”, vaikka se aluksi voikin johtaa ristiriitaan äänestäjien enemmistön kanssa.

– Tarvitaan voimaa ja rohkeutta arvioida ympäristössä tapahtuvien asioiden vaikutusta Suomen tilanteeseen riippumatta siitä, mikä mielipidesuunta milloinkin vallitsee sosiaalisessa mediassa ja mielipidemittauksissa, Jukka Tarkka sanoo.

*


 

Puolustusvoimien komentaja, kenraali Jarmo Lindberg huomauttaa, että perinteinen sodankäynti ei ole maailmasta hävinnyt mihinkään. »Julkisessa keskustelussa näyttää välillä ajateltavan, että kaikki on mennyt jo nolliksi ja ykkösiksi ja kyberiksi. Mutta kun katsotaan uutisia tämänhetkisistä kriisipesäkkeistä, sieltä tulee aika perinteisen näköistä kuvaa: väki juoksentelee rynnäkkökiväärit kädessä, tykillä ammutaan, rautapommeilla pommitetaan.»


 

 

Kyberajan kenraali

 

Puolustusvoimat on komentaja Jarmo Lindbergin johdolla tekemässä kaikkien aikojen asehankintoja. Lindberg muistuttaa, että perinteinen sodankäynti ei ole kadonnut mihinkään.

 

Teksti JUHA MÄKINEN, kuvat EEVA ANUNDI 

 


Sotilaat pitävät rutiineista. Puolustusvoimien komentaja, kenraali Jarmo Lindberg kertoo antaneensa työ­huoneessaan kokouspöydän äärellä pari sataa haastattelua, mutta vielä kertaakaan hän ei ole istunut seinän puolella pöytää.

 

Ehkä tutusta tuolista kiinni pitäminen on tapa luoda edes jotain pysyvyyttä maailmaan, jossa totuttu järjestys tuntuu murenevan. Nyt Lindberg suostuu vaihtamaan paikkaa valo­kuvaajan toivomuksesta.

Lindberg aloitti tehtävässään elokuussa 2014. Tuolloin elettiin kauniisti ilmaistuna mielenkiintoisia aikoja. Venäjä oli miehittänyt Krimin vajaat puoli vuotta aiemmin, ja Itä-­Ukrainassa Venäjä soti separatistien rinnalla Ukrainan hallituksen joukkoja vastaan.

Sama mielenkiintoisuus vallitsee edelleen, vaikka siihen on ehkä jo turruttu. Krim on de factoosa Venäjää. Itä-Ukrainassa rintamalinjat ovat jähmettyneet paikoilleen, mutta ratkaisua konfliktiin ei ole näköpiirissä. Venäjä lisää asevarusteluaan myös Suomen itärajan takana ja suunnittelee uusia ydinaseita.

Onko tästä tilanteesta tullut »uusi normaali»?

»Siltä se kyllä tuntuu», Lindberg toteaa. »Ei ole nähtävissä mitään sellaista, että se tästä muuksi kääntyisi.»

 

Julkisessa keskustelussa näyttää välillä ajateltavan, että kaikki on mennyt jo nolliksi ja ykkösiksi ja kyberiksi.

 

Venäjän ja lännen kiristyneet välit ovat lisänneet sotilaallisia jännitteitä Suomen lähialueilla. Sekä Venäjä että Nato pyrkivät sotaharjoituksilla ja joukkojen sijoituksilla osoittamaan mahtiaan.

Venäjä on avannut uudestaan Alakurtin sotilastukikohdan ja sijoittanut uusia hävittäjäkoneita Petroskoin liepeillä sijaitsevaan Besovetsin tukikohtaan. Kaliningradissa Venäjä uusii tukikohtiaan ja on tuonut sinne uusien hävittäjien lisäksi myös Iskander-ohjuksia.

Nato on puolestaan sijoittanut pysyviä joukkoja Baltian maihin ja Puolaan. Naton lokakuinen sotaharjoitus Norjassa, johon Suomikin osallistui, oli liittouman suurin sitten kylmän sodan vuosien. Yhdysvallat on lisäksi sijoittanut merijalkaväen joukkoja Pohjois-Norjaan.

»Ei tässä hommassa ole aika pitkäksi tullut», Lindberg toteaa.

»Koko ajan pitää olla fokusoitunut muuttuvaan toimintaympäristöön ja lisääntyviin aktiviteetteihin. Aina välillä tulee yllättäviä tilanteita: alueloukkauksia tai tapahtumia, joihin pitää reagoida tavalla tai toisella. Meidän oman valmiuskoneistomme pitää olla koko ajan valmiina. Kaikkihan siitä ei näy julkisuuteen.»

Pitääkö komentajan henkilökohtaisesti reagoida esimerkiksi epäiltyyn ilmatilanlouk­kaukseen?

»Ei sellaiseen välttämättä tarvitse tehdä aktiivisia päätöksiä, mutta niistä pitää olla tietoinen saman tien. Toimintaketju lähtee ilmavoimien operaatiokeskuksesta ja pääesikunnan operaatiokeskuksesta.»

Kaiken kuhinan keskellä Suomi pyrkii parhaansa mukaan huolehtimaan, ettei se olisi ainakaan naapuruston heikoin lenkki. Muille on tehtävä selväksi, että jos lähiympäristössä tapahtuu jotakin, Suomi pystyy reagoimaan välittömästi. Tällä on Lindbergin mukaan vakauttava vaikutus.

»Teemme me mitä hyvänsä, meillä ei ole suurta mahdollisuutta vaikuttaa sotilasliittojen tai isojen valtioiden käyttäytymiseen. Suomen roolina on osoittaa vakaasti, että meillä on oma alue hallinnassa ja kykenemme valvomaan ympäristöämme. Kaikki voivat odottaa meiltä ennakoitavaa käytöstä.»

 

Jarmo Lindberg on järjestyksessä 20. Puolustus­voimain komentaja. Edeltäjien muotokuvat ovat esillä Pääesikunnan käytävillä.

Jarmo Lindberg on järjestyksessä 20. Puolustus­voimain komentaja. Edeltäjien muotokuvat ovat esillä Pääesikunnan käytävillä.

 

Vaikka Suomi on pysytellyt sotilasliittojen ulkopuolella, erilaisia puolustus­yhteistyösopimuksia olemme solmineet sitäkin ahkerammin. Pelkästään tänä vuonna puolustusministeri Jussi Niinistö on allekirjoituksellaan tiivistänyt yhteistyötä niin Ruotsin (»yhteisymmärryspöytäkirja»), Ruotsin ja Yhdysvaltain (»kolmenvälinen aiejulistus»), Norjan (»puolustusyhteistyötä koskeva puitejärjestely») kuin Ranskan (»puiteasiakirja») kanssa.

Syksyllä 2014, kohta Lindbergin aloitettua komentajana, Suomi solmi myös niin sanotun isäntämaasopimuksen Naton kanssa. Sen on määrä helpottaa avun vastaanottamista Natolta kriisitilanteissa. Usein toistellun fraasin mukaan Suomi on niin lähellä Natoa kuin on mahdollista olematta Naton jäsen.

Yksikään puitejärjestely, aiejulistus tai yhteisymmärryspöytäkirja ei silti ole puolustusliitto eikä sitova valtiosopimus. Jos Suomi joutuisi hyökkäyksen kohteeksi, ne eivät tarjoa turvatakuita.

»Jos Suomelle tulisi tarve avulle, ei näistä sopimuksista ainakaan haittaa ole. Ne edistävät avun fasilitointia, mutta eivät sitä tietenkään takaa.»

Siviilihenkilön on vaikea pysyä kärryillä eri sopimusten vaikutuksista, mutta Lindbergille ja hänen alaisilleen ne antavat selvät raamit kansainväliselle yhteistyölle.

Käytännön yhteistyö kiteytyy kansain­välisiin sotaharjoituksiin. Suomalaisia sotilaita on tänä syksynä käynyt harjoittelemassa niin Tanskassa, Itävallassa, Alaskassa kuin Norjassa. Lindbergin mukaan Suomea kutsutaan mukaan »vaikka mihin».

»Saamme sellaisen määrän harjoituskutsuja, että meillä ei ikinä riitä rahat ja henkilöstö kuin murto-osaan niistä. On katsottava, koska lähdetään mukaan, millä joukoilla ja minkälaisiin harjoituksiin.»

Valinnat tehdään Lindbergin mukaan itsekkäästi: mukaan lähdetään niihin harjoituksiin, jotka tavalla tai toisella edistävät kotimaan puolustusta.

»Oma kriteerini on, että menemme mukaan taktisesti vaativiin harjoituksiin pienillä joukoilla ja kotiutamme sitten sieltä saadut opit edistämään Suomen torjuntakykyjä. Näillä kriteereillä on aika helppo vertailla erilaisia tarjouksia ja päättää, mihin mennä mukaan.»

 

Suomen sotilaalliset yhteistyökumppanit löytyvät sieltä mistä poliittisetkin: lännestä. Ruotsi ja muut Pohjoismaat, Yhdysvallat, Eurooppa, Nato.

Mutta onko Puolustusvoimilla organisaationa minkäänlaista yhteistyötä Venäjän suuntaan? Ja pitäisikö olla?

»Ennen Krimin ja Ukrainan tapahtumia meillä oli tietty vierailuvaihto, mutta näiden tapahtumien seurauksena se on käytännössä supistettu minimiin.»

Minimi tarkoittaa sitä, että Suomen Moskovan-suurlähetystössä on kaksi puolustusasiamiestä. He asioivat Venäjän hallinnon suuntaan, kiertävät harjoituksissa ja Venäjän puolustusministeriön ja asevoimien järjestämissä tilaisuuksissa.

»Vastaavasti venäläiset toimivat meillä samalla lailla. Mutta korkean profiilin vierailuja suuntaan tai toiseen ei viime vuosina ole ollut.»

Tähänkin sääntöön on poikkeus: Venäjän asevoimien komentaja Valeri Gerasimov tapasi yhdysvaltalaiskollegansa Joseph Dunford Jr:n Suomessa viime kesänä. Tapaaminen oli sikälikin mielenkiintoinen, että Gerasimov on EU:n pakotelistalla, eikä hänellä siis periaatteessa ole asiaa Euroopan unionin alueelle. Gerasimov tosin vieraili kesän aikana myös Saksassa ja Ranskassa.

»Meillä oli Gerasimovin kanssa kohtalaisen pitkä ammattimainen keskustelu. Minä olen Euroopassa varmaan melko harvoja, joilla on viimeaikainen kokemus hänestä.»

Lindberg tapasi molemmat miehet myös kahden kesken, vaikka heidän keskinäiseen tapaamiseensa ei suomalaisisännillä ollut asiaa. Gerasimovin ja Dunfordin kanssa käymiensä keskustelujen sisältöä Lindberg ei suostu kommentoimaan, mutta toteaa kummankin olevan »selvästi kovan luokan ammattimies».

»Kumpikin pyrki tuomaan substanssiasioita pöytään ratkottavaksi. Mistään ei tullut sellaista tuntua, että olisi tavattu vain muodollisesti tapaamisen vuoksi, vaan se oli päämäärätietoista isojen asioiden ratkomista.»

Jarmo Lindberg

Jarmo Lindberg

  • Syntynyt vuonna 1959 Oulussa, varttunut Kuusankoskella.
  • Opiskeli lentokadettikoulussa 1979–1982.
  • Toimi eri tehtävissä Karjalan lennostossa 1982–1991, Satakunnan lennostossa 1995–1999 ja Lapin lennoston komentajana 2005.
  • Kouluttautui Hornet-lentäjäksi Yhdysvalloissa 1995.
  • Ilmavoimien esikunnassa 1993–1994 ja 1999–2003 sekä Pääesikunnassa 2004 ja 2005–2008.
  • Ilmavoimien komentajana 2008–2012. Puolustusvoimien sotatalous­päällikkö 2012–2014.
  • Puolustusvoimain komentajana 1.8.2014 lähtien.
  • Perheeseen kuuluu vaimo ja kolme tytärtä.

 

Jarmo Lindbergillä on siitä kiitollinen tehtävä, että hänellä on johdettavanaan instituutio, jota kohtaan kansalaiset tuntevat poikkeuksellista luottamusta. Eurobarometrin mukaan jopa 94 prosenttia suomalaisista luottaa Puolustusvoimiin.

Samankaltaisiin lukemiin yltää ainoastaan poliisi. Univormuihin suomalaiset uskovat. Sen sijaan esimerkiksi YK, EU tai eduskunta ovat suomalaisten mielestä selvästi vähemmän luotettavia tahoja – puolueista nyt puhumattakaan.

Puolustusvoimat vietti vuonna 2018 satavuotisjuhlavuottaan. Sadan vuoden takaisia syntyhetkiä ei tosin juuri korostettu, ne kun liittyvät vastaitsenäistyneen Suomen repivään sisällissotaan. Sen sijaan kansalle tarjottiin vauhdikasta viihdettä, kuten taistelunäytöksiä, jotka vetivät yleisöä kymmenin tuhansin.

»Olemme erittäin iloisia siitä, että kansalaiset tulivat meille kylään», Lindberg toteaa.

Puolustusvoimat hallitsee PR:n. Niin oudolta kuin se saattaa jostain metsäleirillä rämpivästä alokkaasta tuntuakin, moni haluaa päästä osaksi Lindbergin komentoketjua. Universum Finlandin lokakuussa julkaiseman tutkimuksen mukaan Puolustusvoimat nousi kymmenen kiinnostavimman työnantajan joukkoon teknisen alan ja informaatioteknologian nuorten ammattilaisten silmissä.

»Hieno uutinen, mutta tämän eteen meidän pitää jatkuvasti tehdä töitä», Lindberg toteaa. »Yhtenä kilpailuetuna on se, että pystymme tarjoamaan mielenkiintoisia ja haastavia työtehtäviä, joihin voi sisällyttää työskentelyn kansainvälisessä toimintaympäristössä.»

 

Minulla oli purjelentäjän ja moottorilentäjän lupakirjat jo ennen ajokorttia.

 

Kansansuosio ja kasvaneet sotilaalliset uhkakuvat vaikuttavat myös siihen, että sotilaiden on helppo saada toiveensa läpi. Tekeillä olevat poikkeuksellisen mittavat asehankinnat eivät ole herättäneet suuria soraääniä.

Merivoimat rakennuttaa neljää suurta korvettia, joiden hinnaksi tulee runsas miljardi euroa. Sekin kalpenee ilmavoimien ostos­listan rinnalla: vuonna 2021 päätetään 64 uuden hävittäjän hankinnasta, hintahaarukka 7–10 miljardia euroa. Suomen valtion koko budjetti vuodelle 2019 on runsaat 55 miljardia.

Puolueista ainoastaan vasemmistoliitto on nostanut rahankäytön tikun nokkaan. Ehkä ajan hengestä kertoo jotain se, että vasemmistoliittokaan ei ole vastustanut hävittäjien ostamista sinänsä, vaan kyseenalaistanut ainoastaan sen, tarvitaanko niitä todella niin monta.

Puoluekannasta riippumatta kysymys on aiheellinen: eikö vähän vähemmälläkin pärjättäisi?

Lindbergin mielestä hankinnat pitää suhteuttaa siihen, mitä ympärillä tapahtuu. Hän muistuttaa Venäjän tuoneen uusia hävittäjiä niin Kaliningradiin kuin Besovetsiin. Toisella puolen Itämerta Ruotsi on tilannut Saabilta 60 uutta Gripen-hävittäjää. Nato-maat Norja ja Tanska puolestaan ovat hankkimassa amerikkalaiset F-35-hävittäjät.

»Eli kaikki meidän ympäristössämme ovat jo tehneet päätökset ilmavoimien kyvyn ylläpitämisestä. Jos Suomi tällaisessa ympäristössä sitten haluaa olla se maa, joka ei näin tekisi, niin siihen voi sanoa selvällä suomen kielellä että Oh, how very interesting

 

Some-komentajana tunnettu Lind­berg on aktiivinen verkon ja sosiaalisen median käyttäjä. Takavuosina hän ylläpiti sotilas­ilmailun verkkosivustoa ja oli aktiivinen keskustelija alan nettifoorumeilla.

Nyt Lindbergin suosima foorumi on Twitter. Hän on saanut huomiota muun muassa hävittäjien ohjaamoista julkaisemillaan selfie-­kuvilla. Komentajan twiitit painottuvat luonnollisesti sotilasasioihin, mutta hän julkaisee säännöllisesti myös komeita maisemakuvia Helsingin rannoilta – tai vaikka keräämistään suppilovahveroista.

Lindberg on ensimmäinen lentäjätaustainen Puolustusvoimien komentaja. Ilma­voimista samaan tehtävään on noussut aiemmin sodan jälkeen vuoden verran komentajana toiminut Jarl Lundqvist, mutta hän ei ollut itse lentäjä.

Lindbergillä lentäminen sen sijaan tuntuu olleen verissä. Hänen oma isänsä hankki lentolupakirjan vuonna 1973, ja jo seuraavana vuonna 15-vuotias Jarmo aloitti purjelentämisen.

Unohtumattomat pyöräkisat

Lentämisen lisäksi pyöräily on Jarmo Lindbergin intohimo. Työmatkapyöräilyn lisäksi hän on osallistunut useisiin pyöräkilpailuihin.

1. Tour de Helsinki, 2009: »Törmäys, jossa minulta lähti solisluu irti.»

2.Rooma, maaliskuu 2016: »42 kilometriä pyöräilyä klo 17.00 alkaen Rooman ruuhkassa.»

3. Tahko MTB 2014: »Viisi tuntia Tahkon rinteitä ylös ja alas.»

»Minulla oli purjelentäjän ja moottorilentäjän lupakirjat jo ennen ajokorttia.»

Isän esimerkki ei kuitenkaan ollut ratkaiseva, vaan kiinnostusta lentämiseen oli muutenkin. Seurakunnan lennokkikerhossa Lind­berg aloitti 12-vuotiaana, ja pienoismalleja hän kokosi sanojensa mukaan »muutaman sata kappaletta».

Varusmiespalveluksensa Lindberg suoritti Kauhavan lentosotakoulussa, ja sen jälkeen sotilasura sujui pitkälti ilmavoimien eri tehtävissä.

Sotilasura on edennyt tasaisessa nousussa huipulle asti eikä siirtyminen siviiliin ole kuulemma edes käynyt mielessä. Nuorella Jarmo Lindbergillä oli sentään yksi vaihtoehtoinen urasuunnitelma: hän laittoi hakupaperit Turun kauppakorkeakouluun.

»Se oli ainoa paikka, johon ei tarvinnut mennä pääsykokeisiin vaan saattoi hakea papereilla.»

Lindbergin papereilla koulun ovet tosin eivät olisi auenneet. Vuonna 2015 samainen Turun kauppakorkeakoulu kuitenkin nimitti komentajan kunniatohtoriksi.

 

Viime vuosina esiin ovat nousseet uudenlaiset uhkakuvat: hyökkäykset tietoverkkoja vastaan, valheellisen tiedon levittäminen sekä taloudellinen painostaminen. Varautuuko Suomi siis kalliilla sotakoneilla oikeisiin uhkiin?

*

Lindberg huomauttaa, että perinteinen sodankäynti ei ole maailmasta hävinnyt mihinkään.

»Julkisessa keskustelussa näyttää välillä ajateltavan, että kaikki on mennyt jo nolliksi ja ykkösiksi ja kyberiksi. Mutta kun katsotaan uutisia tämänhetkisistä kriisipesäkkeistä, sieltä tulee aika perinteisen näköistä kuvaa: väki juoksentelee rynnäkkökiväärit kädessä, tykillä ammutaan, rautapommeilla pommitetaan.»

*

Komentaja kiirehtii lisäämään, että toki niihin uusiinkin uhkakuviin varaudutaan. Lind­berg tekee työkalupakkivertauksen: pakissa on edelleen vasarat ja ruuvimeisselit, mutta niiden joukkoon on tullut myös sähkötyökaluja.

»Olemme viime aikoina panostaneet nimenomaan valvontaan ja tiedusteluun. Olemme suuntaamassa kyberpuolelle useita kymmeniä ihmisiä ja kymmeniä miljoonia euroja lisää.»

Hybridisodankäynnin haasteisiin kuuluu, että sotilaallisen ja ei-sotilaallisen toiminnan välinen luonne hämärtyy. Jos naapurimaan sotilaat ylittävät rajan aseet käsissä, tilanteen luonne on selvä. Mutta jos tietoverkkoja vastaan hyökätään eikä hyökkääjästä ole varmaa tietoa, on tilanne mutkikkaampi: onko kyse silloin ylipäänsä armeijalle vai siviileille kuuluvasta asiasta?

Lindberg katsoo Suomen varautuneen hyvin myös tällaisiin tilanteisiin. Hän kehuu suomalaista kokonaisturvallisuusajattelua, jossa aseellinen valmius on vain yksi osa laajempaa uhkien hallintaa.

Valtioneuvoston periaatepäätöksessä vuodelta 2012 asia ilmaistaan näin: »Yhteiskunnan elintärkeät toiminnot turvataan viranomaisten, elinkeinoelämän sekä järjestöjen ja kansalaisten yhteistoimintana. Turvaamisen toimiin kuuluvat uhkiin varautuminen, häiriötilanteiden ja poikkeusolojen hallinta sekä niistä toipuminen.»

Ruotsissa lähetettiin keväällä 2018 joka kotiin opas »Jos kriisi tai sota tulee», jossa ohjeistettiin kansalaisia muun muassa siitä, millaiset ruokavarat kotona pitäisi olla poikkeusolojen varalta ja miten voi parhaiten pysytellä lämpimänä, jos lämmönjakelu katkeaa.

Kokonaisturvallisuuden edellyttämä ihannekansalainen onkin varautunut kaikkiin mahdollisiin kriiseihin. Lindberg ei kuitenkaan pidä tarpeellisena ajatusta samanlaisesta kansanvalistuskampanjasta meillä.

»Ei se tiedon puutteeseen Suomessa kaadu, onhan näistä asioista viime vuosina keskusteltu ihan valtavasti. Vähänkään lehtiä tai nettiä lukeva ihminen saa kyllä yllin kyllin tietoa.»

 


 

Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU kertoi tiedotteessaan lisätietoja tapahtumista sunnuntaina Krimin luona Kertsinsalmella. – SBU:n vahvistetun operatiivisen tiedon mukaan yksi venäläisistä hyökkäyslentokoneista käytti kahta taisteluohjusta Ukrainan laivoja vastaan, haavoittaen raskaasti yhtä SBU:n upseereista, tiedotteessa todetaan.

 

Venäläiset koneet lensivät Kertsinsalmella sunnuntaina. Photo by - / KERCH INFO / - LEHTIKUVA / AFP

Ukraina paljasti: Venäjän hävittäjä ampui

laivoja ohjuksilla

 

Turvallisuuspalvelun mukaan Kertsinsalmella venäläiskone ampui kaksi ohjusta ukrainalaislaivoihin.

*

Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU kertoi tiedotteessaan lisätietoja tapahtumista sunnuntaina Krimin luona Kertsinsalmella.

– SBU:n vahvistetun operatiivisen tiedon mukaan yksi venäläisistä hyökkäyslentokoneista käytti kahta taisteluohjusta Ukrainan laivoja vastaan, haavoittaen raskaasti yhtä SBU:n upseereista, tiedotteessa todetaan.

*

SBU:n mukaan sen virkailijoita oli Venäjän valtaamilla laivoilla sunnuntaina. Tiedotteen mukaan he suorittivat laivaston vastatiedustelutehtäviä.

– Eräiden venäläisvirkailijoiden ”yllättyminen” SBU:n virkailijoiden läsnäolosta laivaston aluksilla ei tarkoita, että vastaavaa käytäntöä ei olisi hyökkääjämaan vastatiedusteluelimissä. Todellinen hämmästys on tosiasiassa, että kahta ukrainalaista alusta ja pientä hinaajaa vastaa venäläiset sijoittivat kuusi FSB:n ja laivasston alusta, taisteluhelikoptereita ja ilmavoimien lentokoneita, SBU muotoilee.

 


 

Puolustusministerit Jussi Niinistö ja Peter Hultqvist allekirjoittivat viime kesänä maiden välisen yhteisymmärryspöytäkirjan, johon on kirjattu yhteensä 19 eri yhteistyöaluetta poliittisen tason dialogista yhteistyön edellyttämän lainsäädännön tarkasteluun. Useilla yhteistyöalueista on Peltosen mukaan saavutettu jo tähän mennessä huomattavaa edistystä.

 


Ministerit Peter Hultqvist ja Jussi Niinistö allekirjoittamassa yhteistyösopimusta heinäkuussa 2018. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Näin Suomen ja Ruotsin 

puolustusyhteistyötä on syvennetty

 

Kyky yhteisoperaatioihin edistää puolustusasiamiehen mukaan Itämeren alueen vakautta.

Suomen ja Ruotsin puolustusvoimien edellytykset kahdenväliseen yhteistyöhön ja tarvittaessa myös yhteisiin operaatioihin ovat muutaman viime vuoden aikana kehittyneet kokonaan uudelle tasolle, Suomen Tukholman-suurlähetystön puolustusasiamies, kommodori Rami Peltonen toteaa.

 

Hän muistuttaa presidentti Sauli Niinistön Sälenin turvallisuuspoliittisessa konferenssissa tammikuussa 2014 lausuneen, että Suomella ja Ruotsilla olisi tilaa ja tilausta ottaa kahdenvälisessä puolustusyhteistyössään askel eteenpäin mihinkään silti hyppäämättä.

 

– Pian tuosta vuoden 2014 Sälenin konferenssista tulee kuluneeksi viisi vuotta. Mihinkään ei ole hypätty, mutta edistysaskeleita puolustusyhteistyössä on otettu varmasti enemmän kuin mitä moni tuolloin uskalsi odottaa, Peltonen arvioi Centrum Balticum -säätiön julkaisemassa kolumnissaan.

 

Vaikka molemmat maat ovat viime vuosina tiivistäneet kahdenvälistä puolustusyhteistyötään myös muiden maiden kanssa, Suomen ja Ruotsin keskinäisen yhteistyön päämäärät ovat hänen mukaansa muita kunnianhimoisempia ja kumppanuusalueet kattavampia.

– Tässä suhteessa maittemme välinen yhteistyö on ainutlaatuista, Peltonen toteaa.
Ennen nykyistä tehtäväänsä Suomen Tukholman-suurlähetystössä kommodori Peltonen on toiminut muun muassa puolustusministerin sotilasneuvonantajana sekä osastoesiupseerina, sektorijohtajana ja erityistehtävässä Pääesikunnassa.

 

Tervettä kansallista itsekkyyttä

Kahdenvälisessä puolustusyhteistyössä Suomen ja Ruotsin kansalliset tarpeet toteutuvat kommodori Peltosen mielestä esimerkillisellä tavalla.

– Yhteistyön taustalla on paitsi maittemme maantieteellinen läheisyys ja yhteinen historia, myös kummankin maan itsekäs tarve muuttuneessa turvallisuustilanteessa vahvistaa omaa puolustustaan ja näin ylläpitää Itämeren alueen vakautta, hän sanoo.

– Kyseessä on todellinen ”win–win”-tilanne, jossa kumpikin maa tekee yhteistyötä omista kansallisista lähtökohdistaan, mutta tulokset hyödyttävät molempia.

Peltonen muistuttaa yhteistyöllä tavoiteltavan molempien maiden sotilaallisten suorituskykyjen kehittämistä ja edellytyksiä kykyyn operoida yhdessä kaikissa olosuhteissa niin rauhan, kriisin kuin sodankin aikana.

*

Puolustusministerit Jussi Niinistö ja Peter Hultqvist allekirjoittivat viime kesänä maiden välisen yhteisymmärryspöytäkirjan, johon on kirjattu yhteensä 19 eri yhteistyöaluetta poliittisen tason dialogista yhteistyön edellyttämän lainsäädännön tarkasteluun. Useilla yhteistyöalueista on Peltosen mukaan saavutettu jo tähän mennessä huomattavaa edistystä.

*

– Maahantulolupiin liittyviä käytäntöjä on kevennetty, puolustusvoimiemme välille on luotu turvaluokitellun tiedon välittämiseen soveltuvat yhteysjärjestelyt ja molempien maiden lainsäädäntöön on tehty tarkennuksia, jotka tarvittaessa mahdollistavat avun antamisen ja vastaanottamisen. Myös kriisiajan yhteistoiminnan suunnittelussa ja tilannekuvayhteistyössä on edetty, hän listaa.

– Olemme hyvässä vauhdissa, mutta jäljellä on vielä paljon tehtävää. Meillä on edelleen tilaa ja tilausta ottaa uusia edistysaskeleita Ruotsin kanssa tehtävässä yhteistyössä.

 


 

– Vaikka Helsinki ei vieläkään ole liittynyt Natoon, on se liikkunut viime vuosina lähemmäs Natoa pelon yhä sotaisammaksi käyvästä Venäjästä levitessä. Amerikkalaisuutisessa muistutetaan myös ulkoministeriön vuonna 2013 paljastuneesta vakoilutapauksesta ja kerrotaan Suomen syyttäneen siitä Kremliä.

 

Vaasan rannikkojääkäripataljoonan komentaja Sami Jaakkola Trident Juncture -harjoituksessa Norjassa. LEHTIKUVA / NIILO SIMOJOKI.
 
 
 

Amerikkalaislehti häirinnästä: Suomi liikkuu

lähemmäs Natoa

 

Newsweekin mukaan Suomessa huolitaan ’sotaisammaksi käyvästä Venäjästä’.

Amerikkalainen Newsweek kertoo tässä Suomen ja Norjan pohjoisosissa Naton Trident Juncture -sotaharjoituksen aikana tapahtuneesta GPS-signaalien häirinnästä.

 

Muun muassa pääministeri Juha Sipilä on todennut, että Venäjä oli mahdollisesti häirinnän takana. Moskova on kiistänyt kaikki väitteet häirinnästä.

Naton kumppanimaat Suomi ja Ruotsi osallistuivat Norjaan painottuneeseen harjoitukseen.

– Harjoituksessa simuloitiin Venäjän invaasiota Norjaan ja se oli Naton suurimpia tällaisia harjoituksia vuosikymmeniin, jutussa kerrotaan.

Amerikkalaislehti kuvaa Venäjän raivostuneen harjoituksesta. Esimerkiksi Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu syytti sitä hyökkäyksen simuloinniksi.

 

Newsweek kertoo jutussaan Suomen ja Venäjän suhteesta ja Natosta.

– Suomella on 833 mailin mittainen raja Venäjän kanssa. Maiden historia on vaikea ja ne ovat sotineet useita verisiä sotia. Kylmän sodan aikaan Suomi oli Naton ja Varsovan liiton maiden välillä pyrkiessään välttämään uuden konfliktin syttymisen Neuvostoliiton kanssa.

*

– Vaikka Helsinki ei vieläkään ole liittynyt Natoon, on se liikkunut viime vuosina lähemmäs Natoa pelon yhä sotaisammaksi käyvästä Venäjästä levitessä.

Amerikkalaisuutisessa muistutetaan myös ulkoministeriön vuonna 2013 paljastuneesta vakoilutapauksesta ja kerrotaan Suomen syyttäneen siitä Kremliä.

*

– Samoin kuin muissakin Euroopan maissa, ovat Suomen viranomaiset myös huomanneet propagandan ja valeuutisten määrän lisääntyneen Krimin valtauksen ja Ukrainan väkivaltaisuuksien puhkeamisen jälkeen, Newsweek toteaa.

 


 

Aiempi varapuolustusministeri Robert Work toteaa James Mattisin puheen koskevan myös Suomea. – Olen vakuuttunut että jos Venäjä kävisi avoimeen sotilaalliseen toimintaan Suomea, Ruotsia, Norjaa tai Baltian maita vastaan seuraisi siitä hyvin, hyvin kova amerikkalainen vastaus, Robert Work sanoo.

 

Puolustusministerit Jussi Niinistö (vas.) ja Peter Hultqvist Pentagonissa Washington D.C.:ssä 8. toukokuuta 2018. LEHTIKUVA / AFP PHOTO Mandel Ngan

Amerikkalaispolitikko: Suomi ja Ruotsi

strategisessa liitossa USA:n kanssa

 

 

Edustajainhuoneen puolustusvaliokunnan jäsenen mukaan aggressio kohtaisi ’hyvin voimakkaan vastarinnan puoleltamme’.

 

Dagens Nyheter on julkaissut Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvistin ja Suomen puolustusministeri Jussi Niinistön äskeisen USA:n vierailun yhteydessä tekemiään haastatteluja. DN:n toimittaja Mikael Holmström tunnetaan aihepiiristä tekemänsä Den dolda alliansen -kirjan kirjoittajana.

”Joukko amerikkalaisia edustajia” sanoi vierailun aikana ruotsalaislehdelle, että Venäjän uhatessa tulisi USA puuttumaan sotilaallisesti, vaikka Ruotsi ei ole Naton jäsen.

USA:n puolustusministeri James Mattis oli sanonut ”jos olette vaikeuksissa – me tulemme olemaan paikalla” (if you are in trouble – we will be there).

Demokraattien kongressiedustaja Arizonasta Ruben Gallego kuuluu edustajainhuoneen puolustusvaliokuntaan. Hän toteaa olevansa Mattisin sanojen takana.

– Kyllä. Ilman epäilystä! Jokainen aggressio Ruotsia kohtaan saisi vastaansa hyvin voimakkaan vastarinnan puoleltamme. Ei vain siksi että olemme ystäviä. Vaan myös koska ymmärtäisimme sen olevan ensimmäinen …tietoisessa sotilaallisessa etenemisessä eurooppalaista liittolaistamme vastaan. Uskon myös että amerikkalaisetkin tukisivat sitä, Ruben Gallego sanoo DN:ssa.

Ruben Gallegon mukaan ”Suomi ja Ruotsi ovat käytännössä strategisessa liitossa USA:n kanssa”.

– Ymmärrämme ystävien ja liittolaisten merkityksen. Te olette liberaaleja demokratioita ja meillä on monia yhteisiä intressejä poliittisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti. Mikään virallinen Nato-sopimus ei velvoita meitä, mutta kaikki muu yhdistää meitä – ja myös se tosiasia, että meillä on yhteinen hyökkääjä Venäjässä.

 

Bo Theutenberg@theutenberg
 
 

Vore ju bra veta om hela regeringen (s-partiet) står bakom detta ”delstatsförsvar” av Sverige? Dvs Sverige försvaras som en ”amerikansk delstat” pga vår strategisk/geografiska betydelse för USA:s eget försvar. Så har det varit sedan 50-60- talen. //www.dn.se/nyheter/politik/amerikansk-politiker-sverige-i-praktiken-i-strategisk-allians-med-usa/ 

Amerikansk politiker: Sverige i praktiken i ”strategisk allians” med USA - DN.SE

Om Sverige skulle hotas av Ryssland så kommer USA att ingripa militärt. Det framkom under försvarsminister Peter Hultqvist besök i Washington

dn.se

Jussi Niinistö selvittää, ettei keskustelua herättänyt aiejulistus ole juridisesti sitova valtiosopimus vaan ”poliittinen tahdonilmaus yhteistyöstä”. – Se ei vie Suomea tai Ruotsiin Natoon eikä se tuo turvatakuita. Suomi on edelleen sotilasliittoon kuulumaton maa, joka eduskunnan hyväksymän puolustuselonteon hengessä tiivistää yhteistyötään Ruotsin ja Yhdysvaltain kanssa.

 

James Mattis (vas.) ja Jussi Niinistö. LEHTIKUVA / AFP PHOTO Mandel Ngan

Puolustusministeri kertoo: Tätä tarkoittaa 

aiejulistus USA:n ja Ruotsin kanssa

 

Jussi Niinistön mukaan tahdonilmaus yhteistyöstä ei vie Suomea Natoon.

 

– Voi sanoa, että puolustushallintojemme väliset suhteet eivät kai koskaan ole olleet näin hyvällä tolalla, puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) summaa Iltalehden blogissaan hiljattaista työvierailuaan Washingtoniin.

Niinistö tapasi vierailullaan Yhdysvaltojen puolustusministeri James Mattisin ja Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvistin.

 

– Keskustelimme erinomaisessa hengessä yleisestä turvallisuuspoliittisesta tilanteesta, transatlanttisista suhteista ja maidemme välisen puolustusyhteistyön ajankohtaisista asioista, etenkin harjoitustoiminnasta, ministeri toteaa.

 

Keskeinen osa vierailua oli kolmenvälisen aiejulistuksen (Statement of Intent, SOI) allekirjoittaminen. Jussi Niinistön mukaan Suomen ja Ruotsin kahdenväliset puolustussuhteet Yhdysvaltojen kanssa ovat hyötyneet vuonna 2016 laadituista vastaavanlaisista aiejulistuksista ja samaa mallia halutaan jatkossa soveltaa myös kolmenväliseen puolustusyhteistyöhön.

 

Niinistön mukaan SOI täydentää ja kokoaa yhteen aikaisemmin sovittuja asiakokonaisuuksia.

– Yhteistyön avulla voidaan esimerkiksi varmistaa, ettei synny päällekkäisyyksiä tai kilpailutilanteita kansainvälisessä harjoitus- ja muussa koulutustoiminnassa.